Savolainen fatwa

14.8.2022 sunnuntai

07.34

Ahhh, kauramannavelliä uamiaiseksi pitkästä aikaa!

Iranin hiekkaan skorpionien asuinkoteloksi jo vaipunut ajatollah Ruhollah Khomenin (1902-1989) kuolinvuonnaan kirjailija Salman Rushdielle langettama fatwa melkein toteutui Chautauquessa, mutta hipaisusta ei oteta. Kirjailija ei tarvitse enää hengityskonetta huokuakseen ja vitsejäkin sanottiin hänen jo kertoneen, mutta sujauttaisivat nyt julkisuuteenkin kevennykseksi edes yhden. 

On se outo apinalajin mutaatio tämä ajattelevat aivot evoluution suunnittelemattomissa käänteissä saanut ihminen. 

Hesarista saa lukea tällen päivällen Muilu-nimisen suvunkin tarinan jossa yhtä pöljistä käänteistä toistemme sortamisessa kerrotaan. Eivätkä muiluttajat minnekään joukoistamme ole hävinneet. Sopiva historianverhojen raotus ja pianpa taas kyyditykset jatkuvat vaikka bensa miten kallistuisi.

Luin Salman Rushdien Saatanalliset säkeet aikanaan ja jos olisin tynnyrissä uutisilta oleillut enkä tiennyt Fatwasta mitään, ei kirja kertomakirjallisuudesta mitenkään olisi erottunut. 

Enkä tainnut löytää Fatwa-uhkauksesta luettuanikaan niitä rivienvälejä, joihin Khomeini alttiine opetuslapsineen oli kompastunut niin pahasti, että hälytti kaikki miljoonat muslimit ympäri maailman teroittamaan veitsensä ja kirveensä yhden kynään tarttuneen miehen tappamiseksi.

Kalliiksi on yhden miehen suojelukin tullut, mutta mammonaahan päättömyksistä johtuviin kuluihin on aina löytynyt. Tarpeisiin ei aina niinkään.

Mitähän jos minäkin julistaisin savolaisen fatwan vieläkin kalliimmin suojellun pikkumiehen nitistämiseksi?

Kaekki immeisolijot kaatta muanpiirien, ympärämpär muapallon, ja siellä Iisalamen perukoella kanssa! Pankaatten joutuin niveleny liikkeeseen, terottakkee miekkanu, kirveeny ja morapuukkonu ja rynnätkee porukalla nyhtämmään se tämän hetken pahimmista pahin, kaekelle elolliselle vuarallisimman millonkaan syntynneen lajimu etustajan, Moskovan Zuatana kellaristaan, tae missee se ikinään piileskelleekään ja piästelkee se välittömästi hengiltä.  

Palakkiota ee sen sykopuatin piästä makseta eekä hurroota huuvella mokomannii julumurin ruumiin iärellä, vuan jospa palakkioksi riittäs, että tuon olijon poestamalla muonavahvuuvesta, luuvaan  ehkä pienj´ hetki muapallolle ies yrittee viimesillä voemillaan jatkoo ilimastonmuutoksen vastasia kampanjoetaan.

22.21

Olinpas mahtailevalla tuulella aamulla. Mutta tuskin aiheetta.

Suureen pelkoon ydinvoimalonnettomuudesta on aihetta Ukrainan Zaporizzjassa. Välinpitämättömyys alkaa voimistua venäläisjoukoissa ja yksi jos toinenkin sotilas siellä kuuta katsellessaan  miettii, millähän tavalla päästelisi itsensä hengiltä että tämä paska loppuisi. Jos toivottomuuteen vajonnut, vastuuvuorossa oleva sotilashenkilö sattuu joku yö olemaan komentovuorossa, voipi siinä käydä mielessä järjestää kunnon pasaus...

Huoneentaulukseni voisin  suurentaa aiemminkin siteeraamistani Eero Silvastin aforismiesta tämän:

"Tieto on valtaa, mutta yhä nousee Hiroshiman pilvestä kysymys: hallitseeko ihminen tiedon avulla itseään, kulttuuria, historiaa?"

Tähän Silvastin kysymykseen kannattaa juuri nyt ruveta miettimään rehellistä vastausta. 

Vastaus vain saattaa olla myöhässä kun yleisen huoneentaulun tekstin, joka joskus kuului: "Oma koti kullan kallis" ovat venäläiset zaatanat kääntäneet muotoon "Jokainen koti on pommin arvoinen".

Kaatuilijan kuolema

13.8.2022 lauantai

07.07

+5°

Perseuksen tähdistöstä pyllistettiin jälleen ja niin kirkkaalla täyskuutamotaivaalla kiisivät Pyhän Laurentinuksen kyyneleet kuin Venäjän Suuren Isänmaallisen Teurastussodan Ukrainan lasten iloksi sinkoamat, säkenöivät fosforipommit.

Huono vertaus.

Tähtienvälisten kimaroiden seuraamisen jälkeisissä unissa kehittelin lapsilleni iltasatua jossa seikkailivat pikkuiset kääpiöt joilla oli häntä. 

Oikeasti ne olivat peikkoja, mutta niiden jukuripäisyyttä leikkivä Fuhrer oli laatinut kuusikoissa sijaitsevan Valtakuntansa asetuksiin pykälän, ettei "peikko"-lajimääritystä saa käyttää. 

Joka sanoo sanan "peikko" sitä rangaistakoon kuolemalla.

"Mmjjaanoojuuh", oli oikeasti lempeäluonteinen Peikko Fuhrer lakia laatiessaan suupielestään mumissut: "Kuusi tiskivuoroa  Valtakunnan keittiössä riittää ja varpaidenvälieni nuolenta kun ne niin kumisaappaissa ovat rakkuloille hautuneet." 

Eilenillalla keittelin kahdella isolla kattilalla raparperijuolukkahilloa. Toinen kattila kuohahti hellalle ja tuvassa haisee vieläkin imelälle palaneelle.

09.08

Pitäisikö olla jotain mieltä toissapäiväisestä monitaiteilija Loiron kuolemasta? 

Yksi elonkimaroiden lainalaisuuksista siinä vain täyttyi: Ylensyöneelle, alkoholissa marinoidulle tupakoitsijalle 77:n vuoden ikä on jo melkoinen saavutus.

Ansionsa, joita en kiistä, synkkyyteen vaipuvan valtakunnan viihdyttäjänä on arvioitu jo niin monella naamalla, suulla, kirjoituksella ja negrologilla, ettei minun tarvitse omaa mielipidettäni esittää.

Sen sijaan minulla on uudelleen toistettavaa mielipidettä Loiron elämäkerran epäonnistuneesta kirjailijavalinnasta. Hänen elämäkertansa jos joku muu, kuin viihdetoimittaja Jari Tervo olisi kirjoittanut, olisin voinut lukeakin, mutta jo kirjoittajansa vanavedessä edelleen vellova iltapäivälehtien saastakuohu estää hänen kirjoihinsa koskemisen muutenkin. (Olen kyllä yrittänyt lukea hänen kirjojaan, mutta ei siitä mitään tule; huonosti kirjoitettuja.)

Loiron nuoruuden taideperformanseihinsa kuuluneet kaatuilujutut olivat maanmainioita ja maailmassa harvoilta niin hyvin onnistuvia, mutta silti muutamat elämäkertaan haastattelujen viskinhuuruisten leuhkaisujen spermalammikoihin liukastelut yksityisissä orgioissa nousivat roskalehdistön ansiosta eturivin tärkeydeksi.

Sitä ei tietenkään tarvitse ihmetellä: Elämäkerran kirjoitti sydämeensä roskalehdistömoodin tatuoinut entinen roskalehdistön toimittaja.

Rajoittunut olen, myönnän, mutta jos rajoittimeni toimivat lööppitelineidenkin äärellä estäviä ostopäätöksiä tehdessäni, niin miksi ei myös kirjallisuutta hankkiessai?

Ja katsoa sopii, kuinka JT myhäilee kun saa olla julkisuuden eturintamassa antamassa haastatteluja ystäväkseen väittämästään Loirosta hänen kuolemansa johdosta. Missä aito suru?

Loiro olisi ansainnut asiallisemman elämäkertansa kirjoittajan. 

Ehkä sellainenkin vielä saadaan, mutta toivottavasti ei Panorajalaa kuitenkaan.

Miksi kirjoitan "Loiro"? 

Selitän: Jossakin sketsissään Vesa-Matti Loiri kutsui itseään Loiroksi ja se jäi hänen korkonimekseen mieleeni. Ei sen kummempaa.

Ihan kuin Kelontekemäläisestä ystävästäni Penasta tuli kerralla "Kääpänen" kun hän kysyi mitä savolainen viännös "kääpänen" tarkoittaa (käypänen=kääpänen).

17.56

Knissa jälleen.

Kiertelin aamupäivän Vuohimäen pohjoispuolen pystysuorilla rinteillä. Mättäissä olisi ollut isoja ja terveitä mustikoita, mutta mukana oli vain kantarellisankot ja linkkari. Löysin niitäkin.

Löysin myös lasten punaisen hiekkalaatikkosankon, muovinriekaleita taimikoissa ja vanhan polkupyöränraadon.

Unimäessä lastasin halkoja kärryn  täyteen, tein normilähtöaskareet ja -loitsut ja köröttelin Yle Areenaa korvanapeista kuunnellen vajaan sata km tänne Sivukadulle.

Tiällä suurinpiirtein kaikki ok. Pojat tulevat ja mänevät, vanhin pakkailee maanantaista poismuuttoa varten ja yleensäkin; "sellaista elämä on".

Syvälle sattuu

12.8.2022 perjantai

 07.34

Heräsin aamuyöstä tunniksi editoimaan eilisiä. Ei ne siitään somenneet silti. 

Kun kirjoittaa päiväkirja-alustalle mitätöntäkin yksilöhistoriaansa, liittyy siihen joka tapauksessa niin paljon sivupoluilla liikkuvaa muuta väkeä, että kykeneväinen kynäniekka pystyy kirjoittamaan vaikka monisataasivuisen romaanin henkilöineen päivineen.

Olen kokeillut. Laihoin tuloksin. Kustantajaa en yritykselleni saanut, tulos oli siis vallan kehno.

En niihin kirjoituksiini eräänkin kustantajan toivomaa valokatkaisijaa saanut; katharsista huokaustakaan viimeiselle riville väenvängälläkään kyennyt kankeamaan.

Kalle Päätalo onnistui siinä, missä minä en.

Päätalon valtava sanallinen jankkaaminen kertoi hieman eri ajasta, mutta yhtä kaikki syrjäseutujen kovia kokeneen lapsen silmin nähdystä maailmasta Kalle jukersi osan Iijoki sarjansa romaaneista.

18.39

Etsin yhtä esinettä takahuoneen kolokkerosta ja panelin raosta pilkisti lehtileikkeen kulma. Vedin sen varoen esiin ja siinä oli 90-luvulla radiossa usein soitetun laulun sanat. Muistin esittäjänikn: Tommi Läntinen.

Ei leikkeessä mitään merkillistä sinällään, mutta että siinä oli ylipyyhittyjä sanoja ja niitä oli korjattu toisiksi. Mutsi vaihdettu faijaan jne.

Sattui tämäkin pikkaisen mieleen. Jompi kumpi tyttäristäni on ollut asialla ja viesti on ehkä tarkoitettu minulle; " Iskä, kuuntele! Minulla on ikävä äitiä."

Sen ehkä tiesin, että tyttäriä kiusattiin koulussa, mutta en sen vakavuusastetta. Olin kyllä vanhempainyhdistyksessä ja peräti puheenjohtajana, mutta taidettiin keskittyä enemmän koulun henkilökunnan työyhteisön ongelmiin kuin koululaisten asioihin. Joku kiusaamiskampanja oli, mutta tuloksista en muista.

Sen kyllä tiesin koko kymmenen kasvatusvastuussaoloni vuotena, että tytöillä äidin ikävä oli yhtä lohdutonta pimeää.

Heillä oli syntymänsä jälkeen muutamat vuodet huolehtiva ja hyvä äiti läsnä, mutta kun hän alkoi kaikota sairautensa syövereihin, kaikki muuttui.

Ehkä pikkuisen siis tuo lohtua se tieto, että ihmisen kolmen ensimmäisen elinvuoden kokemukset ovat emotionaalisten tunteiden elinikäinen lannoitevarasto. Jospa tyttärillä sieltä vielä riittää kauhottavaa...

Isät ja äidit olkaa siis läsnä, hoivatkaa ja heijatkaa, pitäkää sylissä. Kolme vuotta ei ole ikuisuus. Ja vaikka livahtaisi kymmenenkin kukaan ei siinä mitään menetä. Uransa ehkä joku, mutta jättää sitten lapset kokonaan hankkimatta.

"Ihmisiä on kuin muurahaisia..."

11.8.2022 torstai

05.34

Eilen Mummolanrannan ja Vukelon mökin sekä Iekkilän mäkisillä mailla kierrellessäni ajattelin, että eivät yhdetkään näiden kunnaiden savupirttien ja muiden mökkeröisten sijat ole kovinkaan vanhaa perua. Muualta korpeen peltotilkkuja raivaamaan muuttaneitten kaikki tyynni. 1600-luvun alkuperäisasukasta liekö ainuttakaan; sille vuosisadalle on pitäjän ensimmäiset asukkaat kirjoihin rekisteröity. 

Isäni ja äitini suvut (isä-äitilinjat) ovat hiihdelleet naapuripitäjien korpipaikoista 1800-luvun loppupuolella. 

Muutama kymmenen vuotta 1800 luvulta 1960 luvulle Kellomäen kylän historia on ollut varsin väkirikasta. Nyt n. viidentoista pienen asutustilan uuninkupeista lämpiää enää kolme tai neljä. 

Kokonaisuudessaan alue on rajapyyykitetty karttoihin Suojärvi- tai Vanha Keyritty nimellä, mutta ajattelen itselleni läheisintä asutuskeskittymää Kellomäkeä.

Tänä päivänä ainoa elinvoimainen tila, jossa jatko näyttäisi olevan jo nuorenkin isännän jälkeen varmempaa kuin aiemmin, on sukulaistalo Juhanila. 

Helppo ennustus: kymmenen vuoden päästä nousee lämpökeskuksen piipusta savu vakituiseen vain Juhanilasta.

Eteläinen Suomi ja vähän Ruotsikin hyötyivät tämänkin pikkukylän enämpi ja vähempi lahjakkaista, uutterista kasvateista, mutta henkistä hintaa heille (meille) valtakunnan raa'asta siirtolais/asutuspolitiikasta ei ole kukaan vaivautunut laskemaan.

Valmentautumisen oppitunteja synnyinseuduista luopumisen kivuille ei ole yksikään muualle muuttanut, sitä ehkä tarvinnut herkempi luonteenlaatu saanut. Ei etu- eikä takakäteen.

Ikävöidä ääneen ei ole voinut.

"Maitojunalla" palaavia on halveksuttu.

Niin on ollut kautta tämän Suomen niemen, ja josta asiasta, ikävästä kotiin,  eivät juhahurmeetkaan niemikirjojaan kirjoittaessaan mainitse puolella sanallakaan.

21.21

Jatkan aamuisia kun aihetta tuli mietittyä marja-sienimetsässä päivän mittaan. (Tuas näkyy sinisiä pampuloita silmissä kun suljen luomet! Mustikoita ne merkkaavat.)

Minun molempien vanhempieni sukujen historiat tässä korpipitäjässä ovat siis hyvin vaatimattomat, olemattomat, mutta silti sitä tuntee itsensä täällä käydessään kuin olisi edelleen juuristaan kiinni juuri tällä kohtaa planeettaa näiden kivisten multiaispenkkojen ja entisten vanhojen metsin lahonneissa kannoissa. Niissä, välillä kirkkaina muistissa välähtelevissä, harvoissa lapsuuden hetkissä, joita onnellisiksi voisi luonnehtia.

Siinä Nimettömänrannan Vanhan Metsän suikaleella kulkevalla polulla juuriensa kiinniolemisen tunsi selvimmin; pikkupoika minussa ei ole poistunut täältä koskaan; se hyppää kyytiin yhä uudestaan kun saavun kaupungeista tänne.

Kun sitten kulkee nuorissa sekametsissä ja tietää niiden lyhyen eilisen ja vielä lyhyemmän huomisen, tunne on vain ikävä maisemassa ennen olleita metsiä, niiden muistissa yhä olevia suuria yksilöpuita, kusiaispesiä, tuoksuja ja niiden väleissä salojen halki kiemurtelevia, juurinystyisiä polkuja.

Jos olisin jäänyt tänne asumaan, tuntisinko minkäänlaista kaipuuta kun maisema olisi muuttunut ja  itse siinä vierellä samaan tahtiin?

Tuntevatko tänne jääneet puiden ja polkujen kaipuuta? 

Iekkilän Seppo? Juhanilan Laari? Akulan vanhatpojat Pena ja Topi? Heiskasen Jallun kaksospojat, hieman "vajaavaltaiseksi" kehittyneet, nyt orpoina mökissään tössöttelevät, ihmisarat poloiset?

Intiaanit, nuo joita erilaisten kolumbusten navigointierehdysten takia virheellisesti intiaaneiksi kutsutaan, puhuivat, ja ehkä puhuvat perinnesaagoissaan yhä "isiensä maista" joilla isiensä pyhät, näkymättömät henget valtaa pitävät, koska heillä samojen seutujen sukujen tarinat voivat ulettua tuhansien vuosien taakse. Mutta tämä levoton, valkoinen homo sapiens-kummajainen ei ainakaan näillä pohjan perukoilla voi väittää sukujensa saagojen ulottuvan kuin korkeintaan muutamien sukupolvien taakse. 

Saamelaiset, joilla olisi ehkä syytä ainoina joikata isiensä maista, vaiennetaan halveksuvasti tuhahtaen.

Aateliset, rekisterikilvissään rasitteena kulkevaa von-etuliitettä kantavienkin nimien ja perintökartanoiden sukuhistoriat ovat varsin vaatimattomat. Jos viisisataakin vuotta löytyy sukutaulussa menneisyyden rasitteita, on itse suvun jäsenten degeneroituminen edennyt jo siihen pisteeseen, että loputkin kohta pian haipuvat historiaan ja vain kiviljalat kartanoistaan lenksalleen jäävät. Tai ovathan niitä grynderit jo kaupanneetkin huviloiksi ja huusseiksi matkailubusineksiin.

Saapuihan Kellomäenkin kylän kansakoululle 1950-luvun lopulla aatelinen Pär Olle Carolus Lilieros Hämeenlinnan seminaarista nippanappa valmistuneena kansankynttilänä korpien lapsia kurittamaan. 

Mies, joka heikon näkökykynsä takia kruununraakina ei kelvannut isiensä lailla armeijanpalvelukseen vaikka olisi niin kovasti halunnut. 

Mies, jolla ei ole ollut minkäänmoista ymmärrystä kuusenjuurille synnytettyjen lasten vapauden mentaliteetista. 

Mies, jonka suku sammui häneen. 

Mies, joka kuitenkin sukunsa viimeisenäkin sai hautakiveen nimensä Helsingin Hietaniemen arvostetuimmilta paikoilta.

23.34

Jatkan edellisten ajattelua vielä.

Korpipitäjien säilymisiä asukaspohjiltaan samojen sukujen hallinnassa aina vaan ja vuosisata toisensa jälkeen ei pidä tietenkään puolustella henkeen ja vereen, koska nykyisin jo tiedetään sukurutsaisten yhteisöjen lopputulemasta koituvat ongelmat.

"Sallantaudiksikin" niitä on kutsuttu, eikä syyttä sillä  lähisukulaisten kesken solmittujen suhteiden tuloksena kehitysvammaisuus on ollut jossain vaiheessa tosi vaikea ongelma ja nimenomaan Sallan alueella. Tai sitten geeniperimätutkimukset ovat vain sattuneet sille seudulle ensimmäisenä.

Kehitysvammaisus ei silti ole "tauti" ja kun asioita on ymmärretty enämpi, on tuo liite jäänyt käytöstä pois.

Tiiviille yhteisöille on käynyt aina aikaa myöten kuten suvuissaan toisiaan naineiden aatelisten, ne sammuvat pois, mutta ennen sitä valtavat ongelmatkin on kärsittävinä.

Tämän ovat tienneet eskimotkin jotka ovat ankarille seuduille erehtyneiden tutkimusmatkailijoiden ja kaiken maailman lähetyssaarnaajien miespuolisia öiksi vaimojensa viereen traaninhajuisten hylkeen nahkojen alle peitelleet.

Siksi homo sapiens-lajiin virtaa antaa edelleen myös ihmisapinalajina jo sammuneen neandertaali-populaatioiden  geeniperimät.

Tytittelyä

10.8.2022 keskiviikko

06.09

Viileitä uamuja. Eilen +5° nyt +8°.

Näin käänteisenpoliittista Punahilkka ja Susi-unta. Olin sängyssä SDP:n europarlamentaarikko Tytti Tuppuraisen kanssa. Tingittiin marjasankollisen hinnasta. Minä olin tiukasti satasen kannalla. Ihailin hänen punaisiksi maalattuja huuliaan ja suutaan joka venyi korvasta korvaan hänen tingatessaan hintaa alemma kuin Brysselin pöydissä ikään.

Kysyin, "Oi Tytti, miksi sinulla on nuin suuri suu?" 

Hän vastasi, "Siksi, että voin ottaa helpommin sinulta suihin."

Anteeksi vain, mutta unilleen ei mahda kukaan mitään. Sille mahtaisin kyllä, etten unen  rivohkoa loppua julki kirjoittaisi.

Tytistä en ole valveillaollen edes ajatellut tuon kaltaista tilannetta. 

Unimaailman sanoittajat poimivat henkilöitä tarinoihinsa milloin mistäkin kuin kirjailijat ikään. 

Europarlamentaarikko Tuppurainen nyt on vain sattunut esiintymään aika tiheään viime aikoina medioissa kun oli sekin Fortum/Uniper-tapaus selviteltävänä, joten helppo "saalis" unisieppareille hän. 

Ja kyllä minä hänen suunsa ja hyvät hampaansa olen merkille pannut vaikka en niitä ole erikseen ajatellut. Uneni jälkeen kyllä ajattelin.

Tytti Tuppurainen on edennyt urallaan vakaasti ja päämäärätietoisesti. Urakehitys on  sujunut kuten puoluetoveri Erkki Tuomioja päiväkirjassaan 1990-luvulla aprikoi (siteeraan varmaankin päin kuusikkoa, mutta asian ydin on kuitenkin fakta): "Oululainen uusi tulokas Tytti Tuppurainen on osoittautunut varsin kyvykkääksi untuvikoksi poliitisella kentällä. Hänestä kuoriutuu vielä jotakin."

Munasta kuoriudutaan, ei untuvikosta, mutta kuitenkin...

21.07

Melkein koko pv metässä. 

Päivällä piti käydä kesken marjojen riivinnän mökillä kun EPL oli ajellut Yamahallaan pihaan. Sanoin puhelimessa jo, että laittaa kiukaan alle tulet ja kylpee ootellessaan. Syyvään ja juuvaan kahvit sitten kun tulen. Oli tehnyt kuten neuvoin.

Kun EPL oli lähtenyt jatkamaan matkaa menin vielä Nimettömälle ja sen ympäristöön katselemaan metsän anteja. Kantarelleja löysin ja sankollisen juolukoita kävin poimimassa tienpään suon laidalta jossa sattui olemaankin aika satoisa kohta.

Kärrypolulla, Mummolanrannan lähellä ramusi 4 pientä oravanpoikaa vanhaan petäjään katselemaan keltaisella sankolla koristeltua kulkijaa. Rantaa kiertää Mummolanrannasta aina Uotilanrantaan asti vielä jonkinmoinen kaistale alkuperäistä vanhaa metsää. 

Ne suuret kuuset, petäjät ja jokunen lahoamassa oleva koivukin ovat nähneet minut jo silloin, kun olin vielä alta metrin mittainen pojanjellukka juoksemassa kusiaispolkujen ylitse avojaloin Mummolanrantaan uimaan.

Olin hetken äärettömän hyvilläni, kun niitä puita siinä kulkiessani läpsin tuttavallisesti kyljille ja halasinkin suurinta, kilpikaarnaista petäjävanhusta. 

Kukahan ne metsät siinä omistaa? 

Jos Harjun Teuvo, niin eivät varmaankaan ole turvassa kauaa kun joku ne hänen poistuttuaan (aika pian) kynsiinsä saa ja kutsuu Kutsetin tunteettomat jobbarit kylään. Teuvolla ei ole omia jälkeläisiä, että miten käynee omaisuuksien jotka koostunevat lähinnä metsätiloista ja ränstyneistä maatalousrakennuksista. Metsäänsä se on pirstonut eläessään itsekin. Nimettömänkin rantakaistaletta aukeaksi raiskioksi vaikka niiden hakkuiden välttämisestä jotain jupistaankin.

22.30

Olen saunonut ja väsyttää. Ei ajatus juokse vaikka luin pari artikkelia maailman politiikasta ja Venäjän Suuresta Isänmaalisesta Teurastussodasta Ukrainassa (Russian  talouden kehnoon jamaan liittyen), että olisi aivoilla jotain askartelemista ennen uneen vajahtamista.

Jospa ei ensi yönä mitään suihinottounia pyörittelisi. Siinä ei mitään niin ihmeellistä ole, että filmiä sellaiseen yö toisensa perään kantsii haaskata. 

Tosin kyllähän se yllättää, jos joku julkisuuden henkilö tunkee uniin sellaisten aatosten kanssa. "Mielenfilmille" se pitää saada, tai vähintään muistaa aamulla yölliset näkynsä.

Julkkiksena on pirullista olla kun saattaa joutua vaikka millaiseen rooliin ihmisten  mielikuvituksissa ja unissa.

Halakoja kotipesään ja mustikoita mummulaisille

9.8.2022 tiistai

05.56

Olipa mehevän makuista unta. En olisi kyllä herännyt jos olisin voinut kustakin unenpihlajaan.

Tekstipyyntö on yöllä sähköpostiini saapunut eikä vaatimukset näytä yhtään hullummalta. Jos tuosta viissataakin saan, niin mitäpä nurisemaan alkaisin.

Nämä ovat suolanripauksia muuten arkiseen elämisenvelliini.

07.00

Jiäkuapin käyttövoima, nesteytetty kosankaasu made in Russia on yöllä loppunut. Edellinen riitti liki 3 kk, tämä vain vajaat 2. Onkohan ne myytäessä aina täysiä? Täytyy käydä "Torakorven Essolla" vaihtamassa. Tai Salessa. Kalliimpaa tiällä kuin isommissa mualikylissä, mutta ei auta marinat markkinoilla.

Blogini sivustoilla on riittänyt viime aikoina kävijöitä. Vilkaisin pitkästä aikaa alustan automaattisia kävijälaskureita. Hyvä että kelepaa, olokaatten hyviä. Mutta maksaakin joku joskus saisi. Perseaukinen kun aina olen. (Elekkee säikähtäkö, en voi laskua lähettää kun en tiedä kenelle. Tuntemattomia lienette liki kaikki tyynni.)

Yksi ihminen laittoi Kivaniemi bluesiin kirjoittamisen aikoihin "apurahaa" muutamat kerrat ja josta olen sekä kovasti kiitollinen, etä myös nolona häpeän kun olen ottanut ne vastaan mukisematta. Tarpeeseen joka sentti on mennyt, että sitä en tarvitse nolostella. 

Muut saivat ilmaiseksi lukea matkakuvauksetkin valokuvineen Venäjän Karjalan pyöräilyreissun kokemuksistanikin eikä yksikään ilmaistarjontaa edes kummastellut. Maksoi se sekin reissu mulle kuitenkin eriäitäkin  tonneja kun kotona olleiden lasten hoitokulut ja kaikki lasken.

Tyhmähän minä itse olen kun pyöräilyreissuni kuvaukset olen ilmaiseksi esille laittanut. Olisihan ne voinut jotenkin vaikka maksumuurin taakse lukita. Tosin tuskin kukaan olisi tullut eurojen kanssa sille luukulle kerjäämään omien juttujeni mainostaminen kun itselleni on niin kovin hävettävää.

Moni menneisyyden kirjoittelija on kyllä kaatanut kurkkuunsa mesenaateiltaan saamansa almut eikä ole hävennyt karvan vertaa vaikka vastinetta rahoille ei ole kyennyt toimittamaan. Koukistellut kohta vain tupakin kellastuttamia sormiaan, että lisää, lisää...

Otsikoista saa joskus lukea "blogimaailman tulokuningattarista ja -kuninkaista". Niistä, jotka osaavat&ilkiävät sonnastakin laskuttaa. Pari kertaa olen käynyt vilkaisemasa miten ja ketä ne rahastavat ja "mitä kummaa!" (yleishuudahdus roskalehdistön klikkausotsikoissa) pääsääntöisesti ne ovat blogeja, joissa ylläpitäjä ottaa itsestään ja tuotteista valokuvia ja liittää niitä muutamien selostusrivien väleihin. 

Uskomaton on tämä maailma johon massat ovat tyytyväisiä ja maksavatkin siitä vielä. Tai siis klikkailevat alustalla välkkyvää mainossaastaa joista bloginpitäjä provikkansa nipsaisee.

Mitä eilen kirjoitinkaan nukkumisesta silimät auki? 

Heräämisistä ei tietoakaan vaikka kuivuus, vedenpaisumukset, myrskt, maastopalot, pandemiat ja sodat kynnyksille jo tunkevat.

Amerikkalaisten "kauhistuttavan suurta" sotalaivaakin käytiin syvien, ihailua tursuavien huokausten kera Helsingin satamassa fanittamassa vaikka kaiken järjen mukaan siellä olisi täytynyt olla vähintään Koijärviliikken kaltainen mielenosoitus päällä kettinkeineen. Ja missä lie ollut elokapinaporukka tai greenbeeläiset?

Venäjän Suuri Isänmaallinen Teurastussotakaan ei saa ihmisiä massoittain liikkeelle muualle, kuin jonottamaan bensaa kulkuvälineisiinsä. Jupistaan täällä vain hihoihimme ja ollaan kauhistelevinamme niitä kuvia, joita sodan rintamilta joka päivä selaimiimme läväytellään.

Maailma seis! olisi ainoa ratkaisu, mutta seisattuuko se kenenkään muun mahtikäskystä kuin että ydinkärjellä varustettu ohjus keittiön seinään jossain lätskähtää ja siitä alkaa sellainen ydinroihu, joka rangaksi kaiken polttaa?

Massat eivät hätkähdä edes Ukrainassa ydinvoimaloiden alueilla tapahtuvista sotatoimista. "Tutkijat" toisensa perään taputtelevat tätä kulutuksen ylensyöttämää pikku länsimaista pullukkaa turpealle poskella ja rauhoittele, ettei suomalaisilla (ruotsalaisilla, tanskalaisilla, norjalaisilla, saksalaisilla jne....) ole vaaraa vaikka siellä jossain joku ydinjätekontti tupsahtaisikin hajalle.

Herätys perkele!

22.55

Läksin aamupvllä halakokuorman vientiin Kniin, ja mustikoitakin meni parikymmentä litraa tai kiloa mummulaisille. 

Hoidin pari muutakin asiaa ja ajelin takaisin niin, että tullessa pistäydyin eräälle syrjäpolulle jonka varrelta, eka pysähdyksen jälkeen, menin metsän siimekseen ja kuin suoraan olisin kanttarelliapajalle suunnistanut. Niitä kerätessä menikin iltahämäriin saakka. Huomenna menen uudestaan vaikka koko päiväksi jos rintuuksessa keltaista kultaa riittää. Samanlaisena, kapeana nuormetsäkaistaleena hakatun suomaiseman ja metsäautotien välissä etelään viettävä rinne näytti jatkuvan vaikka kuinka kauas.

Enpä ole ennen sillä polulla käynytkään.

Gaius oli aamuteeveessä. Hyvin poika suoriutui muutamasta toimittajan esittämästä kysymyksestä kuten kaverinsakin. Tapiokin oli Kittilässä uutisista huomannut sitten illalla ja soitti kun olin metsässä vielä.

Eihän se isolta asialta aikuisesta näytä, mutta ysiluokkalaisesta ihan nokko jännittävältä tilanteelta. 

Alkaa olla puoli yö. Lopetan. Alan lukemaan ja nukahdan kuten muinakin iltoina.

Mieltä painaa muutama asia, mutta milloinkapas se ei minulla.

Herättelisin jos osaisin

8.8.2022 maanantai

05.34

Olisivatpa arjen ongelmat ratkottavissa kuin ne parhaimmillaan unessa ratkeavat; huljahdetaan uuteen uneen jossa ei menneitä muistella.

Niin kävi tuossa juuri näkemässäni, paitsi että muistan vain sen, jossa ongelmat olivat suuria ja sen unen, jonne niiltä pelastauduin, unehtui.

Valveillaolo nukkuen on se ongelma.

Heräämisiä elokuva (1990) on yksi parhaista elokuvista koskaan. Robert De Niro ja Robin Williams; miten he osasivatkaan eläytyä rooleihinsa!

Kirjoitinkohan itse joskus "Heräämisiä" nimisen kolumnin, pakinan tai novellin jonnekin?

"Elämmekö unessa" kysyi puolustusministerinäkin toiminut, muutamaan kertaan kuolemaantuomittu ja varhaista rauhanaatetta puolustanut Yrjö Kallinen. 

Tänä päivänä, vaikka ihmislajin näkökyky kaiken Tiedon suhteen luulisi pitävän silmät sepposen selällään, niiden ummistaminen on näkyvämpää kuin oli koskaan Kallisen elonhetkinä.

Kaupoissa, ravintoloissa, tanssilavoilla, lentokentillä ja missä vain ihmiset kokoontuvat ostokset, mielihyvän hakeminen tai matkustus mielessään, silmien ummistaminen on erikoisen huomiotaherättävää.

Useimmalle lienee ylivoimaista ajatella mitkä huvittelun ja turhan shoppailun seuraukset ovat. 

Silmiä avaava elonkehän todellisuuden ajattelu olisi ehdottomia taitoja jota koululaisillekin pitäisi ensisijaisesti opettaa. 

Mitään kun tänne ei elonkehän ulkopuolelta rahdata, kaikki raavitaan käyttöön rajallisesta tilasta rajallisin resurssein. Tästä ainoasta avaruuden kiertolaisesta Planeetta  Maasta jolla, toistaiseksi ainakin, on ainoana elämälle tarvittavat puitteet.

Pelkkä ajattelu ei tietenkään riitä. Olisi myös toimittava. Minunkin olisi lopetettava autolla ajelut ympäri pitäjiä pelkän humpanhurman vuoksi. 

5 tuhatta kilometriä kesässä lavatansseissa ajoa! Onko hullumpaa hommaa kun tietää autoilun vakavat seuraukset, joita elonkehälle siitä aiheutuu. Luulisi seuraavan laskelmankin panevan mietteliääksi kun kulurakenteensa tietää: 5000 km=350 litraa bensaa=790 € + auton muut kulut.

Tästä jos sille Kasinon vessassa tanssikilometreillään leuhkineelle kaverille olisin arveluttavia ajatuksiani esittänyt, olisi varmaankin vähintään kiivastuminen ollut seurauksena.

Mutta ehkä se olisi herättänyt asiaa myös miettimään. Epäilen kyllä. "Mitä se sillekin juipille kuuluu", jupinaa vain vielä kotio mentyäänkin.

Ei olisi minusta Linkolaksi: Minä en edes elä kuten "opetan", Pentti Linkola eli. 

Opettajaksi olisinkin aika kehno koska pedagogiikka ei lastenkasvatuksessakaan ole ollut vahvimpia puoliani.

Lähenpä tästä metsään miettimään takaraivossa olevaa toista probleemaa.

18.35

Olipa hyvä kantarellipäivä. Enkä tarvinnut ajaa autolla metriäkään muuten, kuin sitten kylälle Smuran puodille myymään saaliit.

Sonja ja M olivat löytäneet autonkatsastusreissulla monta sankollista mustatorvisieniä Kiuruvedeltä jossa S:lla on vanhastaan tietyt sienipaikat. Minä en tiältä ole niitä löytänyt yhtäkään.

Näin kantarellimetsässä hirviemän ja vasan. 

Vinha lähti takaisin pihaan jo alkumatkasta kun kyllästyi minun siksak-kompurointiin kuusikossa. Olin sitten myöhemmin edennyt jo kauemmas ja polvillani syvässä muokkausojassa pienten kuusien suojassa kun kuulin oksien katkeilua ja "snorkhs snorksh"-äännähtelyjä. Kun varovasti kurkkasin sammalalmättään takaa, niin vasa oli jotain viiden metrin päässä ja emä heti siinä takana pienellä, kallioisella aukiolla. Ne katsoivat suoraan minuun, ja kun emä kerran nuuhkaisi ilmaa ja urahti, olivat ne tiessään; ryske vain kuului. Ehkä kallion takana oli toinenkin vasa, mutta sitä en nähnyt.

Hieno, muutaman sekunnin kestänyt näky kuitenkin.

20.02

Soittelin parit puhelut.

P oli saanut pienet ylinopeussakot kesäisellä festarireissullaan. Selvisi vasta nyt kun kirje oli tullut. Työt loppuivat tänään ja lukio alkaa torstaina. Jospa innostus opiskeluun taas löytyisi...

G on huomenna aamuteeveessä. Kyselevät koulujen yseiltä suvaitsevaisuudesta.

E menee huomenna testaamaan uutta Suomussalmen frisbeerataa. Eikä olekaan kuin 7:n pvää kun lähen viemään hänet Ouluun ja pois kotoa. Pitäisiköhän vähän itkaista?

TM:sta en ole kuullut aikoihin. Putkahti nyt vain mieleen kun muita kakrujani mietin. Kaipa se siellä J.kylässä hyvin pärjäilee.

21.15

Saunoin. Jäähdyttelin itseäni tassutellen ilkosillani marjapensaalta toiselle iltapalaa riipimässä. Valko-puna- ja mustaherukoita ja muutama karviainenkin oli jo kypsä. Mustien pitää vielä vähän aikaa antaa kypsytellä lisää. Punaisia on niin vähän, että syön ne lintujen kanssa kilpaa suoraan pensaista. Porkkanoitakin otin pari, huuhtaisin ja narskuttelin menemään.

Alkuillasta sienestä tullessa kävin nykäisemässä metsään istuttamaani sissipottua yhden varrellisen syötäväksi. Kuusi kappaletta kananmunan kokoista, herkullisen kirkasmaltoista perunaa sieltä löytyi. Ja olivatpa maukaita pelkän Keiju-kevytlevitteen ja ruisleivän kera. Potun voi siis kasvattaa melkein millaisessa maastossa tahansa joka vain ei ole kovin hapanta.

22.57

Perhana kun unohdin kylälle yhden asian ja piti se vielä käydä hakemassa! 

Nainen, joka päivällä soitti, esitteli itsensä Nellyksi tai Nelliksi (satavarma olen, ettei ainakaan Nalliksi). Hänellä asianaan oli, että josko kirjoittaisin hänellen tekstiä kolmisen liuskaa. Hän antaa suurpiirteiset ohjeet aiheineen ja jos teksti kelpaa, hän maksaa hyvin. Pidin puhelua pilana, mutta sitten hän pyysi sähköpostiosoitteeni jotta voisi lähettää ohjeet ja samalla tämän pyyntönsä joka virallisena tilauksena toimisi.

Ajattelin, etteihän tuo tässä vaiheessa ainakaan mitään maksa joten saapipa huomenna nähdä, tuleeko moinen työmua vai ei.

Onhan näitä tämmöisiä ollut ennenkin, mutta ei yhtä salaperäisen tuntuista. Ei soittaja kuitenkaan käskenyt olemaan asiastaan vaiti, että tässä se ainakin pienesti julkisuuten ui.

Nyt VEK muate!