tiistai 20. syyskuuta 2022

Runkotolpan terveiset

Jouduin oviaukon suurennuksen takia purkamaan  levytyksiä pois ja lisäkalikasta, jonka irroitin ja lyhensin, paljastui 50 vuotta sitten edellisen timpurin paikallaolosta todiste; kollegan terveiset vuosien takaa. Surautin ruuvin siihen, että pysyy paikoillaan seuraavatkin 5kymmentä vuotta.
Työläs oli oviaukon kohta, mutta sielläpä se taas odottaa uusia hajallepotkijoitaan.


20.9.2022 tiistai

04.33

+9°, tuulee yhä kovaa, ei kuitenkaan kuin Japanissa eilen, ja toisaalla taisi muitakin saarivaltioita hurrikaanit uhkailla.

Isä 99 vuotta -jos hengittäisi, mutta kun ei elänyt edes siihen lukuun mikä tulee kun ysiysin kiäntää toisinpäin. 

Jälkeenpäin olisi helppo laatia peursterveen ihmisen elämänkaareen pidennysresepti jos siitä jotain hyötyä olisi.

Resepti on yksinkertainen: Isän olisi pitänyt jättää tupakka ja viina viimeistään kun täytti 40 vuotta ja lisäksi katsoa, mitä hengenpitimikseen syö. Niin teki veljensä Heimo ja hän elää yhä. Toinen veljensä Oskari eli yhdeksänkymppiseksi ja Lainasiskokin (s.1938) huokuu yhä.


"Hautajaisia seurattiin myös Helsingissä", hekumoitsee lehti. Unimäessä ei seurattu. Ei kiinnostaa kurttuisen ihopoimun vertaa. Sen enempää kuin kiinnosti aiemmin, mitä otsikon "Kuningatar tekee yhä töitä" alla olisi lukenut.

Mitä "töitä" miltei sata vuotias flunssainen ihminen kykenee enää tekemään?

Minulle työ on aina merkinnyt känsiä kämmenissä ja kipuja ruumiissa enkä varmasti kykene yhtään mihinkään jos yhtä pitkään huoun kuin Britannian mummeli.

Ihmisen toista ihmistä kohtaan harrastama palvonta on vastenmielistä. Siitä on aina lyhyt matka tyranniaan vaikka se nyt ei kyseisessä valtiossa ole äskettäin mahdollistunutkaan. Ihan. Muualla on: Suomineidon selkämyksen puoleisen valtion alueella viimeksi.

Olisi siitä Kekkosestakin tullut kelpo Neuvostoliiton apulaistyranni jos muutamat suitsia kireällä pitävät olisivat vähänkin hellittäneet ja stalinit ja seuraajamolotohvit alkaneet urakalla rahoittaa ja aseistaa.

Liittyivätköhän edellämainitut jotenkin vilkkaaseen uniennäkemisen kimaraani?

"Ryssä polttaa paetessaan vaikka kiviä" jäi viimeiseksi lauseeksi eilenillalla lukemastani Siiralan päiväkirjoista. Lukenut olen siis alkulauseiden jälkeen varsinaisia merkintöjä vasta kolmatta sivua. Nukahdan melkein heti kun kirjan puoleen silmäni luon.

19.37

Tulin Iisalamesta 17 jälk.

Tein Vinhalle lihapitoista, puoliruakoo sapuskaa useammaksi päiväksi. Eikä lue tuoteselosteessa "kosteutta 37%". 

Eilen tekemäni savulohikeiton jaoin pakastusrasioihin ja vein työmuan pakastimeen. Sieltä sitten otan joka pv kuumennettavaksi kun näläkä tulee.. Ei siellä kyllä enää kovin kauaa hommia piisaa.

20.20

Saunoin. 

Muuta en jaksa enää touhuta.

Luin parit artikkelit/skenaariot Moskovan Zaatanan aikomuksista epäonnistuneen Suuren Isänmaallisen Teurastussodan jatkoksi. 

Tiivistetysti:

Jos muutamassa Itä Ukrainan osassa kyetään järjestämään "äänestyksiä" Venäjään liittymisestä niin sen jälkeen alueet mukamas kuuluvat Venäjään ja zaatanat voivat sitten käyttää vaikka ydinasetta jos kiven joku uusien rajojen ylitse nakkaa.

Moskovan Zaatanan mukaan kivennakkaaminen osoittaisi siis Naton sotkeutuneen sotaan ja täysmittaisen sodan voisi julistaa alkaneeksi.

Ei rotta Moskovassa välitä enää pätkääkään miten maapallon käy. Niin olisi tehnyt esikuvansa Hitlerikin ennen ampullin puraisemista bunkkerissaan jos atoomipommi olisikin ollut natsien keksintö.

Nyt ollaan todella lähellä pahimman tapahtumista.

Onneksi ehtivät mummin ja koomikon loirotella hautoihinsa.


Mikä sen osuvampi viimeiseksi juhlaksi olisikaan kuin "koko maailmaa koskettavat hautajaiset".



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti