31.7.2026 perjantai
Perhana kun ei saa juurikaan sivu kolmesta enää uinuttua!
Havahduin, kun jonkun sormi kaivautui napaani ja "loikkasin" unesta uneen katsoakseni, kuka navankaivelija oli. Mahani päällä touhuava olento oli kuin Nuuskamuikkunen. Tai Hamelnin pillipiipari huiluineen. Ehkä rottia olisikin pian kehollani ravannut jos en olisi oikeasti hereille havahtunut.
Puuroa odotellessa luen uutisartikkeleita niin paljon kuin maksuitkumuurien tällä puolella kykenen. Yleltä pystyy tavaamaan kaikki, mutta muitten medioiden veräjistä voin vedellä pois vain muutamia väliriukuja. Paitsi netin sontaluukkujen seulomattoman tarjonnan veräjätöntä tulvaa, joka lajimme yleisen, joskus jo oraallaan olleen tiedostavuuden ja vaivihkaisen sivistyksen on takaisin taantumanlokaan loiskauttanut.
Lausahtipa taannoin joku lukemattomista sota-asiantuntijoistamme, että olemme sodassa jo. Tarkoitti hän ruuditonta ja jyrähtelemätöntä kybersotaa joka tekoälyillä robotoituna tekee tauottomana hyökkäyksiä vasten kuvittelemaansa vihollisrintamaa.
Rinnastettuna "normaaliin" sotadoktriiniin, kyberrintamilla karkuruus tarkoittaa omien oliogarkien "verosuunnittelut" ja vaivihkaiset rahapaot paratiisisaarille. Tämä sota unohtaa tyystin heikompien taistelutoveriensa olemassolonkin: Meidät tavalliset takarivien taavit ja Limperin Hiljat; Rintaman haavoittuvimman nostoväen.
Otan yhden esimerkin ja väitän vaikka kuinka metsään menisi:
Superrikas Björn Wahlroos ennakoi jo vuosia sitten sotien takaisin tulon Eurooppaan ja pakeni kirjoineen ja osakesalkkuineen ensin helpomman perintöverotuksen Ruotsiin josta käsin on nyttemmin liuotellut (hajauttanut) miljardiomaisuutensa vero- ynnä muilta rasitteilta niin monenlaisten sijoitusten ja talletusten verkostoihin, ettei niitä minkäänlaiset tutkivat toimittajat kykene selvittelemään.
Tämä nallukaisemme on vain yksi miljoonista rintamakarkureista joka sai sontajournalistit uskomaan, että jokin pikkuruinen perintöverotus hänet verotuksella koottavasta yhteiskassasta paetakseen pani tällaisen ratkaisun tekemään.
Ne, jotka mittaamattomien rahavarojensa puolesta kykenevät, lähtevät sotia pakoon kaikkialla ensimmäisenä. Niin lähtivät Ukrainastakin (ja Venäjältä ym.) oligargit ja muut raharikkaat kun sotajytäkästä ensimmäiset ennustukset kantautuivat. Monet jo, kun Moskovan Zaatana valtaan kapusi.
Nuo miljoonikot ja miljardöörit sotkeutuivat nopeasti oikeisiin sotapakolaisiin (yhteensä n. 7 miljoonaa) niin, ettei heitä tästä tulvakuvasta pian enää erottanut ja ovat nyt jo ties missä lekottelemassa rahapatjoillaan turvassa pommituksilta.
Nuo ryökäleen rosvot ovat kuin toisen maailmansodan suurimmat natsit verkostojensa suojeluksessa vaikka heitä ei Simon Wiesenthalin natsienmetsästäjien kaltaiset etsivät koskaan tule metsästämäänkään.
Yksi pieni poiminta julkisista tiedoista jotka todistavat viime hetken rikkaiden paosta jotain:
Sunnuntaina 13. helmikuuta 2022 Kiovan Boryspilin lentokentältä lähti yli 20 tilauslentoa ja yksityiskonetta, mikä oli suurin määrä kuuteen vuoteen. Lähtijöiden joukossa raportoitiin olevan maan varakkuutta ja valtaa edustavia henkilöitä.
Palataas Suomen kyberrintamalle näpertelemään:
Kuinka on käymässä kyberrintamasotilaille, kybersotalotille ja kybersotaveteraaneille siitä huolimatta, että muutamat poliitikot (piäministeriksi noussut Petteri Orpo etunenässä) hokivat vaalilauseissaan toisen maailmansodan sotajermujen lausetta mukaillen "ketään ei tienposkeen jätetä"?
Suomen valtio toimii näin:
Naapurimme aloittaman hyökkäysteurastussotaoperaation aiheuttama joukkopakomme kokonaisena valtiona Naton kainaloon on aiheuttanut valtavat lisämenot valtion budjettiin ja niiden korvaukseksi toimitaan kuin venäläinen sotilas Ukrainan aroilla: Jätetään heikot ja jo ennestään haavoittuneet niille sijoilleen. Tai survaistaan niin syvälle ahdingon mustiin aaltoihin ettei sieltä ininät kuulu.
Rautalangasta vääntäen: Leikataan heikoilta ja elämässään muuten rikkoontuneilta, jotta tämä käynnissä oleva sota voitettaisiin: sairailta, vanhuksilta, lapsilta, työttömiltä, köyhiltä jne. viimeisetkin tuet ja turvat.
Kaverille ei jätetä (oliko jokin viihdeohjelma sen niminen?) on totuus jota ei kukaan voi valheeksi enää väittää.
Riikka Purran ja persujensa puolueohjelman "empatia ei kuulu politiikan tekoon"-pykälä avoimenröyhkeässä rehellisyydessään ja jo toimeenpantuna on vastaanpanematon tosiasia.
Darwininsa päälauseet ovat he lukeneet sisällöstä mitään ymmärtämättä. Tämän pykälän petasi maahanmuuttajat tekaistuna teonsananana jo heidän "mestarinsa" aikoja sitten kun alkoi valtaan kavuta.
Arbiemiraatteihin viimaa, tuulta ja sotaa paennut Jutta Urpilainen (SDP) ei ole enää hallituksen lähelläkään, mutta hänkin käytti kyllästymiseen asti pressanvaalipuheissaan ponnetonta, myötähäpeää aiheuttanutta ketään ei jätetä lorahdusta. Siksi ei ole demareihinkaan luottamista siinä, että sillä poliittisella rintamalohkolla jotain todella tehokasta otetaan rikkailta ja annetaan köyhille -Robin Hood tarinaa edes yrittäisivät.
Kas, kun demareillakin pitäisi jokaisen avata ensimmäiseksi omien miljardivaluuttarahastojensa salvat ja läväyttää ylimääräiset varansa yhteiseen pöytään kun kybersotaan aseita hankitaan. Tai jos aikomustakaan on tämän sodan vammauttamat hoivata.
Katotaas mitä näperreltävää vielä aivoistani löytyy (tämä olisi hauskaa jos aiheet eivät olisi niin rasittavia ja vaikeita jäsennellä):
Arkadianmäellä on sellainenkin aivotrustin palanen kuin Tulevaisuusvaliokunta. Sen pj Anna Kontula on Hs:n otsikoinnin mukaan sanonut eduskunnassa pitämässään puheessa, että "Elämme vanhan yhteiskunnan viimeisiä päiviä".
Kävin lukemassa puheen eduskunnan tallenteena eikä Kontulan avaaman asian ydintä käy kieltäminen. Helppoa päättelyä se kaikki ajattelemaan tottuneelle koskapa jopa minäkin olen päätynyt osin samoihin tuloksiin.
Siitä vain olen eri mieltä, että jonkin lyhytikäisen (60 000 v) Homosapiens-lajin elämässä mikään olisi vanhentua ehtinyt. Dinosaurustenkin pitkäikäisimmät lajimuunnokset elivät ennen sukupuuttoaan yli 160 miljoonaa vuotta, mutta me olemme lyhyen olemassaolomme aikana jo nyt pohjattoman ruokahalumme ansiosta ehtineet kaluta koko maapallo pariin kertaan elinkelvottomaan kuntoon. Ja vain siksi, koska pötsiemme päästöt tuhoavat ilman jota hengittää koko planeetan orgaaninen väki.
Poliitikko, tutkija, sosiologi ja tietokirjailija Anna Kontula on siis saanut viime vuosina huomiota poikkipinoon sytkäyttelemistään ajatustenhaloista, jotka syttyvät vaivatta palamaan kiukkuisestikin rätisten. Ja meille miehille jo Annan katseen näkeminen aiheuttaa tahattomia erektioita.
Tuota lupauksilla verhottua ominaisuuttaan hän käyttikin opiskeluaikojensa arjen rahoittamiseen. Tästä ikiaikaisesta, miesten kustantamasta rahoituskikasta Anna kertoo muutamin maininnoin elämäkerrassaan ("Leipää ja ruusuja", Maria Petterson 2025), mutta kirjan sivujen rivien väleistä kioskien lehtitelineisiin roiskahti enimmäkseen seksuaalisuutta koskevat muutamien rivien sisällöt. Niin kuin korviaan myöten Annaan ihastuneen edustajatoveri Kimmo Kiljusen lahjepulikan turvotus joka itselleen Annalle oli vain yksi tuhannen pulikan joukosta. Tuskin nimikirjoitustaan olisi KK:n kalunvarteen lahjoittanut edes lisämaksusta, että olisi seuraavalla kerralla muistanut juuri tämän asiakkaan.
Anna-tyyppinen ulkoinen olemus ei kuitenkaan ennustaisi seksisuhteelle syvyyttä jos minulta kysyttäisiin. Juuri hänen kaltaisin ominaisuuksin varustetulle ihmiselle rahastettavat pikapanot ovat ok koska yhdyntä ei tunnu missään.
Paitsi lompakossa.
Ja tämä tarkoittaa katsantokannassani niin oletettuja kuin "normaalejakin" sukupuolia, annoja, alpoja ja muuten alalla toimijoita.
Kaikki eivät rahastamaan alapäillään kykene vaikka tonni per livautus käteen tipahtaisi. Minulla ei edes seisoisi jos maksaa pitäisi. Tai äenpäen.
Miespuheissamme antavaiset naiset ovat huoria ja vaikka millaisia iljetyksiä, mutta mitä me itse olemme kun massoina naisistamme tuhansia vuosia olemme ilotyttöjä olleet tekemässä? (Puolet heistäkin on meitä vaikka se niin pieni siemen onkin, joka maaliin on uinut.)
Itse me ihmisuroot emme paljoakaan siitosorista erotuta naimahalujemme suhteen.
Laukaisemme vaikka siemenpankkitarpeita varten valmistettuun hevosen näköiseen uretaanipukkiin jos niikseen tulee. Tai siihen hevosen suoroon ohjattavaan, lehmän nisää lupsuttavaa, mutta suurempaa suulaketta muistuttavaan tuppiin joka hinkkaa orgelin sekunneissa jotta kallisarvoinen, miljardilukuinen siittiöliemi saadaan pakastimiin.
Vähän pienempinä niitä saa netistä tilata ihminen itselleenkin.
Voisivat saman käytännön ottaa ihmistenkin spermapankissa valikoimaan niin alkaisi asiakkaita ovella jonossa olla. Mainoksessaan lukisi: Käykää irstain mielin ja kalu kovana ovestamme, käteen saa kotonakin ihan tarpeeksi nykiä!
Sitten, kun iän myötä voimat heikkenevät, stondis puolittuu tai jopa lakkaa kokonaan, menemme tohtorin vastaanotolle ja pyydämme "vikurareseptin" (Oskarisedän muljautus).
Mutta mitä pillereiden voimalla kivikovaksi pystytetyllä mulkunpulikalla lopulta on tekemistä mielihyvän kanssa jonka joskus aidosti on kokenut?
Ei yhtään mitään.
Höyryä vain putkesta suhahtaa kovan jyystämisen jälkeen -jos sitäkään- ja pää on vuorokausia kipeä kuin kolme päivää olisi viinaa pämpännyt. (Kerran olen Viagraa kokeillut ja samaa on joku muukin kertonut.)
Viagrojen bilekäytöstä löytyy reportaaseja vaikka kuin ja nekin menevät samaan sarjaan muiden kemiallisten aineiden kanssa.
Tästä oli norjalaiseen moviesarjaan Exit (2019-2023) rakennettu hyvä esimerkki nuorten miljonäärien harrastuksista joille lopulta kävi kurjemmin kuin mihin köyhä halpoja tabuja kitaansa lappamalla milloinkaan yltäisi.
Leffasarjasta sanotaan netissä näin: "Exit on suosittu norjalainen draamasarja, joka kertoo Oslon eliittitason finanssimiehistä, huumeista, väkivallasta ja moraalittomasta ökyelämästä."
Pikkuisen ymmärrän finanssimiesten himon äärettömyyttä. Nuorempana kun vielä viina minullekin maittoi, pelkästään alkoholin kemiallinen vaikutus johti ylettömään seksin himoon ja kesti selvittyäkin monta vuorokautta. Naimisenhalut eivät loppuneet vaikka tappi vereslihalla kestopöjötti tunnista toiseen, ja jos daamilla haluja ja kestämistä myös riitti, nylkytys jatkui jatkumistaan niin kauan kun piti pakosta vaikkapa töihin rientää. Siinä sentäs laukesikin välillä, mutta Viagran avulla kyseenalaistan kliimaksiin pääsyn kautta vanhenevan väen genren.
Historia sukupuolisesta käyttäytymisestämme ohitse suvunjatkamistarpeiden on yhtä pitkä kuin lajimme liukkaat ja turvotukset jotka etusijalle sivistyksemme myötä esille nostimme.
Harvoin seksi enää luonnollista onkaan. Siis sellaista kuin kahdelle jalalle noustuamma ja aivojemme selkistymisen varhaishetkessä olimme asiasta alkaneet ymmärtää. Viidakkoelämä teki paluun hyvin nopeasti aivojemme niissä osissa joita ei ruuan ja lämmön hankkimiseen välttämättä tarvittu.
Tai siis mikä seksissäkään on ihmisen osalla koskaan ollut enää takajaloillemme noustuamme "luonnollista"?
Jos evoluutiokokeilu olisi mennyt siinä asiassa kohtuullisempaan suuntaan, se jatkuisi samaa, tylsää, mutta kokonaisuuden kannalta turvallisempaa rataa kuin muillakin eläinlajeilla jotka kerran-pari vuodessa lisääntymiskiimaan heräävät, parittelevat tietyn ajanjakson kuluessa paljon tai kertavetäisyin, lisääntyvät ja huolehtivat (jos huolehtivat) jälkeläisistään jne.
Meillä ovat koulutetut seksologit jotka oikein kädestä(?) pitäen neuvovat kuinka ihmisen seksuaalista puoltaan pitäisi taiten hallita, vaalia ja mielihyväkseen käyttää, mutta taidamme vain massana nauraa semmoisille opastuksille vaikka mitä "anna"-lehtien sivuilla aiheesta kuvien kanssa lorsattaisiin.
Voisin sanoa puhuvani "kokemuksen syvällä rintaäänellä" tästä aiheesta enämpikin, mutta mitä siitä sanoisin jota ei olisi jo sanottu? (Kyseenalaistaa täytyy sekin, että olenko loppujen lopuksi kokenut yhtään mitään.)
Enimmäkseen typerää tolskaamistahan omatkin kokemukset ovat olleet. En yhtään sen viisaimmin lauseenkääntein osaisi niistä kirjoittaa kuin mitä edellisille riveille väkertelin.
Kaikki nämä on jo miljoonin kerroin ja paljon muodokkaammin lävitse käyty, kultivioiduimmin aksentein sanailtu. Meidät lajina alapäinemme ja aivoinemme on nurin käännettynä videoitu ja anatomian laitoksilla skalpeerattu niin paljaiksi jo, ettemme uskalla sitä edes nähdä.
Mutta jos aiheeseen olisin opistojen kautta perehtynyt niin ehkä jotain osaisi olla sanovinaankin.
Hmh, "opistojen".., erään opistojakson aikana naitiin kyllä enämpi kuin milloinkaan...
Joku inhottava netin videoklippi välähti hetkeksi sikojen teurastusvaiheen alusta. Se assosioitui tämmöiseksi ajatukseksi: Tunnekylmä, empaatiton tekoäly pyörii yhteiskunnan myllyssä äklönä kuin henkensä heittänyt sianraato teurastamon karvanpoistokoneessa.
Ajatus jatkui näin:
Autuasta elää ja olla maailmallisen murroksen ytimessä kyntämässä historiallisen ajan peltomartoa välineillä, joita ei aiemmin ollut ja nyt yht'äkkiä jokaisella joka ne vain käyttöönsä tahtoo. Ja jos ei tahdo, ne tungetaan väkisin käsiin ja kainaloon, sujautetaan housujen taskuihin, reppuun ja pöydille sirisemään värikkäästi. Ilman näitä kyntövälineitä et pankkiin rahojasi käyttämään pääse etkä lääkärin luokse edes piä kainalossa kulkeudu. Osaatko kohta persettäsikään pyyhkiä ellet katso toimenpiteeseen ohjetta älylaitteeltasi.
1.8.2026 lauantai
Illalla nukahdin rajun vesisateen peltikattorummutukseen. Veden kohinan peltikatolla kuvittelin kuulevani kuin nuorena ennen.
50 vuotta sitten ensimmäinen kahdeksatta oli sunnuntai ja Maaningan Kasinolla humpat josta sinisen 128 Fiatin takapenkillä lähdettiin ensimmäisen kerran samaa matkaa pois. Pyöreästi 14 vuotta sitä kesti, mutta kaikki se, mitä niinä elon päivinä eteen tuli ja mitä suhteesta syntyi, kolisevat mustelmaisina tunteina muistojeni kaapistoissa.
Ankara on ajatus, joka sanoo, ettei olisi sitä tapaamista tarvinnut tulla. Vaihtoehtojakin olisi ollut. Edellä mainitusta päivämäärästä vain vuosi taakse päin yksi hellimmistä.
Ankara ajatus on sekin, että miljardeista mahdollisuuksista vain yhden pystyy elämään. Valinta se ei ole eikä kenenkään suunnittelema, vain elämänalasimelle tipahtanut yksi sattuma jonka takomista erehtyy kokeilemaan.
2.8.2026 sunnuntai
Ihan koko päivä kaivon huoltoa. Vaihdoin pohjaventtiiliputket ja uppopumppuun pitemmän vaihtamalla sen tupaan tulevan kanssa. Liitosten kanssa syntyi ongelmia kun kolmekakkosia kuparitiivisteitä ei ollut uusia. Sain putkenpäitä lämmittämällä kiristettyä entiset liitokset niin, etteivät vuoda. Puhdistin myös mökkiin tulevan vesilinjan kytkemällä pumpun lähtöpäähän ja juoksuttamalla vettä viemäriputkijatkolla ovesta pihamaalle.
Kolmekymmentä vuotta sekin märkälinja on käyttämättömänä maan povessa maannut, mutta vesi tuli vaivatta mutkaisen matkansa kaivolta pois. Nyt olisi helppo laittaa oma pumppu putken päähän, niin pääsisi rasittavasta veden kantamisesta. Olisi siinäkin omat ongelmansa kun talveksi hanat olisi irroitettava, säiliöt tyjennettävä ja tuloputki tulpattava takuuvarmasti ettei kävisi niin, kuin eräänä pakkastalvena kittiläaikoinani, että vesi oli alkanut työntyä lappona kaivolta kun pohjaventtiili juminut auki-asentoon ja koirankullitulppa paukahtanut eteisen kattoon. Tulva oli ollut melkoinen, mutta eihän sitä autiossa talossa kukaan ollut harmittelemassa. Olihan se sitten sekin vain yksi remontti kymmenien muiden joukossa.
Niskaan ja piähän koskoo eikä koipikaan kivuitta mukana känkkää.
Elias soitti Treelta. Olivat rakennusmessuilla olleet Lempäälässä ja viime yön telttailleet Härmälässä. Ajelevat tänään Ouluun. Tulevat ensi pe Kniin.
Klo on vähän yli yksi yöllä. Kännykkä älisi puoli tuntia sitten. Toisessa päässä oli surua ilmassa: "Lapsuuteni koulu on tulessa".
Iltasella
Yöllinen puhelu vaivasi niin, etten meinannut saada itseäni käytännön töihin ollenkaan.
Sitten huomaamattani piätin, että ajattelenpa savoksi koko tämän aarinkoesen päevän. Se alako jo loppuyön tunneilla nukkuissa kun piti viäntee jokkaesen unen kulummaaksessa vastaantulijoehen kanssa tätä syntymämurrettaan.
Vitun rumaa kieltähän savonmurre on. Suuhun ihan koskoo kun tajuaa, että koko ikänsä sen kanssa on pitänyt vehata eekä se tule loppuiälläkkään irtoomaan kitalaesta eekä iänj'huulista ies mäntysuovalla tahikka juurharjalla hankkoomalla!
Kukkaan ee kehtoes tämmöstä möllistämistä montaa värssynpokaletta kirjotettuna lukkee!
Miten se pöljäläinen Rieska Kalle (Viänäs Kalle) oikein koko elämänsä savonkielen kanssa kehtasi nujuta kun se niitä runo- ja pakinakirjojakin savoksi toimitti. Tai myöhemmin eräs muaninkalaenen Unto Eskelinen lehtien pakinoissaan...
Savonkielellä kiärme on kyllä parempi nimitysmuoto matelijalajin nimeksi kuin käärme. Kainuussa se lienee keärme. Olikohan pitkin Länsirantaa ja Raumalla kärmes?
Mistä Suomen Länsiranta alkaa, mihin se päättyy? Riippuuko se siitä, miltä kohtaa muuta maata sitä arvioi? Onko Länsirantaa olemassakaan muualla kuin omassa piässä koska olen lukenut Remaquen kirjan Länsirintamalta ei mitään uutta?
Kivirauniossa kesämajaansa pitäviä kahta kiärmettä (oli niitä viisi jossakin vaiheessa) olen käynyt joka päivä katsomassa. Ne aloittavat aurinkoiset aamunsa raviojan päivänpaisteisessa tönkyrässä leskenlehtien ja muun kasvuston lomassa makoilulla josta siirtyvät vähitellen ylemmä. Lopulta ne luikertelevat ilta-auringon säteilyyn kivirauniolle jossa poikien leikkivermeet, pikkuautot lähinnä, edelleen ovat näytillä vaikka leikkijöitä ei ole vuosiin tontilla ollut. Mitä minä nyt joskus asettelen ne ojennukseen, jotta kiärmeitten on hyvä niitten päälle joustavat vartensa asetella.
Kiviraanion kiärmeet erottaa toisistaan helposti, toinen on musta ja toinen rusehtava. Musta makaa aina leikkiautojen seassa, rusehtava erään isomman linttikiven alla tiukalla kiepillä kivien välissä kuin sillä ainainen holotna olisi.
Ruokailun kanssa niillä ei liene niin nuusaa kun jokaiselle päivälle ei saalisiskuihin myrkkyjään tarvitse tuhlata. Kun kiärme saa hiiren tai sammakon kiinni ja niellyksi, sillä menee useampi päivä sitä sulatellessa. Ehkä se joskus, varsinkin kun pikkuisia uusia kiärmeitä alkaa naaraan (rusehtava raunioasukas) sisällä munista elolle selviytyä, se tarvitsee joka toinen päivä sekä aamu- että iltapalan kuten kaikkien muidenkin lajien raskaana olevat naaraat. Silloin ehkä piskuinen piästäinenkin kelpaa, tai melkein lajitoveri sisilisko. Myrkkyiskusta halvaantunut pikkulinnun poikanenkin sujahtaa sen venyvään kitaan höyhenineen päivineen, vain sätkivät jalat loppuun saakka vastaan haraavat; Olen nähnyt kun kyy punatulkunpojan kitaansa sipaisi.
Lapseni, ja toivottavasti eivät lasteni lapsetkaan kiärmeitä mene listimään sillä mökillä ollessamme olen heitä siedättänyt pois alkukantaisista pelon tunteista. Kiärmeitten myrkkyhampituksen vaarallisuuskin on ihan hyvin mennyt myös jakeluun, etteivät uhkarohkeina niitten kanssa ala seurustelemaan.
Illasta kävin mustikkaa riipimässä sankollisen. Siivosin ne saunaa lämmitellessä ulkona jossa ei tarvitse välittää lattian roskaantumisesta. Nuo marjat menevät naapurin Anelmalle.
Jatkoimme tulipalotragediasta pitkällä puhelulla nyt, ennen nukkumaan alkamista. Musiikkiharrastuksesta oli puhetta, ja vaikka mistä.
50 vuotta vanha valemuisto tai ei: Äitivainaallaankin oli sointuvan pehmeä lauluääni kun hän näytiksi Juuruksella soudellessamme ääntään avasi.
4.8.2026 tiistai
Varastin kalliomursketta metsähallituksen montulta. On se pieni, mutta painava nyttönen minkä peräkärryyn pystyy lapioimaan. Täytöksi kaivon ympärille sitä ajattelin, mutta ei se hyvä ajatus ole. Näyttivät räjäytetyt kallioseinämätkin olevan ruskeita ruosteesta ja mustajuovaisia ties millaisista, miljardeja vuodenkiertoja sitten syntyneistä myrkkymyrskyistä, että mitäpä suotta juomavesiään niillä pilaamaan. Johonkin valuhommiin tuo murske kyllä kelpaisi. Lienee sekin Tervamäen kalliorintuus myrkkyisen kivistä harjannetta aina Talvivaarasta Rautavaaralle saakka.
Kaippa ne kalliolouhosten kiviainekset tutkitaan aina ennen uuden louhoksen avaamista. Millaisiahan myrkkyjä (mm. mustaliuskeen uraania) murskeeseen mukaan kuitenkin jauhautuu ja sitten niitä teille, rakennusten pohjiin, pihapoluille ja betoniin sekoitellaan?
Jos betoninen permanto asumuksessa säteilee, mitä se voi aiheuttaa? Tai kun kokonaiset kerrostalot, koulut ja julkiset betonielementtirakenteet hohtavat gammaa...
"Varastamisesta" sen verran, että Metsähallitus kun on valtionmaiden asioiden hoitaja ja valtio ollaan me, kansa, niin enkös minä ole veronmaksajana yhtenä omistajana, joten omianihan minä vain sieltä kuopaisin lusikallisen mukaani.
Täyttöhiekkaa kyllä täytyy jostain puhtaammasta paikasta kärrätä kuhan kerkeän.
Menin tiistaina Sivullistenkadulle pyykille ja vein samalla kanttarellit ja mustikat Anelmalle.
Tullessa kävin tutut sienipaikat katsastamassa, mutta yhtään keltaista en varvikosta erottanut. Mennessä oli monipäinen teeripoikue Tiilikkajoen suoralla ja tullessa Hälilän seutuvilla metsopoikue. Niille kesä on ollut antoisa ja nyt ovat mättäät turvoksissa ruokaakin.
Nyt illasta kävin keräämässä kaksi sankollista keltaisia kuusikoistani, mutta ei ole tietoa, saako niitä minnekään kaupaksi kun tarjontaa tuntuu olevan taas yltähypäten.
Ei sienet kyllä mitään ekoruokaa enää Italiaan rahdattuna ole, että sen päälle ei kannata kenenkään mitään vakuutella.
Kävi vieras. Toi kahvileivät, keitin kahvit. Oli pistäytyjällä pramea, uusi BMV!
Koko päivän on sadellut. Parikymmentä astetta lämmintä joten molemmat kiviraunion kiärmeet ja yksi sokkelinjuuren asukas olivat kiepillä ulkona koloistaan, mutta siten kivien väleihin asettautuneina, ettei sade suoraan niihin osu.
Lajimme kauan sitten sitten alkanut ja näihin päiviin saakka kestänyt yhtenä ravintoketjun osasena oleminen on traumatisoinut meidät niin, että sen järkytyksen käsittely on kaikenlaisen terapian ulottumattomissa.
Käärmeet ja itseämme voimakkaammat pedot kun ovat koko olemassaolomme ajan myrkyttäneet, kuristaneet hengiltä ja ahmineet meitäkin vauvasta vaariin ruuaksensa, niin selkäpiissään sen jokainen tuntee kun kiärmeen näkee tai susihukkanen polulla vastaan jolkottelee. Puhumattakaan säikähdyksen syvyydestä kun marjamättään takaa nouseekin äkkiä suuri, ruskea mörkö mörähtelemään.
Mutta menepä peto/kiärmepelkoiselle sanomaan, että se on vain trauma joka tarvitsisi käsittelyä jotta mittasuhteet nykyelämän viidakoitten asukkaisiin asettuisivat kohtuullisiin raameihin, niin turpaasi saisit; "Minäkö terapiaan? Hulluksiko luulet, saatana!"
Lämmitin hieman uunia, luin ja mötkyilin vain. Nukuinkin pari tuntia päivällä. Kävin sitten kylällä. Elisabethin olivat hakeneet Iisalamesta, mutta ei hän kyllä syliin tule. Tuntuu vierastaminen olevan vakiojuttu oudompien suhteen hänellä. Nukahti siinä kahvitellessamme mummonsa syliin.
Minun tytär on tuo mummo ja se oudolta tuntuu. Kun Eppu Normaali-yhtye aloitti musiikillisen uransa, oli Sonja vain vähän vanhempi kuin Elisabeth nyt.
7.8.2026 perjantai
Mahtaa se ammattitoimittajan itsetuntoa kouraista kun Hesarin taustakonsernin ja sen nettilehden etusivujen loiseläjän, Iltasanomien onttoudessaan provokatiivinen otsikko kerää tuhansia klikkauksia enemmän kävijöitä kuin hänen asiallinen, työtä ja vaivaa edellyttänyt reportaasi tärkeästä asiasta.
Tuli vain mieleen, kun omani edellisen päivityksen tahallisen typerä sisäänkutsu uhkasi nussia ihmisiä silmään jos ne eivät sitä lue.
Minua ei toistoisten jatustelujeni lukemattomuus tai mahdolliset päinvastaiset klikkausmiljoonat hetkauttele. En näitä ketään aikalaisia varten tänne tahkoa. Kuolen ihan tuossa huomenna, mutta jos lukuisat lapseni tai lasteni lapset tai lasteni lastenlapset (jne.) osaavat vähäisenkään lukemisen taidon (ääniluetuttavat jokaisen taskussa olevalla, omalla tekoisella älyllään), niin sen etukäteiskuvittelemisessa on omat fäärinsä. Eikun sfäärinsä; edellinen muoto on skandinaavinen kieli jälkimmäisellä voidaan kuvata vaikka raskaana olevan emon mahan pyöreää muotoa.
Jos vaikka kaikki nämä tavutteluni kuvineen hautautuisivat internetin nyt jo megaluokkaa olevien jätealgoritmivuorien alle niin paskat nakkaan sillekin jo ajatuksena.
Niin kuin nakkaa koko tämä miljardiluokan lajiyhteisöni ihan kaikelle jokaisella elomme hetkelle ja sen elonkehän orgaanisen hengityksen elinvoimaisena pitämiselle nykyisin.
Jokaisen mielestä mikään ei ole enää mitään kuin yhden sekunninsadasosan verran kun päälle jo vyörähtävät seuraavat videot joiden saatesanat lausuu tekoäly jolla ei minkäänlaista kielen sydäntajua ole olemassa.
Miksi jonkun pitäisi jotain ollakaan?
Sukulaislajimme apinat, joilla ei julkisuuspyrkimyksiä tai "jotain olemisen" tuskia ole, kirkuvat edelleen jäljiltämme vielä pystyssä olevissa, harvenemaan päin olevissa viidakonpuissa eikä maastakatselija yksilöä niistä erota. Vain lauman pomo on jotain niin kauan kunnes hänet vaihdetaan uuteen. Niin kuin on nyt ihmisapinoilla amerikoissa, niin kuin on nyt Venäjällä, niin kuin on nyt Pohjois-Koreassa, ja Kiinassakin.
Niin kuin on nyt Suomessakin vaikka pomot ovat kovasti pieniäänisiä hissukoita muutamia poikkeuksia lukuunottamatta.
Presidentilläkin suuri on suu, mutta muistaako puheliaankaan päivän mentyä kansalaiset, millaisilla sanoilla hän hallittaviaan ohjeisti?
Me, kuntien ja kaupunkien ihmisapinalaumaläjäymien jäsenet kirmailemme laumanjohtajiemme alaisuudessa niin kauan kuin meitä huvittaa, ja kun lakkaa huvittamasta, puristellaan laumanjohtajamme kultaisesti maantielle ja kutsutaan uusi kintuille kuseksittava paikalle.
Ylellä raportti pikkulintujen rengastajien oikeutetuista huolista. Kirjoitin kommentin:
"Pikkulintukadosta on oltu tietoisia vähintään kymmeniä vuosia.
Muun muassa luonnonystävä, lintujen rengastaja ja kalastaja Pentti Linkola saarnasi asiasta ja raportoi kirjoituksissaan pikkulintujen vähenemistrendistä ympäristön säälimättömän tehokäytön ja saastumisen seurauksena 1950 -luvulta alkaen aina kuolemaansa saakka.
Kuunneltiinko häntä?
Kuunnellaanko näitä nykyisiäkään asiantuntijoita joilla tiedotusforumia riittää aivan toisessa määrin kuin Linkolan aikana?
Kyetäänkö katastrofaalisesti etenevälle, monen tason luontokadolle ylipäätään enää mitään tekemään?
Tai pikemminkin halutaanko mitään tehdä kun tuloksia aikaan saadaksemme koko maapallon väestömassan täytyisi osata pysähtyä tarkastelemaan luonnon pienimpienkin jäsenten ahdinkoa ja nähdä ylikuluttamisen tulos biodiversiteetin dramaattisena kapenemisena, ja mitä se taas potentiaalisesti merkitsee myös itselle, tälle ajattelevalle, katastrofaalista luonnontuhoa aikaan saavalle Homo sapiens-lajille?"
Eilinen lauantai meni EsaKusterin 70-vuotisjuhlilla Metsäkartanolla. Sitten ajoin Puutarhurin kanssa Muaningan Kasinolle humpalle. Pitkästä aikaa Charles Blogman jonka musiikki edelleen ihan ok. Kakkosyhtyeen (Iltatahti) naissolistin äänenmiksaus ei vissiin toiminut tai sitten hänellä on niin korkea falsetti, että se särkyy kaiuttimille mennessään. Ei heidänkään kappalevalintansa huonoja olleet, perustanssikamaa tyyten.
Oikea jalkani ei tykännyt humpalluksesta. Teki saatanan kipeää kun paluumatkalla Iisalmessa yökäveltiin Pohjolankadun koivukujan jokakesäinen taidenäyttely lävitse. Onneksi oli kaksj'kielinen kuski niin kuin isällä viimeisen elonsa iltana.
Iisalmessa oli jokin mopomiitti ja näytti olevan poliiseilla vittumainen työyö käynnissä.
Näissä mopojutuissa ("-miiteissä") näkee lajimme ytimeen: Vaikka ilmastonmuutoskatastrofi keikuttaa globaalia narrienlaivaamme jo äärirajoille asti niin jatkamme vain joutavaa pärryytystämme josta ei olemattomalle tulevaisuudellemme ole muuta kuin tuhoa jouduttavaa "hyötyä".
Vertaus Titanicin viimeminuutteihin pitää loppuun saakka paikkansa, vain viulujen sijaan kuuluu polttomoottorikisojen älytön pärinä.
Eilenillalla oli Tuusulassa ollut myös mopomiitti ja poliisi kiilannut yhden mopopojan hatelikkoon autolla. Sitä nyt sitten seuraavat päivät tullaan jauhamaan medioissa läpeensä. En asetu kummankaan puolelle asiassa: On vain yhdenlainen tulos ihmisen ääliömäisyydestä koko turha kolari.
10.8.2026 maanantai
Jatkan yhä vain lajimme äärimmäisen tyhmyyden ylistystä kun luin artikkelin vihreäsaappaisesta miehestä Mount Everestillä. Jutun mukaan se aiotaan hakea sieltä pois vaikka periaatteessa homma on mahdoton toteuttaa ja maksaakin tuhottomasti.
Samaan aikaan kun ihmisiä räjähtelee palasiksi kymmenintuhansin Ukrainan aroilla, hautautuu maanjäristysraunioihin ja vaimojenhakkaajat riehuvat naapurissa niin joku ääliöaivotrusti on sitä mieltä, että niitä tärkeämpi ruumis makaa omaehtoisesti joutavanpäiväisen harrastuksensa takia kuolemaansa kiipeilleenä kaukana kaikesta. Ja vieläpä luonnon pakastimessa joka ei mitään vaadi säilyäkseen aikansa teknisen urheiluasunsa suojissa.
Kuolleenakin jonkun yksilön elämä(?) on joillekin tärkeämpi kuin ylipäätään se, että olisi edes yksi pläntti pyöreällä maapallolla joka säilyisi kaikkinensa elossa aiheuttamamme lopullisen lopun jälkeenkin.
Ai niin, eliitillehän on syntynyt se uusi JeesusMusk joka vie paksuimman kerroksen läskiä kylkiinsä kasvattaneen kudosäytteemme kuuhun rakennettaviin siirtokuntiin, ehkäpä pian myös Marsiin, ja niin maailma pelastuu!
Kaivossa nyt ylimmätkin renkaat takaisin tiivisteiden kera paikoillaan. Kansikin päällä. Renkaita on kaikenkaikkiaan 8. Vävyt ja yksi lapsen lapsi oli puomin varressa kaverina ookailemassa.
Nyt sitten peräkärryllä ainakin kymmenen keikkaa hiekkamonttuun ja takaisin. Lisäyshiekat pitää lopuksi vielä kottikärryllä siirtää loppumatka kaivolle ja tiivistää kaivonrenkaitten ympärille.
On ollut isotöinen kaivoprojekti kun se käsipelissä on tehty vaikka valokuvissa homma ei näytä juuri miltään.
Moni ei alkaisi, hakisi kaupasta pullovettä tai lakkaisi kokonaan käymästä mökillä.
Kylymä puhaltelee Pojoisesta. Sytyttelin uuteen leivinuuniin tulet het uamusta. Hyvin vetelee savuja rööriin ja katolle. Tiilinen akku lämpiää ja kohta tuvan tuoksukin on eri kuin aamukostealla. Saisinpa vielä sen verran tän suven aikana, että rappauksen tuon tiililäjän kupeisiin. Mutta ensin täytyy hella sen kylkeen korjata. Eilen purkasin siitä heppoisen yläsan kokonaan pois, että on se siksi helpompi nyt uusata. Mutta kun tarttee vielä tulitiiliä kymmeniä kipaleita entisten paikalle haalittujen lisäksi ja ne juuttaat ovat ylen kalliita...
Mun hommat tahtoo tyssätä aina rahan puutteeseen, perkele!
Kun otin Jykyltä tuomani sanomalehtikassin nurkasta uuninsytykkeitä varten, niin alkoipa naurattaa: Kuopiolaiselle hautausmaalle "unehtunut" kamera olikin lehtien seassa!
Muistojen bulevardilla soi juuri nyt Olavi Virran tango punatukkaiselle tytölle. TaruMaaretin äetillä oli punainen tukka (värjätty) tapaamisemme aikoihin ja jolloin tyttö sai alkunsa Hormakummun savusaunaisissa tuoksuissa.
Piti tuonkin muiston tulla taas päivääni kiusaamaan.
Aamukin alkoi heti herättyä unen makusteluun jossa lapsia tehtailtiin keneltäkään kyselemättä, koeputkiin tai vuokrakohtuihin turvautumatta. Ja aina kun laukaisin, tuloksena oli liuta seitsemiä veljeksiä sisaruksineen.
Juice lauloi siemenlingosta ja se soi taustalla. Sekin tangoksi sovitettuna, helevetti!
13.8.2026 torstai ei mittään!
Paitsi kävin ruapimassa sankollisen mustikoita kotia varten ja siivosin ne. Sonja toi mummulaisten mustikat. Vien ne huomenna Kajaaniin kun käyn asioilla.
Asensin minä kattotikkaatkin nousuineen. M kävi siinä kaverina kun en saanut yksinäni lapetikkaita kunnolla kiinni.
Tuokin todella tarpeellinen kohde talossa kuin talossa odotti vuodesta 1986 asentamistaan. Puiset olivat jo niin lahot, ettei niille ollut enää asiaa mennä kiipeilemään. Paitsiettä kiipesin ruuvaamaan uusien (Tori.fistä hankitut) tikkaiden yläpään niitä pitkin ennen kuin purettiin ne pois.
Olin aamulla kuudelta Sivullistenkadulla. Kävin Puutarhurin kanssa EiBiiCiillä yhdeltätoista ruokailemassa (itse join vain kahvit), sitten kaupan kautta takaisin Um.
Tullessa pysähdyin Talvivaaran sivukivivuorien juurelle katsastamaan kaivoksen takia hylätyn asujaimiston tonttia. Siinäkin on mitä ilmeisemmin lapsiperhe asustanut kotopesäänsä kunnes mainariarmeija alkoi maankuorinnan ja räjäyttelyt alueella. 2003 oli vissiin viimeiset avotakat siihen osoitteeseen tulleet. Niitä, koulukirjoja ja muita aikakausilehtiä lojui peltihallissa pihanperällä isot pinot.
Talo oli jämäkänoloinen, kookas, tiilivuorattu omakotitalo. Ei kovinkaan vanha, ehkä 90-luvulla rakennettu.
Tuollaisten pihapiirien asetelma jättimäisen, radioaktiivisia puhahduksia päästelevän maamontun kupeessa tekee surullisen olon. Ovat ne siihenkin taloon syntyneet lapset itkua vääntäneet kun on täytynyt pakkopoismuuttaa muualle...
Pihassa oli korkea, latvastaan jo hongittumaan alkanut petäjä. Ei syli ympäri ylettänyt. Sen karahkalatvassa näin selityksen vilkkuvalle valolle jota tuli ohitse ajaessa ihmeteltyä jo 1980-90 luvuilla. Luulin silloin, että siellä on joku tuulimylly, mutta pelkkä valomajakka se vain on. Enää se ei vilku, mutta kuolluthan se paikka jo muutenkin on. Toisaalta vilkkuvana se vilkuttaisi menneelle maailmalle kuin hitaasti uppoava laiva karikolla.
Pilivinen on keli, mutta lämmintä 18 astetta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti