Sotapäiväkirja 60

23.4.2022 lauantai

15.43

Naapurin Arvon (92)  hautajaisissa meni muutamat tunnit. 

Hautajaisvieraiden joukossa oli virkeämielinen Arvon ikätoveri joka istui samassa ruokapöydässä kanssamme.  Hän oli alkujaan kotoisin Siilinjärveltä ja vieläpä Kuuslahtelaisia, että yhteisiä tuttuja ja heihin liittyviä juttuja alkoi ilmaantua pöytäkeskusteluun sankasti. Lupasin käydä hänen luonaan juttelemassa lisää. Asuu tässä ihan lähellä.

21.22

Eilisestä tyrannien hulluus-teemasta jäi jokin kaivelemaan mieltä. Näin hulluuteen liittyvää unta kun hautajaisista tulon jälkeen otin tunnin-parin torkut. Suht mukavassa unessa nussin erään punatukkaisen naisen kanssa Pohjoismäestä Unilammille päin menevään rinteeseen tehdyillä puuportailla. Nainen oli mielisairaalasta lomalla ja tullut "tuulettumaan" luokseni. Nainen oli tuttu. Unessa en nimeä saanut päähäni, mutta nyt, kun unta muistelin, nimikin nuljahti mieleen.

Jääköön nimi ylös kirjaamatta sillä uneni punatukkainen nainen kävi aikoinaan muutamatkin kerrat luonani, mutta hän oli töissä mielisairaalassa, ei potilaana. Unessa hän oli potilas. Hänenkin valokuvansa sattui tässä jokin aika sitten laatikoista käsiini. Hänen kanssaan nussiminen oli yksinkertaisen kivaa. (Kauko Röyhkäkin on useassa haastattelussa maininnut nussimisen olevan kivaa, niin miksipä minäkin en voisi sanoa samaa koska tottahan se ainakin joissakin tapauksissa on.)

Mutta hulluuteen: Voiko kukaan muu, kuin hullu itse esiintyä hulluuden asiantuntijana? 

Hyvät edellytykset hulluuden asiantuntijuuteen lienevät psykiatrisen vankisairaalan vastaavalla ylilääkäri Hannu Lauermalla, mutta omienkin kirjoitusten ja luentojensa mukaan jää aina jotain huomaamatta, peittoon, piiloon. 

Minun kehitysvammaisia veljiänikin haukuttiin hulluiksi. Kaikki haukkujat eivät luultavasti itsekään läpäisisi henkisen suorituskykynsä testiä terveen paperilla.

Elin näiden veljieni kanssa samassa, runsaslukuisessa perheessä lapsuuteni ensimmäiset 15-17 vuotta aika tiiviissä symbioosissa, mutta ei sekään minusta tee "hulluuden" tai kehitysvammaisuuden asiantuntijaa.

Opin kyllä ottamaan selvää, millaista lajia veljieni kehitysvammaisuus on.

Heidän mielentilansa diagnooseistakin ovat tallella ne 1950-60-lukujen ensimmäiset, "debilitas"-merkinnällä varustetut joiden perusteella pojat luokiteltiin tylsämielisten kehitysvammalaitokseen passitettaviksi. Tallessa ovat myös myöhemmät (1980-luku) tutkimukset, joihin koko perheen jäsenet vainajoitunutta isää lukuunottamatta osallistuivat verinäytteillään.

Jälkimäinen diagnoosi oli hyvän tutkimustyön ansiosta perusteellisen selkeä ja mieliä helpottava; poikien kehitysvammaisuus ei johtunutkaan isän humalapäisyydestä tai vasemmistolaisesta arvomaailmasta siittämisen hetkellä kuten lapsuuteni kansankynttilä rohkean väitteensä esitti.

Kolmen pojan kehitysvamman syy oli kromosomipoikkeama jonka lääketieteellinen nimitys kuuluu Fragile-X, elikä hauras (nyk. nimitys Fragiili-X-oireyhtymä). Yhden pojan verinäyte ei antanut selvää vastausta kehitysvammaisuuden syystä, mutta tutkijoiden mukaan oireet viittasivat samaan kuin muidenkin veljesten. Tämä veli oli  pudonnut lapsena Unimäen kaivoon pää edellä ja ennen kuin isä oli ehtinyt tempaista hänet sieltä pois ja pumpata eloon, oli hän ehtinyt olla hengittämättä joitakin minuutteja. Eli pieni mahdollisuus voisi olla, että hapenpuute kerkesi aiheuttaa tuhoja aivoissa. Paradoksaalista ajatellakin...

En voi sanoa olevani hulluuden asiantuntija myöhempienkään elämänkokemusten rikastuttamana vaikka ensimmäinen vaimoni sairastui skitsofreniaan vähän päälle 30-vuotiaana oireiltuaan sitä ennen jo useita vuosia.

Hänellä mielisairauteen johtava polku alkoi äitinsä pitkäksi menneestä raskaudesta josta oli seurauksena aivojen hapenpuute joka aiheutti vasempaan aivolohkoon laajan "mustan aukon" eli solukadon ja joka taas aiheutti epilepsian. Sitä alettiin hoitaa noihin aikoihin (1957) lääkkeillä (mm. Debrakine). Niiden avulla sairastunut kehittyi ja kasvoi ja eli aivan normaalia elämää muuten, mutta kohtausjaksot tulivat silti olemaan toistuvia aina aivoleikkaukseen saakka (1999).

Mielen sairastumisesta ensimmäiset merkit tulivat 1980-luvulla, tarkempi määritys ensimmäisestä psykoosista oli 1986. Jos aivoja olisi tuota ennen voitu käsitellä kirurgisesti, niin ehkä mieli ei olisi sairastunut.

Jossittelua se vain.

Skitsofreniaan (psykooseihin ensin) sairastumisen syy saattoi erään potilaaseensa perehtyneen lääkärin mukaan johtua tiheiksi yltyneistä Grand-Mall-kohtausten sarjoista jotka toistuivat peräkkäin. Isot kohtaukset tuhosivat aivosolukkoa "kuin joisi koskenkorvaa viikon ajan tauotta". 

"Aivoissa menivät huoneet sekaisin", lisäsi tämä lääkäri vielä joka jäi mieleen niin hyvin, että kun kirjoitin tuosta ajanjaksosta novellin jolla voitin sitten erään kirjoituskilpailun, panin sen nimeksi "Huoneet sekaisin".

Näin menettivät vanhimmat tyttäremme äitinsä "hulluuden maahan", ja lopulta muutenkin avioerossa joka sinällään oli välttämätön. 

Jos lähellä olleen ihmisen sairaudesta luettujen diagnoosien tulkinta on näin vaikeaa, niin kuinka voidaan kauempana olevien, sairaalloisen poikkkeavasti käyttätyvien diktaattoreiden mielentilasta olla mitään mieltä heitä kun ei vuoden kestävään mielentilatutkimukseen koskaan saada.

Mutta jos Moskovan Saatanaa sanottaisiin silti yksinkertaisesti hulluksi eikä kaunisteltaisi asiaa, niin helpottaisiko se oikeasti mielisairauteen sairastuneiden hyväksymistä? 

Eiväthän "normaaliin" mielensairauteen sairastuneet syyllisty koskaan sellaiseen kuin tunteeton psykopaatti ja autoritaarinen moskovalainen diktaattori.

Moskovan Saatana olkoon siis umpihullu jolle ei kyetä kirjoittamaan muuta lääkitystä kuin uusia Ukrainalle sotakalustoreseptit ja valmistautua itsekin kaikkein pahimpaan. 

Vaikka Sofi Oksanen kirjoitti, ettei Moskovan Saatana hullu ole, niin samalla hän tuli kuitenkin kirjoittaneeksi diagnoosin sen Perkeleen mielenlaatuun vaikuttaneista syistä. Silloinhan ollaan jo lähellä umpihulluutta koska hulluuden tulokset nähdään sairaanmielen estämättömänä, kaiken tuhoavana toimintana Ukrainassa.

Yksikään Kuopion Niuvanniemeen  joutunut vaarallisinkaan henkilö ei ole koskaan ollut niin hullu, että olisi samaan ryhtynyt saatika kyennyt kuin Moskovan Saatana.