16.8.2026 sunnuntai
Hiekanajoa kaivonrenkaiden ympärille. Neljästi körryyttelin montulta kukkurakyyti perässä pihanperälle jossa lapioin sorat kottikärryyn ja työntelin parinkymmenen metrin matkan kaivolle jonka monttuun niitä kippailin, sitten oikea koipi tilttasi.
Rekisteriotteen mukaan tasatilavuus kuomuttomassa "Muulissa" on n. 570 litraa ja olisi siinäkin jo Tojotaparalla pihaan nyhtämistä, mutta kukkuroilleenhan se ahneen täytyy kauhoa.
Painoa lapioimallani hiekkakuormilla oli yli kaksinkertainen määrä sallittuun nähden.
Iltapalaksi pitkästä aikaa muutama räiskäle. Tein kuohkean taikinan; ensiksi vatkasin kananmunan melkein vaahdoksi, lisäsin vettä, maitojauheen ja vehnäjauhon.
Luen Sndyderia ja luultavasti nukahdan eka sivulle.
17.8.2026 maanantai
Niin nukahdin, mutta heräsin yöllä ukkosenjylyyn. Kävin pimeässä lepakoiden seurana katselemassa kun salamat leiskuivat kaukana pimeän taivaankuvun laidoilla, mutta päälle säärintama ei ole yöllä vyörynyt. Näin sitten unta isästä kun se katsoi suuhuni ja sanoi, että pitäisi tuo yksi heiluva hammas murjaista pois.
Nyt aamulla jomotti ylärivin hampiin kuin isä olisi sitä tupakantuoksuisilla sormillaan yrittänyt poistaa, mutta se jäi löysänä vielä heilumaan. Ei se oikeasti heilu, eikä kahvia tässä varhaisaamun valossa hörppiessä siihen enää koskekaan. Isän sormien tupakantuoksu kyllä tuntuu kajuavan jossain aivojen sopukoiden muistikeskuksen liepeillä.
Hesarin "50 vuotta sitten" palstalla on kuva (Klaus Bremer) Helsingin rautatieaseman ravintolasta. Kysyin tekoälyttömyydeltä, minä vuonna Järnefeldin Kolitaulu aseman päätyseinään asennettiinkaan kun sitä ei kuvassa näy. On se siellä jo ollut, mutta Hesarin kuvakulmaan se ei ole sopinut. Taulu on valmistunut 1911, aseman seinälle se on ruuvattu isäni syntymävuonna 1923.
Sitten menikin aamu päänsisäiseen muisteluuun junamatkoineen ja Joensuun elleineen.
Kärräsin vain yhden lastin hiekkaa kun meni muuta hommaillessa päivä. Piti perävaunun salpojakin hitsailla kun jälleen repesivät irti.
Verenpaineet alkavat olla taasen oikeilla kohdillaan. Ehkä vasta nyt alkaa elimistö toipua viime joulukuisesta leikkausrylläkästä -lääkityksestä. Jatkuvilla marjavitamiineillakin saattaa olla vaikutuksensa, mää ja tiijä.
Tällä parittelevalla pariskolla on hauska nimi: Punareisikarvasääski.
18.8.2026 tiistaiAamuämärissä katselin akkunasta kun jänis puputti ruohoa nurmella. Sitten se pintteli pitkin nurmikoita kasvimaan ympäri. Haukkasi suupalan sieltä, toisen täältä kuin riemuissaan ruokapöydän antimista. Ateriakierron päätteeksi se kurvasi tillipehkon luokse, taivutti varvun allensa ja ruoti sen pehmeät osaset kitaansa. Siinäpä tillilihaa valmiina jos pamauttaisi hengiltä ja nylkisi pannullensa tämä akkunasta katselija.
Täytyy tänään mennä Sivullistenkadulle kun ip tulee keravalaisia kyläilemään. Käyn leipomolta piirakoita ja Sonja on leiponut mustikka- ja lakkatortut.
Ylen aamussa toimittaja sanoi teemaan sopivan musiikin selityksineen jotenkin näin: "Joet kertovat tarinoita meille ihmisille. Niitä olisi syytä kuunnella".
Olisi ollut syytä kuunnella jo kauan sitten. Tai olisipa ylipäätään ollut aikalaisilla järkeä kuunnella intiaaneita tai minkä mantereen alkuperäisten luonnonkansojen viisauksia siitä, ettemme me omista maita, vesiä, metsiä ja siksi niitä olisi käsiteltävä kuin lainaksi saatua, kallisarvoista omaisuutta.
Mutta mitä vielä!
Silti: Intiaanipäällikkö Seatlen suuren puheen teema on kestänyt ajan, ivan ja pilkan. Lyhyt katkelma puheesta:
"Virrat ovat veljiämme, ne sammuttavat janomme. Virrat kantavat kanoottejamme ja ruokkivat lapsemme. Jos myymme sinulle maamme, teidän täytyy muistaa ja myös opettaa lapsillenne, että virrat ovat veljiämme ja teidän veljiänne, ja teidän tulee kohdella niitä niin kuin veljiänne."
Tuomesta tippui karvajalkaperhosen toukkia vesiastian kannelle. Seurasin varsin, miten monta kertaa tuo yksi kiertää saavin reunoja ympäri, mutta viittä kertaa enempää en viitsinyt. Otin nätin toukan ja vein valkoherukkapensaan lehdelle jossa se heti kömpi suojan puolelle asettuen niille sijoillensa kuin kotiinsa olisi tullut. Ehkäpä tuli aika alkaa kääriä kotelotarpeita ympärillensä eikä vain marssia jotain muovista, tylsää kehäympyrää.19.8.2026 keskiviikko
Evoluutio peruuttaa: Lajimme syöksy kohti taantumaa on kiihtynyt jo ultraurheilijan kiidoksi, todistavat Tik ja Tok.
Kukapa meistä maailmaa laastaroimaan kykenisi kun "Maailmanparantaja(kin) on surkimus, joka ei koskaan saa mitään valmiiksi." (EP)
Se on niin totta omalla kohdalla.
20.8.2026 torstai
Sorsia alkaa vaivata lyijymyrkytykset jälleen kerran. Pääseeköhän suomalainen koskaan irti tuosta turhasta tappamisen aloitushetken hekumastaan? Minä yksilönä olen päässyt, mutta massat jatkavat älytöntä hommaansa.
Oli se kyllä mieltä kiihottavaa isän kanssa Luikkolahden pajukon suojista taivasta tarkkailla, että mistä päin ensimmäinen höyhenpeitteinen lihaklöntti haulisuihkuun syöksyy. Nyt ajatuskin sorsan ampumisesta puistattaa. Ja sitä paitsi ei vesilinnun liha edes hyvää ole. Toisaalta Äet kyllä osasi siitäkin traanikyllästeestä maukkaan loihtia. Tai siksi se maistui koska ainainen oli näläkä.
On märkää puotella asti riittänyt. Soila soitti jo varhain että katto vuotaa lastenhuoneen kohdalta, tulisiko iskä katsomaan voiko sille jotain tehdä.
Kävin, ruuvasin yhden pellinsauman tiiviimmäksi, mutta ongelma on laajempi. Vintillä näin, että vuotokohtia on siellä sun täällä ja kaikki ruoteista lävitse menneet pellinnaulojen kärjet ovat tiputtaneet jo pitemmän aikaa. Oli niin iso ampiaispesä keskellä vintin kulkuväylää, etten voinut kömpiä tämänaamuista vuotokohtaa katsomaan. Näytti siellä olevan 70-luvun paperipintaiset villat notkolla vesilammikon painosta.
Vakuutusyhtiö tuskin vuototapausta korvaa vanhassa talossa.
Annoin vävylle ohjeet, että ostaa muutamalla satasella peltikattoruuveja, pitempiä ja lyhempiä ja alkaa vanhimman pojan kanssa saumojen ruuvailemiseen. Repikää saumojen kohdilta naulat pois ja niiden sijalle pitemmät ruuvit, välit lyhemmillä!
Muistaakseni jo kymmenen vuotta sitten tämän ohjeen annoin.
Hiekanajoon pääsin vasta iltasella kun sade lakkasi. Marttikin kävi ja sitä jututtaessa meni tovi, mutta mitäpä siitä. Kaivoin pellosta huonojalkaiselle kävijälle pottuhuavikastarpeet mukaan.
Tojonrottelossa raidetangonpäät naksuvat. Uusista peruutusvaloista toinen ei syty.
Uunia olen nyt kahtena peräkkäisenä päivänä lämmittänyt ja nyt sisällä on 27 +astetta.
M&S ovat raapineet mustikkaa vissiin tuhannet litrat myyntiin. 150 litraa/päivä/nuppi. Lisäksi yksityisille sankkotolkulla puhdistettua marjaa. Kovasti ne vain jaksavat metissä ryyheltää. Oli karhukin hihaa hipoen kuusikossa vastaan rynninyt.
21.8.2026 perjantai
Unessa laihan naisen kanssa niin, että luut vain kolisivat.
Tapio soitti Kittilästä iltayhdeksän huitteilla ja lopetettiin vasta puolenyön jälkeen. Puhuttiin kuluneista elämäntaipaleistamme. On se hänelläkin vain melkoinen taival ollut kun ajattelee lähtökohtia. Ollaan liki samanikäisiä ja tunnettu vuodesta 1981 eikä yhteys ole katkennut pitemmäksi aikaa kertaakaan. Elikä sanonta "kun saat Lapista ystävän, se kestää eliniän" pätee todellakin. Minulla sieltä suunnalta olevia kestokavereita on 2 että ihan hyvä niin.
Eivät naamakirjojen sadat eivätkä tuhannetkaan näiden parin kaverin ystävyyksiä päihittäisi jos niitä olisin ruvennut haalimaan. Verkostomarkkinat ovat ja pysyvät verkostomarkkinoina vaikka ne olisi lastattu lajitovereilla.
Verkosto-sanaan jos lisää j:n ja ääntämystä kuvailevan heittomerkin niin siitä tulee savolainen sana verj'kosto. Ja sehän on tuttu toimintatapa niin mafioilla kuin monilla uskonnollisilla yhteisöilläkin, ja romaneilla. Sukulaissuhteissa joskus verisimmillään. Sen yhä muistanemme kun merkkaa näkyviin vuosiluvun 1918.
Niitä kyllä Lapin kairoilta löytää. Sotavuosien saksalassotilaiden alppikenkiäkin jänkästä saattaa sääriluineen nousta hillastajan sankon viereen kun lettoisella aapalla kulkea lörpsii.
Tuo Moring on vain jälleen kerran yksi esimerkki siitä, millainen ihmisestä saattaa kehittyä vaikka se kuinka olisi hyvän lapsuuden saanut elää. Tosin Moringilla se ei ole auvoinen ollut. Isä on käväissyt äidin jalkojen välissä, pyyhkinyt vehkeensä verhoihin ja häipynyt sen siliän tien. Äiti on pienellä palkalla kituuttanut yksinhuoltajana ja tietämättään vielä viimeisiäkin raiskausreissuja rahoittaen sulkenut silmänsä pojan syntymäkieroudelta. Poika on hallinnut manipuloinnin kuten niin monasti tapahtuu läheissuhteissa.
Aivojärjestelmässä tarvitaan vain yksi ikävästi liikakasvanut tai ruttaantunut tai jollakin muulla tavalla hauras geeninpätkä ja raiskurimurhaaja kehittyy iän myötä kuin salaa ympäristön mielestä mukavankin miehen maineessa olevan sisälle. Kun tämä sitten poikkeavat halunsa irti päästää, fantasioiden toteuttamiset eivät lopu niin kauan kuin hengissä säilyy.
Moringin kaltaisten kohdalla väkivalta ei ole vain keino saada seksiä, vaan väkivalta ja valta ovat jo seksiä. Kyse ei ole pelkästään vääristyneestä seksuaalisesta halusta kuten pedofiliassa, vaan seksuaalisen poikkeavuuden ja persoonallisuushäiriön vaarallisesta liitosta. Siinä aivojen kyky tuntea myötätuntoa on olematon ja väkivallan tuottama valta toimii seksuaalisen tyydytyksen ensisijaisena moottorina. Miksipä samankaltainen meknismi ei pedofiilinkin mieltä hallitsisi. Kohde vain on vielä avuttomampi kuin aikuisempi nainen joka hänkään ei isoille, tunteettomille karjuille mitään mahda.
Panin Kemppisen uusimpaan suomentaja Heikki Kaukorantaa muistelevaan runoon tulleeseen kommenttiin oman kommentin:
"Anteeksi vain, mutta ei paljoa sykähdytä intiimit kuolemat näinä päivinä kun näkee, miten Ukrainan aroilla kauko-ohjaten ja koko maailman katsellessa räjähdellään palasiksi.
Suomentakaapa sekin, että räjähtelevätkö ne oletetut "sielutkin" ruumiitten mukana vai mitä niille tapahtuu kun niin äkkiä se tapahtuu?"
"Tapahtuu ja tapahtuu..." No, onhan tuokin eräs tyylikeino vain vaikka se nyt itseäni häiritseekin.
22.8.2026 lauantai
Nukahdin jälleen ennen iltauutisia ja nyt sitten heräsin klo kaksi. Kusettikinhan tuo, että ei sen puoleen. On säkkipimeää joten tähtöset taivaan näkyisivät kaikki jos kykenisi kaikki näkemään.
Nahkasiipiset hiiret (lepakot) läpsähtelivät päälakea hipoen leudossa ilmanalassa eestaas. Äkkinäinen säikähtäsi niiden nopeasti sujahtelevia hahmoja, mutta minulle ne tuottavat outoa mielihyvää kun ei ole Vinhakaan ulos seurakseni lähtemässä.
Näkemäni uni oli toisto joltakin toiselta yöltä jossa toiselle aiheuttamani mielipahan kanssa painin. Miljöö oli sama, tunnelma myös, ja ihminen, jota asia koski, oli pitkäaikainen tuttu tanssilavoilta (TH). Kun heräsin, oli tunne kuin pitäisi soittaa ja pyytää anteeksi.
Mikähän se anteeksipyydettävä asia olisi jota en itse tajua, mutta se mahdollisesti on olemassa?
Anteeksi siis ihan varuilta.
Ahdistavia tuollaiset unet jotka eivät ongelmia ratko vaikka niiden pitäisi. Ehkä vilkas mielikuvitus se vain sassaroi aivojen iloksi ja suruksi milloin milläkin aiheella.
Illalla pitäisi ajella sovituille treffeille Kuopioon (eikä millekään tinder-sellaiselle!). Ilveksellä on tämän kesän lavojen vetonaula Keiski&Eno ja paikka varmasti täynnä kuin Turusen pyssy. (On Turusella ollut hehtaaripyssy, perkules!)
Tein tussilla tukkimiehen laskelmat kottikärryn peltiin: Olen ajanut montulta 16 auton perävaunullista pihanperälle josta työnnellyt 150 kottikärryllistä parinkymmenen metrin matkan kaivolle.
Nyt kaivon ympärys näyttää tasaiselta, mutta talven painon jälkeen on varmasti ainakin ylimmän renkaan verran vajunut. Olisi hyvä ollut se täryttää, tai kun olisin viitsinyt tehdä pölökkyjuntan, niin kerralla olisi hyvän saanut. Mutta mitäpä sitä Unimäessä koskaan on kerralla asioita loppuun saateltu.
Taivuttelin tuuman vahvuisen eristelevyn ylimmäisen renkaan ympärille ja vielä täytyy kansikin eristää niin ei keväällä ole taas jäitten polttelemista.
Kirkasta ja täysin mautonta on kaivon sisältö, että en taida vähiä varojani vesitutkimuksiin tuhlailla. Jatketaan käyttöä kuten yli sata vuotta tuosta pisteestä vaihtelevasti ennenkin.
Voisin sen vetyperoksidipuhdistuksen kyllä syksyn lopuksi tehdäkin. 5 litraa ainetta täyteen kaivoon, vuorokauden seisotus ja kolme kertaa tyhjäksi pumppaus.
Hesarissa maksuton juttu tuolta naapurikunnasta Valtimolta. Sinne on yhteiskunnan romahtamista pelkääviä koulutettuja nuoria kokoontunut opiskelemaan omavaraistaloutta. Kova on hinta 7 kuukauden kurssista, että sen puolen kuitenkin on järjestäjä, kristillinen kansanopisto Kainuusta osannut ookailla: Koko ajalta 3500€/oppilas.
Monessa asiassa nuokin nuoret ovat oikeassa, mutta eivät ehkä käsitä tällaisten kurssien jälkeenkään, mitä omavaraisuus todella tarkoittaa ja mitä se äkkinäiseltä vaatii sitten kun pakon edestä on järjestäydyttävä tosi toimiin.
Oikeimmin osuva ennuste: Omavaraistalouteen paluun polun varrella tulee olemaan valtavasti ruumiita joka olisi ymmärrettävä jo etukäteen. Se ei tule käymään kuten äskettäiset pakomatkat Ruotsiin ja amerikoihin täälläkään Pohjan perillä saatika sitten, kun omavaraistalouden jakajia alkaa säntäillä maapallon kyljellä kaikkialla miljardeittain.
Vain muutamat selviytyvät jos myrkyllinen ilmanala ei tee kaikista selvää kuten tulee käymää Marsiin rantautuvien muutamien muskilaisten jälkeläisistä. Eivät ne sinne asti edes koskaan pääse; muumioituvat avaruuskapseliin jo Kuun pimeänpuolen ohituksessa.
Ne pari luonnonkansaa jotka jossain viidakonrippeissä yhä sinnittelee niinsanotun sivistyksen ulottumattomissa, voisivat selviytyäkin jos me emme sinne enää yritä tunkeutua.
Mutta: Ecce homo! Pysytkö varmasti poissa kun et kuolleelle planeetalle kuuhunkaan ole jättänyt menemästä vaikka et sillä saalistusmatkalla haaviin ole elämälle mitään tärkeää saanutkaan, etkä tule saamaan.
Ohjelman nimi ei jäänyt mieleen jota juuri korvanapeilla kuuntelin kun tein ruokaa, mutta nerokkaaksi luonnehdittu avaruudentuntija Esko Valtaoja on kyllä yksi huuhaaukko mitä ajattelunsa kimaroihin tulee. Miten voi samassa päässä olla kaksi niin kaukana toisistaan olevaa mielipuolta: Tiedemies ja Satusetä.
Vai olisiko niin, että salaliittoteorioita viljellen Valtaojan muutamat esiintymiset ja kirjat ovat maksettuja keissejä, että edes yksi ulospäin kiinnostavasti asioista puhuva, professorin tittelillä leimattu hemuli toimisi maailmanlopusta huolestuneiden äänien vaimentajana.
Varmaan Esko lumoaisi Valtimon elintapaintiaanien kurssilaisetkin niin, että ne unohtaisivat yrityksetkin tehdä huomisesta vielä elinkelpoisen.
Voi tätä pessimismiäni!
Katson ihmistä peilistä ja luovuttaneen se on jo näköinenkin.
Puolanka kuntana häviää pessimismissä tälle jepelle. Mutta nehän tekevät siitäkin vain businesta, vitut oikeasta alakulosta!
Mutta ei se mitään. Tämä kaikki on turhaa! Tähän joku jatkaisi, että ajan haaskausta, mutta mihin sekään haaskautuu kun aikaa ei ole kuin kelloissa, kalenterissa ja aikatauluissa jotka olemme itse itsemme kiusaksi kehitelleet.
Kuviteltu aika ei kulu, mutta me kulumme siinä samassa, keksimässämme ajassa.
Ilman ajankäsitystäkin kuluisimme aivan samalla tavalla.
Voisittepa tätä kysyä vaikka niiltä jo mainituilta, kellottomilta ja kalenterittomilta luonnonkansoilta jotka päivännousujen ja -laskujen mukaisesti elelevät.
Valtimon kurssilaiset elävät keksittyjen kellojen ja kalenterin mukaisesti, eivät auringon kuten pitäisi.
Kellojaan ja kulkuneuvojen aikatauluja vilkuillen hekin menivät korpeen tiettynä keväisenä päivänä ja lähtevät pois tiettynä lokakuun harmaana päivänä kun ovat seitsenkuisen kalenterinsa lehdykäiset sivuun käännelleet.
Kuusenjuurelle tullaan joutumaan (jos kuusia vielä löytyy) ihan ennalta suunnittelematta, vilkaisemattakaan kelloon, kruksaamatta päivää kalenteriin.
Vain joillakin raharikkailla ovat bunkkerit valmiina Amerikan mantereilla täynnään säilykkeitä ja vettä, mutta ei sellaista kestovarastoa ole olemassakaan, että se kymmentäkään vuotta riittäisi kuin muutamalle ja kun nekin loppuvat, myrkyllinen tuuli vain leyhyy aution Maan yllä.
Väkersin kommentin Valtimon pahoihin aikoihin varautumiskurssijuttuun.
https://www.hs.fi/suomi/art-2000012066288.html
Olen itse syntynyt perheeseen jolla ei käytännössä ollut edes kunnollisia työkaluja metsän keskellä selviytymiseen, mutta niin vain kymmenhenkinen lapsilauma korvesta maailmaan ryömiskeli. Elikä jotain tiedän melkein omavaraisuuden parissa sinnittelystä elinhän sitä 15 vuotiaaksi asti. Kalastus, metsästys, marjastus ja vilja sekä kasvikset olivat ne, joiden avulla selvittiin. Sokerikin oli toisinaan harvinaisuus.
Valot saimme tupaan katkaisimesta vasta 15 vuotiaana kun synnyinseudulta muutettiin pois.
Kun maailmankierros on käyty, olen jälleen koettanut edes kesät asustella synnyinseudulle rakentelemassani sähköttömässä mökissä jossa ei vesi tupaan juokse eikä sieltä kantamatta pakoonkaan säntäile. Huussissa käytän kyllä paperia, lapsuudessa Savon Sanomia tai Kansan Uutisia.
Pitkä on siis matka äkkinäisillä maallemuuttajilla omavaraisuuteen sillä pienenkin kasvimaan tuottavaksi saamisessa ja sellaisena pysymisessä vanhoin konstein (lannoitteena komposti yms.) menee pitkä aika ja on työlästä kaikkine rikkakasveineen, ohdakkeineen ja juolavehnineen. Minulla alkaa monien vuosien jälkeen maa tuottaakin talven tarpeita, mutta lyhyen luonnonvarakurssin avulla tällaiseenkaan tulokseen en usko päästävän. Kokemus, sitä täytyy sitkeästi olla valmis hankkimaan ja monasti tie siihen vie vain pakon kautta.
Lastensaannin rajoittamista omaehtoisesti kannatan ehdottomasti vaikka itse en ole siihen kyennyt.
Onhan se käynyt jo selväksi, että yli 8:n miljardin ihmispopulaation rasite on liikaa poloiselle Maa-planeetalle. Varsinkin, kun kaikki haluavat ainakin yhden älylaitteen hypisteltäväkseen vaikka sillä ei maata voi kuokkia ei marjastaa ei kalastaa ei metsästää. Eikä ehkä pyllyäänkään pyyhkiä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti