Yöllä ovat omat siniset hetkensä. Ne ovat erilaiset kuin kaamosiltapäivän tuokiot lumisessa Hormakummun maisemassa Kittilässä tai Unimäen tutuissa ympyröissä joulukuun 15 pv klo 15.33.
Tampereen kokoisen kaupungin valoja karkuun jouduin taivaltamaan kauas, aina Teiskoon saakka tavoittaakseni edes yhtenä talvena iltapäivän sinisen hetken. Tämä on tosi, sillä enhän muuten muistaisi niin tapahtuneen. On minulla päiväkirjassa siitä merkintä, mutta en tällä kertaa tätä varten tarvinnut sitä kaivella.
Kaupunkien valosaastehalojen väräjöidessä kadunreunuksien likaisilla hankiposkilla ei talvisten iltapäivien sinisiä hetkiä voi kokea koskaan.
Mutta öisin sinisiä hetkiä on liikkeellä kaupungeissakin. Ne liituavat ihmisasumuksien varjoissa, räystäitten alla, porrasaskelmien koloissa. Ne saattavat rantautua tupaasi, makuuhuoneeseesi, keittiöösi tai missä nyt satutkaan valvomaan ja miettimään kun jokin asia alkoi nukkumaan ruvetessa askarruttamaan.
Untakin yön siniset hetket voivat tulla sävyttämään.
Kun sytytät pieneen tuikkuun elävän valon, yön siniset hetket kietoutuvat ympärillesi kuin ystävän lämpimät käsivarret.
Yön siniset hetket ovat kuin meitä varten, jotka joskus valvomme ja ajattelemme. Meitä varten, joille ajateltavaa syntyy ristiriitaisuuksien keskellä päivänvalon armottomuudessa. Yön siniset hetket olisi hyvä joskus viettää toisen yön sinisiä hetkiä kaipaavan kanssa. Kun sinulla ikävä on.
Yön sinisten hetkien koittaessa, sensorit ovat nukkumassa. Yön sinisinä hetkinä ne eivät ole kahlitsemassa aivojasi ajattelemasta, eivät pitele kynääsi kirjoittamasta mitä haluat. Sydämesi ne antavat olla niin hellänä kuin se on ajatustesi takia. Ehkä jopa itket hieman yönsinisiä kyyneliä. Tai hymyilet lämpimästi kun hyvä muisto mieleen hiipii.
Sanansavapauskin on yönsininen.
Yön sinisinä hetkinä kykenet avoimimmin mielin ajattelemaan elämääsi sellaisena kuin se on. Analysoimaan riskejä, joita siihen on liittynyt ja yhä liittyy.
Yön sinisinä hetkinä katumuskin on erilaista.
Yön sinisenä hetkenä ymmärtää, että virheet kuuluvat elämään, ei niitä kaikkia voi välttää. Ei puoliakaan. Jotkut meistä eivät yhtäkään.
Joskus yön siniset hetket panevat sinut ahtaalle. Saattavat ahdistaakin, sillä niin paljaana näet joinakin sellaisina öinä elämäsi hetket ja päätökset, joita olet joutunut tekemään. Ja joudut yhä tekemään.
Yön sinisinä hetkinä myös onnen hetkien muistot sinua ravitsevat.
Yön sinisinä hetkinä uskallus riskien ottoon saa vahvistusta. Et heitä kirvestä kaivoon vaikka niin vielä edellisen yön mustana hetkenä ajattelit tehdä. Tämän yön sinisenä hetkenä sanot itsellesi: Katson vielä nämä kortit, en luovuta.
Näitä kirjoitan kuluvan yön sinisellä aamuyön hetkellä, hämärässä huoneessani jota valaisevat vain Kainetin reitittimen vihreät silmät, tietokoneeni valoisa ruutu, näppäinten alta kuultavat sinertävät valot ja mustan verhon kahtapuolen katulamppujen ledinvalkoinen kajastus.
Yön sininen ymmärryksen hetki värjää ihmisen mielen tiettyinä öinä, tiettyinä ohitsekiitävinä hetkinä ja vain sattumalta sen tavoitat kun mielesi on oikealle taajuudelle virittäytynyt.
Yön sinisinä hetkinä voit tavoittaa rakkaudentunteistakin joitain pieniä aavistuksia vaikka niin paljon sen otsikoinnin alla pettymystä ja haaksirikkoja olet kokenut.
Yön sinisenä hetkenä saatat uskaltaa vielä edes ajatella sitä olemassa olevan. Sen yönsinisen hetken verran. Edes.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti