Jälleen uusi banaanilaji on tällekin apinalle kuorittavissa. Toissapäivänä viimeksi ja sitä tahtia jne. Meinaan nuita älyvehkeiden jatkuvien uusien ominaisuuksien käyttöönottopäivityksiä jotta saisit aina vain enemmän irti jotakin jostakin jotta aivosi digitaalisissa orgasmivyöryissä rypisi.
Mitenhän kauan minä ja kaikki miljardit apinatoverini massoina tätä uuden uuden uudistamisen uudistamisia siedämme ennen kuin päämme räjähtävät ja ryntäämme massoina särkemään nämä mitään itse elämälle tärkeää tuottamattomat systeemit ja niiden palvontatemppelit ja algoritmien solmukimppuputkat tuusannuusaksi, ja vedämme lopuksi itsemme hirteen.
Edelliseni otsikkoteksti oli tekemällä tehty vaikka viittasikin siltä osin sisällössä esiintyvään. Lyhensin sen sitten, ettei niin pahasti käy silmiin, eikä sukupuoliajatteluun mahdolliset lukijat (1,5 kpl Eva Tigerstetiä siteeratakseni) kompastelisi.
Tasapuolisuuden vuoksi voisin tietysti laittaa joskus vaikkapa "Tekoälyllä menstruoi miehisesti" tai suoraan "Tekoälyllä seisoo järki ja mulkku yhtä aikaa" vaikka sillä algoritmikimpulla ei kumpaakaan ole sen enempää kuin ovulaatioitakaan saatikka kuukautisia.
Muuta en kerennytkään kun alkoi jo hämärtää.
Aamulla varhain lämmittämääni uuniin ehätin vielä omppupiirakan. Palasen jo kuumana hotaisin kylmän maidon kanssa.
Soitin Puutarhurille joka väsyneenä piätteli itseään, ettei räjähtelisi. Oli vasta kuuden paikkeilla tullut töistä ja vielä piti ruuan laittoon hänenkin ryhtyä. Töissä painavat datakeskusten luvituksista vittuilijoiden armeijat ja kusisesnvärisen median mustat ruikkaukset lööppeihin vaikka luvituksia ei ole vielä edes kuin valmisteltu.
Syyttävän sormen kuuluu osoittaa luontoa murjomaan saapunutta amerikkalaista biljoonayritys Googlea päin ja sen lahkeesta kierähtänyttä, 13 miljardin kikkaraa jota piskuisen Suomen piskuinen piäministeri tuli kameroiden eteen kehumaan ihan liian varhain. (Voi miten sillä poskia kuumottikaan...)
Olen koettanut aikuisia poikia komentaa laittamaan omat ruokansa itse mutta kun... On se Pauluskin kyllä väsynyt kun jo toinen viikko yövuoroa ja G:lla asiakkaita lappaa iltamyöhälle.
Minä kai se joutavin olisin kotiinkin arkiaskareet huolehtimaan vaikka eivät nämä Unimäen hommatkaan tule loppumaan niin kauan kuin peukaloni vähänkin heiluu.
Vaan onhan se ahdistava kaupunkitalvi taas mullakin edessä, että sitä herkkua piisaa alituisine keittiövehkeilyineen, siivoiluineen, pyykkäilyineen ja lumienluonteineen.
Kotona ruokansa laitteleva perheellinen voisi pääammatikseen aivan hyvin laittaa kokkileipurisiivoojakiinteistönhuoltohenkilövarhaiskasvattajaopettaja. Reunamerkinnäksi "hitsaustaitoinen" jos vähänkin puikko kynsissä kytee. Halonhakkaajankin voi cv:nsä alanurkkaan kuitata. Jos vaimon- niin ilmoittautuu rikosrekisterinpitäjälle.
Useat kirjailijat ovat rustailleet teoksia jossa lumen ja kylmän pelko on ollut kirjojen nimistä lähtien läsnä. Itseäni eniten "pelottaa" kaupungeissa kokemani talviset näköalattomuudet sillä vaikka katuja riittää, ei niissä yhtään mitään toivoa herättävää tuntumaa koe.
Mieluummin uppuroisi metrisessä hangessa kymmenen kilometriä kuin kilometrin loskaista ja liukasta asvalttijuonnetta joka ei lopulta yhtään mihinkään koskaan johda vaikka niin sen dallaajat luulevat.
Jos koti jonkun mustan asvalttinauhan päässä onkin niin sen ympärillä vain samanlaisia koteja ja kerroskolhooseja vankikoppeja muistuttavine koloineen silmänkantamattomiin.
Kemppisen lukijain jankkausosastolle oma jankkausjakeeni kuuluu näin:
Evoluutioprosessi ei sisällä myöskään käsitettä tai olematonta olentoa nimeltä "Luoja" vaihtoehtona jonkin faunaan kuulumattoman luomiseen. Ihminenkin on vain yksi evoluution kokeiluista, ehkä ikävin koskaan.
Jos ylipäätään karmeusmittareita olisi olemassakaan, niin sellainen kaikessa on, ettei järjen ja älyn kanssa temmeltävä lajimme evoluutioon vaikuttamisyrityksiin ryhtyessään käsittänyt, että pieleen menee pahemmin kuin jos evoluutioon kuuluvan hitaan kulun olisi voinut antaa jatkua.Tietysti jos oletamme ja hyväksymme tällä järjellämme, että evoluutioon kuuluu saumattomasti myös itsetuhoisuus, ja että mukanamme unohduksiin räjähtää koko sanomattoman kauniit ja samalla hirviömäisimmistä hirviömäisimmät luonnonsysteemit omaava planeetta, niin minkäpäs sille mahtaa.
Jälkeemme jäävien, hiljaksiin hiipuvien, äärettömyydessä vilkuttavien laitteiden ja kameransilmien lisäksi jonnekin jää kaiku ammoin olleesta, yhden lajin merkkaamasta, filosofisesta aikakaudesta kysymys "Miksi?"
7.10.2026 keskelläviikkoo
Unessa innokas psykologi (kansanvalistaja-agenda päällä) terapoi kipeitä mieliä (minun?). Sanoi vähän väliä, onko näin hyvä, onko näin hyvä. Sen otsassa oli iso, punarosoinen kohouma. Tuijotin sitä niin intensiivisesti, että alkoi ahdistaa ja kysyin, eikö tuon voisi kirurgoida pois?
Kohtalaisen tuulinen vuorokausi takana, mutta ei niin lujalla boforit olleet kuin sääennusteita tulkiten odotteli. Päiväkin näyttää tuulisenkuivana kääntyvän elettäväksemme.
Heino Juakonpoeka Savolainen (78) tuli ajokoiransa kanssa metälle. Kun se istui tuolla kauempana tien laidalla, kävin sanomassa, että kääpi kahvilla. Ja niinhän se kohta tuli ja huastellessa mäni parit-kolmet tunnit. Koira ajoi jänestä ympäristössä ja yhden lenkin pupu juoksi niin, että nähtiin sen mutkaiset vemmellykset akkunasta, mutta eipä loikittu pyssyt ojossa perään.
Piti Savolaiselle vehnästellä, että olenpa taksikuski-isäsi kanssa metällä ollut, mut jäi muistelemati. Se oli yksi syksyinen aamu vuonna jotain 1971 kun Juakko pysäytti Lepolan petäjikön kohdalla Mersun, klenkkasi takakontille josta otti kiväärin ja auton kattoa vasten pyssyn tukien pamautti petäjään nousseen ukkometson alas. Sitten polvesta sotareissulla vammautunut, suorajalkainen J sanoi mulle, että käyppäs Taanonpoeka kipasemassa mehto tänne. Ja sehän vain mulle passasi.
Tuo kahvilla käynyt metsämies oli nuorena suhteellisen kova ryyppymieskin kun sille päälle asettui. Kerran satuin olemaan paikalla kun se rahapulassa Leenan baarissa innosti remmiä ympärillään keräämään kolhedin (100 mk) ja tuomaan elävän sammakon sekä litran piimää; hän syö sen sammakon elävänä.
Kun satanen oli kasassa, sammakko hävisi janoisen kurkusta piimän kera alas. Eikä edes yökännyt.
Saatana että olivat tiukassa raidetankojen päät. Jarrujen laitto ei onnistanut.
Lähen viemään halakokuorman Sivullistenkadulle.
8.10.2026 torstai
Tulin kaupunkireissulta puolen päivän jälkeen.
S&M kävivät ja nosteltiin generaattorit talviteloille niin, että toisen käyttö edelleen onnistuu. Toinen painaa tankki tyhjänä 75-80 kg, vanha irtotankillinen ihan siltään 100 kg.
Hornetit jylähtelivät tuntitolokulla pilvien takusissa kuin ukkosta olisi ilmassa ollut. Kun jossain etelässä alkavat jylistelynsä, kusenvärinen lehdistö otsikoi välittömästi "Hornetit ilmaan Haminassa", mutta täällä kun ne joka vitun päivä romisevat arkirauhaa häiritsemässä, ei siitä otsikoida yhtään missään.
Yksikin kirkas potunnostopäivä joku niiden piikkinokka teki aivan tässä päällä älyttömältä näyttävää katonkautta-ympyrää kuin kärrynpyörää olisi harrastanut ja sen aaltoileva, perävanassa kulkeva jylinä oli luihin ja ytimiin sattuvaa.
Vaikka ne kuinka olisivat isänmaan rauhaa turvaamaan pantuja, onko niiden ihan pakko tuommoisia sirkustemppuja tehdä vaikka kuinka olisi maisema alhaalla harvaanasuttua, tyhjää mitättömyyttä?
Voimaton olet sinä ihminen lajitovereittesi luoman koneiston edessä ja alla aina.
Päähän on koskenut tällä viikolla useampana päivänä.
Nyt illasta alkoi jälleen sataa ja näyttää jatkuvan ainakin lauantaihin asti. Pihahommat jäävät taas vähemmälle.
Toin tuulensuojalevyjä Starkilta pukuhuoneen seiniä varten. Sain hinnasta tingittyä kun parissa levyssä oli kulmia runneltu tohjoksi. Päätykolmiota ei tarvitse levyttää jos eivät riitä. Neljä levyä pystyin vain ostamaan, että nippanappa...
9.10.2026 perjantai
On märkää riittänyt, ja tuulta.
Näin kaksi sutta kun kävin kävelemässä Kyntöläisellä päin.
Susihukkaset katselivat lähestymistäni tienlaidan ravissa kallellakyljin niin kauan, että matkaa oli enää parikymmentä metriä ennen kuin ne jäntevin loikin painelivat hatelikkoon. Kamera ei tietenkään ollut mukana ja kännykkäkin jäi tuvan pöydälle sillä alunperinhän kuselle vain läksin. Olivat melkoisen suuria korpien koiria nuo jo tuuhean talvikarvan kasvattaneet, märät karvaturrit.
En näköjään osaa pelätä susiakaan yhtään. Ja miksi pelkäisinkään? Eivät ne ole koskaan minulle pahaa tehneet niin kuin omat lajitoverini ovat osanneet tehdä. Nyrkistä ja kumikenkäpotkuista olen joskus kärsimään joutunut, mutta tassukoivista en koskaan. Eivätkä metsien eläimet ole ikinään minulle tappouhkauksiakaan soitelleet...
Eteläafrikkalainen Navanethem Pillay- niminen lajitoverimme sai rauhanpalkinnon. USA:n Suur Möliskö kiehuu jälleen raivosta kun ei ne Norjanjuuttaat sitä hänelle tarjonneet.
Jälkimmäinen oli pirautellut jälleen Moskovan Zaatanalle ja saanut 300 000 tonnin öljyisen tikkukaramellin imeskeltäväkseen. Se on todellakin vain karamelli siinä öljyisessä kuvassa joka Amerikan kulutuksesta taululle tilastoista saadaan. Mainittu määrä mahtuu 3-4 suureen varjolaivaston tankkeriin eikä sillä tyydytetä kuin puolentoista vuorokauden tarve rapakon takaisessa, kävelemään kykenemättömien ylipainoisten valtakunnassa.
Perusamerikkalaisesta (tai -suomalaisesta) kolmesataatuhattatonnia kuulostaa hurjalta luvulta, eihän se yhteen Cadillacin tankilliseen aivan mahdu.
Tästäkin voi vain päätellä, että ken tästä kaiken nykyisestä, järkipäisiksi itseään väittävien lajitovereiden sotkemasta, globaalista maailmanjärjestyksestä hiukkasenkin ymmärtää, ei voi toivolla enää elonkehän jatkumista peukuttaa.
Mutta jos "hiukkaymmärtäjiä" löytyy 8 miljardin joukosta lukumäärältään vain vaikkapa Hesarin tilaajien verran, niin mitä se auttaa. (Tämä ei tietenkään tarkoita, että kaikki ko. lehden tilaajatkaan todella ymmärtäisivät. Ehkä heistäkin vain suhteessa saman verran kuin 8miljardia/HS.)
10.10.2026 Aleksis Kiven 153. lauantai
Joka vuosi huomautus: Taas on yhden kirjailijaparan synttäreitä oikein nimellä vietetty kun sitä tuli niin kovin huonosti kohdeltua eläissään. Vähintään sama olisi syytä tehdä ainakin Timo K. Mukan, Kalervo Palsan ja Samuli Parosen kohdalla sillä ei putkeen mennyt heidänkään osalla se kohtelu.
Kun Pentti Haanpäänkin kynä pikkuisen murjaisi parempiosaisten kultalusikoihin kakkaa niin pantiinpa kovin herkästi hänenkin ajatuksiansa elämisten menosta hyllylle odottelemaan. Niin herkkähipiäistä sakkia olemme olleet, ja olemme ehkä yhä vaikka StrippiVillen annammekin ilkeillä sotkuisilla piirroksillaan Hesarinkin sivuilla, ja vieläpä oikein hyvin palkittuna.
Eilenkin Ville pisti parastaan Muhoksen Googleraiskion reunalla "Klikkaa Anttia" piirroksellaan. Pilailija saa varmaan sanansäilästä, mutta hän myös elää hyvin palkittuna taiteilijana toisin kuin monet entiset, "poikkitaiteelliset", vasta kuolemiensa jälkeen seppelöidyt henkilöt historiassamme.
Montakohan samuliparosta edelleen tarkoituksellisesti jätetään pimentoon, vaietaan unohtamalla?
Sellainen on nyt jos koskaan helppoa: Vaikka joku tekisikin valtagenreä kohtaan kriittistä taiteilijantyötään ja julkaisee, hän hukkuu internetin tulvaan hyvin helposti. Älyinen teko tekee jatkossa myös ne työt, mutta silloin niiden piikkejä teroitteleekin (tai tylsyttelee) ihan joku muu kuin villet ja rannat. Se pystyisi jäljentämään Ville Rannankin koukeroiset viivat, mutta piirrosta kulloinkin tähdentävän tekstin ydin/sävy saattaisi jäädä ontoksi.
Erään Hesarin jutun kohdalla aloin kuin itsestään hyräillä "Mie puotin, mie puotin Huttusen Puavoo turpaan, mie puotin, mie puotin ...". Jutussa kerrottiin Katriina Huttunen-nimisestä, leukemiaa sairastavasta ja siihen ehkä kuolevasta suomentajasta (kirjoitin ensin suomenajokoirasta) jonka synnyinkaupunki on ollut vuonna 1959 Iisalmi. Katriinan kirjoittama kirja Surun istukka kertoo tyttärensä itsemurhan aiheuttamasta surusta.
Tämmöiset uutisaiheet kääntävät aina jonkin kieputusremmin sille aivojeni uralle, jonka vaihteenvalitsimen yritän pitää lukossa.
Tuo pyörää työntelevä, romuja ja pulloja keräilevä Huttusen Puavo oli olemassa vielä, kun asuin itse Iisalmessa hetken aikaa. Siihen ajanläpeen Puavon nimen satiiriinsa kopanneen Jope Ruonansuu-vainaan muutkin rallatukset olivat päivittäismateriaalia radioissa ja kaseteilla ja työmiesten huulilla kaikkialla.
"...niin paljon mahtuu pieneen Hiaceen, pieneen Hiaceen ... ..."
Ko. Puavo työnsi usein romuilla lastattua pyöräänsä kadulla kun tehtiin entisestä Makkosen varikkokiinteistöstä Iisalmeen uutta viinakauppaa. Satuin kerran siinä muotteja vasaroidessani hyrähtelemään Jopen Puavo-rallia niin kadultapa kuuluikin, että "elä siellä rallattele, minnoon Huttusen Puavo ja suat vielä ite turpaasi!"
Olikohan ko. Puavo tuon suomentaja Katriinan sukulainen? Kenties vaikka syvästi alkoholisoitunut setänsä, tai peräti isä.
Huttusia kyllä Iisalmen seuduilla riittää, että saapi sieltä samannimiset mieluisemmatkin sukulaisensa vaikka valita.
Mutta tuo oman lapsen itsemurhan aiheuttama suru.., miten sellaisesta voi selvitä?
Ehkä vain kirjoittamalla niin kuin Katriina on tehnyt.
Kun Oskarisedän poika, Pentti, pamautti itsensä hirvikiväärillä kotinsa vinttihuoneessa hengiltä 1981 niin ei Oskari murhettaan minnekään julki sanoittanut. Haudan äärellä valui muutama kyynel poskille, mutta sitten pantiin sen kohdalla luomet ja suut tiukasti kiinni kuin pojan arkunkannet vähän aiemmin.
Kerran humalassa setä kävi lävitse Penan itsemurhapäivän tapahtumat kokonaan, mutta spekulointi siihen johtaneista juurisyistä puuttui kokonaan. Ehkä sukujen mielten rasitteet olivat käsittelemättöminä uinuneen siihenkin saakka, että mitä niitä hänkään tonkimaan.
Joitakin aikoja aiemmin olin itse Penan kanssa jonkun auton takapenkillä jollain ryyppyreissulla ja silloin muistan P:n tuskailleen (jopa ehkä itkeneen) ainakin naisenpuutettaan, ja että kun minullakin oli jo perhe ja lapsia, mutta miksi hänellä ei (oli 7-8 vuotta vanhempi).
Jossitellaan: Jos olisin silloin omalta humalaltani pureutunut syvemmälle Penan ongelmiin ja ehkä jopa jatkanut pitkistä välimatkoista huolimatta myöhemmin selvistä päin hänen kanssaan puhumisia, tai yleensäkin kaveeraamista, niin olisiko siitä apua ollut?
Tuskin.
Itsemurhan tehnyt ei ole elonlopettamispäätöksensä syitä osannut sanoittaa vaikka ehkä se olisi voinut teon estää. Niin kuin se muutama viikko sitten täällä itsensä tappanut nelikymppinen perheenisä Alpo.
Kuvittelen, että itse ehkä sanoittaa osasin ja en ole tappanut itseäni vaikka se kerran oli liipaisimen painamista vailla.
Iäkkäitä hirvimiehiä passissa tien pituudelta viidenkymmenen-sadan metrin välein kun käväisin kyläasioilla. Jokaisella ajavan koiran olinpaikan näyttävä kännykänkartta kämmenellä avoinna ja oma auto pysäköitynä lähistön levikkeillä tai tienhaaroissa.
Hirvitti kääntyä Iisalmentieltä ja tuleminen ensimmäiseen mutkaan sillä jos samalla hetkellä tien olisi ylittämässä hirvi ja joku pämäyttäisi suoran päästä sitä kohti...
Olisi Napiksella humpat, mutta läheppä tästä kallista bensaa tankkaamaan sitä varten!
Paistoin iltapalakseni lättyjä. Klo on uutisten aika tv-ykkösellä. Niiden jälkeen alan lukemaan ja nukahtelemaan.
11.10.2026 sunnuntai
Heräsin 04 uneen jossa menneisyyteni Tampereen tuskaisten aikojen tuttava Maritta joka taiteili alikulkutunnelin yläpuolella olevan kulkuväylän kaiteella. Hänkin on nytten yhtä iäkäs kuin minä, jos elää. Unen elokuvassa hänellä oli vielä nuoruuden rooli päällä.
Siitä unesta sitten saapuivat omat kummat elämäntöytäilyni ja niiden tuhantiskertaiset tarpeet purkautua kenen olkaa vasten tahansa. (Kerran tansseissa tuli tango jossa sanottiin "olkaa vasten pääni painuu" niin tanssitettavani sanoi, että paina vaan se pääsi siihen, minun nimi on Olga.)
Ja koska "oikeita" psykosessioita ei koskaan ole järjestynyt, niin yhä ne aiheet vain mieltä hiertävät, mutta olisiko mielenammattilaiset osanneet sen enempää auttaa kuin keskenkasvuinen itsekään kun Pena naisenpuutettaan ja muuta ahdistustaan humalansa keskeltä huokaili?
Tuskin.
Annapa nyt likaisen eilisesi olla!
Painu rantteelle raatamaan
Kiroan kuitenkin ensin: Perkele, olisin minäkin voinut elämäni toisinkin elää!
12.10.2026 maanantai
Kaura- ym. hiutalepaketeissa se auki painettava puoliympyrä on kehno keksintö joten olen avannut jo vuosia puukonkärjellä kapean suorakaiteen toisen laatikonpään sivulle. Nekin neliskanttisten juoma- ja jogurttipurkkien korkkisysteemit ovat hullujen keksintöjä.
Onko kukaan laskenut, miten paljon sisältöä menee hukkaan kun ei ainakaan jugurtti eikä piimä niistä valu kaikki mitenkään pois. Varsinkin kun kiireinen nykyihmisen passaa leikata purkin kylkeä auki ja leväyttää koko pahvi nuoltavakseen. Minä joskus Vinhan kanssa niin tein. Nyt en osta korkillisia purkkeja muita, kuin kahvimaidokseni soijajuomaa.
Tein saunalle ylimääräiset poikoset räystäänjatkoa varten. Hieman erikoinen rakenneratkaisu, mutta enköhän sen käytännölle soveliaaksi muotoile. Sitten räpsin hakasnaulaimella levyt paikoillensa. 114 cm x 64 cm palaa vaille levyt riittivät. Puuttuvan palasen korvasin vanerilla jota sattui liiterissä olemaan. Vintinkolmio täytyy talveksi vaikka pressulla tukkia. En taida tehdä siihen lainkaan luukkua vaan sahaan vaikka toiseen päätyyn aukon jos tulee tarvis. Paloluukku kylläkin olisi järkevintä olla lähellä piippua katolla.
Olkapäät ja jalat ovat saatanan kipiät. Makailin saunanlauteilla harvinaisen pitkään ajattelemassa elämänmenoja.
USA:n Suur Möliskö kera nuoltavansa Moskovan Zaatanan rooli ennen kuin niiden oma elämä päättyy on ratkaisevassa asemassa siinä, miten huomenna planeetta Maa makaa.
Se ei ole yksinkertainen kuvio joka taustalla noiden molopäiden ratkaisuja määrittää. Niitä (varsinkin Mölisköä) käyttävät hyväksensä molempien valtakoneistojen kotiryssät. Lahjottuina klovneina toimivat Gerhard Schröderin kaltaiset ulkomaiset (s)avustajat ja muut elonmuskit joilla ei vähäisintäkään moraalia ajukopan sisältöön kuulu.
Jos maailmanmenolle kohtalaistakaan jatkoa kuvittelee, niin eipä uskalla nojata sen enempää Kiinan kuin Intiankaan johtaviin eliitteihin, että niiltä järkiratkaisuja tulevaisuuden turvaamiseen löytyisi. Tai ehkä siellä kylmää järkeä löytyykin joka ei maanmatosten eloa massoinakaan surkeile. Panee jyräten kaikki kyykkyyn kun tarvis on eikä silloin neuvotella, kun järjestystä yhteiskuntaan sanellaan.
Niinhän ne tekee parhaillaankin, varsinkin Kiinassa.
Lähi-Idän sumppu uskontojen sekalmelskassa itkumuureineen ja allah-jollotuksineen on aivan kauheaa seurattavaa. Millään muulla kuin alati kainaloissa papattavilla kalashnikoveilla ja drooneista pudotettavilla tappajapommeilla ei sillä suunnalla ole väliä. Paratiisiin sieltä vain reuhahdellaan palasina niin räjäyttelijät kuin kohteensakin joten ei edes kuolemanpelko toppuuttele väkivallan jatkumista.
Gaza on jo menneisyyttä eikä sen palastelussa kauaa mennyt kun tuhojen tehtailijat luvat jumaliltaan saivat. Mikä hiekkainen kaistale seuraa perässä? Libanon?
Onko millään maailmankolkalla oikeasti edes illusorisesti ajatellen turvallista?
Jos ei muuten elonkehää ajeta alas, niin rakennetaan datakeskuksia pitkin maita ja mantuja ja loput kaistaleet kaivellaan kullan ja "kriittisten mineraalien" leimoilla kuunmaisemiksi.
Kuonakasojen päällä pian kaikki vain tekoälyiltään joutavia ovat kyselemässä huomaamatta, että taitaa pian happi, ruoka ja vesi loppua ja vilukin hampaita kalisuttelee.
13.10.2026 tiistai
Vitutustakin päivään on mahtunut. Mm. Tojonrottelon käsijarrua en saanut kuntoon; olisi katsastuskin.
HS:n "kansalaisuuskyselyyn" vastasin ja sain kaikki 15 kysymystä oikein. Mutta ei se kovin syvälle luotaava ollutkaan, ala-astetasoa. Siellä joku kommentoi, ettei kysytty Arndt Pekurisesta mitään. Siihen toinen kommentoija vastasi kysymyksellä Miksi olisi pitänyt, oliko Pekurinen niin merkittävä henkilö? Laitoin jälkimmäiselle tiedoksi, että Lex Pekurinen oli hänen ansiotaan ja se, että hänestä tuli "kuolematon" kun teloitettiin koska ei suostunut tarttumaan aseeseen. Loppukaneetiksi kirjin, että mitenhän kävisi nyt, jos joutuisimme jälleen naapurin hyökkääjiä tappamaan, ja että montako "pekurista" rivistä esiin astuisi.
Kannattamatonta oli spekulointini: Niin herkkähipiäiseksi on Hesarin moderaattoriäly ohjelmoitu, ettei se kommenttiani kelpuuttanut. Onko se tuo "tappamaan"-sana lisättynä "naapuri kohteena" joka mielipiteeni jälleen tunkiolle nakkasi?
Mutta eipä "mielipidekirjailijoilla", joita me nykymedioissa kommentoivatkin olemme, koskaan mitään merkitystä ole ollut. Tutkimusta tästä ei taida löytyä...
Loput räystäänjatkon rakenteesta tein ja leikkasin pellinkaistaleet talvisuojaksi. Sittenpähän ensi suven aikana näkee, saanko kokonaan valmiiksi.
Kävin aamusta Wanhan Panoaseman Pekkaa jututtamassa josko se saisi kohtuuhinnalla käsijarrun korjattua. Laittaa viestiä kun sopii auto halliin.
Kylän kaupan kaiuttimissa soi tango kun käväisin. Ss ja pari muuta tuttua oli hyllyiltä tavaraa kärryihinsä lastaamassa. Ss:lta kyssyin, onko jo karpalosuolla käynyt.
Markku oli lähdössä Savukoskelle metsästysreissulle. Oli ampunut teeriä täälläkin ja Sonja toi nytten illasta yhden mulle.
Suojailin kasvavia puiden taimia vaatimattomassa puutarhassani. Yhden tammentaimen oli jo jänis puputtanut juurta myöten pötsiinsä. Ompuntaimiin ei ole koskenut -vielä. Ne täytyy kaikki saada talttahampaiden tavoittamattomiin.
Istutin kaksi kartiotuijaa tienvarren kuusi/petäjä/vaahtera rivin aukkoon. Siellä on jo yksi aiemmin Knin pihassa kituuttanut joka nyttemmin on alkanut kasvaa korkeutta kahden petäjän välissä vaikka luulin sen kuolevan pois kuin se pihtakuusen suopursuruosteeseen siinä lähellä.
14.10.2026 keskiviikko
Vinhan kuolinpäivä (2 v.). Meistasin pellinpalaan sen syntymä- ja kuolinmerkinnät: 17.7.2016-14.10.2024. Porasin reiät peltiin ja kiveen ja naputin alumiinipenniläisillä tuon raamuisen laatan hautakiveen Kaivonkorvella.
Sulatin peltipörttöön kaikki kyntilöidenjämät joita olin laittanut talteen ja leikkasin paksusta kylpytakin vyöstä sydämen ja sytytin palamaan haudalle.
Lyhyt oli Vinhan elämänkaari, mutta muistissa niin kauan kuin elän itse, hänkin säilynee. Pojatkin sitä muistelevat sitten omien elämiensä verran, ja sitten sekin haipuu pois. Vain musta kivi suurkuusen juurella nimineen säilyy. Joku ohitse kulkija potkaisee 200 vuoden kuluttua sammaloitunutta kumpua, tavaa nimeä ja hetken ihmettelee. Jatkaa matkaansa ja unohtaa hänkin.
Pelkästään itselläni ei ole muita koiria ollut kuin Hakki ja tämä Vinha, joka alunperin Paulukselle hankittiin.
Hakin kyllä petin pahasti. Kun muutin Kittilään, se oli siellä niin kauan kuin asuin Hormakummussa, mutta kun asunnoksi vaihtui ensin Vettasen vanha, pahalle haiseva ok-talo ja sen jälkeen kerroskolhoosikolo Kittilän keskustassa, en voinut sitä pitää joten toin sen entisen tyttöystävän Armin isälle ja äitille loppusijoitukseen. Mitään tietoa siitä, miten Hakin loppuelämä sitten sujui, minulla ei ole. Ehkä ne syöttivät senkin yhtä sairaaksi kuin kaikki paksut kissansakin.
Minun olisi pitänyt Hakki lopettaa itse.., se oli kyllä ihan hyvässä kunnossa eikä ikää sen enempää kuin Vinhallakaan ...
15.10.2026 torstai
Unessa Satu, mutta ei ensimmäinen vaimoni vaan joku toinen. Tarinaksi (saduksi) uni kääntyisikin jos alkaisin sen sanelemaan näppäimistöllä vaelteleville sormenpötiköilleni, mutta olkoot. "Ei uneni ketään kiinnosta", sanoi uutisjutussa joku oikeakin kirjailija. Silti sekin niitä vihkoihinsa on ikänsä aamuisin kopsaillut.
Jokunen päivä sitten laitoin tuon netissä nykyään kaikkialla vaeltelevan älyhaamun kaivelemaan tietoja eräistä vakituisilla nimimerkeillä joillakin palstoilla seilanneista ja eiköpä vain se löytänyt helpostikin johtolankoja, joiden perusteella olisi helppo ne kaivella oikeillakin nimillään ja naamoillaan esille.
Mahtaa niitä vituttaa kun nimimerkin suojissa katalaa ja tiettyihin päämääriin pyrkivää kieltään ovat käytelleet eikä nimimerkki enää olekaan mikään suojavarjo minkään yllä.
Ovat luultavasti alkaneet kokonaan anonyymiteetin varassa toimimaan ja panneet kaikki mahdolliset suojaukset vpn:iä myöten koneilleen, arat pahanpoloiset.
Haudutin teeripaistin uunin jälkilämmössä. Vähän maistoin iltapalalla, njam.
Synkän syksyistä on, satelee tihkuttaen ja väliin roikaisee lotisemallakin.
Korjattiin Wanhalla Panoasemalla Tojon käsijarru; ei siinä muuta vikaa ollut kuin ruostuneet säätöruuvit. Korjaamon Pekka osaa hommansa.
Wanhan Panoaseman ahtaus, työsuojelun yms. puute ja työpisteiden (mm. rengasvaihdot) ovat nykyisiin vaatimuksiin nähden aivan onnettomat, jopa vaarallisetkin kun me asiakkaatkin siellä odottelemme haittoina olemassa. Kunnon remontilla mönttöörihallista saisi hyvinkin kelvollisen, mutta ei taida itse omistajalla olla sellaisiin järjestelyihin edes säällisen verran ymnärrystä.
G tuli hakemaan pilikekuorman. Lastattiin kalikat ja pantiin Polosen talvet liiteristä niiden päälle kuomun alle.
Tein muusia ja sen kanssa teeripaisti oli vallan maukasta. Hain leipomolta piirakoita G:n mukaan viemisiksi kun Paulus niitä pyysi jo aiemmin. Eliaskin ajelee huomenna Emilansa ja appivanhempien kanssa Vuokattiin niin otin sen verran, että on heillekin. Ehkä.
17.10.2026 lauantai
Vettä kaatoi puoli päivää. Järjestelin hellanmuuraushommaa, että jos huomenaamulla heräisin "sillä syömennousulla", että laasti ja tiilet alkavat leijua paikoillensa.
Laastitarpeita on, tiiliä on, välineitä on. vain työhalut joutuu kaivelemaan syvältä kipeiden jänteiden ja lihastensa takaa ja aivojen hermoksekeskuksesta niille käskyt. Saattavat ne vain aktivoituakin kun jo nyt sormet syyhyävät kun muurarin vasaran, kihvelit ja laastipaljut valmiiksi asettelin. Huonoimmat työvaatteetkin ja kengät laitoin eteiseen siihen asentoon, että senkusta vain huomenaamulla niihin hyppään kun olen humppahousut, -paidan ja -kengät yöllä riisunut ja nukkunut jokusen tunnin.
Saunoin jo neljän jälkeen. Laskeskelin pennosiani Napisiltaa varten. Auton tuhkakupissa oli juuri lipunhinta 22€ ja bensaa jos raskin 8 litraa ostaa niin reissu hoituu. Mökin kolikkoastiasta kouraisin kahvikupillista varten senttejä ja kaippa se on lähdettävä.
Sitä on kuin alkoholisti tuonkin humppa-addiktionsa kanssa, mutta ei se ehkä niin hupaa taloudelle ja terveydelle ole kuin jos kaljakorilliseen olisin nuokin kolikkoiseni tuhlaamassa.
Niinhän sitä vain aloitin jo ½6 hellanmuurauksen parissa vaikka nukkuminen jäi muutamaan tuntiin.
Näin unta Tunturitangostani (polkupyörä) ja tunturista jotka unenkuvajaisissa paikkoja vaihtelivat.
Uni meni jotenkin niin, että nuori, palmikkolettinen Satu (1. vaimoni) istui Kumputunturin palonvalvontatornin juurella olevan mökin rappusilla ja katsoi itkien jälkeeni kun viiletin Tunturitangollani hirmuista vauhtia rakkaläjiä ylitellen kaukana alhaalla häämöttävälle tienjuonteelle. Murheelliseen oloon heräsin ½5.
Siinä unessa koko syyllisyysreppuni painava sisältö jälleen sisältönsä syysaamuuni oksensi.
Kirjoitin joskus 2.osaisen tarinan "Sie piirsit" jossa tuo Kumputunturikin esiintyy. Löytyvät täältä:
https://kivaniemi07.blogspot.com/search?q=Sie+piirsit
Ja:
https://kivaniemi07.blogspot.com/2012/01/joko.html
Sain jo tiilet siihen korkeuteen, että valoin arinan lakivalumassalla paikoillensa eli hellanluukujen puoleen väliin. Erikoinen ratkaisu, mutta en halunnut tuota ihmiskäsityksissä ikuisuuksia kestävää, paksua valurauta-arinaa vaihtaa niihin rihvelisäleiköihin joita nykyiset kaupanhyllyjen arinat edustavat ja joita saa alati olla kiukaisiinkin uusimassa. Tuon arinan rälläköin viemärikannesta joita käytetään esim. katujen sadevesikaivoissa jne. Suonenjoen Eskovainaalta sen aikoinaan sain ja oli jo edellisessä hellassa varmaankin pari-kolmekymmentä vuotta.
Nyt olen saunonut ja nukahdan heti kun menen pätkälleni vaikka klo on vasta 19.32.
19.10.2026 maanantai
Hellanmuuraus on kannessa. Tein lopputasoituksen valamalla muutaman sentin korotuksen vaateriin ja nyt ei kun kuivatus yön ylitse huomiseen niin voin nostaa hellanlevyn rinkeineen paikoillensa. Piippua vasten olevan kapean kaistaleen ja oikean sivun vähän leveämmän päällystän rikkoontuneista kodinkoneista kuorimallani mustalla pellillä senkusta vain rälläköin niistä kaistaleet.
Sitten vain hellankylkiin "kynnet" saneerauslaattalaastilla ja odottamaan, josko tuhkakuppeihin kertyisi sen verran kolikoita (300-400€), että saan koko tiilisen lämpöakun kauttaaltaan rapattua siistiksi. Nythän se on kuin karhujen raapimapuu...
Lämmitin työjelyni ohessa uunin. Selekään ja jalkoihin koskee eikä olkapäätkään ole tulistelematta, mutta vitut niistä. Saunon ja mänen muate.
20.10.2026 tiistai
Laiskuus tavoitti ruunalaitossa. Koska uunissa oli vielä 175 astetta lämmintä, kuorin potut, porkkanat, sipulit ja muut vihannekset ja pilkoin isoon teräskattilaan jossa jo liemikuutioilla höystetty vesi porisi. Sekaan paistoin pannulla kananviilekkeitä (hmh, "viilekkeitä") sekä runsaat mausteet ja työnsin kattilan kuumalle arinalle. Siellä saavat muhia vaikka koko päivän niin turha kaasunpoltto ja vahtiminen jää vähemmälle.
Kun aamulla aukaisin sumuiseen ilmanalaan mökkini oven, lopisi komea ukkometso aitankattoa hipoen sivuitse.
Alan simpsitellä loppuja hellahommia niin joku pv saa sitäkin alkaa sitten lämmittämään tarpeisiinsa. Tälle syksyä tuskin kovin monasti ehdin kun lumi lankeaa maahan ja pitää jättää jälleen hiirineen lintuineen susineen karhuineen maisema ihmisen tallomiselta lepäämään.
MuurariMartti kävi kahvilla jälleen. Kuin olisi tullut tarkistamaan, kuinka hellanmuuraus onnistuu. Mikäpä se siinä, kyllä meillä juttua piisaa, mutta jos joutuisimme vaikkapa puoleksi vuodeksi rakennukselle pyörittelemään samoja juttuja niin alkaisihan se jo kyllästyttää.
Oslossa olisi maailman mitassa tärkeä kokoustaminen Ukrainan, USA:n, Suomen ja Norjan kesken, mutta skeptinen saa tulosten suhteen olla.
Venäjän Suuri Isänmaallinen Teurastussota ei tule nuillakaan herrakermojen lentelyillä päättymään. Se päättyy vain, kun Moskovan Zaatana kätyreineen tapetaan ja Venäjä kärsii rökäletappion niin Ukrainan aroilla kuin kotimaansa taloudessa. Ja että kansa kaiken kärsinyt sielläkin jälleen kärsii. Sekä alkaa eheyttämistyöt ottaen mallia Natsisaksan rötöstelyjen selvittämishistoriasta. Hirttää pitää kuitenkin loputkin zaatanankätyrinsä, vaikka eihän niitä natsejakaan tarpeeksi hengiltä listitty siihen katastrofiin ja uhrimääriin verrattuna kuin mitä ne aikaan saivat muutamassa vuodessa.
Hirveää, että pitää ajatella nuin hirveitä!
21.10.2026 keskiviikko
Vuosilusto jälleen kierretty tämän puun ympärille umpeen. Seisahdin synnyinmökkini paikalle kaivamani montun nurkalle kuselle kun kävin ulkona ronteloimassa uunineduspellin valmiiksi. Mitenhän monasti seitsemät pienet pippelit kerkesivätkään kusaista sen olemassaolleen, lahon mökkeröisen nurkilla ennen kuin päälle kaatuva ankara totuus (ja mökki) ajoi koko poppoon pois kun itse olin kymmenen vanha?
Kun katselen menneen suven aikaansaannostani, uutta leivinuunia ja tänään valmistunutta hellaa niin ajattelen, että olisipa Äetilläkin ollut edes tämmöinen mökki ja uuni jossa laumalleen olisi ruisleivät, kukot ja paistit saanut haudutella.
Luin jälleen kerran "Äetin päiväkirjasta" vuoden 1958 tarinan eikä se paljoa lohduttanut. Äetin raskausajan olot minua odottaessakin on ollut monelle nykyiselle suomalaiselle käsittämätön, mutta mitä se niinä yli 20. vuotena (ja koko elämänsä ajan) yhteensäkään tällä tontilla ovat olleet, niin kaikkiin niihin tuntemuksiin en saa mitenkään todentarinaa vaikka kuinka kauan entisellä mökinnurkalla kusta lorotellessani mieltäni herkistelisin kuvittelemaan.
Muttaettä edes jotain olen muistiin saanut merkattua jotta oma Äeti eivätkä muutkaan kaikkialla raskautetut äidit tyystin unehtuisi.
https://kivaniemi07.blogspot.com/2013/02/
(Tuohon kun vielä ensi suvena rappauksen saan, niin passaa sinä puita poltella vaikka mökki ympäriltä lahoaisi pois.)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti