Sipaisuja

5.3.2018

Oltiin täällä ummen takana iltapäivällä. Uuniin tulet, hellaan kans ja pianpa myös saunalle, että kerettiin ennen pilkkosenpimeää kylpeä. Pojat rymysivät siihen malliin ulkosalla, ettei löylyjen jälkeen tarvinnut nukkumaan nohitella. Vielä en ehtinyt puusouviin kun oli "tätä muuta".

Varpaita paleltaa, nenän korkeudella on lämmintä 13, parvella sopiva. P jäi sohvalle lukemaan ja nukahti siihen. Peittelin paidattoman pojan hyvin. Vinha hyppäsi jalkojen lämmittäjäksi.

Lueskelen Paavolaisen Synkkää yksinpuhelua. Sitä luin jo syksyn viimeisillä käynneillä; kirja jäi nipistimien varaan verhoon roikkumaan. Lienee kolmas kerta kun sitä tavaan, mutta kyllä se vain yhtä lailla vie mukanaan. Ehkä jotain uuttakin sieltä oivaltaa. Kun lukiessa muistaa "synkät" aikalaiskritiikit (myös nykyaikaan ulettuvat) Paavolaisen sota-ajan dokumentista, niin rivien välitkin tulee luetuksi tarkemmin.

Mitä siitä, jos yksi taidokas kirjailija väistelee totuutta kun sitä teki koko sotienjälkeinen, pelottelujen notkistamalla öljyllä voideltu yhteiskuntakoneistokin Moskovan komennossa.

6.3.2018

Pakkasta 25. Piti lähteä kelkkaan bensaa hakemaan, mutta auto ei käynnistynyt tienvarressa. Soilan autolla nykäistiin pyörimään. Joku oli kylälläkäynnin aikana yrittänyt ajaa autolla moottorikelkan jäljille tienvarresta, mutta oli älynnyt pakittaa pois ennen kuin upposi.

Kurvailin ajourat koivujen kahtapuolen, jotka uhraan seuraavan talven lämmityspuiksi. Niitä on kolmisenkymmentä isohkoa, tiheässä kasvanutta, suoraa, pitkälti oksatonta puunjytkälettä. Hirvittää jo ennakkoon niiden nuriminen, punnerrus pihaan, pätkiminen, halkominen, pinoaminen, Kniin rahtaaminen, pinoaminen, polttaminen...

7.3.2018

Tänään vedin köyden päässä jo muutamia rungon puolikkaita pihaan, mutta onnistuminen on sitäsuntätä koska lunta on niin saatanasti, että pöllinpää sukeltaa syvälle hankeen. Siinäpä sitten kaivelet ja homma on kahta kaaheempi. Pitänee pätkiä lyhyiksi pölleiksi, jotka jaksaa konstilla kammeta rekeen. Tyvet ovat jopa 35-40 senttiä läpimitaltaan ja parinkin metrin pätkä painaa jos ei satoja, niin ainakin yhden sata kiloa. Ja kun lumi yltää kainaloihin...

Pojat olivat Juhanilassa 9-16. Olivat laskeneet Kustilan suuntaan menevää mäkeä ja sitten tullessa vielä Villelänrinteessä. Evekin tuli. Lämmitettiin taas sauna ja kylvettiin kunnolla. Kerkesi tulla pimeä jo lauteilla ollessa, mutta olihan klo jo päälle 19. Saunan jälkeen penakat pelasivat korttia parvella ja piirtelivät. Älylaitteista loppui virta jo eka pvnä, ja se hyvä. Mökki on nyt liiankin lämmin.

Väsyttää. Kaikki muksut ovat jo unessa. Minäkin uinahdin vähäksi aikaa. Nyt luen. Paavolainen on Karjalankierroksella Karhumäessä Tiedotuskomppaniansa asioiden varjolla. Ryyppäystä jonkun verran, mutta myös maisema- ja kyläkuvauksia on. Sodan näyttämö ja sodan jaloissa kelekkerehtävät ihmisparat ovat kelpohahmoina esille maisemastaan etsattu, ne vähät mitä sivuille pelkkien pohdintojen lisäksi päästetty on.

Yritin mielikuvitella 2014-kesän polkupyöräretkeäni samoille seuduille, kuten Nurmoilaan ja Aunukseen esim., mutta muutamat vuosikymmenet ovat tehneet tehtävänsä eikä Paaviolaisen tekemiä kirjallisia kuvauksia edes maisemiin voi verrata. Siellä itse polkiessa joissakin kylissä tuntui, että Lönrotin aikoihinkin olisi ollut lyhempi matka kuin Paavolaisen. Neuvostoliiton tilkkutäkki painaa maakuntaa raskaana edelleen eikä ainakaan Putinin aikana sen alta pois pääse. Entisenlaisekseen edes luonnon puolesta, tai varsinkaan, ei ikinä.

8.3.2018

Ajoin nokkopinot koivuja pihaan. Yhden ison, monihaaraisen ja moneen suuntaan vänkyröityneen petäjänkin kaadoin  kolmen-neljän kuusentaimen kasvua häiritsemästä. Yhdestä kuusesta tosin katkesi latva ja sen jouduin ottamaan myös polttopuuksi. Petäjäpöllejä piti hakea useasti. Tein vain toista metrin pätkiä tyveltä, en olisi muuten jaksanu sitä jynkyrää kyytiin kaahoa. Otti käpäliin ja käsiin päivän uppuroinnit.

Lämmitettiin taas saunaa ja kylvettiin.

9.3.2018

Iltahämärissä Kniin. Sivukadulla ei mitään ihmeellistä. Luin rästissäolevat lehdet. Radion kuuntelu jäi Unimäessä vähälle, niin en paljoa tiennyt maailmanmenon kuohukuplista, mutta menetys sen suhteen osoittautuu jälleen minimaaliseksi, mitä nyt joku "KGB":n nykyagenttien entisen agenttitoverinsa myrkyttäminen Lontoossa; niitähän riittää kun kerta lapsiakin uusien pommierikoisuuksien koekaniineiksi Syyrian rojuläjissä.

Eliakselle haettiin kesätyöpaikkaa. Hakemuksen voisi lähettää K-Rautaan, muihin paikat jo täytetty. Sitten kuitenkin tärppäsi kun käytiin Rak.liike Haloselta kysymässä. Siellä työhönottaja kysyi, että joko heti aloitat. Kesätyösetelin alkaminen on koulujen loputtua, eli kesäkuun neljäs poika sinne menee. Saa mahdollisesti olla vaikka koko kesän jos se "setelikaksviikkonen" hyvin sujuu. Minä olin neljä-viisi vuotta Halosella Kittilästä muuttamisen jälkeen.

Katsoin Areenalta P:n ja G:n kanssa Doctor Frosterin kakkoskauden eka jakson. Yhtä häijysti se alkoi kuin eka kausikin. Gemma Frosteria näyttelevä nainen esittää ikävien mielenliikahdusten sävyjä erinomaisen aidosti.

10.3.2018

Lauantai. Unimäessä takaisin. Pojat jäivät Kniin Äidin avuksi.

Kahvitauolla oli lintujen ruokintapaikalla kuusi käpytikkaa pienempien lintusten seurassa. Närhiäkin käväisi puolenkymmentä koivuissa istumassa, mutta eivät tulleet automaatin luokse. Yrittävät puiden oksissa rautalangan varassa heiluvia tali-siemenseoksia raastaa, mutta ei niiden kynnet pidä jäisen ihrapötkön kyljellä. Yksi tikka oli hassun näköinen kun se oksassa ylösalaisin roikkuen yritti nokkia talia. Sen kynnet pitävät myös pötkön kyljellä, että mitä lie voimistellut.

Se on tikalle melkoinen helpotus tuo ruokintasysteemi. Minkä puun kaarnan tai lahon alta se ilman kovaa hakkaamista yhtä helposti energia-annoksensa saisi kuin valmiin ihrapalleron jäisestä kyljestä? Oppiiko liian helpolle? Häiritseekö ruokinta-almut ekosysteemiä?

Runnoin umpisessa uppuroiden koivuja nurin ja ajelin sitä mukaa rantteelle. On niitä jo melkoiset pinot. Olkapää nuljahti sijoiltaan ja sitä särkee. Voimakin käsivarresta katosi. Kelkassa vaihde ei pysy päällä muuten, kuin vetämällä/sitomalla vaihdevipu kuomun kumilenkillä väkisin paikoilleen. Öljyä ruikkii koko ajan pois. Keksin kohdan, josta öljylähde pulppuaa: vaihdevivun sisäänmenoakselinjuurenO-rengas on poikki. (Tulipa kummallinen sana.)

Aamulla heräsin sellaiseen uneen, jossa kirjoitin ruutupaperitaululle: Ihmisen elämä on vain tylsä jatkokertomus jossa heräämiset ja nukahtamiset vuorottelevat. Ken painajaiset on elämäntoverikseen saanut, elää rikkaimmiten. 

Oikeastihan minulla menee hirveän huonosti, mutta koska sekään ei ole uutta, niin  perkelettäkö sitä jankkaamaan.

Poikien Äet ei edelleenkään ole kunnossa, mutta nyt hän sai olla muutaman päivän itsekseen ja levätä, että jospa ensivkolla taas töissä jaksaisi. Tänään on ollut tosi voimaton, vatsaan koskee ja heikottaa. Pojat onneksi kotihommissa jelppivät.

Joku päivä mietin, miksi olen "vaihtanut" Puutarhuri-nimityksen Äetiksi. Hoksasin sitten, että vaikka minulla ei kovin hyvin hänen kanssaan aina menekään, niin on hän kovasti arvokas asia lapsille, että ihan pelottaa jos häntä ei yht´äkkiä olisikaan. Kokemus semmoisestakin elämänvaiheesta hyppää toisinaan mielenpinnalle eikä silloin ole hyvä olla.

Näin eräänä yönä ahdistavaa unta, jossa kaivelen puutarhurini suusta kieltä joka tukkii nielun. Se on yksi niiden painajaisten kaltainen, joilla on aivoissani oikeitakin muistijälkiä. Pitänee etsiä se blogikirjoitus, johon yhden sellaisen aivojenrannun olen jäljentänyt. ( http://kivaniemi07.blogspot.fi/2011/10/isa-saapastelee-lupaa-kysymatta-uniini.html )

Kaivelin tässä saunan lämpiämistä odotellessa laatikoita. Mieleni ikäväksi ja mietteitteni painotukseksi putosi vanhan päiväkirjan välistä eteeni valokuva jonka takana on päiväys Foto Säde Siilinjärvi 1.8.1977. Se on Sadun ja minun kihlajaiskuva. Ollaan siinä 17-18 vuotiaita, sileäposkisia, huomisesta tietämättömiä...

Pitäisi tuhota kaikki mustakantisensa...

Sauna alkaa olla lämmin kun klo hiipii likelle kuutta. Hämäräkin jo tassuttelee Vinhan kumppalina pihamaan hangella, hiutii lunta. Itkettää.

https://www.youtube.com/watch?v=KAFB04dMfv4

11.3.2018

Tulin iltamyöhällä Kniin. Äet on allapäin, pojat ihan ok.

