29.7.2022 perjantai
05.55
Alakuloiseen oloon havahduin vaikka unta ei tullut kuin 3-4 tuntia.
Unessa pohdin tämän, sodan raskaalla varjolla nimetyn, päivittäisen kirjoittelun mielekkyyttä ja toisaalta vielä raskaamman, peruuttamattoman, vääjäämättömästi lähestyvän ilmastonmuutoksen lopullista tukistusta maapallon kuontalossa.
Venäjän Suuren Isänmaallisen Teurastussodan vaiheiden selostuksesta vastuussa ovat uutistoimitusten kymmenettuhannet, asialle palkatut henkilöt kautta globaalin maailman eikä sen puolesta minun tarvitsisi vaivautua näillä mitättömillä merkinnöilläni. Sodan pienimmätkin heijastevaikutukset ovat käsittelyssä aina peräkylien paikallislehtiä myöten, joten sodasta jyvällä ovat ne, joita sen seuraaminen kiinnostaa. Ja joilla on kyky valemedioiden joukosta totuudensiemenen seuloa; kaikilla sitä kykyä ei ole.
Kiinnostaako yli 150 päivää kestänyt teurastussota sitten ketään, niin on jo toinen juttu. Meille konkreettisesti "sodattomille" kun seurauksetkin ovat vain rahan hupeneminen tileiltä pikkuisen joutuisampaan. Joskin osa myös hyötyy olipa kriisi minkämoinen tahansa. Eikä se ole nappikauppaa, se "hyöty".
Näillä sotien "kotirintamilla" silmät ja korvat on helppo sulkea. Pommien mäiskeestä ja niiden aiheuttamista tuskanparkaisuista pääsee kun sulkee niistä kertova selainten sivut tai ei aukaise niitä lainkaan.
Niin ilmastokriisistäkin. Ei ole mikään pakko tietää, että nyt todellakin ollaan jälleen tälle vuodelle kulutettu uusiutuvat luonnonvarat ja syömme loppuvuoden velaksi.
Sehän voidaan tulkita yhteiseksi velaksi; sosialismiksi. Vittuakos siitä kuten ei niistäkään katujen varsille rojottamaan nakeltavista akkumulaattori-potkulaudoistakaan!
Yksikään prismojen kävijä ei jää syömään kotiinsa eilisen tähteitä kauhistuneena ilmastokriisin laskennallisesta tuloksesta ja totuudesta.
Sama sotien suhteen. Niitä on käynnissä maailmassa eri variaatioin tälläkin hetkellä nelisenkymmentä ja suurinta osaa niistä kustannamme tavalla tai toisella kaikki me lajimme jäsenet.
Jos ei muuten, niin yleisessä kontekstissa elonkehän kustannuksella.
Se on niin valtava määrä rautaa ja ruutia jota maanosasta toiseen rahdataan pelkästään tappamaan ja särkemään infraa, ettei niiden tonnistojen laskemiseen tavalliset taskulaskimet riitä.
Rikos on siis tarpeeksi suuri, ettei sitä tuomitsemaan tarvitse kenenkään alkaa. Vain nakkivarkaille köysi kaulaan!
Jatkan silti paukuttelemista sanoilla koska pyssyt eivät minua kiinnosta.
Kaikki niiden sotatantereilla palavien kaupunkien, kylien, yksittäisten kotitalojen, luonnon ja energiavarastojen myrkylliset savukaasut eivät jää sinne jonnekin leijumaan vaan ne leviävät planeettamme jokaiseen kolkkaan aina ilmavirtausten ja tuulien määrääminä kuten Atollien, Nevadan tai Novaja Zelman ydinkokeidenkin radioaktiiviset hiukkaset.
Tuosta Unimäen pottumaaltakin jos näyte laboratorioon vietäisiin analysoitavaksi, niin siitä nykyisillä tekniikoilla voitaisiin erotella myrkkyjen lähtömaatkin. Hyvä ettei näytesäikeessä lukisi "Made in..."
17.00
Uutiset.
17.10
Kuunneltu.
Kumikenkien kutsu soi piässä. Vai oliko se lumikenttien hutsu?
Joka tapauksessa vettä sataa eikä kankaille konttailemaan viitsi lähteä. Kerkesin kyllä jo mustikkaa sormet sinisiksi saaden kerätä jo monet sankolliset. Löysin myös kanttarelleja ja niitä olisin vielä tällen päivällen himoinnut lähteä asutuksista autioituneiden laitumien pohjilta katselemaan.
Mutta "sada, sada aina vain muistan rakkainpain..." Olisikohan se parempi korvamato (perseveraatio) kuin se lumikenkien...
Jahas, se poistui jo piästä.
Raapaisen siis saunankiukaan alle tulet.
18.02
Alka olla jo lämmin, sauna meinaan. Kurpanpoikanen ja harakka sateessa nurmikolla.
Koulin ajatustani päättämään tämän Zotapäiväkirjan lopettamisajankohdaksi numeron 160.
Taitaa sattua elokuun ensimmäisexi joka on itselleni ollut joskus haavellisen höperössä nuoruudessani muka jokin merkkipäivä mukavasta asiasta joka voi sattua elämässä vain kerran kohdalle.
Ja jonka siis voi vain kerran myös menettää.
Molemmat olen kokenut.
Molemmista on lauluja tehty. Kirjoja kirjoitettu. Minäkin.
Nyt menen saunaan, puen humppakarderoopin päälleni ja oiustan sateessa Nurmeksen vuonna 1957 valmistuneelle Kajasteen monikulmaiselle lavalle jykältämään.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti