Kasurila 5.7.1984
6.7.2022 keskiviikko
05.30
Murskaantuneita tankkeja, ihmisiä, koiria, kissoja, kaikella tavalla särkyneitä kaupunkien kasvoja ja monenkirjavaa hätää unenmaisemassa, jossa vaelsin. Niitä samoja, joita näkee kun laitteensa aamuisin avaa. Niitä samoja, joita näen kun silmäni suljen.
On tämä! Sota sylissä heräät jokaiseen päivään vaikka se (vielä?) kaukana onkin.
Jo se, miten Venäjän hyökkäyssota Ukrainaan yli kuukausi sitten vaikutti minuun, oli erikoinen. Kaikki diktaattoreista ja heidän aloittamistaan lajikumppaneittensa tuhoamissodista kertovat kirjat alkoivat painostaa hyllyissäni ja kasoissa lattioilla, että ne piti äkkiä saada pakatuksi pimeisiin laatikoihin pois näkyvistä.
Hitlerit ja Stalinit alkoivat tulittaa kirjojen selkämysten nimistöistä koska tiedän, millaisista kauheuksien ajoista jokaikinen teos kertoo, ja koska lajimme kaikki osapuolet eivät ole julmuuksien painetusta historiastakaan oppineet muuta kuin kehittämään uusia julmuuksien muotoja.
Kaikki tieto, kaikki historianopetukset.., aivan jokainen lukemani kirjan tavu menetti merkityksensä yhdessä hyökkäävän osapuolen aloittamassa vuorokaudessa.
Mitä on oppinut kaiken elollisen yliminäksi itse itsensä kohottanut, älykkyydenkin numero uunoksi merkannut Homo sapiens?
Eikä yhtään helpottanut oloa juuri valmistuneiden ilmastoraporttien hälyttävät pylväiköt kovasta kiireestä globaalilla rintamalla.
Venäjän aloittaman sodan vaikutus ympäristökysymyksiin on se, että juuri aiottu harppaus ilmastoteoissa eteen päin kääntyikin yhdessä vuorokaudessa kolmiloikaksi taaksepäin: Hirvittävän suuri osa maapallon pinta-alasta ja väestöpohjasta lopetti ilmastotekojen myönteisen kehityksen yksinkertaisesti ilmoittamalla alkavansa raakalaismaisen sotansa Euroopassa.
Venäjän agressiivinen sotapolitiikka vie taantumaan kaiken, vaikka juuri äsken tiedemiehet kertoivat, ettei sekuntikaan ole hukattavissa ilmaston lämpenemisen jarruttamisessa.
Kirjoittipa Hesarin ympäristöraportoija niinkin, että Ukrainan sodan seuraukset ovat lastenleikkiä siihen nähden, mitä tuleman pitää jos elonkehän lämpenemistä ei voida jarruttaa hallittaviin asteisiin.
Surullinen tuo "lasten leikkiä"-ilmaisu sillä uutiskuvista näemme, miten lasten leikit kaikki pyyhkäistiin pois rajuin pommi-iskuin Ukrainan kaupungeista ja kylistä muutamissa päivissä ja viikoissa äiteineen, isineen, lapsineen, mummoineen, vaareineen...
Mutta se on totta.
Ilmastonmuutos ilman sotaakin on pyyhkinyt jo monen maan lastenleikit mutaisina tulviviin vesimassavyöryihin, merillä syntyviin myrskyaaltoihin ja toisen ääripään luonnonkouraisuihin, kuivuuteen; veden ja ruuan loppumiseen. Eikä tämä koske pelkästään yhtä eläinlajia, ihmistä vaan kaikkea elollista. Kaikkea elollista joka on tavalla tai toisella elimellisesti kytköksissä toisiinsa.
22.17
Järjestelin päivällä toisenpään varastokellarin. Ei vielä paljoa jaksa ja sitten nukuinkin 4 tuntia iltapäivällä.
Erehdyin sitten pitkäksi venähtäneiden koronanokosten jälkeen kapuamaan ylävarastoon tonkimaan menneisyyteni lyhyttä historiaa, eli valokuvalaatikoita, kirjeenvaihtoja, kirjoituksiani ja kaikkea sitä pientä mikrolappusta ja lippusta joista miltei jokaisesta jotain mieleen juolahtelee.
Meni 5 tuntia että hujahti enkä kuin pinnalta laatikoita plarasin.
Kun on perheitä perustanut, vaihtanut moneen kertaan paikkakuntaa, kulkenut töiden ja milloin minkäkin perässä sinne ja tänne, muistoja kertyy.
Ja kun vielä vähän aikaa sitten kirjoitettiin toisillemme vielä pitkiä kirjeitäkin. Niitä oli ainakin yksi laatikko täynnään. Muutamia kirjeitä luin ja muistin kaiken. "Hippulilta" Turusta oli sen läjän eläväisin kirje, eikä Saarakaan nauruaan omassaan säästellyt.
Muistojaan ei tietenkään pitäisi laatikoihin pakkailla vaan polttaa aina aikanaan.
Paljonhan sitä on tullut tuhottuakin.
Ja jos et itse tuhoa, saattaa tulla pommi joka tekee sen puolestasi. Sellaisesta tuhosta raportoivat toimittajamme maailmalta. Näyttävät kuvia korteista ja valokuvista joita tuulenpyörteet asuinrakennusten kivi-soraläjistä esille nostelevat, pirstaleisiin puistoihin kuljettelevat.
Vanhimmille lapsille kasasin jonkin verran valokuvia ja piirroksia, kortteja, kirjeitä heidän lapsuutensa ajoilta. Niitä kuvia oli raskasta katsella siksi, koska muistan, miten sitten kävi.
Siksi ehkä vähän ymmärrän, kuinka monta surunmutkaa, ja aivan turhaan, Putinrotan teurastussota Ukrainalaisperheisiin on jo nyt aiheuttanut.
Yhdestä laatikosta löytyi eräs "Kaks´puolikas"-kokoelmani josta aikaan osuvimman kopsaan tähän:
maailman perse on aika paskainen
juuri nyt se pyllistelee tänne päin
yritän olla kuin en näkisi
mutta siinä sen peräpukamat vain löyhkäävät!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti