Sotapäiväkirja 87

19.5.2022 torstai

04.45

Aurinko on jo korkealla, pakkasta 2°.

Olin eilenillalla niin poikki, että tiskitkin jääneet likaisiksi. Eihän niitä montaa kipposta päivittäin kerry, mutta eipä monasti jää huolehtimati. Tuon saunanpadasta tiskiä varten tulista vettä ruskealla 7 litran sankolla niin ei tartte erikseen enää sitä lämmittää.

Eipä tiskit, selevittämättömät tahi jos, mikään murhe olekaan. Joillakin on viikonkin tiskit nykäisemäti. Erään pariskunnan luokse kun menin käymään Messukylässä kerran, niin siellä olivat vielä samat kahvikupit pesemättä mistä join edellisellä kerralla siellä käydessäni. Ja siitä oli kulunut yli vuosi. Tunnistan omani siitä, että kuppini pohjalle pudotan melkein joka kerta suussa sulamatta jääneen sokerinjytysen.

...ja voi kauhistus sitä muuta lian ja tomun määrää siinä huushollissa...

Uni, jota viimeiseksi koin oli perin merkillinen. 

Olin lääkäriä odotellessani niitannut pyöreäksi fileioidun naudanpaistin vastaanoton pöytään ja koetin repiä sitä sitten irti ennen kuin tohtori ehtii sisään. Sillä oli ongelmia oven kanssa kun rapisteli jo eteisessä, joten kerkesin kiskoa paistin pois. Istuin sitten muina miehinä seinustan jakkaralla paisti perseeni alla piilossa kun lääkäritäti rumin sanankääntein parskautteli:  "... miksi pöydän kulmalla on verinen läntti?! Ja mi. mi.....mitä perkeleitä ovat nämä terävät joita pöyvän kannessa törröttää!?" Suurmuotilla valetun lääkäritädin naama oli punainen kuin pakettiauton kylki joka ikkunasta näkyi ja kohta olisin saanut turpaani jos en olisi herännyt.

Hesarissa muuttui palsta "50 vuotta sitten" osioksi "Hs 25 vuotta sitten". Minusta olisi ollut parempi se vanhempia aikoja muisteleva. Tai että olisivat vain lisänneet toiseksi tuon viimeksi mainitun.

Mitähän varten sitäkin mulukkasivat?

Nyt elettävää aikaammekin hipaiseva pikkujuttu tämänaamuisessa 90-luvun muistelussa oli, kun yhä elossa oleva, silloinen meppi (nyt dementikko) vasemmistoliiton Esko Seppänen moittii Hesarin myyneen itsensä markkinavoimille kun se ilmoitti kannattavansa Suomen viemistä osaksi Emu-rahajärjestelmää. 

Sehän nyt on aina ollut selvää, että mitä valtakunnan piälehti ja Sanomakonserni edustaa, että sen päivittely on melkolailla joutavaa sanojen tuhlausta. Ei ne voi voittoa tavoittelevana firmana muuta kuin puolustaa pääomaa ja kaikkea mitä se edustaa. 

Eri asia sitten, edustaako ja puolustaako se sananvapaudenkin kannalta tärkeitä seikkoja yhtä tehokkasti kuin konserninsa osakkeenomistajien salkkuja."Tavallisten" lukijoiden/kansan mielipiteiden kirjo on kyllä vaikuttava joita se kommenttipalstoilleen moderoiden ja säätäen päästää, mutta se on usein pelkkää silmänlumetta. Ei se suuryrityksen raakaan linjaan vaikuta jos ne vain maksavina asiakkaina pysyvät.

Tänä päivänä vinouma onkin erityisen räikeä, mutta eipä ole enää eskoseppäsiä eikä eskojuhanitennilöitäkään kritisoimassa. Meidän pikkupiipittäjien kritiikeillä ei ole tässä internetin pauhinassa yhtään mitään merkitystä.

Nämä politiikankin nyhveröt, jotka yrittävät jotain toistamieltä olla, keskittyvät toistamieltäolemisissaan aivan käsittämättömiin seikkoihin yhteiskunnassa. Niinkuin se yksi juvalainen Turtiainen tai kyseenalaisin ansioin europarlamenttiin ujuttautunut sahuri Viitasuarelta kera siellä liehuvan, outoja näkyjä totena pitävän pirkanmualaisen. Puhumattakaan eräästä oululaisesta Tynkkysestä!

Laitetaanpa mielikuvituksessa Esko Seppänen ja Teuvo Hakkarainen debattipöytään puhumaan asioista, niin millaisen kontrasti rakentuu? Huihai saatana! Esko luultavasti päihittäisi keskustelun nyt sairaanakin.

Ei tarvitse kummankaan kanssa olla samaa mieltä, mutta kyllä lukeneisuuden ja asioihin perehtymisen näiden herrojen väliltä helposti erottaisi koskaan yhtään kirjaa lukeakseen avannut, lantatunkiossa seisova perusjunttikin joka ei edes ruotsia taida.  

Mutta silti juuri nämä hakkaraisiakin iänestävät kun luulevat, että yhteisiä, suuria asiakokonaisuuksia sisältäviä asioita osataan hoitaa mututuntumaltakin, ja ettei niihin tarvitse edustajapaikoille valittunakaan yrittää itselleen lukemalla selvittää.

Millainen lieneen Teuvon lukutaito yleensä?

Laura Huhtasaaren luulisi edes tavata osaavan onhan hän yliopistoakin käynyt (blagioimaan oppiakseen), mutta kovin syvällisiin analyyseihin maailmantilasta ei hänkään yllä.

En minä näitä ihmisiä muuten kritisoisi jos dallaisivat sateessa omilla kaduillaan, mutta kun ovat yhteisiä asiota hoitamaan hankkiutuneet, niin vastuuta ottaa selvää siitä, mitä sellainen työ sisältää ja toimimista sen mukaisesti, täytyisi olla. Me ne sinne parlamentteihin kustannamme ja kovat eläkkeensä aikanaan maksamme.

21.22

Tiällä Knissa olin  20 jälkeen.

Päivällä soitti joku Jake tai Jare. En saanut nimestä kunnolla selvää kun juuri silloin olin aitan nurkalla ja Eskelisen tuulikannel alkoi puhurin vaikutuksessa helähdellä.

"Eskelisen".., hmh. 

Tulipahan vain nyt mieleen se rouva Eskelinen, jonka rimuramupuodista tuulikanteleen 30 vuotta sitten ostin. Sain häneltä kaupanpäälliseksi vielä pienen luonnonmateriaaleista emeroidun "tuvanhaltijan". Sekin on tallessa Um tuvassa kahtelemassa kuapin piältä ovelle päin.

Niin se soittaja. Ihan oli asiallinen puhelu. Kyseli näiden kirjoitusteni "sodantunnun" perään. Että enhän minä kovin paljoa itse sodasta kirjoita. Sanoinkin hänelle, että se häiritsee itseänikin. Olisi pitänyt laittaa sodan vaikutuspiirissä, ei keskellä, eläviä ja olevia tarkoittava nimitys.

Tultiin kuitenkin siihen tulokseen, että kyllä me sotaa nyt podemme kaikki koska se tulee aikaa seuraavan silmille joka ikinen päivittyvä hetki kaikista medioista ja tuntuu sekä ruuan että polttoaineiden hinnassa puhumattakaan muista elämisen vaatimuksista. Onhan moni joutunut jo sähkönhinnankin takia melkein  mierontielle tai ainakin velkakierteeseen josta selviäminen tulee ottamaan lujille.

Että kirjoittipa ihan mitä vain, tykkien jyly taustalta kuuluu, sanoin.

"No niin", se "Jere" lausahti lopuksi. Ja: "Menhään nytten sitten näin. Heippa."

22.33

Mökiltä ajellalirutellessani kuuntelin Areenalta taltioinnin Tuuli Saksalan Keitaalta. 

Yleensä Saksalan kokonaan musiikillisen ohjelman lopulla oli ukrainalaisen "Oksanan" kellaripäiväkirjoista dramatisoitu kuunnelma sodan keskeltä Mariuopolista. Itku sitä kuunnellessa tuli, että siinäkin todiste siitä, kuinka ainakin me tuntevammat yksilöt tuota terurastussotaa koko ajan podemme. 

Osasin siirtää dramatisoinnin keskeisen viestin aivan helposti tilanteesen, joka meillä itsellämme perheinemme olisi koettavana jos Moskovan Saatana ja ne muut sen suunnan sotaperkeleet niitä kokemuksia alkaisivat meille ohjuksillaan tarjoilemaan.