Sotapäiväkirja 63

26.4.2022 

04.11

Vinha tökki kuonollaan hereille. Sitä kusetti. Niin kyllä minuakin. Kustiin sitten hangenrippeisiin reiät vierekkäin.

Kovasti valoisaa vaikka täyspilvessä taevas. Pakkasta sen verran, että on kohmannut hangen kävelyn kestäväksi. Teeretkin aloittelevat jo pulputustaan. Nyt ensimmäiset iänenavaukset kuuluivat Unilammilta päin vaikka siellä ei ole kuin pikku suolampareiden aukeat jossa soidinmenoja jykältää.

Kahvit. Puuro termokseen hautumaan. Unenpiästä uudelleen on turha yrittää. Lämmäyttelen uunia ja lueskelen mualiman uutisia jotka vain katastrofeja kertaavat ja uusia povaavat.

06.33

Puuro oli hyvää, söin jälkiruuaksi mansikoita.

Eilisen Hesarin lyhyemmässä piäkirjoituksessa varoiteltiin politikointia terveystermeillä. Siinä viitattiin Tuomiojan lausuntoihin sotapsykoosista joka mediaa vaivaa. Jos varoitus olikin aiheellinen, niin kalikka taisi myös journalisminkin turpeaan nilikkaan kopsahtaa.

Jos poliitikkojen täytyisi pidättäytyä psykologisista määritelmistä ilimiselevistä hulluuksista johtuvista mualimantapahtumista mielipiteitään esitellessään, niin mites on meidän muiden laita?

Kemppinenkin passitti tutun toverinsa Erkki Tuomiojan viimeisimmän blogikirjoituksensa otsikolla "Tuomiojalle omaishoitaja" dementikkojen vanhainkotiin. Perustelut olivat hieman hatarat, mutta kai näillä velloksilla on jotain kaunoja keskenänsä joiden vuoksi piikittelevät tahoillaan toisillensa. Kommentoijista moni näkyy ottaneen ainakin otsikon tosissaan, mutta puolustajiakin löytyy.

Tuomioja on jo vanha mies ja vuosikymmenet politiikan ytimessä ovat etsanneet mielipiteet mielen taustakankaaseen niin vahvoiksi, etteivät ne hetkessä pysty muuttumaan vaikka faktat mitä informeeraisivat. 

Ja nimenomaan Tuomiojalla kerran opittujen aatteiden reessä voipi isoäidin haamukin olla matkustajana edelleen: Hella ajatuspolliisina yhä kaitsee.

07.45

Pitäisi lähteä mettään. Alkoi ripettelemään räntäisesti, että virkeänä pitää.

20.45

7:n isohkoa runkoa nurin, karsittuna, pätkittynä ja pulkattuna tienvarteen. 8:n tunnin työpv. Ilima olikin koko pvn oikein hyvä. Pikkuisen tuprautti välillä räntää, mutta ei edes kastellut. Nyt illasta jo kirkastuu muutenkin.

Alkaa olla omalta kohdalta aterioitsemisen koekausi siinä nikamassa, että pystyy jo tekemään päätelmiäkin millaisilla kalorimäärillä pärjää. Olen tätä ennenkin harrastanut, mutta nyt muistinpanojakin apuna käyttäen.

Ravintotieteessä suositellut 2000-2500 kcl/vrk on ihan liikaa. Pärjään hyppiinkeikkuin n. 1000 kcl/vrk jopa allekin. Ihan hyvin jaksaa metässäkin rymytä koko päivän. Eikä mitään kevyttä tuolla sohjossa käsipelissä pölökkyjen pyörittely ole.

Rahassakin säästäisi jos nuukaksi herkeäisi (jos ylejään olisi mistä siästee). Kirjanpitoni mukaan päivittäinen ruokalaskuni on ollut parin kuukauden aikana 5-7€ ja alle kympin niinäkin päivinä, kun olen yltynyt pröystäilemään. Koronan kourissa ei kyllä  viikkoon ruoka edes maittanut.

Sota-aikaahan tässä eletään, että paree on opetella nuukailemaan ruuan kanssa jo. Ukrainan kaupunkien kellareihin paenneet siviilit ovat pakosta olleet jo syömättäkin.

Vuoden 1918 Hennalan ja Raaseporin keskitysleiriläiset koettivat elää kaalilla maustetulla vedellä ja enimmillään 300 grammalla homeista leipää, mutta se oli tarkoituksellista nälkään tappamista, puhumattakaan millaisilla eväillä Natsisaksan alistetut joutuivat nälkäkuolemaakin odottelemaan jos kaasutusjonossa oli viivästyksiä. Stalinin kanava- ja ratatöissä nälkään kuolleet ja kuolevat lykättiin työmaiden liejuun sillä uudesta, elävästä materiaalista ei siinä valtakunnassa ole ollut pulaa. Eikä näytä Moskovan nykyisenkään Saatanan aikana olevan. 

1940-luvun alkupuolen Leningradin piirityksen kokeneet söivät välillä jo kuolleitten ruumiitakin kun kissat, koirat ja rotat oli pistelty poskeen.

Jos ja kun koko yhteiskunna päälle hyökyvien katastrofien (sodan, ilmastonmuutoksen) ravistellessa läntisenkin mualiman väestön kestävyyttä, häviävät ensimäiseksi kaupunkipulut, pullasorsat, valkoposkihanhet, lokit, merimetsot ja sitten käydään käsiksi lemmikkieläimiin ja kun ne on pistelty poskiin tulevat rotat, kanit, rusakot ruokalistoille. Kaikki kelpaa eikä mikään proteiinipalleroinen nälkäisen ohitse loiki etteikö sitä pataan napsaistaisi. Maaseuduilla ei hirvi/peuraongelmia tule enää olemaan ja supikoiratkin ihraisine nahanalusineen lurpsahtelevat kovaa kyytiä nälkäisten suihin.

Ruokahuollon kantilta tarkasteltuna uhkakuva on todellinen ihan tämän päiväistenkin Moskovasta kuultujen puheidenkin perustella. Tai juuri niiden. 

Moskovan Saatanoilta, joita kahta YK:n Guterres kävi tänään puhuttamassa maailmanjärjestön mandaatilla, ei herunut minkäänmoista myötämieltä Ukrainassa riehuvan väkivallan taltuttamiskehoituksille.

Myös Saksassa samaan aikaan kokoontui 40:n valtion johtajia amerikkalaisten kutsumana miettimään keinoja sodan lopettamiseksi. Mutta kuten Moskovan Saatanat antoivat YK:n piäsihteerinkin ymmärtää, tykkejä ei aiota auroiksi takoa vaan ne jatkavat metelöivää murhaamistaan ilman tulitaukoja tai etukäteen määriteltyä deadlinea.

Elikä Ramsteinissa kokoontuvien johtopäätökset sodan jatkuvuudesta venäläisten tahdosta pakottavat sotakaluston rahtaamista Ukrainan avuksi, ja tässä on se nikama, josta Lavrov-niminen Saatana varoitti: kolmas maailmansota on ovella.

Pelkkää uhoa, väittää joku tutkija, mutta kai tässä nyt on ihan oikeasti parasta pelätä sitäkin ettei nyt ihan pöllimetsäänsä kärvenny tietämättään?

Tai väliäkös sillä enää siinä vaiheessa. Kunhan ei kituisi kovin montaa päivää.

Mäni ajatukset tuas niin synkiksi, että ruppeen muate. 

Nyt ei yhtenäkään iltana voi olla varma, nousevatko sijaltansa muapallon homosapiensit enää milloinkaan. Mutta jeesuksia tai jumalia tällaiset pelot eivät silti elämäni mitättömyyttä epävarmuuttaman saavu. Ukrainankin tilannetta seuratessa vakaumukseni vain vahvistuu; kun kuollaan niin kuollaan eikä meitä enää ole.

Jos totaalinen ydinsota kuorii kaiken elollisen tämän planeetan pinnalta kerralla huisthittoon, niin viimeinkin on maassa rauha eikä ihmistenkään enää tarvitse valehdella itselleen eikä toisilleen, jotta hyvä tahtokin olisi muka olemassa.