Syyskuu 2015, 1 viikko

1 pv tiistai

Eeva Kilpi, kirjailija: "Tehkää se mitä sisimmässänne haluaisitte tehdä: ilmaiskaa mielipiteenne, sanokaa: Älkää kaatako tätä puuta, minä rakastan sitä. linnut tarvitsevat sitä, ihmiset voivat paremmin saadessaan kävellä puitten alla. Lapset saavat niistä ensimmäisen kosketuksensa luontoon. Ja sitä paitsi, puilla on oma oikeutensa olemassaoloon. Ei sellaisia sanoja tarvitse hävetä."

Eeva Kilven sanoihin päättyy lukemani kirja Maapallo ja me, mutta menepä nyt ja lausu tuo niille, jotka murhasivat viimeisen metsänmurusen siitä, josta tämä lapsi aikanaan on ensikosketuksensa luontoon saanut. Missä on se saksalaisen sijoitusyhtiön elävä jäsen joka hyödyt tästä tuhosta pörssissä korjaa, jolle tämän sanoisin? Saisinko minä metsäni takaisin? Tai sen ensikosketuksen tunteen ja myöhemmät kokemukseni niiden valtavien kuusien suojeluksessa kun muuta turvaa ei lapsuudessani juuri ollut?

Tulevaisuudessahan ei lapsia kuusten juurille synny, että se siitä utopiasta. Puut itsekin saavat sen ihmisen ensikosketuksensa harvesterin tunteettomista teräketjuista, ei lapsen ihmettelevästä, kauas latvoihin kurkottelevasta katseesta juuriltaan.

Eilinen, viimeinen pv elokuuta oli hiljainen päivä. Päänsärkyinen, unelias. Luin viikonlopun lehdet. Tavasin kannet levällään reuhottavia kirjoja. Tein vain välttämättömät kotiaskaret. Iltapäivällä rakentelin Unimäessä  savustamastani lohentähteistä, tuoreesta sipulista varsineen, tomaateista, mausteyrteistä ja aurajuustosta piirakantäytteen jonka ainesosat ladoin eri järjestykseen kuin totutusti, paitsi taikinan tietenkin kaulitsin alimmaiseksi. Höysteeksi vatkasin maustamattomasta jugurtista, kermanlorauksesta ja parista kananmunasta sekoituksen johon panin myös tilliä mausteeksi.
Keitin myös pottuja joita pojilta menikin kokonainen kattilallinen. Savulohipiirakka ei niinkään himoittua ollut, paitsi itselleni.

Sunnuntain Hesarista luin saksalaisesta pariskunnasta joka oli päähänpistosta muuttanut Inarinjärven saareen asumaan. Ovatkohan vielä viiden vuoden päästä siellä, ja yhtä energisinä?

Illasta tuli soitto ja kävin katsomassa seuraavat tasoitehommat kun Neiti oli innostunut myös makuuhuoneensa tapetit repimään irti. Lupasin jatkaa talkoita ja tänään sitten kävinkin ylivetämässä tasoitteet aikasten koloisille seinille. Niska ja olkapäät eivät oikein tykkää siitä hommasta, mutta aina sitä tämmöiset pikkujutut hoitelee kun ei koko kerrostalo ole koloineen tasoiteltavana.

Yöllä näin pahaa unta Pauluksen tanssiharjoituksista, ettei poika jatka kun sen viime talvinen pari jätti homman sikseen.  Mutta kyllä P lähti sitten ihan sovinnolla katsomaan tilanteen. Siellä on yksi Johanna, jolla ei vakikaveria viime talvena ollut kun Emmi ei enää tule. Kaikesta sitä huolta kantaakin. Vai onko se erityisesti itselleni tärkeää, että edes yksi poika ottaa tanssin tosiharrastuksekseen? On se, mutta toivon tietenkin, että myös P siitä tykkää. Ei se kyllä mikään mieliksi tekijäkään ole.

Paulus hankki säästöillään uuden kännykän, Samsung J5:n joka maksoi 199;- Veikon Koneessa. Entinen kännykkä herkesi lataamasta jo aikoja sitten ja nyt, kun niillä on koululuokan kesken, opettaja mukaan lukien, oma whatsapp-rinki ja se kuuluu tavallaan opetukseen, niin kai se välttämätön ostos sitten oli.

Kitumarketissa oli Pirkan nimipv-kahvitarjoilu.

Gaiuksella ja Eliaksella jalisharkat. Ja leipää, juustoa, maitoa kuluu kun tulevat sieltä.

Päänsärky on niskanpuoleista. Luin äsken Fasismin lumousta ja nukahdin. Unessa alustin leipää. Heräsin tuoreen leivän tuoksuun vaikka sitä ei huushollissa olekaan.


2 pv keskiviikko

Nousin ylös vasta kahdeksalta kun G tuli herättelemään. Mitenhän se silleen luiskahti?

Unessa kirjoitin 210 sivuisen romaanin. Luin sen ääneen sanasta sanaan ja korjasin virheet. Sivulla 34 oli pahoja kielioppivirheitä ja niitä varten tarvitsin apuvälineiksi saksia, kirvestä ja akkuporakonetta. Alapuolen naapuri, paljon kirjoja lukenut Harry tuli auttamaan. Se istui painona, että kirja pysyisi paikallaan kun saksin ja kirvehdin virhekohdat irti ja ruuvasin oikeat sanat tilalle. Kirjasta tuli hieno ja se sai ison, valtakunnallisen palkinnon jonka turvin muutin Kallaveden rannalle Kuopion Kettulanlahteen isoon omakotitaloon asumaan. Heräsin unenkohtaukseen jossa olin kyntämässä talon takapihan hyvin hoidettua nurmikkoa pottupelloksi.

Toiseksi vanhimman tyttären nimipv (Sini Soila Sinikka), ja huomenna varsinaisen kutsumanimen. Lähetin fb:ssa onnittelut vahingossa vanhimmalle tytölle joka on Suvi Sonja Susanne. Muistan yli 30 vuoden takaakin miten kovasti nimien keksimiseen  ja sointuvuuteen aikoinaan panostettiin tyttöjen äidin kanssa. Niin kuin tässäkin arjessa olevien Frans Eliaksen, Paulus Aleksiksen ja Gaius Erasmuksenkin nimiin. Taru Maaretin nimessä sain vaikuttaa vain toiseen nimeen ehdotuksellani, että nimen lopun i:n vaihtoi äitinsä e:ksi kun pyysin. Tyttö sai alkunsa Lapin kaamoksessa, että siinä selitys e:lle.

Kävin hiomassa ja pohjamaalaamassa Neidin makuuhuoneen seinät. Sen isäpappa oli juttukaverina. Sillä on ollut samantapainen kohtalo ensimmäisen vaimonsa kanssa kuin minullakin: Vaimo oli mennyt hirteen kun lapset ovat olleet vielä pieniä. Tämä "Neiti", jonka osaketta maalaan, on sen toisesta  avioliitosta.

3 pv torstai

Viime yönä hallaa. Panin kasvihuoneeseen työmaavalaisimen palamaan yöksi, mutta turhaa kai se on kun eivät tomaatit ennätä kypsyä kuitenkaan. Kurkkuja kyllä ja yrttejä on saatu.

Kun laskut maksoin jäi tilille 56 euroa. Sillä saisi Alkosta 28 kpl 33 cl:n tölkkiä A olutta, kaupasta 86 litraa rasvatonta maitoa. Hyvää ruisleipää kymmenisen kiloa, itse leivottuna reilusti puolta enemmän. Suomalaisissa altaissa kasvatettu lohi olisi 6 euroa kilo, että sitäkin saisi pakastimeensa aika läjän. Miadon ja leivän hinnat ovat jokapäiväisiä huolenaiheita, mutta kaljan hinnat katsoin netistä koska niiden hinnoista en ole perillä. Kauhistus kun ajattelee, että millaista kusta kalja on ja kuinka pienin kustannuksin maidontuotantoon nähden sitä valmistetaan, niin litrahinta silti on moninkertainen. Maidon ja alkoholijuomien kulutusbarometrit ovat kuitenkin viinalle voitollisemmat, myös haitat.

Kävin aamupvstä maalaamassa makuuhuoneen pinnat ja iltapäivällä toiseen kertaan. Sitten "pappa" vei minut käymään yhden vanhemman tyttärensä luona kahvilla. Yllätyin, kun tyttären 11 v poika oli P:n luokkalainen ja sillä tavalla tuttu. Äitiä en ulkonäöltä muistanut, mutta isän olin varmaankin nähnyt koululla jossakin tilaisuudessa. Pienen kaupungin maailma on pieni, mutta silti ei läheskään kaikkiin edes sattumalta törmää.

4 pv perjantai

Kylmää edelleen, mutta ei ehkä pakkasen puolella ole käväissyt kun mittari näytti heti aamusta 8. lämpöastetta. Aurinko paistaa, mutta mieli on ihan musta. Syitä ei jaksa edes ylös kirjata. Minut vain on jälleen kerran lyöty maanrakoon. Olemattomuuteen. Tojotanrottelossa lienee sen verran bensaa, että ainakin menomatkan se Unimäkeen suo.  Leipää, rasvaa ja maitoa kun mukaan otan niin ruuaksi en muuta pottujen lisäksi viikonloppuna tarvitse.

Pitää ne potut kellariin kaivaa vaikka miten olisi asiat. Saahan se Soila ainakin niistä höystettä pöytään vaikka halvimmasta päästä ruokapuolta peruna kaupassa onkin. Typerää uurastamista siis koko pottumaan ylläpito. Ja niin tuntuu kaiken muunkin suhteen olevan.

T:kin saakoon viimeisen sanansa "Albanialaiskähinästä" Kemppisen blogissa. Kuinka mainosalalla punastelematta valehtelemaan tottuneeseen mieheen osaa suhtautua? Soittiko se muka sinne lähetystöön? Ei kukaan kai luota käytettyjen autojen jobbareihinkaan. Sellainen työ jossa pitää koko ajan pohtia keinoja kehua tuotteita ylisanoilla todellisuuteen nähden, eli siis valehdella, ja koko ikänsä kun sitä harjoittaa, se leimaa miehen munaskuitaan myöten. Eihän se T:n tapauksessa tietenkään minulle ole näkynyt muuta kuin keskustelupalstojen besserwissisminä kun en äijää koskaan ole luonnossa tavannut. Se tunne minulle kuitenkin on muodostunut, että vaikutelmista, joita ihmisissä synnyttää, hän koettaa olla hyvin tarkka. Kasvojen menetys saattaisi merkitä katastrofia sellaiselle. Jostakin syystä  häpeilemätön liikemies Arto Merisalo tulee mieleen tässä yhteydessä.

Voin olla väärässä, mutta minua se ei haittaa. Olen niin monesti.

Lähen tästä metsämökkiini mööröttämään. Minua ei kaipaa kukaan muu, kuin lapset. Jos aina nekään.

Elokuu 2015, viikonloppumerkintöjä

28 pv perjantai

Unimäki. Tulin iltapäivällä ja aloitin pottupellon ylöskaivun, kirjaimellisesti.

Nyt on elokuun lopun yö. Lempeän leppeä vaikka satoi vettäkin. Äsken kun menin ilkosillani ulos, repesi taivas pumpuliseksi kuin hyyhmäinen järvenselkä jossa pikavene porhaltaa. Halkeaman suipossa päässä mollotti viittä vaille täysi kuu. Kun istahdin aitan rappusille haistelemaan tätä äkkinäistä ilmiötä, alkoivat lepakot pärähdellä nenäni edessä kuin nekin olisivat heränneet asialle katonrajojen koloistaan. Olisikohan pihapiirin runsastunut lepakkomäärä johtuvainen läheisen vanhan metsän raa´asta silpomisesta, raiskaamisesta ja murhaamisesta jossa niillä kolonsa ovat sijainneet lahokuorten alla ja vanhoissa tikkojen ja palokärkien nakuttelemissa onkaloissa?

Heräsin uneen jossa vein tanssiin naista, jonka ympärille käteni ylettyivät kaksi kertaa. Sen jälkeen mietin, että minusta olisi pitänyt tulla jotain muuta kuin mitä minusta tuli. Niin, mitä minusta siis tuli? En ole vielä valmis, mutta niinhän se tulee olemaan, että kuten kaikista muistakin, minusta tulee kuollut.

Ajattelija ja kirjailija minä ainakin olen vaikka se kuinka suurelliselta tuntuisi kun sen itse totean. Mutta en kai toteamuksellani keneltäkään mitään tärkeää vie?

Ajatteluni sen enempää kuin kirjoittelemisenikaan ei tuota mitään joten ei se siis riistäkään keneltäkään. Ei ajatusteni esittely kummoistakaan koloa edes lukijoitteni mieleen tee. Ainakaan sellaista, etteikö se nopeasti korjaantuisi. Nuorempana ajattelin, että olen julistaja, oikeassaolija niin kuin muutkin julistajat ja opettajat. Luovuin sellaisesta, koska huomasin, mihin julistajien julistukset ovat maailmaa tähänkin saakka johdatelleet. Ja edelleen johdattavat. Hitler, Stalin, Mao, Pol Pot, Basar al-Assad, George Bush, Putin, Ramzan Kadyrov..., kaikki ne ovat suu vaahdossa julistaneet, ja yhä julistavat ihmisiä kidutukseen ja kuolemaan.

Enkä minä sitä paitsi koskaan kykene omaksumaan hyvässäkään tarkoituksessa julistaneiden tietomäärää. Kaikki, mitä kirjoitan ja sanon on vain oletusta. Kaiken toteuttamani eteen ja jälkeen täytyy "ehkä" tahi "jos" lisätä. Jotain minuudelle ja muistille tärkeää tuhoutui lapsuuden jalkoihin. Sen haamu toisinaan vain aivojeni kankaalle heijastuu. Entä, jos se joku päivä selkenee todeksi? Herään tästä pitkästä unesta kuin "Heräämisiä" elokuvan Leonard Lowen? Lapsuudenkokemusten aiheuttama posttraumaattinen tila, voiko se kestää vuosikymmeniä? Entä voiko se laueta? Millainen vyöry siitä syntyy? Kestänkö sen? Kestävätkö ihmiset ympärilläni?

Sanomisentarpeeni on suuri, mutta ovi niiden uloskäymiseksi liian pieni. Se tunne ahdistaa toisinaan järjettömästi.

Autokolarin jälkeen 1992 minulla todettiin kolarista aiheutunut posttraumaattinen ongelma. Joka kerta kun kirurgialla korjattiin jotain kehon osaa, nukutuksesta herätessäni luulin olleeni jälleen kolarissa ja käyneeni kuoleman tuolla puolella. Pelkäsin tulevaa heräämistä hirveästi jo, kun anestesialääkäri veti vihreät suojakäsineet käsiinsä ja sanoi, no niin, laitetaanpas mies nukuksiin.

29 pv lauantai

Korjasin rikkoontuneen seulan, eli vaihdoin siihen uuden katiskaverkon. Lapioin neliön kerrallaan multaa moreeniin saakka seulaverkon lävitse, keräsin  juolavehnän, ohdakkeiden ja muiden rikkaruohojen juuristoja kärrylaatikkoon, hyvännäköisiksi turvonneet, kirkaskuoriset potut sankkoihin. Kohtalainen homma sekin. Voisi pöljäksi itsensä tuntea kun se tämäkin maa-ala on seulomatta sata vuotta pottumaaksi kelvannut. Mutta oliko ennen niin pitkäjuurisia ohdakkeita ja muita kasvimaahan kuulumattomia rikkakasveja kuin nyt? Jos ei Roundubia halua käyttää niin manuaalinen työvaihe on ainut keino kunnollisen tuloksen saavuttamiseksi. Onhan niitä toki koneitakin maailma väärällään seulontahommaan, mutta milläpä kustannat. Ja sitä paitsi luulen, että perunoihin pesivät sepäntoukatkin, eli juurimadot tällä tavalla vähenevät koska mullasta poistuu kaikki se aines, pienet potutkin, joissa se talvehtii. Kiviä, vaikka niitä on kannettu raunioihin vuosikymmeniä, kertyy jokaisen neliön alalta edelleen iso sankollinen.

Pari sikaa jos kesän ajaksi pottupellolle aitaisi, niin eipä olisi minkäänlaisia juuria seuraavana kesänä haittana. Mutta kuka ne siat sitten söisi?

Ruuaksi paistettua kananlihasuikaletta ja keitinpottuja varsineen silputun sipulin, voin ja ruisleivän kera. Juomiseksi pakastimesta lähtiessä kylmälaukkuun ottamaani koivunmahlaa.

Aamupäivällä kävi äidinpuolen sukulaisia, Tuovisia autolastillinen. Keijo jo 86 v. jota poikansa ajeluttivat katselemassa ehkä viimeisen kerran kotiseutuja; niin oli kuolema jo harittavan ja tyhjän katseen merkinnyt. Nuorempi pojista on asunut Turussa kauan ja vanhin Kuopiossa.  Heistä tuli jälleen mieleeni niiden isoisä, Erkka, jonka kalmon löysimme pienen etsimisen jälkeen lankomiehen kanssa Näläkölammin suolta syksyllä 1975.

Lämmitin Hujjauksen. Kylyvin. Kuuntelen hajamielisenä radiota. En kovasti pidä Entisten nuorten sävellahja-ohjelmasta koska en tunnista sieltä omaa 1970-80 lukuani lainkaan. Enkö sitten kuunnellut niitä, mitä radioon nyt valitsevat? Terveisetkin aivan outoja joita siellä toisilleen lähetelevät levytoiveiden kera. Nuoruuteni oli luultavasti niin työteliästä aikaa, etten joutanut kuin lauantai-iltana humpalle lähtemään.

Luen aina vain vanhoja Suomen Kuvalehtiä. Talous ja markan asema Euroopan yhdistymisen myllerryksessä on pääasiassa. Onko edes sananvalinnat muuttuneet 20 vuoden aikana, vai vain rahan nimi? Ja rahastajien. Ympäristö toki huolettaa joissakin kirjoituksissa, mutta enimmäkseen sekin talouden ja ihmisen lompakkoon vaikuttavana seikkana. Talouskasvua pitää lisätä vaikka vuonna 1997 se on jo sellaisessa nousukiidossa, ettei koskaan ennen.

Minä muistan tuon vuoden jolloin koin yhden pienen, elämäni varrelle sattuneen harvinaisen onnenpotkun: Voitin kirjoituskilpailun jonka päävoitto oli 5000 markkaa. Suorastaan huima summa silloinkin vallinneeseen omaan taloustilanteeseeni. Kun kävin tyttärieni kanssa shekin Helsingissä lunastamassa, käytiin Stockmannilta mekkoja, housuja, alusvaatteita ja kenkiä ostamassa. Olivat  jotkut hullujen päivät siellä menossa joka oli sopiva teema, sillä kirjoituskilpailun voittaneen tekstini aihe oli ihmisen mielenterveys, sen särkymisen aiheuttanut ahdinko. Ensimmäisen vaimoni henkinen kuolema, tyttärieni äidin muuttuminen kuin kokonaan toiseksi persoonaksi. Suru, ikävä, valtavat itkujen vuot, pimeät yöt ja päivät ilman auringonnousua. Samankaltaista tukahduttavaa pimeyttä, jota miljoonat lapsiperheet kokevat aina vain maailman yhä raaistuvilla sotatantereilla.

Palkinnonluovutustilaisuudessa Turkka Mali lauloi Vysotskia ja sen jälkeen tarjosivat aterian kalliissa rantaravintolassa jollaiseen en koskaan olisi raskinut lapsiani viedä. Minun annokseni oli härkää punaviinikastikkeessa, tytötkin saivat valita listalta mitä halusivat. Ja jäätelöt tähtisadetikun kanssa jälkiruuaksi oli jotain hienoa. Turkka kitaroitsi tilaisuuden päätteeksi laulun jonka sanat muistan koska niinä pimeyden vuosina kuuntelin paljon Vysotskia.

Yö laskeutuu, huomaatko? Tuolla palaa purppurarovio. Tuuli vastainen, nyyhkytys sen, polku kuoppainen kuin pelto savinen. Sanoja vieraita minulle puhutaan, sinne huhujen kotiin käyn mä kuolemaan. Ruoho keltaista on, kaikki palaa, mua ei näy, kaiken peittävä on pimeys ...  ...

30 pv sunnuntai

Unimäessä edelleen. Aurinkoa, mutta tuuli kylmän puolella. Mäkäräisiä nousee mullasta kinttuja kalttaamaan.

Puutarhuri täyttää vuosia. Hankin perjantaina leipomosta valmiskakun ja kynäilin poikien kanssa laatikon kanteen onnittelukirjoitukset ja -piirrokset. Piilotettiin pikkuyllätys toisen pään eteisjääkaappiin. Oli se Elias herännyt keittelemään kahvit aamulla kuten puhe oli. Vähän kuin äitienpäivä kun sunnuntaiksi sattui.

Soila toi Eveliinan ja Aapon kun itse menivät marja- ja sienimetsään. Haki äsken kun klo alkaa lähennellä viittä iltapäivällä. Savustin lohen ja keitin perunoita ulkotulilla. Syötiin ulkona vaneripöydän päällä. Aapolle ei potut kelvanneet, mutta Eve söi molempia, ja raakaa sipuliakin pisteli menemään. Sitten ne keräsivät heinäsirkkoja ja sisiliskoja kourakuppeihinsa, kävivät välillä ojassa mutapainimassa; molemmat täytyi huuhtaista, olivat niin liejussa, ja vaatteet kans. Kiukaan alle piti laittaa tulet vedenlämmitystä varten. Niinpä sitten  heidän lähdettyään kävin itsekin kylpemässä. Kohta lähden ajeleen Kainuun suuntaan vaikka ei huvittaisi lainkaan.

Tämäkin aurinkoinen pv kulahti multaa lapioidessa. Se on aika mitätön matka minkä ihminen lapion kanssa päivässä etenee maata möyhiessään. Olisi se vain mukavaa tuokin homma jos voisi viikoksi jäädä. Varsinkin, jos ilmat näin hyvinä pysyisivät.

Kni iltamyöhällä.

Katsoin Sillan 7. ja 8. jaksot. Nyt kerronta lepäsi hieman tukevammilla raiteilla, mutta "Lauran" kohdalla homma ontuu pahemman kerran. Ikään kuin koko kohtaustyyppi olisi ängetty väliin ihan vain täytteeksi. "Saga" näyttelee kyllä lajinsa ihmistyypin osan melkein kympin arvoisesti.

Kirjoitin vastakommentin "Tapsalle" Kemppisen blogikirjoitukseen jossa maahanmuutosta on viime aikojen ikävimmät sananvaihdot olleet. Mutta mitäpä tuosta kun se ei erotu siitäkään suosta.

Elokuu 2015, 4 viikko

24 pv maanantai

Ei erikoista. Paitsi että jatkoin perjantaina aloittamiani tasoitetalkoita. Maalauksetkin lupasin tehdä.

Luen siis kirjaa nimeltä Maapallo ja me. Sen ovat kirjoittaneet a.D 2015 työryhmä Pekka Borg ja Maria Joutsenjärvi. Vihjeen kirjasta sain Kemppisen blogista.

Monen muun tiedon ohella teosta voi pitää mm. tiukkana pakettina ihmislajin "saavutuksista" sinä lyhyenä aikana, minkä se planeetta Maan elonkehässä muihin lajeihin ja maapallon itsensä ikään suhteutettuna on majaillut.

Kirjassa pamautetaan heti, mihin sisällössä aiotaan käydä käsiksi: Maapallomme on voimakkaassa muutostilassa. Ilmasto muuttuu ennakoimattomaksi, luonnonvarat vähenevät liikakäytön takia, ympäristövauriot, saasteet ja muut ympäristömyrkyt lisääntyvät, väestön määrä kasvaa, köyhyys ja eriarvoisuus on yhä yleisempää, elollinen luonto ja sen monimuotoisuus vähenevät ja luonnon ihmiselle tarjoamat ekosysteemipalvelut vaarantuvat.

Toiseksi luettavakseni sain kirjaston jonosta Fasismin lumouksen jonka on kirjoittanut Tarmo Kunnas. Paksu kirja.

25 pv tiistai

Talkoot jatkuvat muutaman tunnin päivävauhdilla. Tänään hioin ja pohjamaalasin seinät. Aikasten tasaisilta vaikuttivat.

Joku tuntematon soitti ja aloitti vittuilulla. Katkaisin puhelun tylysti. Sitten tuli taas kuvaviesti jossa luultavasti kuva koiranpaskaläjästä. Minulla on vanha nokialainen jonka näytöllä eivät kuvat kunnolla näy. Eivätkä tuollaiset tarvitse näkyäkään.

Kävin Kylmän takaiselta salolta poimimassa kaarnikoita eli variksenmarjoja puoli sankollista. Mustikoita ei Knin ympäristöstä löydy. Puolukoita näyttäisi olevan kypsymässä kohtalaisesti.

26 pv keskiviikko

Tänään maalasin pintaa. Asukkaan kavereita, nuoria ihmisiä, oli myös paikalla ja panin ne maalaamaan eteistilojen kapeikot ja vesijohtojen taustat. Kahdelle seinälle piti vielä tasoitetta levittää. Kävin sitten iltapäivällä nekin hiomassa ja vedin pinnat. Huomenna 2 harmaaväriseinää toiseen kertaan ja homma on siinä. Kyseli ne, että jos vielä olisin apuna lattialaminaatin laitossa ja löisin listat kun  he eivät osaa eikä ole työkaluja. Lupasin.

Naisen isän pihassa kävin kun se kutsui. Siellä oli pressujen alla kolme iäkästä Ladaa ja yksi vanha Volvo. Puhuttiin niiden kestävyydestä. Ja naisistakin se halusi lorsata. Sepähän se meiltä ukkeleilta käy.

27 pv torstai

Ajatuksenpätkiä kommenteiksi keskusteluihin muualla:

Stockmannin Hulluilla päivillä ne hulluimmat sodat kuulemma käydään.

Todella köyhillä harvoin on vara olla toisille köyhille solidaarinen. Kaikki muruset menevät omaan suuhun eivätkä riitäkään. Äidit kyllä yrittävät imettää vauvojaan viimeiseen hengenvetoon saakka vaikka olisi viisainta jättää ne heti synnyttyä viidakon pedoille. Tai syödä itse.

Siltojen alle sortuneiden henki on puolen kossupullon arvoinen.

Minulla, nykyisillä elintasomittareilla mitaten suhteellisen köyhällä ei periaatteessa ole yhtäkään roposta annettavana toiselle köyhälle. Mutta ystävällisyys ja ilman vihapuheita esiintyminen ei  maksa paljoa. Eikä auttava käsi jos joku sellaista tuekseen tarvitsee; olkapääni ei itkua säikähdä.

Olen auttanut, puhuttanut, kuunnellut, majoittanut ja ruokkinut hädänalaisia vaikka ei olisi ollut varaakaan. Joinakin hetkinä se on joskus tuntunut tosi vaikealta paikalta. Jopa vihaa olen tilanteessa tuntenut. Jälkeen päin olen kuitenkin huomannut, että selvittiinhän siitä; nykypöydiltä tippuvat murusetkin ovat isompia kuin joskus ennen, vaikkapa lapsuudessani. Silloin äitini ei jättänyt kerjäävää mustalaista lahon kynnyksemme ulkopuolelle vaan pyysi jakamaan pottu- ja sipulimaitokattilan sisällön parkuvan laumamme jatkoksi. Sieltäkin on selvitty tänne saakka.

Ulkoinen habitukseni on köyhääkin köyhempi, mutta toivoa on, että kasvan sisältäni yhtä rikkaaksi kuin äitini.

Äitini peruja siis se, mitä hädänalaisia kohtaan tunnen. Eikä se ole tässä maailmassa helppo tunne.

Kävin illasta maitoa. K kassalla. Jokunen sana vaihdettiin.


28 pv perjantai

Tällä viikolla kaksi lasta Hesassa ja Tampereella jäänyt suojatiellä autojen alle. Eilen löytyi Itävallassa moottoritien varrelta umpikuoram-auto jonka tavaratilasta on löytynyt kymmeniä, tukehtumalla menehtyneitä pakolaisten ruumiita. Yhdysvalloissa Virginiassa asemies ampui suorassa lähetyksessä kaksi toimittajakollegaansa. Latasi operaationsa nettiin ja ampui sitten myös itsensä.


Eilisiä kommenttimuistioita:

Kemppisen kirjoitukseen "Kenen perse kestää":

Tuo "Tuc" olin minä koska halusin joskus kokeilla nimimerkilläkin kirjoittamista. Sen niminen keksipaketti lojui pöydälläni ihan kuin Henning Mankellin kirjassa (Nimeltään Tea Bag) pakolaistytöllä teepaketti kun häntä kuulusteltiin ja kysyttiin nimeä.

Melkoinen joukkosessio on synnytetty ihan tuosta vain "puolustamaan" Kemppisenkin blogiin "omia arvoja ja isänmaan järjestystä", ja ties mitä muuta "puhdasrotuisten" kulttuuria kun muutama nöyräksi sotatantereilla pieksetty hädänalainen olisi tulossa tiukasti hallittuun turvapaikanhakujonotukseen (josta vain noin puolet saavat myönteisen päätöksen pitkän odottelun jälkeen), ja kun aiheen liepeille kääntyy sopivasti tällainen suosittu sivusto, jolla aivan uusia päitä agitaatiolle kuvitellaan löytyväksi.

Jos te, erilaisiin kommenttilootiin ja hommafoorumeille kokoontuvat, ja täten erityisen ilmeisesti Pohjoiseen kulttuuriin kuuluvat räksytyssessioiden jäsenet saisitte vapaasti ilmaista tahtoanne myös käytännössä, olisi lyhtypylväätkin muussa käytössä, kuin Mestari tulee -oletko valmis -julistetelineinä. Tämä huomio tulee siis silmiini sattuneista lynkkaus -ym. uhoamisteksteistä. Siitä  eivät maahanmuutto"kriittisen" suuntauksen liepeiltä kannatussubstraalit juuristoonsa imeneet kansanedustajatkaan ole puhtaita, vaikka mitä puolustuksekseen selittelisivät.

Tapsa, viimeistään nyt siis karisivat luuloni siitä, että olisit todella ottanut sivistyksen haltuusi kun olet lukenutkin niin kovin paljon; omien vakuuttelujesi mukaan jopa aivan mahdottomasti. Maailmanrannanrelluksi et viitsisi myöskään itseäsi mainostaa -korottaa- se arvonimitys ei missään nimessä istu sinuun. Sinun lävitsesi on nähty.

Perustelen: Maailmanrantojen relluna esiintyminen oli Pentti Haanpään kaltaisten, ajattelijamestareiden aitoa käyttäytymistä hankkiessaan tietoa lajitovereiden edesottamuksista kirjoittaakseen näkemästään ja oivaltamastaan heikkoja ja köyhiä puolustavia teoksia. Vihapuhe niistä kaikista on silti hyvin kaukana. Ne jäävät eloon ja pätevät yleismaailmallisina säkeinä vielä kauaksi aikaa nykyisten vihapuhetuhertelijoiden tekstien mädännyttyä omaan mahdottomuuteensa.

Aitoja "relluja" on tämän päivän Suomessa kovin vähän. Onko yhtäkään? Kaikki pyörivät vain oman, mitään kestämättömän persesilmänsä ympärillä vaikka maailma on kokonaan paljastunut tarkasteltavaksemme jokaiselta kantilta. Oman ajattelun köyhyys on yhtä hipaisunäytöillä pomppivien pilkkujen ja pallojen kanssa.

Muuten: Tänään Ylen Ykkösaamussa oli turvapaikanhakuprosessista yksi esimerkki läheltä todellista tilannetta Marketta Mattilan kolumnissa Naiset, lapset ja kristityt ja siinä saa oikeutetusti korvatillikan itse Timo Soinikin: http://areena.yle.fi/1-2898227


Toisaalle:

”Hyvä antaa vähästään paha ei paljostaankaan.”

Vähän omistavan antajankin on ensin murhattava luolamies itsestään ennen kuin hänestä tulee hyvä antaja.

Luolamiehellä oli tarkkaan rajattu piiri ympärillään jossa hän hyväänsä jakoi. Se oli pakko koska keräilypiirikin oli rajallinen, ja kerättävää vähän. Nyt sitä pakkoa ei välttämättä ole vähänkään omistavalla; aina jää jotain jaettavaa; pelkästään ruokaa heitetään miljoonia tonneja roskiin.

Joku voi antaa paljostaankin vähän, että sitä riittäisi useammalle. Näin hän noudattaa samaa, rationaalista kaavaansa, jolla paljon omaisuutensakin on hankkinut. Tekeekö se sitten hänestä hyvän, on toinen asia. Tiedän konsulttifirmoja, jotka ovat rikastuneet järjestämällä pakolaisille perusopetusta kielestä ja yhteiskunnasta. Tällaisen hyvän jakamiseen ovat kaikki veronmaksajat osallistuneet riippumatta kenenkään henkilökohtaisesta hyvyydestä tahi pahuudesta. Ovatko konsulttifirmat, niiden paratiisisaarille varojaan piilottelevat omistajat sitten jakaneet ylijäävistä voitoista edelleen myös hyviin tarkoituksiin niin sitä raatsii kyllä epäillä häpeilemättä. Mutta kenelle silti ollaan kateellisia? Pakolaisille, jotka näin ovat saaneet opetusta.

Antavaksi elämässään kehittynyt ei ajattele antavansa. Se on luonnollista hänelle. Siksi häneltä on myös helppo ottaa. Silti saattaa olla niin, että varkaat ja hyväksikäyttäjät pysyvät loitolla sen kaltaisesta.

Tämä ajatus käsittää myös joukkoja, kokonaisia kansoja; valtioita keskinäisessä suhteessa toisiinsa, ja yksilöitä sen sisällä.

Ovatko Sveitsi ja Ruotsi hyviä, vai ”hyviä”?

Onko Sveitsi tehnyt ”laupeudentyötään” rahamaailmaa kohtaan luonnollisuutta myötäilevää hyvyyttään? Vai rationaalista ”hyvyyttään”? Siis pelkästään saadakseen olla kultaa holveissaan piilotteleva keidas sotaa käyvän maailman keskellä? Pankkina tuhoutuvassa maailmassa?

Mitä Sveitsi parhaillaankin tekee sillä kullalla, joka on silkkaa voittoa eli tekemättä varsinaisesti mitään sen eteen, joka on  ansaittua ylimääräistä korkoa koron päälle eilen tehdyistä "laupeudentöistä"?

Vastaus: Sveitsi makuuttaa voittojaan edelleen holveissaan vaikka maailman nälkä ja köyhyys vaatisivat tekemään niillä hyvyyttä. Rahalla ei ole omaatuntoa. Eikä sitä rakastavilla.

Suuri osa Sveitsin kullasta on kerääntynyt holveihin kammottavien vääryyksien kautta. Natsien ryöstösaaliita ja asekaupoista kierrätettyjä, sinne tehopesuun haalittuja. Samoja omaisuuksia joiden hankkimisteiden varsilla maailman hätää on kasvatettu. Ja yhä edelleen kasvatetaan.

Entä minkä aseman saa silmissämme Ruotsi jos kullan paikalle ajatellaan sotaa pakenevat hädänalaiset ja niiden koroiksi maailman hyväksyntä? Uusnatsit poimivat sieltä vain ne epäkohtia, jonkun suurelle maailmalle tuntemattoman malmöläisen lähiön jossa pahaolo kärjistyy paikalliseksi mellakaksi ja jonka järjestysvalta helposti rauhoittaa.


Siivosin aamusta; järjestelin eteisen kenkä-vaatevuoret ja imuroin, petasin petit ja panin pyykkikoneeseen lakanaa ja tyynynpäällistä. Tiskasin isot astiat altaassa ja latasin pienemmät koneeseen. Eilen tuhraantuneet mehustuslaitteet pesin myös. Kaarnikkamehua tuli 2 litraa. Sipelsin minä marjojen sekaan myös raparperin varsia. Mehusta tuli aika ovelan makuista.

Aion kohta lähteä Unimäkeen. Ottaisin pojat mukaan, mutta ehdotus ei ottanut tulta. Onpa se Puutarhuri kotona, että eivätköhän ne pärjäile.

Ps. Kun kävin tämän kirjoitukseni julkaisemisesta n. 2:n minuutin kuluttua katsomassa tilastolinkkiä, niin Yhdysvallat ja Venäjä olivat heti käyneet kylässä kuten nyt jo pitkän aikaa on tapahtunut kun olen tätä varten asiaa seurannut: Wellcome CIA and FSB, ihan mukavaa, että minulla on koko maailma kaverinani. Kirjautukaa toki reilusti lukijoikseni vaikka mitään ihmeellistä ja paljastavaa eivät kirjoitukseni sisälläkään. Eivät nekään muistiinpanoni ja valokuvani Karjalapyöräilyltäni.

Elokuu 2015, viikonloppumerkintöjä

21 pv perjantai

Nyt ollaan Unimäessä. Pimeää. Pojat mylskäsivät ulkona lamppusta puolilleöin. Kun rumusivat viimein sisälle ja olivat ottaneet palasta, kaatuivat tuohon lattiapatjoille ja sammuivat hehkumatta kuin Puijon tikku. Kehuivat nähneensä useita lepakoita. Laitettiin yöperhosille lakana-ansa aitan seinustalle ja siihen oli niitäkin ollut törmäilemässä. Eli vaalea lakana narulle ja sen taakse valolamppu ja perhoset lentelevät pöljinä lakanaa vasten jolloin niitä voi tarkastella läheltä kun asettuvat vähitellen aloilleen. Lepakkokin siihen törmää ajaessaan lihavaa yökköstä takaa.

Luen akkuvirralla toimivien lamppujen valossa Maapallo ja me-tietokirjaa. Selventävää tekstiä ekosysteemin ilmiöille ja seurauksille (varsinkin ihmisten tointen) jotka maailmanmenoa seuraavien päissä ovat pääpiirteissään muuten tiedossakin. Kirja on erittäin populääristi selostettu tiivistelmä siitä, mistä on lähdetty, mitkä polut kuljettu ja missä nyt ollaan, mitkä tekosemme mihinkin vaikuttavat ja se sisältää myös vankkaa tutkimustietoa ja tilastoja eri aikakausilta. Sekin selviää helposti tyhmemmänkin ymmärrykselle, mihin pikavauhtia ollaan menossa, jos ei todella rajua alasajoa ylimääräisessä "hyvinvoinnissa" ihmislaji kautta globaalin maailman suorita.

Mutta tällaisia kirjojahan eivät lue "punavihreää" propagandaa pelkääväiset kaikenkuluttajat vaikka sen enempää vihreää kuin vasemmistolaistakaan (yleensäkään politiikkaa) kirjasta ei tikulla tonkimallakaan löydä.

Yhteiskuntasopimuksen karistua ja hallituksen seuraavaa talousstrategiaa kuumeisesti kasaavat pääporhomme eivät nekään puhu kulutuksen hallitusta alasajosta, vain uuden kasvuaikakauden syttytuohuksista. Heidän konsultteinaan eivät hääri tämän kirjan kirjottaaneen kaltaiset tutkijat, heille ainoat ja oikeat löytyvät nyt Ruotsin talouselämästä ja Gambridgen käyneistä menestyjistä. Nämä ovat Juhana Vartiaisten kultakausia jotka ajoittuvat aikaan ennen kaiken loppua.

Talvivaaran kaivoksen ja Hanhikiven ydinvoimalahankkeenkin panivat kulisseissa käydyn väkisinväännön jälkeen toteutumaan kun ne eivät demokraattisin keinoin liikahtaneet. Olisi se hyvä osata muuntautua kärpäseksi suljettujen kabinettien laipioihin...

22 pv lauantai

Soila keräsi loput mantsikat. Toi Even, ja kohta tuli Sonja koko poppoonsa kanssa pihaan. Oli muksuja ja muksujen muksuja pihassa 15 henkeä.

Entäpä jos yht´äkkiä maailma ympärillä kellahtaisi sellaiseen asentoon, että olisi pakko näiden  kanssa ruveta asuttamaan tätä Unimäen korpipaikkaa? Selvittäisikö, ja millaiset olisivat ensi toimenpiteet? Moniko meistä menehtyisi seuraavan viiden vuoden aikana keripukkiin ja muihin nälän tuomiin tauteihin? Entä hengitettävän ilman ja ruokien radioaktiivisuuteen? Ketkä meistä selviäisivät? Selviäisivätkä Pikku Mirre, Stella ja Silvia, nuo pienimmät vipeltäjät?

Asunto-olojen parantelu ja lisärakentaminen, sauna valmiiksi, navetan ja riihen ja aittavarastojen pykäys, kellarin suurentaminen ja kaivon umpioiminen. Vävyt ja muut kynnelle kykenevät työkaluihin kourat kiinni ja tukkimetsään, perustusten tekoon ja hirsien vuoluun ja salvamiseen. Pellonraivaukseen, maanmuokkaukseen, siemenviljan- ja perunan hankintaan. Kotielukoiden pääoma jostakin; lehmiä, kanoja, sikoja, lampaita ja hevonen, pystykorva pihaan räksymään. Vene Keyrityn rantaan, rysiä, verkkoja ja muita pyydyksiä. Pyssyjä, jousia, nuolia, ansatarpeita... Mistä kaikkia niitä saisi jos maailmantilanne menisi aivan vallattomaksi?

Keräsin mustaherukat; 1½ sankollista. Annoin suurimman osan Soilalle mehutarpeiksi ja siivosin itselle kolme rasiallista kotipakastimeen.

Potut ovat maukkaita, ja sipulit; syötiin suurkattilallinen.

Hellettä on. Penakat kävivät rypemässä Karipurossa kun ei ne olisi kaikki mahtuneet Tojotanrottelon kyytiin jotta uimarannalle olisi menty.


23 pv sunnuntai

Tänään oksin omenapuita jotka viimeinkin ovat lähdössä kasvu-uralle. Puutarhurilta piti puhelimella kysyä, että mistä kohtaa ja mitkä oksat katkon ja mikä on paras jättää latvapuuksi. Hyvin se sen homman osasi neuvoa. Viinimarjapensaissa tein myös varovaista oksimista. Nälkämäen tienhaaraan, raviin, oli jostain tipahtanut ja juurtunut oudon puun siemen, tahi taimi. Hain sen muksujen kanssa kärryllä pihaan ja istutin pellonlaidalle. Soila katsoi netistä sakaraisen lehden perusteella, että se olisi Taalainkoivu tai Loimaankoivu, mutta Puutarhuri epäili kuulemansa perusteella, että se on Koiranheisi. Tiällä päin ei kyllä yhtäkään niistä ole ennen nähty.

Leikattiin paksuiksi kasvaneet raparperit mukaan.

Illalla Knissa.

Tultiin jotain viiden maissa Unimäestä. Muistin, että aitan ja huussin ovet jäivät selälleen. Huussista vietävä tavara on vähäistä, mutta aitasta äkkiä voron peräkärry täyteen rojua tulee jos sattuu paikalle. Soila sitten soittikin ja ihmetteli kun oli mennyt siellä käymään, että mites sitä on silleen lähdetty.

Katsoin Silta-jatkot. Monta kohtausta vaivasi jälleen huolimattomuus. Voiko ohjaaja ja tekijäkaarti tosiaankin mennä niin sokeaksi omalle tuotannolleen, etteivät helposti korjattavia virheitä huomaa? Vai vähätkö välittävät? Ärsyttävää, sillä jutun juoni olisi ihan kehityskelpoinen eikä näyttelijöissäkään kovasti kieroon menevää ole.

Luin Kemppisen blogia. Mielenkiinnolla seuraan, mitä tuleman pitää rikosilmoituksensa suhteen.

Kommenteissa oli yksi, jota hieman mietin. Siinä  huolestunut vakikommentoija kyseli, ettei kai vain juuri hänen maahanmuuton vastustuksen vastustuksesta ja sen hyväksymisestä kirjoittamansa kommentit ylitä rikoskynnystä. Tällä kyselykommentillaan hän kyllä muljautti itsestään kokonaan sen karvan näkyville, joka osoittaa, mille puolelle hän maahanmuutto"kriittisyydessään" on asettautunut ja kuinka hän niistä kommentoivia "kriittisiä" peesaa muuallakin.

Ehkä hän kynämiehenä ja paljon lukeneena kuuluu ydinryhmään joka propagandamyllyn kahvassa yhtenä nylkkäsee.

Kuviteltua tulevaisuuden  todellisuuttahan "siellä jossakin" ("maan alla") eletään jo, jossa vain vahvan sana tulee olemaan laki. Myötäjuoksijat vahvistavat kaiken aikaa ja kaikin toimin omaa kuvaansa jo etukäteen sillä tietohan on, että "epäaines" joutuu vahvojen maailmassa kerjuulle, keskitysleireille tai orjatyöhön, joka kylläkin on totinen tosi yhä tässä 30 miljoonan orjan tämän hetken maailmassakin.

Natsisaksassakaan ei myötäjuoksijoista pulaa ollut kun  kurssi alkoi kääntyä "arjalaisille" otolliseksi.  Muutenhan se touhu olisi hukkakauraksi luokiteltu jo siemennysvaiheessa. Samankaltaisia aikoja elellään ja tarkkana olisi oltava. Kaikkien.

Klo taitaa olla jo ylitse puolen yön, eli maanantain puolella. Alan korsoomaan.

Elokuu 2015, 3 viikko

17 pv maanantai

Päänsäryssä. Ilma on aurinkoinen, mutta mieleen saakka sen säteet eivät yllä. Lukemaan olen kyennyt, ja pikkuisella pyörälenkillä käymään kun hajin G:n koulusta. Kävin myös sen tasoitehomman vilkaisemassa. Siellä oli nuorella naisella vanhojen tapettien poisto vielä kesken, neuvoin vähän, miten niitä saa parhaiten irti ja sovittiin, että hän soittaa sitten, kun tasoitteet voi vetäistä.

Maitokaupassa käynti oli ylen vaikea tapaus kun silmiä veti särky kieroon. Hyllyjen välissä eräs venäläismies kysyi vajaalla suomenkielellä hehkulamppujen kannasta, että ovatko ne standardikierteellä. Sanoin niiden olevan yleismaailmallisia ja toimivan myös siperialaisella energialla. Mies virnisti.

Luen Henning Mankelin Wallander-dekkaria, kertakaikkisen apaattista tekstiä, mutta nyt ei jaksa viisaampiakaan.

Fb:iin oli tullut tanssitutulta kaveripyyntö. Harkitsin jonkun aikaa, mutta sitten hyväksyin. Olen jo pitkään miettinyt sen tilin alasajoa, mutta antaa olla vielä. Eihän tuo maksa mitään vaikka roikkuisi käymättömänä hiushalkeamana internetin pinkeydessä. 47 fb-kaverista 24 on maahanmuuttajataustaista ja heidän kulkuaan maapallon pinnalla käyn joskus tarkistelemassa, juttelenkin jonkun kanssa.

Klo on kohta 24, pitäisi nukkuakin.

18 pv tiistai

Aamulla. Päänsärky tiessään, pehmeä "panta" vain kiertää kalloa. Ehkä se siitä jälleen kerran. Saattelen G:n kouluun ja haen pois vaikka osaisi jo itsekin. Tuleepahan lähdettyä liikkeelle, ja on se oikeasti mukavaakin.

Illalla. G:lla jalisharkat Teppanan kentällä. Saattelin sinne ja kävin kirjastossa. Panin varaukseen Tarmo Kunnaksen Fasismin lumouksen josta Antti Blåfield mainitsi Hesarin kolumnissaan. Tälle päivälle helposti yli 20 km pyöräilyä.

19 pv keskiviikko

Miksikähän enää kirjoitan? Olenhan tyhjentänyt elämänreppuni vaikeimmat ja siten ammennettavissa olevat taitekohdat jo moneen kertaan erilaisten kirjoitusjaksojen aikana kaikenlaisiin tarinoihini. Mitä elämässäni on enää sellaista, josta sanomista piisaisi?

Loputtoman tuntuinen  ahdistus on hälvennyt, elämä itsessään ei enää pelota koska sen loppu on joka tapauksessa pian käsillä.

Olisiko syytä ottaa esille kirjoituksiaan ja tarjota niitä taas jonnekin? Vieläkö joku kustannusvirkailija säikähtäisi näin pimeäksi paljastuneessa maailmassa yksittäisen kirjoittelijan valokatkaisimen puuttumista?

Olin vanhempainyhdistyksen kokouksessa. Se ei vain ole kunnolla lähtenyt käyntiin. Viisi meitä oli paikalla. Onko yhdistyksellä sijaa enää kodin ja koulun välisessä kanssakäymisessä? Välityselimet ovat hipaisun päässä isillä ja äideillä eivätkä laitteisiinsa luottavat jaksa lähteä livenä raahautumaan jotain tehdäkseen.

Kun oltiin koulun tiloissa kokoustamassa, joku poika potkaisi pallolla sisäpihalla yhden ison ikkunan säpäleiksi ja läksi karkuun. Kuva varmaankin valvontakameraan jäi.

20 pv torstai

Mantsikoita riittää edelleen napsia suoraan puskista suuhunsa. Potutkin ryntäsivät kasvattamaan vyötärölihavuuttaa niin, että kun nykäisin yhden varren maasta, niin kolmesta potusta tuli kattila puolilleen. Eivätkä silti olleet sisältä mustuneita tai muutenkaan hapertuneita. Keittelin kalakeiton johon  laitoin tuoreet sipulit varsineen päivineen. Olipa makiaa. Ja kelepasi kakruillekin.

Sorsia jotkut innokkaat ovat ammuskelemassa muovihauleineen. En tavoittaisi enää rantojen tunnelmaa vaikka Luikkolahdelle menisin. Enkä varsinkaan siellä, raiskatussa maisemassa. Viimeksi kun kävin, oli sinne revitty tie niemen kärkeen Toiminkivelle saakka ja metsä ryystetty sellaiseksi raiskioksi, ettei enää entistä veneentervauspolkua maastosta erottanut.

Illasta jälleen G:n harkat. Pyöräilin sillä välin melkoisen lenkin. Elias on kulkenut harjoituksissaan jo kauan ihan ite.

Pauluksen kilpatanssiharjoitukset alkaisivat 1.9., mutta saapipas nähdä, lähteekö kun sen pari oli jäänyt epäröivälle kannalle jatkosta. Jokin houkutin pitäisi ensi aluksi saada...

Lämmintä on nyt piisannut koko viikon. Vanhaa Arvoa jututin päivällä postilaatikolla ja se muisteli vuotta 1953 jolloin oli ollut vielä kylmempi ja märempi kesä kuin nyt. Sitten oli heinäkuun viimeisenä päivänä lämmennyt ja aurinko porottanut elokuun ajan ja heinäsato Kiannalla pelastunut.

21 pv perjantai

Edelleen hellettä. Kävin vetelemässä tasoitteet niille seinille, joista oli tapetit jo revitty pois ja vein osakkeenomistajanaiselle työkaluja ja ison imurin, että voi tehdä niitä hommia joita taitaa. Topakka nuori se on. Harvoin nykyään näkee. Ensi viikolla sitten tasoitan loput ja hion. Maalaa kuulemma sitten itse. Laminaatista lattiaan se puhui, että kai se homma vielä, ja tietenkin listoitukset.

Kemppisen blogin häirikkökommentaattorit saivat tänään kylmää vettä niskaansa kun K teki niistä rikosilmoituksen. Pirun hyvä asia, ja varsinkin, kun ammattijuristi on asialla. Olikin siellä sellaista tekstiä, joita ei millään mielennurkallaan voi hyväksyä.

Lähden illasta poikieni kanssa Unimäkeen. Eliaksella kaverin synttärit ja Pauluskin luisteli kaverinsa luokse, että ne pitää odottaa. Kaupasta ruokaa kylmälaukkuun, maitoja lähinnä ja rasvoja, leipää sekä tietenkin lettutaikinatarpeet. Pottuja saa sielläkin pellosta ja marjoja metsästä ja puskista. Mustaviinimarjat varmaankin alkavat olla kypsiä, että pitää ne mehustaa ja osa laittaa siltään pakkaseen. Ainainen miettiminen mukaan otettavista kamppeista kun muita lähtee kuin itse.

Elokuu 2015, 2 viikko

10 pv maanantai

Ennen aikaan Lassin päivänä hipsivät pyytömiehet saloille  virittelemään rihmasensa ja loukkunsa korpien poluille, nyt innokkaimmat pujottautuvat pellonlaitojen pusikoihin sihtaamaan kyyhkysiä: 200 000 pulua Suomessa syksyisin ammutaan. Onko tilasto miten tosi?

Jos varusteet, ammukset, aseet, luvat ja kuljetukset pyyntipaikoille kustannuksineen laskee, niin mahtaa pikkuisen pulunlihan kilohinta olla melkoinen. Torilta voisi käärmesilmukalla edullisimmat paistit pataansa hankkia.

Ampumisen viehätyksestä eivät kaikki irti pääse. Jännityksen kutka nivusissa on pontimena sillekin harrastukselle. Sama kutka on omiakin munia joskus ylösalas hyppyyttänyt; kivekset sananmukaisesti humppaavat vuorotellen ylös alas tarpeeksi jännittävissä metsästystilanteissa; joskus jopa piiloutuvat kehon onteloon ja kun tilanne on ohitse, valuvat kuin kuumina hyytelöpalloina takaisin viileisiin, ulkoisiin pusseihinsa. Ihmettelen kovasti, kuinka siitä kiihotuksesta niin helposti irtaannuin. Tuliko järki primitiivisen metsästäjänkiiman sijaan vai pelkkä kyllästyminen pyssyllä räiskintään kun sitä ei nälän sammuttamisen takia ole mikään pakko tehdä?

Kaunis päivä on ollut. Ovat edelleen Lapissa porukat ja naatiskelen yksinäisyydestä tekemättä juuri mitään vaikka tarkoitukseni oli perusteellinen imurointi, lattioiden luuttuaminen ja vuoteiden sijaaminen. Kerkeän sen homman huomennakin ennen kuin palaavat. Ruokaakaan en ole viitsinyt laittaa, söin mustikkarahkaa ja ruisleipää. Kahvikaan ei ole maittanut sitten aamun. Kun luin Haavikon runokokoelmaa Puut, kaikki heidän vehreytensä nukahdin sohvalle ja näin unta karkeatekoisesta kuljetusmasiinasta joka oli juuttunut syvälle liejuun matalan joen ylitse kömpivälle polulle. Ihmisiä hääri sen kimpussa kuin muurahaisia.

Kun sitten havahduin hereille, ajattelin, että se masiina oli oikeastaan Ierikka-vainaan riihen edessä, maamoottorin hihnavetoisella voimalla jylskyttänyt puimakone ja ne muurahaiset siinä ympärillä meitä, jo miltei kokonaan autioituneen kylän asukkaita. Kuolleitakin jo melkein kaikki nykyisin.

Kävin pienellä pyörälenkillä. Puhutin viikonloppuna tanssittamaani naista torikahviossa. Kuulin murheellisen tarinan; mies tehnyt itsemurhan. Eskaloituihan keskustelu muuhunkin, esimerkiksi meidän urospuolisten ongelmienratkaisukykyihin, mutta kun siihen tuli naisen tuttava, niin läksin pois.

Eilenillalla alkoivat uudet jaksot tanskalaisesta trilleristä Silta. Jos päättyy yhtä avuttomaan loppurutistukseen kuin edelliset kymmenen jaksoa, niin eipä kannattaisi ryhtyä seuraamaan.


11 pv tiistai

On aamuyö. Pimeys on jo mustaa pihamaalla. Katsoin ranskalaisen trillerin Gang story. Pirusti tuli ruumiita, mutta tarina eteni juohevasti ja näyttelijätyö oli likellä aitoa. Oli tässäkin yksityisiä elementtejä rutkasti sotkettu mukaan, mutta ne olivat yksyhteen tarinan juonen kanssa. Niin kuin jokin aikaa sitten tulleessa Camorran miehet-sarjassa. Pohjoismaalaiset eivät pysty uskottavaa tarinaa sillä tavalla rakentamaan, koska rikollis- ja poliisimaailma ovat omat saarekkeensa; tapahtuvat kuin omilla planeetoillaan. Helsingin huumepoliisin päällikön Aarnion tapauksessa näyttäisi ehkä siltä, että siitä saisi elokuvaan myös perheet, rakastajat ja rakastajattaret sotkettua mukaan. Sekäettä Anneli Auerin ympärille kiertyneestä murhatrilleristä vaivaa nähden myös.

Yöllisessä unessa piirsin paperille eräänlaisen kartan omasta elämästäni. Merkkasin eletyn elämän kymmenen vuoden sykleihin ja sarakkeisiin piirsin tärkeimpiä tapahtumia; tragedioita enimmäkseen.

Yksi arkki riitti. Siinä oli elämäkertani paljaimmillaan. Sen voittaa lyhyydessä vain kuolleen miehen hautakiveen kirjoitetut sanat "Syntyi, eli, kuoli ja haudattiin". Detaljien runsaudesta vasta mammutti-elämäkerrat syntyvät eikä niitä lue kuin piru, tai ihmiset, jotka etsivät omaa nimeään mammuttien sivuilta; niiden elämäkerta se vasta lyhyt on; nimi kuuluisuudesta kertovassa kirjassa.

Jos elämäkerroissa kirjoitetaan henkilön ohella myös ajankuvaa, ne kelpaavat moneenkin käyttöön eikä vain hykertelevään jälkiviisauteen. Jos minusta sellainen rakenneltaisiin, vaatisin ehdottomasti (jos olisin vaatimassa), että vuoden 1958 globaalin maailman ilmapiirikuvauksista se aloitettaisiin; räjähtikö Novaja Semlalla vai Ranskan Mururoalla jälleen uusi ydinkoelataus ja mitä sanoivat pääministeri K.A. Fagerholm ja presidentti U.K. Kekkonen asiasta, vai tyrmistynyt hiljaisuusko yhteiskunnassa vallitsi. Siis ensiksi millaiseen maailmaan yksi mitättömyys taas erään köyhyydellä ja muilla vaivoilla raskautetun äidin kohdusta pukkautui ja vasta sitten, sujuiko synnytys hyvin, satoiko vettä vai räntää, oliko isä humalassa ja kuka lypsi lahossa navetassa ynisevän lehmänkantturan, vai oliko se jo ummessa.

Taas on tullut paskamaisia viestejä kännykkääni ja sähköpostiini.

12 pv keskiviikko

Pojat aloittivat jälleen koulunkäyntinsä. Elias seitsemännelle, Paulus viidennelle ja Gaius toiselle luokalle. Tarumaaret on mennyt jo yhdeksännelle, mutta kaipa minä saan unohtaa kokonaan sen tyttäreni olemassaolon. Kerran kuussa kunhan tiliote muistuttaa elatusmaksusta vielä 3 vuotta eteen päin.

Puutarhurilla jatkuu loma vielä loppuviikon, joten voin tästä lähteä Unimäkeen jossa mantsikat kypsyvät koko ajan ja mustikoitakin metsässä olisi, jos niitä viitsisi riipiä. Lakat ovat jo sillä korkeudella liian kypsiä.

Hesarissa artikkeli menneisyytemme taitelijoiden ja muun yleiseliitin natsisympatioista.

Unimäki illalla. Soitin tullessa Heimosedälle. Se kirosi hartaasti loppuelämänsä väsymisen syitä. Sairaan vaimon vahtiminen käy voimille. Oli päivälläkin vattupuskasta karannut kun oli silmä välttänyt ja Vuolenkosken kylältä se oli löytynyt pannun kanssa keskellä tietä humputtelemassa. Kyllä me Heimon kanssa ollaan moneen kertaan todettu, että ehdottomasti elämänlangan pitäisi ajantullen kaikilta katketa kerrasta poikki eikä venymällä ja vanumalla. Mitä merkitystä koneen kuorilla enää on jos tietokeskus pimenee?

13 pv torstai

Melkein 10 litraa punaisia, makeita marjoja omista puskista. Vain suuresti kunnioittamani lastenohjelmien esiintyjä Pelle Hermanni-vainaa osasi mutjauttaa näistä herkuista  oikeanlaisenmehukkaasti: "...isoja, punaisia mantsikan möllysköitä..."

Aamulla hain kylän leipomosta ruisleivän. Maksoi 2,95. Ei täällä sitten mitään muuta olekaan tapahtunut. Paitsi että rintaa raastaa kuunnella, kun motot riipivät viimeistä, Vanhan Metsän tupsua tuolla nuoren puskametsän takana. Ei enää palokärjen ääntä tule kuulemaan tällä tontilla; se asui tuossa metsässä jossa onttosisuksisia kuusiakin vielä oli. Eikä metso enää ensi keväänä soitimelleen osaa kun sitä ei ole. Voi perkele! Jos kuka, niin minä tajuan Pentti Linkolan vihan tämän tuhovimmaisen, ahneen lajin kohdalla. Mitä osaa saksalaisella sijoitusfirmalla on näissä metsissä? Oliko "kotimaisella" UPM:lläkään enää viime vuosikymmeninä? Mitä he ovat sen eteen tehneet, että saavat raiskaamalla ja hävittämällä muuttaa kaikkialla Äitimaan kasvuston silkaksi numerojonoksi kansainvälisille pelialustoille? Olenko ikinään nähnyt täällä saksalaista sienestämässä, marjanpoiminnassa, metsällä? Uskaltaisiko Berliinistä helikopterilla paikalle pörryytetty liituraitaukko suurkuusikon sisään kymmentä metriä syvemmälle astua ilman huoltojoukkoja? Toivon saatanasti, että ne tukehtuisivat niihin nolliinsa siellä pörssinäyttöjensä äärillä. Joku päivä se tietenkin tapahtuu, mutta kyllä ne perkeleet vievät syyttömätkin matkassaan; se on täydellisen tuhon logiikkaa.

Mutta olemmeko "me muut" syyttömiä? Äskenkin kävin paskalla ja pyyhin perseeni paperiin, joka on metsän puista alkunsa saanut!

Käänsi tuulen kokonaan Pohjoiseen, ja se on lujalla. Mikään ei pysy paikallaan. Aitan ovenkin rouskaisi selälleen niin, että saranat sinkuivat. Ja kun panin kylvyn jälkeen pyyhkeen kuistin tuuletustangolle, oli puhuri napannut sen matkaansa ja riepotellut muutamien kymmenien metrien päähän tien ylitse pajupuskan koristeeksi. Huvitti, kun ajattelin että siitä olisi juuri joku ohitse juosta ryyseltänyt ja märkä pyyhe läimähtänyt päähän. Saattaapi tulla viileä yö.

14 pv perjantai

Aamulla 6:n aikaan neljä astetta lämmintä. Katselin jo huolestuneena, onko halla käynyt polvistelemassa perunanvarsikkoon. Ei ollut. Poimin muutaman ison mantsikan suuhuni ja ajattelin, ettenpä tällaista, viileää elokuun aurinkoista aamunhetkeä vaihtaisi espressonluiruun Kafe Esplanadissa. Kaivoin myös pottuja kattilaan ja otin yhden sipulin penkistä. Söin ne aamiaiseksi eilen paistamani kanansuikaleiden kanssa.

Lyhyen yöuneni aikana näin värikkäitä unia. Olin humpalla ensin, sieltä menin naiseni kanssa tanssimalla hiekkarinnettä alas lasiesinein koristeltuun tsasounaan jonka alttarin äärellä juotiin vettä pullonsuusta suoraan. Naitiin sitten seisaaltaan niin että seinät helisi. Mustiin pukeutuneita uskovaisia tärisi ja huokaili saunanlauteilla salin perällä. Heräsin janoon ja päänsärkyyn. Naitatti.

Ajelin nurmikoita, saksin voimakkaaseen kasvuun hyökänneistä ruusupuskista liikoja rönsyjä pois ja napsin latvojakin matalammaksi. Keväällä juurta myöten nyysin nuokin puskat ja pidin tulia muutamien pahimpien juurakoiden päällä, mutta ne vain virkistyvät kurittamisesta. Aivan kuin ihmiset; sotien ja muiden tuhojen yhteydessä syntyvyys kääntyy nousuun. Kelasin sitten raivaussahaan trimmerinnarun ja kurauttelin seinänvierustoja ja sellaisia paikkoja matalaksi, joihin ei kömpelöllä ruohonleikkurilla pääse. Turhaa touhua täällä, mutta onhan se oltava edes tekevinään jotain. Huussin alle ja kompostiin kanneksin ruohontöhkää niin tuleehan siitä lannoitetta ainakin. Yhtään lupiinia ei ole päässyt siemennysvaiheeseen tänä kesänä, siitä olen huolen pitänyt myös.

Lämmitin Hujjausta, pesin itseni ja parit paidat, alushousuja ja sukkia. Nyt ne kuivuvat tuulessa kuistin tangossa. Toin kuumaa vettä tupaan, tiskasin astiat, pyyhin pöydän ja lakaisin lattialta roskat. Laitoin Soilalle valmiiksi pakastusrasiat ja sokeriastian ja istuimen, jossa on hyvä seuraava erä mantsikoita pilkkoa. Kyllä se osaa ne itsekin hommata, vaan näkyy tuo isä edelleen minussa huolehtivan vaikka tyttö on jo 34.

Nyt on kuitenkin taas hyvä tulla itsekin seuraavan kerran järjestyksen tupaan.

Ennen kuin kerkesin kantaa kamat autoon, soitti Tapio Kittilästä. Oli kaivamassa tonttiliittymää pääväylän varrella Alakittilän kohdalla. Vilkkaaksi sanoi liikenteen siinä kun kysyin, autojen ohitse ajavista äänistä. Sivuttiin maailman yleistä tilannetta, Venäjää, työhommia, puhuttiin Kelontekemän makeista muikuista ja siioista, ja miten sateinen kesä onkaan ollut. Hilloja on Lapin soilta löytynyt, ja mustikkaa jänkien rinteisiin päätyviltä alueilta. En muistanut kysyä, vieläkö ämmi jaksaa  marjametsään lähteä. Tapion äitiä halavasi samaan aikaan kun veljensä kuoli aivokasvaimeen, että aika toispuoleista se sen elämä on ollut. Ennen se melkein asui syksyt marjametsissä. Saamelaisverta virtailee vielä siinä suvussa, Tapsassakin siis äitinsä puolelta ja se näkyy kyllä monessa ulkoisessa seikassa kun oikein osaa katsoa. Vaan eipä sillä ole väliä ystävyyteemme ollut, kunhan vain joskus pähkäilen kun ollaan jo yli 30 vuotta tunnettu.


15 pv lauantai

Mitä tein tänään? Köntässä kerrottuna kotihommia, mitä niitä erittelemään. Päänsärkyä oli aamulla taas. Jos selityksiä sille pitää etsiä, niin johtunee paljosta marjojen syönnistä.

Olisi ollut G:n kuljetus Kuhmoon pelireissulle, mutta sain jäädä isompien poikien kanssa kotiin kun oli päänsärkyä. Puutarhuri kävi Kuhmon keikan. Pelejä oli ollut 3 joista kaksi hävittyä ja viimeisin ylivoimaisesti voitettu, kertoi poika kun kotio tuli.

Kemppisen blogiin kirjoittamaani kommenttiin oli tullut muutama vähättelevä vastakommentti. Samantapaisia tekstejä, kuin mitä kännykkääni ja sähköpostiini sekä omaan blogiini tunkee. Aina, kun näitä tulee, tekee mieli jättää koko tämä nettipaska. Varsinkin, kun tajuaa, ettei minulla ole valtaa ei voimaa oikeasti vaikuttaa yhtään mihinkään.

Illasta ehkä Puutarhurin kanssa Napikselle jos uskalletaan jättää pojat keskenään.

16 pv sunnuntai

Käytiin siis eilenillalla Napiksella. Oli sopivasti tanssijoita. Eräs pitkäaikainen tanssituttu sanoi, että hänen poikansa muutti Ouluun opiskelemaan. Muiden kanssa en paljoa sitten keskustellutkaan vaan pyörittelin menemään musiikin tahtiin. Aika paljon humpalsin sitten Puutarhurini kanssa ja ihanhan se sujui kuin ennen vanhaan. Eikä riidelty kotiinkaan tullessa, päin vastoin: tanssi auttaa vaikeissakin ihmisuhteissa.

Aamupäivästä kävi veljenpoika Antti. Se oli käyttämässä mäyräkoiraansa koiranäyttelyssä. Kuopiossa asuu.

Sitten käytiin koko poppoo mummilassa. Ukki oli vanhentunut entisestään, valitteli kovia kipuja. Tulee alakuloinen mieli kun katsoo ihmisen vähittäistä luhistumista jonka prosessin huomaa helpommin, kun harvoin näkee. Mummilta sain lainaan Joni Skiftesvikin Valkoinen Toyota vei vaimoni. Luin sitä jo jonkin matkaa.

Hesarissa juttu Suomensomalinaisesta joka on pyrkimässä Somalian presidentiksi. Nostan hattua hänelle, että uskaltaa vaikka hänelle sitä "mielipiteiden" paskaa niskaan sataakin.

Tilannetta Afrikassa, eikä Lähi-Idässä, kokonaisuudessaan tulla ehkä koskaan saamaan kuntoon olipa siellä johtajina ketä tahansa. Euroopassakin maanalaiset vihan voimat odottavat. Merkkejäkin ne antavat, mutta niin uinuu valvova silmä, eikä suinkaan valppaan koiran lailla.

Illalla joku nainen soitti. Pyysi huoneistonsa seinien tasoitteluun kun aikoo maalata sen. Olivat repineet tapetit jo pois, mutta koloja on paljon. Lupasin käydä huomenna iltapäivällä katsomassa. Nepalinrupa sille oli numeroni antanut kun toisinaan teen tämmöisiä apukeikkoja jos kerkeen.

Siltaa katsoin telkkarista. Menihän tuo vielä isommitta nurinoita.

Ennen elokuvaa oli poikien kanssa vähän lujassa nukkumaanmenotouhut.

Elokuu 2015, 1 viikko

1 pv lauantai

Minä aina muistan elokuun ensimmäisen päivän merkityksellisyyden menneisyydessäni. Mutta nyt  jo ajatusaihion aiheesta tipautan kantapääni alle ja murskaan sen.

Heinäkuun loppupäivät kynäni lepäsi ja vihkoni makasi sivut kiinni laukun pohjalla. Oltiin passattavana Saarijärven Summassaaressa.

Tapahtuihan siellä tavan arjesta poikkeavaa, mutta ei vain huvittanut niitä muistiin kirjiä. Esimerkiksi erään muusikon jutut.

Mustikoita melkoisesti hiekkaisilla harjuilla, niitä joitakin rasiallisia poimin. Niin ja luin muutamat kirjat. Kari Enqvistin  Kuoleman ja unohtamisen aikakirjat oli niistä tärkein vaikka olen se jo kertaalleen aiemmin tavannut. Nyt se vaikutti toisella tavalla. Pysyn joka tapauksessa samoilla linjoilla kirjailijan kanssa.

Tultiin tänään iltamyöhällä pois. Tullessa radio varoitteli yhdestä ihmiskunnan  typeryyden osoituksesta, rallikansan vaelluksista, mutta ei siellä ruuhkia näkynyt. Vaajakoskella käytiin karkkitehtaalla ja siinä Kanavuoren kupeessa Puutarhurin sukulaisissa. Suonenjoella Eskon pihassa joka oli tekemässä polttopuita. Siilinjärveltä ajettiin Rautavaaralle ja käytiin Unimäestä poimimassa kypsyneet mantsikat. Kaivastiin pellosta syömäpotut huomiseksi. Loppumatkasta rommuutti vettä.

2 pv sunnuntai

Ee paljon mittään. Paitsi pyöräreissun muistiinpanojen purkua. 700 kuvaakin oli tullut otetuksi. Se oli kyllä hyvä matka.

Oli tullut taas muutama kommentti, joita ei voi millään julkaista törkeyksiensä vuoksi.

3 pv maanantai

Paljon pyykättävää edelleen. Onneksi ei ole satanut, että voi ulkona kuivattaa. Rastaat ovat norkkineet vähäisten viinimarjapensaiden marjat raakileina jo. Valkeat kuulaat eivät niille maita. Unimäestä tulee runsaasti mustaherukkaa, sekään kun ei räksille kelpaa.

Raatihuoneen torilla tuli tykö iäkäs nainen joka oli eksynyt matkaseurueestaan. Ohjasin hänet kädestä pitäen kauppatorin rantaan turistibussin luokse. Naisella oli virkeän vitsikkäät jutut jotka halasivat koko mennyttä maailmaa, nykyhetki oli vähän kadoksissa. Iäkästä porukkaa oli myös hänen matkaseuransa.

Kävelin illalla K:n seurana.

4 pv tiistai

Unimäessä. Tulin poikien kanssa. Haettiin Eveliinakin kylältä kaveriksi. Ensi töikseen piti tukkia tierumpu että turpoaa lammeksi oja. Huomenna ne sitten rypee siinä kuin hylkeenpoikaset. Tai sammakot. Tehtiin siskonpeti pikkuhuoneen lattialle. Paulus haluaa nukkua yksin tuvan sohvalla. Jokainen lukee jotakin. Onneksi olen säilönyt kaikenlaista hyllyihin. Suomen Kuvalehdet käyvät myös kaupaksi. Paulukselle varsinkin, ja Gaiuskin niitä lueskelee. Yhdessä vuoden 1995 SK:ssä juttu Nùrnbergin oikeudenkäynneistä jonka tahtoivat ääneen luettavaksi. Hirttotuomioiden luettelemista vähän epäröin, mutta luin kuitenkin. Taustoistakin piti sitten selostusta antaa. Ikävätkin historiankohdat on sukupolvesta toiseen toistettava, vaikka kovin luja ei ole uskoni siihen, että ihmiskunta niistä lopulta oppisi. Näkeehän sen akuuttina todisteena Venäjä-Ukraina nykytilanteestakin. Muita kriisipesäkkeitä mainitsemattakaan.

Puutarhuri läksi aamulla työmatkalle Vantaan asuntomessuille.

5 pv keskiviikko

Yöllä Paulus yski kovasti. Aamulla valitti oikeanpuoleista silmäänsä jota kutittaa; se on ihan punainen. Varmaankin mäkärä meni illalla luomen alle ja kusaisi, sanoin.

Harasin rikkakasvit pottupellosta. Siistin myös mantsikkapenkeistä rönsyt. Armaalan Rami lenkkeili ohitse, jututti jonkin aikaa. Viettää kesää lapsuudenkodissaan jonka nykyisin omistaa yksin kun  kaikki muut ovat kuolleet; isä Armas, äiti Sirkka, vanhin veli Taisto joka hävisi 70-luvulla merille, ja nuorempi Terhokin jonka kuolemaa sivuttiin keskustelussamme. Ramilla on kyllä emäntä, mutta ei lapsia joten se on sitten siinä Armaalankin tarina.

Välillä ruuanlaittoa joka oli nyt helppoa: iso kattilallinen uusia pottuja, voita, maitoa ja leipää. Tiskaamiset ovat suurempi operaatio vesien kantoineen ja lämmityksineen.

On ne mukulat taas hilskaneet, olleet piilosta ja kanniskelleet sammakoita ja sisiliskoja kiveltä toiselle, "kotipesästä" kolmanteen. Yritin väliin neuvoskella, että kaikenlaiset eläimet, pienimmätkin, tressaantuvat jos niitä liikaa kämmenien välissä hierotaan. Niinpä sitä tehtiin ennenkin, ja tapettiinkin kun aikuiset eivät asioihin puuttuneet. Kun meinasivat kimalaisia apilankukista lasipurkkeihin vangita, kielsin sen jyrkästi ja perustelin vankasti, miksi ei.

6 pv torstai

Päivä jolloin Hirosiman kaupunki tuhoutui. Siitä on aikaa 70 vuotta.

Tultiin Unimäestä pois. Mustikoita olisi sankollinen siivottavaksi, lakat laittelin pakastusrasioihin, mantsikat myös ja panin pakastimeen.

Täällä ollaan jälleen lähtöaikeissa. Lähtevät muut huomenna varhain Saariselälle Puutarhurin siskon kyydissä, minä jään.

Pyykkäsin Unimäen kaikki pyyhkeet ja muutamat tyynynpäälliset, sekä muksujen vaatteita muutamat koneelliset. On taas sen verran poutaa ja tuulta, että kuivahtivat ulkonaruilla. Tajuaakohan kaikki, miten helpottavaa lapsiperheille on, kun voi kuivata ulkona pyykit? Ja niiden raikas tuoksu... Talvella tuntuu, ettei saunan ja pesuhuoneen narut riitä ripustettaville pyykeille; viime talvena lisäsin eteistilaankin pyykkinarukelan.

En oikein osaa kuvitella oman lapsuuteni aikaisia miehiä näihin kotitalouspuuhiin joita itse olen joutunut eri vaiheissa elämääni jokaikinen päivä tekemään. Tämän voisi kokea alentavaksikin touhuiluksi taustaani vasten...

7 pv perjantai

Sinne menivät. Kävin kaupassa ja kirjastossa. Lainasin Enqvistin Kosmoksen hahmon ja Rabelais:n Pantagruelin neljännen kirjan; tuore suomennos Ville Keynäs 2014. Luin Suomen Kuvalehden.

Onko kansanedustaja Immonen (ps) rasisti, siitä suurimmat puheet medioissa, ja "keskustelut" joiden juuret ovat eräässä hänen englanninkielisessä fb-kirjoituksessaan. Ilman muuta mies on rasisti kun hänen kirjoituksiaan tarkastelee rasismi-sanan natsi/mytologisessa merkityksessä. Itse se ei osaa omaa rasisminmuotoaan hahmottaa. Pitää normaalina, demokratiaan kuuluvana asiana kehottaa kanssa-"ajattelijoitaan" vyöttämään itsensä ja ajamaan muunmieliset ja -väriset maasta pois. Tai jos hahmottaa ja tietää mitä tekee, niin tekee sen omantunnontuskitta kuvitellen, että hänelle on langennut "suuri tehtävä" ja tiennäyttäjän rooli. Tai vain että hyötyäkseen siitä henkilökohtaisesti jotenkin; ihan missä muodossa tahansa kunhan vain nimi muistetaan. Muutamaa miljoonaa vuotta myöhässä se heppu kyllä heiluu mitä lajien muodostumisen suhteen tulee evolutiivisessa mielessä.

Mitenhän nämä kotinatsimme oikein sen selittävät ja hyväksyvät, että Ruotsissa on heidän johtoaineksensa ja yhteisen aatteen eteen päin tyrkkimiseksi olisi hyvä hallita molemmat kielet englannin lisäksi? Eikö jo monien vieraiden kielien opettelu sekoita kansojen puhtaita veriä, ja eritoten avarra mieliä, ylen pahasti? Ja kun näiden kotimaisten perussuomiruotsidemokraattien yhtenä periaatteena on ollut saada pakkoruotsi pois koulujen opetuksesta...

8 pv lauantai

On ollut hyvä ilma. Pesin kotipetivaatteet kaikki ja kerkesin kuivattaa ulkona ennen nyt illalla paikalle rynnännyttä ukkosrintamaa joka hetkellisesti kaatoi vettä enämpi kuin maa ehti sisuksiinsa niellä.

Olen saunonut ja ravinnut jälleen itseni uusilla omanmuan potuilla. Lähden kohta Napiksen humpallusten kautta Unimäkeen jossa varmaankin on kypsiä mantsikoita ainakin sankollinen.

9 pv sunnuntai

Nagasakin tuhoamisen 70-vuotispäivä. Hävetköön ihmiskunta kautta globaalin maailman sitä, mihin sen loppumaton kekseliäisyys toistensa tuhoamispyrkimyksissä pystyykään. Enää ei ole epäselvää edes se, kuinka helposti tämä sama laji kykenee lopettamaan kaiken elämän maapallolla. Eikä se näytä tosissaan edes pysähtyvän kysymään itseltään yksinkertaista kysymystä, miksi? Tai jos osa siitä pysähtyykin, se pysähtyy vain tyhjänpäiväisten selitysten ajaksi omaatuntoaan rauhoitellakseen ja jatkaa kohta tuhoavaa käyttäytymistään kaikilla rintamilla "hyödyntääkseen" luonnonvaroja vain ja ainoastaan juuri tämän lajin menestyksen eteen. Ja lopullisen tuhon.

Unimäki. Olin täällä kolmen maissa aamuyöstä. Napiksella oli mukavat tanssit ja porukkaa liikkeellä. Tanssinliike ajoi jälleen tarkoituksensa; mielenvirkistyksen.

Eilen kotoa lähtiessä oli nuori käpylintu lentänyt luultavasti ikkunaan ja se kärvisteli pökertyneenä sokkelinjuuressa. Otin kuvan ja panin linnun sitten kukkapuskaan odottelemaan tointumista. Tai mahdollista kuolemaa. Oli se aika tormakkana kun otin käteen, mutta ei se lentoon kyennyt.

Kuuntelin juuri uutisia. Europarlamentaarikko (kertakaikkisen liioiteltu arvonylennys ko. hlölle vaikkakin EU-lasipurkkiin mies säilöttiinkin valvovan silmän alle) J. Halla-ahon perussuomalaisten Turun puoluekokouspuheesta, josta tosin vain pätkän kuulin, mutta jo aiemmin ilmaisemaansa agendaa ajatellen voi aivan huoletta päätellä, että tämän jehun mieli on mustempi kuin kongolaisen ystäväni iho.

Miten mies, joka jo ulkoiselta olemukseltaan muistuttaa äkkivilaisulta Natsisaksan propagandaministeri Joseph Goebbelsia, onkaan noussut asemaansa samankaltaisista ihmismielen mustista aukoista voimansa ammentavien hautomojen ja niistä toreille ja turuille lähetettävän ääriliikehdinnän sisällöntuottajana? Puuttuvat vain suuria kansanjoukkoja kokoavat, kiihoittavat puoluepäiväpuheet joita tosin hänen ulosantikyvyillään ei voi kuvitella loihdittavaksi eikä itse pääpaholainen ole vielä(kään) reinkarnaatiotaan maan päälle lähettänyt avuksi.

Tässä jo joku päivä sitten kommentoin toisaalla oululaista "Immoskohua" Eero Silvastin ajatuksella "Myös Hitler aloitti suurilla puheilla ja pienillä aseilla." Nykyisin kiihottaminen samankaltaiseen menestykseen massojen mielissä ei enää käy muutamassa vuodessa, kymmenissäkään vaikka välineistö luulojen mukaan sen helpostikin mahdollistaisi. Mutta niin kauan kuin olen älynnyt asioita kriittisesti seurata, niin merkille olen pannut, ettei hirmutekoihin päätyneen natsi-ideologiankaan siemenenkylväjistä pulaa podeta.