19.2.2018
Pauluksen hamppi; oikomiskuolaimien öisin pitämistä vielä huhtikuulle. Kerran ne olivat pudonneet nukkuvan pojan suusta pois ja Vinha tietenkin oli kuljetellut piiloon. Ei kuitenkaan kalunnut rikki, nuollut vain "puhtaaksi". Ne ovat muovia, lukitusosat ovat teräslankaa.
Merkittävä uutinen: Ilja Januskin perustama MV-julkaisu on hautautumassa omaan saastaansa. Perustajahenkilö itse on aidattu sähkövahti nilkassaan andorralaisen majan pihamaalle. Luovutusta odottaa hän ja syöpä suolistoa syö. Kannattiko se kaikki?
Epäuutissaasta ei silti maailmasta lopu. Eivätkä siten myöskään telineiden tyhjää kolisevat lööpit, netin ja kännyköiden näytöille luvatta änkeävät vilkuttajat. Hesaripoloisenkin pitää typerien kuluttajien ja markkinatorien iskostaman lainalaisuuden ikeen alle taipua, tehdä naurettavaksi itsensä, alistua nuoleskelemaan (turhaan) minua, lukijaa! Surkeinta se, että toimittajien kieli vähä vähältä köyhtyy pelkäksi mölähdysotsikoiden tyhjyyttä koliseviksi lupauksiksi.
20.2.2018
Luin Politiikan juoksuhaudat loppuun; Historianpiikki jollaisilla pitäisi jo peruskoululaisia rokottaa ja jättää vaikka uskontohoure vähemmälle. Kirjasta tarkentui aikajana tunnetuista ääriliikkeistä, niiden etäpesäkkeistä, jäljittelijöistä ja toimintametodeista; törkyinen historiansa selkeytyi.
Oman mielen jauhettavaksi syntyi myös kysymyksiä: Ymmärränkö nyt paremmin äärimielipuoli Jussi Halla-ahonkin motiiveja tehdä rasistissävytteistä politiikkaansa? Tarvitseeko Jussi henkilönä historioineen ymmärrystä vai "ymmärrystä" politiikkavälineen valitsemisessaan? Tai molempia. Jussilla sattuu olemaan myös hyvin henkilökohtainen paradoksi: Hän itse inhoaa syvästi kannattajiaan, näitä kuuluja kansan syviä rivejä joiden kannatusta ilman kiipiminen ei onnistu. Tässä ringissä nuoltava nuolee nuoleskelijoitaan menestyäkseen.
Kirjastosta Virginia Woolfin tuorein suomennos pv-kirjoista. Hänellä aluksi oudostuttava (teho)keino käyttää &-puustainta ja-sanojen sijalla, mutta kun aikansa lukee, se alkaa viehättää.
Ajattelen näitä pv-kirjaotteita lukiessani, kuinka Woolfin alkujaankin herkästi haavoittuva, henkinen terveys ei kestänyt kohtaamiaan tragedioita: Äidin ja siskon varhainen kuolema, perheen sisäisen (veljen) seksuaalisen hyväksikäytön kohteeksi joutuminen...
Kun Euroopan ylle kertyivät täyssodan mustat pilvet, kirjailija Virginia Woolf hukuttautui. Hän oli kuollessaan samanaikäinen kuin minä nyt.
21.2.2018
Minulla on kolme vaihdepyörää, kaksi 24-vaihteista ja yksi vanha kunnon 7-vaihteinen Tunturi Tango jolla olen polkenut nimensä mukaisesti myös tuntureiden tiennousuja.
TT:n korjaus maksaisi 500-600 euroa. Siihen pitäisi uusia molemmat kiekot vanteineen kumeineen ja ketjut, vaijerit, valot. Jäisi siis vain runko entistä, mutta se onkin hitsailtu suomalaisella polkupyöräpajalla.
Uudemman 24-vaihteisen Kiinan Tunturin korjaus on kalliimpaa. Jo pelkkä rataspakka, se lujempi, maksaa yli 200 euroa.
Viime kesäisen pikkureissun kestänyt Hobby Hallin kampe on jotakuinkin vielä kunnossa, mutta sen rungon hitsaussaumoissa on muutamia heikkoja kohtia, ettei sillä uskalla tuhansien kilometrien retkelle yrkäillä.
Luotettavimpana polkupyöränä pidän siis Tunturi Tangoa. Vaihteiden suuremmalla lukumäärällä ei ole merkitystä. Linkolakin teki pitkät pyörämatkansa Euroopassa kokonaan vaihteettomalla peruspyörällä.
Mutta kunhan vain suunnittelen. Jos Vironkin saisin ensi kesänä kierrettyä, niin kyllä se mieltä tyynnyttäisi.
22.2.2018
Tänään mietin lukemaani kirjallisuutta, sen 1900-lukua käsittelevän historiallisten dokumenttien sivumääräisesti ehkä mittavinta osuutta kaikesta. Trillereiden ja muun kertomakirjallisuuden siivu kalpenee dokumenttien, henkilöhistorioiden ja päiväkirjojen rinnalla.
Yritän muistella, mikä elämisensävähdys, tajunnan räpsäys herätti minut kirjallisuuden niille poluille.
Olisiko ollut Adolf Molnár Suurella ilveilyllään? Kalle Päätalon tuotannon lukemisen lopetin niillä main kun isä kuoli. Tosin yhteiskunnallisen ajattelun juurisiemen on voinut nenään pölähtää myös niiden tuhansilta sivuilta, tahkosihan Kallekin epäoikeudenmukaisuuksien tylsyttämää elämänkirvestään kirjoittamalla. Ei hänen köyhyyden ja sairauksien koettelema lapsuus kauaksi omista kokemuksistani heitä vaikka eri vuosikymmenillä niitä elettiinkin.
Tänään ajattelen sopuisammin niinkin, että kuinka köyhä olisikaan elämänkatsomukseni ilman juuri sellaista ympäristöä johon synnyin, ja että "biodiversiteetti" perheen sisällä takasi näkemyksille rikkaan pohjan jota en koulutuksella olisi kyennyt omaksumaan. Kehitysvammaisuus perheen sisällä oli monivuotinen koulu suvaitsevaisuuteen vaikka siitä kipeää tehden kirosanan tekivät jo silloiset aikalaiset ja yhä tekevät ne, joille muualta syötetyt aatteet ovat arvokkaampia kuin elämänkirjon ymmärtäminen monipuolisena kokemuksena.
Painavin lause, jonka kriisiaikojen kokemuksista ponnistavan kirjallisuuden rivien väleistä, aluista ja lopuista saa lukea on "kirjoitan ettemme unohtaisi, sillä jos unohdamme, sama toistuu".
Dokumenttikirjallisuus on joiltain osilta parantunut, toisaalta joissakin kirjoissa mennään huonosti peitellen hakukoneiden viitoittamilla poluilla. Ne, joissa haisee arkistojen pölyt, ovat luotettavimpia.
Sivistyneeksi itseään väittävän kansanosan vastustus ja vähättely menneisyyden kaiveluille ja niiden yhä uudelleen tulkinnoille ei ole mistään kotoisin. Sellainen asenneilmapiiri osoittaa pelkkää piittaamattomuutta, helppoon elämään tyytymistä, siihen kehottamista ja silmien sulkemista painajaisilta joita lapset tälläkin hetkellä kokevat päivinöin Syyriassa ja kymmenissä muissa kohteissa. Muistamalla kurja menneisyys ja ottamalla huomioon mahdollisesti vielä kurjempi tulevaisuus, siinä olisi edistymisen mahdollisuus. Mutta ehkä olemme sen jo hukanneet unelmointimme Valtaojiin.
Sivistyneistöstä ne nousivat kansallissosialisminkin pääorganisaattorit. Pyövelit ja muut käsikassarat olivat heidän laatimiensa aivopesuohjelmien tuotteita, "uhreja" kuten piikkilankojen sisäpuolelle ahdetut tapettavatkin. Yhtään onnellista vartijaakaan ei niiltä leireiltä ole selvinnyt.
Ne organisaattorit jotka livistivät Argentiinaan ja muihin heidän menneisyydestään vähät välittäviin maihin, kiistivät kiinnijäätyäänkin syyllistyneensä yhtään mihinkään. Sekin kertoo vain yhdestä mielenlaadusta jota ei voida koskaan lajimme geenikirjosta pois nyppiä. Olkka siis herälä! jyrähtää Bengt.
Jokainen toisen maailmansodan keskitysleirivanki ja -vartija, murhattu tai elossa selvinnyt tarvitsisi oman elämäkerran kirjoittamisen. Ken tältä pohjalta historiaa ajattelee, ei kykene vähättelyyn ja silmiensä sulkemiseen.
6 miljoonaa juutalaiselämäkertaa, 10 miljoonan siviilin elämäkerta, romanien 200 000-300 000, satojatuhansia seksuaalisesti poikkeavien elämäkertoja, miljoonia...
Pakoon luikkineiden, lopun elämäänsä painajaisissa eläneiden, miljoonien murhiin ja kidutuksiin syyllistyneiden vartijain elämäkerrat olisivat vähintään yhtä hurjasti mieliin vaikuttavia kuin holokaustikuvaukset leirien sisäpuolelta. Sellaisesta tuli äskettäin pieni välähdys äskeisen Balkanin sodan aikaisesta leirivartijasta dokumentin muodossa.
Olisi siinä lukemista kaikille.
Unohtamisen vaarallisuudesta on kirjoitettu analyysejä tuhansia filosofisia teoksia. Ja mitä tälläkin hetkellä mieluiten halutaan tehdä? Unohtaa. Siitä tykkäävät ainakin kaikki epäsovunlietsojat.
Keskitysleirien ympäröimien piikkilankojen repimät haavat saisivat kirvellä yhä vain jokaikistä maapallolla tallustavaa lajimme edustajaa. Historian päälle vyöryessä tulisimme kuitenkin olemaan niiden potentiaalisia vankeja ja vartijoita. Kapoja. Niskalaukauksien tarjoajia. Pyöveleitä. Sonderkommandolaisia. Valtakuntien propagandaministereitä. Keskitysleirien päälliköitä. Teloitusomppanioiden tulikomennon antajia.
"Rakastava ei unohda"
23.2.2018
Perjantai ja ihan sekaisin on olo. En nukkunut paljoa kun Äetiin nousi äkkiä kova kuume ja oli taas säikähdyksen paikka kun en edes päivystävää sairaanhoitajaa saanut langan päähän. 20:s kerta kun automaatti aloitti lotikoitella päivystykseensoitto-ohjeitaan meinasin paiskata älyvehkeen seinään!
No, yöstä selvittiin ja päivällä sitten lääkärit ja verikokeet.
Nyt, kun on ilta jälleen Äetin kuume nousi taas. Verikokeista ilmoittivat, että on tavallinen infulenssa, mutta omat vaaransa siinäkin, sillä viime kesänä puhjennut vakavampi juttu tekee kuumeen seurauksista pahimmassa tapauksessa hengenvaarallisen.
Gaiuksen jalisseuran huomisiin myyjäisiin leipomista koko ilta. Puolukkapiirakoita kuusi erillistä pyöreää ja pellillinen mustaviinimarjapiirakkaa.
24.2.2018
Viron satasta juhlitaan Itäväylän molemmilla rannoilla. Hesarikin oli molemminkielisesti asiaan paneutunut. Kersti Kaljulaid on kertakaikkiaan sympaattinen presidentti. Hänen haastattelunsa olisi saanut olla pitempikin kuin vain 7 min. Katsoin sen Areenalta uudestaan.
Prisman käytävällä myyntipisteessä aamulla 8-10. Ei ollut montaa kulkijaa, seuraava, joka tuli tuuraamaan, sanoi, että olivat jotain hiihtoa seuranneet. Sen vuoksi kai muukin kuluttajaväki oli aamusta vähissä. 2 tuotetta kerettiin G:n kanssa kaupita. Myyntipöytä tuli kyllä tarjottavaa täyteen kun muutkin isät ja äidit niitä toivat.
Iltamerkintä: Kaikki oli mennyt kaupaksi.
Päivällä tein lasagnea, mutta koska ei ollutkaan kaikkia tarvikkeita (tomaattimurskaa mm.) niin soveltaessani sen sijalle tuoretomaattimurskaa, meinasi käpy haleta kun juustokastike kärähti kattilanpohjaan. Ja lasagnelevytkin olivat jo monta vuotta vanhoja. Löysin nykäisemättömän paketin vajaiden jauho- ja ryynipussien ja -lootien takaa kun siivosin kaikki vanhaksi menneet kompostiastiaan. Hirssiryynitkin nakkasin menemään vaikka ei ne olleet kuin vuoden käyttöpvmäärän ylittäneitä.
Ei hirssipuuro oikeasti ole suomalaiseen makuun. Käynee kuivakoimmille tyypeille vähän niin kuin talkkunansitkos, tai niille, jotka ovat syntyneet hirssilusikka suussa.
Venäläisissä kurjuuksienkuvauksissa herkuttelevat hirssipuurolla, mutta kyllähän sen herkullisuuden ymmärtää se, joka oikean nälän kanssa kamppailee.
Netistä tilasin Viro-Latvia-Liettua kartta-opaskirjasen. Hinta oli 10 €.
25.2.2018
Nukuin vähän ja huonosti. Unessa oli uhka päällä, pakenin lumihangesta kerrostaloyksiöön, mutta se, joka halusi minut joko pahoinpidellä tahi jopa tappaa, seurasi perässä. Menin tuolin taakse piiloon eikä se huomannut minua vaikka näin itseni ja uhkaajan seinällä olevasta peilistä. Se huusi kännykkään tappavansa minut, mutta vaikka se katsoi minua samalla peilin kautta silmiin, ei hän sittenkään huomannut. Kun se lähti ja paiskasi käytävän oven kiinni, irtosi siitä saranat, lukko ja sitten ovi kaatui karmineen lattialle niin että rämähti. Säikähdin, että nyt kaikki nukkuvat äidit ja lapset heräävät ja tulevat huutamaan minulle.
Äetin kuume nousi taas yli 39.
Pakkanen liuteni neljään asteeseen.
Aamupalalle keittelin kauramannapuuron. Nyt iltapäivällä syötiin lasagnen jämät.
Vein Eliaksen luistelemaan ja kävin kaupasta maitoa, hammastahnaa, juoksevaa rasvaa ja valkosipulia. Joku muukin tarvike oli mielessä, mutta en muistanut sitä enää kaupassa. Enkä muista vieläkään. Ennen kassoja vaihdoin sattumalta vastaan tulleen ystävän kanssa 5 ja ½ lausetta.
Hyvä mieli siitä.
Sitten mietin: Kumpi on "rikkaampi", kirjailija joka kirjoittaa miljoonia sanoja vai lukijansa joka lukee ne? Kasvavatko sanat korkoa molempien pääkassakaapissa?
Eliaksen kanssa katsoin femmateemalta ruotsalaisen elokuvan Armoton kujanjuoksu. Olisi ollut osuvampi: "Ahdistava kujanjuoksu".
Kyllä kirjoituksistasi rikastuu, vähän kerrallaan. Mukavaa luettavaa, eläytyy helposti mukaan
VastaaPoistaMarkku, kommenttisi oli mennyt tarkistettavien lootaan, nyt vasta huomasin :)
VastaaPoista