Sipaisuja

14.3.2018

Elokuvakokemus eilenillalla keskimääräistä jykevämpi. Mittarina vaikka se, että eväinä olleet 3 mandariinia jäivät syömättä jysähtäessäni katsomaan. Loppupuolella tarina hajosi ja täydellisemmän elämyksen saavuttamisedellytys jäi päättämättömyyden tilaan; ilmiö toistuu nykyään säännönmukaisesti elokuvateollisuuden liukuhihnatyöskentelyssä.

Vanhemmilta tekijöiltä on vieterit löystyneet ja nuorilla se kuuluu jo digitykytyksen, tai -tykityksen, hermostuttamaan genreen. Näyttelijöillä ei taida olla sanomisen varaa vaikka tympisi kuinka kokiessaan, että nyt männöö mehtään, pietään parin kuukauden tauko.

Elokuvastako lie johtunut, että unia tuntui riittävän tulvaksi saakka? Viimeisimmässä ennen heräämistä kirjoitin jälleen ruutupaperiliitutauluun älyvapaan lauseen: Ihmiselo on pelkkä neulasen osa hevosen(?) kuusessa.

Kirjastosta Elvi Sinervon elämäkerta (Jaana Torninoja-Latola 2017),  Henrietta von Schirach, Herraskansaa ja Astrid Lingren & Sara Schwardt "Kätken kirjeesi patjani alle". Olen myös varannut Perkon Goltz-teoksen ja Parkkisen Puuppos-elämäkerran.

Astridin ja Saran aloitin jo ja se pani sentimentaalisen mieleni liikahtelemaan. Kirjaan on koottu 12 vuotiaana 1971 Lingrenin kanssa kirjeenvaihdon aloittaneen Saran ja Astridin kaikki kirjeet sensuroimattomina.

Pääkirjastossa on remontti meneillään. Melkoinen poravasaroiden jyrske siellä olikin. Lyseon väistötiloja remontteeraavat sinne.

Tänään tuli vastaan semmoinen nimi kuin Tuija Malinen joka muljahtaa mukavasti Maija Tuliseksi.

Nimensä pitäisikin saada vaihdettua kädenkäänteessä, että voisi ottaa sen toisenkin minänsä laillisesti käyttöön, vauhdissa. En silti pidä oman nimeni muljautuksesta Heikki Valtoseksi. Värittömiä, ja kuin veneenmelan latsahdukselta kuulostavia molemmat nimet. Olisiko sillä toisella minällä myös omat sostunnuksetkin?

Etunimeni valinnasta muistan kerrotun, että isä on sen päättänyt, ja koska hänellä on ollut sen niminen sotakaveri (liekö kaatunut?), Ensio on siihen sitten sointuvuutensa takia hönkäisty papinkanslian porstuassa; "Olokoon vaikka Valto Ensio", eli kuin se isän sanallinen eväsleipä maailmanraittia varten: "Kuhan jotennii elämäny piästä piähän tolskootta". Ja tosiaankin olen tolskannut!

Järkyttävän naurettavaa tolskoomistahan tuo on valtioidenvälisillä hiekkalaatikoillakin.Tuorein se Venäjän ja Britannian diblomaattienkarkoitus-ähäskutti-peli! Varsinkin, kun riskitietoisen agentin murhayritys paljastuu suuremmaksi katastrofiksi kuin koskaan Syyriassa pommeilla silputtujen, avuttomien, laskelmoimaan kykenemättömien lasten röykkiöiksi kasvavat ruumiskukkulat!

Maistakaa myrkkymaljanne itse helevetin korppikotkat May ja Putin!

Kosmologi Stephen Hawking on kuollut.

15.3.2018

Astridin ja Saran kirjeenvaihdosta koottu kirjanen oli mukavan yksinkertainen, herkistävä. Olisin itse voinut haluta murrosiässä tuollaisen kirjeystävän, mutta en ole ollut niin varhaislahjakas kuin tämä Sara, joten en olisi kyennyt.

Ne sivut, jotka käsittelivät Saran uskoontulon kokemuksia ovat minusta, uskonnottomasta ja jumalattomasta, pitkäveteisten saarnojen kopioita. Teini-iässä uskoonhurahtaminen ei harvinaista ole älykkäillä ihmisillä. Aivot ovat hätäännyksissään kehittyessään liian nopeasti ja siinä on sitten kahtiajakautumisen vaara olemassa; ollako hullu vaiko eikö olla, siinäpä pulma; auta, Jeesus!

Uskoontulohan kertoo vähintään lievästä mielenhäriöstä. Sille, jolle niin käy, eikä syvemmälle nurjahda, niin se saattaa olla hyväksikin. Diagnostoitavissa oleva mielisairaus taas johtaa muihin toimenpiteisiin. Aaiemmin se oli häpeän paikka, jos kohta on edelleenkin. Usko voi olla eräänlainen luonnonlääkitys aivojen häiriöön.

Saarnasivuja ei montaa kirjassa ollut. Uskokin aikuistuttuaan on tytöllä, nyt ikäiselläni naisella laantunut kohtuuden rajoille ja hänen loppukommenttinsa (viimeinen kirje jo kuolleelle Astridille) vuodelta 2012 on yksinkertaisen viisas yhteenveto vuosikymmenien kirjetoveruudesta. Tämä olisi sellainen kirja jonka antaisin omalle kirjeystävälleni lahjaksi jos raskisin ostaa.

Mainitun kirjan lisäksi mieltäni liikautti tänään Hesarin Maaret Kallion kolumni.

Tulivat aurinkoiset, pikkupakkasen säväyttämät päivät harmaiden pilvimassojen alta esiin. Kuono hännän alla makaava Vinha on kuin suuri, musta karvamato valkean lumipenkan päällä auringossa.

Katsoin Areenalta Saksalainen lääkäri-elokuvan. Ei huono.

16.3.2018

Voi näitä unennäköjäni! Menin jollekin tutulle timpuroimaan uusia ulkoportaita. Aloitin purkamalla portaiden alla olevaa komeroa, mutta lopulta nakkelin vajumattomasta läjästä kipsivalumuotteja alhaalla pölähtelevään murakasaan.

Eliaksella "hyppypäivä" jälleen. Kirjoittaa esitelmää verkon kautta. Juteltiin aiheesta sananvapaus:

Sananvapaus ei tarkoita samaa kuin sanan vapaus.

Sanalle ei pidä antaa lupaa mellastaa kontrolloimatta.

Sanan, kuten kädenkin, vapautta pitää oppia hallitsemaan aivoillaan.

Käsi on pidettävä kurissa vaikka kuinka tekisi mieli kouraista kyselemättä, sopiiko se kohteelle.

Myös lyömään jo kohotetulle kädelle täytyy osata antaa se viime hetken kieltomääräys.

Sanansa täytyy osata myös nielaista, mutta ne voi yrittää tuoda esittämismuodon miettimisen jälkeen uudestaan esille.

Jos Paavo Väyrynen ei ole muuta viisasta sanonut, niin hänen ”yön ylitse nukkumisensa” kannattaa muistaa.

Sana ja käsi olivat viihdyttävä yhdistelmä Muhammad Alilla nyrkkeilykehässä; sama ei onnistu torilla.

Voitaisiinko sananvapauteen ja sen käsitteeseen liittyviä pykäliä ja moraalia ruveta opettamaan kouluissa omana oppiaineena?

Sanooko YK:n sananvapaus- ja ihmisoikeusartikla asiasta tarpeeksi?

Minua ei ole sananvapauden käsitteestä koskaan erikseen opetuksellisesti informoitu, mutta lapsesta asti olen luultavasti ymmärtänyt, että silläkin on rajansa. Tosin ympäröivän todellisuuden tarjoamilla "neuvoilla" on ollut myös julmat ääripäänsä: ”Turpa kiinni tai se turpoaa kiinni!”

Sanoa sanottavansa, siinä tyyli on tärkeä vaikka aihe olisi vaikea, tai peräti vastenmielinen; tyylin oppii vain opettelemalla.

Sanoillaan loukkaakin joskus toista vaikka ei tahtoisi, silloin sanojen/sanomisten sisältö/tärkeys ratkaisee pitääkö sanottavansa loppuun saakka saatella. 

”Anteeksi mutta…”, ei oheen kirjoitettuna tai sanottuna maksa mitään, mutta antaa kuulijalle/lukijalle hetken miettimistauon ennen loukkaantumisen tunteen päälle karkua.

Käytin sananvapauttani ja panin edellisen litanian kommenttina Kemppisen sananvapautta käsittelevään blogikirjoitukseen. Editoin sitä tänne hieman.

Hesarissa juttu lajimme perimän korjaamisaikeista jo ennalta:


"ALAMME tehdä ihmiseen muutoksia, jotka periytyvät myös tuleville polville.

”Se on vain ajan kysymys”, sanoo professori Shoukhrat Mitalipov Oregonin yliopistosta.

”Olen varsin varma, että alamme tehdä sitä. Tuskinpa vie yli kymmentä vuotta”, hän pohtii.

Mitalipovin laboratorio on ensimmäisiä, joka on poistanut ihmisalkioista sairauksia aiheuttavia geenejä. Jos muutos tehdään jo alkioon, se monistuu tämän jokaiseen soluun ja periytyy myös jälkeläisille."


Kannattaako enää olla mitään mieltä evoluutiokehityksen sorkkimisesta ja lajimme jalostusyrityksistä kun sillä saralla ollaan jo näin pitkällä?

Luin Ylen sivuilta Kari Enqvistin kolumnin kollegastaan Hawkingistä. Asiallinen negrologi ilman rönsyjä.

E:lle ja P:lle käytiin etsimässä suksia. Intersportin alennuksessa siteineen 200 €, Tokmannilla ja Citymarketissa ei ollut suksia enää myynnissä. Prismassa maksaisivat siteineen 129 €. Harmittaa vain, kun poikien viidenkympin lahjakortit olivat sinne Intersporttiin, niin jäivät sukset vielä kauppaan. Hirvittelin siinä ohimennen yksien hiilikuituisten alennussuksien melkein 50% ale-hintaa: 320 €!