Vähänkö nauratti herätessä.
Eilen satoi vettä jo Iisalmesta lähtiessä, mutta herkesi kun olin Um. Ehdin lastata ja peitellä halkokuorman kun aloitti uudestaan ja läksin ajelemaan Vinha kyydissä tänne Kniin. Klo oli jo 20 kun olin perillä.
Puutarhuri ja P&G olivat juuri lähteneet ajelemaan Oulusta tähän suuntaan. Olivat menneet aamustapäivin sinne, ottaneet E:n kyytiin ja käyneet Haaparannassa ostoksilla; E:lle petivaatteita ym. Lieköhän sitten halvempaa, niin epäilen, mutta onhan se mukava käydä länsinuapurissa kylässä. Nykyisin sieltä ei kuitenkaan voita ja sokereita kannata rahdata, nuuskaa korkeintaan jos ken sitä typeryyttä harrastaa. Ja moni onneton siihen erehtyykin itsensä koukuttamaan.
Melkoinen lenkki silti (liki 700 km), ja elonkehä kiittää.
Eilen ajellessa aloitin uudelleenkuuntelun nappikuulokkeillla tajuntaan suoraan menevää "Länsimaisen sivistyksen lyhyttä oppimäärää" (YLE-podcast). Olisipa ollut jo nuoruudessa mahdollista kuunnella tällaisia ohjelmia joita nykyisin on tulvaksi asti niin, etteivät lyhyet automatkat riitä kaikkea ammentamaan.
Mutta näkeehän sen, että nuoret, joiden nyt täytyisi niitä kuunnella, paskat sellaisesta välittävät. Sama kai se olisi ollut itselläkin; Irwinin renkutukset, Junkkarisen humpat ja Olavi Virran tangot sieltä olisivat vain kaikuneet kuten kaseteilta aikanaan tekivätkin.
Menevät varmaan ihan hukkaan kaikki oppi meiltä jo aikansa eläneiltä, eivätkä ne siten edistä tiedonlevitystä millään tavalla. Turhaa hengen ja energian tuhlausta kaikki tyynni!
Iisalmessa ahkeroin viikon aikana vinyylit lattioihin. Kerkesin aloitella eilen jo jääkaapin puoleisen kalustesyvennyksenkin kokoamista, mutta välillä piti käydä Pitkän Unelman apuna hakemassa Powerilta uusi pyykkikone, kantaa se kerroksiiin ja asentaa paikoilleen. Kun läksin sieltä, PU soitti nauraen luuriin, että sulta unehtui vesiletkun kiinnitys pesukoneeseen: kun hän laittoi koneen päälle, irtopäisestä letkusta syöksyvä vesi kasteli oikein kivasti. Ei kun takaisin kaupungin toiseen päähän ja kiertämään letku paikoilleen! Huvitti kyllä minuakin.
Pöllösenlahdelle mentäessä on muutama oudon värityksen sulkiinsa saanut varis käyskennellyt joka päivä samoilla nurmikoilla. Pysähdyin bussipysäkille ottamaaan kuvia niistä (eivät jostain syytä ole oikein onnistuneita, mutta paskaaks siitä tässä automaattisenteknisesti onnistuvien mualimassa).
Luulin iisalmelaisen variksen ja Tervolasta kyläilemään tulleen harakan hässineen keskenänsä, mutta kun kuuklasin niin siellä kerrotaan, että variksen värimuunnokset johtuvat kaupunkilintujen roskaruualla mässäilystä. Olin kyllä asiasta aiemminkin lukenut, mutta eipä vain mieleen juolahtanut kun sitten näin tällaisia vareksia.
Varis ja harakka eivät hybridisoidu, sekin selvisi.
Alkaisipa niidenkin ihmisten nahka mennä rannuille joilla on tapana mättää kioskiruokaa vuodesta toiseen suolenmutkaansa...
17.18
Aamupv meni Harryn eristehommissa tarvikkeiden hakuineen. Homma onnistui kuten oli suunniteltu. Hyvänmielenlisäksi H antoi ison astiallisen pihassaan kypsyneitä Valamon keltainen-luumuja, samoja, joiden taimet ovat meillä vasta aluillaan niin täällä Sivukadulla kuin Unimäessäkin.
G on kuumeessa, Paulus ompelee vanhoista farkuista leikkaamiaan kaavoja olkalaukuksi. Sanoin, että tuontyyppisiä oli 70-luvulla nuorilla hipeillä, että onko muoti tulossa takas. Sanoi, ettei tiedä, muttaettä tulipahan vain mieleen kun oli aikonut heittää roskiin yhdet kuluneet farkut. Onpa mukava juttu, kehaisin kuin ohimennen.
Venäjän Suuri Isänmaallinen Teurastussota on edelleen vain pahenemaan päin. Varsinkin, kun Moskovan Zaatana tietää nyt varmasti tappion olevan totta ja saamme odottaa vain milloin se rottaperkele hyppää!
Intian edustaja sanoi Zaatanalle suoraan Uzbegistanissa tavatessaan tuomitsevansa hyökkäyssodan ja sekös panee Z:n varpaittenvälit hikoamaan. Ja kun Kiinakaan ei silimät viirussa hurraamaan ole alkanut...
19.03
G jää potemaan flunssaansa, P lähti kavereiden kanssa kylille. Minä ja Puutarhuri lähdetään Napikselle humpalle.
18.9.2022 sunnuntai
08.18
Puutarhuri nukkuu humppaväsymystä pois, G yläkerrassa flunssaa; kävin koettamassa otsaa, mutta ei tuntunut enää kuumeiselta. P lienee jäänyt Annin tai jonkun luo yöksi. Tai ajautunut muuten vain "kenopaikalle". Nuorten niin kuuluu tehdäkin.
Kahvit, puurot, tiskikoneen täyttö, niitä samoja arkiaskareita kuten aina ja kaikkialla aamuvirkut puuhailevat.
"Hiljaisuutesi ei suojele sinua" lukee HS:n kirja-arvostelun otsikossa. Se on lainaus arvostelun kohteena olevasta Audre Lorden (1934-1992) essee ja puhekokoelmasta "Sister Outsider".
Arvostelun luettuani kirja kiinnostaisi, mutta juurruin.., ätsh!, juutuin ajattelemaan tuota lainattua lausetta vaikenemisen merkityksestä; mitä se omissa elämänkokemuksissani on voinut tarkoittaa.
Ajateltuani asiaa hetken verran, se on tarkoittanut, ja yhä tarkoittaa, ihan sitä samaa kuin mitä se on mustan lesbonaisen ja aktivistin Audre Lorden elämässä tarkoittanut, mutta hän on sen merkityksen tajunnut jo varhain ja herennyt olemasta hiljaa.
Omakin elämäni sivuaa vaikenemisen kulttuuria. Tai hitot se mitään "sivua", kyllä sen kanssa on ihan elämällä eletty. Voipi oikeastaan sanoa, että on oltu turvat tukossa oikein urakalla. Aluksi alamaisen kuuliaisesti kuin käskettynä ja lopulta käskemättä.
Pitäisi jo ymmärtää, että harva ihminen täällä asian kohdalla päin naamaa sanomisia sanomatta jättämisiä ansaitsee. Saatika että yhteiskunnat ja valtiot, niiden epämääräisesti mumisevat valtiaat tai määrätietoisesti valehtelevat valtaan pyrkijät saatika niihin piämiäriin potkunyrkkeillen päässeet.
Erilaisuuden tunne on ollut aina läsnä. Siitä olen vaiennut ihan liikaa. Varsinkin sen syistä. Kuin tuhansia vuosia vainottuina vaeltaneilla etnisten ryhmien jäsenillä. Niitten kanssa olen samoilla viivoilla kulkenut.
Minulla se johtuu lapsuuden kokemuksista jotka ajoivat itsenikin marginaaliin vaikka olen sitä koettanut häivyttää (valehdella ja näytellä) niin, että välillä olen jopa tuntenut kuuluvani johonkin joukkoon.
Osanneeko kukaan auvoisissa oloissa elänyt asettua asemaan, joka on langennut sellaisen osaksi, joka syntyy kymmenhenkiseen perheeseen jossa puolella sen jäsenistä on kehitysvamma, asutaan kaukana korvessa, lahomöttelöisessä hirsituvassa jossa tilaa kullekin on tuskin neliötä ja kaiken kukkuraksi isä kulkee maailmaa rakentamassa, ryyppää ansionsa ja vaikka kirves ja lumihankiei kutsukaan, on pelko ja ahdistus aina läsnä?
Aikakausi oli erilainen kuin mitä se jo nyt on, mutta tuolloin eugeeninen ajattelu oli yhä läsnä mm. kouluopetuksessa "kasvatuslaitoksineen".
Kysyä tietenkin yhä edelleen täytyy, onko se ajattelu vieläkään ohitse? Uinuuko se jossain yhteiskunnan rakenteissa yhä?
Täällä homojen ja lesbojen kanssa samassa kaapissa siis ollaan vaikka eri syistä. Vaikka kun tarkemmin katsoo, onhan ihmiselämien koko vaiettu, saatanallinen kirjo!
Elämänkokemusteni takia tunnen olevanikin aina erilaisten, joukoista poikkeavien, heikompien ja aina pakoon lähtevien puolella ennemmin kuin niiden, jotka luulevat olevansa jotain parempaa ja kaiken yläpuolella.
Mitäpä ne sellaiset minun puolellaanolemisestani hyötyisivätkään varsinkin, kun he nimenomaan laskevat kaiken hyötymisen varaan. Setelinhajuiset saavat minut voimaan erityisen pahoin. Myös kaikenlaiset halla-aholaiset ja petovihamieliset ajattelemattomat jne.
Tämä kuva identtiteettini osalta on alkanut vasta viime vuosina oikeasti kirkastua itsellenikin. Siksi myös ymmärrän, miksi jotkut jopa sylkevät kasvoilleni kun mielipiteitäni esille tuon. Tai kääntävät selkänsä eivätkä halua jatkaa keskustelujakaan.
11.12
Nyt, kun kaikki joukot ovat karisseet ympäriltäni pois, olen alkuasetelmissa niin sukulaisteni kuin ns ystävienikin suhteen: Autiota on.
Uusiin joukkoihin en enää jäseneksi kelpaa enkä sopeudu. Puutarhurin suku ja suvut ovat hyvä esimerkki tästä; tuntisin itseni hyväksytymmäksi mustalaisten joukoissa vaikka se pragmaattisesti ajateltuna ja käytännön syistä ei pitemmän päälle onnistuisikaan.
Kun viime viikolla kävin romaniäidin asunnolla korjailemassa rikkoontuneita kalusteita ja auttamassa muutenkin, niin se oli itselleni aivan sama asia kuin olisin kenelle tahansa käynyt ne hommat tekemässä.
Mutta:
Juopa, tai kuilu, joka"värivastakohtien" ja kulttuurien välillä edelleen ja aina olemassa on, teki kuitenkin tapauksesta erilaisen. Pani ajatusten myllyn pyörimään tahtoi sitä tahi ei.
PU:n ja minun välillä "synkkasi" kyllä heti hyvin ja lämpimästi ja oli oikein mukavaa porista ihan mistä tahansa siinä työjelyjen lomassa.
21.32
Unimäessä jälleen. Kävin hammashoitajalla illasta ja nyt kertyneiden jonojen purku on osaltani ainakin ohi. Sanoi se hammaskeiju, että on se muutenkin: viimeinen kymmentuntinen sunnuntai kolmen kuukauden urakoinnin jälkeen.
Koko tulomatkan kuuntelin ruotsinkielistä Yle Vegaa ja koetin miettiä, mikä tekee vieraasta kielestä niin vaikeaa kuin se minulle on aina ollut.
Aivoissa asioissa onnistumattomuudet kuten osaamisetkin tietenkin poikkeuksetta ovat tai ovat olematta, että eihän sen käsittäminen korkeaa matematiikkaa ole, mutta mikä nimenomaan kielienoppimisen kannalta tärkeää juuri minun aivoistani on jäänyt puuttumaan, niin se olisi helvetin hienoa tietää. Äidinkielen osalta ei kuitenkaan ole koskaan ollut ongelmia ja kirjoittamisenkin hallitsen varsin mallikkaasti.
Muidenkin ongelmien kohdalla tieto on auttanut kestämään toivottomuuden tunteetkin.
22.34
Ajattelut jäävät aina kesken mutta sielläpähän roikkuvat vaikka puolittaisina hiljaisuuden katkaisijoina kohdaltani; rivienväleihinhän olen ennenkin kaikenlaista tunkenut.
Nyt pätkälleen. Otin lukemisikseni ne Siiralan lääkärin päiväkirjat 1914-1918. Paksu, painava kirja ja typerälle, valossa kiiltävälle, vahvalle paperille painettu, että vaikea sen pientä fonttia on kyllä tavata.
Ajattelevatkohan ne kustannusyhtiöissä lukuystävällisyyttä enää lainkaan? Paksu, kolmiosainen Tiällä Pohjantähden alla-teostakin on parempi lukea kuin po. Siiralan kirjaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti