Sotapäiväkirja 97

30.5.2022 maanantai

05.56

Unessa paksun kirjan lukemista. Luin ja luin ja etsin ja etsin kirjan sivuilta selitystä Sotaan. 

Yritin ymmärtää jotain mitä ei kukaan voi ymmärtää. 

Kun aloin heräillä, unen kirja putosi käsistäni lattialle. "Totalitarismin historia, toistuva kollektiivinen unohdus; Yrjö Kallisen `nukkuminen´..." Aiheet vilisivät silmissäni vieläkin laittaessani kahvia tippasemaan.

Otin sitten käteeni kirjan, jossa totalitarismin selitystä riittää. Aukaisin sen kuin tietäen, minkä sivun haluan lukea ja kyllä niillä sivuilla vivahteita unen "oppitunnistani" oli. 

"Terrori toteuttaa liikkeen lakia", sanoo Hannah Arendt "Sen tavoite on päästää luonnon tai histroian voima kiitämään vapaasti ihmiskunnan läpi minkään spontaanin ihmistoiminnan estämättä. .... .... .... ...eikä mikään opposition vapaa toiminta eikä sympatia saa puuttua asiaan eliminoitaessa Historian ja Luonnon, luokan ja rodun ´objektiivista vihollista`".

Moskovan Saatanan kolmekymmentä vuotta rakentama "objektiivinen vihollinen", synkänsyysöinen olkiukko on nyt tulessa Ukrainassa, ja mulla alkaa soida päässä Miljoonasateen Olkinainen vaikka ei se muuten miettimääni asiaan kuulukaan. Tai ehkä alitajuisesti kuuluu koska kirjoitin sanan syysöinenolkiukko. (Olkiukoista alettiin puhua vasta, kun janttelut internetin miljardeilla alustoilla yleistyivät. Miljoonasateen Olkinainen-sanoituksen syntyhetket sijoittuvat aikoihin ennen internettiä;1989.)

"Nyt lähden etsimään kuokkaa/haen bensaa kanisteriin/joko minä tai olkinainen/olen ymmärtänyt niin..." 

Niinkö Moskovan Saatanakin syyn sotaan (olkiukkonsa=Ukrainan) "ymmärsi"?

18.33

Se olikin sinisuohaukka (uros) joka Unimäessä on liidellyt useampana päivänä. Luulin paljaalla silmällä kauempana nähtynä piekanaksi. Siitä räpsäisemääni kuvaa kun katsoin isolta näytöltä, niin laji tarkentui. Muuttomatkalla se lie vaikka kai ne pesivät Savonkin korkeudella. 

Istutin tännekin Unimäen ruohosipuleita. Tein kasvihuoneen kupeelle nurmeen kuopan, reunustin sen tiilillä ja laitoin niitä vasten kehän ulkopuolelta tunkeutuvien juurien estoksi auki leikkaamiani maitopurkin pahveja. Ostomultaa kasvualustaksi ja kanankakkaa lannoitteeksi. Tuli sitten mansikkamaakin puhdistettua rönsyistä, ja mitäpähän kaikkea lienen ehtinyt puuhastellakaan.

Minkähän ikäinen lieneekään noiden ruohosipulien historia? Olisiko jo äidillä ollut, tai jopa Anulla ja Marilla?

Jos jälkimäisillä, niin sata vuotta ei olisi ihme eikä mikään. Itse en muista niitä istuttaneeni. 

Unimäen ruohosipulitupsut ovat vähän kuin ne Valamonruusut jotka alkoivat hyötyä alkuperäisen mökin multiaispenkan kupeessa muutamia vuosia sitten.

Ruisleipäjuurellakin jotkut leipurit brassailevat vaikka eihän se voi olla oikeasti sataa tai kahtasataa vuotta vaikka kuinka samassa korvossa juurta palvottaisiin. Uudet vedet, uudet suolat, uudet jauhot aina juureen sotketaan. 

Ei tarvinnut vielä tänään lähteä Oulujärven rannalle.

21.12

"IPCC maalaa tuoreessa raportissaan entistä synkemmän kuvan maapallon ja ympäristön tilasta."

Edellinen lause oli lehdessä neljä päivää Venäjän aloittaman Teurastussodan jälkeen. Juttu oli "jättimäisestä ilmastoraportista", mutta joku toinen "jättiläinen" kiilasi medianäkyvyyteen niin verisesti, ettei ilmaston muutoksesta ole piipityksiä suurempia ääniä päässyt otsikoihin.

Tietysti jos lukee kritiikittä amerikkalaisen Steven Pinkerin käsityksen ihmiskunnan tämänhetkisestä oloilasta, niin eipä meillä mitään hätää minkään suhteen olekaan. 

Hesarin juttu (29.5.) alkaa Pinkerin väitteellä:  "Maailma on menossa parempaan suuntaan" ja päättyy yhtä ihanaan satuun: "Hyvä tästä tulee. Ja kaikki on itse asiassa jo nyt melko upeasti."

Tarvinneeko tuota Amerikkaan saakka mennä tällaisia kyselemään ja vieläpä siellä tuotettuja kirjoja lukemaan kun saman sävyinen, ikioptimistinen Esko Valtaojammekin on olemassa?