maanantai 19. joulukuuta 2016

Merkintöjä

17.12.2016 Lauantai

G:lla joulupukkiturnaus pallohallilla. Tuli aamulla kiirus kun ei kelloja soimaan ollut viritelty, mut kerkeshän tuo.

Tyhjentelin Tojotanrottelon takaosan työkaluista ja rojuista, kytkin peräkärryn koukkuun ja nytkäytin Lynxin lumipenkan päältä kyytiin. Sidoin tukevasti. Ajelin sitten Unimäkeen. Nälkämäen tienhaaraan saakka olivat metsäyhtiön toimesta auranneet lumet syrjään, lopun matkaa pöläytin Lynxillä. Vein tinttien ruokinta-automaattiin säkillisen jyviä ja ajelin metsään ajouria polttopuukasojen luokse. Kaikkia en kerennyt sillä alkoi hämärtää ja tuntui, että jos jään suota ylittäessä kiinni, niin en jaksa lapioida ummenajokkia enää irti. Lumi höttöä, maa roudaton ja Pahanunensuota halkova Unipuro lirisee kuin keväällä.

Olin Knissa takaisin viiden maissa. Heti piti G viedä kaverinsa synttäreille kun tuli pelaamasta. Olivat voittaneet yhtä vaille kaikki turnaukset. Päivän urakka.

Nyt illasta katselin satojen gigatavujen muistilaatikkoon säilöttyjä valokuvia. Viimeisimmätkin 20 vuotta ovat huomaamatta täyttyneet elämänmaulla. Mausteitakaan ei ole puuttunut, pippuria ehkä olisi voinut olla vähemmän. Mutta olisiko näin, jos olisin yksin dallaillut? Jos siemenjohtimet olisi katki nipsaistu kuten joskus ajattelin?

Kittilää mietin loppusijoituspaikkanani sinne muuttaessani, mutta nyt vuosien kuluttua tajuan, miten helppoa sieltäkin oli lähteä. Ei kuitenkaan yhtään sen helpompaa kuin monesta muusta paikasta jossa olen majaillut. Elävä ihminen on altis juurtumaan toisiin ihmisiin, vaikka ei aina vieraisiin multiin. Kittiläänkin jäi monet hyvät kaverit joiden seuraa joskus kaipaan. Kajaanista poismuuttoa en pidä enää mahdollisena vaikka ikinään en tänne tule juurtumaan. Paitsi kompostoitua mullaksi jonkin muun elollisen juurtumiselle. Tai tuulen viemäksi tuhkalannoitteeksi.

Vaikeimmaksi kaikista lähdöistä lienee kuitenkin ensimmäinen ajolähtö 1968 kun olin yhdeksän vanha ja toinen viisi vuotta myöhemmin.

Jos lapsena rauhanaikaiset kotiseuduilta pois köijäämiset tuntuvat vielä kymmenien vuosien kuluttuakin psyykeä vaivaavilta tapahtumilta niin mitä tuntevatkaan Syyrian sotasukupolven lapset tulevaisuudessa, jos se heille edes elämisen arvoisena koskaan valkenee? Kuvat sieltä ovat jälleen olleet raastavan lohduttomia, uniin vaikuttavia.

Luulevatko ne Pääperkeleet, että siviilejä pommittamalla äärijärjestöt saadaan juurittua maailmasta pois? Onko sellaisesta historialla esimerkkejä antaa?

Kun vähän pintaa raaputtaa, niin sata vuotta sitten omiemmekin kesken suoritetut väkivallan teot pulpahtavat katkeruutena pintaan. Ei tarvita kuin muutama halla-aho kynsimään niin kaduilla jo marssitaan astalot paljastettuina. Pahinta se, kun marssijoilla ei edes ole käsitystä siitä, miksi marssivat.

18.12.2016 Sunnuntai

I tekstitteli fb:ssa, että tarvitsee suomenkielessä apua; vuodenvaihteessa opiskelunsa lopputyön deadline. Lupasin.

Menin Unimäkeen aamupvllä. Vinhan otin mukaan. Se oksensi heti alustalleen ja kuolasi kauheasti koko matkan ajan. Myös tullessa sama. Perillä se kyllä tykkäsi puhtaan lumen äärettömyydestä.

Mennessä Heikinsuon pitkän suoran toisessa päässä Rautavaaran Erän metsästäjiä passissa yleisellä tiellä. Yksi ukko oli kiikarikivääri tanassa kallionkielekkeen päällä tienlaidassa ja yksi nousi notkelmaa keskellä tietä haulikko kainalossa minua vastaan ja samalla iso saksanpaimenkoira uppuroi penkalta tielle. Oli lähellä, etten ajanut kaksikon päälle. Tiekin liukas kuin papin mulukku. Muutamia ukkoja oli levikkeellä autojensa luona. Mitä riistaa ne olivat hakemassa? Ei ainakaan hirvimetsällä haulikko ole luvallinen eikä se, että yleisen maantien raviin asetetetaan passipaikat. Entä se saksanpaimenkoira? Susien peräänkö se on koulutettu?

Ajoin Lynxillä kauempana olevien pinojen luokse ajouran, mutta sitten kone saakeli hyytyi jälleen. Tulin metsästä pehmeällä ajouralla uppuroiden pois ja panin saunaan tulet. Otin palasta, syötin Vinhan, join kahvit. Alkoi sitten jo pimeyttä lykätä maisemaan. Lisäsin isompia halkoja saunanpesään ja läksin Lynxin luo. Kertavetäisyllä se lähti käyntiin ja ajoin mokomankin riesan pihaan. Enkä kalikkaakkaan kerennyt käyntini aikana rekeen lastata kun valoisan aika oli ohitse. Kylpy oli kuitenkin erinomainen ja tulomatka meni vuodelta 1973 olevan kuunnelman seurassa.

Luin nyt iltamyöhällä Erkki Tuomiojan päiväkirjoja jossa olen menossa 1995 loppupuolella. Sivulla 207 tökkäsi silmään merkintä Sunnuntailta 17 joulukuuta: "Matti Wuori, pitkään kulttuuritiedottajien suosikki, on saanut tuta harvinaista kritiikkiä. Ensin Putte Wilhelmsson Hesarissa, sitten Jyrki Lehtola eilen IS:ssa ja nyt Mattiesko Hytönen taas Hesarissa ottavat hänet uusimpine kirjoineen vähemmän ystävälliseen käsittelyyn. Sanoisin, että syystäkin, vaikka arvostan Wuorta kuitenkin eri tavalla kuin Esa Saarista."

Olipa perustelematon kannanotto kriitikoiden kritiikkiin tuo "sanoisin että syystäkin".

Matti Wuorelta ilmestyi vuonna 1995 Faustin uni joka mielestäni oli, ja on yhä, erinomaisen monitasoisesti mieltä ja mieliä ärsyttävä kritiikki siitä touhusta jota ihmislaji täällä harrastaa. Mikähän siinä kirjassa itse Tuomiojaa otti pattiin, tai mikä meni politiikan älyköltä hilseen ylitse? Olisi selittänyt. Kaltaisensa kevyet heitot tuolta tasolta vaativat sen. Ja varsinkin kun kyse on Matti Wuoren ajatuksista.

Mainittujen kriitikoiden tekstit olisi kyllä nyt hyvä lukea minunkin kun en muista niitä. Hesarista olen varmaan ne aikoinaan lukenut koska lehti tuli tuolloinkin säännöllisesti laatikkooni, mutta enpä kyllä muista sisällöstä otettakaan. Eivätkä ole leikkeenä Faustin unenkaan välissä jonka asian juuri hyllystäni tarkistin.

7 kommenttia:

  1. Ps. Löysin Putte Wilhelmssonin Faust-kritiikin täältä: http://turmiojaperikato.blogspot.fi/2013/07/huono-ihminen-huonompi-kirjoittaja.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lisäksi Niin&Näin lehdestä Juha Holman kritiikki: http://netn.fi/sites/www.netn.fi/files/netn962-15.pdf

      Poista
  2. valto

    ensimmäinen wuori-kirja taisi olla titanicin kansituolit. siitä on jäänyt mieleen se, miten meille suomalaisille on iskostunut merkillinen tapa piiloutua lain taakse. siis että jalankulkijan yli saa periaatteessa ajaa, jos hän sattuu kävelemään päin punaisia. monet wuoren puolustamista ihmisistä kävelivätkin päin punaisia ja saivat sen jälkeen väistellä yhteiskunnan yliajoyrityksiä.

    tapasin wuoren kerran josskain amnestyn tilaisuuden puitteissa. minuun teki vaikutus erityisesti se mitä hän puhui amerikan terrorismin vastaisen taistelun ylilyönneistä ja euroopan unionin pelkurimaisesta tšetšenia-politiikasta.

    pidin hirveästi hänen suoruudestaan. hän ei arastellut mätkiä yleistä ilmapiiriä, kun siihen oli aihetta.

    kaurinmäki sanoi matin kuoleman jälkeen, että 50 prosenttia suomen älymystöstä lähti wuoren kuoltua kerralla ja se toinenkin 50 prosenttia on pelkkä oletus. taistelevasta humanismista katosi 80 prosenttia, puhumattakaan anarkiasta, joka loppui täysin. matti oli hyvä esimerkki siitä, että yksilö voi vaikuttaa paljon.

    meri

    VastaaPoista
  3. Meri

    Kansituolit on tullut luettua vaikka en sitä kyllä hyllystäni löytänyt. Tuo Faust vain.

    Se, että kritiikkiä sekä puolesta että vastaan tulee osoittaa vain, että jotain kritiikin kohde on täällä pistäytyessään tullut liikauttaneeksi; synnyttänyt vähintään keskustelua joka on aina tarpeen.

