keskiviikko 27. marraskuuta 2024

Sukelluksia ja pintaanousuja

26.11.2024 tiistai

Iltasella vasta nämä sivut läväytin auki kirjimistä varten.

Kävin kävelyllä ja samalla hain kamera jonka Torilta tilasin, sekä erään toisen jutskan joka samaan syssyyn ilmoitettiin saapuneeksi. 

Prisman tunnelissa katselin tarkemmin sinne jo monta vuotta sitten tehtyjä maalauksia. Töhryjä ovat jo muunlaiset taiteilijat lomaan spreijjailleet, mutta ei kovin paljoa, vielä.

Puhelimessa puolitutun soiton johdosta puheita menneisyyden käsittelyn tärkeydestä ja ei-tärkeydestä. Ei ollut oikein kiva puhelu.

Kaikki ihmiset eivät pidä menneisyyden tonkimisesta. Sananlaskuja vanhojen muistelijalle huomautukseksi on laadittu kokoelmien verran. Joka vanhoja muistaa sitä tikulla silmään... Kaikkinensa jos ihminen tarpeeksi syvälle eiliseensä sukeltaa, niin täytyy varautua, että kykenee myös nousemaan takaisin pintaan.

Eilisestään ainakin ne opettavaisimmat olisi hyvä nostaa aika-ajoin käsiteltäväksi. Myös yksityisistä näkökulmista eikä vain sotahistoriasta, jota nyt vimmalla jälleen muistellaan sankarillisina tekoina toistensa lahtaamisten kentiltä. 

Niitäkään ei pidä ohittaa olankohautuksella, mutta militarismin nousua militarismin itsensä vuoksi muistelujen varjolla on kaikin voimin vastustettava. Siitä hyötyy vain sotatalous ja kenraalit kätyreineen. Nythän puolustusmenojen kasvulle ei esimerkiksi kattoa ole olemassakaan. Se ohittaa jo nyt kaiken muun kun kansallisia budjetteja laaditaan.

Naapurin rouva joka otti ja lähti omiin oloihinsa on syövän lisäksi sairastunut aivokasvaimeen. Ennuste ei taida olla kovin hyvä. Pojilleen mahtaa olla raskas taival edessä... Nuorin suunnilleen G:n ikäinen.

Vein päivällä "kellokuvan" retuseerattavaksi vaikka ei sillä kiire olisi ollu. Olisin ehkä voinut itsekin sen muokkailla kuvankäsittelyohjelmalla ja tulostaa skannerilla kun mulla nyt uusi sellainen on, mutta ehkä siitä tulee parempi ammattilaisen käsissä.

Oli hieman takkuinen päivä, mutta nytten illasta valoa ikkunoihin sytyteltiin. Syli täynnä tunteita nukkumaan.

27.11.2024 Keskiviikko

Heräsin metsästä konttailemasta, enkä ollut yksin. Metsän eläimet kuin Röllipeikon rallatuksissa tulivat pitämään hauskaa meidän kanssamme. Harmi kun heräsin kesken bailujen kun vettä meni hetteestä kenkään. Uni oli erittäin mukava.

Horttokaalojen Taisto Lundberg on kuollut. "Soskee buudella menget piruna, inko baalesko mo...", vai mitenhän se meni kaalenkielellä? Lapsena rallattelin koska tykkäsin horttokaalojen lauluista.

Hilkan päivä. Yhden minua ja silloista perhettäni auttaneen Hilkan tunsin. Mitähän hänelle (heille) kuulunee? Hänen "vaimonsa" nimi ei tule nyt mieleen, mutta olivat pariskunta, jollaisia ei vielä neljäkymmentä vuotta sitten julkisesti saanut olla olemassa. Edelleenkin on kristillisiä ja muita persullisia joiden mielestä "normeista" poikkeavat tulisi "eheyttää".

Nuorille suunnattu seksikirja Respektiä (Inti Chavez Perez) on nostattanut päiviräsästen ja kaltaistensa joukoissa kirjanpolttohaluja. Kritiikin mukaan kirja on kirjoitettu nuorten omia ilmaisuja vastaavaksi seksioppaaksi pilluineen kulleineen, mutta koska päiviräsäset eivät koskaan ole kielellään niitä maistelleet, niin yököttäähän se äkkinäisiä jos pitäisi vaikka sen kehon osan nimi ääneen mainita.

Näitä takapajulaisia riittää hamaan maailman tappiin saakka.

Itse luin murrosiän kantturoissa kirjan Kaikki mitä olet aina halunut tietää seksistä. En muista lukukokemuksesta kuin sen, että ahmin tuon suuria lupaavan opuksen kannesta kanteen samalta makuukselta. Tiesinkö sen jälkeen enemmän, ja ohjasiko se tekemisiäni niissä asioissa, niin ehkä siitä ei paljoa passaa kohkata.

Ehkä tikanpoikametodia ei kehityksessä tarvinnut odotella/noudattaa.

Kirjallisuusilta oli muutenkin. Jakoivat Finlandiapalkinnot tieteelle, lapsille ja nuorille sekä kaunokirjallisuudelle. Itseäni liikutti eniten Sofia Tawast ja Riikka Leinonen teoksellaan Suuri valhe vammaisuudesta. 

Hyvin meni muidenkin osalta, ei sen puoleen. En voi arvostelemaan ruveta, sillä yhtäkään ehdolla ollutta kirjaa en ole lukenut. Tiedekirjoista sen arkkitehtuurihistoriankirjanhan ostimme Eliakselle lahjaksi joten sitä olen lehteillyt ja käsissäni pitänyt.

Pajtim Statovcin kirjan nimi Lehmä synnyttää yöllä jääpi kyllä mieleen. Pitänee se hankkia ja lukea kunhan aika on.

Perjantaina menen Unimäkeen, päätin niin. koska näyttää siltä, ettei lunta sada ennen sunnuntaita. Entiset sulatteli edelleen päällä oleva lämpöaalto. Pohjoisessa Enontekiöllä paukkuu 25 asteen pakkanen.

Tänään en kirjoita tänne muuta sillä minua odottaa tuossa paksu pinkka monisteita täynnä omaa kirjoitusta ja jonka nivaskan olen melkein kokonaan lävitse merkkaillut. Elikä paukuttamaan siitä sitten.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti