Sotapäiväkirja 76

9.5.2022 muanantae

06.30

Heräsin naurettavan unen keskelle, vähän jäi kesken loppuhuipennuksesta, mutta töydensin sen ennen kokonaan ylösnousua.

Unessa luin isofonttista lehteä jossa väitettiin raflaavasti, ettei ulosteen- tai virtsankarkailuja tarvitse hävetä, ne ovat luonnollisia päästöjä ja niitä varten ovat olemassa kiinniottojoukot joiden tehtävänä on palauttaa karkulaiset omistajilleen. Lopussa oli tummennetu teksti, joka muistutti jokaista varustamaan karkailevat ulosteensa keltaisilla, numeroiduilla EU-lapuilla.

Unen jatkossa olisi ehkä ollut maininta myös pierupäästöistä: niitä varten meillä ovat ilmavoimat aina valmiina!

Tämä uni juontui varmaankin lehden artikkelista jossa kerrottiin jo otsikossa, että "Ulosteenkarkailu on yllättävän yleinen vaiva".

Pitää alkaa jälleen pakata Tojotanrotteloa Um lähtöä varten.

22.09

"Aika on lahjoittanut meille monta neroa. Täytyy toivoa, että niiden joukkoon mahtuu muutama kyvykäs." (Jerzy Lec)

Meni iltapäivälle ennen kuin olin täällä Um. Lämmitin uunin ja puuhastelin samalla asettumiseen liittyvät jutut. Sitten söin katkarapukeitoksen ja ruisleipää. Alkoi nukuttaa ja torkahdin tunniksi sohvalle. Vime yö jäi vähälle unelle kun Puutarhuri yski aamuyöllä monta tuntia. Hieroin selkää ja mahaa ja...,mutta ei kun yski vain. Kuuluu kuulema koronan jälkitauteihin vielä vaikka sairastelusta alkaa olla jo viikkoja. Mitenhän se on tänään töissä selvinnyt...

Kävin peräkärryllisen propseja pihaan. Tuulenkaatoja joita en ollut aiemmin huomannut. Vissiin syksyn viimeiset tuulet ovat ne nurineet ja kun lumet häipyivät, löytyivät. On siellä ainakin toinen kärryllinen jotka katkoin jo parimetriseksi, mutta eivät mahtuneet kyitiin. Enkä olisi jaksanutkaan tälle illalle enää kun ovat sadan metrin päässä tiestä ja tyvipölökyt painavat ainakin viisikymmentä kiloa. Sillä alueella olisi kauempana vaikka kuinka  monta kärryllistä, mutta on niiden kantaminen semmoisessa murrokossa voimille käyvää. Toisaalta voimaahan minussa piisaa...

Tänään, kun minä ja muut eurooppalaiset rauhassa elelijät ovat tuskailleet elämiensä arkihommien parissa on Moskovan Saatana orkestroinut 11tuhannen sotilaan sätkynukkearmeijan paraatia Moskovan kaduilla. Se Perkele on kuorruttanut tämän värikkään näytelmänsä vihapuheilla kohteinaan koko läntinen maailma (ainakin saman verran sotilaita on kuollut jo Ukrainan rintamalla, että luulisi hirvittävän paraativäkeä).

Samaan aikaan ovat Ukrainan siviilit laidasta lukien saaneet kokea pommien raskaat, tappavat mäikkeet makuuhuoneissaan ja yksittäisissä syrjäseutujen mökkeröisisäkin. Kaupungeissa ovat ruutiset pamaukset tuhoa ja pelkoa kylväneet myös. Odessassakin on räjähdellyt ja Donbassin tilanne on kauhistuttava.

Suomessa tuskin mikään enää estää natoon liimautumistamme. Uutisten gallubkäyrät kertovat jo 76%:n kannatuksesta liittymisen puolesta eikä yksikään puolue enää vastusta jäsenhakemuksen lähettämistä. Joku paksuniskaturtiainen yksinään piereskelee housuihinsa vastalauseitaan, mutta niissä ei ole edes kunnon analyysiä joka kertoisi ääntelyn merkityksestä. Miehen mielipiteestä erottuu ruskea väri vain ja sillä ei kerrota muuta kuin se, mitä mieltä historiasta ollaan.

Kriittisiä puheenvuoroja kyllä toivoisi silti. Kimmo Kiljuselta on ilmestynyt kirja jossa hän käy läpi natokysymystä. Arvostelun mukaan siitä löytyy ihan kiitettävästi myös kritiikkiä.

Anna Kontula ja Erkki Tuomioja ovat olleet natokysymyksessä vastahankaan. Kontula on edelleen, mutta ET aikoi äänestää liittymisen puolesta pitkin hampain "koska vaihtoehdoista ei ole tarpeeksi painavaa keskustelua käyty".

Vaihtoehdot ovat kyllä vähissä. Ei liittoutuminen pelkästään Ruotsin kanssa ratkaisisi mitään ja koska EU ei alkujaankann ole militaariliittouma, ei se sormia napsauttamalla siksi yhdessä yössä voi muuttua. Nämän ET:n perustelut ovat kyllä hataria kuin asumaton harakanpesä syysmyrskyjen jälkeen. Ei me ehditä keskustella tälläisista vaihtoehdoista.

 Pitäisi saada lukeakseen Kiljunenkin. On se auvoa joillakin kun voivat laittaa kirjatilauksen menemään kun ei tarvitse hintaa miettiä, ja sitä, mistä tarpeellisemmasta se on poissa.

Eilenillalla toivoin mitä toivoin Moskovan suhteen, mutta se on kuin lottovoittoa manaisi kohdalle sattuvaksi. Mitään ratkaisevan murhavaa ei Punaisen torin likelläkään tapahtunut vaikka aseistusta olisi riittänyt melkoisen teurastukseen, ja paikka olisi ollut viimeisen päälle koordinoitu viime kuukausien sotanäyttämöön verrattuna.

Käyn kusella ja alan nukkumaan. Kaikkea Pahaa Kremliin ja sen saatanoille.