Sipaisuja

22.3.2018

On sitä säillä päivitteleville puheenaihetta satanut tälle talvelle. Lumen tuiskutessa kenellepä ajatuksen makkaraan pullistumaa tekisivät valtamerien jätelautat, tai oman kulutuskäyttäytymisensä ääneen pohdinta.

Harva hätkähtää dokumenttia katastrofista, joka kertoo pikkulintukantojen romahduksesta, jonka aiheuttajaksi ovat paljastuneet maatalousmyrkyt tuhoamalla niiden ruuan, hyönteiset. Joku kurja huumejulkkis aiheuttaa suuremman kuhinan.

23.3.2018

Vanhemp.yhdistyksen järjestämä disco Keskuskoululla. Hain sinne valot "Holarilta" ja siellä ilta itselläkin kulahti. Muksuja oli mukavasti jytäämässä ja hauskaa taisi olla.

24.3.2018

Näin mukavan "hävettävää" unta.

Virginia Woolf kirjoitti 24.3.1941 elämänsä viimeiset päiväkirjamerkinnät. "Tämä tuulinen kolkka. Ja Nessa Brightonissa, & minä kuvittelen millaista olisi, jos sieluja voisi uuttaa." 

Neljä päivää myöhemmin hän lopetti jäähyväiskirjeensä Leonardolle: " En usko, että kaksi ihmistä olisi voinut olla onnellisempia kuin me."

Vielä hän piirsi paperin alalaitaan nimikirjaimensa, asteli päättäväisesti polkua pitkin vetten tykö, keräsi kiviä painoksi taskuihinsa ja kahlasi tulvivaan Ouse-jokeen.

25.3.2018

Perkon kirjassa Rudiger von der Goltz purjehtii 1918 "vapauttamaan" Suomea. Mannerheimia vituttaa taustalla.

Mitähän minäkin kaikkien lukemieni kirjojen tiedoilla enää teen? Välittyykö lukemisharrastukseni edes visuaalisena esimerkkinä penakoitteni päihin kun sillä ei enää huomisen maailmassa tule olemaan samanlaista merkitystä?

Väinö Kirstinän elämäkerran (Hosiaisluoma) lukemisen viimeistelin myöhäisillan viime tekosiksi. On se eri maailmasta kertovaa sekin vaikka ihan eilen hänkin vielä oli.

Kirjoitetaanko tulevaisuudessa (lähi)historiaa enää samalla tavalla henkilöiden kautta?

26.3.2018

Könysin katolla lapioimassa lapetikkaat esille. Tuli syvä polku savupiippujen luokse. Tilasin nokikolarin.

Uutiset pauhuavat nyt venäläisdiblomaattien karkoituksilla Englannissa tapahtuneen myrkytyskeissin vuoksi. Suomi karkottaa yhden, USA 60, muut maat siltä väliltä. Samaan aikaan Siperiassa 64 ihmistä kärvähti kuoliaaksi tavaratalon tulipalossa.

27.3.2018

Heräillessä sana "pinetti" mielessä.

Nuohoojan kotikäynti 63 €.

Otin Hédi Friedin "Kysymyksiä joita minulle on esitetty keskitysleireistä" esille. Esipuheen on kirjoittanut Sofi Oksanen. Siinä hän sanoo mm. näin:

"Kansanmurhaan johtavan tien alussa on aina jokaisesta yhteiskunnasta löytyvä vihan kipinä. Se kipinä on rasistisessa huutelussa. Se on homovihassa ja salaliittoteorioissa. Se kytee naisvihassa, juutalaisvitseissä ja etnisessä syrjinnässä, ja se alkaa aina vihjailuista ja huhupuheista, että jokin tiettyyn ihmisryhmään kuuluva on myrkyttänyt kaivon, raiskannut naapurin lapsen tai suunnitellut terrori-iskua. Se kytee hetkessä, jossa ihmiset eivät enää välitä, onko huhu tai väite totta, vaan päättävät uskoa valhetta. Vihan, ennakkoluulojen ja huhujen luoma vihollinen ei ole enää ihminen; hän on epäinhimillistetty olento, joku jota ei enää pidä kaltaisenaan -joku joka on helppo tappaa." 

Kun edelläolevan lukee, tajuaa, kuinka maailman ilmatilaa myrkytetään muillakin, kuin kasvihuonepäästöillä.

Mitä valtioiden välillä on jälleen tapahtumassa; Itä vastaan Länsi?

Kuka pian enää ottaa selvää, kuka on oikeassa?

Sanooko enää yksityinenkään sydän, kenelle sen sykkiä täytyy?

                                 (Valokuvissa on ystävieni käsiä, heitä muistan)

Sipaisuja

17.3.2018

Lauantai. Kävin poikulaisteni kanssa siivoamassa kadun toisenpuolen Huotari-vainaan puuliiterin. Vainajan poika ja tytär perkasivat taloa myyntikuntoon niin hieman hommaa joudutettiin. Liiterissä oli kukkurakärryllinen lankun- ja laudanpätkiä. Ne riittävät saunapuiksemme näiden lumien ajaksi eikä tarvitse ummentakaa Unimäestä lähteä hakemaan. Sattuipa sopivasti!

Mukava oli poikien kanssa puuhastella sekin homma.

Iltamyöhällä telkkarissa japsilainen klassikko Aistien valtakunta, mutta kun on aikomus Napikselle humpalle, niin jääpi katsomati. Paitsi jos tallennustoiminto pelittää.

Tuon elokuvan katsoin Kuopiossa 1970-luvulla ja myöhemmin Tampereella. On K-18 merkintä vaikka ei siinä päitä muistaakseni putoile. Naivat kuitenkin vähän erikoisemmin eväin. Alisteisessa asemassa olevien kuvaustakin siinä on, ja ilkeitä isäntäherroja. Olikohan tässä moviessa se keitettyjen kananmunien kohtaus? Jos, niin sillä kohden ei ainakaan viisari värähdä; ruualla ei saa leikkiä!

18.3.2018

Näin unta, että videoin dokumenttia hautausmaan äänimysteeristä. Outoa esiintymää olivat tutkimassa papit, kanslioiden väki, hautausmaamestarit ja muutakin harrasilmeistä porukkaa. Kaikki kerääntyivät erään äskettäin umpeen luodun haudan ääreen josta kuului kumeaa puhetta, kuunnelmia, musiikkia, oopperoita, aarioita.

Poliisit ja kaivinkone saapuivat. Hauta aukaistiin, arkku avattiin. Vainajan lisäksi arkusta ja sen rakenteista löytyi kaiuttimet, virta-akkuja ja läppäri, jossa oli aukilinkitettynä Yle Areena. Parhaillaan siellä pyöri dokumentti Tovesta ja Tuulasta.

Unesta keskenhavahtuminen harmitti.

Napiksella oli mukavaa. Finlandersin lisäksi toinenkin bändi soittaa jytkytteli jalkoihin hulahtelevaa tanssimusiikkia. Sen solistina oli nuori nainen joka väliin simpsitteli nätisti viulullakin.

Eilisiltaisen elokuvan tallennus meni mönkään.

Tänään ovat korvat soineet niin lujaa, että häiritsee. Tavallisesti en siihen huomiotani kiinnitä. Viime viikolla tuli aika kuulopolille. Se on toukokuussa. Piti siis paikkansa se 9:n kuukauden jono.

Demokratiassamme on useiden puolueiden joukosta valitut 200 edustajaa pitämässä valtion ryhtiä suorassa, mutta vaikka he ovat niin sanotusti pienoisotos kansasta, niin yleisesti ollaan sitä mieltä, että joidenkin asioiden ajamiseen tarvitaan kansalaisadresseja. Eivätkö edustajamme osaakaan hommiaan? Eikö parlamentaarinen demokratia toimi? Olisiko remontin paikka?

Kun pitäisi kyetä ajattelemaan todella suuria ajatuksia esimerkiksi koko maapalloa koskettavasta ilmastopolitiikasta, niin millä eväillä nämä meidän 200 edustajaamme sellaiseen kykenevät kun eivät edes jo 70-luvulla täysin toimineen, valmiin terveydenhoitosysteemin päivitystä hallitse?

Tyrkkäsin Hesarin "uuden" kolumnistin,  Jari Tervon haastattelun jälkirimpsuun sitkokseni. Turhauttavaa se tosin on, koska mitään vaikutusta niillä ei ole. Ei Tervo itsekään niitä lue. Saatika että haastattelun laatija tai Sanomatalon muu väki. Kommenteista yleensäkin on tullut pelkkä vitsi, kiitos internetin, kiitos joutavia jorisevien, kiitos trollien ja yleisen klikkauskilpailun. Kiitos kiihtyvän mölinän, joka täyttänyt on atmosfäärin.


Kommenttini editoituna tässä:

 Löysin itseni Tervon haastattelusta. Tervo sanoo: " Niitä, joiden sana on todella vapaa, ovat pysyvästi rikkaat ja tosi köyhät." Minä en ole se rikas. 

Ero köyhän ja rikkaan sanomisen vapauden käytön vaikutuksesta: Wahlroos kun rölähtää, niin muu kapitaali kumartaa ja tekee korjausliikkeensä ja samalla köyhät painuvat yhä kyykympään. Mutta kun köyhä, vaikkapa minä Valto Ensio, yritän pihahtaa, sillä ei ole mitään vaikutusta. Korkeintaan ulkoistettuun, ostettuun moderoijaan. 

Jari Tervo kuuluu itse hyvin toimeentulevaan keskiluokkaan, mutta on aiempien esiintulemistensa arviolla luultavasti enämpi meidän köyhien puolella kuin rikkaiden. Silti voidaan kysyä, että jos hän joskus kirjoittaa köyhän, minun puolestani, niin kirjoittaako hän todella? Uskoisinko hänen aitouteensa jos epäilen tietopohjaansa vähävaraisen elämästä, sen kaikkeen vaikuttavasta todellisuudesta tavallisessa perheen arjessa tämän julmetun kulutuspröystäilyn keskellä? 

Kenen puolesta Tervo siis aikoo tulevissa kolumneissaan asioita ja ilmiöitä "rikki repiä" ja niin, että se olisi uskottavaa, ja että sillä olisi vaikutusta Arkadianmäelläkin? Ainoa sektori, josta hän voi uskottavaa, "repivääkin" epistolaa luoda on oma, keskiluokkainen elämä ja sen ihmiset. 

Elokuvaohjaaja Michael Haneken sanoi haastattelussa, että hän ei tee elokuvia pakolaisista, sellainen pitää tehdä sen, joka on ollut pakolainen. 

Tervo, olematta pakolainen kirjoitti silti kirjan Layla ja kirjan kepoisuus ja uskottavuus pakolaisten puolesta puhumisessa todisti Haneken sanoman, että se ei onnistu. 

Ääneen pitäisi siis päästää ne, jotka rikkirevittävistä asioista jotain omakohtaiskokemustensa perusteella ymmärtävät. Siksikin, että muutenkin hyvinvoiva Tervo saa loistavan palkkion jokaisesta Hesarin kolumnistaan, niin ei hänen pidä kuvitella, että köyhä hänen ymmärrykseensä köyhyydestä uskoisi. 

Köyhä ei koskaan pääse sanaansa käyttämään Hesarin kolumnistina, mutta kuka tahansa Wahlroos Jari Tervon lisäksi varmasti pääsee.

19.3.2018

Äet lähti Helsinkiin koulutuspäiville. Tein eväitä mukaan. Eväslaukkuun laitoin pienen termoksellisen kahviakin ja puolukapiirakkaa sillä junassa tarjottavat ovat järjettömiksi hinnoiteltu.

MOT: "Kun home asettuu taloksi". Luulin, että ohjelma käsittelee Putinin vallanvuosia jotka nyt Venäjän kansan armosta jatkuvat seuraavatkin 6 vuotta, mutta se olikin pukkilalainen kertomus kotihome-ongelmasta.

Lieköhän Pukkilan Kanteleessa vielä se villisikafarmi? Kävin siellä 90-luvulla.

Ihmiset ilmoittavat hanakasti ainoaksi oikeaksi koulukseen elämänkoulun. Mitä se tarkoittaa? Velvoittaako se johonkin? Entä, jos jää toistuvasti luokalleen? Koko elämän kattavan cv:n tekevät jokatapauksessa omaiset postuumisti perunkirjoitusten yhteydessä. Riippuu siis perunkirjoitusten onnistumisesta, saako elämänkoulustaan päättötodistusta lainkaan. Mutta väliäkös sillä sitten, vainajalle.

Elämänkoulun käymisestä sen kesken ollessa ei ehkä kannata mainita eläessään tavuakaan. Vysotskin Vainajasta laulavat sattuvin sanoin Mika ja Turkka Mali: https://www.youtube.com/watch?v=pRSeSRY35ls

Uusimpia beckejä neloskanavalla. Jähmeitä. Se toisinaan varsin vastenmielinen "Gundvald" on poistettu sarjan uusimmista filmauksista. Joutaakin. En alunalkaenkaan ole pitänyt siitä roolihahmosta, mutta sehän sen tarkoitus on ollutkin. Poliisikouluun tosin nykyisin testein ei näin selvää, psykologisesti vaarallista tapausta päästettäisi.

Vastaavin thermostaatein toimineet tyypit oikeassa elämässä ovat olleet niin perkeleellinen kokemus, ettei niitä nyt viihtyäkseen enää olohuoneisiinsa päästäisi. Itse näyttelijän, Mikael Persbrandtin elämä ei kai kovin mukavaa aina ole ollut kaksisuuntaisesti rassautuvan mielialansa vuoksi, että sen kanssa selviämisestä hän kyllä myötätuntoni saa. Kuulunee luonteensa poikkeavuuden yksilökohtaiseen esiintymismerkkiin sekin, ettei hän ota vastaan lääketieteellistä apua asiaan.

Tänään kirjauduin fb:n Rukajärven suunnan kaverilistalle. En sotiamme ihannoidakseni tai siksikään, että moisia muistoja iänkaiken sukupolvien toivoisi muistavan kuin korkeintaan kuivien, historiallisten faktojen tasolla. Isäni nyt vain sattui sillä suunnalla tappajana heilumaan viime maailmansodan talkoissa, että jos sattuisi jotain henkilökohtaisesti kiinnostavaa samalla selviämään. Niin kuin se Viinikan Matin tapaus 5.8.1944.

Illalla ruotivat elokuvaohjaajan  ja näyttelijöiden välisiä, työsuojelulain piiriin kuuluvia ongelmia. Hieman samantapainen juttu kuin Nybergillä oli äskettäisessä ohjelmassaan Törhösen kanssa. Tuli jo uutisten yhteydessä näytetystä ingressistä mieleen, että tuo mies saattaa tehdä vaikka harakirin, kun niin hätääntyneesti pälysi.

Julmaksi se menee, jos telkkarista tehdään käräjäsali.

20.3.2018

Mitäs sitä tulikaan mietittyä eilen? Tänään ilmestyi ruudulle uutinen, että Tukholman teatterin johtaja on tehnyt itsarin julkisen lynkkauksen seurauksena. Entä jos Aku Louhimies, jota eilen höykkyytettiin (ansiostaan tai...) nykäisee itsensä kiikkuun? Miltä se tuntuisi niistä, jotka (syystä tai...) juttunsa veivät "kansantuomioistuimeen"? Sitten saattaisi käydä niin, että ohjaajansa epäasiallisesta käyttäytymisestä johtunut masennus ja pahaolo ei lopu koskaan.

Mutta jos asia olisi käräjien kautta viety eteen päin, katharsis olisi saavutettu prosessin laillisuuden kautta, kenties. Jos joku toimii laittomasti meitä kohtaan oikeuttaako se heidän tuomitsemiseensa ilman tutkintaa ja pitäviä todisteita? Emme me ole tuomareita, näin on opetuksissakin ohjailtu. Jos minut tai läheiseni joku pahoinpitelisi ja minä menisin rankaisemaan häntä samalla mitalla, ketkä kaikki siitä joutuisivatkaan tuomiolle?

Onko tämä julkisuuslinja siis oikea? Mitä kostolla on koskaan aikaan saatu? Entä oikeusvaltion periaateet? Muistetaanko, kumminko päin se iänikuinen hutkintatutkinta sanonta meni?


Alkaisi olla sivuja satoja proosaa (novelleja) jälleen koossa, mutta kannattaako julkaisua yrittää? Jos teettättäisi kirjansa Petroskoissa?

Gaiuksella oli pari kaveria kylässä eli meitä "miehiä" oli paikalla 6. Paistoin "terveyslettuja". Taikina sekoitusjärjestyksessä: munia, porkkanaraastetta, hunajaa, suolaa, maitoa, sämpylä- ja vehnäjauhoja, kauraryynejä, oliiviöljyä. Tulos: 30 sentin räiskäletorni. Kaik mäni.

Komensin poikulaiset saunan jälkeen nukkumaan. Katsoin sitten Islantilaisen Laava kakkosen Areenalta.

Nyt kirjoittelen. Klo alkaa olla ½yö.

21.3.2018

Ei viitsi jokainen aamu edellisen yönsä unia paperille muistella, vaikka mainioita tarinoita ja tunnelmia esiintyy.

Nukkuminen jäi vähiin. Rupesin nukkumaan kahden korvilla ja nousin klo 6, keitin puuron ja herättelin pojat pikkuista vaille 7. Hyvin kerkesivät koulutielle. Kuudelta idän taivas avautui marjapuuron värisenä, pakkasta oli -17.

Nyt klo on 9, pakkanen on höllentänyt  otettaan, tuiskuttaa ja muistan, että unessakin tuiskutti: Järven avara, talvinen jäälakeus. T oli pulkassa, S, G, P ja E isossa reessä ja minä latasin tuulen mukana täydellä vauhdilla punaisen leijan narusta rukkaskädellä kiinni pidellen ylitse. Järven kaukaisella rannalla soitti Horttokaalo: "Rai! Rai! Rai! Rai...", vain raikui ja balalaikka helisi.

No niin, tulihan se viimeisin uni muisteltua sittenkin.

Tänään olen ollut aktiivinen kirjoitusurakoitteni suhteen.

Maailmantilanne on huolestuttava, mutta miksi päätäni vaivaan kun niille asioille on lähetetty päitä joille siitä maksetaan.

Toisaalta koska asioiden selvilleottamisesta, ajattelusta ja päättelystä maksetaan ammatikseen sitä harrastaville jo etukäteen tiedossa oleva palkkio, niin tointa pestautuvat hakemaan vain leipäpapit.

Ajatusten vesakot olisi raivattava palkkioitta.

Paasaamistahan tämä vain on. Pitäisi siirtyä kokonaan vain pienten merkintöjen tekemiseen mannapuuron pohjaanpalamishämmästelyineen.

Mieleen tuli Samuli Paronen. Ei hänkään rauhaa saanut ellei kynä päivittäin käynyt vaikka sanomalehtien marginaaleissa. Hänen veroistaan tiivistäjää suomalaisten aforistikkojen seasta saa kuitenkin hakea. Erno oli, mutta onko muita joiden sanat jytkähtäisivät rinnassa kuin rytmihäiriö?

Otetaanpas pienet rytmihäiriöt Paroselta:

"Terve kohta sairaassa on kuin sairas kohta terveessä: se on kipeä."

"Terve yhteiskunta sairastaa kohtuullisesti. Se oivaltaa ettei sairauksien täydellinen kieltäminen johda yhä suurempaan terveyteen, vaan kuolemaan."

"Kun kylliksi paimentaa, huutelee ja kyselee, kyllä joku lopulta vastaa, määkäisee, ja alistuu, näin syntyy jopa yleinen mielipide."

"Kun demokratia pukeutuu univormuun ja nostaa salkoon lipun, on paras selvyyden vuoksi antaa sille uusi nimi." (Samuli Paronen, Maailma on sana)

Sipaisuja

14.3.2018

Elokuvakokemus eilenillalla keskimääräistä jykevämpi. Mittarina vaikka se, että eväinä olleet 3 mandariinia jäivät syömättä jysähtäessäni katsomaan. Loppupuolella tarina hajosi ja täydellisemmän elämyksen saavuttamisedellytys jäi päättämättömyyden tilaan; ilmiö toistuu nykyään säännönmukaisesti elokuvateollisuuden liukuhihnatyöskentelyssä.

Vanhemmilta tekijöiltä on vieterit löystyneet ja nuorilla se kuuluu jo digitykytyksen, tai -tykityksen, hermostuttamaan genreen. Näyttelijöillä ei taida olla sanomisen varaa vaikka tympisi kuinka kokiessaan, että nyt männöö mehtään, pietään parin kuukauden tauko.

Elokuvastako lie johtunut, että unia tuntui riittävän tulvaksi saakka? Viimeisimmässä ennen heräämistä kirjoitin jälleen ruutupaperiliitutauluun älyvapaan lauseen: Ihmiselo on pelkkä neulasen osa hevosen(?) kuusessa.

Kirjastosta Elvi Sinervon elämäkerta (Jaana Torninoja-Latola 2017),  Henrietta von Schirach, Herraskansaa ja Astrid Lingren & Sara Schwardt "Kätken kirjeesi patjani alle". Olen myös varannut Perkon Goltz-teoksen ja Parkkisen Puuppos-elämäkerran.

Astridin ja Saran aloitin jo ja se pani sentimentaalisen mieleni liikahtelemaan. Kirjaan on koottu 12 vuotiaana 1971 Lingrenin kanssa kirjeenvaihdon aloittaneen Saran ja Astridin kaikki kirjeet sensuroimattomina.

Pääkirjastossa on remontti meneillään. Melkoinen poravasaroiden jyrske siellä olikin. Lyseon väistötiloja remontteeraavat sinne.

Tänään tuli vastaan semmoinen nimi kuin Tuija Malinen joka muljahtaa mukavasti Maija Tuliseksi.

Nimensä pitäisikin saada vaihdettua kädenkäänteessä, että voisi ottaa sen toisenkin minänsä laillisesti käyttöön, vauhdissa. En silti pidä oman nimeni muljautuksesta Heikki Valtoseksi. Värittömiä, ja kuin veneenmelan latsahdukselta kuulostavia molemmat nimet. Olisiko sillä toisella minällä myös omat sostunnuksetkin?

Etunimeni valinnasta muistan kerrotun, että isä on sen päättänyt, ja koska hänellä on ollut sen niminen sotakaveri (liekö kaatunut?), Ensio on siihen sitten sointuvuutensa takia hönkäisty papinkanslian porstuassa; "Olokoon vaikka Valto Ensio", eli kuin se isän sanallinen eväsleipä maailmanraittia varten: "Kuhan jotennii elämäny piästä piähän tolskootta". Ja tosiaankin olen tolskannut!

Järkyttävän naurettavaa tolskoomistahan tuo on valtioidenvälisillä hiekkalaatikoillakin.Tuorein se Venäjän ja Britannian diblomaattienkarkoitus-ähäskutti-peli! Varsinkin, kun riskitietoisen agentin murhayritys paljastuu suuremmaksi katastrofiksi kuin koskaan Syyriassa pommeilla silputtujen, avuttomien, laskelmoimaan kykenemättömien lasten röykkiöiksi kasvavat ruumiskukkulat!

Maistakaa myrkkymaljanne itse helevetin korppikotkat May ja Putin!

Kosmologi Stephen Hawking on kuollut.

15.3.2018

Astridin ja Saran kirjeenvaihdosta koottu kirjanen oli mukavan yksinkertainen, herkistävä. Olisin itse voinut haluta murrosiässä tuollaisen kirjeystävän, mutta en ole ollut niin varhaislahjakas kuin tämä Sara, joten en olisi kyennyt.

Ne sivut, jotka käsittelivät Saran uskoontulon kokemuksia ovat minusta, uskonnottomasta ja jumalattomasta, pitkäveteisten saarnojen kopioita. Teini-iässä uskoonhurahtaminen ei harvinaista ole älykkäillä ihmisillä. Aivot ovat hätäännyksissään kehittyessään liian nopeasti ja siinä on sitten kahtiajakautumisen vaara olemassa; ollako hullu vaiko eikö olla, siinäpä pulma; auta, Jeesus!

Uskoontulohan kertoo vähintään lievästä mielenhäriöstä. Sille, jolle niin käy, eikä syvemmälle nurjahda, niin se saattaa olla hyväksikin. Diagnostoitavissa oleva mielisairaus taas johtaa muihin toimenpiteisiin. Aaiemmin se oli häpeän paikka, jos kohta on edelleenkin. Usko voi olla eräänlainen luonnonlääkitys aivojen häiriöön.

Saarnasivuja ei montaa kirjassa ollut. Uskokin aikuistuttuaan on tytöllä, nyt ikäiselläni naisella laantunut kohtuuden rajoille ja hänen loppukommenttinsa (viimeinen kirje jo kuolleelle Astridille) vuodelta 2012 on yksinkertaisen viisas yhteenveto vuosikymmenien kirjetoveruudesta. Tämä olisi sellainen kirja jonka antaisin omalle kirjeystävälleni lahjaksi jos raskisin ostaa.

Mainitun kirjan lisäksi mieltäni liikautti tänään Hesarin Maaret Kallion kolumni.

Tulivat aurinkoiset, pikkupakkasen säväyttämät päivät harmaiden pilvimassojen alta esiin. Kuono hännän alla makaava Vinha on kuin suuri, musta karvamato valkean lumipenkan päällä auringossa.

Katsoin Areenalta Saksalainen lääkäri-elokuvan. Ei huono.

16.3.2018

Voi näitä unennäköjäni! Menin jollekin tutulle timpuroimaan uusia ulkoportaita. Aloitin purkamalla portaiden alla olevaa komeroa, mutta lopulta nakkelin vajumattomasta läjästä kipsivalumuotteja alhaalla pölähtelevään murakasaan.

Eliaksella "hyppypäivä" jälleen. Kirjoittaa esitelmää verkon kautta. Juteltiin aiheesta sananvapaus:

Sananvapaus ei tarkoita samaa kuin sanan vapaus.

Sanalle ei pidä antaa lupaa mellastaa kontrolloimatta.

Sanan, kuten kädenkin, vapautta pitää oppia hallitsemaan aivoillaan.

Käsi on pidettävä kurissa vaikka kuinka tekisi mieli kouraista kyselemättä, sopiiko se kohteelle.

Myös lyömään jo kohotetulle kädelle täytyy osata antaa se viime hetken kieltomääräys.

Sanansa täytyy osata myös nielaista, mutta ne voi yrittää tuoda esittämismuodon miettimisen jälkeen uudestaan esille.

Jos Paavo Väyrynen ei ole muuta viisasta sanonut, niin hänen ”yön ylitse nukkumisensa” kannattaa muistaa.

Sana ja käsi olivat viihdyttävä yhdistelmä Muhammad Alilla nyrkkeilykehässä; sama ei onnistu torilla.

Voitaisiinko sananvapauteen ja sen käsitteeseen liittyviä pykäliä ja moraalia ruveta opettamaan kouluissa omana oppiaineena?

Sanooko YK:n sananvapaus- ja ihmisoikeusartikla asiasta tarpeeksi?

Minua ei ole sananvapauden käsitteestä koskaan erikseen opetuksellisesti informoitu, mutta lapsesta asti olen luultavasti ymmärtänyt, että silläkin on rajansa. Tosin ympäröivän todellisuuden tarjoamilla "neuvoilla" on ollut myös julmat ääripäänsä: ”Turpa kiinni tai se turpoaa kiinni!”

Sanoa sanottavansa, siinä tyyli on tärkeä vaikka aihe olisi vaikea, tai peräti vastenmielinen; tyylin oppii vain opettelemalla.

Sanoillaan loukkaakin joskus toista vaikka ei tahtoisi, silloin sanojen/sanomisten sisältö/tärkeys ratkaisee pitääkö sanottavansa loppuun saakka saatella. 

”Anteeksi mutta…”, ei oheen kirjoitettuna tai sanottuna maksa mitään, mutta antaa kuulijalle/lukijalle hetken miettimistauon ennen loukkaantumisen tunteen päälle karkua.

Käytin sananvapauttani ja panin edellisen litanian kommenttina Kemppisen sananvapautta käsittelevään blogikirjoitukseen. Editoin sitä tänne hieman.

Hesarissa juttu lajimme perimän korjaamisaikeista jo ennalta:


"ALAMME tehdä ihmiseen muutoksia, jotka periytyvät myös tuleville polville.

”Se on vain ajan kysymys”, sanoo professori Shoukhrat Mitalipov Oregonin yliopistosta.

”Olen varsin varma, että alamme tehdä sitä. Tuskinpa vie yli kymmentä vuotta”, hän pohtii.

Mitalipovin laboratorio on ensimmäisiä, joka on poistanut ihmisalkioista sairauksia aiheuttavia geenejä. Jos muutos tehdään jo alkioon, se monistuu tämän jokaiseen soluun ja periytyy myös jälkeläisille."


Kannattaako enää olla mitään mieltä evoluutiokehityksen sorkkimisesta ja lajimme jalostusyrityksistä kun sillä saralla ollaan jo näin pitkällä?

Luin Ylen sivuilta Kari Enqvistin kolumnin kollegastaan Hawkingistä. Asiallinen negrologi ilman rönsyjä.

E:lle ja P:lle käytiin etsimässä suksia. Intersportin alennuksessa siteineen 200 €, Tokmannilla ja Citymarketissa ei ollut suksia enää myynnissä. Prismassa maksaisivat siteineen 129 €. Harmittaa vain, kun poikien viidenkympin lahjakortit olivat sinne Intersporttiin, niin jäivät sukset vielä kauppaan. Hirvittelin siinä ohimennen yksien hiilikuituisten alennussuksien melkein 50% ale-hintaa: 320 €!

Sipaisuja

5.3.2018

Oltiin täällä ummen takana iltapäivällä. Uuniin tulet, hellaan kans ja pianpa myös saunalle, että kerettiin ennen pilkkosenpimeää kylpeä. Pojat rymysivät siihen malliin ulkosalla, ettei löylyjen jälkeen tarvinnut nukkumaan nohitella. Vielä en ehtinyt puusouviin kun oli "tätä muuta".

Varpaita paleltaa, nenän korkeudella on lämmintä 13, parvella sopiva. P jäi sohvalle lukemaan ja nukahti siihen. Peittelin paidattoman pojan hyvin. Vinha hyppäsi jalkojen lämmittäjäksi.

Lueskelen Paavolaisen Synkkää yksinpuhelua. Sitä luin jo syksyn viimeisillä käynneillä; kirja jäi nipistimien varaan verhoon roikkumaan. Lienee kolmas kerta kun sitä tavaan, mutta kyllä se vain yhtä lailla vie mukanaan. Ehkä jotain uuttakin sieltä oivaltaa. Kun lukiessa muistaa "synkät" aikalaiskritiikit (myös nykyaikaan ulettuvat) Paavolaisen sota-ajan dokumentista, niin rivien välitkin tulee luetuksi tarkemmin.

Mitä siitä, jos yksi taidokas kirjailija väistelee totuutta kun sitä teki koko sotienjälkeinen, pelottelujen notkistamalla öljyllä voideltu yhteiskuntakoneistokin Moskovan komennossa.

6.3.2018

Pakkasta 25. Piti lähteä kelkkaan bensaa hakemaan, mutta auto ei käynnistynyt tienvarressa. Soilan autolla nykäistiin pyörimään. Joku oli kylälläkäynnin aikana yrittänyt ajaa autolla moottorikelkan jäljille tienvarresta, mutta oli älynnyt pakittaa pois ennen kuin upposi.

Kurvailin ajourat koivujen kahtapuolen, jotka uhraan seuraavan talven lämmityspuiksi. Niitä on kolmisenkymmentä isohkoa, tiheässä kasvanutta, suoraa, pitkälti oksatonta puunjytkälettä. Hirvittää jo ennakkoon niiden nuriminen, punnerrus pihaan, pätkiminen, halkominen, pinoaminen, Kniin rahtaaminen, pinoaminen, polttaminen...

7.3.2018

Tänään vedin köyden päässä jo muutamia rungon puolikkaita pihaan, mutta onnistuminen on sitäsuntätä koska lunta on niin saatanasti, että pöllinpää sukeltaa syvälle hankeen. Siinäpä sitten kaivelet ja homma on kahta kaaheempi. Pitänee pätkiä lyhyiksi pölleiksi, jotka jaksaa konstilla kammeta rekeen. Tyvet ovat jopa 35-40 senttiä läpimitaltaan ja parinkin metrin pätkä painaa jos ei satoja, niin ainakin yhden sata kiloa. Ja kun lumi yltää kainaloihin...

Pojat olivat Juhanilassa 9-16. Olivat laskeneet Kustilan suuntaan menevää mäkeä ja sitten tullessa vielä Villelänrinteessä. Evekin tuli. Lämmitettiin taas sauna ja kylvettiin kunnolla. Kerkesi tulla pimeä jo lauteilla ollessa, mutta olihan klo jo päälle 19. Saunan jälkeen penakat pelasivat korttia parvella ja piirtelivät. Älylaitteista loppui virta jo eka pvnä, ja se hyvä. Mökki on nyt liiankin lämmin.

Väsyttää. Kaikki muksut ovat jo unessa. Minäkin uinahdin vähäksi aikaa. Nyt luen. Paavolainen on Karjalankierroksella Karhumäessä Tiedotuskomppaniansa asioiden varjolla. Ryyppäystä jonkun verran, mutta myös maisema- ja kyläkuvauksia on. Sodan näyttämö ja sodan jaloissa kelekkerehtävät ihmisparat ovat kelpohahmoina esille maisemastaan etsattu, ne vähät mitä sivuille pelkkien pohdintojen lisäksi päästetty on.

Yritin mielikuvitella 2014-kesän polkupyöräretkeäni samoille seuduille, kuten Nurmoilaan ja Aunukseen esim., mutta muutamat vuosikymmenet ovat tehneet tehtävänsä eikä Paaviolaisen tekemiä kirjallisia kuvauksia edes maisemiin voi verrata. Siellä itse polkiessa joissakin kylissä tuntui, että Lönrotin aikoihinkin olisi ollut lyhempi matka kuin Paavolaisen. Neuvostoliiton tilkkutäkki painaa maakuntaa raskaana edelleen eikä ainakaan Putinin aikana sen alta pois pääse. Entisenlaisekseen edes luonnon puolesta, tai varsinkaan, ei ikinä.

8.3.2018

Ajoin nokkopinot koivuja pihaan. Yhden ison, monihaaraisen ja moneen suuntaan vänkyröityneen petäjänkin kaadoin  kolmen-neljän kuusentaimen kasvua häiritsemästä. Yhdestä kuusesta tosin katkesi latva ja sen jouduin ottamaan myös polttopuuksi. Petäjäpöllejä piti hakea useasti. Tein vain toista metrin pätkiä tyveltä, en olisi muuten jaksanu sitä jynkyrää kyytiin kaahoa. Otti käpäliin ja käsiin päivän uppuroinnit.

Lämmitettiin taas saunaa ja kylvettiin.

9.3.2018

Iltahämärissä Kniin. Sivukadulla ei mitään ihmeellistä. Luin rästissäolevat lehdet. Radion kuuntelu jäi Unimäessä vähälle, niin en paljoa tiennyt maailmanmenon kuohukuplista, mutta menetys sen suhteen osoittautuu jälleen minimaaliseksi, mitä nyt joku "KGB":n nykyagenttien entisen agenttitoverinsa myrkyttäminen Lontoossa; niitähän riittää kun kerta lapsiakin uusien pommierikoisuuksien koekaniineiksi Syyrian rojuläjissä.

Eliakselle haettiin kesätyöpaikkaa. Hakemuksen voisi lähettää K-Rautaan, muihin paikat jo täytetty. Sitten kuitenkin tärppäsi kun käytiin Rak.liike Haloselta kysymässä. Siellä työhönottaja kysyi, että joko heti aloitat. Kesätyösetelin alkaminen on koulujen loputtua, eli kesäkuun neljäs poika sinne menee. Saa mahdollisesti olla vaikka koko kesän jos se "setelikaksviikkonen" hyvin sujuu. Minä olin neljä-viisi vuotta Halosella Kittilästä muuttamisen jälkeen.

Katsoin Areenalta P:n ja G:n kanssa Doctor Frosterin kakkoskauden eka jakson. Yhtä häijysti se alkoi kuin eka kausikin. Gemma Frosteria näyttelevä nainen esittää ikävien mielenliikahdusten sävyjä erinomaisen aidosti.

10.3.2018

Lauantai. Unimäessä takaisin. Pojat jäivät Kniin Äidin avuksi.

Kahvitauolla oli lintujen ruokintapaikalla kuusi käpytikkaa pienempien lintusten seurassa. Närhiäkin käväisi puolenkymmentä koivuissa istumassa, mutta eivät tulleet automaatin luokse. Yrittävät puiden oksissa rautalangan varassa heiluvia tali-siemenseoksia raastaa, mutta ei niiden kynnet pidä jäisen ihrapötkön kyljellä. Yksi tikka oli hassun näköinen kun se oksassa ylösalaisin roikkuen yritti nokkia talia. Sen kynnet pitävät myös pötkön kyljellä, että mitä lie voimistellut.

Se on tikalle melkoinen helpotus tuo ruokintasysteemi. Minkä puun kaarnan tai lahon alta se ilman kovaa hakkaamista yhtä helposti energia-annoksensa saisi kuin valmiin ihrapalleron jäisestä kyljestä? Oppiiko liian helpolle? Häiritseekö ruokinta-almut ekosysteemiä?

Runnoin umpisessa uppuroiden koivuja nurin ja ajelin sitä mukaa rantteelle. On niitä jo melkoiset pinot. Olkapää nuljahti sijoiltaan ja sitä särkee. Voimakin käsivarresta katosi. Kelkassa vaihde ei pysy päällä muuten, kuin vetämällä/sitomalla vaihdevipu kuomun kumilenkillä väkisin paikoilleen. Öljyä ruikkii koko ajan pois. Keksin kohdan, josta öljylähde pulppuaa: vaihdevivun sisäänmenoakselinjuurenO-rengas on poikki. (Tulipa kummallinen sana.)

Aamulla heräsin sellaiseen uneen, jossa kirjoitin ruutupaperitaululle: Ihmisen elämä on vain tylsä jatkokertomus jossa heräämiset ja nukahtamiset vuorottelevat. Ken painajaiset on elämäntoverikseen saanut, elää rikkaimmiten. 

Oikeastihan minulla menee hirveän huonosti, mutta koska sekään ei ole uutta, niin  perkelettäkö sitä jankkaamaan.

Poikien Äet ei edelleenkään ole kunnossa, mutta nyt hän sai olla muutaman päivän itsekseen ja levätä, että jospa ensivkolla taas töissä jaksaisi. Tänään on ollut tosi voimaton, vatsaan koskee ja heikottaa. Pojat onneksi kotihommissa jelppivät.

Joku päivä mietin, miksi olen "vaihtanut" Puutarhuri-nimityksen Äetiksi. Hoksasin sitten, että vaikka minulla ei kovin hyvin hänen kanssaan aina menekään, niin on hän kovasti arvokas asia lapsille, että ihan pelottaa jos häntä ei yht´äkkiä olisikaan. Kokemus semmoisestakin elämänvaiheesta hyppää toisinaan mielenpinnalle eikä silloin ole hyvä olla.

Näin eräänä yönä ahdistavaa unta, jossa kaivelen puutarhurini suusta kieltä joka tukkii nielun. Se on yksi niiden painajaisten kaltainen, joilla on aivoissani oikeitakin muistijälkiä. Pitänee etsiä se blogikirjoitus, johon yhden sellaisen aivojenrannun olen jäljentänyt. ( http://kivaniemi07.blogspot.fi/2011/10/isa-saapastelee-lupaa-kysymatta-uniini.html )

Kaivelin tässä saunan lämpiämistä odotellessa laatikoita. Mieleni ikäväksi ja mietteitteni painotukseksi putosi vanhan päiväkirjan välistä eteeni valokuva jonka takana on päiväys Foto Säde Siilinjärvi 1.8.1977. Se on Sadun ja minun kihlajaiskuva. Ollaan siinä 17-18 vuotiaita, sileäposkisia, huomisesta tietämättömiä...

Pitäisi tuhota kaikki mustakantisensa...

Sauna alkaa olla lämmin kun klo hiipii likelle kuutta. Hämäräkin jo tassuttelee Vinhan kumppalina pihamaan hangella, hiutii lunta. Itkettää.

https://www.youtube.com/watch?v=KAFB04dMfv4

11.3.2018

Tulin iltamyöhällä Kniin. Äet on allapäin, pojat ihan ok.

Olkapää on sen verran kipeä ja voima pois, etten ärsyttänyt sitä rehkimällä liikaa. Pari tuulen kaatamaa petäjää pelastin konkeloistaan pihaan ja yhden isohkon koivun. Tulee niistäkin halakoja pari-kolme kuutiota. Olisiko kasoissa 10-15 kuution halkotarpeet?

Saunoin lähtiessä, lakaisin lattian, tiskasin, tyhjensin kompostisankon, kohensin lintujen ruokintajuttuja. Painoin oven lukkoon ja asetin luudan sitä vasten.

Hesarissa parikin kirja-arvostelua kohteista, jotka kiinnostaisivat. Touko Perko on perannut vuoden 1918 mykällyksen voittajajärjestystä, sen ratkaisijaa. Puffin mukaan kirja selvittää, että uudemman tiedon valossa saksalaiskenraali Rudiger von der Goltzin laivastoväki valloitti Helsingin ja ratkaisi sodan voittajan, ei Mannerheim joukkoineen.

Mannerheimia kritiikittä ylistäville tällaiset tutkimustulokset ovat kusta sierettymiin. Mielikuvittelen nykyisen puolustusministeri Niinistönkin tuhistamaan nenäkarvoihinsa kirjaa lukiessaan. Jo aamun lehti kirja-arvosteluineen joutuu raivokkaan rutistuksen kohteeksi ja kahvikuppi lentää sisältöineen keittiön seinään.

Perkon kirjan mukaan erillissotaa harjoiteltiin siis saksalaisten rinnalla jo 1918. Siitä jalostui sitten tarina toisen maailmansodan Suomen osuus natsien kumppanina olemisen selitykseksi Karjalan mäntyineen ja niihin haljenneine kalloinemme.

Virginia Woolfia Paavolaisen vastapainoksi. Hänellä merkinnät ovat oikeastaan synkemmät kuin Paavolaisella. Toiseen maailmansotaan ja tragedioihin kytkeytyvät joiltakin osin hänenkin kirjoituksensa vaikka ei vierailukäyntejä sotarintamille teekään. Suomalaisten asevelisaksalaisten Englantiin tekemien pommituslentojen seuraukset tulevat hänenkin päiviään ahdistelemaan.

VW tuntuu mielenlaadultaan itselleni läheisemmältä, herkemmin ahdistuvalta kuin Paavolainen jota upseerikoulutus, viinan kittaaminen ja rintamien todellisuuden näkeminen on kovettanut. Paavolainen pikemminkin kyynistyy kuin ahdistuu, Woolf pelkästään ahdistuu.

Paavolaisen aiemmissa itsekuvauksissa esiintynyt nuoruuden herkkyys on maailman toiseen sotaan mennessä karissut pois kokonaan. Woolfilla elämän yleinen ymmärtäminen tiivistyy mielenjärkkymiseen saakka sitä enemmän, mitä vanhemmaksi tulee. Hän ahdistuu jo omien kirjoittamistensa kanssa kamppaillessaan vaikka toimeentulon huoliakaan ei ole. Minusta tuntuu toisinaan samalta, toisinaan taas siltä, että paskat jaksan välittää mistään. Mutta eikö ne tunteet ole sama asia?

Woolf kirjoittaa enempi tajunnanvirtaa, rehellisemmin, Paavolaisella on mukana laskelmointia, rivienväleissä selittämätöntä falskiutta. Voi lukukokemukseeni vaikuttaa myös kriitikkojen moneen kertaan jälkeenkäsin tahkoamat falskiuden syiden selittämisetkin.

12.3.2018

Allapäin.

Pojat kouluun, paitsi lukiolainen jolla "hyppypäivä" tämän kevään abien kirjoitusten takia.

Keskusteluissa ja uutisoinneissa törmää jatkuvasti kehumisiin lasten ilmaisesta koulutiestä. Mitä ilmaista se on, kun jo ensimmäisen lukioluokan suorittaminen maksaa tonnin pari? Eikä perusasteella olevien koulupolku ole juuri sen "ilmaisempi". En muuten valittaisi, mutta kun välillä kukkaro kuivuu niin, ettei ole leipäänkään rahaa. Ainakin eilisten korista ne pitää kaivella.

Jos elokuulta saakka kustannuksia laskee, E:n lukionkäyntimenot ovat olleet jo nyt yli tonnin ja vielä on 3 kuukautta jäljellä. Lasken kustannuksiin läppärin, älykännykän, grafiikkalaskimen, kynät, kumit, vihot, reput ja kirjat. Liikuntavälineet-vaatteet-kengät, netin ja kopiokoneen käytön ja kulkuvälineenä käytettävän polkupyörän jos mukaan lasken, niin hinnan saa kertoa kahdella. Syöpikin nyt jo ison miehen edestä.

Hesarissa lääkärin mielipidekirjoitus liittyen seksiinsuostumisanomuksesta joka hänen ilkikurisessa kirjoituksessaan pitäisi laatia kirjallisena. Niinpä. Asia kuin asia, ja varsinkin tämä himosytykkeillä roihahtelevan elämän synnyn mahdollistava perusjuttu, menee se ihmislajilla äärimmäisyydestä toiseen.

Kesken on kehityksemme, pahasti kesken. Maailma, jota kansoitamme seksin kautta (tai putkien) kerkeää loppua ennen valmistumistamme.

13.3.2018

Pitäisi jaksaa hoidella muutamia asioita, mutta alla päin nuo kauneimmat ruusut /muistojeni tarhas yhä kukoistaa/niin moni tallaa jalkoihinsa vain/nuo tunteen kukat hellät taipuvaiset...

https://www.youtube.com/watch?v=7DUnyXUaUDE

Menen illalla katsomaan elokuvan THREE BILLBOARDS OUTSIDE EBBING, MISSOUR.

Sipaisuja

26.2.2018

Elämä syntyi 7 miljardia vuotta sitten, nyt te tiedätte, miten sitä tulisi käyttää, sanottiin elokuvan lopussa.

Italiassa mafian perintö kituroi hengissä. Mussolinin jälkeläisellä suoraan alenevassa polvessa näyttää olevan vientiä ja Silvio Peruskonikin on jälleen vauhdissa.

Fascismin siemenet ovat kuin jättiputkella, uinuvat vaikka tuhat vuotta ja kun aika koittaa, ponkaisevat valoon. Eikä se olisi mahdollista ilman kansan "syviä rivejä".

Keitin kasvissosekeittoa. Kelpasi, vaikka sipuliakin siihen möyhensin. Sörsselöin sosetarpeet kalaliemeen, särpimeksi kauraleipää ja juustoa.

27.2.2018

Pakkasta aamulla 28.

Äet kipeenä edelleen. Aikoo mennä huomenna töihin kun siellä kuulema ruuhka kasautuu pöydille. Liekö niiden purkaminen hengenarvoista puuhaa?

Flunssakuuri on jättänyt Pauluksen rauhaan. Minuun se hiipi yöllä. Ensin aivastelin, sitten niiskuttelin ja pian oli kuumeinen olo. Jäseniä ja päätä särkee eikä jaksaisi itseään liikutella, mutta eipä sitä osaa makailemaan ruveta.

Lämmitin takkaa ja uunia kun on niin kipakkaa tuo pakkanen. Pyykkejä laskostelin Eliaksen kanssa. Kävin myös kirjastossa. Hain Yrjö Hosiaisluomaa, hän kuoli tammikuussa niin siksi. Samalla kävin kuuntelemassa, mitä Päivi Alasalmella oli sanottavana yläkerran kirjallisuustilaisuudessa. Muutamalla lauseella osallistuin keskusteluun minäkin. Ei se kovin vilkasta ollut. Paikalla taisi olla toistakymmentä kuulijaa, kirjaston omaa väkeä muutama ja toimittaja Turunen.

Alasalmi oli samoihin aikoihin Orivedellä kuin minäkin. Hän on siitä koulutuksesta hyötynyt, minä en, mutta eihän minulla olekaan edellytyksiä, eikä tuuria. Taitoa kirjoittaa alkaisi olla, mutta myöhässä olen. Vaikka kyllähän minä kirjoitan koko ajan, vaan ei sillä enää ole entistä merkitystä maailmassa, jossa luetaan vain otsikot.

Miettimisen paikka: Timo K. Mukka tuskaili jo 15 vuotiaana: kiire, kiire on että ennätän ennen kuin loppuvat elon päivät. Ja kiirettä hän pitikin, ennätti tärkeimmät kirjoittaa ja kerkesi jopa kuollakin nuorena.

Ei tarvinnut Timo pitkästi urakoida "sellaista elämää, josta tullaan kirjailijaksi". Hän kumosi kalakaverinsa Ernon finlandialla palkitun arvion millaiseen elämänhapattamaan juureen kirjailija leivotaan.

Paistoin kakkupohjan kapealla, suorakaiteen muotoisella, korkeareunaisella uunipellillä. Meinasi kärähtää. Leikkelin jo valmiiksi kerrokset, tasasin reunat.

Leipoessa tuli mieleen vanhimpien tyttärien lapsuuden aikaiset kakkujen teot. Neuvoin kerran kakkupohjan nyrkkisäännön: Kaikkia aineita lasillinen ja jos haluaa isomman taikinan, niin kertoo sen kahdella, kolmella jne. Soila rupesi tekemään ja tuli pian tuohduksissa sanomaan, ettei leivinjauhetta ole purkissa puoltakaan lasillista!

Elias tarvitsee grafiikkalaskimen. Katsottiin netistä hintoja: 215 e, 246 e, 468 e jne! Voi V! Nettitorilta löytyi kolme käytettyä. Soitin myyjälle ja sovittiin hinnaksi 80€.

28.2.2018

Flunssan räkäpuoli hellitti jo eilen, päätä särkee.

Postista tuli Viro-Latvia-Liettua maantiekartta. Se on laminoitu valmiiksi, mutta sen matkakohdemainoksia en tarvitse. Maksoi kympin ad Libriksessä. Katselen sitten jälleen pienimmät polut, harmaimmat kylät, jos nyt ylejäänkään reissuun pääsen.

Tojota temppuilee.

Poliisilta tuli kirjeitä. Joku plarannut henkilötietorekistereitä ilman tarvetta. Pitäisi osata ruksailla, vaatiiko rangaistusta ja korvauksia. Vaikea juttu, kun ei tiedä, miksi joku on tonkinut. Pitää miettiä yön yli.

1.2.2018

Lähetin poliisille eilisestä kyselystä omat täydennyskysymykseni.

Tehtiin P:n täytekakku ja sitten tulivatkin pojan vieraat.

Tojotaan Motonetistä uusi laturi ja 1 ja 2 pytyn sytytyspuolat. Käsijarruvaijerikin olisi uusittava ennen katsastusta..

Illalla P:n leirikoulu-vanhemp.ilta. Varainkeräyshän se taas olisi eessä!

Vieraita tuli. Ovat sunnuntaihin. Majoitettiin minun huoneeseen.

Päätä särkee edelleen.

2.2.2018

Paulus tänään 14 v. Sai lahjaksi metallinpaljastimen. Hesarissa oli sopivasti juttua Lapista, jossa tonkivat yhä edelleen sodan aikaisia jälkiä ja saksalaisten ylläpitämien sotavankileirien raunioita.

Aamulla ensimmäiseksi remppasin auton. Nyt lataa ja moottori pyörii tasaisesti. Moottorin häiriövalo palaa edelleen.

Ajoin Unimäkireissun. Perillä ämmitin uunin tuliseksi. Soila käy lämmittämässä lisää. Maanantaina poikien kanssa rankahommiin sinne. Hiihtoloma.

Luin Paholaisen päiväkirjan loppuun. Tuo pelkistetty nimi ei tälle kirjalle sopinut lainkaan, se suorastaan valehteli. Olisi selkeyttänyt, jos  Alfred Rosenberg and the Stolen Secrets of the Third Reich olisi suomennoksen kansilehdessä otettu käyttöön, tai jopa niin, että siitä olisi kirjalle nimi muokattu. Kolmannen valtakunnan paholaisia oli kuitenkin useampia.

3.2.2018

Pikkupakkasia pitelee tasaisesti. Päivisin aurinko jo vähän lumipenkkaa harsottaa. Päätä särkee vielä, mutta jospa se iltaan hellittää. Otin yhden aspiriinin.

Kun selailee edellisten pyöräilyretkiensä valokuvamuistoja niin yhä kovempi hinku päästä polkemaan alkaa vallata mieltä. Petroskoin kuvien joukosta löysin yhden, jossa Äänisen rantaboulevardilla eräs nuorehko nainen möi tekemiään rannekoruja ja kolmekohan minä niitä ostin. Harmitti sitten, ettei matkakassaani olisi suurta lovea tehnyt vaikka olisin kaikki hilut lunastanut, kevyitä ja vähän tilaa vieviä matkamuistojahan ne olisivat olleet. Sille äidille olisi varmasti nekin ruplat ja kopekat olleet tarpeeseen. Hyvillä mielin hän oli siitäkin pikkukaupasta. Vaikka Karjalassa pyörällä liikkuminen ei minulle käytännössä maksanut juuri mitään, koska kauppojen ruokavalikoimat olivat älyttömän halpoja, niin silti pelkäsin koko ajan, että rahani loppuvat kesken jos alan niitä syytämään mihin sattuu.

Vieraat ovat vielä ensi yön. Käyttivät poikia Vuokatissa, olivat siellä koko pvn.

Napiksella tänään humppakauden avajaiset. Menen yksin.

                       (Valokuvat Petroskoista, Äänisen rannalta 27.6.2014)
4.2.2018

Entisenlaiset olivat tanssit Napiksella eilenillalla. Ekasta valssista viimeiseen olin. Ilta oli liikunnan puolesta mukava, jokin vaivasi mieleni taustalla, mutta eipä sille sanallista arviota osaa kirjoittaa.

Hannelella kylässä. Sinne on matkaa 86 km. Lumenpölläkkäinen vitostie, muuten kuiva ja hyvä ajaa. H antoi Fragile-X-monisteet veljistämme. Ja olihan niissä meistä "terveistäkin" otettujen näytteiden tulokset. Vanha tutkimusjuttu jo, mutta yhä ajankohtainen. Kirjoitin tiedusteluja muutamaankin suuntaan saadakseni keskusteluyhteyden päähän jonkun perinnöllisyystieteilijän. Silloinen näyttäisi olevan jo eläkkeellä. DNA-keinovalikoima on kehittynyt 80-90-luvuilta huimasti ja tiedä mitä ne ovat vielä selville saaneet. Verihiutaleemme ovat edelleen heidän pakastimissaan ja luvat tutkia.

Heimosetä soitti Hesasta. Oli saanut sydäninfraktin viime tiistaina. Oli ollut ulkona kävelyllä, onneksi, ja joku oli auttanut terveyskeskukseen josta suoraan leikkauspöydälle. Pallolaajenuksella oli tällä kertaa selvinnyt, mutta pari vaatimattomampaa ahtaumaa oli löytynyt, että miten lie jatko. Virkeä oli ja kotona jo.

"Meidät erottaa palleluteista noin 500 miljoonan vuoden evoluutio, vaikkei sitä ulkoavaruudesta saapuva vieras äkkiseltään arvaisi."

Huomenna Unimäkeen.

Sipaisuja

                                                    (Pieninkä 15.6.2014)
19.2.2018

Pauluksen hamppi; oikomiskuolaimien öisin pitämistä vielä huhtikuulle. Kerran ne olivat pudonneet nukkuvan pojan suusta pois ja Vinha tietenkin oli kuljetellut piiloon. Ei kuitenkaan kalunnut rikki, nuollut vain "puhtaaksi". Ne ovat muovia, lukitusosat ovat teräslankaa.

Merkittävä uutinen: Ilja Januskin perustama MV-julkaisu on hautautumassa omaan saastaansa. Perustajahenkilö itse on aidattu sähkövahti nilkassaan andorralaisen majan pihamaalle. Luovutusta odottaa hän ja syöpä suolistoa syö. Kannattiko se kaikki?

Epäuutissaasta ei silti maailmasta lopu. Eivätkä siten myöskään telineiden tyhjää kolisevat lööpit, netin ja kännyköiden näytöille luvatta änkeävät vilkuttajat. Hesaripoloisenkin pitää typerien kuluttajien ja  markkinatorien iskostaman lainalaisuuden ikeen alle taipua, tehdä naurettavaksi itsensä, alistua nuoleskelemaan (turhaan) minua, lukijaa! Surkeinta se, että toimittajien kieli vähä vähältä köyhtyy pelkäksi mölähdysotsikoiden tyhjyyttä koliseviksi lupauksiksi.

                                   (Pieningän kyläkauppa ja sen kassakone)
20.2.2018

Luin Politiikan juoksuhaudat loppuun; Historianpiikki jollaisilla pitäisi jo peruskoululaisia rokottaa ja jättää vaikka uskontohoure vähemmälle. Kirjasta tarkentui aikajana tunnetuista ääriliikkeistä, niiden etäpesäkkeistä, jäljittelijöistä ja toimintametodeista; törkyinen historiansa selkeytyi.

Oman mielen jauhettavaksi syntyi myös kysymyksiä: Ymmärränkö nyt paremmin äärimielipuoli Jussi Halla-ahonkin motiiveja tehdä rasistissävytteistä politiikkaansa? Tarvitseeko Jussi henkilönä historioineen ymmärrystä vai "ymmärrystä" politiikkavälineen valitsemisessaan? Tai molempia. Jussilla sattuu  olemaan myös hyvin henkilökohtainen paradoksi: Hän itse inhoaa syvästi kannattajiaan, näitä kuuluja kansan syviä rivejä joiden kannatusta ilman kiipiminen ei onnistu. Tässä ringissä nuoltava nuolee nuoleskelijoitaan menestyäkseen.

Kirjastosta Virginia Woolfin tuorein suomennos pv-kirjoista. Hänellä aluksi oudostuttava (teho)keino käyttää &-puustainta ja-sanojen sijalla, mutta kun aikansa lukee, se alkaa viehättää.

Ajattelen näitä pv-kirjaotteita lukiessani, kuinka Woolfin alkujaankin herkästi haavoittuva, henkinen terveys ei kestänyt kohtaamiaan tragedioita: Äidin ja siskon varhainen kuolema, perheen sisäisen (veljen) seksuaalisen hyväksikäytön kohteeksi joutuminen...

Kun Euroopan ylle kertyivät täyssodan mustat pilvet, kirjailija Virginia Woolf hukuttautui. Hän oli kuollessaan samanaikäinen kuin minä nyt.

                                (Pieningän koulu/päiväkoti 15.6.2014)
21.2.2018

Minulla on kolme vaihdepyörää, kaksi 24-vaihteista ja yksi vanha kunnon 7-vaihteinen Tunturi Tango jolla olen polkenut nimensä mukaisesti myös tuntureiden tiennousuja.

TT:n korjaus maksaisi 500-600 euroa. Siihen pitäisi uusia molemmat kiekot vanteineen kumeineen ja ketjut, vaijerit, valot. Jäisi siis vain runko entistä, mutta se onkin hitsailtu suomalaisella polkupyöräpajalla.

Uudemman 24-vaihteisen Kiinan Tunturin korjaus on kalliimpaa. Jo pelkkä rataspakka, se lujempi, maksaa yli 200 euroa.

Viime kesäisen pikkureissun kestänyt Hobby Hallin kampe on jotakuinkin vielä kunnossa, mutta sen rungon hitsaussaumoissa on muutamia heikkoja kohtia, ettei sillä uskalla tuhansien kilometrien retkelle yrkäillä.

Luotettavimpana polkupyöränä pidän siis Tunturi Tangoa. Vaihteiden suuremmalla lukumäärällä ei ole merkitystä. Linkolakin teki pitkät pyörämatkansa Euroopassa kokonaan vaihteettomalla peruspyörällä.

Mutta kunhan vain suunnittelen. Jos Vironkin saisin ensi kesänä kierrettyä, niin kyllä se mieltä tyynnyttäisi.

                                          (Pieningän yllä kuu 16.6.2014)
22.2.2018

Tänään mietin lukemaani kirjallisuutta, sen 1900-lukua käsittelevän historiallisten dokumenttien sivumääräisesti ehkä mittavinta osuutta kaikesta. Trillereiden ja muun kertomakirjallisuuden siivu kalpenee dokumenttien, henkilöhistorioiden ja päiväkirjojen rinnalla.

Yritän muistella, mikä elämisensävähdys, tajunnan räpsäys herätti minut kirjallisuuden niille poluille.

Olisiko ollut Adolf Molnár Suurella ilveilyllään? Kalle Päätalon tuotannon lukemisen lopetin niillä main kun isä kuoli. Tosin yhteiskunnallisen ajattelun juurisiemen on voinut nenään pölähtää myös niiden tuhansilta sivuilta, tahkosihan Kallekin epäoikeudenmukaisuuksien tylsyttämää elämänkirvestään kirjoittamalla. Ei hänen köyhyyden ja sairauksien koettelema lapsuus kauaksi omista kokemuksistani heitä vaikka eri vuosikymmenillä niitä elettiinkin.

Tänään ajattelen sopuisammin niinkin, että kuinka köyhä olisikaan elämänkatsomukseni ilman juuri sellaista ympäristöä johon synnyin, ja että "biodiversiteetti" perheen sisällä takasi näkemyksille rikkaan pohjan jota en koulutuksella olisi kyennyt omaksumaan. Kehitysvammaisuus perheen sisällä oli monivuotinen koulu suvaitsevaisuuteen vaikka siitä kipeää tehden kirosanan tekivät jo silloiset aikalaiset ja yhä tekevät ne, joille muualta syötetyt aatteet ovat arvokkaampia kuin elämänkirjon ymmärtäminen monipuolisena kokemuksena.

Painavin lause, jonka kriisiaikojen kokemuksista ponnistavan kirjallisuuden rivien väleistä, aluista ja lopuista saa lukea on "kirjoitan ettemme unohtaisi, sillä jos unohdamme, sama toistuu".

Dokumenttikirjallisuus on joiltain osilta parantunut, toisaalta joissakin kirjoissa mennään huonosti peitellen hakukoneiden viitoittamilla poluilla. Ne, joissa haisee arkistojen pölyt, ovat luotettavimpia.

Sivistyneeksi itseään väittävän kansanosan vastustus ja vähättely menneisyyden kaiveluille ja niiden yhä uudelleen tulkinnoille ei ole mistään kotoisin. Sellainen asenneilmapiiri osoittaa pelkkää piittaamattomuutta, helppoon elämään tyytymistä, siihen kehottamista ja silmien sulkemista painajaisilta joita lapset tälläkin  hetkellä kokevat päivinöin Syyriassa ja kymmenissä muissa kohteissa. Muistamalla kurja menneisyys ja ottamalla huomioon mahdollisesti vielä kurjempi tulevaisuus, siinä olisi edistymisen mahdollisuus. Mutta ehkä olemme sen jo hukanneet unelmointimme Valtaojiin.

Sivistyneistöstä ne nousivat kansallissosialisminkin pääorganisaattorit. Pyövelit ja muut käsikassarat olivat heidän laatimiensa aivopesuohjelmien tuotteita, "uhreja" kuten piikkilankojen sisäpuolelle ahdetut tapettavatkin. Yhtään onnellista vartijaakaan ei niiltä leireiltä ole selvinnyt.

Ne organisaattorit jotka livistivät Argentiinaan ja muihin heidän menneisyydestään vähät välittäviin maihin, kiistivät kiinnijäätyäänkin syyllistyneensä yhtään mihinkään. Sekin kertoo vain yhdestä mielenlaadusta jota ei voida koskaan lajimme geenikirjosta pois nyppiä. Olkka siis herälä! jyrähtää Bengt.

Jokainen toisen maailmansodan keskitysleirivanki ja -vartija, murhattu tai elossa selvinnyt tarvitsisi oman elämäkerran kirjoittamisen. Ken tältä pohjalta historiaa ajattelee, ei kykene vähättelyyn ja silmiensä sulkemiseen.

6 miljoonaa juutalaiselämäkertaa, 10 miljoonan siviilin elämäkerta, romanien 200 000-300 000, satojatuhansia seksuaalisesti poikkeavien elämäkertoja, miljoonia...

Pakoon luikkineiden, lopun elämäänsä painajaisissa eläneiden, miljoonien murhiin ja kidutuksiin syyllistyneiden vartijain elämäkerrat olisivat vähintään yhtä hurjasti mieliin vaikuttavia kuin holokaustikuvaukset leirien sisäpuolelta. Sellaisesta tuli äskettäin pieni välähdys äskeisen Balkanin sodan aikaisesta leirivartijasta dokumentin muodossa.

Olisi siinä lukemista kaikille.

Unohtamisen vaarallisuudesta on kirjoitettu analyysejä tuhansia filosofisia teoksia. Ja mitä tälläkin hetkellä mieluiten halutaan tehdä? Unohtaa. Siitä tykkäävät ainakin kaikki epäsovunlietsojat.

Keskitysleirien ympäröimien piikkilankojen repimät haavat saisivat kirvellä yhä vain jokaikistä maapallolla tallustavaa lajimme edustajaa. Historian päälle vyöryessä tulisimme kuitenkin olemaan niiden potentiaalisia vankeja ja vartijoita. Kapoja. Niskalaukauksien tarjoajia. Pyöveleitä. Sonderkommandolaisia. Valtakuntien propagandaministereitä. Keskitysleirien päälliköitä. Teloitusomppanioiden tulikomennon antajia.

"Rakastava ei unohda"

                                            (Porajärvi 19.6.2014)
23.2.2018

Perjantai ja ihan sekaisin on olo. En nukkunut paljoa kun Äetiin nousi äkkiä kova kuume ja oli taas säikähdyksen paikka kun en edes päivystävää sairaanhoitajaa saanut langan päähän. 20:s kerta kun automaatti aloitti lotikoitella päivystykseensoitto-ohjeitaan meinasin paiskata älyvehkeen seinään!

No, yöstä selvittiin ja päivällä sitten lääkärit ja verikokeet.

Nyt, kun on ilta jälleen Äetin kuume nousi taas. Verikokeista ilmoittivat, että on tavallinen infulenssa, mutta omat vaaransa siinäkin, sillä viime kesänä puhjennut vakavampi juttu tekee kuumeen seurauksista pahimmassa tapauksessa hengenvaarallisen.

Gaiuksen jalisseuran huomisiin myyjäisiin leipomista koko ilta. Puolukkapiirakoita kuusi erillistä pyöreää ja pellillinen mustaviinimarjapiirakkaa.

                                                       (Porajärvi 19.6.2014)
24.2.2018

Viron satasta juhlitaan Itäväylän molemmilla rannoilla. Hesarikin oli molemminkielisesti asiaan paneutunut. Kersti Kaljulaid on kertakaikkiaan sympaattinen presidentti. Hänen haastattelunsa olisi saanut olla pitempikin kuin vain 7 min. Katsoin sen Areenalta uudestaan.

Prisman käytävällä myyntipisteessä aamulla 8-10. Ei ollut montaa kulkijaa, seuraava, joka tuli tuuraamaan, sanoi, että olivat jotain hiihtoa seuranneet. Sen vuoksi kai muukin kuluttajaväki oli aamusta vähissä. 2 tuotetta kerettiin G:n kanssa kaupita. Myyntipöytä tuli kyllä tarjottavaa täyteen kun muutkin isät ja äidit niitä toivat.

Iltamerkintä: Kaikki oli mennyt kaupaksi.

Päivällä tein lasagnea, mutta koska ei ollutkaan kaikkia tarvikkeita (tomaattimurskaa mm.) niin soveltaessani sen sijalle tuoretomaattimurskaa, meinasi käpy haleta kun juustokastike kärähti kattilanpohjaan. Ja lasagnelevytkin olivat jo monta vuotta vanhoja. Löysin nykäisemättömän paketin vajaiden jauho- ja ryynipussien ja -lootien takaa kun siivosin kaikki vanhaksi menneet kompostiastiaan. Hirssiryynitkin nakkasin menemään vaikka ei ne olleet kuin vuoden käyttöpvmäärän ylittäneitä.

Ei hirssipuuro oikeasti ole suomalaiseen makuun. Käynee kuivakoimmille tyypeille vähän niin kuin talkkunansitkos, tai niille, jotka ovat syntyneet hirssilusikka suussa.

Venäläisissä kurjuuksienkuvauksissa herkuttelevat hirssipuurolla, mutta kyllähän sen herkullisuuden ymmärtää se, joka oikean nälän kanssa kamppailee.

Luen kuitenkin tuon Paholaisen päiväkirjan loppuun. On siellä kiinnostaviakin seikkoja puitu.

Netistä tilasin Viro-Latvia-Liettua kartta-opaskirjasen. Hinta oli 10 €.

                                               (Porajärvi 19.6.2014)
25.2.2018

Nukuin vähän ja huonosti. Unessa oli uhka päällä, pakenin lumihangesta kerrostaloyksiöön, mutta se, joka halusi minut joko pahoinpidellä tahi jopa tappaa, seurasi perässä. Menin tuolin taakse piiloon eikä se huomannut minua vaikka näin itseni ja uhkaajan seinällä olevasta peilistä. Se huusi kännykkään tappavansa minut, mutta vaikka se katsoi minua samalla peilin kautta silmiin, ei hän sittenkään huomannut. Kun se lähti ja paiskasi käytävän oven kiinni, irtosi siitä saranat, lukko ja sitten ovi kaatui karmineen lattialle niin että rämähti. Säikähdin, että nyt kaikki nukkuvat äidit ja lapset heräävät ja tulevat huutamaan minulle.

Äetin kuume nousi taas yli 39.

Pakkanen liuteni neljään asteeseen.

Aamupalalle keittelin kauramannapuuron. Nyt iltapäivällä syötiin lasagnen jämät.

Vein Eliaksen luistelemaan ja kävin kaupasta maitoa, hammastahnaa, juoksevaa rasvaa ja valkosipulia. Joku muukin tarvike oli mielessä, mutta en muistanut sitä enää kaupassa. Enkä muista vieläkään. Ennen kassoja vaihdoin sattumalta vastaan tulleen ystävän kanssa 5 ja ½ lausetta.

Hyvä mieli siitä.

Sitten mietin: Kumpi on "rikkaampi", kirjailija joka kirjoittaa miljoonia sanoja vai lukijansa joka lukee ne? Kasvavatko sanat korkoa molempien pääkassakaapissa?


Eliaksen kanssa katsoin femmateemalta ruotsalaisen elokuvan Armoton kujanjuoksu. Olisi ollut osuvampi: "Ahdistava kujanjuoksu".

Sipaisuja

12.2.2018

Unimäessä. Saunomisen jälkeen nukahdin. Klo hereille havahtuessani 21. Kävin kusella. Pikkuisen lunta hiutii. Pakkasta miinus 3 tai 5  (ulkomittarista ei saa enää selevää, on haalistunut). Tupa on lämmennyt 13 celsiukseen. Uuninkuve tulisena hohkaa. Laitoin makuukset parvenlämpöön. Ladattavat hehkulamput ovat kelpokapistuksia. 5 tuntia tuoteseloste lupasi valoa ja sen se taitaa riittää. Niissä on oikean sähkövalon tuntu. Lukuvalona hyviä.

Unenpätkän luennolla evoluutiobiologi selitti, että sotatila on normaalia. Rauhanrihmastoissa itävistä kauheuksista se luki omat lukunsa.

Lähi-idässä ihmiselo on säilynyt siis normaalina ja muualla korsataan koiranunta. Syyrian hiekkaa pöllyyttää sotakoneillaan välillisesti tai välittömästi Ranska, Arabiemiraatti, Turkki, Venäjä, USA, Israel, Iran ja Syyrian oma hallinnontynkä. Bonuksena lappavat ruutia taivaalle kurdit ja lukemattomat kapinallisryhmittymät sekä edelleen se yksi kauhujen siivousfirma ISIS. Ja eiköstä vain Patriankin suomalainen tappokoneversio ole kuvattu jossakin oikeilla testitantereilla.


Kerkesin valoisan aikaan uusia vaihdelaatikon öljyt. Loota vuotaa, mutta koska se on öljytöhkän peitossa, ei siitä saa selvää, mikä tiiviste on katki tms. Tai lie metalli halaki. Aika ylhäällä vuoto on koska alespäin roiluaa.

Hangella näkemistäni hypyistä päätellen kärppä ja lumikko lienevät olleet ahkerina. Myyristä tai hiiristä ei raksetta kuulu seinän väleistä.

Neljä käpytikkaa oli yhtäaikaa läskinahkojen kimpussa. Muuten tavanomaiset tintit ja punatulkut. Huussineduskuusissa isosti violetteja käpyjä.

Tuvan lattialla nukkuvan Vinhan tassut rappasee, untako nähnee.

13.2.2018

16. maissa takaisin Knissa. Poikia piti heti heristellä peliriippuvuuden pauloista kotihommiin.

Jumalaton päänsärky. Tai kun sitä ei ole ollut pitkiin aikoihin, niin miedompikin tuntuu pahalta. Lie kahvinpuutetta. Löysin hyllynperiltä joskus jouluksi saadun maustekahvipussukan ja ajattelin sen kelpaavan Unimäessä, mutta olipa paskanmakuinen tuote! Kanelia ja kardemummaa siinä sanottiin olevan mausteena. Karistelin moisen töryn kompostisankoon ja olin sitten kahvitta.

Kahvi kahvina ja kardemummat pullaan!

Kainuun Sanomat juhlii 100-vuotissynttäreitään. Joku toimittaja mainitse lehden rooleista yhdeksi tärkeimmäksi mielipiteiden muokkauksen.

Aika paljastavasti lohkaistu. Millainen julkaisu voi väittää vielä tänä päivänä julkaisulinjansa nojaavan moiseen ajatukseen? Mihin suuntaan mieliä ja niiden piteitä KS haluaa muokata? Kuka, mikä kängi, tuon linjauksen on tehnyt? Mihin aatteeseen/uskontoon pohjautuu se katekismus, jonka käskyjen suuntaan lukijoita ohjaillaan?

Kuulostaa kovasti takavuosikymmenien hapatukselta jolloin lehdet olivat puolueiden äänitorvia. Esimerkiksi onko KS edelleen kaivannaisteollisuudeen lobbariksi järjestäytyneen "bio"puolue keskustan äänitorvi?

14.2.2018

Ystävänpäivä. Valokuvia katselin ja tuli tutuista ihmisistä vaikka mitä mieleen. Laitoin pari linnunpoikasilla maustettua kuvaa facebookiin ja tulihan nuita tykkäyksiä ja muutakin toivotusta.

Itsestään ystävänä voi olla jotain mieltä, mutta ystävistään, todellisista tai luulluista, analogian tekeminen on vähintään arveluttavaa. Karsastan itse sellaisia, jotka julistavat ikuista ystävyyttä; eihän ikuisuuttakaan ole.

Sekavaksi menee tuo Paholaisen päiväkirja loppua kohti. Kirjan nimi paljastui harhaanjohtavaksi. Kaikenlaista toistoa on sytkytelty suotta luku luvun perään. Itse "paholainen" on vain myyntinimi.

Meneeköhän arvioni jälleen arveluttavaksi jos sanon vielä, että kirjalla on nimen ja alkusivujen mukaan hahmo, mutta kertomuksen edetessä se venyy ja hajoaa kuin hämähäkin seitti sumusateessa.

15.2.2018

Urheilevat taas maailmat toisiaan vastaan paikassa, jonka nimeä en edes yritä muistinvaraisesti kirjoittaa. Sama kaiku on askelten: Jälleen kuulostaa siltä, että urheilu/urheilija on vain kansainvälisen varustelupolitiikan marsalkansauva.

Vähänkö on taas syrjääntyönnetyn olo kun en tunne tarvista seurata kisoja enkä muutenkaan niistä kiksejä lohkoa. Oma vika, voisi sanoa, mutta onko se? Ja miksi se "vika" olisi? Entä jos viallisia ovatkin kaikki laumahenkiset maaliviivoilla sekuntien sadasosista kiistelevät?

Suomesta Irakiin käännytetty Ali on tapettu. Kuuntelin asiasta käytävää keskustelua. Migrin edustaja sanoi, että voi ottaa kantaa vain yleisellä tasolla. Kuitenkin sanottiin, että kaikki tapaukset käydään jokaisen yksilön kohdalla erikseen lävitse moniportaisine valitusprosesseineen. Yksilö pysyy kuitenkin yksilönä niin kauan, kuin häntä nimellä yksilönä kuulustellaan ja tuhansia sivuja lomakkeita hänestä täytetään. Kun viimeiselle sivulle lätkäistään leima, yksilö survaistaan takaisin pakolaistaikinamassaan eikä hänestä enää ole jäljellä kuin järjestysnumero. Puuttuu vain, että tatuoisivat sen hänen kyynärtaipeeseensa.

Vaikka Sinua, Ali, eikä omaisiasi mikään ei enää lohduta, niin nyt olet jälleen kuitenkin yksilö jonka murhaa ovat nimellä käsitelleet globaali media ja kotimaasi armeijan, poliisin ja patolgian yksiköt. Myös suomalainen Migri on joutunut lausumaan sinun nimesi useassa yhteydessä kuin  olisit harminrusina siinä taikinassa ollutkin jonka lyijyinen kuula esiin massataikinasta pullautti.

Ali, yksilöllisyytesi olemassaolon todistaa jälleen myös hautakiveen kaiverrettu nimesi.


Katsoin Areenalta klassikkoelokuvan Pablo Nerudan posteljoonista. Alakuloisen kaunis kuvaus maanpakolaisrunoilijan ja postinkantajan kohtaamisesta, haurailla runonsäkeillä sidotusta ystävyydestä.

Hyllyssäni Nerudalta on Andien mainingit. Luin sitä joskus nuorena kuin elokuvan posteljooni Mario Ruoppolo Nerudan rakkausrunoja.

16.2.2018

Perjantai taas.

Kävin maalaamassa A&A:n talossa yhden eteistilan seinän.

Päivästä toiseen on tasaista pikkupakkasen kanssa. Tilhet ja rastaat selvisivät tällä korkeudella yli talven. Vieläkin niille näyttää marjoja pihlajoissa riittävän.

Paistoin pojille isot omeletit kun en muuta viitsinyt ruveta rakentelemaan. Kun lisäksi lykkää leipää ja maitoa ja muuta hörtöä suupielistä sisään, niin eiköstä tuota pärjättäne taas huomiseen. Aamuisin on kuitenkin aina puuroa. Väittämänsä mukaan olivat pojat koulussa syöneet hyvin.

Tarumaaretkin kävi. Se on työharjoittelusa tässä lähellä. Kertoi, että ajokorttiopintoja on myös aloitellut. Hänelle lämmitin aamuista ohrapuurontähettä, oli poikien seurana jonkun aikaa ja sitten lähti.

Luin "Happy end"-elokuvan ohjaajan Michael Hanekenin haastattelun. Uutisissakin elokuvasta  mainittiin. Kovasti alkoi kiinnostaa, mutta eihän sitä tähän kaupunkiin ole esitettäväksi hankkineet. "Saksa onnistui tuottamaan Bachin, Saksa onnistui tuottamaan Hitlerin", sanoi Haneken haastattelussa. Tosi aforisti.

17.2.2018

Unessa matkustin Tarumaaretin kanssa Kittilään. Loppumatka mentiin Tapsan Lynxillä kirkolta Hormakumpuun ja yövyttiin siellä. Kun asettelin savusaunankiukaan alle syttöjä ja raapaisin hirmuisen pitkään tulitikkuun tulet, niin sen valossa kerkesin kertoa tyttärelle ykstyiskohtaisesti, kuinka hän tämän saunan lauteilla sai alkunsa erään marraskuun kaamosmyterin alkupäivinä. Äetilles tarttui ovenpielestä nokea nenään, sanoin lopuksi.

Kun heräsin, nenässä tuntui savusaunan haju.


Gaiuksella pelipäivä pallohallilla. Hyvin oli homma sujunut. Tyttöjoukkuetta vastaankin olivat pelanneet, ja hävinneet, mutta ei surua siitä puseroon ole tullut. Oli 3 peliä tänään. Huomenna jatkuu.

Siivosin sähköpääkeskuksen, taas! Paljon pieneen tilaan rojua mahtuu. Ovelta itsekukanenkin sinne jotain tyrkkää ja lopulta tavaraa on lattiasta kattoon niin, ettei sulaketaulua näy. No, nyt se on järjestyksessä ja mieli hyvä.

Lohikeiton tein päivälliseksi. Toisen lohenpuolikkaan suolasin kevyesti vuokaan valmiiksi ja panin tekeytymään jääkaappiin. Keksin siitä jotain uuniruokaa huomenna.

Miestaiteilijoiden häiriökäyttäytymisestä oli taaja juttu Hesarissa. Miehenä siihen ei oikeastaan kykene ottamaan kantaa ennen kuin on käynyt oman seksihistoriansa lävitse, ja vieläpä niin, ettei itselleenkään valehtele. Muuten menee selittelyksi, tai ainakin "vonkaamis"vähättelyksi.

            (Pölyiset maantiet kuvattu Käkisalmi-Antrea väliltä 10-11.7.2014)

18.2.2018

G:lla 7 peliä tänään. Jokunen voittokin tuli; pronssilätkä siitä muistoksi. Koko pvn se siellä hallilla mylykkysikin.

Eilistä lohikeittoa oli vielä ja se syötiin. Uunin lämmitin ja paistoin 2 padallista ohrapuuroa. Tein myös lohiperunasipuliporkkanalanttusekoituksen jonka päälle laitoin lohifileet nahkapuoli ylös päin. Haudutin kunnolla. Vinhalle kypsensin lohien roippeet folion sisällä vaikka kelpaisi ne sille raakanakin.

Turkissa poissaolevana vankeuteen tuomitun suomalaistoimittajan Ayla Albayrakin haastattelu Hesarissa. Sen lopusta laitan muistiin Albraykin nämä arviot: " Turkki voi yhdessä sukupolvessa loitota tavoittamattomiin Euroopan demokratioilta maaksi, jossa itsevaltias voi käyttää armeijaa ja voimakeinoja, ... silloin kukaan ei ole turvassa. Ja sama voi tapahtua Saksassa tai Suomessa. En voi väittää, että kukaan olisi ehdottomasti turvassa."

Arto Nybergin haastateltavana alaisiaan ja oppilaitaan seksuaalisesti häirinneeksi väitetty teatterohjaaja Lauri Törhönen. Tuli vähän vaivautunut olo tuosta julkisesta "kuulustelusta". 

Kansantuomioistuin on Törhösen tuominnut jo, mutta menikö tämä nyt oikeusvaltioperiaatteiden mukaisesti? Vaikka hän olisi syyllistynytkin tekoihin, joista 20 henkilöä on hänet ilmiantanut, niin se jää silti oikeudessa toteen näyttämättä; sana sanaa vastaan-metodilla ei ole mitään merkitystä käräjäsalissa. Tämä ei ole minulta mielipide kenenkään puolesta tai ketään vastaan, lakipykälien mukaisia aprikointeja vain.

Kun minua, viisi-kuusi vuotiasta pojannaskalia piteli väkisin kiinni, repi ja kouri kiveksistä pihkanäppinen savottalainen Unimäen lastukolla ja runkkasi samalla itseään, niin jos hänen, jo vainajoituneen nimeäisin nyt, yli 50 vuotta myöhemmin, niin tekisinkö oikein? Ketä se auttaisi?

Tai jos lausuisin ääneen toisen savottalaisen nimen, joka raiskasi samaan aikaan kehitysvammaista veljeäni Kusteria navetan tunkion kupeella, niin helpottaisiko se edes omaa oloani?

Kun mielenpäällä olen kantanut nämä kymmenet vuodet itseäni ja  kehitysvammaisia veljiäni koskevia rikollisia tekoja, joihinka iljettävyyksiin osanottajista on vielä elossakin joku, niin mikä äläkkä siitä syttyisi jos törkeimmille tapauksille kasvotkin kipsaisin...

Jos yleensäkin arvioisin sen ajan aikuisten käyttäytymisiä lapsia kohtaan, tai jos yleensäkään osaisi lievempiäkään tapauksia sanoiksi pukea, niin voisiko lapsuudenaikaisten kokemusten perusteella olettaa, että koko Suomi on ollut samankaltaisten mielisairaiden psykopaattien ja pedofiilien kansoittama kuin oma silloinen, korpikuusten suojelema "Pikku Suomeni"?

Pitäiskö yleistää ja kysyä, missä tämän satavuotiaan ja kovasti itsenäisyydellään terhentelevän maan "törhöset" ovat tavoilleen oppineet?

Entä jos kysyisin ääneen, mitä kehitysvammaisille veljilleni Hämeenlinnan "Tylsämielisten laitoksessa" Perttulassa tehtiin? Kuohittiinko heidät? Miksi pojat pelkäsivät sinne menoa niin hirvittävästi?

Synkillekin epäilyilleni antaa totuudenpohjaa se, että kansallissosialismin hapottamana aikana 1935 ratifioitu, ylistetyn lastenlääkäri Arvo Ylpönkin hyväksymä pakkosterilointilaki kumottiin vasta 1970-luvulla.

Olen käynyt lukemassa veljiäni koskevia sen aikaisia merkintöjä Hämeen maakunta-arkistossa. Kuopion Alavan Lastenlinnan lääkärintodistukset, joita sinne oli myös säilöytynyt hakemusten joukkoon, antoi karmaisevan kuvan kehitysvammaisuuden asteita arvioinneiden lääkäreiden ohjeistuksesta, ilmeisesti myös heidän "arvoistaan". "Imbessilli" oli jokaisen pojan kohdalla painavin lääketieteellinen arvio heidän tulevasta kehityskykyisyydestään yhteiskunnan jäsenenä.

Jos minulla olisi valtaa ja mielipiteilläni painoarvoa yhtä paljon kuin kivellä joka sisintäni painaa, niin haluaisin, että veljilleni tehtäisiin asiaa koskien lääkärintarkastukset ennen kuin he multiin vaipuvat.

Ne mustat syyspäivät kun veljeksiäni raahattiin puoliväkisin Ruposen linjakkaaseen kuin teuraita autoon Luikkokankaan laitaan muistan aina. Ja kun nähtiin vasta keväällä, koko talven ajan oli ikävä ja ikävää kasvatti sekin, kun pojat menivät talvikuukausiksi Hämeenlinnaan, lähti isä samalla hiekkaisen maantien pölähdyksellä Helsinkiin komennushommiin.

Pojat olivat minulle, aralle ja pelokkaalle housuunkakkaajalle veljiä, joiden keskessä patjanmutaleilla Unimäen kylmällä lattialla oli hyvä ja turvallista nukkua.


Katsoin edellisten synkkien mieltteiden jälkeen tallenteen tummankuvaavasti toteutetusta, vakavasta dokumentista Kosovon etnisistä puhdistuksista. Järkyttävä, vaikka verenroiskeita ei näytetty kuin korkeintaan verhoihin kuivahtaneina täplinä pitseriasta jossa naisia ja lapsia oli murhattu.

Telkkarista on viime aikoina tullut laadukkaita dokumenttivalikoimia historiasta, järkyttäviä ja vähemmän järkyttäviä, että saa sitä ihmetellä fiktiivitrillereiden ylisanoin ylistäjiä.