15.7.2022 perjantai
04.23
Onpa jälleen monipuolinen lintulajitelma ikkunoitteni takana.
Aamuyöllä, kun tulin Maaningan Kasinolta humpalta, hyppäsi nelihenkinen taivaanjääräpoikue pihatienhaarassa eteeni. Ne jäivät valokiilaan matalana ruohotupsujen suojaan muka piiloon. Otin laukusta kameran ja avasin varovasti auton oven, mutta siitä syntyvä pikkuinen rapsahdus pani emon komentamaan poikaset pusikkoon jääden itse tielle.
Emosta sain jonkinlaisia lähikuvia.
Kasinolla oli alkukankeuden mentyä lopulta mukavaa. Välillä rantautui hikisen piälaen alle se keskitysleiriltä selvinneen juutalaisen syyllistävä tunne selviytymisestään kun sen sijaan miljoonat toverit olivat kuolleet julman natsikoneiston kynsissä.
Tämän tunteen herätti tällä kertaa hyvin lihava nainen, joka kävi hakemassa hitaalle (onneksi) foxille. Koettaessani ystävällisesti ohjailla häntä väljimmistä paikoista ihmismassan seassa, ajattelin niitä muita lihavia matameja joita uutiskuvissa näkee istumassa ja itkemässä hajalle pommein pirstottujen kerrostalojen pihamailla Ukrainassa.
Mietin, miten itsensä miltei liikuntakyvyttömiksi syöneet ihmiset yleensä selviävät mihinkään huoneistaan kun ilmahälytys alkaa parkua? Kuinka monta tuhatta on ihan lihaisan massansa vuoksi jäänyt loukkuun murskaantuneisiin asuntoihinsa?
Entä miten tämä muori, jota tässä koetan kuljettaa hempeän musiikin tahdissa turvallisessa ympäristössä, selviäisi pihalle edes tanssilavalta jos äkkiä minkä tahansa vaaran takia väki käskettäisiin poistua pihalle? Näin isoa ihmistä ei muutamakaan järjestysmies, jotka Kasinollakin ovat jo ikäväkeä, jaksaisi kantamalla mihinkään siirtää.
Pyörittämällä ehkä paras; suunnittelin pelastustyön loppuun.
Sitten sain tanssia oikein kivan ja iloisen, kepeäkenkäisen naisen kanssa useammankin pelin peräkkäin, ja vielä toistamiseen myöhemmin. Hetkeksi niissä pienissä illuusiontunteissa unohdin kaiken muun.
Jankkaan tätä moneen kertaan jankkaamaani: Miksi siis minä (tai yleisestikin ottaen suomalainen tanssiväki) saan nauttia kun parintuhannen kilometrin päässä Ukrainassa kärsii koko 40 miljoonainen kansa omien poikiensa yrittäessä pitää henkensäkaupalla kotimaan puolia julmaa Moskovan zaatanoiden Teurastaja-armeijaa vastaan?
En voi kääntää pitkäksi aikaa mielikuvitukseni katsetta pois niiden perheiden tragedioista joiden elämä jauhautuu atomeiksi zaatanoiden rypälepommien tauottomissa iskuissa pieniin ja suuriin kyliin, kaupunkeihin ja yksittäisille maatilaplantaaseille punapölyisten tuulien aroilla.
Jos me olemme puolemme valinneet tuossa mielettömässä sodassa, eikö meidän kuuluisi pysähtyä myös ja lakata kaikista nautinnoista ja lähteä laittamaan luu kurkkuun hyökkääjälle?
Tämä on se yksinkertainen, moraalinen dilemma niillekin, jotka aikovan tänään jatkaa venäläisen bensan noutamista kosliinsa kun rajanylityspaikat on nyt sitäkin silmällä pitäen avattu.
Ihmiset ovat itkeneet ja tuskailleet juuri parisen vuotta koronan aiheuttaman "pysähtyneisyydenajan" vuoksi vaikka se ei itse elämään ole millään tavalla vaikuttanut. Eikä oikeasti ole edes itkemisen arvoinen asia.
Samalla tavalla maapalloa on täytetty yhdenlajin jäsenillä ja tyrannialla kuin aiemminkin. Kahdeksan miljardin ihmispipon rajapyykki ylittyy näinä päivinä ja jokaiselle syntyvälle halutaan tyrkätä älyvehkeet syliin heti kun syntymäkinat ovat iholta kuivahtaneet.
Yhtälailla, yhä kiihtyvällä tahdilla ollaan kulutettu maapallon rajallisia varoja vaikka vähäisesti väkeä vähentänyt bandemia on hiukan kiristänyt mahdollisuuksia törsätä. Tai oikeammin yhteiskuntien sulkutilat, hetkeksi pakotettu rauhoittuminen sen teki.
Mutta nyt kun pandemia on julistettu miltei voitetuksi, niin mitä massat tekevätkään? Ryntäävät täyttämään lentoasemien hangaarit päästäkseen pukemaan taivaankannen ikävännäköiset happirannut takaisin saastesumujen harmaaseen kuosiin.
Kukaan ei tunne syyllistyvänsä tmistään vaikka jokainen ylimääräinen lusikallinen elonkehästä ryöstettyä hyvää naulaa tämän samaisen elonkehän arkunkanteen uuden naulan.
21.23
Kävin yhden pikkuhomman suorittamassa. Siihen tarvittiin itseltä kerjuuliivit (työliivitpäs!), vasara, akkuporakone, mitta, timpurinkynä, käsisirkkeli, ilmakompura, viimeistelynaulain ja työhaluja hyppysellinen. Tarvikkeet olivat paikalla korjauksen tarvitsijan toimesta. Käyn vielä yhden reissun siellä joku pv. Maalia eivät olleet hoksanneet hommata
Joku oli tullut siihen kesämökkiin sorkkaraudan ja kirveen kanssa pienehköstä päätyikkunasta joka oli longotettu pokineen päivineen metsänrajan sammalikkoon. Pielilaudat olivat säpäleinä sillä galvaninauloilla naulatut istuvat joskus tiukassa.
Rosvoilla on kyllä pitänyt olla akkukäyttöinen puukkosahakin sillä kiinnitysruuvit ja naulat oli siististi katkaistut ja uretaanivaahdossa sahan jäljet. Lasit olivat ihme kyllä ehjät. Isäntä ei ollut paikalla mutta rouva touhusi, että viety oli mm. järjestelmäkamera laukkuineen, uusi kännykkä joka oli ollut vielä ostopaketissaan ja rouvan kaikki korurasiat ja käteiset lukitusta piironginlaatikosta siinä komean takan vieressä. Herrankin tavaroihin oli kajottu työkalupakillisen (perhonsidontaa?) verran ainakin.
"Vakuutusyhtiölle on luettelo tehty ja korjauslaskelmat arvioitu. Ja kävi täällä poliisin lisäksi vahinkotarkastajakin vaikka kuulema olisi ne valokuvat ja muut todisteetkin riittäneet. Sillä oli muitakin samankaltaisia kohteita tarkastettavana, niin samalla reissulla..."
Ja kun kahviteltiin, niin Rouva sanoi, että nyt vähän pelottaa. Tuli puheeksi, että valvontakamerajärjestelmä olisi hyvä olla näin syrjäisessäkin paikassa. Oli kuulema ollut Herran kanssa useinkin puhetta, mutta jotenkin vain jäänyt toteuttamatta. Kyseli hän, mistä kannattaisi sellaisen asennus tilata. Sanoin vain, että Iisalmi kai tässä lähin paikka on ja että eiköhän sieltä kalut ja kilut asentajineen löydy ihan helpostikin nettiä selaamalla. "Ah, niinpä tietysti: KVG! vai mitä?" ja nauraa tirskautti kapoisten huuliensa raosta päälle.
Matkoineen kellon viisarit rapsahtelivat melkein kymmen tuntia eteenkäsin. Taskussa on nyt 400€ puhtaita euroja. Vasempaan kämmeneen ja oikeaan olkapäähän koskee hyvänmielenlisänä.
22.22
Hesarissa Samuel Salovuori nimisen miehen masennustarina. Hänenkin mielensä on murtunut ihan tavallisen turvallista elämää eläessä. Onnellinen loppu kuitenkin ja nyt mies kai pärjäilee jälleen.
Jos omaan elämääni peilaan, niin samanikäisenä minulla ei ollut varaa antaa masennuksen näkyä vaikka olin jo romahtanut totaalisesti samaan aikaan sattuneiden, useampien kolausten alle. Hampaita purin ja könysin joka aamu jaloilleni.
Salovuorella on ollut vain oman itsensä mielentaakka harteillaan, mikä ei tietenkään vähennä mustan tunteen lyijynraskasta painoa silloin kun se kohdalle sattuu.
Mulla oli pahimmillaan pieniä lapsia jotka piti talutella ylitse vaikeiden aikojen. Se kai sitten jotenkin kasassa pitikin, mutta ei estänyt tekemästä kaikkia niitä ääliömäisyyksiä joihin hätäpäissään sortui. Ehkä ne tekemiset ääliömäisyydessäänkin olivat silti lääkettä huomiseen jaksaakseen?
Niin kuin vaikka se hevosen hommaaminen tyttärille! Aivan hirveä erehdys jo taloudellisessa mielessä. Suojakin sille piti rakentaa ja kun otettiin vielä se lehmävasikka, Möly, Pirskatin kaveriksi, niin siinä sitä hommaa olikin. Ja kun ääliömäisyyksiä alkaa ovelle kasautua, niin yhden talven ahtaassa tallissa oli vielä Pirjon tyttären poniheppakin!
Rehun ja heinän haalinta ja kaikki!
No siinä touhussa unehtui moni murhe joskin tuli välillä musertavana takaisin uudelleen.
Omista kirjoituksista löysin pari aforismia tämän illan voivottelujen lopetukseksi:
"Tilastoja voi tehdä ja niitä sujuvan matemaattisesti tulkita, mutta ymmärtämiseen tarvitaan mustelmia."
Ja:
"Ankara on myös tämä totuus: Sisimpänsä aitasta ei murheenrojua tulikaan polta siltä, jota elämä on oikeasti satuttanut."
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti