Aamu 128/70 💙 45 Ilta: 110/58 💙 50
Lukisiko isänpäivän ratoksi David Reichin päätelmiä siitä, Keitä olemme ja miten olemme tulleet tähän (Terra Cognita 2018), vai kertaisiko Lyytisen (HS) kehoituksesta Pekka Kuusen "monitieteellistä maailmanselitystä" Tämä ihmisen maailma(WSOY 1982)? Vai olla möllöttäisikö vain kuten Lyytisen mielestä tuo Kuusen kirja monessa suomalaiskodissa?
Reichin kirjan yllämainitusta alaotsikosta vaihtaisin kolmen viimeisen sanan järjestystä.
Sain pääsylipun kaupunginteatteriin, siellä menee Reviisori (Tarkastaja tulee!) jonka katsomista olen harkinnut.
Aamu 126/70 💙 52 Ilta 119/65 💙 45
Yuval Noah Harari tuli uniini dystopiakauhan kanssa ammentamaan minulle ja jonossa takanani oleville ihmiskunnan rippeille lusikoitavaksi koko jäljelläolevan maailmankaikkeuden tulevaisuuden. Kauha oli pieni, lusikat vielä pienempiä eikä siinä kauaa mennyt kun tulevaisuuslautaset olivat tyhjiksi nuoleskellut. Hararin ojentama tulevaisuuslautanen alkoi tyhjennettyään venyä kumimaiseksi limaksi ja hävitä jonnekin kauas pimeyteen vieden meidät jonottajat mukanaan yksi kerrallaan.
Aamu 116/63 💙 48 Ilta 110/58 💙 42
Käsissä vajaakuntoinen Canon EOS 400D. Se on ollut pitkään hyllytettynä kun siitä lakkasi automaattinen tarkennus. Löysin vian helposti, mutta korjatessani kömpelöt sormeni tekivät rungon ja objektiivin kontaktipintoihin uuden vian ja se jäi nyt ainakin toistaiseksi korjaamatta.
Onhan nuita kameroita. 10 vuotias Olympuskin toimii kun tilasin siihen uuden akun. Myös Nikon D3100, jonka sain synttäreitteni alla, on hyvä kampe kun nyt kehtaisi enää ottaa niitä kuvia jo niin kirjavaksi kuvitettuun maailmaamme.
Masentaa toisinaan nämä mitättömyydentunteet vaikka nehän ovat vain tuntemuksia. Ei niillä mitään merkitystä ole käytännön sujumisen kanssa. Se sujuu, ja jos ei minulta, niin joltakin muulta elolliselta. Variksiltakin märännösaterioidensa äärellä yhä vain paremmin.
Jos jokaisen päivän onnistumisen tunteet olisivat äärimmäisen kiihottavia, niin se tarkoittaisi vain sitä, että huomenna saman tunteen saavuttamiseksi onnistuminen pitäisi olla kaksinkertainen, että sillä ihmismielelle jotain merkitystä olisi. Tärkeintä ihmispirulle on vain tunne ja sitä passaa miettiä, onko se todella niin tärkeää, että onnistumisten eteen uhrataan koko maapallon elollinen tulevaisuus.
Todellakin: Pekka Kuusi on kirjoittanut jo 1960-luvulla aloittamaansa kirjaan "hararit" ennen kuin ko. tuoreempi ajattelija on edes syntynyt, ja ennen kuin Pentti Linkolan elonkehän huolet alkoivat tihkua kansalaisten tietoisuuteen, ja irvailtavaksi. Tässä voi vain pohtia sitä, miten hitaasti (ajattelevan lajin itsensä olemassaoloonsa verrattuna, ei maailmankaikkeuden ikään) lajimme älyllinen aivojen puolisko järjelliset ajatukset hyväksyy. Ilmaa olevat unet, ennustajat, jumalat ja arkeenkin ulottuva fatalismi pitävät aivojamme yhä pihtiotteissaan vaikka "tuli jo tukkaasi nuolee".
Tällaisia kirjoja kun lukee, omat ajatukset ja päätelmät ovat yhteneväisiä vaikkakaan eivät yhtä selkeässä järjestyksessä. Avuttomuuden tunnekin lisääntyy, sillä toivoa ei niiden jäljiltä kovin paljoa jää. Toisaalta: Eihän yhden piskuisen maapallon kohtalo avaruuden mittaamattomilla markkinoilla mitään meinaa. Kiva että kävit, Tellus ;)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti