perjantai 4. syyskuuta 2015

Syyskuu 2015, 1 viikko

1 pv tiistai

Eeva Kilpi, kirjailija: "Tehkää se mitä sisimmässänne haluaisitte tehdä: ilmaiskaa mielipiteenne, sanokaa: Älkää kaatako tätä puuta, minä rakastan sitä. linnut tarvitsevat sitä, ihmiset voivat paremmin saadessaan kävellä puitten alla. Lapset saavat niistä ensimmäisen kosketuksensa luontoon. Ja sitä paitsi, puilla on oma oikeutensa olemassaoloon. Ei sellaisia sanoja tarvitse hävetä."

Eeva Kilven sanoihin päättyy lukemani kirja Maapallo ja me, mutta menepä nyt ja lausu tuo niille, jotka murhasivat viimeisen metsänmurusen siitä, josta tämä lapsi aikanaan on ensikosketuksensa luontoon saanut. Missä on se saksalaisen sijoitusyhtiön elävä jäsen joka hyödyt tästä tuhosta pörssissä korjaa, jolle tämän sanoisin? Saisinko minä metsäni takaisin? Tai sen ensikosketuksen tunteen ja myöhemmät kokemukseni niiden valtavien kuusien suojeluksessa kun muuta turvaa ei lapsuudessani juuri ollut?

Tulevaisuudessahan ei lapsia kuusten juurille synny, että se siitä utopiasta. Puut itsekin saavat sen ihmisen ensikosketuksensa harvesterin tunteettomista teräketjuista, ei lapsen ihmettelevästä, kauas latvoihin kurkottelevasta katseesta juuriltaan.

Eilinen, viimeinen pv elokuuta oli hiljainen päivä. Päänsärkyinen, unelias. Luin viikonlopun lehdet. Tavasin kannet levällään reuhottavia kirjoja. Tein vain välttämättömät kotiaskaret. Iltapäivällä rakentelin Unimäessä  savustamastani lohentähteistä, tuoreesta sipulista varsineen, tomaateista, mausteyrteistä ja aurajuustosta piirakantäytteen jonka ainesosat ladoin eri järjestykseen kuin totutusti, paitsi taikinan tietenkin kaulitsin alimmaiseksi. Höysteeksi vatkasin maustamattomasta jugurtista, kermanlorauksesta ja parista kananmunasta sekoituksen johon panin myös tilliä mausteeksi.
Keitin myös pottuja joita pojilta menikin kokonainen kattilallinen. Savulohipiirakka ei niinkään himoittua ollut, paitsi itselleni.

Sunnuntain Hesarista luin saksalaisesta pariskunnasta joka oli päähänpistosta muuttanut Inarinjärven saareen asumaan. Ovatkohan vielä viiden vuoden päästä siellä, ja yhtä energisinä?

Illasta tuli soitto ja kävin katsomassa seuraavat tasoitehommat kun Neiti oli innostunut myös makuuhuoneensa tapetit repimään irti. Lupasin jatkaa talkoita ja tänään sitten kävinkin ylivetämässä tasoitteet aikasten koloisille seinille. Niska ja olkapäät eivät oikein tykkää siitä hommasta, mutta aina sitä tämmöiset pikkujutut hoitelee kun ei koko kerrostalo ole koloineen tasoiteltavana.

Yöllä näin pahaa unta Pauluksen tanssiharjoituksista, ettei poika jatka kun sen viime talvinen pari jätti homman sikseen.  Mutta kyllä P lähti sitten ihan sovinnolla katsomaan tilanteen. Siellä on yksi Johanna, jolla ei vakikaveria viime talvena ollut kun Emmi ei enää tule. Kaikesta sitä huolta kantaakin. Vai onko se erityisesti itselleni tärkeää, että edes yksi poika ottaa tanssin tosiharrastuksekseen? On se, mutta toivon tietenkin, että myös P siitä tykkää. Ei se kyllä mikään mieliksi tekijäkään ole.

Paulus hankki säästöillään uuden kännykän, Samsung J5:n joka maksoi 199;- Veikon Koneessa. Entinen kännykkä herkesi lataamasta jo aikoja sitten ja nyt, kun niillä on koululuokan kesken, opettaja mukaan lukien, oma whatsapp-rinki ja se kuuluu tavallaan opetukseen, niin kai se välttämätön ostos sitten oli.

Kitumarketissa oli Pirkan nimipv-kahvitarjoilu.

Gaiuksella ja Eliaksella jalisharkat. Ja leipää, juustoa, maitoa kuluu kun tulevat sieltä.

Päänsärky on niskanpuoleista. Luin äsken Fasismin lumousta ja nukahdin. Unessa alustin leipää. Heräsin tuoreen leivän tuoksuun vaikka sitä ei huushollissa olekaan.


2 pv keskiviikko

Nousin ylös vasta kahdeksalta kun G tuli herättelemään. Mitenhän se silleen luiskahti?

Unessa kirjoitin 210 sivuisen romaanin. Luin sen ääneen sanasta sanaan ja korjasin virheet. Sivulla 34 oli pahoja kielioppivirheitä ja niitä varten tarvitsin apuvälineiksi saksia, kirvestä ja akkuporakonetta. Alapuolen naapuri, paljon kirjoja lukenut Harry tuli auttamaan. Se istui painona, että kirja pysyisi paikallaan kun saksin ja kirvehdin virhekohdat irti ja ruuvasin oikeat sanat tilalle. Kirjasta tuli hieno ja se sai ison, valtakunnallisen palkinnon jonka turvin muutin Kallaveden rannalle Kuopion Kettulanlahteen isoon omakotitaloon asumaan. Heräsin unenkohtaukseen jossa olin kyntämässä talon takapihan hyvin hoidettua nurmikkoa pottupelloksi.

Toiseksi vanhimman tyttären nimipv (Sini Soila Sinikka), ja huomenna varsinaisen kutsumanimen. Lähetin fb:ssa onnittelut vahingossa vanhimmalle tytölle joka on Suvi Sonja Susanne. Muistan yli 30 vuoden takaakin miten kovasti nimien keksimiseen  ja sointuvuuteen aikoinaan panostettiin tyttöjen äidin kanssa. Niin kuin tässäkin arjessa olevien Frans Eliaksen, Paulus Aleksiksen ja Gaius Erasmuksenkin nimiin. Taru Maaretin nimessä sain vaikuttaa vain toiseen nimeen ehdotuksellani, että nimen lopun i:n vaihtoi äitinsä e:ksi kun pyysin. Tyttö sai alkunsa Lapin kaamoksessa, että siinä selitys e:lle.

Kävin hiomassa ja pohjamaalaamassa Neidin makuuhuoneen seinät. Sen isäpappa oli juttukaverina. Sillä on ollut samantapainen kohtalo ensimmäisen vaimonsa kanssa kuin minullakin: Vaimo oli mennyt hirteen kun lapset ovat olleet vielä pieniä. Tämä "Neiti", jonka osaketta maalaan, on sen toisesta  avioliitosta.

3 pv torstai

Viime yönä hallaa. Panin kasvihuoneeseen työmaavalaisimen palamaan yöksi, mutta turhaa kai se on kun eivät tomaatit ennätä kypsyä kuitenkaan. Kurkkuja kyllä ja yrttejä on saatu.

Kun laskut maksoin jäi tilille 56 euroa. Sillä saisi Alkosta 28 kpl 33 cl:n tölkkiä A olutta, kaupasta 86 litraa rasvatonta maitoa. Hyvää ruisleipää kymmenisen kiloa, itse leivottuna reilusti puolta enemmän. Suomalaisissa altaissa kasvatettu lohi olisi 6 euroa kilo, että sitäkin saisi pakastimeensa aika läjän. Miadon ja leivän hinnat ovat jokapäiväisiä huolenaiheita, mutta kaljan hinnat katsoin netistä koska niiden hinnoista en ole perillä. Kauhistus kun ajattelee, että millaista kusta kalja on ja kuinka pienin kustannuksin maidontuotantoon nähden sitä valmistetaan, niin litrahinta silti on moninkertainen. Maidon ja alkoholijuomien kulutusbarometrit ovat kuitenkin viinalle voitollisemmat, myös haitat.

Kävin aamupvstä maalaamassa makuuhuoneen pinnat ja iltapäivällä toiseen kertaan. Sitten "pappa" vei minut käymään yhden vanhemman tyttärensä luona kahvilla. Yllätyin, kun tyttären 11 v poika oli P:n luokkalainen ja sillä tavalla tuttu. Äitiä en ulkonäöltä muistanut, mutta isän olin varmaankin nähnyt koululla jossakin tilaisuudessa. Pienen kaupungin maailma on pieni, mutta silti ei läheskään kaikkiin edes sattumalta törmää.

4 pv perjantai

Kylmää edelleen, mutta ei ehkä pakkasen puolella ole käväissyt kun mittari näytti heti aamusta 8. lämpöastetta. Aurinko paistaa, mutta mieli on ihan musta. Syitä ei jaksa edes ylös kirjata. Minut vain on jälleen kerran lyöty maanrakoon. Olemattomuuteen. Tojotanrottelossa lienee sen verran bensaa, että ainakin menomatkan se Unimäkeen suo.  Leipää, rasvaa ja maitoa kun mukaan otan niin ruuaksi en muuta pottujen lisäksi viikonloppuna tarvitse.

Pitää ne potut kellariin kaivaa vaikka miten olisi asiat. Saahan se Soila ainakin niistä höystettä pöytään vaikka halvimmasta päästä ruokapuolta peruna kaupassa onkin. Typerää uurastamista siis koko pottumaan ylläpito. Ja niin tuntuu kaiken muunkin suhteen olevan.

T:kin saakoon viimeisen sanansa "Albanialaiskähinästä" Kemppisen blogissa. Kuinka mainosalalla punastelematta valehtelemaan tottuneeseen mieheen osaa suhtautua? Soittiko se muka sinne lähetystöön? Ei kukaan kai luota käytettyjen autojen jobbareihinkaan. Sellainen työ jossa pitää koko ajan pohtia keinoja kehua tuotteita ylisanoilla todellisuuteen nähden, eli siis valehdella, ja koko ikänsä kun sitä harjoittaa, se leimaa miehen munaskuitaan myöten. Eihän se T:n tapauksessa tietenkään minulle ole näkynyt muuta kuin keskustelupalstojen besserwissisminä kun en äijää koskaan ole luonnossa tavannut. Se tunne minulle kuitenkin on muodostunut, että vaikutelmista, joita ihmisissä synnyttää, hän koettaa olla hyvin tarkka. Kasvojen menetys saattaisi merkitä katastrofia sellaiselle. Jostakin syystä  häpeilemätön liikemies Arto Merisalo tulee mieleen tässä yhteydessä.

Voin olla väärässä, mutta minua se ei haittaa. Olen niin monesti.

Lähen tästä metsämökkiini mööröttämään. Minua ei kaipaa kukaan muu, kuin lapset. Jos aina nekään.

3 kommenttia:

  1. valto

    kuluttaja on tässä ikävä kyllä isompi houkka kuin mainosmies. mainosmies ei nimittäin menestyisi, mikäli ihminen kykenisi tekemään kulutuspäätöksensä arvomaailmansa, eikä copywriterin luomien mielikuvien pohjalta. yksikään mainos ei voisi hallita tai alistaa ihmistä, mikäli ihminen kykenisi arvioimaan objektiivisesti, erottamaan oman tahtonsa ja mielihalunsa ulkoapäin tulevilta vaikutteilta.

    ainoa asia joka tässä lohduttaa on se, että miljoona kärpästä ei ole oikeassa; vaik­ka miljoona ih­mis­tä van­noo hö­lyn­pö­lyn ni­miin, hö­lyn­pö­ly ei muu­tu sen vuok­si to­dek­si.

    ja sekin lohduttaa, että mainosmiehen ammatti on yksi vähiten arvostetuimmista. se sijoittuu sijalle kolmesataajotakin, jonnekin luontaisparantajan ja velanperijän välimaastoon.

    ja varsinkin se lohduttaa, että netissä adblockilla tai greasemonkey-ohjelmalla saa häädettyä koko roskan.

    meri

    VastaaPoista
  2. Meri

    Luultavasti maailma olisi vähintään neljänneksen kohtuullisemmassa kunnossa jos mainostamista ei olisi kehitelty koskaan tähän mittaan, missä se nyt liituaa.

    Mitä mainosteollisuus merkitsee luonnollekin? Paljonko metsiä on hakattu ja logistiikan vuoksi öljyä poltettu pelkän mainospaperin, pahvin ja muun materiaalin hankintaan ja siirtelyyn? Väreihinkin on maata pitänyt kynsiä ja kaivoksia maankamaraan repiä, ja kasveja tuhota. Entä mainosten tehtyä "tehtävänsä" ja muututtua roskaksi, mitä sen tuhoaminen ja kaatopaikoille, nykyisin jätteenpolttolaitoksiin rahtaaminen on luonnonvaroja kuluttanut? Hirviääkö ajatella edes?

    Jos mainostaminen muuttuisi (olisi pysynyt) asialliseksi tuotevalistukseksi ilman väreillä skaalailua, se olisi yksi suuri osanen ilmastonmuutoksen hillintää.

    Mutta kuten kaikessa, missä on yli äyräiden menty, ei enää osata palautua järjenkäyttöön, kohtuuteen edes ja valehtelun lopettamiseen.

    VastaaPoista
  3. valto

    jos minä saisin tehdä yhden mainoksen, suuntaisin sen art directorille ja copywriterille: pese sinäkin verenruskeat syntisi lumenvalkoisiksi uudella edullisella pesuaineellamme. hinta: ainoastaan kolmekymmentä hopearahaa.

    vai pitäisikö sittenkin laittaa hinnaksi 29,99 hopearahaa ?

    veljeni kesämökkinaapurina on 53-vuotias paavo, jonka autokorjaamon päädyssä roikkuu pieni kyltti, jossa lukee hädin tuskin tielle erottuvin kirjaimin: TI-halli paavo putkonen (nimi ehkä muutettu). vasta hiljakkoin paavo älysi, että olisihan siihen voinut laittaa puhelinnumeronkin. mutta jo pelkkä ajatus esitteen tai lehtimainoksen laatimisesta saa hänet hikoilemaan. sitä paitsi mainostaminen on kallista.

    meri

    VastaaPoista