Sotapäiväkirja 72

 5.5.2022 torstai

06.01

Ei edelleenkään uutisia Moskovassa kuolleista, vasiten tapetuista Saatanoista. Sen sijaan vain raportteja alati jatkuvista joukkomurhaamisista, kidutuksista, raiskauksista ja pommien kylvämisistä Ukrainassa.

Jos maailma tyytyisi yhtä vähään kuin minä kykenen (on pakko) tarvittaessa tyytymään, niin Moskovan Saatanan sodan rahoittamisen lopettaminen energiahanat sulkemalla olisi helppo nakki. Mutta kun "keskiluokankin" täytyy ihransa vyötäröllään saada säilyttää, niin eihän sitä siksi voi! Kermaperseet haistakoot pitkän hukkaviivan! Ette tajuakaan, millaisen moraalisen ikeen alle olette suostuneet. Vapaita vapaissa yhteiskunnissa muka, hah.

Hieno aamu jälleen, mutta kovin syvästi siitä en osaa enää nauttia kun tyrannit paskovat ruutipilviään silmille. 

Aurinkoa ja pikkupakkasta. Kyyhkysiä oli jo ruokinnalla. Olisi mukava löytää jälleen niiden pesiä seurattavaksi kuten viime kesänä. Kauraa täytyy muistaa tuoda niitä varten.

08.03

Rantteelle on hyvä lähteä kun kaurapuuro vatsaa lämmittää.

14.24

Pitkästi jaksoin pikkuisia istumistaukoja lukuunottamatta kirvestä heiluttaa. Korppiparisko klonkkui ja kolisutteli kauan seuranani. Kävivät ihan viereisissä petäjissä tarkastelemassa työjelyjäni. Koetin jutella niille niiden kielellä, lienenkö tullut ymmärretyksi. Nuorempana hallitsin "peltipurkkiin" kolahtelut suullani paremmin. Korppien eräät nokankolistelut nimittääin kuulostavat kuin purkkiin hönkisivät. 

Kävi sitten kuten eilenkin, että raajojen kivut käskivät lopettaa pölkkyjen pieksännän. Nyt on kanakeitto lämpiämässä, syön ja torkahdan jälleen toviksi.

Sotauutiskanavia en nyt avaa, että ei mene torkut piloille. 

21.22

Vetelin jälleen parin tunnin sikeät iltapvllä. Kun siitä toinnuin, korjasin kaksi lintupönttöä ja katkoin tienvarren 50 vuotiaasta petäjästä oksia vajaaseen puolirunkoon saakka. Ei kai niitä yleensä tuollaisista, "ikuisiksi" aiotuista merkkipuista oksia katkota, mutta minä vain sain tarpeekseni paksujen ja ympäristöä kasvullaan hallitsemaan pyrkivien alaoksien katselusta ja siistin vähän. 

Sitä paitsi olen istuttanut tienvarteen  9 kpleen rivin raveista kaivelemiani petäjäntaimia, että siksikin malliksi muille ryhdistin myös varhaiskeski-ikäistäkin puuta. Ajattelin jatkaa petäjärivistöä vielä pari-kolmekymmentä metriä Kyntöläisen suuntaan. Sitten tuleekin vastaan kuuset, joita on lähtenyt ojanreunaan kasvamaan ihan itestään.

Saunan ja tuvan välillä kasvaa "Milleniumpetäjä". Se on suurinpiirtein jo maisemasta hävinneen synnyinmökkini etuoven kohdalla. Tarumaaretin synnyinvuoden kunniaksi se, mutta ihan ite se sinä kesänä nurmikosta sormenmittaiseksi esiin hyppäsi, ja koska satuin huomaamaan, niin laitoin kepin pystyyn, etten tallo tai muuten sitä tuhoa. Nyt se on jo 10-12 metriä pitkä. Alaoksia olen karsinut pois joka toinen vuosi yhden rungonkierron verran.

Tänään koetin ajatella kaikenlaista muuta, kuin Moskovan Saatanan Teurastussotaa ja sen seurauksia. Ei se täysin onnistunut, ja ajatukset sivusivat joka tapauksessa tilannetta, missä maapallo ja sen eliöstö mm. niitten perkeleitten takia makaa.

Maatalous on herkkä aihe armaassa Suomenmaassamme. Valituksia on jatkuvasti ilmassa kun yksi ja toinen maatalouden harjoittaja huokailee huokailemasta päästyäänkin hommansa kannattamattomuutta.

Nyt uusi maatalousministeri pani kapulan kiertoon ja käski liike-elämänkin osallistumaan "kotimaisen tuotannon turvaamiseen". Aika monta muuttujaa sen puheissa oli, mutta kai ne tajusivat, mitä tarkoitti hän.

Toisinaan joutuu ihmettelemään, että mihin ne kannattamattomuusvalitukset oikein perustuvat kun kuitenkin maatalouksien pihamaat ovat täynnään mitenkään ammatinharjoittamiseen liittymättömiä, uudenkarheita maastureita, henkilöautoja, moottorikelkkoja, mönkijöitä, mopoja, skoottereita, moottoripyöriä jne. jne. Millä ne niitä hankkivat ja ylläpitävät jos maatalous ei kannata? Dieselvehkeitä jos on, niin polttoaineet laittavat tietenkin verotukseen kuluina vaikka nuoriso pillurallia kylillä yöt rillaisivat.

Monet ovat rakentaneet hulppeita omakotitaloja tai vähintään teetättäneet kalliita remontteja kaikilla mausteilla, ettei kodinhoitokaan entisiin torppiin verrattuna ihan niin kauhean synkkää ole. Pöydätkin notkuvat kaikenlaista syötävää valita asti niin, että isännät kuin emännätkin pursuavat itsekin haalareissaan malliin "sitä olet mitä syöt".

Kyllä joukossa varmasti on niitäkin, joilla ei hyvin mene, mutta ne taitavat pitää vähiten ääntä toimeentulemattomuudestaan. Menevät sitten hirteen kun keinot jatkaa loppuvat. Niin kuin tekevät kaikkien muidenkin alojen epäonnistujat.

Maatalous on yksi niistä suurimmista ympäristön kuormittajiasta, että kyseenalainen alahan se siten on. Paha vain, että globaali järjestelmä on sen sellaiseksi pakottanut ja kantaa nyt povellaan ruuantuotannon turvaamiseksi sellaista dystopiamunaa, joka koko kehityskaarellaan on ollut yhtenä suurimmista ympäristökatastrofien synnyttäjistä jo kauan. Sitä kun ei voida enää edes nälkäkuurille laittaa ahnehtimasta alustaansa elinkelvottomaksi.

Maatalous oli perin kunnioitettavaa touhua siihen saakka, kunnes keksittiin tehomaatalous ja tuotantoyksiköitä alettiin turvottaa käsittämättömiin mittoihin. Se tiesi suunnattomia rakennusprojekteja, valtavaa koneistamista, automaatiota, kyberteknologiaa, ja miljoonien kuutioiden verran uusia lietelantaloita ympäristöriskeineen.

En tiedä aiheesta tarpeeksi, mutta paljon olen voinut päätellä kaikista yleisestikin esitetyistä uutisoinneista, tilastoista ja tiederaporteista joissa mm. ilmastokriiseihin osallisten osuuksia alan nimistöjä myöten voi lukea. 

Yuoval Hararilla on esille kaivamissaan faktoissa historiansa mitassa tosi vankkaa sanottavaa maataloudenkin ensin kauan pikkuhiljaisessa ja sitten yht äkkiä käsiin räjähtävässä monumentaalisuudessa syynsä mm. ilmastokriisiin.

Näitä eivät maatalousyrittäjät itse lue ja se on harmi. Syyllistymisen tunteita pelätään. Mutta yhtä lailla pitää faktoista kyetä suita aukomaan kuten tehdään kaikkien teollisuusalojenkin haitoista. 

Esimerkiksi betoniteollisuus yhtenä vakavimpana elonkehää tuhoavana toimintana olisi lopetettava, mutta siinäkin ollaan samassa jamassa kuin Eurooppa Venäjän öljyn ja kaasun kanssa nyt, kun pakotteita tiukentaa pitäisi viimeiseen keinoon saakka.

On tietenkin poikkeuksiakin ja he ovat ainakin yrittäneet omalta kohdaltaan asioihin vaikuttaa. Niistä muutamasta Varsinaissuomen suunnassa toimivista maatalousyrittäjästä on ollut seurantajuttujakin.

 Näillä Savo-Karjala-Kainuu-kiveliöillä isännät panevat jälkikasvunsa vain kuminpolttotalkoisiin korpisuorien asvalteille ja vähät muutenkin välittävät ympäristökysymyksistä. Kamalaa kiroilua vain kuulee siitä, miten "EUuuu kyttää".

Tämä on nähty ja kuultu, todistakoot toisin joilla vakuuttavampaa tietoa on.

Ei kai näistä kannattaisi näin äkkitekstejä laatia, mutta näitä mietin sotajuttujen lomaan pölökkyjä sälöiksi kirvehtiessäni.

Moskovan Saatanoille toivotan tänäkin iltana hirveitä painajaisia ja kuolemanpelkotiloja paniikkikohtauksineen. Menkää ajoissa itse hirteen tai juokaa myrkkymaljanne ennen kuin ovellenne kolkutetaan metallisen kyrvän kärjellä jossa voipi olla vaikka ydin.