Sotapäiväkirja 9

3.3.2022 torstai

Klo 08.30

TelAvivista Kiovaan on matkaa vajaat kolmetuhatta km. Israelilaisilla Eagle-hävittäjillä menisi tuohon matkaan reilu tunti kun osan matkasta huitaisisivat jälkipoltolla. Kun uutisissa sanottiin venäläisten pommittaneen Babi Jarin aluetta, ensimmäinen ajatukseni oli, että Israel kauhtuu tästä tiedosta niin, että se lähettää pommittajansa liikkeelle.

Babi Jarissa natsit tappoivat syyskuussa 1941 33771 juutalaista. Tässä valossa(kin) Putinrotan väite natsien hallitsemasta nyky Ukrainasta on kuun takapuolesta repäistyä, harhoihin vajonnneen diktaattorin propagandaa kun tiedetään, että Ukrainan presidentti Zelenskyi on juutalainen.

Klo 12.00

Ilmahälytyssireenit soivat Ukrainan kaupungeissa. Harkova alkaa olla kuin Syyrian Aleppo, Mariupoli murenee pommipommilta ja niin tekee myös pienemmät satamakaupungit Asovanmeren rannoilla. Miljoonakaupunki Hersovin Putinrotan valtioita rosvoavat joukot ovat saaneet haltuunsa. Kiovaan matkalla ollut kymmenien kilometrien mittainen tappokolonna on onneksi juminut jo kolmatta päivää samalla parkkipaikalla matkojen päässä pääkaupungista.

Sateliittikuvat ympäri Ukrainaa näyttävät hirmuisen tuhon joka viikon mittaisen hyökkäyssodan aikaan on saatu. Jo yli miljoona sotapakolaista on vyörynyt rajojen ylitse naapurimaihin, Puolaan suurin osa. Oletuksena on, että kaiken kaikkiaan tämä sota ajaa noin 4 miljoonaa ukrainalaista pakoon.

Ainakin miljardi maapallolla tuskissaan sotaa seuraavaa lajitoveriani ajattelee tällä hetkellä kuten minä: Jos Putin olisi tässä, en epäröisi hetkeäkään ampuakseni häntä silmien väliin. Enkä säälisi myöskään Lavrovia ja Soigua -en yhtäkään Putinrotan persereiän kruppunaruksi ryhtynyttä myötäjuoksijaa.

Viha; nyt tiedän ainakin juonteet siitä, miltä se oikeasti tuntuu. 

Tiedän, miltä on tuntunut niistä italialaisista jotka vetivät Mussolinin ruhjotun ruumiin akkoineen narun jatkoksi näytille. Osaan aavistaa senkin tunteen pohjattomuuden, kun romanialaiset taluttivat kansaa vuosikymmenet piinanneen Nicolae Ceausescun ja akkansa teloittajaryhmän eteen. 

En voi sanoa, että nauttisin nähdä Putinrotan perheineen tiilimuuria vasten ja luotien murskaavan heidän kehojaan, mutta ei voi olla muuta oikeutta kuin kuolema heille sillä niin monta tuhatta, sataatuhatta, miljoonaa kotia he ovat särkeneet lapsineen, äiteineen isineen elämänsä aikana, ettei armoa ole heidän kohdallaan olemassa.

Minä tapan heidät joka päivä mielessäni. Murhaan ja murskaan, jauhan yönsusille iljettävät ruhonsa. Perheineen, toistan!

Tällaisesta vihasta on ollut silloinkin kyse, kun tsaari Nikolai II lapsineen vaimoineen teloitettiin kartanonsa kellareihin.

Tasoitusta pitää verenvuodatuksen saada vaikka Nikolain jälkeen tulikin hirveimmät olot Venäjän kansalle. Kuten näköjään Neuvostoliitto-nimisen valtioruumiinkin jäljiltä.

Pahimpien natsien köijääminen Nurnbergin käräjäsaliin oli tietenkin  se oikein ja kestävin tapa toimia sotarikollisia vastaan. Onhan sen osoittanut nämä rauhanvuosikymmenet paremmin kuin niiden, joiden diktatuurit ovat toiset dikatatuuriin hurahtaneet kaataneet tappamalla edelliset kyselemättä.

Vaikka Natsisaksa syyllistyi ihmishistorian suurimpiin rikoksiin, niin vain oikeudenkäynnin kautta elämä Euroopassa sai näin kauan rauhassa elää (melkein siis, sillä Bosnian teurastussotaa ei voida sivuuttaa). Nurnbergin bragmaattiset tuomarit tuskin tunsivat yhtä vahvaa vihaa kuin ne, joita tuomittavat olivat murskanneet. Hirttämisetkin tapahtuivat kliinisen puhtaasti ilman suurempaa dramatiikkaa jos siksi ei katsota luukun avautumista ja hirtettävän luiskahtamista narun jatkoksi kuolemaan.

Ceacauseskujen teloituksessa oli todellista draamaa ja siinä, kun kiinniottajat repivät Libyan hirmun Gaddafin viemärirenkaasta ja retuuttivat kuolemaan sen samantein.

Historiasta siis voimme vertailukohtia kaivella siitä, mikä on oikeampi tapa lopettaa diktattorien elämä. Tappamalla heti tavatessa vai käräjäasalin kautta.

Jälkimäinen hitaana ja perusteellisena prosessina on parempi vaihtoehto siksi, että mittavan trauman purkuprosessi lähtee käyntiin.

Minäkin ehkä sittenkin murahtaisin Nagania otsalle sovittaessani Putinrotalle rukiver, ja soittaisin pidättäjät paikalle.

Klo 18.00

https://www.hs.fi/kulttuuri/art-2000008656547.html (Mihail Siskinin kirjoitus)

Luen Sveitsissä maanpaossa elävän venäläiskirjailijan Mihail Siskinin kirjoitusta Hesarista. 

"Tämän sodan jälkeen, Putinin jälkeen, Venäjän federaatio hajoaa eikä senkään jälkeen ehkä ole luvassa mitään hyvää."

Mihail Siskin on vuosien ajan yrittänyt kirjoittaa ja kertoa, kuka (mikä) Putin on, mutta häntä ei ole otettu vakavasti.

Niin yritti Anna Politskaja, Boris Nemtsov ja tuhannet muut perivenäläiset toisinajattelijat, mutta ei heitäkään kuunneltu ja toimittu sen mukaisesti vaikka he henkensä totuuden edestä antoivatkin. 

Ja miten törkeän rikollisesti Putinrotta sai Navalnyinkin kalsareihin silmiemme edessä myrkkyjään kylvää, mutta mitä tehtiin, HÄH?

Mitähän Navalnyille nyt kuuluukaan? Joko hänet on päästelty päiviltä vaimoineen lapsineen?

Miten pimeätä Lännen toimijoiden päissä on ollutkaan viimeiseen diblomatiankravatin tiukennukseen saakka!

Lipponenkin jotain nyt äännähtelee mediassa kun uutisissa sanottiin, että Niinistö on lähdössä USAaan tapaamaan Bidenia. Mutta jos Puavo ei omaa hyssyttelyhissutteluaan Venäjällä valtaan itsensä kitkutelleen Putinrotan aikakaudella eturivin poliitikkona ala selvittää, niin pysyy nyt sitten vain turpa kiinni keinutuolissaan ja antaa Päivin passata kihtilääkkitykset ajallaan.

Jos olisi Lipponenkin katsonut kauemmas välillä eikä vain pyyhkinyt kaunankikkareitaan lähikollegoiden ja median sanomisista, niin olisi voinut pohtia mainostamiensa filossofisten teostenkin ohjastamana millaista Moskovan Saatanaa hyysätäänkään sen teurastaessa kaukasukselaisia ja ketä milloinkin se Saatana kohteekseen harhoissaan ottikaan.

Pitänee lukea se Lipposen "Järki voittaa"(2008)-sepustus ja katsoa, millä kohtaa järki alkoi sumeta. Filosofi Bertrand Russel on ollut yksi ydinvoima-kaasuputkilobbari Lipposen siteeraamia ajattelijoita, mutta tuskinpa hän huoneentaulukseen kelpuuttaisi Russelin tätä lohkaisua vaikka se pitäisikin hänen kohdallaan kutinsa: 

"Kun aivoni olivat parhaimmillaan, olin matemaatikko. Kun niiden suorituskyky alkoi heiketä, siirryin filosofiaan. Nykyisin olen politiikassa."

Klo 21.00

Putinrotan valloitussota poimii kaiken aikaa kaikkea muita marjoja, kuin mihin hän luuli hyökkäyksellään naapurimaahansa päädyttävän. Nyt EU:n jäsenyyttä ovat hakeneet Ukrainan lisäksi Georgia ja Moldova ja ne varmasti haluavat itsensä liitettäväksi vielä Natoonkin.

Venäjä jää Kiinan kainaloon, mutta entäs jos Kiina päättääkin pieraista toisenlaiset kaasut kuin ilo- Putinrotan töpseliin niin siinäpähän omia liemiään lappaa. 

Kirjailija Siskin hahmottelee kolumnissaan Venäjän federaation loppua myös niin, että  Tšetšenia itsenäistyy ja toisetkin alisteisessa olevat valtiot alkavat rimpuilla lopullista irtiottoa Venäjästä (jok ataitaa olla jo tapahtumassa Moldoviassa ja Georgiassa). Seurauksena on odotettavissa hirvittävän levoton vuosisata varsinkin, kun ympäristökriisi ajaa maailmaa toiselta laidalta muihin päättömiin toimiin ja miljardien pipojen kansainvaelluksiin. 

Historiaa kirjoittavat tulevat siis panemaan kaiken tämän sekasorron yhden Moskovan Saatanan, Putinrotan aloittamaksi. Elikä kukaan ei vielä ole samaan yltänyt aiemmin ja siksi Putinrotta muistetaan yhtenä maailman suurmiehistä johon hän itse pyrki. 

Muistomerkit, joita Putinrotasta maapallolle jää, ovat historian suurimmat rauniokasat ja levoton, ydinsodan tuhkaa tuuleenpyörteissään kiepittelevä, avaruuden yksinäisyydessä hujeltava autio Maa.