Aamulla klo viisi muutama aste lämmintä; Pohjoinen puhaltaa.
Unessa olin kreikkalaisilla tiilikatoilla keikkumassa. Yksi irronnut ränni piti ruuvata lahoon räystäslautaan ja tyrkkiä vinksottavia lapetiiliä takaisin toistensa lomaan.
Julkisivuiltaan rapatun talon huoneistoissa oli taidenäyttely. Katselin sitä rakenteiden aukoista ja vinttikomeroiden pikkuikkunoista. Korkean huoneen jalustoilla oli valkoisia ihmistorsojen alapäitä ja taulutkin esittivät asioita äenpäen. Yhtään rintakuvaa tai päätä niihin ei oltu maalattu.
Näyttelyn nimeksi juliste julisti: Ένα άτομο είναι γνωστό από τα αυγά του. En minä sitä ymmärtänyt, mutta kännykän käännössovellus murjaisi: Munistaan ihminen tunnetaan
Kun avasin kattoluukun korjatakseni sen saranat, alla olevan huoneen jalustoilla olleet, jalkavat torsot lähtivät juoksemaan ja ryömimään kohti. Romautin painavan luukun kiinni niin, että ensimmäiseltä tulijalta jäivät kädet ranteita myöten raamien väliin kämmenten sormineen lasahtaessa kalkkipölyksi tiiliselle katolle. Mulla tuli kiire heräämöön.
Kreikkalaisunen juonteet tulivat kajaanilaisten, Tähtitorninmäen alueen kerrostalojen päätyihin maalatuista jättimäisistä muraaleista jotka kävin eilen Puutarhurin kanssa kiertämässä kauppapreissulle mennessämme.
Unet ovat aivojen aineettoman kuonan purkuputkia; Tarinoiden aihioiksi ne kyllä kelpaavat. Kirjailijat kautta aikain ovat tonkineet unien ja muistojen kuonakasoja eikä niin sanottuja keksittyjä kertomuksia ole olemassakaan. Science fiktiotkin ovat unia vain. Nykyisin tekoälyt on pantu talikon varteen kaivelemaan näitä samoja elämisten tunkioita.
Unia sentäs tekoälykään ei tule tonkimaan silloin kun ne ovat vasta uneksijansa nähtävinä.
G silitteli parturintuolissaan vähäiset hiukseni ja nyt on paarmoilla jälleen esteetön estradi haukata kuivaa lihaa kitusiinsa. Parran omaparturimme sipsitteli kuuden millin sapluunalla.
Kun katselin parturinpeilistä vanhenevan miehen kasvojani ja poikani taitavaa työskentelyä, ajattelin, että jos en mitään muuta ole edes kohtalaisesti osannut hoitaa, niin ainakin lasteni kanssa välit ovat säilyneet hyvinä.
Muistin laittaa TaruMaaretille nimpparionnittelut.
Ikäviäkin juuri kuulin: Sonjalla äänihuulissa toispuoleinen halvaus. Tarkentuu vaivan vakavuus kunhan kuvaavat pään alueen ja "sote" tulee lomilta.
Sivullistenkadulla kannettiin yläkerran vanha pyykinpesukone Tojonrottelon takakonttiin. Pauluskin tuli sopivasti töistä kaveriksi. Pojat sanoivat, että se oli kerran jäänyt linkoamisasentoon koko yöksi rumputtamaan. Oli pyykki ollut aamulla kuivaa, laakerit höyrynneet. Kokeilen linkoamishommaa käsipyykille tiällä Um.
Iltasella
Meidän on uudesta luotava mua, laalelin kun lapioin savea ja hiekkaa rankkasateen liestyttämässä kaivokaivannossani.
Asensi vesijohdonliitoksen ja pumppasin kaivon kolmeen kertaan tyhjäksi. Uudelleenhan se taas sotkeutuu perjantaina: G tulee kaveriksi hiekkaa kihvelöimään. Ylimääräistä lienee toista kuutiota.
Isompiakin kaivourakoita ovat ihmiset aina tehneet. Suomessa avoimien kaltioiden lisäksi raikkaita vesisuonia löytyy jo 4-5 metrin syvyydestä kun taas jossain Afrikan kuivilla alueilla maankamaran kopertelussa syntyvät sankolliset pitänee laskea tuhansissa, jopa kymmenissä tuhansissa; Hirvittävä pettymys, kun 150 metrin kaivamisen jälkeen ei vettä ole pisaraakaan ja kallio vastassa ja muutama kaivonkaivajakin siinä välissä sortumiin tukehtunut.
Kävin jo saunassa, iltauutiset olisivat puolen tunnin piästä. En pysy valveilla sinne saakka.
22.7.2026 keskiviikko
En pysynyt, mutta nyt heräsin kun klo on vasta ½2. Suodatan kupillisen kahvia, en laita vielä puuroa hautumaan.
Hallayö lie monin paikoin. Aamukuuteen mennessä voi miinuksella käväistä; Potunvarret vuarassa. Aikaset on kohta syöty kun niitä olen jakanut tyttärien porukoillekin.
Luettavissa uutisissa seisoo, että hallitus ja Orpo saivat tasatuloksen: Jaa 101, poissa 8, Ei 90 joten tipalle meni ja runtu luottamuksen kyljessä on ruma.
Areenalta katsoin pätkän Arkadianmäen kesäteatteriaesitystä. Entisen historiantutkija Temu Keskisarjasen paperilta lukema roolisuoritus oli äärimmäisen lapsellinen kuppa-vertauksineen.
Taka-Töölöön (vai Töölööseen?) aiottuun Garden-halliaiheeseen se kyllä sopii sillä sanonta "lähti kuin kuppa Töölöstä" muutti vitsailujen mukaan sieltä pois jo 1900-luvun alussa sairaansijoineen, mutta ehkä Temulla sisäpiirin tietona sen takaisin tulemisesta on jo vihiä.
Miten ne viitsivät?
Vakaita, luotettavia, asioita asioina käsitteleviä valtiomiehiä heidän pitäisi olla, mutta pelleiksi heittäytyvät johtajamestarinsa muikuillessa taustalla mielissään siitä, kuinka hyvin hänen etäohjauksensa edelleen hyvin toimii.
Täytyy koettaa vielä nukkua.
Ei ollut pakkasen puolella kuudelta. Nukuin tarinoita keloille kelaten.
Kaivossa on jo kirkasta vesi.
Piäskyillä kolme poikasta harjaräystään pesässä.
23.7.2026 torstai
Näin "sinusta" ja "minusta" menneisyytemme unta. Parrassani ei ollut harmaata ja hiuksia oli vielä niin, että ne valuivat selkää pitkin vyön korkeudelle. Mitattiin, kummalla ovat pitemmät. "Sinä" voitit sitaisemalla palmikoistasi solmun jalkoväliisi ja laittamalla pillun peitoksi oranssin rusettinauhan.
Mikrohistoriassani vaelsin siis unen kummuilla ja siitä unesta oli liian helppo herätä vaikka en halunnut.
James Joyce laittoi Odyseuksessa (1922) Stephenin suuhun sanat "Historia on painajaisuni, josta yritän herätä." Vajaat parikymmentä vuotta myöhemmin (1939) Finnegans Wake-teoksessa hän irtisanoutuu historiasta, lakkauttaa sen: Toinen maailmansota oli painajainen, josta ei todellakaan voinut enää herätä.
James ei herännytkään vaan kuoli sotilassaappaitten alkaessa laajentaa jotoksiaan mantereelta toiselle 1941.
Kun ihmislaji kuluttaa itseään, muiden eläinten elämiä ja kaikkea orgaanista ajassa, niin siten se kirjoittaa historiansa toistuvia painajaisia, mutta ei uskalla hereillä ollen touhujaan enää katsoa.
Yksityisen ihmisen painajaisunet ovat kevyttä keittoa siihen nähden, millaisia konkreettisia painajaisia maailman suurmölisköt ja zaatanat planeetta Maalle kaikkinensa aiheuttavat. Uutisten lukemisen tai näkemisen jälkeen haluaisi usein nukahtaa toiveenaan, ettei heräisi enää koskaan.
Päivätorkuilla kömpelö dialogi Yrjö Kallinen-vainaan (1886-1976) kanssa. Olin lukevinani hänen pamflettejaan isossa pirtissä, jossa ei ollut akkunoita, ei ovia.
"Elämmekö unessa", kysyy Yrjö. -Alberttikin (Einstein) sanoi, että atomipommin jälkeen mikään muu ei muuttunut kuin ihmisten ajattelutapa.
Minä: Mutta sekin vain hetkeksi. Aikasi sukupolvi on kuollut eikä säikähtäneiden ajattelutapa periytynyt seuraaville.
Yrjö: Joten jatkatte edelleen tuhoisaa toimintaa, kilpavarustelua ja luonnonvarojen haaskausta koska olette pysyneet sokeina seurauksille. Olette siis edelleen kollektiivisesti mieleltänne sairaita.
Minä: Tämän hetken mieliensairauksien takuueliminä toimivat etunenässä mielikuvitusoliot Tik ja Tok jotka tikkaavat ja tokkaavat turhuutta ja hulluutta aivoihin jokaisella planeetan sivustalla. Elämme, mutta emme tiedosta sitä enää. Päät turtana laahustamme aivopesuohjelmia pyörittävien "äly"laitteiden herpaantumattomassa otteessa.
Klo on nyt 23. Olin Puutarhurin kanssa Kuopioreisulla koko pvn. P lähti äsken Kniin kun sillä on huomenna menoja. G tulee huomenna kaivontyhjennyshommiin.
Eilen etsittiin Kuopion Isolta Hautausmaalta Mirjamitädin hautapaasi. Ostin torilta pari kukkaa ja istutettiin ne sen edusmultaan. Ei sinne kukaan ole kukkia kuljetellutkaan pitkilleen. Hautapaaden edessä hämmästelin, miten pitkän elämän täti eli (1914-2004) vaikka veti norttia kuin korsteeni viimeksikin tavatessamme vuonna 1987.
Tai no, mistäpä minä hänen jälkeensä jättämien nortinnatsojen määrän tietäisin kun tapasinkin vain muutaman kerran 1980-luvulla Tampereen Nekalan vihreän talon vinttihuoneustossa. Sitä ennen ehkä ukin, isänsä hautajaisissa 1962 kun olen ollut 4-v. josta en muista kuin EsaKusterin ison pään kurkkaamassa arkkuun vainajaa joka nenä valkeana siellä makasi. Sekin muistikuva voi olla haalistuneesta mustavalko-valokuvasta.
Käytiin tullessa Kiärmelahdessa Sepen luona. Se antoi omista muuraushommistaan yli jääneitä muurauslaasteja, lakivalumassaa ja tiiliä peräkärryyn painoksi. Ja olihan tuo mukava pitkästä aikaa käydäkin.
Sepen ja Liisan talo tehtiin 1990 kun minulla oli yksi kamalimmista vuosistani. Vuosi olisi saattanut jäädä viimeiseksenikin jos niikseen olisin tahtonut; melkein tahdoinkin.
G tuli aamusta ja oltiin kaivossa vuorotellen täyttämässä sankkoa. Kolmesta alimmasta renkaasta puolitoista saatiin vain tyhjäksi, mutta tulihan siitäkin jo tonnin painoinen märkä kumpare maan pinnalle.
Nyt illasta en jaksa muuta kuin käydä saunassa ja alkaa muaten. G lähti saunottuaan Kniin. Sille oli tulossa vielä asiakkaita ja sitten aikoi mennä Paltamoon kuhakunkkujuhlille.
25.7.2026 lauantai
Kuuntelin sitten tuon niin surullisena mieleeni nousseen laulun jota äiti inhosi kuten laulajaakin.
https://www.youtube.com/watch?v=NwVMuJUVkgM
Korjailin vääntyneitä nostoproppuja ja hitsasin vinssin kaivon päälle puomiin. Nostoliinan klipsiin laitoin 40 vuotta jouten lojottaneista palosankoista toisen. Ehkä märkä hiekka nousee sillä turvallisemmin kuin heikkosankaisilla maalisankoilla.
Kiinnitin hitsaamalla lyhyen metallivarrenkin vuosikymmenet käyttämättömänä aitan nurkissa lojuneeseen taimikuokkaan jolla ehkä ahtaassa paikassa kaivon pohjalla voi kätevämmin hiekkaa sankkoon kauhoa.
Nyt kun G joutaisi tulemaan joku päivä jälleen kaveriksi. Tänäiltana se meni kavereiden kuskiksi Ouluun Qstokiin, elikä ei ainakaan huomenna jaksa tulla.
Hoksasin, että järkkäri jäi Kuopion hautausmaalle erään vedenottopisteen kannelle.
Woehan witteli, kirosi kirkonmenojen aikaan tuttu, sokea mies. Kun veisut oli veisattu, kirosanat tulivat karvoinen päivineen myrtyneiden huulien raoista.
Karmeita kuvia Moskovasta ja maailmanmeriltä.
Nykyiset sodat ovat vieläkin tuhoisampia kuin muovittomaan aikaan. Tänään samaan aikaan kun droonipommien kohteissa pärskähtelevät tankkereista öljyt meriin entiseen malliin niin ympäri Venäjää palavat valtavat muovivuoret tehtaissa, joissa sotavälineistöä rakennellaan. Myrkkysavupatsaat kohoavat korkeuksiin eikä kukaan voi olla varma, mitä ne osaltaan aiheuttavat luonnon katastrofien lisääntymiseen.
Noille myrkyllisille palopilville on kehitelty tieteelliseksi nimitykseksi pyrocumulonimbus, mutta suomeksi sillä ei kukaan tiedehenkilö ole nimeään halunnut korventaa. Jokin saatanallinen nimi se kyllä saisi olla jotta päihin kellumaan jäisi kuin neukkujen 50 megatonnin, maailman suurin atomipommi-koelasautus Tsar Bomba (Tsaari-pommi) Novaja Zemljan saaristossa Pohjoisella jäämerellä vuonna 1961 kun olen juuri täyttänyt 3 vuotta.
Niitä "tähtipöly"myrkkyjä lie minun ja muiden aikalaisten nahkaan tarttunut paineaaltojen kiertäessä peräti kolme kertaa maapallon ympäri.
Luonto itsekin on herennyt säästelemästä tätä planeettaa ja sen asukkaita. Se sytyttelee kuivattamiaan alueita niin, että pian Ranskan Bordeuxin raunioillakin voi makkaraa paistaa vuosituhantisien ihmisasumusten raunioilla ja noiden ihanasti biosfäärissä väräjöivien pyrocumulonimbus-pilvien suloisessa suojassa kun sinappi makkarapötkyn viilloissa riittää auronkorasvaksikin.
Mutta itsehän me tämä kaikki hulluus yhtenä ainoana eläinlajina ollaan aloitettu. Karkasimme viidakoista älymme vajavaisen kehityksen kannalta liian aikaisin pois. Halusimme kuningaslajina "omillemme" kuin varhaisteinit ennen kuin ohtaluun takana ymmärrystä ympäristön kestävyydestä ahneutemme edessä oli hajuakaan.
Kun alkuun pääsimme, olemme jatkaneet ylikuluttamistamme ja sotien tehtailuja varoitusmerkeistä huolimatta.
Minun Mitättömyyteni toistoisista kirjoituksista viis, mutta varoituksen sanoja ovat toistaneet kymmenet tuhannet globaalin biosfäärin kestävyyttä tieteellisesti tutkineetkin, mutta silti heistä piittaamatta ilmastokokousten julkilausumilla tämä hännätön apinalaji on pyyhkinyt vain rupisia, ylensyönnin turvottamien kankkujensa vakoja.
Kun mahdollisesti Bordeux joutuu kokonaan tulen nielemäksi lailla omaa tuhotyötämme olleiden Hirosiman ja Nagasakin, niin ehkä sitten alamme totella biosfäärin mahtikäskyjä itsemme hillitsemiseksi.
Veikkaan kyllä, että viimeisenkin ymmärryksenripenen kiipeäminen kaikkien "kuluttajien" vinttiin tulee liian myöhään. Sitten ei ole edes perseitä joita pyyhkiä.
Edellämainitun ihmismassoja koskevan ymmärryksenripenen olemattomuuden ymmärtää helpoiten kun vilkaisee lomalentojen reaaliaikaista tilannetta Flightradar24-sovelluksesta; Taivaalla ei tähtiä näy, maapallon resursseita kuluttavia siipiveikkoja näköesteinä niiden edessä kyllä. Turismintehtailun ja muun tyhjäntoimittamisen kuluttavuuden rinnalla suurpalot ja nykysodatkin taitavat olla hiekkalaatikkoleikkejä vain.
Ahmi tulenliekit miljoonakaupunki Roomankin ajanlaskumme alussa 64, mutta ei sekään tainnut pysyvää muistiviirua lajigeenistöömme kaivertaa, että olisimme alkaneet hillitä populaatioidemme runsastumista keinoilla millä tahansa jo ennen 1960-lukua (sukupuolivalistus, ehkäisypillerit, aborttien laillistamiset yms). Siitähän aina ja iänkaiken on kyse, että jokin voimakas laji alkaa levitä kuin virusmatto planeetan pinnalla ihan vain siksi, että naitattaa niin perkeleesti (siistimmin sanottuna suvunjatkamisvietin pakonomaisuus ja hillittömyys sen purkamisessa on keskeinen priimusmoottori jokaisen elämässä).
Lupiineihin ja jättiputkiinkin meitä voitaisiin verrata, tai itse jalostamiimme minkkeihin vaikka pieni tekijä juuri se pieni eläin omien tuhojemme rinnalla onkin.
Miten mahtavia sytykepesiä ovatkaan ihmisiä, roskaa ja roinaa olevat slummit kaikkialla! Mitä muuta Bordeuaxikaan on kuin valtava, viidakosta karanneen apinapopulaation rakentelema slummi jossa kyllä roskat kerätään ja poltetaan tai jalostetaan uusiksi, maatumattomiksi roskiksi, mutta roskien aikaan saamiskeinoja, elikä supistuvan luonnoalan riistoa ei kyetä hillitsemään vaikka kaiken loppu kuinka ovea kolkuttelee.
Hallitsijatyhmyreiden lisäksi heidän käsikassaransa, pyhinä pitämiemme pappien maineet tarkasteluun: "Menkää ja täyttäkää maa", on ollut viheliäisin "jumalankäsky" jonka ne tyhmille seuraajilleen aivoihin koukuttavien saarnojensa ja virrenveisuiden ohessa ovat iskostaneet!
Yhäkin ne tuolla turuilla, toreilla, pyhätöissä ja kotien ovilla harhaista sanomaansa levittävät vaikka pitäisi paneutua yhä edelleen, ja uusia sukupolvia (montakohan niitä enää tulee olemaan?) ennakoiden niin biologiseen- kuin seksologiseenkin valistukseen ja ilmaisten ehkäisyvälineiden jakeluun vartiotorni-propakandalehtisten sijaan.
Lehdykäinen tulisi varmaan luettuakin jos sen otsikossa kehotettaisiin "Nussikaa, nussikaa, mutta muistakaa ehkäisy!" Perustelut ytimekkäästi: "Maapallo ei kestä meitä enää lisää, yhtykää rintamaan puolittaaksemme väestönkasvu!"
Ja tässä katson peiliin: Olenko itse huolehtinut maapallon kestävyysrajotteista, ymmärtänyt sen kriittisyyden ja huolehtinut ehkäisystä toheltaessani nenä punaisena, häntä paksuna koko tämän kohta 70-vuotisen elämänpätkäni aikuisajan?
Hui ja Hai!
Ajoin 240 km:n mutkan Kuopiossa, mutta ei kamerani enää hautausmaan kastelukaivon kannella ollut. Eikä se sen matalassa vedessäkään lillunut.
Kirjin sähköpostit löytötavaratoimistoon ja seurakunnan kansliaan.
Katselin netistä käytettyjä kameroita ja sain kauhistuksen väreitä niiden julmetusta määrästä. Yhdelläkin myyjällä oli järkkäreitä (varastettuja?) tarjolla muutaman kympin hintaan niin paljon, etten edes laskenut. Omanikin kuului saman hintasarjaan jos ylipäätään se kenellekään ilmaiseksikaan olisi tori.fi:n "Annetaan" otsikon alta kelvannut, mutta onhan se sieltä kaivonkannelta jonkun mukaan lähtenyt; Pidä hyvänäsi. Tule hakemaan toinen objektiivi, laturi ja laukku, saat samaan hintaan!
Piäskinpoijat lähtivät pesästään liitelyharjoituksiin. Yksi oli ulko-oven koolauslaudan päällä kun ulos menin ja räpisteli päälaelleni. Unenpöpperöinen minäni säikähti melkoisesti.
Myöhemmin kuvasin kännykällä eteläpäädyn ikkunan lävitse poikasten killumista asettamallani istuinlangalla. Emot kävivät niitä siihen ruokkiamassa ja taisivat useammin antaa sille keskimmäiselle nokanaukojalle kuin muille. Se olikin jotenkin nukkavieruisempi kuin sisarensa.
Iltasella
Sähköpostit: Kameraa ei ole näkynyt kummassakaan paikassa joille viestiä lähetin.
Kitkin kolmannen kerran sipulipenkit. Ensimmäisen nypin vahvoiksi kasvaneista ohdakkeenvarsista käsin, mutta kun alkoi puolet sipuleistakin lähteä mukana, klipsin muut penkit puutarhasaksilla ja jätin rikkaiset kaalit katteeksi kuten aiemminkin. Terhakkaastihan nuo sipulinvarret pystyssä ovat ja isoja alkavat olla jo itse "hedelmätkin".
Pottupenkeissä ei montaa ohdakkeen vartta ollut, mutta keräsin nekin pois.
Piäskinpoijat liitelivät koko päivän ympärillä. Paikalla kävivät myös ne kaksi vieraspiäskiä joita emot hätyyttelivät kirkuen loitomma.
Rastaat ovat siirtyneet poikasineen mustikkamättäille metsiin sillä niitä ei ole pitkilleen näkynyt. Yhteen, sinitiaisten jo kertaalleen poikueensa siinä kasvattaneeseen pönttöön on talitiainen tehnyt toisen pesänsä ja nyt jo kantaa sinne toukkaa nälkäisille poikasilleen. Kiivaana käy luonnonkierto.
28.7.2026 tiistai
Unessa kaiten näiden ajatusten kanssa mylykkysin:
Siksi massat eivät ajattele koska aikoinaan jonkun ateenalaisen varoitus nuorukaiselle "ajatus on paha" on heille savitauluihin tai bergamentteihin säilöttynä ja vuosituhansien aikana niistä kerrattu sekä aikojen saatossa aina kulloisillekin sukupolville kulloisinkin keinoin kouluissa kerrattu.
Jos se olisikin tahkottu (tosipesty) aivoihin päinvastoin, niin olisimmeko käyttäneet järkeämme ja älyämme niin, että siitä olisi ollut jotain todellista hyötyä? Että elämän jatkuminen kaikilla tasoilla olisi todella ollut se tärkein pointti olemassaolollemme älykkäistä aivoistamme huolimatta?
Evoluutio ei kysele, ei neuvottele, ei suunnittele, mutta paremmin se olisi homman hoitanut kuin nyt, kun sen suunnittemattomuuden kaaoksesta muka "sivistyksen pariin" karannut yksi laji alkoi itse evoluution herraksi yrittelemään.
Tulos on nähtävillä: Ei siitä syntynyt kestävässä katsannossa lasta ei paskaa, ei sutta ei sekundaa.
Vankempaa ja varmempaa on elämä ollut tuhansia ja taas tuhansia vuosia niissä kuusikoissa joihin ei ihminen ole kirvein koskenut.
Mutta tylsäähän se olisi ollut. Kipataan kerralla kurkkuumme koko elämänbooli, surraan maananataina jos maanantai vielä koittaa. Sen tunteen tiedän, olen juovuttavaa humalaa sen verran kokenut.
Laari kävi. Jutut kiertyivät suurin piirtein samoihin kuin ennenkin niin kuin tapana meillä rahvaan joukoissa on.
29.7.2026 keskiviikko
G:n kanssa meni kaivoa kaivellessa iltaan, mutta niin vain pohjakallio alkoi kaivelukihveleissä lopulta kolista. Viimeinen puolen metrin korkuinen betonirenkaan ala oli kovaksi junttautunutta, saven ja hiekan sekaista ainesta ja meinasi jo puhti loppua. Vettäkin pulppusi niin, ettei pumppu meinannut jaksaa sitä syytää ylös penkalle ja ojaan.
Pitäisi vielä kehitellä pitkään varteen harja jolla porakonekiinnityksellä pyörittelisi kallionharjanteet puhtaiksi vuosikymmenten pienhiukkasistakin ja antaisi pumpun niitä veden mukana tyrkkiä pois.
Harkitsin, että nyt illankuhjassa lähden hakemaan mursketta kaivonpohjalle, mutta hetken sohvalla selälläni ollen asiaa mietittyäni en saatana lähdekään. Sehän on sama kuin alkaisin pitämään kusikaivonani tuota elmänlähdettä. Tämän seudun kalliomurskeet ovat melko varmasti myrkyllisen mustaliuskeen ja/tai rautapitoisuutensa vuoksi niin saastuneita, että pilalla pian kaivo olisi. Eikä tutkittuja louhoksia kaivojen suodatinmursketarkoituksiin liene muualla kuin Keminmaassa se kalkkikivilouhos.
Taidan jättää kaivonpohjan sillensä kuin se 1914 (tai 1904) lähtien on vaihtelevasti ollut. En edes tavallista hiekkaa sinne lapioi enkä suodatinkankaita ala lisäilemään. Nekinhän ajan kanssa alkavat irroittaa ties vaikka mikromuovia. Suuvaan betoniseoksella vesijohtoputkien läpiviennit ja laitan tiivisteet nyt poisnostettujen ylimpien kaivonrenkaiden saumoihin niitä takaisin asetellessani ja sillä selvä.
Vinossahan toi maanpoven "Pisantorni" on, mutta vesi pysyy vakaasti vaaterissa eikä sitä hörppäävät kallella päin tartte kuljeskella.
Kova oli kaivonpuhdistushomma, mutta onneksi on nuita poekia ja tyttäriä ja vävyjä jotka isiä tulevat tarvittaessa auttamaan.
Jos olisin ehkäisyistä huolehtinut tai ollut muuten pihi panemisteni (hillittömien halujeni toteuttamisten) suhteen, niin eipä heitäkään olisi.
Tai jos isäni olisi...
Pienestä se on kaikki kiinni enkä aina jaksa niiden valitusta, joilla ei lanka pala, ei nalli paukahda.
Raskas se on ollut tällainenkin elämä taivaltaa vaikka miljardit lajitoverit ovat sitä harjoitelleet.
Ja kun satun ajattelemaan viime aikaisille ajatuksilleni jatkoa, että yhä siittiötuotantoni on käynnissä ja voisin sen määrällä pitää vaikka koko maapallon ovulaatioiässä olevat naarasihmiset alati raskaana, niin alkaa ihan huimata.
Eräs somalinainen kertoi vuosia sitten (2009), että ei heidän kulttuurissaan mikään ihme ole, että seitsenkymppinen äijänkuhilas ottaa kymmenennen vaimon nuoresta naisesta ja pian hänellä on jälleen uusi baby edellisten kahdenkymmenenviiden tai kolmenkymmenen lisäksi.
Kulttuurista se ei liene kiinni, näkeehän nuita kurttuisia lovipiä-äijiä ihan minne päin vain päänsä kääntää nuori nainen kainalossaan. Sekin pahasti jo hautaan päin kenollaan oleva Robert de Nirokin äskettäin kasikymppisenä isäksi paukahti!
Tämä ihmislajin auttamaton järjettömyys... Ei auta jumalia edes huutaa avuksi kun niiksi paljastuisivat kuitenkin vain pappien hartaina ammottavat turvat jotka saarnaisivat samaa iänikuista, aneemista virttään, että nussikaa, nussikaa ja täyttäkää tämä maa!
Elikä eivät ne valistuksen järjenäänet ole Suomi-nimisenkään maan kaikissa yhteisöissä yhtään jalostuneet. Yhä vain monissa laestadiolaisperheissä lapsiluku molempien käsien sormilla lasketaan eivätkä taida muutkaa lahkolaisuskonnot vakiintuneista mainitsemattkaan lisääntymisen kastemaljaan syljeskelyyn kehottaa.
Nyt mänen muate ja simahdan heti makasipa ja petasipa evoluutio elämienkehdot millaiseen kuntoon tahansa.
Eihän tämä ole kuin yksi pieni planeetanpyörylä avaruuksien periferiassa, aivan siinä viimeisen mustan aukon vieressä joka kitapurjeet punaisena odottaa vain, että koska se tuo makupala siirrähtää sen verran, että suan imaistua sen kadotukseensa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti