Sotapäiväkirja 138

10.7.2022 sunnuntai

02.09

Tulin Muaningalta. Nyt kiiltomatoja pihamaalla ainakin kymmenessä eri kohdassa. Onkohan ympäristö muuttunut niillekin suotuisammaksi sillä en muista niitä nähneeni aikuisiällä koskaan?

Illan "uudelleenkohtaamisen" takia joudun muutamia asioita ajattelemaan uusiksi. Lapsuudenkaverini oli naisystävänsä kanssa humpalla ja juteltiin nyt hieman pitempään kuin ed. kerralla Niemenharjulla. Raottui yksi elämän suljettu kansio pikkuisen, niin siksi; avojaloin juostujen lapsuuden polkujen verkostot eivät lähde mielienkalvoilta kulumallakaan pois vaikka mitä saavutuksia tai saavuttamattomuuksia elämän varrella koetuksi tulisi.

Mikäpä ne "kuluttaisikaan" jos eivät aivosairaudet synapseja silppua tai niitä ei järjestelmällisesti kemiallisilla aineilla tuhoa?

Unohtaminen olisi muutamien tragedioiden kohdalla armeliasta, mutta meidän kaikkien pääkopan järjestelmät eivät siihen kykene; syyt löytyisivät ehkä pitkäkestoisessa psykoterapiassa, mutta kun nykyisin kyseenalaistavat senkin hyödyt.

"Hyödyt"-sana taas johdattaa ajattelemaan kyseenalaistajien motiiveja. Isosa kuvasa se yleensä tarkoittaa yksilön hyödyttömyyttä yhteiskunnan toimivuudessa ja kulurakenteissa. Yksilön itse itsensä pelkästään itselleen jaksamisesta ei niin ole väliä jos siitä ei ole kokonaisuudessa edes risaisen kohdan paikan arvoa.

Tämä tarkoittaa tietenkin yhteiskunnan tarjoomuksia, yksityisin varoin terapiaistuntoja hankkivat saanevat euroilleen sen minkä haluavatkin. Vai?

13.37

Tosentti tesantti Joohan Bäckmanin vaiheista tarinaa Hesarissa. Jutun kuvituspiirros paras aikoihin. Se selkärannaton otus olisi syytä haastaa valtakunnanoikeuteen tai potkaista Vienaan! Montakohan kaltaistaan Suomensyöjää mekin elätetään tuon siperialaisella vaseliinilla voidellun niljakkeen lisäksi?

16.04

Lähen kohta Kyllikkiin humpalle. Siellä alkaa klo 19. Sinitaivas orkestroi. Kerran jonkin tanssilavan ulkokojulisteeseen oli joku kiepauttanut paksulla tussilla S:n päälle ison Geen.

Ginitaivas voisi ollakin ravintolaorkesterille sopiva nimi.

 Kolmas ilta tälle viikonlopulle, edellisenä kävin neljänä. Eikä heikota yhtään. Paitsi lompakkoa.

1990-luvun kiivaimpina vuosina kun tyttäret pärjäsivät jo ilman kokoaikaista valvovaa silmää tai työhommien runsaudesta huolimatta, saattoi joinakin viikkoina jäädä vain maanantai ilman humpanrytkettä. Joku aamu tahdonvoima oli tiukilla kun oli ajanut aamuyöstä 100 km tuosta suunnasta humpalta ja aamulla koetti joutua seitsemäksi anturoita laudoittamaa 100 km toiseen suuntaan!

Addiktio sekin. Olisinko elossa jos ei olisi ollut?