Olkapää on sen verran kipeä ja voima pois, etten ärsyttänyt sitä rehkimällä liikaa. Pari tuulen kaatamaa petäjää pelastin konkeloistaan pihaan ja yhden isohkon koivun. Tulee niistäkin halakoja pari-kolme kuutiota. Olisiko kasoissa 10-15 kuution halkotarpeet?

Saunoin lähtiessä, lakaisin lattian, tiskasin, tyhjensin kompostisankon, kohensin lintujen ruokintajuttuja. Painoin oven lukkoon ja asetin luudan sitä vasten.

Hesarissa parikin kirja-arvostelua kohteista, jotka kiinnostaisivat. Touko Perko on perannut vuoden 1918 mykällyksen voittajajärjestystä, sen ratkaisijaa. Puffin mukaan kirja selvittää, että uudemman tiedon valossa saksalaiskenraali Rudiger von der Goltzin laivastoväki valloitti Helsingin ja ratkaisi sodan voittajan, ei Mannerheim joukkoineen.

Mannerheimia kritiikittä ylistäville tällaiset tutkimustulokset ovat kusta sierettymiin. Mielikuvittelen nykyisen puolustusministeri Niinistönkin tuhistamaan nenäkarvoihinsa kirjaa lukiessaan. Jo aamun lehti kirja-arvosteluineen joutuu raivokkaan rutistuksen kohteeksi ja kahvikuppi lentää sisältöineen keittiön seinään.

Perkon kirjan mukaan erillissotaa harjoiteltiin siis saksalaisten rinnalla jo 1918. Siitä jalostui sitten tarina toisen maailmansodan Suomen osuus natsien kumppanina olemisen selitykseksi Karjalan mäntyineen ja niihin haljenneine kalloinemme.

Virginia Woolfia Paavolaisen vastapainoksi. Hänellä merkinnät ovat oikeastaan synkemmät kuin Paavolaisella. Toiseen maailmansotaan ja tragedioihin kytkeytyvät joiltakin osin hänenkin kirjoituksensa vaikka ei vierailukäyntejä sotarintamille teekään. Suomalaisten asevelisaksalaisten Englantiin tekemien pommituslentojen seuraukset tulevat hänenkin päiviään ahdistelemaan.

VW tuntuu mielenlaadultaan itselleni läheisemmältä, herkemmin ahdistuvalta kuin Paavolainen jota upseerikoulutus, viinan kittaaminen ja rintamien todellisuuden näkeminen on kovettanut. Paavolainen pikemminkin kyynistyy kuin ahdistuu, Woolf pelkästään ahdistuu.

Paavolaisen aiemmissa itsekuvauksissa esiintynyt nuoruuden herkkyys on maailman toiseen sotaan mennessä karissut pois kokonaan. Woolfilla elämän yleinen ymmärtäminen tiivistyy mielenjärkkymiseen saakka sitä enemmän, mitä vanhemmaksi tulee. Hän ahdistuu jo omien kirjoittamistensa kanssa kamppaillessaan vaikka toimeentulon huoliakaan ei ole. Minusta tuntuu toisinaan samalta, toisinaan taas siltä, että paskat jaksan välittää mistään. Mutta eikö ne tunteet ole sama asia?

Woolf kirjoittaa enempi tajunnanvirtaa, rehellisemmin, Paavolaisella on mukana laskelmointia, rivienväleissä selittämätöntä falskiutta. Voi lukukokemukseeni vaikuttaa myös kriitikkojen moneen kertaan jälkeenkäsin tahkoamat falskiuden syiden selittämisetkin.

12.3.2018

Allapäin.

Pojat kouluun, paitsi lukiolainen jolla "hyppypäivä" tämän kevään abien kirjoitusten takia.

Keskusteluissa ja uutisoinneissa törmää jatkuvasti kehumisiin lasten ilmaisesta koulutiestä. Mitä ilmaista se on, kun jo ensimmäisen lukioluokan suorittaminen maksaa tonnin pari? Eikä perusasteella olevien koulupolku ole juuri sen "ilmaisempi". En muuten valittaisi, mutta kun välillä kukkaro kuivuu niin, ettei ole leipäänkään rahaa. Ainakin eilisten korista ne pitää kaivella.

Jos elokuulta saakka kustannuksia laskee, E:n lukionkäyntimenot ovat olleet jo nyt yli tonnin ja vielä on 3 kuukautta jäljellä. Lasken kustannuksiin läppärin, älykännykän, grafiikkalaskimen, kynät, kumit, vihot, reput ja kirjat. Liikuntavälineet-vaatteet-kengät, netin ja kopiokoneen käytön ja kulkuvälineenä käytettävän polkupyörän jos mukaan lasken, niin hinnan saa kertoa kahdella. Syöpikin nyt jo ison miehen edestä.

Hesarissa lääkärin mielipidekirjoitus liittyen seksiinsuostumisanomuksesta joka hänen ilkikurisessa kirjoituksessaan pitäisi laatia kirjallisena. Niinpä. Asia kuin asia, ja varsinkin tämä himosytykkeillä roihahtelevan elämän synnyn mahdollistava perusjuttu, menee se ihmislajilla äärimmäisyydestä toiseen.

Kesken on kehityksemme, pahasti kesken. Maailma, jota kansoitamme seksin kautta (tai putkien) kerkeää loppua ennen valmistumistamme.

13.3.2018

Pitäisi jaksaa hoidella muutamia asioita, mutta alla päin nuo kauneimmat ruusut /muistojeni tarhas yhä kukoistaa/niin moni tallaa jalkoihinsa vain/nuo tunteen kukat hellät taipuvaiset...

https://www.youtube.com/watch?v=7DUnyXUaUDE

Menen illalla katsomaan elokuvan THREE BILLBOARDS OUTSIDE EBBING, MISSOUR.

Sipaisuja

26.2.2018

Elämä syntyi 7 miljardia vuotta sitten, nyt te tiedätte, miten sitä tulisi käyttää, sanottiin elokuvan lopussa.

Italiassa mafian perintö kituroi hengissä. Mussolinin jälkeläisellä suoraan alenevassa polvessa näyttää olevan vientiä ja Silvio Peruskonikin on jälleen vauhdissa.

Fascismin siemenet ovat kuin jättiputkella, uinuvat vaikka tuhat vuotta ja kun aika koittaa, ponkaisevat valoon. Eikä se olisi mahdollista ilman kansan "syviä rivejä".

Keitin kasvissosekeittoa. Kelpasi, vaikka sipuliakin siihen möyhensin. Sörsselöin sosetarpeet kalaliemeen, särpimeksi kauraleipää ja juustoa.

27.2.2018

Pakkasta aamulla 28.

Äet kipeenä edelleen. Aikoo mennä huomenna töihin kun siellä kuulema ruuhka kasautuu pöydille. Liekö niiden purkaminen hengenarvoista puuhaa?

Flunssakuuri on jättänyt Pauluksen rauhaan. Minuun se hiipi yöllä. Ensin aivastelin, sitten niiskuttelin ja pian oli kuumeinen olo. Jäseniä ja päätä särkee eikä jaksaisi itseään liikutella, mutta eipä sitä osaa makailemaan ruveta.

Lämmitin takkaa ja uunia kun on niin kipakkaa tuo pakkanen. Pyykkejä laskostelin Eliaksen kanssa. Kävin myös kirjastossa. Hain Yrjö Hosiaisluomaa, hän kuoli tammikuussa niin siksi. Samalla kävin kuuntelemassa, mitä Päivi Alasalmella oli sanottavana yläkerran kirjallisuustilaisuudessa. Muutamalla lauseella osallistuin keskusteluun minäkin. Ei se kovin vilkasta ollut. Paikalla taisi olla toistakymmentä kuulijaa, kirjaston omaa väkeä muutama ja toimittaja Turunen.

Alasalmi oli samoihin aikoihin Orivedellä kuin minäkin. Hän on siitä koulutuksesta hyötynyt, minä en, mutta eihän minulla olekaan edellytyksiä, eikä tuuria. Taitoa kirjoittaa alkaisi olla, mutta myöhässä olen. Vaikka kyllähän minä kirjoitan koko ajan, vaan ei sillä enää ole entistä merkitystä maailmassa, jossa luetaan vain otsikot.

Miettimisen paikka: Timo K. Mukka tuskaili jo 15 vuotiaana: kiire, kiire on että ennätän ennen kuin loppuvat elon päivät. Ja kiirettä hän pitikin, ennätti tärkeimmät kirjoittaa ja kerkesi jopa kuollakin nuorena.

Ei tarvinnut Timo pitkästi urakoida "sellaista elämää, josta tullaan kirjailijaksi". Hän kumosi kalakaverinsa Ernon finlandialla palkitun arvion millaiseen elämänhapattamaan juureen kirjailija leivotaan.

Paistoin kakkupohjan kapealla, suorakaiteen muotoisella, korkeareunaisella uunipellillä. Meinasi kärähtää. Leikkelin jo valmiiksi kerrokset, tasasin reunat.

Leipoessa tuli mieleen vanhimpien tyttärien lapsuuden aikaiset kakkujen teot. Neuvoin kerran kakkupohjan nyrkkisäännön: Kaikkia aineita lasillinen ja jos haluaa isomman taikinan, niin kertoo sen kahdella, kolmella jne. Soila rupesi tekemään ja tuli pian tuohduksissa sanomaan, ettei leivinjauhetta ole purkissa puoltakaan lasillista!

Elias tarvitsee grafiikkalaskimen. Katsottiin netistä hintoja: 215 e, 246 e, 468 e jne! Voi V! Nettitorilta löytyi kolme käytettyä. Soitin myyjälle ja sovittiin hinnaksi 80€.

28.2.2018

Flunssan räkäpuoli hellitti jo eilen, päätä särkee.

Postista tuli Viro-Latvia-Liettua maantiekartta. Se on laminoitu valmiiksi, mutta sen matkakohdemainoksia en tarvitse. Maksoi kympin ad Libriksessä. Katselen sitten jälleen pienimmät polut, harmaimmat kylät, jos nyt ylejäänkään reissuun pääsen.

Tojota temppuilee.

Poliisilta tuli kirjeitä. Joku plarannut henkilötietorekistereitä ilman tarvetta. Pitäisi osata ruksailla, vaatiiko rangaistusta ja korvauksia. Vaikea juttu, kun ei tiedä, miksi joku on tonkinut. Pitää miettiä yön yli.

1.2.2018

Lähetin poliisille eilisestä kyselystä omat täydennyskysymykseni.

Tehtiin P:n täytekakku ja sitten tulivatkin pojan vieraat.

Tojotaan Motonetistä uusi laturi ja 1 ja 2 pytyn sytytyspuolat. Käsijarruvaijerikin olisi uusittava ennen katsastusta..

Illalla P:n leirikoulu-vanhemp.ilta. Varainkeräyshän se taas olisi eessä!

Vieraita tuli. Ovat sunnuntaihin. Majoitettiin minun huoneeseen.

Päätä särkee edelleen.

2.2.2018

Paulus tänään 14 v. Sai lahjaksi metallinpaljastimen. Hesarissa oli sopivasti juttua Lapista, jossa tonkivat yhä edelleen sodan aikaisia jälkiä ja saksalaisten ylläpitämien sotavankileirien raunioita.

Aamulla ensimmäiseksi remppasin auton. Nyt lataa ja moottori pyörii tasaisesti. Moottorin häiriövalo palaa edelleen.

Ajoin Unimäkireissun. Perillä ämmitin uunin tuliseksi. Soila käy lämmittämässä lisää. Maanantaina poikien kanssa rankahommiin sinne. Hiihtoloma.

Luin Paholaisen päiväkirjan loppuun. Tuo pelkistetty nimi ei tälle kirjalle sopinut lainkaan, se suorastaan valehteli. Olisi selkeyttänyt, jos  Alfred Rosenberg and the Stolen Secrets of the Third Reich olisi suomennoksen kansilehdessä otettu käyttöön, tai jopa niin, että siitä olisi kirjalle nimi muokattu. Kolmannen valtakunnan paholaisia oli kuitenkin useampia.

3.2.2018

Pikkupakkasia pitelee tasaisesti. Päivisin aurinko jo vähän lumipenkkaa harsottaa. Päätä särkee vielä, mutta jospa se iltaan hellittää. Otin yhden aspiriinin.

Kun selailee edellisten pyöräilyretkiensä valokuvamuistoja niin yhä kovempi hinku päästä polkemaan alkaa vallata mieltä. Petroskoin kuvien joukosta löysin yhden, jossa Äänisen rantaboulevardilla eräs nuorehko nainen möi tekemiään rannekoruja ja kolmekohan minä niitä ostin. Harmitti sitten, ettei matkakassaani olisi suurta lovea tehnyt vaikka olisin kaikki hilut lunastanut, kevyitä ja vähän tilaa vieviä matkamuistojahan ne olisivat olleet. Sille äidille olisi varmasti nekin ruplat ja kopekat olleet tarpeeseen. Hyvillä mielin hän oli siitäkin pikkukaupasta. Vaikka Karjalassa pyörällä liikkuminen ei minulle käytännössä maksanut juuri mitään, koska kauppojen ruokavalikoimat olivat älyttömän halpoja, niin silti pelkäsin koko ajan, että rahani loppuvat kesken jos alan niitä syytämään mihin sattuu.

Vieraat ovat vielä ensi yön. Käyttivät poikia Vuokatissa, olivat siellä koko pvn.

Napiksella tänään humppakauden avajaiset. Menen yksin.

                       (Valokuvat Petroskoista, Äänisen rannalta 27.6.2014)
4.2.2018

Entisenlaiset olivat tanssit Napiksella eilenillalla. Ekasta valssista viimeiseen olin. Ilta oli liikunnan puolesta mukava, jokin vaivasi mieleni taustalla, mutta eipä sille sanallista arviota osaa kirjoittaa.

Hannelella kylässä. Sinne on matkaa 86 km. Lumenpölläkkäinen vitostie, muuten kuiva ja hyvä ajaa. H antoi Fragile-X-monisteet veljistämme. Ja olihan niissä meistä "terveistäkin" otettujen näytteiden tulokset. Vanha tutkimusjuttu jo, mutta yhä ajankohtainen. Kirjoitin tiedusteluja muutamaankin suuntaan saadakseni keskusteluyhteyden päähän jonkun perinnöllisyystieteilijän. Silloinen näyttäisi olevan jo eläkkeellä. DNA-keinovalikoima on kehittynyt 80-90-luvuilta huimasti ja tiedä mitä ne ovat vielä selville saaneet. Verihiutaleemme ovat edelleen heidän pakastimissaan ja luvat tutkia.

Heimosetä soitti Hesasta. Oli saanut sydäninfraktin viime tiistaina. Oli ollut ulkona kävelyllä, onneksi, ja joku oli auttanut terveyskeskukseen josta suoraan leikkauspöydälle. Pallolaajenuksella oli tällä kertaa selvinnyt, mutta pari vaatimattomampaa ahtaumaa oli löytynyt, että miten lie jatko. Virkeä oli ja kotona jo.

"Meidät erottaa palleluteista noin 500 miljoonan vuoden evoluutio, vaikkei sitä ulkoavaruudesta saapuva vieras äkkiseltään arvaisi."

Huomenna Unimäkeen.

Sipaisuja

                                                    (Pieninkä 15.6.2014)
19.2.2018

Pauluksen hamppi; oikomiskuolaimien öisin pitämistä vielä huhtikuulle. Kerran ne olivat pudonneet nukkuvan pojan suusta pois ja Vinha tietenkin oli kuljetellut piiloon. Ei kuitenkaan kalunnut rikki, nuollut vain "puhtaaksi". Ne ovat muovia, lukitusosat ovat teräslankaa.

Merkittävä uutinen: Ilja Januskin perustama MV-julkaisu on hautautumassa omaan saastaansa. Perustajahenkilö itse on aidattu sähkövahti nilkassaan andorralaisen majan pihamaalle. Luovutusta odottaa hän ja syöpä suolistoa syö. Kannattiko se kaikki?

Epäuutissaasta ei silti maailmasta lopu. Eivätkä siten myöskään telineiden tyhjää kolisevat lööpit, netin ja kännyköiden näytöille luvatta änkeävät vilkuttajat. Hesaripoloisenkin pitää typerien kuluttajien ja  markkinatorien iskostaman lainalaisuuden ikeen alle taipua, tehdä naurettavaksi itsensä, alistua nuoleskelemaan (turhaan) minua, lukijaa! Surkeinta se, että toimittajien kieli vähä vähältä köyhtyy pelkäksi mölähdysotsikoiden tyhjyyttä koliseviksi lupauksiksi.

                                   (Pieningän kyläkauppa ja sen kassakone)
20.2.2018

Luin Politiikan juoksuhaudat loppuun; Historianpiikki jollaisilla pitäisi jo peruskoululaisia rokottaa ja jättää vaikka uskontohoure vähemmälle. Kirjasta tarkentui aikajana tunnetuista ääriliikkeistä, niiden etäpesäkkeistä, jäljittelijöistä ja toimintametodeista; törkyinen historiansa selkeytyi.

Oman mielen jauhettavaksi syntyi myös kysymyksiä: Ymmärränkö nyt paremmin äärimielipuoli Jussi Halla-ahonkin motiiveja tehdä rasistissävytteistä politiikkaansa? Tarvitseeko Jussi henkilönä historioineen ymmärrystä vai "ymmärrystä" politiikkavälineen valitsemisessaan? Tai molempia. Jussilla sattuu  olemaan myös hyvin henkilökohtainen paradoksi: Hän itse inhoaa syvästi kannattajiaan, näitä kuuluja kansan syviä rivejä joiden kannatusta ilman kiipiminen ei onnistu. Tässä ringissä nuoltava nuolee nuoleskelijoitaan menestyäkseen.

Kirjastosta Virginia Woolfin tuorein suomennos pv-kirjoista. Hänellä aluksi oudostuttava (teho)keino käyttää &-puustainta ja-sanojen sijalla, mutta kun aikansa lukee, se alkaa viehättää.

Ajattelen näitä pv-kirjaotteita lukiessani, kuinka Woolfin alkujaankin herkästi haavoittuva, henkinen terveys ei kestänyt kohtaamiaan tragedioita: Äidin ja siskon varhainen kuolema, perheen sisäisen (veljen) seksuaalisen hyväksikäytön kohteeksi joutuminen...

Kun Euroopan ylle kertyivät täyssodan mustat pilvet, kirjailija Virginia Woolf hukuttautui. Hän oli kuollessaan samanaikäinen kuin minä nyt.

                                (Pieningän koulu/päiväkoti 15.6.2014)
21.2.2018

Minulla on kolme vaihdepyörää, kaksi 24-vaihteista ja yksi vanha kunnon 7-vaihteinen Tunturi Tango jolla olen polkenut nimensä mukaisesti myös tuntureiden tiennousuja.

TT:n korjaus maksaisi 500-600 euroa. Siihen pitäisi uusia molemmat kiekot vanteineen kumeineen ja ketjut, vaijerit, valot. Jäisi siis vain runko entistä, mutta se onkin hitsailtu suomalaisella polkupyöräpajalla.

Uudemman 24-vaihteisen Kiinan Tunturin korjaus on kalliimpaa. Jo pelkkä rataspakka, se lujempi, maksaa yli 200 euroa.

Viime kesäisen pikkureissun kestänyt Hobby Hallin kampe on jotakuinkin vielä kunnossa, mutta sen rungon hitsaussaumoissa on muutamia heikkoja kohtia, ettei sillä uskalla tuhansien kilometrien retkelle yrkäillä.

Luotettavimpana polkupyöränä pidän siis Tunturi Tangoa. Vaihteiden suuremmalla lukumäärällä ei ole merkitystä. Linkolakin teki pitkät pyörämatkansa Euroopassa kokonaan vaihteettomalla peruspyörällä.

Mutta kunhan vain suunnittelen. Jos Vironkin saisin ensi kesänä kierrettyä, niin kyllä se mieltä tyynnyttäisi.

                                          (Pieningän yllä kuu 16.6.2014)
22.2.2018

Tänään mietin lukemaani kirjallisuutta, sen 1900-lukua käsittelevän historiallisten dokumenttien sivumääräisesti ehkä mittavinta osuutta kaikesta. Trillereiden ja muun kertomakirjallisuuden siivu kalpenee dokumenttien, henkilöhistorioiden ja päiväkirjojen rinnalla.

Yritän muistella, mikä elämisensävähdys, tajunnan räpsäys herätti minut kirjallisuuden niille poluille.

Olisiko ollut Adolf Molnár Suurella ilveilyllään? Kalle Päätalon tuotannon lukemisen lopetin niillä main kun isä kuoli. Tosin yhteiskunnallisen ajattelun juurisiemen on voinut nenään pölähtää myös niiden tuhansilta sivuilta, tahkosihan Kallekin epäoikeudenmukaisuuksien tylsyttämää elämänkirvestään kirjoittamalla. Ei hänen köyhyyden ja sairauksien koettelema lapsuus kauaksi omista kokemuksistani heitä vaikka eri vuosikymmenillä niitä elettiinkin.

Tänään ajattelen sopuisammin niinkin, että kuinka köyhä olisikaan elämänkatsomukseni ilman juuri sellaista ympäristöä johon synnyin, ja että "biodiversiteetti" perheen sisällä takasi näkemyksille rikkaan pohjan jota en koulutuksella olisi kyennyt omaksumaan. Kehitysvammaisuus perheen sisällä oli monivuotinen koulu suvaitsevaisuuteen vaikka siitä kipeää tehden kirosanan tekivät jo silloiset aikalaiset ja yhä tekevät ne, joille muualta syötetyt aatteet ovat arvokkaampia kuin elämänkirjon ymmärtäminen monipuolisena kokemuksena.

Painavin lause, jonka kriisiaikojen kokemuksista ponnistavan kirjallisuuden rivien väleistä, aluista ja lopuista saa lukea on "kirjoitan ettemme unohtaisi, sillä jos unohdamme, sama toistuu".

Dokumenttikirjallisuus on joiltain osilta parantunut, toisaalta joissakin kirjoissa mennään huonosti peitellen hakukoneiden viitoittamilla poluilla. Ne, joissa haisee arkistojen pölyt, ovat luotettavimpia.

Sivistyneeksi itseään väittävän kansanosan vastustus ja vähättely menneisyyden kaiveluille ja niiden yhä uudelleen tulkinnoille ei ole mistään kotoisin. Sellainen asenneilmapiiri osoittaa pelkkää piittaamattomuutta, helppoon elämään tyytymistä, siihen kehottamista ja silmien sulkemista painajaisilta joita lapset tälläkin  hetkellä kokevat päivinöin Syyriassa ja kymmenissä muissa kohteissa. Muistamalla kurja menneisyys ja ottamalla huomioon mahdollisesti vielä kurjempi tulevaisuus, siinä olisi edistymisen mahdollisuus. Mutta ehkä olemme sen jo hukanneet unelmointimme Valtaojiin.

Sivistyneistöstä ne nousivat kansallissosialisminkin pääorganisaattorit. Pyövelit ja muut käsikassarat olivat heidän laatimiensa aivopesuohjelmien tuotteita, "uhreja" kuten piikkilankojen sisäpuolelle ahdetut tapettavatkin. Yhtään onnellista vartijaakaan ei niiltä leireiltä ole selvinnyt.

Ne organisaattorit jotka livistivät Argentiinaan ja muihin heidän menneisyydestään vähät välittäviin maihin, kiistivät kiinnijäätyäänkin syyllistyneensä yhtään mihinkään. Sekin kertoo vain yhdestä mielenlaadusta jota ei voida koskaan lajimme geenikirjosta pois nyppiä. Olkka siis herälä! jyrähtää Bengt.

Jokainen toisen maailmansodan keskitysleirivanki ja -vartija, murhattu tai elossa selvinnyt tarvitsisi oman elämäkerran kirjoittamisen. Ken tältä pohjalta historiaa ajattelee, ei kykene vähättelyyn ja silmiensä sulkemiseen.

6 miljoonaa juutalaiselämäkertaa, 10 miljoonan siviilin elämäkerta, romanien 200 000-300 000, satojatuhansia seksuaalisesti poikkeavien elämäkertoja, miljoonia...

Pakoon luikkineiden, lopun elämäänsä painajaisissa eläneiden, miljoonien murhiin ja kidutuksiin syyllistyneiden vartijain elämäkerrat olisivat vähintään yhtä hurjasti mieliin vaikuttavia kuin holokaustikuvaukset leirien sisäpuolelta. Sellaisesta tuli äskettäin pieni välähdys äskeisen Balkanin sodan aikaisesta leirivartijasta dokumentin muodossa.

Olisi siinä lukemista kaikille.

Unohtamisen vaarallisuudesta on kirjoitettu analyysejä tuhansia filosofisia teoksia. Ja mitä tälläkin hetkellä mieluiten halutaan tehdä? Unohtaa. Siitä tykkäävät ainakin kaikki epäsovunlietsojat.

Keskitysleirien ympäröimien piikkilankojen repimät haavat saisivat kirvellä yhä vain jokaikistä maapallolla tallustavaa lajimme edustajaa. Historian päälle vyöryessä tulisimme kuitenkin olemaan niiden potentiaalisia vankeja ja vartijoita. Kapoja. Niskalaukauksien tarjoajia. Pyöveleitä. Sonderkommandolaisia. Valtakuntien propagandaministereitä. Keskitysleirien päälliköitä. Teloitusomppanioiden tulikomennon antajia.

"Rakastava ei unohda"

                                            (Porajärvi 19.6.2014)
23.2.2018

Perjantai ja ihan sekaisin on olo. En nukkunut paljoa kun Äetiin nousi äkkiä kova kuume ja oli taas säikähdyksen paikka kun en edes päivystävää sairaanhoitajaa saanut langan päähän. 20:s kerta kun automaatti aloitti lotikoitella päivystykseensoitto-ohjeitaan meinasin paiskata älyvehkeen seinään!

No, yöstä selvittiin ja päivällä sitten lääkärit ja verikokeet.

Nyt, kun on ilta jälleen Äetin kuume nousi taas. Verikokeista ilmoittivat, että on tavallinen infulenssa, mutta omat vaaransa siinäkin, sillä viime kesänä puhjennut vakavampi juttu tekee kuumeen seurauksista pahimmassa tapauksessa hengenvaarallisen.

Gaiuksen jalisseuran huomisiin myyjäisiin leipomista koko ilta. Puolukkapiirakoita kuusi erillistä pyöreää ja pellillinen mustaviinimarjapiirakkaa.

                                                       (Porajärvi 19.6.2014)
24.2.2018

Viron satasta juhlitaan Itäväylän molemmilla rannoilla. Hesarikin oli molemminkielisesti asiaan paneutunut. Kersti Kaljulaid on kertakaikkiaan sympaattinen presidentti. Hänen haastattelunsa olisi saanut olla pitempikin kuin vain 7 min. Katsoin sen Areenalta uudestaan.

Prisman käytävällä myyntipisteessä aamulla 8-10. Ei ollut montaa kulkijaa, seuraava, joka tuli tuuraamaan, sanoi, että olivat jotain hiihtoa seuranneet. Sen vuoksi kai muukin kuluttajaväki oli aamusta vähissä. 2 tuotetta kerettiin G:n kanssa kaupita. Myyntipöytä tuli kyllä tarjottavaa täyteen kun muutkin isät ja äidit niitä toivat.

Iltamerkintä: Kaikki oli mennyt kaupaksi.

Päivällä tein lasagnea, mutta koska ei ollutkaan kaikkia tarvikkeita (tomaattimurskaa mm.) niin soveltaessani sen sijalle tuoretomaattimurskaa, meinasi käpy haleta kun juustokastike kärähti kattilanpohjaan. Ja lasagnelevytkin olivat jo monta vuotta vanhoja. Löysin nykäisemättömän paketin vajaiden jauho- ja ryynipussien ja -lootien takaa kun siivosin kaikki vanhaksi menneet kompostiastiaan. Hirssiryynitkin nakkasin menemään vaikka ei ne olleet kuin vuoden käyttöpvmäärän ylittäneitä.

Ei hirssipuuro oikeasti ole suomalaiseen makuun. Käynee kuivakoimmille tyypeille vähän niin kuin talkkunansitkos, tai niille, jotka ovat syntyneet hirssilusikka suussa.

Venäläisissä kurjuuksienkuvauksissa herkuttelevat hirssipuurolla, mutta kyllähän sen herkullisuuden ymmärtää se, joka oikean nälän kanssa kamppailee.

Luen kuitenkin tuon Paholaisen päiväkirjan loppuun. On siellä kiinnostaviakin seikkoja puitu.

Netistä tilasin Viro-Latvia-Liettua kartta-opaskirjasen. Hinta oli 10 €.

                                               (Porajärvi 19.6.2014)
25.2.2018

Nukuin vähän ja huonosti. Unessa oli uhka päällä, pakenin lumihangesta kerrostaloyksiöön, mutta se, joka halusi minut joko pahoinpidellä tahi jopa tappaa, seurasi perässä. Menin tuolin taakse piiloon eikä se huomannut minua vaikka näin itseni ja uhkaajan seinällä olevasta peilistä. Se huusi kännykkään tappavansa minut, mutta vaikka se katsoi minua samalla peilin kautta silmiin, ei hän sittenkään huomannut. Kun se lähti ja paiskasi käytävän oven kiinni, irtosi siitä saranat, lukko ja sitten ovi kaatui karmineen lattialle niin että rämähti. Säikähdin, että nyt kaikki nukkuvat äidit ja lapset heräävät ja tulevat huutamaan minulle.

Äetin kuume nousi taas yli 39.

Pakkanen liuteni neljään asteeseen.

Aamupalalle keittelin kauramannapuuron. Nyt iltapäivällä syötiin lasagnen jämät.

Vein Eliaksen luistelemaan ja kävin kaupasta maitoa, hammastahnaa, juoksevaa rasvaa ja valkosipulia. Joku muukin tarvike oli mielessä, mutta en muistanut sitä enää kaupassa. Enkä muista vieläkään. Ennen kassoja vaihdoin sattumalta vastaan tulleen ystävän kanssa 5 ja ½ lausetta.

Hyvä mieli siitä.

Sitten mietin: Kumpi on "rikkaampi", kirjailija joka kirjoittaa miljoonia sanoja vai lukijansa joka lukee ne? Kasvavatko sanat korkoa molempien pääkassakaapissa?


Eliaksen kanssa katsoin femmateemalta ruotsalaisen elokuvan Armoton kujanjuoksu. Olisi ollut osuvampi: "Ahdistava kujanjuoksu".

Sipaisuja

12.2.2018

Unimäessä. Saunomisen jälkeen nukahdin. Klo hereille havahtuessani 21. Kävin kusella. Pikkuisen lunta hiutii. Pakkasta miinus 3 tai 5  (ulkomittarista ei saa enää selevää, on haalistunut). Tupa on lämmennyt 13 celsiukseen. Uuninkuve tulisena hohkaa. Laitoin makuukset parvenlämpöön. Ladattavat hehkulamput ovat kelpokapistuksia. 5 tuntia tuoteseloste lupasi valoa ja sen se taitaa riittää. Niissä on oikean sähkövalon tuntu. Lukuvalona hyviä.

Unenpätkän luennolla evoluutiobiologi selitti, että sotatila on normaalia. Rauhanrihmastoissa itävistä kauheuksista se luki omat lukunsa.

Lähi-idässä ihmiselo on säilynyt siis normaalina ja muualla korsataan koiranunta. Syyrian hiekkaa pöllyyttää sotakoneillaan välillisesti tai välittömästi Ranska, Arabiemiraatti, Turkki, Venäjä, USA, Israel, Iran ja Syyrian oma hallinnontynkä. Bonuksena lappavat ruutia taivaalle kurdit ja lukemattomat kapinallisryhmittymät sekä edelleen se yksi kauhujen siivousfirma ISIS. Ja eiköstä vain Patriankin suomalainen tappokoneversio ole kuvattu jossakin oikeilla testitantereilla.


Kerkesin valoisan aikaan uusia vaihdelaatikon öljyt. Loota vuotaa, mutta koska se on öljytöhkän peitossa, ei siitä saa selvää, mikä tiiviste on katki tms. Tai lie metalli halaki. Aika ylhäällä vuoto on koska alespäin roiluaa.

Hangella näkemistäni hypyistä päätellen kärppä ja lumikko lienevät olleet ahkerina. Myyristä tai hiiristä ei raksetta kuulu seinän väleistä.

Neljä käpytikkaa oli yhtäaikaa läskinahkojen kimpussa. Muuten tavanomaiset tintit ja punatulkut. Huussineduskuusissa isosti violetteja käpyjä.

Tuvan lattialla nukkuvan Vinhan tassut rappasee, untako nähnee.

13.2.2018

16. maissa takaisin Knissa. Poikia piti heti heristellä peliriippuvuuden pauloista kotihommiin.

Jumalaton päänsärky. Tai kun sitä ei ole ollut pitkiin aikoihin, niin miedompikin tuntuu pahalta. Lie kahvinpuutetta. Löysin hyllynperiltä joskus jouluksi saadun maustekahvipussukan ja ajattelin sen kelpaavan Unimäessä, mutta olipa paskanmakuinen tuote! Kanelia ja kardemummaa siinä sanottiin olevan mausteena. Karistelin moisen töryn kompostisankoon ja olin sitten kahvitta.

Kahvi kahvina ja kardemummat pullaan!

Kainuun Sanomat juhlii 100-vuotissynttäreitään. Joku toimittaja mainitse lehden rooleista yhdeksi tärkeimmäksi mielipiteiden muokkauksen.

Aika paljastavasti lohkaistu. Millainen julkaisu voi väittää vielä tänä päivänä julkaisulinjansa nojaavan moiseen ajatukseen? Mihin suuntaan mieliä ja niiden piteitä KS haluaa muokata? Kuka, mikä kängi, tuon linjauksen on tehnyt? Mihin aatteeseen/uskontoon pohjautuu se katekismus, jonka käskyjen suuntaan lukijoita ohjaillaan?

Kuulostaa kovasti takavuosikymmenien hapatukselta jolloin lehdet olivat puolueiden äänitorvia. Esimerkiksi onko KS edelleen kaivannaisteollisuudeen lobbariksi järjestäytyneen "bio"puolue keskustan äänitorvi?

14.2.2018

Ystävänpäivä. Valokuvia katselin ja tuli tutuista ihmisistä vaikka mitä mieleen. Laitoin pari linnunpoikasilla maustettua kuvaa facebookiin ja tulihan nuita tykkäyksiä ja muutakin toivotusta.

Itsestään ystävänä voi olla jotain mieltä, mutta ystävistään, todellisista tai luulluista, analogian tekeminen on vähintään arveluttavaa. Karsastan itse sellaisia, jotka julistavat ikuista ystävyyttä; eihän ikuisuuttakaan ole.

Sekavaksi menee tuo Paholaisen päiväkirja loppua kohti. Kirjan nimi paljastui harhaanjohtavaksi. Kaikenlaista toistoa on sytkytelty suotta luku luvun perään. Itse "paholainen" on vain myyntinimi.

Meneeköhän arvioni jälleen arveluttavaksi jos sanon vielä, että kirjalla on nimen ja alkusivujen mukaan hahmo, mutta kertomuksen edetessä se venyy ja hajoaa kuin hämähäkin seitti sumusateessa.

15.2.2018

Urheilevat taas maailmat toisiaan vastaan paikassa, jonka nimeä en edes yritä muistinvaraisesti kirjoittaa. Sama kaiku on askelten: Jälleen kuulostaa siltä, että urheilu/urheilija on vain kansainvälisen varustelupolitiikan marsalkansauva.

Vähänkö on taas syrjääntyönnetyn olo kun en tunne tarvista seurata kisoja enkä muutenkaan niistä kiksejä lohkoa. Oma vika, voisi sanoa, mutta onko se? Ja miksi se "vika" olisi? Entä jos viallisia ovatkin kaikki laumahenkiset maaliviivoilla sekuntien sadasosista kiistelevät?

Suomesta Irakiin käännytetty Ali on tapettu. Kuuntelin asiasta käytävää keskustelua. Migrin edustaja sanoi, että voi ottaa kantaa vain yleisellä tasolla. Kuitenkin sanottiin, että kaikki tapaukset käydään jokaisen yksilön kohdalla erikseen lävitse moniportaisine valitusprosesseineen. Yksilö pysyy kuitenkin yksilönä niin kauan, kuin häntä nimellä yksilönä kuulustellaan ja tuhansia sivuja lomakkeita hänestä täytetään. Kun viimeiselle sivulle lätkäistään leima, yksilö survaistaan takaisin pakolaistaikinamassaan eikä hänestä enää ole jäljellä kuin järjestysnumero. Puuttuu vain, että tatuoisivat sen hänen kyynärtaipeeseensa.

Vaikka Sinua, Ali, eikä omaisiasi mikään ei enää lohduta, niin nyt olet jälleen kuitenkin yksilö jonka murhaa ovat nimellä käsitelleet globaali media ja kotimaasi armeijan, poliisin ja patolgian yksiköt. Myös suomalainen Migri on joutunut lausumaan sinun nimesi useassa yhteydessä kuin  olisit harminrusina siinä taikinassa ollutkin jonka lyijyinen kuula esiin massataikinasta pullautti.

Ali, yksilöllisyytesi olemassaolon todistaa jälleen myös hautakiveen kaiverrettu nimesi.


Katsoin Areenalta klassikkoelokuvan Pablo Nerudan posteljoonista. Alakuloisen kaunis kuvaus maanpakolaisrunoilijan ja postinkantajan kohtaamisesta, haurailla runonsäkeillä sidotusta ystävyydestä.

Hyllyssäni Nerudalta on Andien mainingit. Luin sitä joskus nuorena kuin elokuvan posteljooni Mario Ruoppolo Nerudan rakkausrunoja.

16.2.2018

Perjantai taas.

Kävin maalaamassa A&A:n talossa yhden eteistilan seinän.

Päivästä toiseen on tasaista pikkupakkasen kanssa. Tilhet ja rastaat selvisivät tällä korkeudella yli talven. Vieläkin niille näyttää marjoja pihlajoissa riittävän.

Paistoin pojille isot omeletit kun en muuta viitsinyt ruveta rakentelemaan. Kun lisäksi lykkää leipää ja maitoa ja muuta hörtöä suupielistä sisään, niin eiköstä tuota pärjättäne taas huomiseen. Aamuisin on kuitenkin aina puuroa. Väittämänsä mukaan olivat pojat koulussa syöneet hyvin.

Tarumaaretkin kävi. Se on työharjoittelusa tässä lähellä. Kertoi, että ajokorttiopintoja on myös aloitellut. Hänelle lämmitin aamuista ohrapuurontähettä, oli poikien seurana jonkun aikaa ja sitten lähti.

Luin "Happy end"-elokuvan ohjaajan Michael Hanekenin haastattelun. Uutisissakin elokuvasta  mainittiin. Kovasti alkoi kiinnostaa, mutta eihän sitä tähän kaupunkiin ole esitettäväksi hankkineet. "Saksa onnistui tuottamaan Bachin, Saksa onnistui tuottamaan Hitlerin", sanoi Haneken haastattelussa. Tosi aforisti.

17.2.2018

Unessa matkustin Tarumaaretin kanssa Kittilään. Loppumatka mentiin Tapsan Lynxillä kirkolta Hormakumpuun ja yövyttiin siellä. Kun asettelin savusaunankiukaan alle syttöjä ja raapaisin hirmuisen pitkään tulitikkuun tulet, niin sen valossa kerkesin kertoa tyttärelle ykstyiskohtaisesti, kuinka hän tämän saunan lauteilla sai alkunsa erään marraskuun kaamosmyterin alkupäivinä. Äetilles tarttui ovenpielestä nokea nenään, sanoin lopuksi.

Kun heräsin, nenässä tuntui savusaunan haju.


Gaiuksella pelipäivä pallohallilla. Hyvin oli homma sujunut. Tyttöjoukkuetta vastaankin olivat pelanneet, ja hävinneet, mutta ei surua siitä puseroon ole tullut. Oli 3 peliä tänään. Huomenna jatkuu.

Siivosin sähköpääkeskuksen, taas! Paljon pieneen tilaan rojua mahtuu. Ovelta itsekukanenkin sinne jotain tyrkkää ja lopulta tavaraa on lattiasta kattoon niin, ettei sulaketaulua näy. No, nyt se on järjestyksessä ja mieli hyvä.

Lohikeiton tein päivälliseksi. Toisen lohenpuolikkaan suolasin kevyesti vuokaan valmiiksi ja panin tekeytymään jääkaappiin. Keksin siitä jotain uuniruokaa huomenna.

Miestaiteilijoiden häiriökäyttäytymisestä oli taaja juttu Hesarissa. Miehenä siihen ei oikeastaan kykene ottamaan kantaa ennen kuin on käynyt oman seksihistoriansa lävitse, ja vieläpä niin, ettei itselleenkään valehtele. Muuten menee selittelyksi, tai ainakin "vonkaamis"vähättelyksi.

            (Pölyiset maantiet kuvattu Käkisalmi-Antrea väliltä 10-11.7.2014)

18.2.2018

G:lla 7 peliä tänään. Jokunen voittokin tuli; pronssilätkä siitä muistoksi. Koko pvn se siellä hallilla mylykkysikin.

Eilistä lohikeittoa oli vielä ja se syötiin. Uunin lämmitin ja paistoin 2 padallista ohrapuuroa. Tein myös lohiperunasipuliporkkanalanttusekoituksen jonka päälle laitoin lohifileet nahkapuoli ylös päin. Haudutin kunnolla. Vinhalle kypsensin lohien roippeet folion sisällä vaikka kelpaisi ne sille raakanakin.

Turkissa poissaolevana vankeuteen tuomitun suomalaistoimittajan Ayla Albayrakin haastattelu Hesarissa. Sen lopusta laitan muistiin Albraykin nämä arviot: " Turkki voi yhdessä sukupolvessa loitota tavoittamattomiin Euroopan demokratioilta maaksi, jossa itsevaltias voi käyttää armeijaa ja voimakeinoja, ... silloin kukaan ei ole turvassa. Ja sama voi tapahtua Saksassa tai Suomessa. En voi väittää, että kukaan olisi ehdottomasti turvassa."

Arto Nybergin haastateltavana alaisiaan ja oppilaitaan seksuaalisesti häirinneeksi väitetty teatterohjaaja Lauri Törhönen. Tuli vähän vaivautunut olo tuosta julkisesta "kuulustelusta". 

Kansantuomioistuin on Törhösen tuominnut jo, mutta menikö tämä nyt oikeusvaltioperiaatteiden mukaisesti? Vaikka hän olisi syyllistynytkin tekoihin, joista 20 henkilöä on hänet ilmiantanut, niin se jää silti oikeudessa toteen näyttämättä; sana sanaa vastaan-metodilla ei ole mitään merkitystä käräjäsalissa. Tämä ei ole minulta mielipide kenenkään puolesta tai ketään vastaan, lakipykälien mukaisia aprikointeja vain.

Kun minua, viisi-kuusi vuotiasta pojannaskalia piteli väkisin kiinni, repi ja kouri kiveksistä pihkanäppinen savottalainen Unimäen lastukolla ja runkkasi samalla itseään, niin jos hänen, jo vainajoituneen nimeäisin nyt, yli 50 vuotta myöhemmin, niin tekisinkö oikein? Ketä se auttaisi?

Tai jos lausuisin ääneen toisen savottalaisen nimen, joka raiskasi samaan aikaan kehitysvammaista veljeäni Kusteria navetan tunkion kupeella, niin helpottaisiko se edes omaa oloani?

Kun mielenpäällä olen kantanut nämä kymmenet vuodet itseäni ja  kehitysvammaisia veljiäni koskevia rikollisia tekoja, joihinka iljettävyyksiin osanottajista on vielä elossakin joku, niin mikä äläkkä siitä syttyisi jos törkeimmille tapauksille kasvotkin kipsaisin...

Jos yleensäkin arvioisin sen ajan aikuisten käyttäytymisiä lapsia kohtaan, tai jos yleensäkään osaisi lievempiäkään tapauksia sanoiksi pukea, niin voisiko lapsuudenaikaisten kokemusten perusteella olettaa, että koko Suomi on ollut samankaltaisten mielisairaiden psykopaattien ja pedofiilien kansoittama kuin oma silloinen, korpikuusten suojelema "Pikku Suomeni"?

Pitäiskö yleistää ja kysyä, missä tämän satavuotiaan ja kovasti itsenäisyydellään terhentelevän maan "törhöset" ovat tavoilleen oppineet?

Entä jos kysyisin ääneen, mitä kehitysvammaisille veljilleni Hämeenlinnan "Tylsämielisten laitoksessa" Perttulassa tehtiin? Kuohittiinko heidät? Miksi pojat pelkäsivät sinne menoa niin hirvittävästi?

Synkillekin epäilyilleni antaa totuudenpohjaa se, että kansallissosialismin hapottamana aikana 1935 ratifioitu, ylistetyn lastenlääkäri Arvo Ylpönkin hyväksymä pakkosterilointilaki kumottiin vasta 1970-luvulla.

Olen käynyt lukemassa veljiäni koskevia sen aikaisia merkintöjä Hämeen maakunta-arkistossa. Kuopion Alavan Lastenlinnan lääkärintodistukset, joita sinne oli myös säilöytynyt hakemusten joukkoon, antoi karmaisevan kuvan kehitysvammaisuuden asteita arvioinneiden lääkäreiden ohjeistuksesta, ilmeisesti myös heidän "arvoistaan". "Imbessilli" oli jokaisen pojan kohdalla painavin lääketieteellinen arvio heidän tulevasta kehityskykyisyydestään yhteiskunnan jäsenenä.

Jos minulla olisi valtaa ja mielipiteilläni painoarvoa yhtä paljon kuin kivellä joka sisintäni painaa, niin haluaisin, että veljilleni tehtäisiin asiaa koskien lääkärintarkastukset ennen kuin he multiin vaipuvat.

Ne mustat syyspäivät kun veljeksiäni raahattiin puoliväkisin Ruposen linjakkaaseen kuin teuraita autoon Luikkokankaan laitaan muistan aina. Ja kun nähtiin vasta keväällä, koko talven ajan oli ikävä ja ikävää kasvatti sekin, kun pojat menivät talvikuukausiksi Hämeenlinnaan, lähti isä samalla hiekkaisen maantien pölähdyksellä Helsinkiin komennushommiin.

Pojat olivat minulle, aralle ja pelokkaalle housuunkakkaajalle veljiä, joiden keskessä patjanmutaleilla Unimäen kylmällä lattialla oli hyvä ja turvallista nukkua.


Katsoin edellisten synkkien mieltteiden jälkeen tallenteen tummankuvaavasti toteutetusta, vakavasta dokumentista Kosovon etnisistä puhdistuksista. Järkyttävä, vaikka verenroiskeita ei näytetty kuin korkeintaan verhoihin kuivahtaneina täplinä pitseriasta jossa naisia ja lapsia oli murhattu.

Telkkarista on viime aikoina tullut laadukkaita dokumenttivalikoimia historiasta, järkyttäviä ja vähemmän järkyttäviä, että saa sitä ihmetellä fiktiivitrillereiden ylisanoin ylistäjiä.

Sipaisuja

10.2.2018

Myrkyn lykkäsi!: Yön unessa JD rymäytti seinän kokoisen kirjahyllyn niskaani. Kun sitten uiskentelin kirjameressä yrittäen kiivetä sohvanjalkaa pitkin rannalle, se nakkasi minua tammisella kynnyslaudalla silmäkulmaan. Verta silmiltä pyyhkien kompastelin avoimen ikkunan ääreen, mutta jo tuo sama kirjailijaukko odotti alhaalla heinähanko tanassa, että hyppäisin. Ja minä kun luulin sen olevan niin huonokuntoisen, että tuskin sängystä ilman auttamista ylös pääsee.

On se mainio asia, että on tuttavuusväleissä kansakunnan eliitinkin kanssa. Vaikka sitten unissa.

Aamulla JD-uneen hitaasti herätessäni olin kirjoittavinani muistikirjaan: Keskustelujen aitous syvenee, kun haarniskat jätetään aulavahdille. Kekkonen tiesi tämän ja vei vieraansa saunaan.

Takavuosina lukiessani Kurt Vonnegutin kirjoja, hän itse ei tullut uniini, mutta kirjojensa tapahtumat kyllä. Samoin oli Milan Kunderan tarinoiden laita. Ja monen muun.

Minulla on merkinnöissäni mainintoja 1980-luvulta jolloin luin silloisen vaimoni kanssa samoja kirjoja ja useat saagat vaikuttivat molempiin uniennäkemisinä. Vaihdoimme sitten unikokemuksiamme. Kun Satu sitten sairastui lopullisesti, kirjojen tarinoista saattoi tulla hänelle eräänlaisia valvekokemuksia. Sen höösäämisen seuraaminen tuntui joskus pelottavalta, ja sitten sitä vasta painajaisiin heräsikin.

Menin Unimäkeen ja olin koko pvn. Könysin katolle pudottelemaan jää-lumitötterön piipunhepin päältä ennen kuin uuniin pysyi tulet laittamaan. Kaasu loppui kesken hormin toholla lämmityksen niin poltin paperia ja tuohta. Ei savuttanut yhtään.

Kaivoin Lynxin hangesta esiin ja päräytin pyörimään. Nyt se pelasi kuin vikaa ei olisi  ollutkaan, mutta kun vaihdelaatikko lämpesi, alkoi se tärskäytellä kesken vauhdin vaihteita pois. Tutkin asiaa. Laatikko vuotaa ja luultavasti öljy on taas vähissä. Viimeksi liruttelin siihen kaikenlaisten öljypönttöjen jämiä, jopa teräketjuöljyäkin, että sekin saattaa olla syynä. Oikea vaihteistoöljy on jumalattoman kallista vaikka ei siihen mene kuin puolentoista litraa.

Tamppasin pihamaan ja ajoin lenkin Iisalamen tielle, eli "Tikkasenpurolle", että on jalan helpompi tulla. Tavarat kulkevat pulkassa. Tullessa oli tyhjä kaasupullo ja bensakanisterit kyydissä. Pulkka kaatui vähän väliä sillä onhan sen pohja aivan liian kapoinen tavarankuljetukseen.

Uutisissa kuuluttaja sanoi: " ... juttu valmistui ..." ja aivojen sananmuunnoslohko teki välittömän käännöstyön: vattu julmistui! Se aiheutti hetkellisen perseveraatiokohtauksen, mutta poistui, kun kirjoitin muunnoksen paperilapulle eilisen Nätti Masin viereen johon olin piirtänyt myös ukon kuvia.

Millaisia lienevätkään julmistuneet vatut? Lasten tarinan aihe: vatut suuttuvat niitä ahmiville vattumadoille ja alkavat puolestaan syödä niitä. Sen pituinen se.

Luin lehdet vasta iltamyöhällä. Hesarissa oli juttu Roin teatterikähinöistä. Ei siinä sen kummempaa silmään pistänyt, mutta vertauskuvallisesti harjoitusten alla olevan näytelmän punikkikummitus taitaa kummitella Kari Väänäsen ja teatterin hallituksen jäsenen Ovaskaisen välissä, tai molempien nahkoihin ujuttautuneena.

Nyt yöllä katsoin Areenalta Viuluviikareita. Ohjelmassa esiintyivät Sakari Oramo, Janne Haapanen ja Linda Lampenius. Olivat nauhoituksessa iältään alta kymmenen. Kun tietää, mihin nämä lapset ovat elämässään yltäneet, niin siinä mielessä mielenkiintoinen katsaus. Missä itse olin tuon ohjelman ensiesitysaikoina 1979?

Kaivellaanpas vähän; armeijassa. Pienen ruutupaperivihkon lyhyet merkinnät kertovat, että ollaan ajamassa rannikkoa kohti Lohtajalle ja leiriydytty tervolaiseen kangasmaastoon, varalaskupaikan likelle. Herrat ryyppäävät omissa teltoissaan ja minä nukun Transetissa, jolla heitä kuskaan. Käyn välillä viemässä herrojen telttaan pilkkeitä kaminaa varten ja ne tarjoavat mullekin ryypyt. Kiteen Hakuliselta sain limpparipulloon pontikkaa, mutta ei sitä voi ryypätä kun haju panee yökkäämään. Masi Sisussa oli yksi kuski aika humalassa kun kävin huulta heittämässä poikien luona. Muualla kuin Kuopion AseV 1:llä palvelevia tuttujakin näin.

11.2.2018

Aamuyöstä näin sellaista unta josta en olisi halunnut poistua. Ensimmäinen ajatus herättyä: Onko olemassa niin teräksensinistä sinistä kuin näin unessa? Migreeniaurojen ensisäväyksissä ehkä olen nähnyt sentapaista, mutta unessa näkemääni tuskin värikartoista löytyy. Tai sitten tämäkin väite kuuluu uneen. Uniin ei voi viedä kameraa.

S tai toinen S käy tänään lämmittämässä Unimäkeä lisää. Menen huomenna sinne laittamaan Lynxin vaihdelaatikkoa kuntoon. Alkaa huolettaa seuraavan talven polttopuut. Kevätpuolen ylitse riittävät, mutta yhtään ei jää yli. Saunapuut ovat jo melko vähissä.

Tämän talven lumikerroksessa olisi hyvä kelkalla ajella. Ei upota juuri lainkaan sillä välissä on kantava kohva. Mutta melkoista uppuroimista kyllä puiden kyytiin ährääminen tulee olemaan. Ja kun ne ovat kaatamattakin vielä. Tuulenkaatoja ei käsipelissä jaksa kaivella eikä niitä edes löydä paksujen kinosten alta.

Motonetistä Lynxin vaihdelaatikkoöljyä 75 W/90  2 ltr. Otin halvinta, 6,90 L. Seuraavan hinta, jota myyjä suositteli olisi maksanut jo 14,90. Myös 2 th öljyä otin. Sen hinta 6,90. Uutta hanaa Unimäen saunan vesisäiliön tiputtavan korvaamiseksi en sitten raskinutkaan ostaa. Sen hinta oli 8.90. Nyt kun vielä bensat tankkeihin kustannan niin sittenpä loppukuu taas rahatta kutjotetaan ainakin minun osaltani. Mietin jo, että taitaisi ostohalot tulla halvemmaksi kuin Unimäestä raadannan tuloksena rahdatut. Ja kun vituttaa vähäisten koneiden myötäinen rassaaminenkin.

Käytiin Anelman luona naapurissa kahvilla kun se kutsui. Arvo on siirretty Suomussalmelle ja pystyy liikkumaan vain pyörätuolilla kun joku työntää. Särkeytynyt jalka ei enää päälleottavaksi koskaan kai ehdi kuntoutua. Oli kuitenkin virkistynyt hiukan, mutta vuorokaudenajoista on pihalla. Syntymäkunnassaan siis nyt kun terveysviranomaisilla on valtuudet siirrellä hoidettavansa minne päin lääniä tahansa. Arvollahan olisi itsellään varoja ostaa yksityinen hoitopaikka mistä tahansa, mutta kun loppuun saakka pihiys sen estää, niin minkäpä sille kukaan mahtaa.

Arvon ja Anelman viereinen, viime joulun alla kuolleen Jorman tiilitalo menee purkuun. Siellä on kosteusongelmia ja home vallannut paikat. Jututin sen poikaa joka kaiveli hangesta öljysäiliön kansia esille. Kun kuunteli asiallisesti esiintyvän jälkeläisen kannannottoja isästään, niin ei voi kuin ihmetellä, millaisiin väleihin voi isä suhteensa lapsiin ajaa. Ei niillä ole "välejä" ollut kymmeniin vuosiin lainkaan. Ja olihan se J arvaamaton naapurinakin...

12.2.2018

Tässä aamutoimet suoritettu. Eliaksella on vapaapv koulusta. Käydään kohta kysymässä eräästä liikkeestä, jossa hän oli TET-harjoittelussa kesätyöpaikkaa ja sitten lähden sinne Unimäkeen. Huomiseen ainakin olen vaikka tekisi mieli jäädä koko viikoksi. Mutta kun tämä kotikin on huolehdittava. Äet on ollut parempana, mutta siitä en julkista analyysiä tee tämän enempää yksityisyydensuojan takia.

(Valokuvien lemmenlukot on kuvattu Käkisalmessa 10.7.2014)

Sipaisuja

7.2.2018

Kutkuttavaksi alkaa muodostua tuo Doctor Foster-sarja. P ja G seuraavat myös jännittyneinä sen juonenkäänteitä vaikka ei siinä murhia tutkitakaan. Katsoin Areenalta sen päälle vielä italialaisen Tunkeutuja-elokuvan josta jälkimauksi jäi ahdistava olo. Nuoren äidin kohtalonkäänteet pienine lapsineen eivät järin hyvältä tuntuneet. Jälleen draaman keinoin uskottavasti vihjaisitiin, millaisena ihmisluonne aina ja iankaikkiseen pysyy ja miksi holokaustien siemenet yhä itämiskelpoisina säilyvät.

Ajatus palaa taas yhteen julkkisukkoon kun se jatkuvasti esillä pollottaa. Kun en sille itselleen voi sanoa, niin kirjoitan lyhyesti mitä ajattelen: Julkaistavan kirjallisuuden suhteen Jörn Donnerin ei olisi enää pitänyt loruilla joutavia.  Ei vanhasta päästä uutta irtoa kun aivokarsinoissa käymään alkaneet  vanhat muistot tunkkaavat tuoreen pois. Se on yksiselitteisesti kykeneväistenkin aivojen kohtalo, viskissä marinoituneidenkin.

Lehdissä mainitaan vähän väliä, että kuinka JD tekee yhä hartiavoimin töitä. Epäilen. Pitäisi jo uskaltaa tunnustaa, että työ-sanan käyttö tässä yhteydessä on loukkaus työtätekeviä kohtaan. Kyllä se pakosta on vanhan ja vaivaisen ukon käpsehtimistä, torkahtelua, housuun pissaamista ja uneksimista "3 metriä korkeassa huoneessaan". Valehtelun voisi lopettaa muuten muistonsa rumenee.

Surullisia olivat Erkki Junkkarisenkin viimeisten lavaesiintymisten epäonnistumiset. Hänen olisi pitänyt lopettaa ainakin 20 vuotta aiemmin niin Keinumorsiankin soisi muistissa yhtä kauniisti kuin silloin ennen; "Minä keinussa kesällä kerran..."

8.2.2018

Karhuarmada kynsi kadulta lumipolanteen pari metriä korkeiksi valleiksi väylän kahta puolen. Kulki niiden jäljessä myös traktori alueauran kanssa tyrkkimässä liittymien kohdalta tukokset pääpiirteittäin pois. Sivukadun etelänpuoleinen rinneosuus on silti surkean kapea koska polanne ei kunnolla mahdu pientareille eikä talojen pihoihin. Suomalainen kaavakulttuuri ei enää ota huomioon, että yhä tällä korkeudella luntakin tulee.  Meidän kohdalla tontit ja kadun osuus ovat vielä vanhanaikaisesti väljiä, mutta siellä, missä on uudempaa rakennuskantaa, niin onpahan vain melkoisen ääliömäistä kaava-arkkitehtuuria rakentajan noudatettava.

Mutta mikään muu lajihan ei ruokamaitaan nukkumasijoillaan, pihoillaan, asvaltilla, pellillä, muovilla niin tehokkaasti peitäkään kuin ihminen.

Paholaisen päiväkirjan pitkä "ingressi" on jo kutkuttavaa luettavaa vaikka siinä toistellaan 1900-luvun alkupuolen tuttua historiaa. Rosenbergin päiväkirjan "metsästys" on ihan oma lukunsa. Minun luettavakseni se ei ole aiemmin sattunut. Eikä ole kerennytkään koska aika tuore tapaus alkuperäisen löytyminen on.

Paistoin lohenpuolikkaan "telineen" päällä tuliseksi lämmittämässäni takassa. Tulipa hyvä vaikka viimeinen käyttöpäivä oli eilen jolloin sen tarjouksesta ostin. Vakuumista kun pois nuljautin, niin haju oli jo vähän varpaanvälistä. Ei se silti Linkolan kuukauden hattuhyllyllä marinoitumassa ollutta kuhaa voita.

9.2.2018

Kalle Haatasen vieraana rikollisuudentutkija Matti Näsi. Mukava sananmuunnos: Nätti Masi.

Kemppisen tämän pvn epistola alkoi: ”Kun ihminen kieltäytyy uskomasta järkeään, hän tekee sen soveltamalla aatetta. Joistakin tulee mainioita aatteen miesten ja naisten hyväksikäyttäjiä.”

Sitä sitten jäin hetkeksi ritustelemaan.

Millä ihminen tuon vaikean päätöksen kieltäytyä uskomasta järkeään tekee muulla kuin järjellä?

Jos hän havaitsee järkiperustaisen toiminnan mahdottomaksi omille kyvyilleen, niin kuinka hän pystyy aatteitakaan käyttöönsä soveltamaan jos päässä ei ole lainkaan järkeä?

Entä millä järjettömien eväillä järjettömille sovellettaviksi tarjotut aatteet on synnytetty?

Naisten ja miesten hyväksikäyttöönkään ei kukaan kykene ilman järkeä.

Näille kykenemisille täytyy siis olla jokin muu selitys, tai järjellisen Kemppisen järjellä selitettynä kokonaan eri nimitys.

Mutu-nimitys ei kelpaa.

Psykopaatillakin on jokin, joka häntä ”johdattaa” tekemään taitavia harhautuksiaan, mutta jos se ei ole järjen johdatusta suunnitteluun ja toimintaan, niin mitä se on?

Onko ihmisen järjellisiksi nimittämissä toimissa yleensäkään koskaan ollut kyse järjestä?

Äly on osuvampi selitys, ollaanhan siitä valmiita luopumaan robottien ja koneiden hyväksi koska aivomme ovat kasvaneet niin suuriksi, että ne ovat vaarassa räjähtää.

Sitten kun älyn osalta prosessi on loppuunsaatettu, voisimme lähteä älystä vapautuneen järkemme kera vaikka marjaan jos ei oltaisi annettu älyn riipiä tätä planeettaa sellaiseen kuntoon, ettei marjametsiä enää ole.


Tänään on ollut hieman levoton mieli. Mutta koska syyt tietää, niin vielä aisoihin itsensä saa. Ei tule enää semmoisia holtittomia kausia kuin joskus, ja joista kirjoittamani merkinnät ovat nyt aloitteestani olleet privaatisti esillä. En minä niitä toilailuja enää hirmuisesti häpeä, pikemminkin surua lykkää puseroon sillä olisi tietyt aikakaudet voinut seesteisemminkin elää.

Kokemus, onko se hyvä jos se rikkoo niin paljon? Eikä vain itseään.

Ehkä suunta oli jollakin tavalla selvä jo lapsena sellaisten tapahtumien siementäminä, joista ei vieläkään saa täyttä, ehyttä lausetta kirjoitetuksi.

Valmistelin huomista Unimäen lämmityskeikkaa.

Ovella kävi "lämpöpartion" mies. Häädin sen pois huomauttamalla, että ovelta ovelle kaupankäynti kielletty.

Sipaisuja

                                                  (Rukajärven pääraittia 11.6.2014)
1.2.2018

Torstai, enkä toivoani ole vieläkään menettänyt. En tosin enää älyttömiä toivo, kunhan vain elämisen ytyä riittäisi tässä olemisen reiässä joka tärkeimmillään isänä olemista lienee.

Etelässä satelee pikkuisen lunta ja nyt ne siellä ovat hätää kärsimässä. Katsoin Niinistön virkaanastujaisapplikaatiot ja sohjussa näkyivät nappaskengillä herrat loikkivan. Applikaatio eli päällekoristelu sujahti ihan itsestään mieleeni koska uutuudenviehätystä ei presidentillisessä koreografiassa ilmennyt.

Minulle kelpasivat kuitenkin sekä puhenaisen että presidentin tarjoilemat sanalliset annit. Ne olivat moitteettomiksi hiottuja, puhujiensa näköisiä, takeltelua artikuloinnissa esiintyi vain toisella kotimaisella.

Kättelyseremonioiden seuraamisesta tulee joskus kummallinen olo. Niitä pariasataa paikalla ollutta käteltävää katsoessa tunki mieleen ne hirvittävät vesimäärät joilla kansainvälisiä diblomatiasuhteita ylläpidettäessä viemäreitä joudutaan huuhtomaan kaikenlaisen muun jätteen kärräämisestä puhumattakaan. Kerran elämässäni olen käynyt ulkomaisen diblomaatin residenssissä ja voi saatana sitä ruuan määrää mikä eräänkin avoimen aulan pöydillä notkui kesähelteellä kärpästen pilkutettavina, eikä syöjiä näkynyt lähimaillakaan!

G kysyi Vinhaa lattialla rapsutellessaan, että mitä sitten tapahtuu kun ihminen kuolee. Selostin niin kuin yleisen elämänkokemukseni tuoman näkemyksen mukaan asia eittämättä on: Kun kuollaan, lapioidaan multaa päälle ja muututaan mullaksi maan. Tai jos krematorion kautta kuljetaan, niin periaatteessa tulos on sama lyhyemmän hajoamisprosessin kautta vain.

Sukupolvien geeniketjun mukaisesti jatkun kuitenkin teissä lapsissa kuten itse olen jatkoa omille esi-isilleni ja -äideilleni. Niin on kaiken elollisen ollut alkuräjähdyksen jälkeisinä kehityksen miljardisina vuodenkiertoina ja niin on oleva niin kauan, kuin loppuräjähdys tulee, saarnaajaa mukailin aameneksi.

G sanoi siihen, että olisi se tylsää elääkin  ikuisesti.

E tuli myös kuuntelemaan ja puhe kääntyi uskontoihin, jumaliin, jeesuksiin ja enkeleihin. Sanoin, että raamattujen lempeimmät valheet ovat hyviä ja lohdullisia tarinoita jotka, jos niitä erehtyy järkevämmän lukemisen puutteessa lukemaan, voivat parhaassa tapauksessa pehmentää lapsesta aikuiseksi kasvamisprosessissa. Jos hurahtaa, niin kyllä siinä elämästä paljon hukkaan heitetään kun taivasten valtakuntaa odottamaan aletaan.

Vähän niin kuin joulupukin, on myös jumalilla aikansa milloin ne pitää haudata.

Puavo Väyrynen se taas "yllätti". Aikoo äänestyttää itsensä kepun puheenjohtajaksi. Siinä meillä häpeilemättömän narsistin perikuva.

Paistoin vuokaleipiä ja samalla haudutin purjolla maustetun silakkapadan uunissa. Myös huomisen ohrapuuro kerkesi hautua sillä aikana, kun tein yhden kirjoitushomman ja katsoin elokuvaa. Klo nyt ½-yö. Luen vielä yhden fb-keskustelun uudestaan, sitten aukaisen Politiikan juoksuhaudat-kirjan ja ehkäpä nukahdan nopeasti.

2.2.2018

Sain sähköpostia kirjailija Elina Sanalta. Asia koski Isän sota-kirjasta tekemiäni lukija-arvioita (20.1. ja 28.1). Vastasin viestiin. Myönnän tylyn ilmaisutapani ja olen pahoillani aiheuttamastani mielipahasta; olisi minulta riittänyt pelkkä maininta, ettei kirjan tyyli vetänyt. Ei se ole kirjailijan syy jos lukijalla ei sytytä.

Toisaalta ei-kriitikkona lukemisensa aiheuttamille minkälaisille tunteille tahansa ei mitään  mahda vaikka kuinka olisi kyse vakavasta, kirjailijalle itselleen henkilökohtaisen herkästä ja tärkeästä aiheesta. Faktojentarkistajaksi ei lukijan tarvitse ruveta. Tekstin täytyy olla itsessään sellaista, ettei ikäviä mielleyhtymiä synny. Tai vaihtoehtoisesti vaihtaa lukijalle lukupää.

Kirjoista saa olla sitä mieltä kuin on, ja tässäkin pidän pääni, ettei sotapäiväkirjanpitäjä-Yrjöstä ainakaan vetäväsanaiseksi kirjailijaksi olisi ollut (minun makuiseni).  Dokumenttikirjallisuuteen pitäisi suhtautua ... noh, dokumenttikirjallisuutena, tietynlaisten tunteiden yläpuolelta luettavana tekstinä.

Eivät Kansa Taisteli-julkaisujen tarinat kovin kummoisia kirjallisia elämyksiä koskaan olleet vaikka kuolemanvakavia kokemuksia sananmukaisesti sisälsivätkin. Lapsuuteni kotiin lehteä ei tilattu, mutta Armaalassa niitä joskus lueskelin. Eikä omiin lukumieltymyksiin ole kuuluneet Onni Palasteen tai Esa Anttalankaan kaltaiset sotakirjailijat. Hyvin äkkiä siitä kirjallisuudengenrestä eroon halusi, paitsi että Haanpää, Rintala ja Paronen kun ovat muutamat tekstinsä kirjojen sivuilla sodastakin parkaisseet, niin niiden lisäksi tarvinneeko muuta lukeakaan.

Elokuvien teon siitä aiheesta saisivat kyllä lopettaa. Rukajärven tie ja Talvisota-elokuvat saisi suohon polkaista. Ja nämä uusimmat tuntemattomat.

3.2.2018

Pakkanen on pysytellyt jo moniaita päiviä tasaisen varmasti 10-15 asteen välillä. Lämmitän vuoropäivin takkaa ja uunia, sähköpatterit ovat pienellä tai eivät lainkaan päällä, mutta koska eteisten ja märkein tilojen lattialämmitykset täytyy pitää päällä se nostaa sähkölaskun hintaa. Kuukauden sähkölasku talvikuukausina kieppuu 300-400 välillä. Vähintään puolet siitä on kuitenkin pelkkiä siirto- ja perusmaksuja, eli jos kulutusta katsoo, niin ei tässä taloudessa mitään sähkösyöppöjä olla. Toisaalta mitä vähemmän sähköä kuluttaa sitä suurempi on siirtomaksun osuus laskussa ja se tulee aina ihmetyttämään selittivätpä sähköpörssiyhtiöt mitä tahansa laskun koostumuksen hengestä. Ehkä se onkin henkimaailmaailman  tutotosta kun sähkökin on kovin näkymätöntä.

Hesarin Lauantaiesseessä Antti Majander kirjoittaa eilisiin kirjallisuusmietteisiini sopivaa tekstiä. "Romaani pysyy harvoin sille varatussa uomassa, eikä faktan määrälle ole ylärajaa", on otsikko. Juha Hurmeen Finlandialla palkittu romaani on Majanderin esseen pohjana. Itse en ole Hurmeen Niemeä lukenut, etten osaa kirjan sisällön puolesta kantaa ottaa, vielä. Hurme on siinä mielessä petollinen kirjailija, että hän erinomaisena esiintyjänä ja omaperäisellä äänellä artikuloijana tuo konkreettisesti myös äänensä tekstiin. Se ei aina ole pahasta, mutta Juhan kohdalla sitä vähän vierastan koska se ääni "kuuluu" tekstissä ylinnä.

Tuo Tommi Kotosen Politiikan juoksuhaudat-tutkimus on lopulta aika kuivaa tekstiä, mutta oleellisen kiinnostavimman sen, mitä ei ole aiheesta tiennyt tai osannut aiemmin hahmottaa, saa siitä selville juuri siksi. Kuuntelin Kalle Haatasen uusimman jossa vieraana oli tämä tutkijatohtori Kotonen.

4.2.2018

Sunnuntai, eikä sada vaikka laulussa väitetään toisin.

Tänään kävin Unimäessä. Vein kaksi 15 kg:n säkillistä auringonkukasiemeniä tinttien ruokinta-automaattiin. Oli siellä vielä edellisiäkin tähteenä, mutta läskinkinnakkeet ne olivat hakanneet melko olemattomiin. Tikkoja tuli siihen heti kolme pöllyyttämään siemeniä. Ne eivät oikein tajua, että pitäisi ottaa yksi jyvä kerrallaan nokkaansa ja hakata se kupuunsa. Teki mieli huutaa: Tikat saaakeli! Ei automaatissa olevat nokanreiät ole käpyjä!

Unimäen tietä ei oltu enää aurattu enää edes sitä sataa metriä mikä viimeksi. Olivat lastanneet rekkoihin kaikki sullipinonsa. Nyt nekin läjät lienevät "bio"liemiksi jauhautumassa.

Jäin kiinni tienhaaran lumimykkyrään, mutta oli lapio mukana, että sain auton irti. Joku oli ajanut moottorikelkalla ja sen tekemää uraa oli ihan hyvä kuljettaa pulkalla siemensäkit perille. Vinha oli mukana. Yksi hirvi oli kulkenut mökin pihan läheltä, muutamat jäneksen ja oravan jäljet näin.

Tullessa soitin Eskolle Suonenjoelle. Oli ostanut aurinkopaneleita 14 kpl ja akkuja 8. Aikoo laittaa Savon Voiman kaapelit katki talostaan. Minun pitäisi saada Unimäkeen samanlainen satsi energiantuotantovälineitä, mutta ei ole viittä tonnia sellaiseen laittaa. Ei edes viittä euroa. Pärjännee tuolla eelleenkin kaasun voimalla, ja puun.

5.2.2018

Tänä iltana kirrasi pakkasen 25 asteeseen. Kuskasin G:n jalisharkkoihin ja takaisin ettei hikisenä palelluta itseään. Oli ollut vähän huonot harkat tällä kertaa. Tai mieli jostain muusta syystä harmitukseen kallellaan. Lohdutin, että ei se aina mene niin kuin pulkka alamäkeen.

Katsoin poikien kanssa dokumenttielokuvan Anteeksianatamaton. Se kertoi Balkkanin sodan vankileirin julmuuksista tuomitusta vartijasta. Oli surullinen juttu. Tapaamansa uhrit eivät voineet miehelle anteeksi antaa. 2 kuukautta 18 vuotiaana vankilerin vartijana ja koko sen jälkeinen elämä pelkkää painajaista.

Voiko vastaavaa anteeksipyyntöä edes mielikuvitella niiden suorittavan, jotka ovat kaiken yläpuolella tälläkin hetkellä siunaamassa julmuuksiin johtavia sotia? Al-assad? Putin? Erdogan? Kadyrov? Jne. Jne. Jne.

6.2.2018

Valvoin viime yönä myöhään, niin kuin edellisenäkin. Oli ajateltavaa ja muutakin innoitetta. Lukemista.

Jörn Donner on kirjallisuutemme Paavo Väyrynen. Donner uhoaa, että tekee kirjallisia töitä niin kauan kuin peukalo heiluu ja Paavo aikoo pyrkiä yhteiskunnan napapaikoille vielä rollaattoria  työnnellen.

Rajattu kunnia Donnerin kirjalliselle elämäntyölle; se tuli vastaan sen Mammutin kohdalla, sen kirjan alkulehdillä.

Donnerin Perkele2, kuvia Suomesta-dokumenttia katsoi niiltä osilta joissa ohjaaja itse ei esiintynyt. Niillä kuvilla on mielenkiinnon paikkansa muutamien vuosikymmenten kuluttua vaikka taitaa tätä dataa kyllä olla jo niin paljon rullattu Telluksen ympärille, että sinne sekin viesti tukehtuu. 60-luvulla rakenneltu Perkele ykkönen viime syksynä uusittuna löysi luultavasti monen vanhemman ihmisen mielessä paikkansa.

Donner hukkasi viimeisen kirjansa menestyksen kirjoittamalla fiktiivisen rakkausromaanin puettuna väljään historiankaapuun. Olisi yrittänyt toisin päin ja vielä parempi, jos olisi jättänyt sen rakkauspurppuran kokonaan pois. Tai kustantajalla olisi pitänyt olla kanttia vastata Donnerin käsikirjoitukseen: "Valitettavasti käsikirjoituksenne ei sovi tämän vuoden kustannusohjelmaamme. Kiitos mielenkiinnosta yhtiötämme kohtaan."

Yle ykkösellä on jälleen mainio Kaisa Pulakka-sarja. Tällä kertaa hän ja Pietari Kylmälä ovat paneutuneet kulttuurin seksihistoriaan. Sopiva katsaus menneisyyteen näinä seksuaalisen ahdistelun purkuaikoina. Kuuntelin Areenalta kaksi jaksoa. Niitä on julkipantu nyt neljä kahdeksasta.