Sotapäiväkirja 113

15.6.2022 keskiviikko

07.12

Nukuin pikkuisen pitempään kuin tavallisesti. Päätä särkee.

Tänään täytyy ajella jälleen Kniin. Kuluisin minä ajassa samalla tavalla täälläkin, tai ehkä kuluminen olisi ainakin mielekkäämpää kuin kaupungissa.

Olikohan virhe muuttaa Kittilästä Kniin kun ei siihen kaupunkiin sitäkään vähää kotiudu? Olisinko lopulta kotiutunut pohjoisempaankaan asuinkuntaan, niin sitäpä ei enää voi selvittää. Ikää ei enää piisaa uusintakokeiluihin.

Unimäki olisi kyllä vähälle käytölle jäänyt. Ei olisi kasvimaatakaan. Luonto olisi vallannut jokaisen raivatun alan; sokkelinjuuren juolavehnää ja horsmaa tunkisi mökin rakenteisiin. Uudempaa saunaakaan ei olisi. Vain edellisen saunan palamisen jälkeen väsäämäni "väliaikaisen" pressusaunan talvien painama kohouma lupiinipellossa pihan perällä. 

Olisi alakuloista tulla käymään kesälomilla ja sitten ei enää haluaisikaan vaan unehtaisi koko paikan olemassaolon. Ehkä olisin myynyt koko 8,34 hehtaarin pläntin ensimmäiselle ostajaehdokkaalle pilkkahintaan. Muita hintoja näillä perillä ei tunnetakaan kun ei ole vieressä tunturinkuvetta jossa hiihtohissit joutilasta lajikummajaista ylös vedättäisi.

Asuinpaikkavaihtoehtoja ei ole minunkaan elämästä ole puuttunut. Tamperekin on yksi kipeä muisto vain. Iisalmesta en osaa enää mitään sanoa, mutta Siilinjärvi, jos sieltä en olisi lähtenyt lainkaan ajelehtimaan, olisi edelleen sijani jossa lopullista muuttoa odotella. Rauma tai Turku, ehkä Uusikaupunkikin olisivat olleet paikkoja joita kokemuksen haaviin hieman pitempiä aikoja asumalla olisi voinut kopaista. Rovaniemen jostakin lähijängältäkin jos asuttavan kodan olisi löytänyt...

Ulkomaille, muualle kuin Afrikkaan, minun ei ole mieli tehnyt. Afrikkakin siksi, koska lapsena tuli ahmittua kaikki Tarzanit; "greeeetah!"

11.56

Kerkesin ennen kaatosateita laittaa pilkekasan pinoon ja peitellä. Nyt sataa tulvimalla ja mökin harjan kohdalla ylhäällä paukkuu ukkonen. Salamoita ei kuiten näy. Taidan ottaa nokoset.

18.33

En ole vieläkään lähtenyt. Saunoin ja järjestelin mökin mallilleen. Katselen ikkunasta, kun sateisella nurmella kyyhky ajaa toista takaa ja yrittää könytä selkään. Ei onnistu. Aika ei ole toisella kypsä. Nyt ne sitten alkoivat nokkia rinnakkain ruohikkoa. Toinen, se vaaleakupuisempi naaras napsii voikukan lehdistä nokkaisupaloja ja välillä ohuempaakin ruohoa. Toinen nokkii syvempää juuritason hampsittavaa. Vituttaakohan sitä kun ei päässyt vielä pykälään? 

Oravakin tuli ruokailemaan. Se nappaa jyvän etutassuihinsa ja kääntyy roikkumaan takasistaan alassuin ja nakertaa siinä jyvästä kuoret ja toistaa saman hyvin nopeaan tahtiin moniaita kertoja.

21.33

Kniin saavuin puoli tuntia sitten. Olin koko 98 km:n matkan puhelimessa Heimosedän kanssa. Nyt muistin kysellä Unimäen Anun (Ananaiaksen) työhistoriasta. Oikeassa olin tietoineni, ettei isoisoukkini mikään töidenperään omatoimisesti hakeutuja ole ollut. Tukinuitoissa harvoina keväinä ja Keyritynrannoilta rautamalminnostourakoissa "keisarinvallan aikoihin". Mieluisimpia lienevät tienestit olleet kun riistatilaukset ovat kylän "eliitille" syksyisin langenneet. Riistanpyyynnissähän Anu on ollut kuuluisa rihmas- ja loukkupolkujen tallaaja ja tarkkakätinen piilukonkäyttelijä.

Lastenkasvatushommissa ovat Anu ja Mari olleet jokseenkin "kädettömiä". Mummi, isäni äiti siis, on laitettu välillä Nilsiään saakka johonkin äveriäämpään taloon piikomaan jo alle kymmenvuotiaana kun markkinoilla on ollut niitä "pestuupäiviä", eli suomennettuna orjamarkkinat. 

Olgapoloinenkin, joka jo pienikasvuisuutensa vuoksi on ollut ongelmissa, on joutunut kylille potkittavaksi hyvin varhain. Eevasta oli kasvanut lukemaan ja laskemaan, myöhemmin koulussa hyvin pärjännyt kansalainen. Hänet muistan erilaisena itsekin (Komppulan Ieva!). Poikalapsista ei Heimo osannut mitään muuta muistella kuin että Väinö oli sen toisen nimi. Ne oli Marj´ synnyttänyt jo ennen Anun kanssa yhteenmenoa, mutta luultavasti hänelle kuitenkin. Olivat syntyneet jo 1880-luvulla.

22.22

Puutarhuri on ottanut lopuksi viikkoa vapaata töistä ja pannut talon siivoten mullinmallin. Sitä stressaa G:n viikonlopun juhlajärjestelyt joihin minä en ole luvannut osallistua mitenkään, mutta joka tapauksessa osallistun kuitenkin.

Itse en ole mitään juhlajuttuja stressannut milloinkaan. Niistäkin on kokemusta pitkältä ajalta kun penakoitakin olen kasvattanut jo yli neljäkymmentä vuotta. Vanhin tyär jo 42 ja tämä nuorimmaiseni 14 v. vielä juhannukseen saakka.

Erilaisia synttärikutsuja moniakohan näistä kertynee kun laskee kuuden lapsen aikuiseksikasvuprosessit ja aina on läsnä jollain tapaa ollut? Yksi jakso yli kymmenen vuotta yksinhuoltajanakin.

Omaa lapsuutta kun ajattelee, niin äidin leipomat vesirinkelit ja kahvit taitavat olla juhlallisimmat synttärimuistot. Ja nekin mieleenmuistumat saattavat tarkoittaa helmikuisten Matinpäivän ja matikankudun alkamisen leipojaisia.

23.34

Maailman kylkiluiden väliin sytkytellään tauotta ohjuksin ja kranaatein, mutta tällä kulmalla pannaan nukkumaan vain ukkosen jyrinän tärisyttäessä rakenteita. Yritin tänäänkin olla ajattelematta Ukrainan lasten ja avuttomien hätää, mutta ei mielen eteen ole levitettävissä niin läpinäkymätöntä tai -kuulumatonta sermiä, että tuo sodan tuskainen vaikerrus ei kuuluisi.

Laita siinä hyvänyöntoivotuksia sen enempää itselle kuin kenellekään muulle.