Sotapäiväkirja 132

4.7.2022 maanantai

08.33

Nukuinpa harvinaisen pitkään. Aurinko alkoi kuumottaa verhojen lävitse pikkuista makuuhuonettani joten hikeen heräsin. Varjossa on jo +23°. Suussa maistuu mämmi mämmisen unen jäljiltä.

Tänään täytyy lähteä Kniin. Vaikka Tojotanrottelossa on ilmastointi, matkustaminen on Vinhalle tukalaa. Jos jättäisi myöhäiltaan menemisen...

Halkojakin pitäisi ruveta kuljettamaan Sivukadulle, mutta taidan jättää vielä sen touhun. Tuleehan ne kymmenen-kaksitoista kertaa kuljettua tämä väli vielä kuitenkin, jotka talven polttopuut vaativat.

Kaksi työhommaakin piti olla jo, mutta ei ole kuulunut. Helle ehkä vaikuttaa niin kuin vuosi sittenkin.

12.12

Selvisi, miksi kyyhkyt kiertävät harakan  kaukaa: harakka tokkaisi nokallaan, ja ilmeisen kiusallaan, yhtä kyyhkyläistä pyrstön päälle selkään niin, että höyhenet pölähti. Kipiäähän semmoinen tekee. Närhien kanssa ne saman ruokapöydän jakavat aivan suvereenisti eikä riitaa ole ilmennyt. 

Yhdellä kyyhkyläiselläkin on tapana jahdata muita kyyhkyjä ruokareviiriltä pois aika tomeraankin, mutta mikä lie nokkimisjärjestyksen perimmäinen tarkoitus? Ei se yhtään suurempi muita lajinsa edustajia ole.

Voi olla, että nämä nurmella käyskentelevät kyyhkyt ovat edelliskesän poikasia viettämässä välivuotta ennen pariutumis- ja perhehuolia ja se yksi, joka tulee paikalle käväisemään, on pesään poikasilleen ruokaa hakeva tämän kesän vanhempi eikä siedä nuorten joutonotkumista lainkaan.

15.12

Nukuin tunnin verran sipulipenkkien kitkennän ja kastelujen jälkeen. Leikkasin myös hiki huokosista tursuen saunan luona olevat marjapensasalueet. Hirmuisesti oli puarmoja ja koska suppupaarmatkin ovat jo aktivoituneet, niin ne tokkasivat kintut verille vaikka kookosöljyä lotrasin kunnolla nahkaan. Muut paarmat hörräsivät ympärillä, suppuja ei rasva kai haitannut. Sipulipenkkien saviheinän seasta nousi joitakin pulliaisia (mäkäriä) ja ne mönkivät kookosnahkassa kiusallisen kutiavasti, mutta puremaan eivät kyenneet.

Ruokailen, tiskaan, kokoan kamppeet ja pyykit autoon, käyn pesulla ja lähden ajeleen Kniin.

22.05

Puutarhuri sanoi ensimmäisenä, että tuoksutpa kookokselle. "Marinoin sinua varten", vastasin.

Paulus tuli samaan aikaan kuin minäkin aiemmin illasta. Olivat kiertäneet Helsingin kautta festareilta tullessaan. Olleet Kalliossa Airbn-majoituksessa. Halpaa: 76 € jaettuna 5:llä hlöllä. P menee vasta huomenaamulla kuuteen töihin ja minä herään tietenkin laittamaan puurot hautumaan kuten parhaillaan pyykkään niin Unimäen kuin hänenkin pyykkinsä ulkoilmassa kuivattamista varten. Nyt on menossa 5:s ja viimeinen koneellinen.

Mulla on vielä Unimäkikäytössä sama Sarviksen pyykkikori kuin vanhimpien lasten pieninä (ja nuorina) ollessa. On sitä pitänyt vähän jo paikkailla käsikahvoista, mutta koska toimii muuten, niin kuluttaapi loppuun kuin ukki tuohisen kalakonttinsa josta jo viimeisinä vuosina pienemmät sintit metsäpolulle tippuivat.

Moinenkin tavallinen kori herättää muistoja kuin äidin kutoma räsymatto Malmstenin laulussa.

1980-90 luvuilla tuohon pinkkiin muovikoriin pyykättävät keräsin ja kun se oli täysi, pesin ne ja ripustelin kuivumaan. Varhaiskeväästä aina mahdollisimman myöhälle syksyyn ulkonaruille ja talvikausi sisälle tai saunaan. Kun tytöt tulivat teini-ikään silitin niiden farkutkin eikä ne tykänneet aina siitä; kastelivat housunsa, ruttasivat ja kuivattivat uudestaan. Varsinkin vanhin Sonja. Ja kun tyttäret humahtivat mualimalle ja minä matkasin Tunturilappiin, vein pyykkikorin Unimäkeen muiden rojujen kanssa jonne se jäi pitkiksi vuosiksi toimettomana. Eivät edes mökkiaaveet, Anu ja Mari ole sitä tarvinneet, voisin vehnästellä.

Nyt kori kerää muistonhippusia jälleen itseensä kun tulee mökkeiltyä enämpi Jos tulevilla muistelijoilla ja isänsä perään haikailevilla mielikuvitusta ilmenee, he saattavat ikävissään ajatella miten se iskä silloinkin tuon pinkin kanssa pyykkinaruja kohti käpsehti...  ...niin kuin itselle nuljahtaa toisinaan Äet mieleen muuripadan luona pyykkipulikka kädessä...

23.21

En ole siis sotaa joutanut tänään ajattelemaan paljoa. Lukenut kuitenkin sen käänteet ja tiedossa on Luhanskin lyyhistyminen venäläissaatanoiden syliin ainakin toistaiseksi. Myös sodan hintaa ovat haarukoineet Sveitsissä huomenna kokoontuvaa jälleenrakennuskonferenssia varten. Se tulee olemaan satojamiljardeja euroja!

Vähän noita eilisiä ja toissapäiväisiä olojani ja niistä kirjoittelujani mietin. Äsken editoin pahimmat sentimentaalisuudet pois vaikka ei ehkä pitäisi. Päiväkirjat ovat päiväkirjoja ja niihin kuuluu vaikka minkälaisten olotilojen huteratkin ilmaisut. Päättömät, asioista toisiin hyppäykset ja joutavatkin kurnutukset ja jurnutuksetkin. Ei sillä väliä, lukeeko niitä joku vai ei.

Ilmaista kirjallisuutta jos näitä kirjallisuudeksi ikinään voisi luonnehtia niin kuin vaikkapa Thamesiin maailmansodasta ja Lontoon pommituksista ahdistuneena vuonna 1941 hukuttautuneen, haurasmielisen Virginia Woolfin päiväkirjakirjat. (Tarkistin asian kun alkoi kaivelemaan muistinvaraisesti huitaistuna VW:n hukuttautumispaikka. Se oli Itä-Sussexin Ousejoki, ei Thames.)

Tulipa nolostuttava vertaus; eivät minun kirjoittajantaitoni ikikuunaan samalle tasolle yllä. Siksikään ei, koska ei minua muutenkaan kirjailijahabituksella ole leimattu. Eikä leimattaisi vaikka Unipuroon kuivan aikana hukuttautuisin.

Omien, ahdistavia tapahtumia sisältävien vuosieni aikana kun maailmalla sodittiin "vain" Jugoslavian hajottamissotia Balkanilla, sisällissotaa Somaliassa, ainaisilla sotatantereilla Lähi-Idässä ja USA:n hyökkäyssotaa Irakissa (ainakin näitä sotia) kirjoitin kynä sormien väliin kiinnijuurtuneena jatkuvasti käsin päiväkirjaa. 

Silloin olin tekstin suhteen niin pedantti, että ensin kirjoitin johonkin halvempaan lehtiöön muistiinmerkintöjä ja sitten niiden perusteella väkersin työtä ja vaivaa nähden, tapahtumia muistelleen ja pilkut paikoilleen hioen ne mustakantisiini.

Olikohan  siinäkään yhtään mitään järkeä! Tuolla vintillä nekin vihkopinot ja äherrykseni muuttolaatikoihin teipattuina mustuuttaan huutavat eikä niiden sisällöistä kukaan piittaa. En taida piitata itsekään.

Kirjoitin niistä kuitenkin jonkinlaisen näytteen "bluesin" puolelle kerran kun oli sellainen tietty olo. Näyte löytyy täältä: https://kivaniemi07.blogspot.com/search?q=1990

Alan pätkälleen ja luen nukahtamislääkkeeksi Paavolaisen Synkkiä yksinpuheluja.