13.11.2024 keskiviikko
Iltasella
Olipahan kirja-arvostelu Hs:ssa: Jaakko Ylijuonikkaan Tuhatkaunokin tuho josta tuhatkaunokki on kaukana. Jos ovat tuollaisia käsikirjoitukset joita jopa ammattikirjailijat kustantajille tarjoavat, niin eipä ole väliä, millaista saatanan sotkua itse lähetän sitten kun...
"Kriitikko sai käsiinsä tolkuttoman läjän paperia: Lukukelvoton romaani on ainutkertainen tapaus", kirjoittaa siis kriitikko.
Mitähän ne pelleilevät?
Kun ei naimalla eikä juomalla enää otsikoihin pääse, niin revitäänpä huussissa käydessä paperia kansioiden väliin, sotketaan niitä jollain muullakin kuin sonnalla, pannaan kuoreen ja väitetään lähetystä romaanikäsikirjoitukseksi.
Kyllä jo Matti Pulkkisen "Romaanihenkilön kuolema" oli sellainen opus, ettei nyt ihan vielä ole aika koettaa uudestaan. Pulkkisen romaanin sentäs luki, ja tajusi lukemansa, mutta kriitikon mielestä tätä juonikkaan kirjailijan teosta ei helevetissä kukkaan! Sen verran kritiikissä oli kuviakin, etten sitä kannetonta paperiläjää sormeiltavakseni ottaisi edes kokeilumielessä.
Aamulla kirjoitin ja julkaisin jo tätä päivää vaikka en ollut elänytkään tätä päivää. Enkä kaiten viimeistänikään.
Nyt on päivä mailleen mennyt ja kuutamoinen yö seutua peittelee. Toivotan ystävälleni siellä jossain saman kuutamopeiton alle hyvää yötä.
Samalla myös kaikille muillekin rakkailleni, sillä jostakin syystä tänään jälleen ymmärsin, että olen onnekas: Minulla rakkaiksi kutsuttavia on todella monta, ja kuinka heidän olisi käynytkään jos naapurin zaatanan zombiarmeijajoukot olisivat Ukrainan sijaan alkaneetkin tämänkertaisten, kammottavien valloitusretkiensä väkivaltaiset veräjien auonnat täältä Pohjanperiltä.
14.11.2024 torstai
Kävin pitkähkön kävelylenkin kuutamossa jonka ainaisesta taianomaisuudesta ei ole jälkeäkään kaupunginvalojen ja ohitse nastarenkailla rahistelevien autoletkojen murskaavassa valosaaste- ja äänimaailmassa.
Nyt alkoi siis se hetkinen illasta ennen nukkumaan ryhtymistä, jossa aivot vielä etsivät rauhoittavaa asentoa aamun järkytyksestä.
Vaihdettu teksti.
Elikä päivämäärän alla oli aivan toisenlaista ajatuksen juoksuttelua kuin mitä siihen alkoi ilmestyä, kun olin alkuperäisen leikannut pois, siirtänyt eri tekstialustalle suojaan mahdollisten lukijoiden silmien katseilta ja lähettänyt sen sille, jolle sen kirjeen muotoon olin kirjoittanut.
Asia riepoo sisuskalujani. Tätäkö kovasti hehkutettu sananvapaus tarkoittaa, jonka kuitenkin runnon itsesensuurin ikeen alle?
Vaikka pois leikkaamani teksti olikin hyvin henkilökohtainen sisällöltään ei sekään saisi vaikuttaa tinkimättömän sananvapauden ylläpitoon omalla julkaisufoorumillan vaikka siitä millaiset paheksunnanpyörteet lähiseuduille syntyisivätkin. (Kirjeen kohde ei tekstistäni olisi kenellekään tunnistettavaksi paljastunut koska asioita yhdistävät tekijät puuttuivat.)
En tosin tiedä, lukeeko minua kukaan omaa geeniperimää oleva sukulainen, Puutarhurin sukulaiset, ystävät (yhden takuuvarman tiedän), muut tutut tai naapurit joilla olisi aihetta yrittää neuvoa, millaista tekstiä tänne julkaistavakseni taluttelen. (Joku on joskus yritttänyt.)
Useampi varmaankin ymmärtää, että sitten vasta tekstiä päästelisinkin. Sitä "yksinäisyys ja uhma" tuottavimmillaan tarkoittaakin mitä kirjoittamisen funktioon/haluun tulee: Metsänreunalta irvistelijöitä kirjoittava ihminen tarvitsee polttoaineekseen.
Se, "metsänreuna", voi sijaita vaikka keskellä kaupunkia, tornitalossa 2h/kk-kokoisen osakkeen parvekkeen kaiteena, tai ihan tuossa pihatien toisella puolella naapuritalon keittiössä. (Ei ole mahdollista, naapureistani vain Harryn talossa luetaan paljon, mutta sielläkään ei netistä.)
"Ihailin" nuorempana Pentti Saarikosken tinkimätöntä sananvapauden harjoittamista vaikka hän ällötykseen asti kertoi myös arjen nenänkaivelusta ja krapularipuleistaan aina Herakleitosta tulkitsevaan, nerokkaaseen ajatuksenvirtaan hukuttautumiseensa saakka.
Sananvapauden toteuttamisessa on muistettava tietyt lainalaisuudet joiden kunnioittaminen on aina aiheellista.
Tulisi olla automaattista sanansanomisenvapauden harjoittamisen aloitus ihan lapsesta alkaen. Saarikoski ainakin yritti, mutta sanavapauden genreen lainkaan kuulumattomat ja nuoruuden päiväkirjojen sivujen väleihin ruiskitut spermatahrat olivat lukijalle luotaantyöntäviä. Toimittaja Tarkkahan nekin uskollisesti postuumisti julkaistuun kirjaan sulkuihin merkitsi, että hän kai siitä fyrkat kuittaili; ejakulaatioeritteiden mainitseminen, jopa merkitseminen sulkuihin, että sillä ja sillä sivulla läntti oli, lisäsi myyntiä.
Sitä aikoinaan lukiessani mietin, kuinka Pekka ne tahraiset sivut aukoi ja niiltäkin aukeamilta merkinnät toimitukseensa kopioi sillä kyseinen eritetahra on kyllä kuin erikeeperiä kun se paperin kanssa litistyksiin joutuu? Lie tuolla edes hanskat käsissään ollut...
Tahroista mainitsemista puolustaa ainoastaan se, että niiden olemassaolo henkilökohtaisilla, mutta jo kirjoittaessa julkaistaviksi ajatelluilla sivuilla paljastivat Saarikosken mistään välittämättömän itsensäpaljasteluluonteen ja edesauttoi ehkä osaltaan tekemään voitavansa kirjailijakutsumuksensa toteuttamisessa; avoimuuden opiskelua kaikissa sen olomuodoissa. Nykyisin eivät hänen kaikki käsikirjoituksensa menisi kustantajaseulan lävitse solahtamalla; Sensorinkynä suihkisi punaisena ja roskakori täyttyisi paperitolloista vauhdilla.
Vai mitä olisivatkaan mieltä Otavan nykyiset kustannustoimittajat jos Kirje vaimolleni-kirjan kaltainen A-4-käsäriläjä pöydänreunalle tömähtäisi ? Tai niistä Saarikosken Keravan vuosista kertovien päiväkirjojen sivuilta löytyvistä, ala-arvoisistakin kynänpyihkäisyistä joissa nimiltä mainiten pannaan halvalla vaimoja ja naisystäviä heidän pillukarvojensa värejä ja kiharruksia kuvailemalla?
Klo on nyt 23. Olin nukahtanut Milan Kunderan Olemisen sietämättömyyden sivuille. Tabletin näytön valo, josta kirjan lukemista läksin jatkamaan pari tuntia sitten, syttyi kun havahduin uneen, jossa oli mustasukkaisuutta ilmassa. Minä itse tunsin sitä!
Unissa tapahtuu asioita jotka valveillaollessa torjuu. Niin kuin nyt mustasukkaisuuden olemassaoloon vaikka sille ei perusteita pitäisi olla. Kenestä olisin mustasukkainen? Oliko unessa kohde ja syy mikä tunteen herätti? Henkilöt nuljahtivat pois ennen kuin ehdin voimakkaan tunteen häiritessä heitä tunnistaa. Tai uittaa ne heräämisen aallon mukana muine tuntemuksineen valveillaolonrannalle.
Mustasukkaisuus herää silloin, kun ihmisen omanarvontunteen itsevarmuus notkahtaa. On olemassa myös evolutiivisia syitä, mutta ei kai tällä iällä enää... Minulla itsetunnon vahvuus on jo elämän lähtökohdat huomioonottaen ollut kyseenalaistettava ominaisuus aina, että helposti minut kyykkyyn saa jos niikseen tulee. Siitä kai se uni tahtoikin muistuttaa, että elähän ala kukkoilla, ei se sinulta onnista.
Tulipahan kirjoitettua tuokin harvinainen tunne näkyville niin lakkaa kasvamasta turhuudeksi saakka.
Kun viime päivinä on "kohisemalla kohistu" tutkimuksesta jonka tuloksena oli suomalaisten miesten väkivaltafantasioiden ja niiden toteuttamistenkin laajuuden pöyristyttävä kirjo, niin monikohan nyrkinlyönti lähteekään siitä, kun alamittaiseksi itsensä tunteva ihminen näkee unen, jossa mustasukkaisuuden tunteet vyöryvät päälle eikä sillä spekulointi laannu edes todellisuuteen heräämiseen?
Sitä on varmaankin ko. tutkimuksiin mukaan mahdoton saada. Tuskin pahoinpitelyistään vankilaan päätyneet miehet unistaan edes vankilapsykologeille alkavat kertoilemaan. Ja vaikka kertoisivatkin, niin ei ne terapiaistunnoista maailmalle kantaudu.
Tämä pohdinta kummunnee siitä, kun PP kävi päivällä kahvilla ja hänellä jos kellä on vankilaan päätymisen syistä ja siellä oloista monenlaista kerrottavaa. Ehkä mustasukkaisuusunenikin jotenkin juontui PP:n vierailusta hänhän kertoi yhden aiheeseen liittyvän tarinan...
Naitattaa.
Tuonkin tunteen ilmi kirjoittaminen on milloin vain tapahtuvaa kun kaikki, mitä ihmistoiminnoissa oleellista ja salattua on joskus ollut, ei tänä päivänä juurikaan mitään merkkaa. Siis meillä Suomessa ja yleisemminkin ns. länsimaissa. Diktatuurit ja uskonnollisiin fantasioihin kahlituilla kansoilla ei edelleeenkään.
Saarikoskisivuilla seikkailevat monenmoiset naiset ja viimeiseksi tätimäinen, Saarikoskeen nähden iäkäs Benerin Mia joka ei herättänyt minkäänlaisia erotiikkaan vivahtaviakaan miellelyhtymiä. Joskus piti ääneen (kirjoittamalla) ihmetellä, että miksikähän Pentissä? No, lämmin käsi se Miallakin oli jonka hyväilyistä kelleksissään Pena sai helposti stondiksen. Ja olihan tällä norjalaisella muusalla nerokkaat aivot yksyhteen PS:n aivojen kanssa.
Näistä ihmisparien ikäeroista ja niihin liittyviä muita asioita ei pitäisi, sananvapaudentuneenkaan päällä ollessa edes pitkällä tikulla tökkiä. Ne ovat niin yksilöllisiä juttuja että vaikka Hjalliksen ja nuorikkonsa ikäero kuinka pöyristyksentunteita herättäisi, niin parempi vaikka ajatella rahvaanomaisen brutaalisti, että vitunkos väliä sillä.
Ja katso peiliin hra V: Et sinäkään ole vanhempaa naista lastesi äidiksi valinnut. Tai äiti ei ole siihen rooliin muista syistä valikoitunut. (Voin sanoa, että sattumaa kaikki, ei valikoimista ollenkaan, ehkä.)
Klo on nyt vähän ylitse puolenyön ja "vain" tämän verran sain kirjoitusta aikaiseksi. Kallistanpa piäni tyynyyn ja otan kainalooni hänet, jonka lupasin koko yöksi sinne säilöä. Anteeksi tämä tauko.
(Tulee mieleen se hyvin yksikertaisin konseptein toteutettu, mutta lasten joukoissa suosittu kuvakirja yksinäisyyttä potevasta, piikkitukkaisesta pojasta jolla oli mielikuvituskaveri aina läsnä. Nyt ei tule kirjan eikä pojan nimi mieleen, mutta kuva siitä pojasta kyllä. Tuli sitä monasti lehteiltyä omien poikien pieninä ollessa...)
Myöh. muistuma: Lastenkirjan sankari oli Mikko Mallikas ja hänen mielikuvituskaverinsa Mulperi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti