perjantai 16. joulukuuta 2016

Merkintöjä

12.12.2016 Maanantai

Aamulla Paulus piti viedä autolla kun polkupyörä oli pakkasjykkelissä, vein tuntia myöhemmin Gaiuksenkin. Eliaksen pyörä on pakkasenkestävä.

Kävin terkkarilla, se antoi jo huomiseksi ajan Romppaiselle. Kiristää ja koskee rintaan. Kylkikipu on levinnyt luita pitkin laajemmalle rintakehään. Ehkä se on vain luiden hapristumista, vanhuutta, psykosomaattista kipua.

Rouvalle uusi bide-letku ja kahva, tiiviste altaan viemäriputken siivilään. Oli opetellut uutta uunia, mutta vielä eivät piparit olleet onnistuneet.

13.112.2016 Tiistai

Lääkärissä. Rintakivut eivät sydämestä johdu sen enempää kuin keuhkoistakaan. Määräsi verikokeita. Pyysin reseptin glucosaminille. Luontaishyllyjen vastaavassa on enämpi kuin puolet muita aineita kuin nivelrikon hoitoon tarkoitettua g-samiinia.

Kranssintekotarpeita, kuusenoksia, ja katajan, ja laatikoita koululle kärryllinen. Myöhäillalla vanhempien ja oppilaiden sitomia valmiita kyytiin, ja roskat. Torstaina myyvät Prisman käytävillä hyvään hintaan.

Elias Tietomaa-tutustumisreissulla Oulussa luokan kanssa. Piti viedä aamuseitsemäksi bussille. Tulivat illalla seitsemän hujakoilla pois.

Kirjastossa. En ole lukenut kaikkia aiempiakaan lainoja, mutta koska pöydillä kirjoja tyrkyllä lojui, otin Karl Dönitzistä ja III:n valtakunnan viimeisistä päivistä kertovan kirjan ja myös Umberto Ecoa numero zeron tapauksen verran. Lukusalissa luin SK:n. Piätoimittaja Ville Pernaa (Pelle Virnaa!) vittuili pääkirjoituksessaan Ylen ja Sipilän kahnauksesta asenteellisesti. Sananmuunnoksesta tuli mieleeni, että jonkun Pentin sukunimi on Anis (=Antti Penis).

Muutamatkin palstametrit oli tuhlattu myös Knausgårdiin. Kirjailija oli hävinnyt henkilökohtaisen "taistelunsa", eli akka otti ja lähti.

A-studiossa käsiteltiin Syyrian Aleppon lohdutonta tilannetta. Lähi-idän asiantuntija Hannu Juusola vastasi toimittajan kysymykseen "tullaanko sodan jälkeen jakelemaan tuomioita sotarikoksista?", että sellaista ihmettä ei tulla näkemään; ei Al-Assadia eikä Putinia käräjäsaleihin kuljeteta.

Tänään olivat Syyrian hallituksen joukot syyllistyneet siviilien teloittamiseen edetessään Venäjän hävittäjien tuella Aleppon raunioissa. Ei se ole ensimmäinen eikä viimeinen samankaltainen uutinen. Paha on kokonaan valloillaan siinä kaupungissa. Ketään ei säästetä kun aseenkantaman päähän sattuu. Seuraavat sata vuotta, jos maailma hajoamatta radallaan pyörii, on verinen epäsopu arkipäivää jos yleensäkään sotatila koskaan päättyy.

Putinin taktiikka on testattu Tsetsenian sodassa jossa Groznyi pommitettiin tuusannuuskaksi asukkaineen, kapinallisineen. Aleppossa murhaaminen ja infan särkeminen on yksyhteen Groznyin raakalaismaisuuden kanssa. Tsetseniankaan sotarikoksista ei Putinia eikä muita Venäjän sotapäälliköitä ole tuomiolle köijätty. Jälkiputsariksikin saivat värvätä Kadyrov-juntin joka on kaikesta infosta päätellen täysroisto jolle ei väliä ole, kenet murhaa tai murhauttaa kunhan valtaa ja rahaa saa.

Sanovat, että historia on armottomin tuomitsija, mutta mitä hyötyä historiankirjojen sivuilla käytävistä, loputtomista käräjistä on kun ne unohdetaan muutaman sukupolven aikana ja aloitetaan sotarikosten kierre uudestaan. Valmiiksi suihin hiottu ja päihin taottu sanontakin takaa kuinka historia toistaa itseään. Solzenitsyn oli Vankileirien saariston käsikirjoitusta piilotellessaan sitä mieltä, ettei Venäjän, silloisen Neuvostoliiton laajentumispyrkimykset tule koskaan päättymään. Oikeassa oli; Pikku Stalin, eli Putin vastasi äskettäin pienen lapsen rajoja koskevaan kysymykseen, ettei Venäjän rajoilla ole äärtä ei määrää.

Tyrannien pienuudesta tuli kylläkin mieleeni, että Stalin oli yhtälainen ukonkäppyrä kuin myöhempi seuraajansakin.

Natsi-ideologiakaan ei ole maailmasta hävinnyt vaikka niistä rikoksista muutamia hirtettiin 1945 jälkeen. Tyhjäpäiden kalloja maailmassa riittää täytettäväksi fasismin ihailuilla. Se nähtiin itsenäisyyspäivänä Suomessakin, eikä pitkä matka ole siihen, kun aate valtaa jälleen alaa oppineimmissakin piireissä. Tai niiden piirien pakastimissahan natsismin ohjekirjaa on säilötty ja jonka sulattelu jo aloitettu.

JH-A on esimerkki yliopistoa käyneestä, yli-ihmisopin sisäistäneestä kielitieteilijästä jonka propagandistiset kyvyt ovat kuin Goebbelsilla. Mies on ulkoisestikin kuin reinkarnaatio Hitlerin hallituksen propagandaministeristä. Alan uskoa ainakin Pahan sielunvaellukseen minä muuten jumalaton.

14.12.2016 Keskiviikko

Aamulla verikokeissa. Labran odotustilaan tunki sähkösilmällä varustetuista pariovista niiden levyinen, vihainen akka joka rähisi siitä, kun ei henkilökuntaa ole jolta kysyä asiaansa. Sitten se syöksyi näytteenottohuoneeseen kun sieltä tuli edellinen asiakas pois ja viipyi 20 minuuttia, eli varausajat menivät ainakin sen verran koko päiväksi sekaisin. Minunkin myöhästyi. Labraan pitää nykyään varata ajat etukäteen, paitsi ne, jotka tuodaan talon sisältä kiirepotilaina. Muuten asia ei olisi ottanut pattiin, mutta samaan aikaan kun se siinä toohotti, niin aulan tekkarista tuli aamu-uutiset jossa näytettiin elävää kuvaa Aleppon pommituksia pakenevista ihmislaumoista. Minulla sappi kiehahti, mutta en saanut noustuksi, että olisin ämmälle sanonut, että vilkaisepa uutisten suuntaan ja arvioi oma hätäsi sen jälkeen uudestaan.

Siellä oli myös lierihattunsa kuivakukilla koristellut, ylen pullakka nainen joka puhui kovalla äänellä jollekin joka vissiin asusti kaulan ympärille kietaistun villahuivin sisällä. Kun tämä asiakas kutsuttiin sisään, meni huoneeseen myös joku henkilökuntaa edustava mies näyteenottajan turvaksi. Muu vuoroaan odottava, mykkä väki oli tasaisen harmaapäistä, joukossa yksi kongolainen, raskaana oleva rouva ja pari nuorta naista. Oli myös yksi vanhusparisko jonka hennompi puolisko eteni rollaattorin avulla. Mies vaikutti hyvin avuttomalta kun ei osannut takkiakaan sairaan vaimonsa päälle avittaa.

Labran jälkeen Pauluksen päivystyskäyttö hampissa. Muotit hankasivat ja ne hioivat niitä käypäsemmäksi. Loppupäivä Eliaksen luokkaretkimyyjäisiin leipomista. Lämmitin uunin, sotkin aineet joista tuli kolme taatelikakkua ja kolme puolukkapiirakkaa. Onnistuivat ihan käsivaralta, kävin paistamisten välissä koululla asioilla ja kirjastossa, josta hain varaamani Ville Suhosen Ompelijattaren ja Tuomiojan päiväkirjojen koosteen vuosilta 1995-97.

Kittilän Kelontekemään Penalle pikkuinen joulupaketti. Laitoin siihen pipon jonka ostin Kääpälästä 2014 pyöräillessäni kohti Raaseporia Venäjän Karjalan reissun jatkoksi. Penaa kutsuttiin Kääpäseksi silloin joskus ja koska pipossa luki "Mie viihlyn Kääpäläs", niin siinä sen vitsi. Mutta nyt vasta sain tuonkin asian toimitettua! Penaa ajatellessani hihittelen tässä ittekseni, koska näen silmissäni kuinka siellä paketin aukaisijalta hymyn virne leviää korvasta korvaan...

15.12.2016 Torstai

Pojat söivät aamiaiseksi padallisen uuniohrapuuroa. Makaronilaatikontähteitä ja paistolohta oli sitten illaksi. Aamukymmeneksi vein myyjäistarvikkeet Prismaan ja oli niitä päivän mittaan mennyt melkoiset määrät. Minun leipomukset yhtä puolukkapiirakkaa vaille kaikki. Kransseja oli jäänyt tähteeksi 3 kpl. Koululaisten  matkakassaan oli kilissyt liki 500 euroa.

Rouvalle kävin vaihtamassa sytyttimet ja loisteputket verhokonsolin taakse. Kymmenen molempia, yksi vanha putki räjähti silmille poistettaessa. Siinä ährätessäni Rouva keksi vielä, että alakerrankin vessaan pitää laitata pideellä varustettu vesihana. Kävin rautakaupassa mutkan ja vaihdoin, vaikka ei se ihan ehlposti käynyt koska entiset olivat 8 millin kupareja ja uudet kymppejä. Piti väliliitos kehitellä, mutta onnistuihan tuo. 2 tuntia sitä laittaessa meni.

Illasta kävin vielä Ladyn vessan katsastamassa kun hän itse oli paikalla. Huomenaaamulla käyn hiomassa ja maalaan. Maanantaina pöytätaso ja hylly ja allas ja hana ja valo ja peili...

Kirjastostosta Orlando Figesin Kuiskaajat; ihmiskohtaloita Stalinin Neuvostoliitossa. Pirun paksu opus. Jäin jututtamaan oululaisia sarjakuvaihmisiä kirjaston aulaan jossa heillä oli asiakkaille tarkoitettu infopiste. Piirsin muutamatkin ukkeleiden kuvat juttelun lomassa tarjolla oleviin papereihin. Gaiuksen kuskaamista jalisharjoituksiin. Elias ei kerennyt omiinsa kun oli ne myyjäistouhut Prismassa.

Sonjalle soitto. Flunssaa ja väsymystä potee. Kakruillakin kaikenlaista köhää.

Puutarhuri järjesti saunan yhteyteen yllätyksen jota nyt tässä makustelen.

16.12.2016 Perjantai

Kittilän kultakaivoksella joku ajanut työkoneella jyrkänteeltä alas ja kuollut. Tapiota heti ajattelin, mutta ei se siellä koneineen tiettävästi ole. Pitää kuitenkin jossain  välissä soittaa.

Radiossa kertoivat Filippiinien huumemafiaan kohdistetusta, presidentti Rodrigo Duterten siunaamasta valtioterrorismikokeilusta. Rikollisia ja niiksi arveltuja on tapettu jo kolmattatuhatta, kertoo ulkomaantoimittajamme Pertti Pesonen.

Ykkösaamun lopuksi panivat ääniaalloilta kuuluviin Hilkka Hyrkön raportin kahdenkymmenen vuoden takaa tapauksesta, jossa Tsetsenian sodan kyteviä rauhanhaaveita koeteltiin Venäjän järjestämällä provokaatioiskulla Punaisen ristin kenttäsairaalaan. Kenet on siitä murhatyöstä oikeuteen raahattu? Ei ketään. Ei edes joukkomurhatutkimuksia ole aloitettu. Kremlin sätkynukke, "presidentti" Kadyrov on käynyt korkeintaan kusella tekopaikalla. Hän on ollut siihen aikaan vain yksi rivijäsen salaisissa kommandojoukoissa, jotka näitä tekoja omassa maassaan ovat toisen valtion kustantamana tehneet.

Ladyn vessanseinän hionta ja maalaus.

Kurkkuun koskee ja yskittää. Nukuin tunnin verran iltapvllä, sitten olin kuskina sinne ja tänne. Kaupasta uusi lumilapio, parit ledipolttimot eteisen valoihin ja muuta pientä. Soila soitti, että Unimäen tietä on ainakin jonkin matkaa aurattu. Oli ohitse ajanut Iisalmeen mennessään. Pitäisi kai se m.kelkka sinne käydä kurauttamassa ja polkea samalla ne ajourat polttopuille. Jospa kone nyt korjailujen jälkeen pelittäisi.

Voi olla, että huomenna menen, Tai sunnuntaina.

Puutarhurin vein työpaikkansa pikkujouluihin Musiikkiopistolle. Soittaa sitten jatkoilta jos hakuria tarttee.

Aleppon hetken kestänyt siviilien evakuointi on keskeytynyt. Murhaajat eivät halua murhattaviksi suunniteltujen karkaavan. Eikö sen sodan malja koskaan täyty?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti