Sotapäiväkirja 148

20.7.2022 keskiviikko

05.34

Kuu onkin vajeneva toisin kuin su-vastaisena yönä Ilvekseltä tullessa harhaisesti ajattelin. Se on nyt pikkuisen vajaana puolikkaana, haaleana äljäkkeenä korkealla eteläntaivaalla. Aurinko on noussut idästä jo reilusti ylitse selluliemimetsän latvojen. Tuulee melko lujasti lännen ja koillisen väliltä, tai oikeastaan koillisesta kokonaan. Elikä aika viileästi siis.

Närhiperhe nurmella. Yksi niistä yrittää yhä saada emoltaan nokkapaloja vaikka ei se niitä taida ainakaan jokaiseen naukaisuun tarjoilla. Kaikki kuusi närhiä ovat vielä tallella. Kanahaukan olen joskus nähnyt harventavan niidenkin populaatiota.

Muistan 70- luvun Metsästäjälehdessä olleen artikkelin aiheen ja sen otsikon: Kartanonpyykeitto.

Siinä oli närhilinnuista kertovan jutun ohessa resepti, jonka mukaan kun närhistä ruuan valmistaa, siitä tulee yhtä arvokasta ja maukasta ruokaa kuin pyystä. Ja että sitä on syöty hoveissa suurena herkkuna.

Juttu meni tietenkin nuoreen poikaan kuin häkä ja ammuin parit närhit, irroittelin täkkälihat joista sitten ohjeen mukaan keiton keittelin. Kukaan sitä ei syönyt. Äiti heitti keitoksen navetan taakse tunkioon ja kait ne muut närhet ja harakat sen sieltä kupuihinsa korttasivat.

Mielikuvat närhistä ovat mielikuvia närhistä vaikka voissa paistaisi. Tällä en nyt tarkoita Närhi-sukunimisiä joita satun muutamatkin tuntemaan.

Sitä paitsi voihan mielikuva tuosta linnusta olla hyvinkin mukava onhan se todella kaunis lintu. Ääni  nyt on mikä on, mutta sihenkin minulla liittyy niin "ihana" muisto, että se soinnuttaa närhenkin laulun Karita Mattilastakin (Marita Kattilasta) ohitse.

06.45

Sinisuohaukan olen nähnyt kaartelevan Unimäen ympärillä usein tänä kesänä, niin äskenkin kun istuin Rooseveltilla kasvimaani laidalla aamua tarkkailemassa. Sen on täytynyt jäädä pesimään jonnekin vaikka nämä seudut eivät varsinaista lajinsa asuinseutua lienekään. 

Joku pöljäpoika tietenkin ampuu syssyntullen senkin kun ukkivainaa on aikoinaan isille sanonut, että kaikki petolinnut pitää faunasta poistaa ja iskä tietenkin jatkaa tätä perätöntä legendaa metsästämään opettelevalle pojalleen ja näin turhan tappamisen genre jatkaa sukupolvien perintönä eloaan järkipuheista piittaamatta.

Kahvit on juotu, puurot syöty, eiköhän olisi aika jälleen suonkulkijaksi ryhtyä.

Jos kävisin ekaksi Purnonsuon tarkistamassa ja sieltä kiertäisin Villelänsuolle... Ruatosuon hillat tuskin ovat parissa viileässä päivässä ehtineet kypsyä. Kanttarellit ovat varmasti jo pannulle nosteltavassa koossa, että jos sitä kautta pois niin uusien pottujen särpimeksi niistä kastikkeen tekaisisin.

Aktivoinpa nyt tuon Sports Trackeri-sovelluksen taskuuni jekkasemaan niin niän, paljonko tuo niin usein kulkemani lenkki kilometreissä tekee. Veikkaisin 3-5 km riippuen siksakeista suolla. Nikon tekisi mieli ottaa mukaan, mutta on se niin hankale kuljeteltava ja vaikka sitten harmittaakin kuin eiln niiden palokärkien kanssa, niin en taida ottaa.

21.04

Olihan se ihan nokkokova päevä.

Viivan alle kaksi viiden litran sankollista lakkoja.

Menin ensin aamulla Purnonsuolle josta keräsin hillaa ehkä litran verran. 

Sitten putosin muniani myöten Unipuron jatkeena lirittelevään, petolliseen sammaltäkkiin peittyneeseen suo-ojaan. Se ei haitannut kyllä yhtään mitään. Saatiinpahan Vinhan kanssa tekosyy loikoilla kuivattelemassa erään kuivankankaan, suolle kauaksi pistävän, kallioisen niemen nokassa kanervamatolla jonkin aikaa. Asetuttiin niin, että tuuli, joka puhalsi suurinpiirtein kuutosvaihteella, tuli aavalta nevalta meitä päin ja vei puarmat ja muut öttiäiset mennessään. Eikä tilallekaan muualta sen mukana tulevia saanut jäämään.

Siihen hetkeksi koira kainalossa nukahdin. Suopursun ja kanervan tuoksu toi muistoisan unen jota katselin onnellisempana kuin aikoihin. Heräsin Vinhan kuorsaukseen (se kuorsaa joskus tosikovaa, onkohan sillä uniapnea?).

Ennen kuin lähdettiin jatkamaan, suon ylle kaartelemaan ja ääntelemään leijui aamulla jo näkemäni sinisuohaukka. Se oli selvästi levoton meidän takiamme eli se on pesinyt jonnekin ja vahti poikasiaan kuin haukka.

Kahlattiin sitten kanervikossa Luikkokankaan reunaa kiertävälle Luikkosuolle, tai oikeammin Purnonsuon jatkeelle ja siellä, pitkässä suopursuvarsikossa oli kypsää lakkaa niin paljon, että kun olin muutamat tunnit nyökkässyt suota edes takaisin oli sanko täysi enkä enää tarvinnut noudattaa aamuista suunnitelmaani jatkaa Villelänsuon kautta pois. 

Älylaitteen liikuntasovellukseen tuli kyllä jo tuosta soiden tarpomisesta melkein viisi kilometriä.

Tulin Um, keitin uusia pottuja ja lämmitettyjä vihanneksia ja otin pikku nokoset.

Sitten kävin vielä Ruatosuon katsomassa ja olivatpa vain lakat jo kypsyneet joita sieltäkin sain pariin tuntiin kerätyksi vajavan sankollisen.

Loppuilta meni saunaa lämmitellessä, pakasterasioita tulisella vedellä huuhdellessa ja likoamassa ollutta pyykkiäkin pesin kuivausnarullisen.

Lauteilla makoillessa iski sitten krapula ulkoilmassa hyvin sujuneen päivän humalasta.  Ja sitä tietä mantelitumake alkoi oksentaa kaikkia niitä synkkiä tapahtumia aivojen älyselaimeen planeetta Maasta jota itsekin mitättömänä atomina asutan.

Yksinäisyyskin alkoi vaivata. Harvoin minulla sellaista tunnetta täällä tulee vaikka olisin viikkoja itsekseni. Eilenillalahan sama tunne mielessä käväisi, mutta se meni nukkuissa ohitse. Niin sille varmaan käy nytkin.

Olin tänään yhteydessä siskoon, kaveriin Kittilässä, toiseen Ylitorniolla ja eri asioissa kaikkiin kolmeen tyttäreeni. Jyväskylässä asuvaan siksi, koska olin unohtanut hänen toissapäiväisen  syntymäpäivänsä jonka muistin, kun katsoin Hesarin nimipäiviä-palstan ja hänen toisen nimensä siinä näin.

Niin että ei kai tässä maailman yksinäisimmästä ihmisestä voitane puhua.

Yksinäisyyteni koskee ajatusteni yksinäisyyttä. Syvimpiä niistä en jaa kenenkään kanssa.

Kirjoituksissani kyllä välillä livauttelen jos vaikka mitä.

Niitä sitten toisinaan saa katuakin.

Minä ajattelen kirjoittaessani näin ja vastaanottaja, lukija, lukeekin sen  noin.

Toisinymmärtämisen "vaara" on aina olemassa.

Tarkoituksella en kirjoittanut, että "väärin"ymmärtämisen, sillä vastaanottajan tulkinta voi ihan hyvin olla yhtä oikea kuin oli toisintarkoittavalla kirjoittajallakin omansa.

Tätä tässä siksikin jahkaan kun eilen kirjoitin sähköpostivastaukseni liian nopeasti, ilman "haudonta-aikaa" ja olisin halunnut vetäistä sen editoitavaksi ja kirjoittanut erilaisen vastauksen. Tai ehkä niinkään erilaisen mutta jäsennellymmän.

Olenkohan minä väsynyt kun tässä alan pöljiä tekstailemaan?

Sodasta en ole mitään maininnut, mutta tuolla se takaraivossa jyhmää mitätöiden kaikki päivän tekemiset. Nämäkin kirjoitukseni.

Ruppeen muate!  Klo on 23.12