Sotapäiväkirja 144

16.7.2022 lauantai

05.33

Unessa muistin, että ensimmäisiä, ellei peräti ensimmäinen, holokaustia käsitteleviä kirja, jonka luin oli Hans Herlinin "Rakastava ei unohda". Olin silloin ehkä viidentoista ja kirja löi minua sananmukaisesti päälakeen. Sama kirja on yhä tallessa, mutta kaiken aiheesta luetun jälkeen en sitä varmaankaan kykenisi uudelleen lukemaan. Ehkä siksikin, koska ensi vaikutelman muisto, kuten unessani, sitä en halua unohtaa. Enkä siksikään, kun rakkauskäsite on menettänyt tenhoaan motivaattorina yhtään millekään.

Kirjasta tekivät myöhemmin elokuvankin eikä sekään jättänyt kylmäksi.

Kirjan tarinan vaikutuksen voimakkuutta ihmettelen. Olinhan lukenut jo Linnan Täällä pohjantähden alla ja Tuntemattoman sotilaankin eivätkä ne sillä tavalla pysäyttäneet kuin Herlinin täysin vieraan kulttuurin tuhonnasta kertova.

Suomalainen sota oli jonkin verran tuttu koska olihan isä sodan kokeneena niistä puhunut ja kirjojen henkilöt pystyi sijoittamaan jonnekin. Vanha Koskelakin muuntui ensiksi mainitussa teoksessa melko helposti ukki Uatuksi kaihoa herättävässä kuolemassaankin.

Yön unet muutenkin sotaan liittyviä. Heräsin erääseen siten, että jokin paukahti ulkona ja luulin sitä laukaukseksi. Unessa nääs ammuttiin ihan kohti. Mietin kyllä tovin, että oliko sekin paukahdus vain unen kuvitelmaa koska enhän minä ainakaan pieniä paukahduksia edes kuule. Varsinkin jos oikea korva on tyynyä vasten.

Perunanvarret kukkien vallassa. Saisi soida nyt vaikka Pekka Hartosen sen aiheinen  laulu. "Laitoin perunankukan  sun korvasi taa ja se sai todistaa hellää suudelmaa..." Se on kiva valssi.

16.30

Tulipa aamulla aikaisin, heti kuuden jälkeen, pikainen pyyntö ruuvaamaan ja naulaamaan muutama irronnut pelti, ruoteita ja räystäslauta paikoilleen. Perhanan könyämistä oli! Piti tikkaatkin tehdä ensin kun olemassaolevat oli laho syönyt. 

Oli siellä metsittyneen pellonlaidan ladossa kyllä puutavaraakin mistä tikaspuuta valita. 10-20 vuotta vanhaa lankkua ja monenlaista lautaa aina tuppeensahatusta lehtikuusesta alkaean siisteissä taapeleissaan kukin. Iso oli latokin. Ja ehyt joka puolelta. Oli taas naapuripitäjän puolella, että matkaakin tuli yli sata km yhteensä. 

Talo oli autio, vain joku perikunnan jäsenistä käy jos käy niin kuin nytkin olivat toissapäivänä tulleet ja aprikoineet, kukahan tuulenvauriot voisi korjata. Naisväkeä kaikki kolme pihalla taivastelevaa ja sisällä yksi keskenkasvuinen pojanjolli joka ei avuksi aikonut kiipeillä. Kännykkään sekin oli kiinni kasvanut. Tomerin naisjäsen ojenteli ne pari uutta ruvelautaa jotka jouduin vaihtamaan ja kannateli sitten huarakepin varassa räystäslaudan toista päätä, että pääsin aloittamaan sen naulaamista. Näytti ryntäät olevan tiellä keppiä pidellessä, ja kun paarmat paljaita kinttuja pureskelivat. Mut ei siinä ollut kyse kuin parista minuutista.

Rokotin palkkiota ihan reilusti, mutten kipurajan ylitse kuitenkaan.

Lähtisikö Ilivekselle humpalle? Puutarhurille ehdotin, että tulee kans, muttei se nytkään kun vieraitakin tulossa... 

Pesulla pitää kyl käydä ekaksi.