Marraskuisia ampiaisia

Olin näkevinäni kosmologi Kari Enqvistin Lidlin mainoksessa; myipä itsensä halvalla  muuten niin vakuuttava alkuräjähdysajattelija.

 

Radio Yle 1:  Harri Tuomisen maailmanmusiikkiohjelmat ovat mielelle namuja, mutta kuuloelimeni eivät enää pidä Roman Schatzista ja Kalle Haatasenkin kurkkuärinät ovat ruvenneet ärsyttämään. Johanna Korhosta vielä jonkin aikaa voi kuunnella, mutta sitten toivoisi jo tuoreita asioihin ääneen paneutujia. Kunhan eivät vain Sari Valton lajisia monotooneja palkkaisi yhtään ainutta lisää.

 

Televisio: Kolmena-neljänä iltana kuukaudessa sieltä tulee järjellistä katsottavaa. Niille riittää pari kanavaa; turha kampe siis.

 

Syksyn kirjatulvasta olen lipponut luettavaksi muutamat elämäkerrat ja dokumentit. Tilasin juuri lahjakorteilla Tuomiojan Erkin 1998-2000 päiväkirjamerkinnät toverikseen Hakaristin ritarit-tutkimuksen suomalaisen SS-pataljoonan vaiheista/sotarikoksista. Lahjakortteja on jäljellä vielä 150 euron arvosta, että eipä kovin usein ole huomioitu näin runsaalla mahdollisuudella hankkia mieleistään lukemista!

 

Kysyttiin: Blogikirjoittajista/blogeista mitä sanoisit kun itsekin niissä liemissä lillut? Vastasin: Huussissakin voisi käydä ajatustensa kanssa ja penkaista läjiensä alle mahdolliset tulokset vaikka ei niistä edes kompostoitavaa jää!

 

Täällä miljardien viestien virtuaaliunessa, jossa kaikki kilpaa kuorsailemme olemme yksinäisempiä kuin autioiden saarien robinsonit ja perjantait milloinkaan.

 

Kuopiossa katsastuksessa. Liäkärin puolesta voin edelleen ajaa vaikka rekkaa jos sellaista alle tarjotaan. Tein lääkärintarkastuksesta (ikä-sic!) ajokorttia varten hintavertailun. Kajaanissa Terveystalo 110-120€ ja sote 70-90€, Helsingissä Terveyskulma 40€ ja Kuopiossa Puijonlaakson terveysasema 65€.

 

Matkuksen hehtaarihallissa kytröttelevän pikkuliikkeen eräästä alekorista löysin Noah Hararin Huomisen lyhyt historia-teoksen ja muiden kauppojen alekoreista kengät 5€, housut 5€ ja paidan 5€. Kahvit join kauppahallissa ja Prismasta hain murua rinnan alle.

 

Muutaman päivän kuluttua Kuopiossa uudestaan. Käytin mummia silmäleikkauksessa.

 

Oli aikaa molemmilla kerroilla kuljeskella pitkästä aikaa kaupungilla. Nuoruuden aikaista Kuopiota ei enää löydä kuin Kauppahallista hajuineen. Paitsi että onhan senkin kylkeen turskautettu ruma, lasinen ravintolakasvain torille päin. Sokoksen urealle tuoksahtava kongikin on mennyttä maailmaa. Nyt siellä haisevat kukat ja parfyymit, kaakaot, lattet ja muu lattea interiööri. On Kuopiossa vielä joku puutalokortteli säästynyt, ja kirkot ja kaupungintalot töröttävät ikuisuutta odotellen paikoillaan, mutta kaupungin henki on vaihtunut totaalisesti toisenlaisille keuhkoille sopivammaksi. Eihän kuopiolainen muutos maailmanhistoriassa, (tässäkään lajimme lyhyessä) mikään merkillisyys ole, mutta nimenomaan lajimme aiheuttamassa nopeudessa järisyttävän tuhoava, kaiken alleen asvaltoimisen himossa ja maankamaran kuokkimisen totaalisuudessa peruuttamaton.

 

Näin unta, että V (kehitysvammainen veljeni) oli vielä pieni, jalaton rempula niin kuin pitkälle lapsuuttaan olikin, mutta minä jo tämän ikäinen kuin nyt olen. Itse esiinnyin unessa "vammaiskuiskaajana" joka supatteli veljensä korvaan käsittämättömällä kielellä rauhoittavia sanoja, ja pian alati kinaista limaa erittävä, sonnalle haiseva, pahasti rääkyvä V rauhoittui ja alkoi nauraa ihmeellisen valoisasti. Äitikin siihen tuli käsiään navettatakin helmaan pyyhkien kyselemään, että mikä se Veijolle nyt tuli. Harmittelin, miksi onnellinen uni loppui kesken. Mutta loppuiko sittenkään? Mitä muuta siinä olisi voinut olla, kuin että onneton tuli onnelliseksi?

 

Marraskuu on jo pitkällä, mutta ampianen luistelee ikkunan sisäpinnalla!

 

Tänään sain ystävältäni Maaret Kallion "Inhimillisiä kohtaamisia"-teoksen. Se oli hyvin henkilökohtaiseksi mietitty lahja joka liikutti mieltä lämpimästi niin kuin merinovillaiset sukat jotka sain pari viikkoa aiemmin. Hesarissa sattui olemaan myös Kallion kolumni joka oli koottu lukijoiden palauteposteista. Niissä kerrotaan, miltä tuntuu kun isä ei ole paikalla, hän on kehno siihen toimeen tai isää ei ole lainkaan.

 

Isä-instituutio on muutenkin Suomi-seinälle päivityksen alaisena. Sillä tehdään politiikkaa (isäinpäivä liputuspäiväksi-virallistamisehdotus) ja myydään kirjoja, kortteja, villahousuja, partavesiä, viskejä ja kukkia. Haastatellaan Jari Sinkkosta, Jari Sarasvuota ja umpinuutunutta, 80-luvun radikaalifilosofi Esa Saarista. Ehkä joku arkinen, täysin tuntematon isäkin pääsee sanansa sanomaan muutaman paikallislehden sivuilla.

 

Kirjallisuuden myyntiluvuista voi päätellä kansakunnan päidensisällön köyhyydentilastakin jotain. Kirjailija Hotakainen kirjoitti moottori"urheiluun"osallistuneesta räikköstyypistä elämäkerran ja se kimposi heti myyntilistojen kärkeen! Tällaisen "tieto"kirjallisuuden lukijalajinko oletetaan kykenevän elonkehässä aiheuttamiensa virheiden pikaiseen korjaamiseen, kun se urakka täytyisi nimenomaan aloittaa kilparatojen ja polttomottorivehkeiden purkamisella...

 

 

Tyttäreltä sain synttärilahjaksi "Isä, kerro minulle"-kirjan, jonka sivut minun itseni pitäisi täyttää. Saattaa olla vaikein tehtävä elämässä vaikka mitään muuta en ole niin hartaudella yrittänyt, kuin kirjoittaa elämänpätkääni auki. Mikään naivinkaunis ei elämäntarinani olekaan, eikä onnistumisista siinä leuhkita. Loppua kohti vähän paranee, mutta merkit ovat ilmassa, ettei hautajaisteni kynnykselläkään minua tulla onnenkruunulla koristelemaan eikä kaulaani voittajan seppeltä pujoteta.

Kaamosaaton sipaisut

Leijuskelen Kainuun ja Savon väliä. Joskus ajelutan itseäni hieman kauempanakin.

 

Tippuu minulta harvakseltaan sipaisuja vihkoihinkin. En päivää niitä enää, en merkkaa sijaintia. Tahroja paperilla vain. 

 

Tästä Syrjähdänkin muistamaan: "Vain tahroja paperilla/älä siis suutu/ei niistä asiat/miksikään muutu/ei se/että meillä oli retkemme/eikä se/että meillä oli hetkemme..." Tästä laulusta kimpoilee mieleeni Tampere, Lahti, Hollola ja rannoille suuntautuneet telttaretket. Yöllinen hiki kuivahtanut suolarannuiksi hellyyden aristamille ihoille, eikä muuta juotavaa kuin leväisenä lilluva järven vesi.

Unimäessä näen erisävyisiä unia kuin muualla. Viime yön huumorikuvajaiset mammuteista Jörnin paimentamana. Aiempi, vielä muistettavana uni kuutamossa kimmeltävästä meren aallokosta. Halusin uida, mutta rantaan oli liian pitkä matka vuorelta, josta merta katselin. Ja äsken, kun nukahdin tuvan sohvalle päiväunille, tuli Anu-vainaa rihlakko kainalossa pyytämään minua mukaansa metsälle.

Unimäen unissani on enimmäkseen vapaus läsnä, ei ahdista. Paidan kauluskaan ei kiristä. Lahkeessa joskus pöjöttää jos on siihen viittaavaa unta nähnyt. "Lahkeessa?" Alastihan minä nukun. Se lahje kuuluu siis unien maailmaan kuten kullin "pöjötyskin".


Amerikoiden nykyisestä presidentistä ei pidä edes nimeä enää lausua. Mies päänsä sisältöineen on nähty ja kelvottomaksi todettu. Ne politiikan ja markkinoiden toimijat, kaikentavaran-rahan-jobbarit, jotka tällaisesta mädästä vipuvarresta hyötyvät, heidät korttojen kynsissä kappaleiksi täytyisi repiä (voi kun joku kykenisikin!).

Iljake Janitskin ja tosentti Johannyt Bäckman saivat mukavasti tuomioita vihapuhekampanjoistaan. Olisi oikeusistuin voinut yksintein kahdella kertoa tuomiot ja molemmille ehdottomina. Julkiseen jalkapuuhun lukitseminenkaan ei pahitteeksi olisi moisillekin eläjille.

Tuomioiden syistä tulee mieleen omieni mielipiteiden perään kajahteleva "viha"posti. Kommenttien sisällöt eivät kummoisia älynväläyksiä ole, kielellisestikin surkeita esityksiä. Niistäkin lauseiden kykkösistä kyllä ymmärtää, millaisin sivistykseneväin jotkut elämänsä lävitse kahlailee. Sääli.


Teemu Keskisarjan Aleksis Kivestä laatima Elämänkertomus" (Saapasnahkatorni, Siltala 2018) ei sävyltään vastannut etukäteismarkkinoinnin antamaa kuvaa. Sain kirjan synttärilahjaksi naapurin Anelmalta. Eikä Aleksis Stenvall ladon seinistä kierrätykseen hauleja kaivellut vaan sen aikaisten suustaladattavien piilukkojen pyöreitä kuulia.

Hankin itselleni Matti Salmisen kirjoittaman Erno Paasilinna-muisteluksen. Oli siinä joitain kohtia, jolloin hiljaa taputin karvaisia käsiäni, mutta ei mikään erinomaisuus siksikään, kun jo EP itse eläessään kirjoitti jykevästi Tähän astiset elämäni kirjaimet. Luultavasti se olisi riittänyt.


Aamulla jossittelua raa´alla ajatuksella: Entä jos Mannerheim olisi varustanut itsensä vyötäröpommilla ja painaissut laukaisinta junavaunussa jonne kestit järjestettiin hänen 75-vuotis synttäreillään 4.6.1942 joihin osallistui myös Adolf Hitler?  Tämä ajatus tuli mieleeni, kun kuuntelin radiosta ohjelmaa, jossa mainittiin samoihin aikoihin natsien kostoksi tuhoama Lidicken kylä asukkaineen syystä että kun eräät rohkeat miehet nitistivät SS-Grubbenfuher Heydrichin Prahassa hieman aiemmin.

Voisiko sotakenraali koskaan toimia vastuullisemmin kuin siten, että uhraisi myös itsensä kun tilaisuus ja ilmiselvä tarve asialle olisi? Ja varsinkin, kun sillä olisi miljoonien tuhoamisen estävä seuraus kuten Hitlerin räjäyttämisessä olisi ollut. Jos tieto tästä salamurhahankkeesta olisi vielä etukäteen "vuodettu" Stalinille, olisimmeko säästyneet sodan lopussa alueluovutuksiltakin...


Laittelen ruokia. Lämmitän uunia, takkaa. Pojat tulevat kohta koulusta.

Luen lehtiä. Akkuteollisuus rynnii kaivostoimintaan täysillä: linkolat, lankiset, hyvöset 15 000 tiedemiehen mukana huuhdotaan lokavesiin joita johdetaan luonnonvaraisiin vesialtaisiin ympäri tämän pienen planeetan. Paikallislehdissä hehkuvat otsikot onnesta paksuina kuin viagralla siveltyinä. Ympäristötuhoista keskustelu on tyyten unohtunut.



Sain upouuden moottorisahan synttärilahjaksi. Pölökkyän täällä Unimäessä kesällä kokoamiani pöllejä uunipuiksi. Jonkin verran tuli myös hella- ja saunapilkkeitä tähepätkistä jotka pieksin kirveellä palasiksi ja kärräsin liiteriin. Pölkyistä tein melkoiset pinot ulkosalle ja peittelin pellinpalasilla jäätäviltä sateilta suojaan. Ovat helpompia ottaa kirveen käsitelyyn sitten kevväämällä jos en aiemmin sille hommalle piäse.

Sitten päivän rehkimisestä väsyneenä näin jälleen eläviä unia. Yksi oli hauskanpuoleinen saunauni, toisessa unenkuvajaisessa ryömin kanervikossa konttailevan isän perässä koiran haukkua kohti. Ukkometso istui kuusen oksalla ja kohta isä ähkäisi yhdessä pyssyn pukahduksen kanssa. Isä piereskeli ja haisi piipputupakalle niin kuin niin monissa unissa ennenkin ja unen lopussa ne hajut sekoittuivat ruudin tuoksuun.

Todellisuudessakin olen isän perässä ryöminyt lapsena Hakin haukkua kohti ja haistellut samoja hajuja joita unessakin nenään tunki.


Nyt lajimme tuhoavan vaikutuksen vuoksi on meneillään olevassa kuudennessa sukupuuttoaallossa 60% selkärankaisista hävinnyt elonkirjosta, ja tahti on yhä kiihtyvä. Mitenpä valtaosa ihmisistä tähän uutiseen suhtautuu? Olkapäitään kohauttelee vain.

Tulemme siis ansaitsemaan omankin lajin häviämisen. Surkeaa siinä on se, että samalla tuhoamme miljoonien muiden lajien tulevaisuuden. Jäljiltämme jää avaruuden radoille pelkkä loppuun kaluttu, ydintuholla viimeistelty maapallon ranka.


Kun luin tänään Edward Westermarckista laadittua, tuoretta tutkimusta (Niin Timosaari, Gaudeamus 2018) aloin ajatella ajattelua. Ei siitä mitään järkevää tulosta irronnut. Aivot solmussa nukahdin päivätorkuille ja kun heräsin, luulin olevani Inarissa. Olin jopa kuulevinani joikaamista, mutta se olikin G joka oli tullut koulusta ja vihelteli läksyjä tehdessään. Paistoin munakkaan meille molemmille. Itselleni ruskistin kevyesti lisukkeeksi sipulia ja tomaatteja jotka maustoin yrteillä.


Moottorikelkasta lakkasivat keväällä vaihteet toimimasta. Toin koko rakkineen peräkärryssä Kniin. Tänään aukaisin laatikon kannen, mutta enpä minä paljoa sen päälle ymmärtänyt -vielä. Yhdessä isommassa hammasrattaassa olin havaitsevinani kulumaa, mutta muuten olivat lohkeamia vailla. Kai se koko rojuloota pitää ottaa irti ja palasiksi hajoittaa. Ei kyllä kiinnostaisi, mutta kun siellä metässä olisi niitä tuulenkaatoja jotka jo pätkin ja kasasin odottamaan talvista kyytiä rantteelle. Olisi melko monta pitkiksi jättämääni tukkirunkoakin joista voisi vestää jonkun rakennusaihionkin...


Olen lukenut jo moneen kertaan Perjantain, tuon Michel Tournierin jo 60-luvulla kirjoittaman autionsaaren tarinan, mutta aina se yhtä mukavasti sävähdyttää. Se on niitä kertomuksia joita ei aika syö eikä lukemiskerrat tukahduta. Oikeastaan päädyin lukemaan tätä kirjaa jälleen, kun Hesarista leikkaamani muistokirjoitus leijaili hyllyä siivotessa lattialle: Tournier kuoli toissavuonna 91 vuotiaana.

Tulee siis se mainio kaamosaika jolloin lukemiseni kiihtyy taas mahdottomiin mittoihin.

Syksyisiä sipaisuja

Tämä havainto riittäköön syyskuulle: Täyspimeys on tullut takaisin tälle valopäillä valaistulle avaruudenkappaleelle. Muuta ne väittävät tiedon valtaväylien auraajat, oman älynsä digisillä täyspitkillä sokaistut, bioliemiin marinoidut.



On jo lokakuu ja minusta näkee sen. Niin, täytänhän jälleen pyöreitä vuosiakin enkä epäile, etteikö ikä jo alkaisi näkyä; solukko aloittanut kiihtyvän ruumiin kuolettamisen.

Jaksettava on silti kuin kaksikymppinen olisin.

Kirjoittaminen on jäänyt vähille. Jonkun ajatusviivan vihkoon ja se siitä lystistä. Joku lukija on kysynyt uusien tekstien perään, jotkut niistäkin, jotka vasta äskettäin ovat alkuperäiseen Kivaniemeen eksyneet, löytäneet tarinani ja pyöräilykertomukseni, mutta eivätpä kirjailevat ihmistyypit ennenkään ole käskystä lumetta anojille reseptoineet.

Verta tekstikin kaipaa, ei pelkkää säilöntäainetta tai pakkasenjähmeyttä estävää glykolia; muistinpakastimet on täytettävä elämällä, että olisi jotain sulateltavaakin; on elettävä elämää josta on jotain sanottavaa.

Murheellisia asiotakin on tapahtunut: Esko kävi elokuussa asentamassa lämpöpatterit, sanoi lähtiessään, että nämä olivat sitten elämäni viimeiset, meni kotiinsa Suonejoelle ja heitti henkensä. Hautajaiset Eskon 70-vuotis päivänä olivat syvän haikeat, äärettömän surulliset. Enkä ole vieläkään 30-vuotisen ystävyyden katkeamisesta toipunut.

Oli myös hautajaiset Hesassa. Sedän loppuun kuihtuneen vaimon (84) tomuinen maja piilotettiin Honkanummeen elokuussa. Taisin siinä haudalla ajatella hautausmaan lähellä olevaa Pavin tanssilavaa ja miten sielläkin on joskus lyyleille kyytiä annettu, ja heiltä sitä saatu, ja että elämässä ei pidä mitään rikoksetonta tekoaan kovasti katuman. Niin lyhyt se on vaikka sata vuotta kestäisi. Sehän on vain ihmisen keksintö; aika ja sen laskeminen.

Häitäkin jossain juhlittiin.

Sairastelua on riittänyt, ei mulla, mutta jollakin tässä lähellä. Ei ole sekään mukavaa seurattavaa. Sen olen elämässä oppinut, ettei toisten sairauksista kirjallisia selvityksiä juurta jaksain pidä tehdä.

Satoa olen kerännyt säilöön: mansikoita, mustikoita, puolukoita ja karpaloita. Lanttu- ja porkkanapakasteita valmistin viimeisimmäksi. Yksi porkkanapenkki on vieläkin maassa kun on ollut niin lämmintä. Kuivan kesän vaatimaton perunasato on keretty syödä niin Unimäestä kuin täältä Knista suoraan pellosta.


Päivän nimi: Teknologiauskonnon lähetyssaarnaaja Linda Liukas. Siinä ihminen, joka on pesetyttänyt aivonsa digisillä suitsukkeilla. Ja seuraajansa pyörtyilevät kuin lahkolaisten kokouksissa tapana on.

Muitakin uusia uskontoja syövytetään kiihtyvällä kaupalla ihmislajin tajuntaan. On atomisähköuskonto, aurinko- ja tuulivoimauskonto, bioliemiuskonto ja akkuautouskonto. Ukkoylijumalaksi on viimeinkin päässyt tuhat vuotta paikkaa vartonut Markkinavoimajumala.

Ah Jeesukseen ja ilmastokaupassa kättä päälle!

Kesäkuisia sipaisuja

To 7.6.2018

Parodiaelokuva Stalinin kuolemasta (The death of Stalin) oli jokseenkin hauska vaikka röhönauruja en minä, eikä harvalukuinen yleisökään päästellyt. Kalmanhaju, joka Stalin-historiasta lemuaa, tukkii edelleen tehokkaasti nauravat turvat. Ei siis elokuvientehtailijoillekaan helpoimpia irvailunkohteita. Putinin Venäjällä Isä Aurinkoisenaan tätä pyövelin haamua yhä pitävät. Lie inkarnoitunut nykyisiin vallanpitäjiinkin. Moskova (Kreml/Putin) kielsi elokuvan levityksen valtakunnassaan, eli jo se vihjaisee, missä ajassa georgialaisen pankkirosvon runnomassa maassa yhä eletään.

Puutarhatontun alkukesän hommat ovat tehdyt, odotellaan vain satoa vaikka kylmiksi ilmat kääntyivät. Aikaisin kaikki kukki tälle kesänalulle. Mansikkapenkitkin valkoisenaan pohottavat. Halla jos tulee, niin tervemenoa se herkku.

Tekaisin roskakatoksen vaikka ei se mikään katos olekaan. Puolentoistaneliön maitolaituria muistuttava "pömpöi", puuttuu vain porrasjalusta, hiekkapohjaisen maantien levike ja maitotonkat, lehmänammunta taustalta.

Äet lähti eilen reissuun. Täällä on ollut pari lisäsuuta majoittuneena.

Elias on ollut nyt tämän viikkoa elämänsä ensimmäisellä, "oikealla" työmaalla. Lunkan kortteliin nostavat uutta kerrostaloa ja siellä poika opettelee rakennustyömaiden "kieltä".

Poikulaiset toivat koulun päätyttyä sellaiset todistukset, että niillä voisi pyrkiä suoraan yliopistoon, vehnästelin minä.

Pe 8.6.2018

Tänään pyykkikone hyrskytteli monet kerrat ja ulkonarut ovat nyt rievuilla kirjavoitu. Satoi vettäkin päivällä, mutta illasta selkeni. Pidän pyykin ripustamisesta ulos ja tuoksun vuoksi myös poisottamisesta, mutta viikkaaminen ja sukkien parittaminen ei ole kovin herkistävää tointa.

Laitoin ruokaa isolla ajatuksella ja lettuja jälkimauksi. Yläkerran nuoret vein iltapvllä bussille joten sen puoleen voin huokaista.

Pojat maalasivat uuden kuistinlaatikon.


La 9.6.2018

Rassasikohan viimeöinen halla mansikankukat!

Kuistinlaatikkoon kansien saranat ja pohja.

Iltasella Napikselle. Vuokatissa on menossa kepulaisten puoluekokous, että saattaa se kyllä olla kepukeittoa koko humpallus kun niitä sinnekin muutama linja-autollinen änkeää.

Juolahti mieleen, että Satu täyttää tänään 59 v. Jaksaa yhä elää kituroida hänkin, paljon kärsinyt ihminen.

Su 10.6.2018

Heräsin jo ennen viittä. Aurinko oli jo melko korkealla ja änkesi näkyviin pilvenriekaleiden takaa kuin häveten heräämistään. 8 astetta lämmintä, ettei enää hallanvaaraa.

Unet olivat pitkästä aikaa monipolvisen sotkuisia. Kuin solmuista köyttä jota kurkkuun tungettiin. Paljon läheisiä ihmisiä siellä jonoili omille paikoilleen näyttämölle.

Napiksen keputungoksesta läksin pois jo 22.30.

Äet haettiin junalta alkuillasta. Hyvä se reissu oli ollut. Istutettiin omenapuun alle kakkukahville.

Ma 11.6.2018

Entrinkiin kärryllinen kierrätystavaraa. Ei niin vähävaraista taloutta, etteikö rojua nurkkiin kerry. Vaikka tehokkaaksi kehittynyt kierrätysidea on osoittautunut omituisen lajimme suosituksi harrastukseksi, en silti anna sen hämätä raaka-aine ja ilmastokysymysten todellisuutta. Tämä kaikki on vain kosmetiikkaa matkallamme ikävään tulevaisuuteen jossa linnunlaulu on harvinaisuus.

Ti 12.6.2018

Tuli ilmoitus "koukuttavan" viihderomaani kirjoituskilpailusta. Millä ilveellä ne romaanikoukkuun tarttuvat lukijat kalikkahivelykoukkuun hullaantuneiden joukoista luullaan löytyvän?

Hain kyllästettyä lankkutavaraa 16 jm. Pitää tekaista Unimäen kellariin ovi, entisestä pasahti jalka lävitse kiinni potkaistaessa. Oli mehinyt 25 vuotias lautaovi piloille. Paitsi että alunalkaen senkin oven pienentelin vanhan hirsitalon purkuovesta, että lie jo satavuotias ollut. Nyt teen niin jytäkän läventukkeen, että kellari murenee ympäriltä ensin.

Ke 13.6.2018

Masentavia asioita tapahtuu, mutta sellaisten parissa se suurikin maailma painiskelee.

Käärmeet rikastuttavat jälleen runsaudellaan Unimäen faunaa.

La 23.6.2018

Ihmismieli on tontiksi rajattu, joskus kaavoitettukin valmiiksi. Ei se kaikilla rannaton ole. Aina kuitenkin riittää niitä, jotka runnovat itsensä aitojen ja veräjien lävitse. Kyllästyttyään häipyvät sananselityksittä, jättävät kaivamansa montut täyttämättä, aidanseipäät ristronkkeliin, veräjätkin sulkematta.

La 30.6.2018

NykyStalin ja ennenkokematon Trump saapuvat parin viikon päästä Helsinkiin suutelemaan toisiaan poskille. Wanha Suomirouva valaistuu maailman silmille hetken kestävässä isännänosassaan Narrienlaivan luotsina. Häpeänpuna sen poskilla photosopataan aamu- ja iltadebateissa loputtomilla asiantuntijoiden puheilla ja toimittajien hymistelyillä. Ja ah, miten ETYK-hurmainen nousuhumala valtaakaan asioita muistavien mielet.

Unimäessä poikien kanssa tämä viikko. Tuulenkaatoja kärrännyt pihaan teiden varsilta. Oli nitä viimeisimmät myrskytuulet pätkineet teiden poikkikin. Jos kaikki lähiympäristön tuulenkaadot keräisi, olisi polttopuuta loppuiäksi.

Käärmeystäviämme lienee hehtaarille kymmeniä, ellei satoja; joka päivä heitä jollakin kulmalla moikkaan. Hyvin on mahduttu olemaan vaikka yhden päälle olin istahtamaisillani kun se otti aurinkoa aitan rappusilla.

Kirjoittamiselle ei ole ollut oikein aikaa, eikä halujakaan. Miksipä olisikaan kun saman soikean, rosoille jykertyneen tahkonkiven pyöritystä tämä kaikki on. Mieli suree, mutta minkä vuoksi, niin siitäkään ei ole haluja jatustella.

Sipaisuja

Ke 16.5.2018

Rahistelin illasta Anun ja Marin sepelipintaista polkua Unimäkeen. Ensimmäiseksi nenääni tunki tuomentuoksut ja korviin jokaiselta ilmansuunnalta käenkukunnat. Käkien määrästä on helppo tehdä  johtopäätös, että tälle, toisten pesiin munivalle lajille käypäsiä pikkulintujakin on runsaasti vaikkei  niitä kuulisi eikä näkisi.

Mustikkakin on kukalla! Halla tulee ja vie koska on liian aikaista; pölyttäjätkään mukaan kerkeä!

Unipuron vettä tien alitse ahdisteleva, liian pieni viemäriputki on taas tukossa ja vesi syö tietä poikki. Mutta eipä minun Kyntöläisen suuntaan välttämättä ajella tarvitsekaan.

On ollut tukahduttavan kuuma. Kiireinen päivä muutenkin enkä jaksa nyt enempää. Klo onkin jo 23.30. Kotiin jäi kipeä, äärettömän väsynyt ja siksi myös ärtyisä Äeti, mutta pakko minun oli tänne lähteä koska ensi talvenakin on uunia lämmitettävä.

To 17.6.2018

On myöhäinen ilta jälleen ja saunapuhtaana tässä aitan rappusilla istun ja kuuntelen viitakon metelöintiä. Panin kuulolaitteet korviin ja nyt kuulen koppakuoriaisten nivelten nakseenkin.  Ilma viileni päivän hellelukemista kun ukkosrintama vyöryi päälle.

Suht kova päivä; sahasin koivutukit ja pienemmätkin riu´ut pölkyiksi. On niitä sitten muutamaksi päiväksi kirvehtiä!

Sonja kävi Silvian ja Stellan kanssa. Toin Knin pakastimesta mehuja ja pari hillopurkkiakin annoin mukaan. Huolia ja murheita, niitä tyttärelläkin piisaa vaikka ei se paljoa niistä avaudu. Mutta paljonkos sitä isälle tarttee, että se tajuaa.

Vein päivällä kauppareissun jatkeeksi tulostimen ja käyttökykynsä hävittäneen läppärin Akulan Penalle huoltoon. E tarvitsisi koneen koeviikolle.

Pe 18.5.2018

Viileä oli tänäinen aamu. Atmosfääriä vasten vaaleanharmaa kupukansi jonka vankina ihminen kimpoilee. Kyllä se siihenkin reikiään puhkoo luullen, että avaruuden järkyttävät äärettömyydetkin se voisi valloittaa.

Kuin aikoinaan Kolumbus puista purteaan, nykyihminenkin harharetkilleen avaruuslaivaansa varustaa koska sille maapallo niin vastenmielisen ahtaaksi viljelyalustaksi on käynyt. Ja vaikka mistään muusta ei olisi kyse, kuin metelöimättömän elämän eläminen muiden lajien lailla niin suurten aivojensa ruokkiminen menee vatsankin edelle. Joka taasen tarkoittaa tulevaisuudessa pelkkää virtuaalia eivätkä aivot silti niin viisaaksi koskaan kuitenkaan kehity, että ymmärtäisivät, minkä kustannuksella itseään pelkillä mielikuvilla ruokkivat. Eikä se sitäkään tajua, kuinka suuria, koskaan maatumattomia ulostekasoja tuon näkymättömän mielihyvän tuottaminen planeetan pinnalle tuottaa.

Heräsin jo ½5, keitin kahvit, laitoin hellaan tulet ja puuron vesihauteeseen. Läksin sitten peräkärryn kanssa hakkuuraiskioille kokoamaan pinojen alus- ja tukiriukuja. Kärryllisen karsin melkoisen joutuisasti ihan vain vesurilla.

La 19.5.2018

Viime kerralla käydessäni jonkinlainen puhuri tyrkkäsi lumisen talven jäljiltä haurastuneen lintujenruokintasysteemin nurin ja säiliössä jäljelläolleet siemenet levisivät nurmelle. On siinä riittänyt tinttiä ja talttia penkomassa jyväkasaa kuin muorit alemyyntien ryöttäkoreja. Tikkojen seuraaminen on tämän kevään hauskin tapaus. Yksi tikka lienee pudonnut mutalikkoon kun ovat niin punervanlikaiset sen kyljet.

Pieksin ensimmäisen, 2x3,5x0,60 m (4 m3) halkopinon. Pölökkyjä riittää vielä huomisellekin ja sitten jää vielä lyhyemmät pilketarpeet toiseen kertaan. Kirves kimposi oksaisen koivuhalon jousimaisesta puristuksesta väkisin irti kouristani, teki pyörähdyksen ilmassa ja putosi nakka edellä päälakeeni. Kuhmu tuli, vähän vertakin.

HP ei ollut suostunut toimimaan. Niinpä Pena oli ajanut vanhaan Acerin läppäriin W 10:n ja saanut myös tulostimen ajurin siihen asennettua.

Sonja toi lohen. Se on nyt kellarissa imemässä suolausta itseensä. Loimotan sen huomenna.

Su 20.5.2018

Knissa olin myöhään illalla. "Miehet" ja Äet nukkuvat jo.

Sinnittelin Unimäen rantteella kaikki uuni- ja takkahalot pinoon. Olikin kovahko urkko, mutta ei se mielelle pahaa tee saada vaikka halkoja elämässään aikaiseksi. Kotonakin muutamat tekemättömät työt odottaneet tekijäänsä. Pyykkiäkin monet koneelliset. Nyt olen kyllä niin poikki, etten sanaa suustani saisi jos olisi kelle puhua.

Ma 21.5.2018

Äet jäi töistä kotiin. On se tosi kipeä joka puoleltaan. Henkinen olokin niin kurja, että lohduttoman olon seuraaminen kääntää minunkin sisuksia. Ei ole paljon tehtävissä kun eivät lääkärienkään konstit auta. Vain aika auttaa, jos auttaa. Kirjoittaakaan asiasta ei isosti osaa vaikka kokemusta sairauksista on enemmän kuin tarpeeksi. Ehkä juuri se pelottaakin, kun tietää, mihin ne voivat myös johtaa.

Muutamat kurkuntaimet Agrista ja Prismasta Kekkilää 15 säkkiä. Tomaattientaimia ei ole vielä missään.

Samettikukat ovat jo kahdella sirkkalehdellä. Niitä on n. 80 kpl. Painelin siemenet tötteröputkien multaan viime keskiviikkona. Näilläkin toimilla oma merkityksensä elämässä selviämisessä.

Ti 22.5.2018

Äet meni aamulla töihin ja tuli umpipuhki iltasella kotiin. Päänsärkykään ei hellitä.

Elias tuli kokeiden jälkeen jo kymmeneltä koulusta. Ruvettiin siivomaan kuistin puisia laatikoita. Homma laajeni niin, että järjestin E:lle pensselin käteen ja se maalasi laatikoiden julkikupeet uuteen valkoisuuteensa. Tosin suunnittelin jo, että tekisin uudet, kapeammat ja sirommat säilytys/istuinlaatikot tilalle. Entiset tein joskus Katinkullan työmaalta hilaamistani lautojen jätepätkisä ja minusta ne ovat olleet hieman kolhot. Tosin ne ovat olleet juuri kaikenlaisen rojun ja tavaransäilytyksessä erittäinkin sopivat.

Viime hommikseni yöksi kuivumaan sivelin ruskealla terassiöljyllä portaat ja tasanteen. 3 ltran purkki riitti juuri ja juuri. Maksoi sekin juutas 25 euroa K-raudassa.

Oli erkikoinen keskustelu netissä. Vähän siitä mieli pökerryksissä, vaikka normaalit ihmisen perustoinnat olivatkin aiheena. Asian esittämiskulma oli kuitenkin yllättävä, ja kysymys. Saattaa tunkea vielä uniinikin, mutta ei se ainakaan haitaksi ole.

Ke 23.5.2018

Unessa korkealla tila-autolla liikkeellä paikassa, jossa unieni matkoilla olen aiemminkin käynyt. Siinä maisemassa on laakeaa kalliota, vettä notkoissa ja useimmiten aurinkoinen sää, ja olo. Vinha oli mukana ja yölliseen nettikeskusteluun kanssani osallistunut henkilö. Mitään kummallista ei tapahtunut, mutta tunnelmahan unisa on aina se vaikuttavin. Nyt tarvitsinkin nämä mieltä rauhoittavat näyt.

E:lla ei kokeita tänään. Alettiinpa siis roskakatoksen panelointi. Iltaan mennessä se, kaiken muun toheltamisen ohessa olikin melkein tehty.

Tokmannin puutarhapuolelta löytyi viimeinkin tomaatintaimia. Olisi niitä Ojavuolta ehkä löytynyt jo aiemmin, mutta eipä tullut mieleen.

Yritin katsoa elokuvaa jonka juoneksi oli kyhäelty vanhojen kamujen nuoruuden ravintolakierroksen uusinta, mutta en jaksanut sitä röheltämistä ja niitä "siniverisiä" avaruusolioita joilta päisät rupesivat kiskomaan ja pirstomaan.

Luin Kurt Vonnegut-vainaan viimeiseksi jääneestä teoksesta Maaton mies nykyisen maailmanmenon täysteilauksen josta olen ollut samaa mieltä, ja yhä olen.

Eilen Manhattanilla kuoli Philip Roth, 85 v. Minä, kuten miljoonat muut lukijatkin pidän hänen mieleen jäävimpänä kirjana Portnoyn tautia.

Iltapäivällä, keskellä Kajaania syttyi 105 vuotias Pekka Heikkisen leipomo tuleen. Katto ja ullakkotilat kärvähtivät kokonaan.

Sipaisuja

Ma 7.5.2018

Kuulopolilla meni nuljahti pari tuntia. Vasemman korvan kuulo on huonontunut rajusti, mutta oikealla parantunut niin, että sekös kuulonmittaajaa ihmetytti. Molempiin sen tietokoneen ohjelma silti määräsi kojeet joita täytyisi nyt opetella pikkuhiljaa käyttämään. Mukaan sain korvikelaitteet, korvilleni räätälöidyt sitten myöhemmin. Pieniä ne jo nykyään ovat eikä äänet enää kuulosta niin metallisilta kuin niillä vanhoilla joita en tosin ole oikeasti koskaan korvissa pitänyt. Tarpeelliset asiat on kuultu, tarpeettomilla ei niin väliksi. Pikkulintujen karjuntaan täytynee kuiten alkaa totutella jälleen.

Ti 8.5.2018

Heitti tässä jokin aika sitten keväinen "posttraumaattinen" tila reminsä päälle, mutta en siihen kuitenkaan hirttäytynyt. Ei siitä syväksi masennukseksi ollut. Panin mielenasiat pikkupakolla järjestykseen. Ehkä siinä jo elämänkokemus auttaa. Jos tässä vielä jonkun aikaa sinnittelisi tätä elämänteatteria. Monesko näytös lienee jo menossa.

Masennusdiagnoosista on tullut jo sellainen trendi, että jokainen riittaväisänen sitä sairastaa, tai on vähintään joskus sairastanut, että parempi niistä tuntemuksista on hiljaksiin olla.


Luin erään kovasti koetellun ihmisen elämäkerrallisuutta. Siellä lausuttiin jälleen: "... muista tämä ja kerro siitä muillekin, ettei sama toistuisi."

Jaloa ajattelua, mutta kuten maailmankuvasta näkijä näkee, kaikki on unohdettavissa ja siten myös toistettavissa.

Nyt kun juuri koetaan, mihin kuntoon ihmiskulutus elonkehää murjoo, muistaminen pitää tarkentaa kokonaisuuteen: "Näethän poikaseni tämän raiskatun kotiplaneettasi tilan, jäljiltämme sitä tuskin enää voidaan ehjätä. Varaudu tuhoon, varaudu siihen, että loppu tulee olemaan hidas ja tuskallinen."

On siis menossa elonkehän holokausti. Uhreina ja vainottavina kaikki se, mihin elollisen elollisuus perustuu. Se, mitä ilman mitään ei olisi.

Ke 9.5.2018

Näin Enemmistön tyrannia-käsitteestä poleemista unta. Unen pääosissa olivat Björn Wahlroos ja intialainen, luurangoksi kuihtunut nainen jolla oli 11 lasta.

Luen Paššan epäsuosiota. Matti Klingen Venäjä/Putin ihailevia tulkintoja ihmettelen. Putinin Syyrianpunaiset kauluksetkaan eivät hätkäytä professoria hereille.

Toisena luettavanani on Riikosen ja Laamasen Volga virtaa nyt Moskovaan. Siinä käydään lävitse Olavi Paavolaisen 1939 tekemää Neuvostoliittorundia. Jotain kai siitä irti saanen minäkin.

To 10.5.2018

Tapahtuuko maailmassa mitään jos Hesaria ei luettavana ole? Sen netistä luettavat otsikot alkavat olla pitkälti samaa huutomerkkigenreä kuin iltapaskojenkin. Ne kolme uutista, jotka se antaa ilmaiseksi lukea, eivät paljoa avarra.

Kainuun Sanomiin suhtaudun rukkaskätisesti. Se on ottanut näkyväksi linjakseen biojalostamojen ja kaivosten ylistämisen vaikka ne sananmukaisesti raastavat Kainuun muutenkin epäilyttävän "puhdasta" luontoa. Kritiikkiäkin se julkaisee, mutta huomattavasti pienemmällä fontilla.

Puhtaasta luonnosta ei pidä ihmisen enää puhuman. Sitä ei enää ole missään maailmankolkassa. Siitä on pitänyt huolen ilmakehässä vapaana kulkevat ilmavirtaukset ja se pitäisi jo nykyihmisen ymmärtää. Kirveltävin silmin on harhaa hokea poissa silmistä, poissa mielestä. 

Pe 11.5.2018

Unimäessä ovat tienvarren pölkkyläjät haloiksi särjettyinä pinoissa. Pihassa niitä vielä on. Milloinka pääsenen pirstomaan.

Ilmat herkeävät mukaviksi. Mielikin paranee.

Su 13.5.2018

Helteinen äetienpäivä. Toiset menivät mummilaan, jäin tekemään pihahommia. Lapioin vanhoja multia pois kasvihuoneen altaista ja muuta pientä. Uutta multaa ei riittänyt kuin pikku pätkälle, mutta kaipa sen kerkiää kun ei ole vielä tomaatintaimiakaan.

Ostin eilen Agrilta vaniljaruusun. Monena aiempana ä-päevänä olen ostanut K-raudan puutarhaosastolta runkoruusun ja niitä on vieläkin elossa viisi kipaletta. Nostelin poikien kanssa kellarin talvisäilöstä kaikki kukkaruukut pihalle. Niitä riittää ripoteltavaksi ympäri portaidenjuuria ja kivien päällyksiä.

Oman mummilan kiviraunioilta joskus pelastamani lastenkelkan (1950-60-luku) olen kunnostanut ja sen päällekin joku kukka laitetaan.

Ma 14.5.2018

Aamusta Kaksilla kipeätä käyttämässä.

Riston pihasta kaatamani koivunpökkelöt ovat nyt pilkottuna pinossa. Myös Arvon ja Anelman takapihalta lumen murjoman pihlajan ja paksummat Unkarinsyreenin rangat pätkin pihamme pinoon.

Arvon toivat kotihoitoon. Oli koko talven ensin sairaalassa ja sitten terveyskeskusten (Suomussalmi ja Kni) vuodeosastoilla heiteltävänä. Neljä kertaa käy kaksi hoitajaa (aina eri henkilöt, sic!) nostamasa sängystä, kohentelemassa ja hoivaamassa ja panemassa illalla petiin. On se ihmiselon viimehetket joskus sitkeitä. Arvollakin pää pelaa jota kuinkin edelleen, mutta fysiikka ei paljoakaan. Jalat eivät ota lainkaan muun ruumiin painoa päällensä ja käsistä on voima pois. Sohvalla istuu ja telkkarista kanavaa vaihtaa kun muuhun ei kykene.

Varjele elämä minua samalta kohtalolta! Tai sopivan ajoissa saapuva armollinen kuolema tietenkin.


E:n isovarpaidenkynnet kasvavat sisäkantiltaan lihan sisään. Sama vaiva kuin minulla samanikäisenä. Silloin niihin tehtiin kiilaleikkaus. Siilinjärveläinen lääkäri kaiveli muka "juuretkin" pois, mutta niin ne vain ovat vuosikymmenestä toiseen työntäneet irtosuikaletta kynnen viereen joka täytyy sitten säännöllisin väliajoin nyppäistä pinsetillä pois.

Poika käy lukion terveydenhoitajalla keskiviikkona, pitää sitten tilata lääkäri. Onhan se vakuutus, että voi mennä suoraan yksityiselle. Taitaa olla ensimmäinen kerta, kun vakuutusta käytetään, että kun laskee ne sadat ja tuhannet eurot, joita vakuutusmaksuihin 17 vuoden aikana on pantu, niin eipä se kovin taloudelliselta tunnu. Mikä luku viivan alla olisikikaan, jos laskisi kaikkien kolmen pojan vakuutukset?


Kohta on ½-yö. Nukahdin Paavolaisen Neuvostoliitto/Pietari/Leningrad-kuvausta lukiessani ja pian näin unta Stalinista, Leninistä ja Trumpista. Uneen sekoittuivat tuoreet ruumiit Palestiinan ja Israelin rajalla. Kysyin joltakin, että eikö vähemmillä kärsimyksillä nytkin  olisi päästy, jos yksi luoti olisi ammuttu jo toissa vuonna Trumpin otsaan kuin että niitä turskautettiin murhaamistarkoituksessa israelilaisten kivääreistä viiteenkymmeneen palestiinalaiseen kivilingon pyörittäjään.

Tämän päivän ruumiit tulivat Trumpian avuttoman Lähi-Idän suunnanmuutospolitiikan takia, mutta ei hän niistä vastuusen koskaan joudu sen enempää kuin israelilaiset goljatitkaan.

Sipaisuja

16.4.2018

Muanantae.

En päässyt lähtemään Unimäkeen. Tojotan näyttö katsastussonnille, ja ensin tietenkin se hemmetin nokka-akselin asentotunnistimen vaihto (113 €!). Sumuvalon sain korjatuksi. Vika oli peräkärrynvalojen pistokkeessa. Nyt eivät  hytässäkään vikavalot hehku! Etuakselin "koiranluun" vaihdoin jo viime vkolla.

Sitten meni muita asioita juoksennellessa iltapv enkä pimeällä viitsinyt suoriutua taipaleelle. Tulipahan katsottua Beck. Siinä ärsyttää se kauluri-parvekeukko viskilaseineen. Synkkiä murhajuttuja tonkivan trillerin kevennykseksikin täysin epäonnistunut syrjäkuja. Ja sitten nämä wallanderien ja beckien iänikuiset naissuhdekommellusten toteutukset ovat tyhjänaikaista juonimateriaalin tuhlausta. Ei luonnollisia, on ehkä lähelle osuvin arvio.

17.4.2018

P oli aamulla yök-taudissa, jäi kotiin. Laitoin lähtiessä Wilmaan opelle viestin. Kävin kaupassa. Jätin auton Tikkasenpurolle. Tavarat tulivat mukavasti pulkassa ja Vinha omin karvaisin tassuin tupsutteli. Sitä hanki kesti, sitten rupesikin vettä satamaan.

8 koivua kurnutin nurin. Suuntasin niiden kaadot tulvavetisen raviojan ylitse tielle. Pätkin mahlaa jo tirsuvat valkeat rungot pientareelle. Niissä oli muutama sydämeltään tyvilaho joka hieman tyynnytteli puiden kaatamispakosta harmistumaan pyrkivää mieltäni.

Jäseniin käy taas äkikseltään lumihyyhmässä ponnistelu. Mutta mitäpä tuosta.

Lämmitin saunan, ja sehän se parasta täällä on. Vapaana kahleista remeltävästä Vinhastakin näkee mikä se elämässä tärkeintä on. Nyt sillä olisi taas juoksuaika. Mitenhän kävisi jos innokas koiras koira paikalle hiihtelisi...

18.4.2018

Pitkien iltojen vastapainoksi lyhyet aamut. Auringosta näkyi vasta violetinkirjava enneviiru Nurmeksen suunnalla eivätkä teeret vielä pulputtaneet. Eli klo on vasta ½5.

Heräämiseen vaikutti unen katkeamisen lisäksi oikean jalan ja vasemman olkapään pakotus.

Uessa teki mieli lukea ääneen Aapelin, eli ensin Savon Lehden ja sittemmin Savon Sanomien pakinoitisijana jo ennen sotia aloittaneen Simo Puupposen elämäkertaa (Jukka Parkkinen 2018). Myös kirjailijana hänet tunnettiin, ja yhä ainakin tiedetään jos kuka kirjallisuuden parissa vielä tänä pänä vehkeilee. Pikku Pietrain piha, Meidän herramme muurahaisia, Vinski ja Vinsetti, Siunattu hulluus...

Unessa kuuntelijaksi valikoitui ensin äiti, mutta jonkin aikaa hänelle luettuani muistin, että äiti on kuollut, ei hänelle kannate lukea. Sitten tulivat tarjolle pojat E, G ja P, mutta ne nukahtivat heti. Kävin unenmutkan jonon tarkistamassa, mutta vain yksi oli jaksanut paikalle koska tie jonotuspaikalle oli lumisohjoinen.

Henkilö, joka oli "jonottamassa" unenmutkassa "kellui" kohta isolla kännykän ruudulla joka oli kuin kirjatelineenä tyynyläjän päällä johon kirjani yleensä nojaa lukiessani. Mutta ei luettavana enää Puupposen elämäkerta ollut. Kirja oli kyllä paksu, punavalkokansinen. Käsiä särki sen pitely.

Luin tarinaa niin kauan, että unessakin nukahdin sen lukemiseen. Sitten heräsin, kävin ulkona ja rupesin muistiinmerkkaamaan äskeiset.

Sytytin hellaan tulet, keitin kahvit, laitoin puuron hautumaan. Hajamielisenä piirtelen ukonkuvia vihkooni kun tekstaamiselle ei enempää aiheita päästä irtoa.

Ruokailen nyt. Kuuntelen samalla uutiset. Siellä ei kummempia kerrota. Puen sitten työvaaterytkyt ylle ja kampean pihalle aurinkoon. Sahan ketju pitää muistaa viilata.

Iltasella myöhällä.

Työteliäs, aurinkoinen päivä takana. Kaikki kaatotuomion saaneet rungot on nurin, ehkä jos pari laitimmaista vielä nurjautan huomenna. Kaikkia en jaksanut pätkiä enkä tienvarteen nostella. Ojassa on nyt vettä vyöhön asti; putosin kaksi kertaa pölkynpätkä sylissä sinne, että mitattua tuli.

Saunoin jälleen. Pakottaa jäseniä. Otin puolikkaan Buranan. Nukahdan varmaan heti kun alan lukea.

19.4.2018

Niin se painuu mailleen jälleen tämäkin aurinkoinen pv. Olen saunonut ja nyt kellin ilkosillani omalla petillä. Vinha on vielä pihalla, silmänvalkuaisia vain väläytti kun kysäisin, tuletko sisälle.

Husqusta katkesi kesken päivän käynnistinjousi. Piti käydä kylällä. Oivan pajalta löytyi sopiva jousipakka, maksoi 13,50. Hain Soilalta varuilta Sthilin lainaan ja hyvä olikin, sillä seuraavaksi omastani irtosi pakoputki eikähän mulla ollut sopivia avaimia, että olisin voinut korjata. Kestänevätkö edes aukoa moneen kertaan tulisiksi kuumuneet kiinnitys-"pinna"-pultit.

Nyt on kuiten tienvarren koivut pölkkyinä pientareella. Niiden haloiksi särkeminen jää toiseen kertaan. Huomenna jos jaksaisi pihassa olevia pölkkypinoja pätkiä.

On lähdettävä Kniin viikonlopuksi. Pojat ovat pärjänneet hyvin, mutta senhän arvaa, että kun ei ole aikuisia valvomassa, niin pelivehkeet kuumina siellä käy. Niiden vaikutuksenalaista maailmanmenoa en hyvällä katso minä, vanha jäärä. Oikeassa on lastenpsykiatri Sinkkonen todetessaan, että lapsilta jää lapsuus kesken näiden älyvehkeiden ansiosta. Toisaalta kun miettii, niin onko lapset koskaan saaneet elää lapsuuksiaan niin kuin kuuluisi? Omakin pätkäistiin aikuisten toimesta jo hyvin varhain, eikä epäonninen elämä (osaamattomuus elää) ole lapsuuden menetyksiä ehtinyt paikata. Ontto kohta tunteiden kammiossa vain kumajaa kun hautaani sorrun.

Radiossa sanoivat, ettei kemiallisten aseiden tutkijaryhmä ole Duman myrkkyteloituksia päässyt katsomaan vieläkään. Venäjä ja Syyrian hallitus hidastavat prosessia tahallaan ja pian sekin tragedia hautautuu uusien pommitusten raunioihin.

20.4.2018

Tänne Kniin ajellessa soitin Heimosedälle. On ollut taas lähellä, että edellinen puhelu olisi ollut viimeinen. Pääsiäsisen aikoihin oli tullut uusi sydänkohtaus, mutta olivat saaneet vielä miehen käynnistettyä. Malmilla oli ollut ensin ja sitten Meilahdessa olivat laittaneet tahdistimen. Heimo laulaa lurautti kännykkään säkeistön "Syysyönä synkkänä synnyin" -laulusta. Vielä oli melodia ja laululahjat tallella. Koko tunnin matkan ajan juteltiin.

Äeti tuli äärettömän väsyneenä ja kiukkuisena töistään. Korvia kuumotti, mutta yritin olla hermostumatta. Komensin puolestani pojilta älylaitteet kaniin loppupäiväksi.

Harkimon kokoomuksesta eroamisesta jauhaneet uutisissa. Mokomankin tympeys! Meinaa Jungerin kanssa ostaa kihlat ja purjehtia häämatkalle uudella, poliittisen liikkeen optimistijollalla ja jonka toivon uppoavan jo satama-altaaseen. Toistensa suutelu näiltä miehiltä luulisi kyllä käyvän niin ovat heidän huulensa kuin palapelin  osaset.., noh, ei ulkonän arvioinnissa ole mieltä kun asioita arvioidaan, se pitäisi aina muistaa vaikka kuinka olisi vastenmielisistä tyypeistä kyse. Ko. henkilöissähän julkisuuden kipeys on jokatapauksessa silmiinpistävimmin ärsyttävää ja asioiden hoito heidän agendallaan tulee vasta jossakin jälkirimpsussa, jos tulee.

Kuitenkin: Jos joitakin julkisuuden ihmisiä inhoan, niin Hjallis jakaa ykköspaikan Halla-ahon kanssa. Äänestäjiltä aikamoista arvostelukyvyn puutetta kun tällaisia, selkeästi julkisuutta itsensä julkisuuden vuoksi halajavia henkilöitä politiikkaan nostavat. Tuleeko historiantutkimus koskaan antamaan tämänkaltaisille "ilmiöille" suurtakaan arvoa muuten, kuin heidän harmien aiheuttaman työmäärän lisäyksenä ja ekstrana palkkioissa.

Hjalliksesta tulisi helposti pienimuotoinen kopio USA:n Trumpille ja Halla-ahosta Turkin Erdoganille jos valtaan ne päästettäisiin. Mikael Jungerille jos laittaisi punaisen nenän ja kalossit jalkaan niin pelleksi kävisi, mutta ei koskaan niin tärkeäksi ja aidoksi kuin oikea Pelle Hermanni oli. Parodiapelle korkeintaan.

Jungerin ja muidenkaan edellä mainittujen älykkyyttä tietyissä asioissa en epäile, mutta ei se kovin leveällä juotilla aivoissa sijaitse.

Mainittakoon, että itse teen ihmisarvioni enempi tunteella ja vaistolla kuin älykkyysosamäärällä: olen jäänyt geeneissä, kasvatuksessa ja koulutuksessa elelemään likemmäs alkukotimme perustaa, viidakkoa, jossa vain vaistot hallitisivat.

Kirjastosta varaukseni Rislakin "Mullistusten mies". Kerkeänköhän taas kertautuvien kevätkiireiden aikana enää kaikkia lukemaan. Neljä kirjaa on kesken nyt.

G:lla yökyläkaveri.

21.4.2018

Hesari lakkasi tulemasta kun en voinut maksaa tilausmaksua. Pienimpiä murheita elämässä semmoiset. Otsikot ja pari-kolme juttua siitä voi ilmaiseksi tavata netissä ja kirjastossahan se olisi ilmaista...

Korjasin Husqvarnan. Pinnapulttien mutterit aukesivat särkymättä akkukoneella. Oli palanut pieni reikä pultin juureen, mutta kun kiristin leveiden prikkojen kanssa mutterit paikoilleen, jäi rikkokohta niiden alle. Ja ei kun taas pelittää vanha saha. On 80-luvun  ruotsalaista laatua.

Eliakselle kavereita yökylään. On ne isoja ukkoja jo Santeri ja Verneri.

Akkukäyttöisen kuulema tekevät tästä maapallosta, ja niin, että kaikki nämä "saavutetut" (joku sanoi jopa että ihmisen "ansaitsemat") edut säilyvät. Yksinkertainen  laskutoimitus (koska minäkin sen osaisin) osoittaisi sellaiset haaveet harhaksi, mutta en jaksanut alkaa kinastelemaan koska jumalillakin on jo teknoäly ja siitä on propagoitu uusi uskonto eikä uskovaisten kanssa kinastelu toenna yhtään mittään.

Minun skenaariossani sadan vuoden päästä (jo!) jäljelleä olevasta ihmispopulaatiosta on muotoutunut älylaitteittensa kaltainen tunteeton olio joka ei enää linnunlaulusta ymmärrä mitään. Ja jokin sellainen ihme kuin vuodenkirron kääntyminen kevääksi on ammoisten esi-isien kehittelemää satua josta ei edes robottilapsille kannata tarinoida. Tämä tietenkin sillä edellytyksellä että maapallolla ylipäätään mikään enää jäljiltämme liikahtaa.

En silti tunnustaudu maailmanlopun ennustajaksi koska ennustuksilla ei ole koskaan mitään virkaa ollut.

Maailma ei lopu, mutta elämänmuodot jotka evoluution hitaassa kehityksessä ilman näitä häikäilemättömiä, radikaaleja ihmistoimia olisivat antaneet luultavasti paremmat mahdollisuudet erilaisten eliölajien monimuotoisuuden kirjoon ainutlaatuisena elonkehän ihmeenä, eivät enää koskaan ole mahdollsia. Teräs ja muovi, kulta, hopea ja kaikki muu kiiltävä, kova ja tunteeton materiaali jota vain ihminen osaa rakastaa ovat syrjäyttäneet ainutlaatuisen planeetan ihmeellisen tulevaisuuden.

Ei ketään harmittaisi yhtään jos ihmislaji olisi jäänyt kokonaan mutatoitumatta tämän järjestelmän tuhoajalajiksi.

Merkillinenhän tähän astinen ihmiskummajainenkin on. Ylipäätään se, että me olemme ja käsitämme olevamme, ja että osaamme sanoittaakin olemisemme, on merkillistä, mutta ei kehityksemme lakipiste olisi saanut olla se, että meistä tuli suuruudenhulluja, kaiken muun elollisen (ja toistemme) alistajia, kaiken olemassaolevan materian ja elämän tyranneja jolle ainoastaan minä itse on tärkein ja hyttyset vain ihomme kartalle nitistettävä harmillinen veripläntti.

Olen itsekin jakautunut jo niin moneksi ja kun ajattelen, kuinka nuita pieniä jälkeeni jää toteamaan olemisemme traagisen (tragikoomisen) elämänripauksen olemassaolon ja sen häviämisen maapallon miljardisesta olemassaolosta, niin kevät ja sen ennen uutta elämää tarkoittanut saapuminen alkaa vuosi vuodelta (sekin) kääntymään alkuperäistä tarkoitustaan vastaan. Masentaa.