    Putte Wilhelmssoninkaan tyrmäys ei tee tyhjäksi Faustin ansioita. Päin vastoin korostaa vain niitä asia"wuoria", jotka ehdottomasti on pitänyt jonkun ajatella ja julki tuoda. Tässä tapauksessa Matti Wuori.

    Wuoren tapauksessa 50% älyä lähti, mutta kyllä hän siemensi jotain kasvamaankin.

    Erno Paasilinnan kuoleman jälkeen veljensä oli sanonut, että kansalta kaatui peräseinä joka tarkoittanee lähes samaa.

    Kekkosestakin ajatteli moni niin, mutta uusia peräseiniä on jo monet sen jälkeen uudelleen pystytetty ja kaadettu.

    Huimaavia otsikoita saamme aina lukea merkittävien ihmisten kuolemien jälkeen heidän korvaamattomuudestaan, mutta ei ne mitään lopullista koskaan tarkoita.

    Uutta Johnny Cashia tai Leonard Cohenia ei tule sen enempää kuin Kurt Vonnegutia tai Timo K. Mukkaa, mutta heidän sanomansa elää niin kauan kuin on tarpeen; siinä heidän kylvämänsä siemenet joista aina kasvaa jotain uutta, tai sanoituksensa jalostuvat teoiksikin kuin huomaamattaan.

    Aikalaisille auktoriteettien kuolemat saattavat olla pieni kuolema itsellekin.

    Sanotaanko että älyä menee ja älyä tulee. Sen määrä ei ehkä ole koskaan ollutkaan vakio.

    "Auktoriteeteille on oltava armoton. Heidät on imettävä tyhjiksi ja heitettävä pois. Heitä on vaihdettava kuin hevosia pitkällä matkalla. Emme matkusta hevosten vuoksi, meillä on joku päämäärä, jos on." (EP)

    Huomioitava on myös: Jos ei ole vaihdettavia auktoriteetteja kuin hevosia, niin ei ole sitäkään jolla on päämäärä. Jos on.

    Mutta jos yhä enenevässä määrin auktoriteetit ovat trumbeja, putineita, erdoganeja, saara aaltoja tai cheecejä tai älyvehkeitä jnre. niin mikä on se päämäärä, johon ihmiskunta näitä vaihtamalla ratsastaa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ps. varsinkaan jos ei suostu hevostaan vaihtamaan huomattuaan sen kelvottomaksi?

      Poista
  4. valto

    kaikki ernot ja mukat ovat aina kulkeneet omia polkujaan. ei ole helppoa kulkea eri tahtia heimonsa kanssa ja astua maailmaan, joka on henkisesti suurempi mutta pääluvultaan pienempi - ellei ole luonnostaan toisinajattelija ja ulkopuolinen.

    harva uskaltaa uhmata heimon viisautta, jonka mukaan heimon jäsenten elämä on arvokkaampaa kuin muiden. jos sanoo, että toisten elämä toisessa heimossa on yhtä arvokasta, joutuu epäsuosioon, leimautuu epäisänmaalliseksi.

    leirin ulkopuolisuus on hieno osa. jotkut jo ovat siellä, useimmat eivät ole vielä lähelläkään sitä: työtä ei ole tehty, elämää on hukattu vain, löystynyttä lihaa ja liskomaista napinaa, päivittäistä vellomista sumussa. jos kirkkauden, tiedostamisen, ymmärryksen hetkiä ei ole kokenut, on jotakuinkin mahdotonta löytää minkäänlaista suuntaa.

    ottaa henkeen tämä kulutusjoulu. kuluttamisellahan maailma taloustieteilijöiden mukaan pelastuu. radion talouskatsauksessa lääkkeeksi tarjottiin eilen syväekologiselta kannalta mielipuolista hoito-ohjelmaa: kuluttakaa enemmän. ostakaa ihmiset itsenne ulos taantumasta ja antakaa meidän taas pelata, ja pelata varsinkin toisten rahoilla, toisten maalla, ja maan sisäisillä raaka-aineilla, meidän kaikkien merellä ja ilmalla, sademetsillä ja napajäätiköillä.

    een tarkoita etteikö saisi mitään hankkia. joulun todellinen opetushan ei niinkään piile kieltäytymisen absolutismin, vaan kriittisen kohtuullisuuden sanomassa.

    tavarafetisistisessä kulutuskulttuurissamme ei ole kyse siitä, että rakastaisimme tavaroita liikaa, vaan nimenomaan siitä, ettemme välitä niistä tarpeeksi. ehkä juuri siksi hankimme niin paljon sellaista, jota emme tarvitse, jota ei tarkemmin ajatellen tarvitse kukaan muukaan ja jonka metamorfoosi jätteeksi on tapahtunut jo kauan ennen asiakaskontaktin syntymistä.

    hyvää joulua sinulle ja perheellesi, ystävä.

    meri

    VastaaPoista