Zotapäiväkirja 151

23.7.2022 lauantai

10.09

Tulin hampilääkälistä. Kaksi naista, avustaja ja lääkäri siinä isoine ja pienine ryntäineen, varmoin sormiottein, selälleen avuttomaan tilaan kaadetun minäni kahta puolen reilun puolituntia suutani kaiveli. Selostukset siitä, mikä vaihe kulloinkin oli menossa, olivat täsmällisiä ja ammattimaisia. Ja saldo oli kaksi paikkaa, näkemiin, kiitos. Lasku tulee jälestäkäsin.

Aikasten aamulla kaivelin hampaitteni rakosia muutenkin, mutta luultavasti en saa tänäänkään sanotuksi (kirjoitetuksikaan) sitä, minkä aioin. Kauan mielessä hautuneista kaunantunteista olisi mietteen vuolurauta lastuja viistänyt.

Olen tehnyt jo "oikeaakin" kirjoitustyötä kolmelta aloittaen ja puoli yhdeksältä lopettaen. Se oli helpohko homma koska synopsis oli jo valmis. Puuttuu enää vain muutamat kuvituskuvat.

Kamerassa viimeksi ottamistani oli huonoja puolet. Niistä onnistuneimpia laitoin blogini aiempiin kirjoituksiin kuvituksiksi. Kun aloitin äsken tämän uusimman, niin siirsin yhden, itseäni säväyttäneen sen alkuun.

Vangita juuri se harvinainen hetki joka ei toistu enää milloinkaan, on sattumaa. Kuin nopea katse väentungoksessa toisen ihmisen silmiin; ihminen meni, mutta kuva jäi.

20.09

Kuinkas se ukrainalainen maanviljelijä aprikoikaan aiemmin eilen, että viljankuljetussopimukset Mustallamerellä ovat turhia koska Venäjään ei voi luottaa: Venäjä iski ohjuksineen Odessan satamaan niin nopeasti, ettei muste sopimuksesta ehtinyt kuivahtaa.

23.03

Eilenillalla tai siis yöllä kun pojat tulivat korista pelaamasta oli P:n kanssa hyvä juttelu. Pojalla on epävarma olo siitä, mihin hän kouluttautumisella haluaisi tähdätä. Lukio tuntuu taas turhalta. On jo mm. tekemässä sopimusta koulun kanssa, että tekee ensimmäisen kuuden viikon jakson etänä ja käy töissä koko ajan.

Käytiin vaihtoehtoja lävitse.

Sotilasura tuntuisi kiinnostavan. Uttiinhan hän tähtääkin, mutta sinne pääsemiseksi kunto täytyy olla suht kova, ainakin laskuvarjojääkärikoulutukseen. Jos kadettikouluun aikoo, on lukio käytävä, että se ajatus/suunnitelma voisi ollakin tässä vaiheessa ihan hyvä yllyke vaikka mieli sitten muuttuisikin.

Vaikka minulla on lastenkasvatuksesta jo nokko kokemusta, on aina uuden nuoren kanssa uudessa tilanteessa. Mitään muuta ei voi entisistä ottaa opiksi kuin että kuuntelee ja kertoo sitten omat näkemyksensä perustellen ne hyvin mutta antaen päätäntävallan kuitenkin nuorelle itselleen.

Tutkitaan asiaa ja asioita aiheen tiimoilta, on hyvä kehoitus. Siinä saa aina peliaikaa omankin hämmennyksensä ja tiedonpuutteensa paikkuuseen.

Mietitytti silti tuo sotillasuran mahdollisuus. Olenhan itse julistautunut jo kauan sitten pasifistiksi Ardnt Pekurisen lailla, mutta Venäjän Isänmaallinen Teurastussota Ukrainassa mylläytti puolustuksellisessa mielessä mielipiteeni kokonaan.

Muuten pysyn kannassani, että tappaminen on turhaa kun ei sillä maailman väestönkasvuakaan pystytä hillitsemään.

Ja kuten Pekurinen ennen teloitustaan aseistakieltäytymisen yhdeksi perusteeksi lohkaisi: "Miksi tappaa ihmistä kun ei sitä kerran voida syödäkään?"

Tänään en jaksakaan enää muuta.