10.12.2016 Lauantai
Siri Hustvedt on omistanut esseekokoelmansa "Elää, ajatella, katsoa" Frances Coadylle. Lie luultavasti joku hänen läheisensä? Luin tälle illalle kirjasta Kriittisiä huomioita sanallisesta ilmastosta-kirjoituksen.
Näitä pitäisi lukea muidenkin, mutta mitä tämän ajan ihmiset tekevätkään?
Tämä trumbbien, erdoganien ja putinien aikakausi kaivaa syvän kuopan kaikelle sille, mitä ihmiskunta ehkä olisi alkanut olla kypsä myös käytäntöön soveltamaan. Ainakin opettelemaan sitä. Lopun huomion vie hipaisunäyttöjen hipelöinti.
11.12.2016 Sunnuntai
Nouseva kuu. Aika isona ja punervana se kattojen takaa kohoili kun yläparvekkeelle valoja olin virittelemässä.
Elias 15 vuotta. Kavereita juhlimassa. Yksi balkanilaislähtöinen ja yksi Afrikasta, loputkin kutsutut olivat syntyneet muualla kuin Kainuussa, eli yksi Kuopiossa, kaksi Ivalossa. Eliaksen syntymäpaikkakunnaksi on merkitty Kittilä vaikka Rovaniemellähän se synnytyssairaala oli.
Kun itselläni oli 15-vuotispäivä olin ollut työelämässä jo kokonaisen vuoden, kesän verran ylikin. Aloitin säästämisen ajokorttia ja autoa varten, mopoa en edes harkinnut vaikka sellainenkin minulla kaksi viikkoa oli sattuman kautta käytössäni. Polkupyörällä, jalan, bussilla, junilla tai kavereiden kyydillä kuljin kaikki kulkuni. Olin aina menossa. Olin levoton. Kirjan kerrallaan lukemisen verran kykenin olemaan aloillani. Kalastin ja metsästin paljon. Kävin humpalla, elokuvissa, toreilla, asemilla. Helsinkiin läksin junailemaan jos vain siltä tuntui. Kaikkialle oli pitkä matka.
maanantai 12. joulukuuta 2016
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti