Olin näkevinäni kosmologi Kari Enqvistin Lidlin mainoksessa; myipä itsensä halvalla muuten niin vakuuttava alkuräjähdysajattelija.
Radio Yle 1: Harri Tuomisen maailmanmusiikkiohjelmat ovat mielelle namuja, mutta kuuloelimeni eivät enää pidä Roman Schatzista ja Kalle Haatasenkin kurkkuärinät ovat ruvenneet ärsyttämään. Johanna Korhosta vielä jonkin aikaa voi kuunnella, mutta sitten toivoisi jo tuoreita asioihin ääneen paneutujia. Kunhan eivät vain Sari Valton lajisia monotooneja palkkaisi yhtään ainutta lisää.
Televisio: Kolmena-neljänä iltana kuukaudessa sieltä tulee järjellistä katsottavaa. Niille riittää pari kanavaa; turha kampe siis.
Syksyn kirjatulvasta olen lipponut luettavaksi muutamat elämäkerrat ja dokumentit. Tilasin juuri lahjakorteilla Tuomiojan Erkin 1998-2000 päiväkirjamerkinnät toverikseen Hakaristin ritarit-tutkimuksen suomalaisen SS-pataljoonan vaiheista/sotarikoksista. Lahjakortteja on jäljellä vielä 150 euron arvosta, että eipä kovin usein ole huomioitu näin runsaalla mahdollisuudella hankkia mieleistään lukemista!
Kysyttiin: Blogikirjoittajista/blogeista mitä sanoisit kun itsekin niissä liemissä lillut? Vastasin: Huussissakin voisi käydä ajatustensa kanssa ja penkaista läjiensä alle mahdolliset tulokset vaikka ei niistä edes kompostoitavaa jää!
Täällä miljardien viestien virtuaaliunessa, jossa kaikki kilpaa kuorsailemme olemme yksinäisempiä kuin autioiden saarien robinsonit ja perjantait milloinkaan.
Kuopiossa katsastuksessa. Liäkärin puolesta voin edelleen ajaa vaikka rekkaa jos sellaista alle tarjotaan. Tein lääkärintarkastuksesta (ikä-sic!) ajokorttia varten hintavertailun. Kajaanissa Terveystalo 110-120€ ja sote 70-90€, Helsingissä Terveyskulma 40€ ja Kuopiossa Puijonlaakson terveysasema 65€.
Matkuksen hehtaarihallissa kytröttelevän pikkuliikkeen eräästä alekorista löysin Noah Hararin Huomisen lyhyt historia-teoksen ja muiden kauppojen alekoreista kengät 5€, housut 5€ ja paidan 5€. Kahvit join kauppahallissa ja Prismasta hain murua rinnan alle.
Muutaman päivän kuluttua Kuopiossa uudestaan. Käytin mummia silmäleikkauksessa.
Oli aikaa molemmilla kerroilla kuljeskella pitkästä aikaa kaupungilla. Nuoruuden aikaista Kuopiota ei enää löydä kuin Kauppahallista hajuineen. Paitsi että onhan senkin kylkeen turskautettu ruma, lasinen ravintolakasvain torille päin. Sokoksen urealle tuoksahtava kongikin on mennyttä maailmaa. Nyt siellä haisevat kukat ja parfyymit, kaakaot, lattet ja muu lattea interiööri. On Kuopiossa vielä joku puutalokortteli säästynyt, ja kirkot ja kaupungintalot töröttävät ikuisuutta odotellen paikoillaan, mutta kaupungin henki on vaihtunut totaalisesti toisenlaisille keuhkoille sopivammaksi. Eihän kuopiolainen muutos maailmanhistoriassa, (tässäkään lajimme lyhyessä) mikään merkillisyys ole, mutta nimenomaan lajimme aiheuttamassa nopeudessa järisyttävän tuhoava, kaiken alleen asvaltoimisen himossa ja maankamaran kuokkimisen totaalisuudessa peruuttamaton.
Näin unta, että V (kehitysvammainen veljeni) oli vielä pieni, jalaton rempula niin kuin pitkälle lapsuuttaan olikin, mutta minä jo tämän ikäinen kuin nyt olen. Itse esiinnyin unessa "vammaiskuiskaajana" joka supatteli veljensä korvaan käsittämättömällä kielellä rauhoittavia sanoja, ja pian alati kinaista limaa erittävä, sonnalle haiseva, pahasti rääkyvä V rauhoittui ja alkoi nauraa ihmeellisen valoisasti. Äitikin siihen tuli käsiään navettatakin helmaan pyyhkien kyselemään, että mikä se Veijolle nyt tuli. Harmittelin, miksi onnellinen uni loppui kesken. Mutta loppuiko sittenkään? Mitä muuta siinä olisi voinut olla, kuin että onneton tuli onnelliseksi?
Marraskuu on jo pitkällä, mutta ampianen luistelee ikkunan sisäpinnalla!
Tänään sain ystävältäni Maaret Kallion "Inhimillisiä kohtaamisia"-teoksen. Se oli hyvin henkilökohtaiseksi mietitty lahja joka liikutti mieltä lämpimästi niin kuin merinovillaiset sukat jotka sain pari viikkoa aiemmin. Hesarissa sattui olemaan myös Kallion kolumni joka oli koottu lukijoiden palauteposteista. Niissä kerrotaan, miltä tuntuu kun isä ei ole paikalla, hän on kehno siihen toimeen tai isää ei ole lainkaan.
Isä-instituutio on muutenkin Suomi-seinälle päivityksen alaisena. Sillä tehdään politiikkaa (isäinpäivä liputuspäiväksi-virallistamisehdotus) ja myydään kirjoja, kortteja, villahousuja, partavesiä, viskejä ja kukkia. Haastatellaan Jari Sinkkosta, Jari Sarasvuota ja umpinuutunutta, 80-luvun radikaalifilosofi Esa Saarista. Ehkä joku arkinen, täysin tuntematon isäkin pääsee sanansa sanomaan muutaman paikallislehden sivuilla.
Kirjallisuuden myyntiluvuista voi päätellä kansakunnan päidensisällön köyhyydentilastakin jotain. Kirjailija Hotakainen kirjoitti moottori"urheiluun"osallistuneesta räikköstyypistä elämäkerran ja se kimposi heti myyntilistojen kärkeen! Tällaisen "tieto"kirjallisuuden lukijalajinko oletetaan kykenevän elonkehässä aiheuttamiensa virheiden pikaiseen korjaamiseen, kun se urakka täytyisi nimenomaan aloittaa kilparatojen ja polttomottorivehkeiden purkamisella...
Tyttäreltä sain synttärilahjaksi "Isä, kerro minulle"-kirjan, jonka sivut minun itseni pitäisi täyttää. Saattaa olla vaikein tehtävä elämässä vaikka mitään muuta en ole niin hartaudella yrittänyt, kuin kirjoittaa elämänpätkääni auki. Mikään naivinkaunis ei elämäntarinani olekaan, eikä onnistumisista siinä leuhkita. Loppua kohti vähän paranee, mutta merkit ovat ilmassa, ettei hautajaisteni kynnykselläkään minua tulla onnenkruunulla koristelemaan eikä kaulaani voittajan seppeltä pujoteta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti