Sipaisuja

12.2.2018

Unimäessä. Saunomisen jälkeen nukahdin. Klo hereille havahtuessani 21. Kävin kusella. Pikkuisen lunta hiutii. Pakkasta miinus 3 tai 5  (ulkomittarista ei saa enää selevää, on haalistunut). Tupa on lämmennyt 13 celsiukseen. Uuninkuve tulisena hohkaa. Laitoin makuukset parvenlämpöön. Ladattavat hehkulamput ovat kelpokapistuksia. 5 tuntia tuoteseloste lupasi valoa ja sen se taitaa riittää. Niissä on oikean sähkövalon tuntu. Lukuvalona hyviä.

Unenpätkän luennolla evoluutiobiologi selitti, että sotatila on normaalia. Rauhanrihmastoissa itävistä kauheuksista se luki omat lukunsa.

Lähi-idässä ihmiselo on säilynyt siis normaalina ja muualla korsataan koiranunta. Syyrian hiekkaa pöllyyttää sotakoneillaan välillisesti tai välittömästi Ranska, Arabiemiraatti, Turkki, Venäjä, USA, Israel, Iran ja Syyrian oma hallinnontynkä. Bonuksena lappavat ruutia taivaalle kurdit ja lukemattomat kapinallisryhmittymät sekä edelleen se yksi kauhujen siivousfirma ISIS. Ja eiköstä vain Patriankin suomalainen tappokoneversio ole kuvattu jossakin oikeilla testitantereilla.


Kerkesin valoisan aikaan uusia vaihdelaatikon öljyt. Loota vuotaa, mutta koska se on öljytöhkän peitossa, ei siitä saa selvää, mikä tiiviste on katki tms. Tai lie metalli halaki. Aika ylhäällä vuoto on koska alespäin roiluaa.

Hangella näkemistäni hypyistä päätellen kärppä ja lumikko lienevät olleet ahkerina. Myyristä tai hiiristä ei raksetta kuulu seinän väleistä.

Neljä käpytikkaa oli yhtäaikaa läskinahkojen kimpussa. Muuten tavanomaiset tintit ja punatulkut. Huussineduskuusissa isosti violetteja käpyjä.

Tuvan lattialla nukkuvan Vinhan tassut rappasee, untako nähnee.

13.2.2018

16. maissa takaisin Knissa. Poikia piti heti heristellä peliriippuvuuden pauloista kotihommiin.

Jumalaton päänsärky. Tai kun sitä ei ole ollut pitkiin aikoihin, niin miedompikin tuntuu pahalta. Lie kahvinpuutetta. Löysin hyllynperiltä joskus jouluksi saadun maustekahvipussukan ja ajattelin sen kelpaavan Unimäessä, mutta olipa paskanmakuinen tuote! Kanelia ja kardemummaa siinä sanottiin olevan mausteena. Karistelin moisen töryn kompostisankoon ja olin sitten kahvitta.

Kahvi kahvina ja kardemummat pullaan!

Kainuun Sanomat juhlii 100-vuotissynttäreitään. Joku toimittaja mainitse lehden rooleista yhdeksi tärkeimmäksi mielipiteiden muokkauksen.

Aika paljastavasti lohkaistu. Millainen julkaisu voi väittää vielä tänä päivänä julkaisulinjansa nojaavan moiseen ajatukseen? Mihin suuntaan mieliä ja niiden piteitä KS haluaa muokata? Kuka, mikä kängi, tuon linjauksen on tehnyt? Mihin aatteeseen/uskontoon pohjautuu se katekismus, jonka käskyjen suuntaan lukijoita ohjaillaan?

Kuulostaa kovasti takavuosikymmenien hapatukselta jolloin lehdet olivat puolueiden äänitorvia. Esimerkiksi onko KS edelleen kaivannaisteollisuudeen lobbariksi järjestäytyneen "bio"puolue keskustan äänitorvi?

14.2.2018

Ystävänpäivä. Valokuvia katselin ja tuli tutuista ihmisistä vaikka mitä mieleen. Laitoin pari linnunpoikasilla maustettua kuvaa facebookiin ja tulihan nuita tykkäyksiä ja muutakin toivotusta.

Itsestään ystävänä voi olla jotain mieltä, mutta ystävistään, todellisista tai luulluista, analogian tekeminen on vähintään arveluttavaa. Karsastan itse sellaisia, jotka julistavat ikuista ystävyyttä; eihän ikuisuuttakaan ole.

Sekavaksi menee tuo Paholaisen päiväkirja loppua kohti. Kirjan nimi paljastui harhaanjohtavaksi. Kaikenlaista toistoa on sytkytelty suotta luku luvun perään. Itse "paholainen" on vain myyntinimi.

Meneeköhän arvioni jälleen arveluttavaksi jos sanon vielä, että kirjalla on nimen ja alkusivujen mukaan hahmo, mutta kertomuksen edetessä se venyy ja hajoaa kuin hämähäkin seitti sumusateessa.

15.2.2018

Urheilevat taas maailmat toisiaan vastaan paikassa, jonka nimeä en edes yritä muistinvaraisesti kirjoittaa. Sama kaiku on askelten: Jälleen kuulostaa siltä, että urheilu/urheilija on vain kansainvälisen varustelupolitiikan marsalkansauva.

Vähänkö on taas syrjääntyönnetyn olo kun en tunne tarvista seurata kisoja enkä muutenkaan niistä kiksejä lohkoa. Oma vika, voisi sanoa, mutta onko se? Ja miksi se "vika" olisi? Entä jos viallisia ovatkin kaikki laumahenkiset maaliviivoilla sekuntien sadasosista kiistelevät?

Suomesta Irakiin käännytetty Ali on tapettu. Kuuntelin asiasta käytävää keskustelua. Migrin edustaja sanoi, että voi ottaa kantaa vain yleisellä tasolla. Kuitenkin sanottiin, että kaikki tapaukset käydään jokaisen yksilön kohdalla erikseen lävitse moniportaisine valitusprosesseineen. Yksilö pysyy kuitenkin yksilönä niin kauan, kuin häntä nimellä yksilönä kuulustellaan ja tuhansia sivuja lomakkeita hänestä täytetään. Kun viimeiselle sivulle lätkäistään leima, yksilö survaistaan takaisin pakolaistaikinamassaan eikä hänestä enää ole jäljellä kuin järjestysnumero. Puuttuu vain, että tatuoisivat sen hänen kyynärtaipeeseensa.

Vaikka Sinua, Ali, eikä omaisiasi mikään ei enää lohduta, niin nyt olet jälleen kuitenkin yksilö jonka murhaa ovat nimellä käsitelleet globaali media ja kotimaasi armeijan, poliisin ja patolgian yksiköt. Myös suomalainen Migri on joutunut lausumaan sinun nimesi useassa yhteydessä kuin  olisit harminrusina siinä taikinassa ollutkin jonka lyijyinen kuula esiin massataikinasta pullautti.

Ali, yksilöllisyytesi olemassaolon todistaa jälleen myös hautakiveen kaiverrettu nimesi.


Katsoin Areenalta klassikkoelokuvan Pablo Nerudan posteljoonista. Alakuloisen kaunis kuvaus maanpakolaisrunoilijan ja postinkantajan kohtaamisesta, haurailla runonsäkeillä sidotusta ystävyydestä.

Hyllyssäni Nerudalta on Andien mainingit. Luin sitä joskus nuorena kuin elokuvan posteljooni Mario Ruoppolo Nerudan rakkausrunoja.

16.2.2018

Perjantai taas.

Kävin maalaamassa A&A:n talossa yhden eteistilan seinän.

Päivästä toiseen on tasaista pikkupakkasen kanssa. Tilhet ja rastaat selvisivät tällä korkeudella yli talven. Vieläkin niille näyttää marjoja pihlajoissa riittävän.

Paistoin pojille isot omeletit kun en muuta viitsinyt ruveta rakentelemaan. Kun lisäksi lykkää leipää ja maitoa ja muuta hörtöä suupielistä sisään, niin eiköstä tuota pärjättäne taas huomiseen. Aamuisin on kuitenkin aina puuroa. Väittämänsä mukaan olivat pojat koulussa syöneet hyvin.

Tarumaaretkin kävi. Se on työharjoittelusa tässä lähellä. Kertoi, että ajokorttiopintoja on myös aloitellut. Hänelle lämmitin aamuista ohrapuurontähettä, oli poikien seurana jonkun aikaa ja sitten lähti.

Luin "Happy end"-elokuvan ohjaajan Michael Hanekenin haastattelun. Uutisissakin elokuvasta  mainittiin. Kovasti alkoi kiinnostaa, mutta eihän sitä tähän kaupunkiin ole esitettäväksi hankkineet. "Saksa onnistui tuottamaan Bachin, Saksa onnistui tuottamaan Hitlerin", sanoi Haneken haastattelussa. Tosi aforisti.

17.2.2018

Unessa matkustin Tarumaaretin kanssa Kittilään. Loppumatka mentiin Tapsan Lynxillä kirkolta Hormakumpuun ja yövyttiin siellä. Kun asettelin savusaunankiukaan alle syttöjä ja raapaisin hirmuisen pitkään tulitikkuun tulet, niin sen valossa kerkesin kertoa tyttärelle ykstyiskohtaisesti, kuinka hän tämän saunan lauteilla sai alkunsa erään marraskuun kaamosmyterin alkupäivinä. Äetilles tarttui ovenpielestä nokea nenään, sanoin lopuksi.

Kun heräsin, nenässä tuntui savusaunan haju.


Gaiuksella pelipäivä pallohallilla. Hyvin oli homma sujunut. Tyttöjoukkuetta vastaankin olivat pelanneet, ja hävinneet, mutta ei surua siitä puseroon ole tullut. Oli 3 peliä tänään. Huomenna jatkuu.

Siivosin sähköpääkeskuksen, taas! Paljon pieneen tilaan rojua mahtuu. Ovelta itsekukanenkin sinne jotain tyrkkää ja lopulta tavaraa on lattiasta kattoon niin, ettei sulaketaulua näy. No, nyt se on järjestyksessä ja mieli hyvä.

Lohikeiton tein päivälliseksi. Toisen lohenpuolikkaan suolasin kevyesti vuokaan valmiiksi ja panin tekeytymään jääkaappiin. Keksin siitä jotain uuniruokaa huomenna.

Miestaiteilijoiden häiriökäyttäytymisestä oli taaja juttu Hesarissa. Miehenä siihen ei oikeastaan kykene ottamaan kantaa ennen kuin on käynyt oman seksihistoriansa lävitse, ja vieläpä niin, ettei itselleenkään valehtele. Muuten menee selittelyksi, tai ainakin "vonkaamis"vähättelyksi.

            (Pölyiset maantiet kuvattu Käkisalmi-Antrea väliltä 10-11.7.2014)

18.2.2018

G:lla 7 peliä tänään. Jokunen voittokin tuli; pronssilätkä siitä muistoksi. Koko pvn se siellä hallilla mylykkysikin.

Eilistä lohikeittoa oli vielä ja se syötiin. Uunin lämmitin ja paistoin 2 padallista ohrapuuroa. Tein myös lohiperunasipuliporkkanalanttusekoituksen jonka päälle laitoin lohifileet nahkapuoli ylös päin. Haudutin kunnolla. Vinhalle kypsensin lohien roippeet folion sisällä vaikka kelpaisi ne sille raakanakin.

Turkissa poissaolevana vankeuteen tuomitun suomalaistoimittajan Ayla Albayrakin haastattelu Hesarissa. Sen lopusta laitan muistiin Albraykin nämä arviot: " Turkki voi yhdessä sukupolvessa loitota tavoittamattomiin Euroopan demokratioilta maaksi, jossa itsevaltias voi käyttää armeijaa ja voimakeinoja, ... silloin kukaan ei ole turvassa. Ja sama voi tapahtua Saksassa tai Suomessa. En voi väittää, että kukaan olisi ehdottomasti turvassa."

Arto Nybergin haastateltavana alaisiaan ja oppilaitaan seksuaalisesti häirinneeksi väitetty teatterohjaaja Lauri Törhönen. Tuli vähän vaivautunut olo tuosta julkisesta "kuulustelusta". 

Kansantuomioistuin on Törhösen tuominnut jo, mutta menikö tämä nyt oikeusvaltioperiaatteiden mukaisesti? Vaikka hän olisi syyllistynytkin tekoihin, joista 20 henkilöä on hänet ilmiantanut, niin se jää silti oikeudessa toteen näyttämättä; sana sanaa vastaan-metodilla ei ole mitään merkitystä käräjäsalissa. Tämä ei ole minulta mielipide kenenkään puolesta tai ketään vastaan, lakipykälien mukaisia aprikointeja vain.

Kun minua, viisi-kuusi vuotiasta pojannaskalia piteli väkisin kiinni, repi ja kouri kiveksistä pihkanäppinen savottalainen Unimäen lastukolla ja runkkasi samalla itseään, niin jos hänen, jo vainajoituneen nimeäisin nyt, yli 50 vuotta myöhemmin, niin tekisinkö oikein? Ketä se auttaisi?

Tai jos lausuisin ääneen toisen savottalaisen nimen, joka raiskasi samaan aikaan kehitysvammaista veljeäni Kusteria navetan tunkion kupeella, niin helpottaisiko se edes omaa oloani?

Kun mielenpäällä olen kantanut nämä kymmenet vuodet itseäni ja  kehitysvammaisia veljiäni koskevia rikollisia tekoja, joihinka iljettävyyksiin osanottajista on vielä elossakin joku, niin mikä äläkkä siitä syttyisi jos törkeimmille tapauksille kasvotkin kipsaisin...

Jos yleensäkin arvioisin sen ajan aikuisten käyttäytymisiä lapsia kohtaan, tai jos yleensäkään osaisi lievempiäkään tapauksia sanoiksi pukea, niin voisiko lapsuudenaikaisten kokemusten perusteella olettaa, että koko Suomi on ollut samankaltaisten mielisairaiden psykopaattien ja pedofiilien kansoittama kuin oma silloinen, korpikuusten suojelema "Pikku Suomeni"?

Pitäiskö yleistää ja kysyä, missä tämän satavuotiaan ja kovasti itsenäisyydellään terhentelevän maan "törhöset" ovat tavoilleen oppineet?

Entä jos kysyisin ääneen, mitä kehitysvammaisille veljilleni Hämeenlinnan "Tylsämielisten laitoksessa" Perttulassa tehtiin? Kuohittiinko heidät? Miksi pojat pelkäsivät sinne menoa niin hirvittävästi?

Synkillekin epäilyilleni antaa totuudenpohjaa se, että kansallissosialismin hapottamana aikana 1935 ratifioitu, ylistetyn lastenlääkäri Arvo Ylpönkin hyväksymä pakkosterilointilaki kumottiin vasta 1970-luvulla.

Olen käynyt lukemassa veljiäni koskevia sen aikaisia merkintöjä Hämeen maakunta-arkistossa. Kuopion Alavan Lastenlinnan lääkärintodistukset, joita sinne oli myös säilöytynyt hakemusten joukkoon, antoi karmaisevan kuvan kehitysvammaisuuden asteita arvioinneiden lääkäreiden ohjeistuksesta, ilmeisesti myös heidän "arvoistaan". "Imbessilli" oli jokaisen pojan kohdalla painavin lääketieteellinen arvio heidän tulevasta kehityskykyisyydestään yhteiskunnan jäsenenä.

Jos minulla olisi valtaa ja mielipiteilläni painoarvoa yhtä paljon kuin kivellä joka sisintäni painaa, niin haluaisin, että veljilleni tehtäisiin asiaa koskien lääkärintarkastukset ennen kuin he multiin vaipuvat.

Ne mustat syyspäivät kun veljeksiäni raahattiin puoliväkisin Ruposen linjakkaaseen kuin teuraita autoon Luikkokankaan laitaan muistan aina. Ja kun nähtiin vasta keväällä, koko talven ajan oli ikävä ja ikävää kasvatti sekin, kun pojat menivät talvikuukausiksi Hämeenlinnaan, lähti isä samalla hiekkaisen maantien pölähdyksellä Helsinkiin komennushommiin.

Pojat olivat minulle, aralle ja pelokkaalle housuunkakkaajalle veljiä, joiden keskessä patjanmutaleilla Unimäen kylmällä lattialla oli hyvä ja turvallista nukkua.


Katsoin edellisten synkkien mieltteiden jälkeen tallenteen tummankuvaavasti toteutetusta, vakavasta dokumentista Kosovon etnisistä puhdistuksista. Järkyttävä, vaikka verenroiskeita ei näytetty kuin korkeintaan verhoihin kuivahtaneina täplinä pitseriasta jossa naisia ja lapsia oli murhattu.

Telkkarista on viime aikoina tullut laadukkaita dokumenttivalikoimia historiasta, järkyttäviä ja vähemmän järkyttäviä, että saa sitä ihmetellä fiktiivitrillereiden ylisanoin ylistäjiä.

Sipaisuja

10.2.2018

Myrkyn lykkäsi!: Yön unessa JD rymäytti seinän kokoisen kirjahyllyn niskaani. Kun sitten uiskentelin kirjameressä yrittäen kiivetä sohvanjalkaa pitkin rannalle, se nakkasi minua tammisella kynnyslaudalla silmäkulmaan. Verta silmiltä pyyhkien kompastelin avoimen ikkunan ääreen, mutta jo tuo sama kirjailijaukko odotti alhaalla heinähanko tanassa, että hyppäisin. Ja minä kun luulin sen olevan niin huonokuntoisen, että tuskin sängystä ilman auttamista ylös pääsee.

On se mainio asia, että on tuttavuusväleissä kansakunnan eliitinkin kanssa. Vaikka sitten unissa.

Aamulla JD-uneen hitaasti herätessäni olin kirjoittavinani muistikirjaan: Keskustelujen aitous syvenee, kun haarniskat jätetään aulavahdille. Kekkonen tiesi tämän ja vei vieraansa saunaan.

Takavuosina lukiessani Kurt Vonnegutin kirjoja, hän itse ei tullut uniini, mutta kirjojensa tapahtumat kyllä. Samoin oli Milan Kunderan tarinoiden laita. Ja monen muun.

Minulla on merkinnöissäni mainintoja 1980-luvulta jolloin luin silloisen vaimoni kanssa samoja kirjoja ja useat saagat vaikuttivat molempiin uniennäkemisinä. Vaihdoimme sitten unikokemuksiamme. Kun Satu sitten sairastui lopullisesti, kirjojen tarinoista saattoi tulla hänelle eräänlaisia valvekokemuksia. Sen höösäämisen seuraaminen tuntui joskus pelottavalta, ja sitten sitä vasta painajaisiin heräsikin.

Menin Unimäkeen ja olin koko pvn. Könysin katolle pudottelemaan jää-lumitötterön piipunhepin päältä ennen kuin uuniin pysyi tulet laittamaan. Kaasu loppui kesken hormin toholla lämmityksen niin poltin paperia ja tuohta. Ei savuttanut yhtään.

Kaivoin Lynxin hangesta esiin ja päräytin pyörimään. Nyt se pelasi kuin vikaa ei olisi  ollutkaan, mutta kun vaihdelaatikko lämpesi, alkoi se tärskäytellä kesken vauhdin vaihteita pois. Tutkin asiaa. Laatikko vuotaa ja luultavasti öljy on taas vähissä. Viimeksi liruttelin siihen kaikenlaisten öljypönttöjen jämiä, jopa teräketjuöljyäkin, että sekin saattaa olla syynä. Oikea vaihteistoöljy on jumalattoman kallista vaikka ei siihen mene kuin puolentoista litraa.

Tamppasin pihamaan ja ajoin lenkin Iisalamen tielle, eli "Tikkasenpurolle", että on jalan helpompi tulla. Tavarat kulkevat pulkassa. Tullessa oli tyhjä kaasupullo ja bensakanisterit kyydissä. Pulkka kaatui vähän väliä sillä onhan sen pohja aivan liian kapoinen tavarankuljetukseen.

Uutisissa kuuluttaja sanoi: " ... juttu valmistui ..." ja aivojen sananmuunnoslohko teki välittömän käännöstyön: vattu julmistui! Se aiheutti hetkellisen perseveraatiokohtauksen, mutta poistui, kun kirjoitin muunnoksen paperilapulle eilisen Nätti Masin viereen johon olin piirtänyt myös ukon kuvia.

Millaisia lienevätkään julmistuneet vatut? Lasten tarinan aihe: vatut suuttuvat niitä ahmiville vattumadoille ja alkavat puolestaan syödä niitä. Sen pituinen se.

Luin lehdet vasta iltamyöhällä. Hesarissa oli juttu Roin teatterikähinöistä. Ei siinä sen kummempaa silmään pistänyt, mutta vertauskuvallisesti harjoitusten alla olevan näytelmän punikkikummitus taitaa kummitella Kari Väänäsen ja teatterin hallituksen jäsenen Ovaskaisen välissä, tai molempien nahkoihin ujuttautuneena.

Nyt yöllä katsoin Areenalta Viuluviikareita. Ohjelmassa esiintyivät Sakari Oramo, Janne Haapanen ja Linda Lampenius. Olivat nauhoituksessa iältään alta kymmenen. Kun tietää, mihin nämä lapset ovat elämässään yltäneet, niin siinä mielessä mielenkiintoinen katsaus. Missä itse olin tuon ohjelman ensiesitysaikoina 1979?

Kaivellaanpas vähän; armeijassa. Pienen ruutupaperivihkon lyhyet merkinnät kertovat, että ollaan ajamassa rannikkoa kohti Lohtajalle ja leiriydytty tervolaiseen kangasmaastoon, varalaskupaikan likelle. Herrat ryyppäävät omissa teltoissaan ja minä nukun Transetissa, jolla heitä kuskaan. Käyn välillä viemässä herrojen telttaan pilkkeitä kaminaa varten ja ne tarjoavat mullekin ryypyt. Kiteen Hakuliselta sain limpparipulloon pontikkaa, mutta ei sitä voi ryypätä kun haju panee yökkäämään. Masi Sisussa oli yksi kuski aika humalassa kun kävin huulta heittämässä poikien luona. Muualla kuin Kuopion AseV 1:llä palvelevia tuttujakin näin.

11.2.2018

Aamuyöstä näin sellaista unta josta en olisi halunnut poistua. Ensimmäinen ajatus herättyä: Onko olemassa niin teräksensinistä sinistä kuin näin unessa? Migreeniaurojen ensisäväyksissä ehkä olen nähnyt sentapaista, mutta unessa näkemääni tuskin värikartoista löytyy. Tai sitten tämäkin väite kuuluu uneen. Uniin ei voi viedä kameraa.

S tai toinen S käy tänään lämmittämässä Unimäkeä lisää. Menen huomenna sinne laittamaan Lynxin vaihdelaatikkoa kuntoon. Alkaa huolettaa seuraavan talven polttopuut. Kevätpuolen ylitse riittävät, mutta yhtään ei jää yli. Saunapuut ovat jo melko vähissä.

Tämän talven lumikerroksessa olisi hyvä kelkalla ajella. Ei upota juuri lainkaan sillä välissä on kantava kohva. Mutta melkoista uppuroimista kyllä puiden kyytiin ährääminen tulee olemaan. Ja kun ne ovat kaatamattakin vielä. Tuulenkaatoja ei käsipelissä jaksa kaivella eikä niitä edes löydä paksujen kinosten alta.

Motonetistä Lynxin vaihdelaatikkoöljyä 75 W/90  2 ltr. Otin halvinta, 6,90 L. Seuraavan hinta, jota myyjä suositteli olisi maksanut jo 14,90. Myös 2 th öljyä otin. Sen hinta 6,90. Uutta hanaa Unimäen saunan vesisäiliön tiputtavan korvaamiseksi en sitten raskinutkaan ostaa. Sen hinta oli 8.90. Nyt kun vielä bensat tankkeihin kustannan niin sittenpä loppukuu taas rahatta kutjotetaan ainakin minun osaltani. Mietin jo, että taitaisi ostohalot tulla halvemmaksi kuin Unimäestä raadannan tuloksena rahdatut. Ja kun vituttaa vähäisten koneiden myötäinen rassaaminenkin.

Käytiin Anelman luona naapurissa kahvilla kun se kutsui. Arvo on siirretty Suomussalmelle ja pystyy liikkumaan vain pyörätuolilla kun joku työntää. Särkeytynyt jalka ei enää päälleottavaksi koskaan kai ehdi kuntoutua. Oli kuitenkin virkistynyt hiukan, mutta vuorokaudenajoista on pihalla. Syntymäkunnassaan siis nyt kun terveysviranomaisilla on valtuudet siirrellä hoidettavansa minne päin lääniä tahansa. Arvollahan olisi itsellään varoja ostaa yksityinen hoitopaikka mistä tahansa, mutta kun loppuun saakka pihiys sen estää, niin minkäpä sille kukaan mahtaa.

Arvon ja Anelman viereinen, viime joulun alla kuolleen Jorman tiilitalo menee purkuun. Siellä on kosteusongelmia ja home vallannut paikat. Jututin sen poikaa joka kaiveli hangesta öljysäiliön kansia esille. Kun kuunteli asiallisesti esiintyvän jälkeläisen kannannottoja isästään, niin ei voi kuin ihmetellä, millaisiin väleihin voi isä suhteensa lapsiin ajaa. Ei niillä ole "välejä" ollut kymmeniin vuosiin lainkaan. Ja olihan se J arvaamaton naapurinakin...

12.2.2018

Tässä aamutoimet suoritettu. Eliaksella on vapaapv koulusta. Käydään kohta kysymässä eräästä liikkeestä, jossa hän oli TET-harjoittelussa kesätyöpaikkaa ja sitten lähden sinne Unimäkeen. Huomiseen ainakin olen vaikka tekisi mieli jäädä koko viikoksi. Mutta kun tämä kotikin on huolehdittava. Äet on ollut parempana, mutta siitä en julkista analyysiä tee tämän enempää yksityisyydensuojan takia.

(Valokuvien lemmenlukot on kuvattu Käkisalmessa 10.7.2014)

Sipaisuja

7.2.2018

Kutkuttavaksi alkaa muodostua tuo Doctor Foster-sarja. P ja G seuraavat myös jännittyneinä sen juonenkäänteitä vaikka ei siinä murhia tutkitakaan. Katsoin Areenalta sen päälle vielä italialaisen Tunkeutuja-elokuvan josta jälkimauksi jäi ahdistava olo. Nuoren äidin kohtalonkäänteet pienine lapsineen eivät järin hyvältä tuntuneet. Jälleen draaman keinoin uskottavasti vihjaisitiin, millaisena ihmisluonne aina ja iankaikkiseen pysyy ja miksi holokaustien siemenet yhä itämiskelpoisina säilyvät.

Ajatus palaa taas yhteen julkkisukkoon kun se jatkuvasti esillä pollottaa. Kun en sille itselleen voi sanoa, niin kirjoitan lyhyesti mitä ajattelen: Julkaistavan kirjallisuuden suhteen Jörn Donnerin ei olisi enää pitänyt loruilla joutavia.  Ei vanhasta päästä uutta irtoa kun aivokarsinoissa käymään alkaneet  vanhat muistot tunkkaavat tuoreen pois. Se on yksiselitteisesti kykeneväistenkin aivojen kohtalo, viskissä marinoituneidenkin.

Lehdissä mainitaan vähän väliä, että kuinka JD tekee yhä hartiavoimin töitä. Epäilen. Pitäisi jo uskaltaa tunnustaa, että työ-sanan käyttö tässä yhteydessä on loukkaus työtätekeviä kohtaan. Kyllä se pakosta on vanhan ja vaivaisen ukon käpsehtimistä, torkahtelua, housuun pissaamista ja uneksimista "3 metriä korkeassa huoneessaan". Valehtelun voisi lopettaa muuten muistonsa rumenee.

Surullisia olivat Erkki Junkkarisenkin viimeisten lavaesiintymisten epäonnistumiset. Hänen olisi pitänyt lopettaa ainakin 20 vuotta aiemmin niin Keinumorsiankin soisi muistissa yhtä kauniisti kuin silloin ennen; "Minä keinussa kesällä kerran..."

8.2.2018

Karhuarmada kynsi kadulta lumipolanteen pari metriä korkeiksi valleiksi väylän kahta puolen. Kulki niiden jäljessä myös traktori alueauran kanssa tyrkkimässä liittymien kohdalta tukokset pääpiirteittäin pois. Sivukadun etelänpuoleinen rinneosuus on silti surkean kapea koska polanne ei kunnolla mahdu pientareille eikä talojen pihoihin. Suomalainen kaavakulttuuri ei enää ota huomioon, että yhä tällä korkeudella luntakin tulee.  Meidän kohdalla tontit ja kadun osuus ovat vielä vanhanaikaisesti väljiä, mutta siellä, missä on uudempaa rakennuskantaa, niin onpahan vain melkoisen ääliömäistä kaava-arkkitehtuuria rakentajan noudatettava.

Mutta mikään muu lajihan ei ruokamaitaan nukkumasijoillaan, pihoillaan, asvaltilla, pellillä, muovilla niin tehokkaasti peitäkään kuin ihminen.

Paholaisen päiväkirjan pitkä "ingressi" on jo kutkuttavaa luettavaa vaikka siinä toistellaan 1900-luvun alkupuolen tuttua historiaa. Rosenbergin päiväkirjan "metsästys" on ihan oma lukunsa. Minun luettavakseni se ei ole aiemmin sattunut. Eikä ole kerennytkään koska aika tuore tapaus alkuperäisen löytyminen on.

Paistoin lohenpuolikkaan "telineen" päällä tuliseksi lämmittämässäni takassa. Tulipa hyvä vaikka viimeinen käyttöpäivä oli eilen jolloin sen tarjouksesta ostin. Vakuumista kun pois nuljautin, niin haju oli jo vähän varpaanvälistä. Ei se silti Linkolan kuukauden hattuhyllyllä marinoitumassa ollutta kuhaa voita.

9.2.2018

Kalle Haatasen vieraana rikollisuudentutkija Matti Näsi. Mukava sananmuunnos: Nätti Masi.

Kemppisen tämän pvn epistola alkoi: ”Kun ihminen kieltäytyy uskomasta järkeään, hän tekee sen soveltamalla aatetta. Joistakin tulee mainioita aatteen miesten ja naisten hyväksikäyttäjiä.”

Sitä sitten jäin hetkeksi ritustelemaan.

Millä ihminen tuon vaikean päätöksen kieltäytyä uskomasta järkeään tekee muulla kuin järjellä?

Jos hän havaitsee järkiperustaisen toiminnan mahdottomaksi omille kyvyilleen, niin kuinka hän pystyy aatteitakaan käyttöönsä soveltamaan jos päässä ei ole lainkaan järkeä?

Entä millä järjettömien eväillä järjettömille sovellettaviksi tarjotut aatteet on synnytetty?

Naisten ja miesten hyväksikäyttöönkään ei kukaan kykene ilman järkeä.

Näille kykenemisille täytyy siis olla jokin muu selitys, tai järjellisen Kemppisen järjellä selitettynä kokonaan eri nimitys.

Mutu-nimitys ei kelpaa.

Psykopaatillakin on jokin, joka häntä ”johdattaa” tekemään taitavia harhautuksiaan, mutta jos se ei ole järjen johdatusta suunnitteluun ja toimintaan, niin mitä se on?

Onko ihmisen järjellisiksi nimittämissä toimissa yleensäkään koskaan ollut kyse järjestä?

Äly on osuvampi selitys, ollaanhan siitä valmiita luopumaan robottien ja koneiden hyväksi koska aivomme ovat kasvaneet niin suuriksi, että ne ovat vaarassa räjähtää.

Sitten kun älyn osalta prosessi on loppuunsaatettu, voisimme lähteä älystä vapautuneen järkemme kera vaikka marjaan jos ei oltaisi annettu älyn riipiä tätä planeettaa sellaiseen kuntoon, ettei marjametsiä enää ole.


Tänään on ollut hieman levoton mieli. Mutta koska syyt tietää, niin vielä aisoihin itsensä saa. Ei tule enää semmoisia holtittomia kausia kuin joskus, ja joista kirjoittamani merkinnät ovat nyt aloitteestani olleet privaatisti esillä. En minä niitä toilailuja enää hirmuisesti häpeä, pikemminkin surua lykkää puseroon sillä olisi tietyt aikakaudet voinut seesteisemminkin elää.

Kokemus, onko se hyvä jos se rikkoo niin paljon? Eikä vain itseään.

Ehkä suunta oli jollakin tavalla selvä jo lapsena sellaisten tapahtumien siementäminä, joista ei vieläkään saa täyttä, ehyttä lausetta kirjoitetuksi.

Valmistelin huomista Unimäen lämmityskeikkaa.

Ovella kävi "lämpöpartion" mies. Häädin sen pois huomauttamalla, että ovelta ovelle kaupankäynti kielletty.

Sipaisuja

                                                  (Rukajärven pääraittia 11.6.2014)
1.2.2018

Torstai, enkä toivoani ole vieläkään menettänyt. En tosin enää älyttömiä toivo, kunhan vain elämisen ytyä riittäisi tässä olemisen reiässä joka tärkeimmillään isänä olemista lienee.

Etelässä satelee pikkuisen lunta ja nyt ne siellä ovat hätää kärsimässä. Katsoin Niinistön virkaanastujaisapplikaatiot ja sohjussa näkyivät nappaskengillä herrat loikkivan. Applikaatio eli päällekoristelu sujahti ihan itsestään mieleeni koska uutuudenviehätystä ei presidentillisessä koreografiassa ilmennyt.

Minulle kelpasivat kuitenkin sekä puhenaisen että presidentin tarjoilemat sanalliset annit. Ne olivat moitteettomiksi hiottuja, puhujiensa näköisiä, takeltelua artikuloinnissa esiintyi vain toisella kotimaisella.

Kättelyseremonioiden seuraamisesta tulee joskus kummallinen olo. Niitä pariasataa paikalla ollutta käteltävää katsoessa tunki mieleen ne hirvittävät vesimäärät joilla kansainvälisiä diblomatiasuhteita ylläpidettäessä viemäreitä joudutaan huuhtomaan kaikenlaisen muun jätteen kärräämisestä puhumattakaan. Kerran elämässäni olen käynyt ulkomaisen diblomaatin residenssissä ja voi saatana sitä ruuan määrää mikä eräänkin avoimen aulan pöydillä notkui kesähelteellä kärpästen pilkutettavina, eikä syöjiä näkynyt lähimaillakaan!

G kysyi Vinhaa lattialla rapsutellessaan, että mitä sitten tapahtuu kun ihminen kuolee. Selostin niin kuin yleisen elämänkokemukseni tuoman näkemyksen mukaan asia eittämättä on: Kun kuollaan, lapioidaan multaa päälle ja muututaan mullaksi maan. Tai jos krematorion kautta kuljetaan, niin periaatteessa tulos on sama lyhyemmän hajoamisprosessin kautta vain.

Sukupolvien geeniketjun mukaisesti jatkun kuitenkin teissä lapsissa kuten itse olen jatkoa omille esi-isilleni ja -äideilleni. Niin on kaiken elollisen ollut alkuräjähdyksen jälkeisinä kehityksen miljardisina vuodenkiertoina ja niin on oleva niin kauan, kuin loppuräjähdys tulee, saarnaajaa mukailin aameneksi.

G sanoi siihen, että olisi se tylsää elääkin  ikuisesti.

E tuli myös kuuntelemaan ja puhe kääntyi uskontoihin, jumaliin, jeesuksiin ja enkeleihin. Sanoin, että raamattujen lempeimmät valheet ovat hyviä ja lohdullisia tarinoita jotka, jos niitä erehtyy järkevämmän lukemisen puutteessa lukemaan, voivat parhaassa tapauksessa pehmentää lapsesta aikuiseksi kasvamisprosessissa. Jos hurahtaa, niin kyllä siinä elämästä paljon hukkaan heitetään kun taivasten valtakuntaa odottamaan aletaan.

Vähän niin kuin joulupukin, on myös jumalilla aikansa milloin ne pitää haudata.

Puavo Väyrynen se taas "yllätti". Aikoo äänestyttää itsensä kepun puheenjohtajaksi. Siinä meillä häpeilemättömän narsistin perikuva.

Paistoin vuokaleipiä ja samalla haudutin purjolla maustetun silakkapadan uunissa. Myös huomisen ohrapuuro kerkesi hautua sillä aikana, kun tein yhden kirjoitushomman ja katsoin elokuvaa. Klo nyt ½-yö. Luen vielä yhden fb-keskustelun uudestaan, sitten aukaisen Politiikan juoksuhaudat-kirjan ja ehkäpä nukahdan nopeasti.

2.2.2018

Sain sähköpostia kirjailija Elina Sanalta. Asia koski Isän sota-kirjasta tekemiäni lukija-arvioita (20.1. ja 28.1). Vastasin viestiin. Myönnän tylyn ilmaisutapani ja olen pahoillani aiheuttamastani mielipahasta; olisi minulta riittänyt pelkkä maininta, ettei kirjan tyyli vetänyt. Ei se ole kirjailijan syy jos lukijalla ei sytytä.

Toisaalta ei-kriitikkona lukemisensa aiheuttamille minkälaisille tunteille tahansa ei mitään  mahda vaikka kuinka olisi kyse vakavasta, kirjailijalle itselleen henkilökohtaisen herkästä ja tärkeästä aiheesta. Faktojentarkistajaksi ei lukijan tarvitse ruveta. Tekstin täytyy olla itsessään sellaista, ettei ikäviä mielleyhtymiä synny. Tai vaihtoehtoisesti vaihtaa lukijalle lukupää.

Kirjoista saa olla sitä mieltä kuin on, ja tässäkin pidän pääni, ettei sotapäiväkirjanpitäjä-Yrjöstä ainakaan vetäväsanaiseksi kirjailijaksi olisi ollut (minun makuiseni).  Dokumenttikirjallisuuteen pitäisi suhtautua ... noh, dokumenttikirjallisuutena, tietynlaisten tunteiden yläpuolelta luettavana tekstinä.

Eivät Kansa Taisteli-julkaisujen tarinat kovin kummoisia kirjallisia elämyksiä koskaan olleet vaikka kuolemanvakavia kokemuksia sananmukaisesti sisälsivätkin. Lapsuuteni kotiin lehteä ei tilattu, mutta Armaalassa niitä joskus lueskelin. Eikä omiin lukumieltymyksiin ole kuuluneet Onni Palasteen tai Esa Anttalankaan kaltaiset sotakirjailijat. Hyvin äkkiä siitä kirjallisuudengenrestä eroon halusi, paitsi että Haanpää, Rintala ja Paronen kun ovat muutamat tekstinsä kirjojen sivuilla sodastakin parkaisseet, niin niiden lisäksi tarvinneeko muuta lukeakaan.

Elokuvien teon siitä aiheesta saisivat kyllä lopettaa. Rukajärven tie ja Talvisota-elokuvat saisi suohon polkaista. Ja nämä uusimmat tuntemattomat.

3.2.2018

Pakkanen on pysytellyt jo moniaita päiviä tasaisen varmasti 10-15 asteen välillä. Lämmitän vuoropäivin takkaa ja uunia, sähköpatterit ovat pienellä tai eivät lainkaan päällä, mutta koska eteisten ja märkein tilojen lattialämmitykset täytyy pitää päällä se nostaa sähkölaskun hintaa. Kuukauden sähkölasku talvikuukausina kieppuu 300-400 välillä. Vähintään puolet siitä on kuitenkin pelkkiä siirto- ja perusmaksuja, eli jos kulutusta katsoo, niin ei tässä taloudessa mitään sähkösyöppöjä olla. Toisaalta mitä vähemmän sähköä kuluttaa sitä suurempi on siirtomaksun osuus laskussa ja se tulee aina ihmetyttämään selittivätpä sähköpörssiyhtiöt mitä tahansa laskun koostumuksen hengestä. Ehkä se onkin henkimaailmaailman  tutotosta kun sähkökin on kovin näkymätöntä.

Hesarin Lauantaiesseessä Antti Majander kirjoittaa eilisiin kirjallisuusmietteisiini sopivaa tekstiä. "Romaani pysyy harvoin sille varatussa uomassa, eikä faktan määrälle ole ylärajaa", on otsikko. Juha Hurmeen Finlandialla palkittu romaani on Majanderin esseen pohjana. Itse en ole Hurmeen Niemeä lukenut, etten osaa kirjan sisällön puolesta kantaa ottaa, vielä. Hurme on siinä mielessä petollinen kirjailija, että hän erinomaisena esiintyjänä ja omaperäisellä äänellä artikuloijana tuo konkreettisesti myös äänensä tekstiin. Se ei aina ole pahasta, mutta Juhan kohdalla sitä vähän vierastan koska se ääni "kuuluu" tekstissä ylinnä.

Tuo Tommi Kotosen Politiikan juoksuhaudat-tutkimus on lopulta aika kuivaa tekstiä, mutta oleellisen kiinnostavimman sen, mitä ei ole aiheesta tiennyt tai osannut aiemmin hahmottaa, saa siitä selville juuri siksi. Kuuntelin Kalle Haatasen uusimman jossa vieraana oli tämä tutkijatohtori Kotonen.

4.2.2018

Sunnuntai, eikä sada vaikka laulussa väitetään toisin.

Tänään kävin Unimäessä. Vein kaksi 15 kg:n säkillistä auringonkukasiemeniä tinttien ruokinta-automaattiin. Oli siellä vielä edellisiäkin tähteenä, mutta läskinkinnakkeet ne olivat hakanneet melko olemattomiin. Tikkoja tuli siihen heti kolme pöllyyttämään siemeniä. Ne eivät oikein tajua, että pitäisi ottaa yksi jyvä kerrallaan nokkaansa ja hakata se kupuunsa. Teki mieli huutaa: Tikat saaakeli! Ei automaatissa olevat nokanreiät ole käpyjä!

Unimäen tietä ei oltu enää aurattu enää edes sitä sataa metriä mikä viimeksi. Olivat lastanneet rekkoihin kaikki sullipinonsa. Nyt nekin läjät lienevät "bio"liemiksi jauhautumassa.

Jäin kiinni tienhaaran lumimykkyrään, mutta oli lapio mukana, että sain auton irti. Joku oli ajanut moottorikelkalla ja sen tekemää uraa oli ihan hyvä kuljettaa pulkalla siemensäkit perille. Vinha oli mukana. Yksi hirvi oli kulkenut mökin pihan läheltä, muutamat jäneksen ja oravan jäljet näin.

Tullessa soitin Eskolle Suonenjoelle. Oli ostanut aurinkopaneleita 14 kpl ja akkuja 8. Aikoo laittaa Savon Voiman kaapelit katki talostaan. Minun pitäisi saada Unimäkeen samanlainen satsi energiantuotantovälineitä, mutta ei ole viittä tonnia sellaiseen laittaa. Ei edes viittä euroa. Pärjännee tuolla eelleenkin kaasun voimalla, ja puun.

5.2.2018

Tänä iltana kirrasi pakkasen 25 asteeseen. Kuskasin G:n jalisharkkoihin ja takaisin ettei hikisenä palelluta itseään. Oli ollut vähän huonot harkat tällä kertaa. Tai mieli jostain muusta syystä harmitukseen kallellaan. Lohdutin, että ei se aina mene niin kuin pulkka alamäkeen.

Katsoin poikien kanssa dokumenttielokuvan Anteeksianatamaton. Se kertoi Balkkanin sodan vankileirin julmuuksista tuomitusta vartijasta. Oli surullinen juttu. Tapaamansa uhrit eivät voineet miehelle anteeksi antaa. 2 kuukautta 18 vuotiaana vankilerin vartijana ja koko sen jälkeinen elämä pelkkää painajaista.

Voiko vastaavaa anteeksipyyntöä edes mielikuvitella niiden suorittavan, jotka ovat kaiken yläpuolella tälläkin hetkellä siunaamassa julmuuksiin johtavia sotia? Al-assad? Putin? Erdogan? Kadyrov? Jne. Jne. Jne.

6.2.2018

Valvoin viime yönä myöhään, niin kuin edellisenäkin. Oli ajateltavaa ja muutakin innoitetta. Lukemista.

Jörn Donner on kirjallisuutemme Paavo Väyrynen. Donner uhoaa, että tekee kirjallisia töitä niin kauan kuin peukalo heiluu ja Paavo aikoo pyrkiä yhteiskunnan napapaikoille vielä rollaattoria  työnnellen.

Rajattu kunnia Donnerin kirjalliselle elämäntyölle; se tuli vastaan sen Mammutin kohdalla, sen kirjan alkulehdillä.

Donnerin Perkele2, kuvia Suomesta-dokumenttia katsoi niiltä osilta joissa ohjaaja itse ei esiintynyt. Niillä kuvilla on mielenkiinnon paikkansa muutamien vuosikymmenten kuluttua vaikka taitaa tätä dataa kyllä olla jo niin paljon rullattu Telluksen ympärille, että sinne sekin viesti tukehtuu. 60-luvulla rakenneltu Perkele ykkönen viime syksynä uusittuna löysi luultavasti monen vanhemman ihmisen mielessä paikkansa.

Donner hukkasi viimeisen kirjansa menestyksen kirjoittamalla fiktiivisen rakkausromaanin puettuna väljään historiankaapuun. Olisi yrittänyt toisin päin ja vielä parempi, jos olisi jättänyt sen rakkauspurppuran kokonaan pois. Tai kustantajalla olisi pitänyt olla kanttia vastata Donnerin käsikirjoitukseen: "Valitettavasti käsikirjoituksenne ei sovi tämän vuoden kustannusohjelmaamme. Kiitos mielenkiinnosta yhtiötämme kohtaan."

Yle ykkösellä on jälleen mainio Kaisa Pulakka-sarja. Tällä kertaa hän ja Pietari Kylmälä ovat paneutuneet kulttuurin seksihistoriaan. Sopiva katsaus menneisyyteen näinä seksuaalisen ahdistelun purkuaikoina. Kuuntelin Areenalta kaksi jaksoa. Niitä on julkipantu nyt neljä kahdeksasta.

Sipaisuja

                                    (Venäjän Karjala; Jessoilan kulmilta 25.6.2014)
26.1.2018

Yhä meinaa 2017 kirjautua vuosiluvuksi.

Suomelta meni viime vuosi satasta ajellessa, estoitta, jarruitta. Vuoden vaihtuessa survaistiin terapiavaihde 1918 pykälään, ja vauhti senkus kiihtyy! Seuraavan uudenvuoden tienoilla rynkytetään viimeisetkin vihanlippaiden patruunat historian pehmusteisiin.

Voiko ihmisessä perintönä piilevää "viha"ominaisuutta koskaan oikeasti nipsaista geenirimpsuista pois? Elämässä vallitsee vahvimman laki vaikka "hevosellekin valjastaja löytyy". Luonnonvalinnasta tulee normaalia kun elintilanpuute, nälkä ja muut katastrofit alkavat sanella henkiinjäävien määrät. Kehittyneetkin kulttuurit ovat musertuneet aikojen saatossa tämän tosiasian edessä. Nykyinen hyvinvoinnissa elämisemme jossa heikotkin koetetaan huomioida, on siis vain yksi, lyhyt rupeama katastrofien välissä, tosin nykyisenkaltaisen hyvinvoinnin laajuudessa ennen kokematon.

Laskun maksuun emme osaa silti varautua vaikka dokumentoitua kokemusta olisi. Tieteen, tutkimuksen ja argeologian tulokset eivät laajempaa massaa kiinnosta. Todisteena tästä muovilla ja myrkyillä kyllästetyt vedet, metsät ja saastesumuinen ilma, jota se itsekin keuhkoihinsa ryystää.

Ja sitä paitsi yhä vain diktaattorin päämääränä on kullattu arkku eikä sellaiseen loppuun päädytä ilman nöyriä alamaisia.

27.1.2018

Vakiosalaattini koostumus, jonka tänään punnitsin ja hinnoittelin:

Kiinankaali
Tuorekurkku
Tomaatti
Paprika
Ananas
Appelsiini
Omena
Punasipuli
Valkosipuli
Purjo
Pellavansiemen
Kasviöljy

Yhteensä 2,1 kg. Hinta 5-6 €.

Riittää kolmeksi päiväksi. Säilyy jääkaapissa, tiiviisti suljetussa astiassa vaikka 5 pv. Paranee vain loppuuaan kohti.

Kauppojen salaattibaareissa kilohinta on n. 15 €. Ja mitä kasviksia ne öljyissä liotetut fetajuustokuutiot tai tonnikalanpalat ovat?

Sota nukkuu, mutta sillä on toinen silmä auki, sanottiin ranskalaisessa keskitysleiridokumentissa.

Yön tyynyksi katsoin psykedeelisesti vaikuttavan elokuvan Saulin poika!

28.1.2018

Kysyttiin näkökulmieni pessimistisyyden perään. Vastasin: Näkökulmani elämään yleensä on maanmyötäinen. Sen tasaisuushan on harhaa kuin Pohjanmaan lakeudet; ojien ylitse loikintaan täytyy sielläkin varautua. Olen myös kokenut, että aniharvalla elämä tasaisen myötäisenä rullaa. Ja vaikka rullaisikin, niin hauta siellä edessä odottaa jonka väistämättömyys monia kauhistuttaa.

Nyt on kirjoja joita lukea. Tommi Kotosen Politiikan juoksuhaudat, Robert K. Wittmanin/David Kinneyn Paholaisen päiväkirja ja Hedi Friedin Kysymyksiä joita minulle on esitetty keskitysleireistä.

Elina Sanan Isän sota-kirjan lukupettymys harmittaa edelleen, varsinkin kun en pääse selville siitä, että syntyykö sitä kohtaan tuntemani vastenmielisyys vain omassa päässäni vai onko teoksessa oikeasti niin paljon mustaa pumpulia, että koko kirja menee valheen piikkiin? Sen esittely- ja myyntipuhe väittää, että "tarina on tosi" eivätkä lehtien myötämieliset kritiikitkään tue omaa näkemystäni ollenkaan. Hautaan kirjan tämän merkin alle ?

29.1.2018

Aamun paras: Kari Enqvistin kolumni radiosta.

Eilen päättyneiden pressanvaalien mediajauhanta kuulostaa jo, kuin toimittajat, tutkijat ja kommentaattorit olisivat hiekkaiseen rinteeseen nelinkontin mahaansa myöten hierautuneet. Median mielestä surkeat vaalit kun otsikoiden täytteitä ei irtoa vaikka kuinka pilkankirveillä jyystäisi. Ja kun homma sujui livakammin kuin koskaan Strömsössä.

Voi toimittajaparkojen tylsää elämää!

Paskempi homma se, että Väyrynen ja Huhtasaari niinkin kärkeen kiilasivat. Ajattelemattomuuden barometrissa tälläkin tuloksella on käyränkärkensä. Samaa voi arvella myös Niinistön prosenttien äärellä. Missä äänestävän väestön harkinta? Aina joku vie, mutta silti väitetään omilla aivoilla ajatellun.

Pelkästään omiin aivoihin turvautuminen ei riitäkään. Tarvitaan monien aivojen ajattelujen tuloksien analysointia näillä omilla aivoilla. Lukemista, lukemista, lukemista. Harkintaa. Silmät ja korvat auki kulkemista, aivopyykkien välttämistä. Ehdotonta jyrkkyyttä välttelevää omapäisyyttä. Herkkyyttä. Tuntosarvia.

30.1.2018

Radion tämän aamun kolumnistina Aleksis Salusjärvi. Tyhmyyden lisääntymistä harmitteli. Ei ottanut puheeksi tyhmyyden haittojen lisäksi sitä, mitä hyötyäkin sen lisääntymisestä saattaa seurata.

Aleksis on ehkä väärässä. Ei ihminen tyhmistynyt ole: Ihmisen ajattelunkyvyille vain ovat rajat tulleet aikoja sitten vastaan sektorilla, jossa on viisaasti ajateltu ja saatu ajattelun avulla aineettomia tuloksia, jotka ovat auttaneet aineellisen olemassaolon ymmärtämisessä.

Aineellisten asioiden äärellä sen sijaan ihmisten kyvyt  ("viisaus") ovat lisääntyneet. Tosin kyseenalaisten kykyjen, sillä nyt käytetään koko kropan sijaan vain sormenpäitä aivojen jatkeena.

Nykyihminen kykenee  tekemään jo paskastakin kultaa, mutta ei harkiten ajattelemaan, mitä sen ihmeen saavuttaminen on biosfäärille maksanut. Ja tulee yhä maksamaan.

Koululla P:n valinnaisaineilta. Ruksaillaan Wilmassa lomake huomenna.

Paistoin verilettuja. Vain itselleni ja Vinhalle ne kelpasivat.

31.1.2018

Näin unta, että osallistuin Savonlinnan oopperaesitykseen tanssijana. Polveen koski ja koetin välttää lavalle joutumista. Eteeni heitettiin hyrrä jonka perään Jorma Hynninen minut komensi kirmaamaan.

Hyrrä, joka muistutti pikkurontelin teräsharjalaikkaa kieri lavalta kivisen linnan kiviselle käytävälle ja ovesta kivisten kynnysten ja kivisten rappusten ylitse pomppien kivillä aidatulle nurmelle ja mäentöyrästä alas joenrannan pajukkoon jonka ruohikkopälvillä sekoili ihmisiä läjittäin juomassa ja naimassa. Piikikäs hyrrä oli töksähtänyt jonkun paljaaseen pakaravakoon. Jäin sitä kampeamaan irti käteeni paiskatulla sorkkaraudalla. Siihen päättyi uneni ja samalla ainoa oopperalavarooli josta ei edes valveillaollen ole tullut haaveilleeksi.

P valitsi teknisen työn, kuvaamataidon ja ATK:n. Myös viisi vara-ainetta piti ruksata. Yksi oli käytännön englanti.

Katsoin Areenalta Teotihucánin salaisuus-dokumentin. Päällimäinen miete on, että hyvinvointiyhteiskunta on ollut jo 2000 vuotta sitten mahdollinen, mutta kun luonto kääntää kylkeään putoavat kirput sen kyljeltä tuhoon. Miten käy lähivuosina kun ihmiskirput ovat kaivelleet luonnonkyljet koloille itse?

Mediassa juttu Oklahoman kaivoskaupunki Picherin autioitumiseprosessista, luontoon lasketuista myrkyistä, sairastumisista jne. Ovatko tämän kaltaiset uutiset tulevien medioiden arkipäivää kaikkialla maapallolla?

                               (Säpsän kylä jonka mäntykankaalla kohtasin karhun kun teltanpaikkaa etsin)

Sipaisuja

                                                         (Kostamus 9.6.2014)
20.1.2018

Selasin valokuvia polkupyöräretkeltäni Venäjälle (2014). Niitä on puolentoistatuhatta, tai kaksituhatta, en muista. Julkaistu omassa Kivaniemi ykkösessä joitakin satoja ja parissa lehdessä muutamia kymmeniä. Rahakkaita diilejä en niillä ole tehnyt.

Alanpa laittelemaan julkaisemattomia näkyville sinne tänne vaikka ei tämä jo metrejä paksulla valokuvakerroksella kuvitettu maailma otoksiani kaipaakaan. Mutta eihän ihminen enää osaa edes multakasaa katsoa multakasana, kyllä se valokuvana tai videona pitää kokea!

Hesarista soittivat 19-20.6.2016 keskellä yötä kun 14 kesäleirillä ollutta lasta hukkui Venäjän Karjalan Säämäjärven veneturmassa. Halusivat valokuvan jonka olin julkaissut blogissani siitä järvestä ja vielä aiheeseen sopivan myrskyisen. Jostain syystä luvattua palkkiota ei koskaan tililleni kirjautunut.

Säämäjärveltä:  http://kivaniemi07.blogspot.fi/search?q=Jessoila

G kuumeessa: 39,3! Hourailessaan mylttää petivaatteissa, mumisee, mutisee, älähtelee. Omppumehua oli toive kun kaupassa kävin, mutta jo hajusta ylen antoi. Vettä lipittää ja pian pois senkin yökkää.

Churcill-elokuva BRexissä. Näyttelijätyö oli kelpoa, mutta miksikään supernerokkaaksi luomukseksi movieta ei voine luonnehtia. Tuli sikarinihvinen olo elokuvasta.

Sianlihakäristyksellä, viskillä ja sikarinsavulla marinoitu alkuperäinen Winston eli vanhaksi kuin tervassa uitettu savolaismallinen puuvene.

Elina Sanan Isän sota (2017 Siltala) on pantava pettymyshyllylle. Osasepitteeltä vaikuttaa. Löysää tekstiä. Kriitikot ovat nielleet kirjan sisällön varsineen nakkoineen. Varsinkin niistä rintamapäiväkirjoista puuttuu kirjoittajan oma ääni! Löytyy myös epäloogisuuksia joita ei päiväkirjoissa kehnommallakaan kirjoittajalla esiinny. Lie Elina-tytär arkistokaivelujensa perusteella tarinoinut muutamien isänsä muistiinsutaisujen ympärille koko tarun?

Voi olla, että räksytän aiheetta, mutta kehno on kehnoa eikä se kehumalla paremmaksi suttaannu.

KS:n Turunen on Isän sodan 12.9.17 pumpulihanskat käsissä arvostellut. Kliseinen on jo otsikkokin: "Isän sota on kirjoitettu sydänverellä". Kalevassa, Turun Sanomissa, Aamulehdessä kirjaa ei ole mainittu, mutta Seurassa on juttu kirjailijasta itsestään teoksensa kera. Hesarin arvostelu pitää käydä kirjastosta kaivelemassa kun ei paperilehden tilaajana kaikkiin artikkeleihin ole lukuoikeutta vaikka ne paperilehdestä olisi joskus lukenutkin, ja maksanut.

21.1.2018

G edelleen kipeänä.

Pakkanen kirrasi viiteentoista. Rastaita yhä pihlajanmarjoja korttaamassa. Niille kelpaa myös orapihlajan myrkylliset marjat. Tuomista ne ritustelivat  jo syssymmällä marjat kupuihinsa. Rastaiden tovereina lennähtelee myös tilhejä. Rusakot kiipeilevät lumipenkkojen päältä samoille eväille öisin. Kolasin lumitönkyrän ihan niitä varten yhden, korkeksi kasvaneen yksittäisen orapihlajan juureen ja jo olivat asialle älynneet. Siitä saisi helposti jalkanarulla Vinhalle raakaravintoa jos viitsisi.

Hesarissa juttu Tukholmassa asuvasta, 93 vuotiaasta Hèdi Friedistä Hän on viimeisiä elossaolevia tuhoamisleireiltä selvinneitä. Häneltä on suomennettu kirja "Vastauksia kysymyksiin joita minulle on esitetty keskitysleireistä". Tilasin kirjan Suomalaisen verkkokaupasta. Koska minulla oli vielä yli 20 euroa jäljellä jouluksi saamassani lahjakortissa tuli ostoksen hinnaksi 5,90. Kuuden-seitsemän maitolitran hinta!

Kadun toisessa päässä oli viime viikon alussa pieni tulipalo ok-talossa. Siellä isäntä oli ratkennut juomaan jo muutamia viikkoja sitten ja kai se jotenkin kaurapuuronlämmityksen kanssa töpelsi.

Naapurin Arvo oli katkaissut jalkansa ja joutunut sairaalaan. Oli sanonut, että hänpä ei varmaankaan enää täältä kotio tule. Siinä menee sitten viimeisiä Suomussalmen Kiannanniemen alkuperäisasukkaita jotka kokivat talvisodan alun ja evakon.

Toisen tasakattoisen tiilitalon hankala Jorma oli kuollut hoivakodissa syksyllä.

22.1.2018

Yhä vain G kipeänä. Säikäytti aamulla kun oksentaessa holahti verta kahvikupillinen vatiin. Soitin heti sairaanhoitajan vastaanottoon, mutta ei sieltä kukaan joutanut puhelimeen. Miesääni lotikoitteli nauhalta moneen kertaan samat litaniat asiaankuulumattomista asioista ja vasta kahdeksan jälkeen soittivat takaisin. Kerkesi kuitenkin selvitä, että veri olikin nenästä lähtöisin. Laitoin vedellä jatketuun mehuun pikkuisen suolaa ja sitä koetan tarjoilla oksennusten väliin. Apteekin suolalitkut maksavat turhan paljon ja puolet niistä jää vanhenemaan

Mullakin mahassa kiertää ja heikottaa. Jaksoin kolata vajaat puolet pihasta. Lumi on kuin leivinjauhetta, sitä tuli kymmenisen senttiä.

Turkin täysmulkku Resepti-Erdogan pani armeijansa hyökkäämään Syyrian puolelle kurdien kimppuun. Hiekkaerämaat ne vain verikastelua kaipaavat, ei niitä sen suunnan tappamistalkoita muuten voi ymmärtää.

Katsoin Areenalta Elser-elokuvan. Se on kertomus Hitlerin salamurhaa v. 1939 yrittäneestä puusepästä jonka rakentaman aikapommin jytkähdys myöhästyi 13 minuuttia kun Hitler-perkele muutti aikataulua pahimmoilleen.

23.1.2018

Heräsin puolipainajaisesta: Sadistitohtori, kidutettava potilas, putkimies, käsipumppu, letku ja klemmari, punaisia toukkia kirjan välissä, makkaransiivutusta sirkkelissä ... ...

G jatkaa sairastelua. Nyt ei enää okseta ja söikin vähän. Aamulla sanoi, että mielessä pyörii paistettu kana ja pizza. Ostin kaupasta pienen pizzanlättösen ja keltaista jaffaa. Ne G sai pysymään sisällä ja iltapäivästä jaksoi jo vähän läksyjä tehdä. Kauppareissulla kävin koululla ja toin niitä vinon pinon.

Tämä viikko ollaan keskenään myö miehet!

Kävin äänestämässä. Kahden ehdokkaan välillä heitin mielessäni lanttia vielä kopissakin. Klaava voitti.

24.1.2018

G vielä tämän päivää lepäsi kotona. Jospa hän huomenna jaksaisi kouluun. Melkoiset määrät kerkiää tulla rästitehtäviä kun viikonkin on poissa. Itkun kanssa niitä teki, mutta niin vain olivat iltasella valmiita. E ja P jeesasivat matikassa.

Laitoin ruuaksi paistettua kanaa ja keitinpottuja. Salaatteja tein. Joka aamu on ollut ohrauunipuuroa.

Kuuntelin arkistonauhoja Ardn Pekurisesta, teloitetusta aseistakieltäytyjästä. Sitten luin artikkeleita äärioikeiston lyhyestä ja takkuisesta historiasta. Niistä on Tommi Kotonen tehnyt tutkimustakin. Kirjan nimenä on osuvasti Politiikan juoksuhaudat. Pitäisi saada luettavakseen.

25.1.2018

Näin unta Armista. Syytti minua jostain tekosesta jonka arpea hän saa kantaa lopun elämäänsä nahkassaan. Oliko syytteessä perää, niin se jäi unen oikeudenkäynnissä edelleen epäselväksi niin kuin syytteen aihekin. Ehkä syyte kuitenkin piti paikkansa, sillä muistan, että hänelle oli aika kova paikka kun sormenpään kokoinen arpi jäi "nättiin napaan" kohdun ulkopuolisen raskauden tähystyskaavinnasta. Olisiko uni käsitellyt sitä? Jäi siitä suhteesta arpia minuunkin, mutta nehän eivät näy.

Lunta putosi pilvistä runsaanlaisesti. Iltapvllä suvesi ja oli raskasta kolailla. Naapurin Ristolla ainoa käsikin alkaa olla finito niin lupasin kolata sen tiensuun auranjäljiltä ainakin. Ja vaikka pihan jos ei enää kykene. Sitkeä mies se on. Vuonna 1969 häneltä vasen käsi on irti repeytynyt, mutta ei ole tahtia haitannut.

G selviytyi koulupäivästä hyvin vaikka sellainen rylläkkätauti oli takana. Ei se minuun onneksi iskenyt, eikä muihin miehiin. Äet pääsee huomenna kotiin.

Valtakunnansyyttäjä Matti Nissiselle antoivat tänään potkut. Sai sakkotuomion nepotismista vaikka syytettä ei sillä nimikkeellä ole virallisesti esitettykään.

Miksikähän politiikan puolella ei myös olla yhtä tarkkoja toimissaan tolskaavien kanssa? Puolustusministeri J.Niinistölläkin on skinhead-tausta, mutta niin vain sille marsalkanasauvaa ollaan tarjoamassa huomisen "uhkien" torjuntaan. Eivät ne hänen sympatiansa äärioikeistoon ole minnekään kadonneet. Hänen poliittinen alkukotijärjestönsä toiminta on nyt kriminalisoitu, mutta ei sillä silmään tökitä tätä sotahaukkaa millään tavalla.

                                                            (Lietmajärvi 10.6.2014)

Sipaisuja

15.1.2018

Mauno Koivistolta postuumisti julkaistuja muistiinmerkintöjä (1982-1994) koetin välipalaksi lueskella. Merkinnät ovat kyllä tietopuolisia ja runsassanaisia, mutta selailuksi jääpi koska kiinnostavat tarkastelukulmat pyöristyvät poliittisen jahkailujen höylässä. Mites Manu itse sanoikaan sanottaviensa sanomisen osaamisesta? Puoluetoverinsa Erkki Tuomiojan merkintöjä lukee Manun merkintöihin verrattuna paljon sujuvammin.

Hitlerin koplasta parit tyypit vielä aivoihin tiivistelemättä, eli Goebbels ja Hitler itse.

Näistä paristakymmenestä Eva Braunin voisi yksinkertaisuutensa takia jo vähemmälle huomiolle jättää vaikka kulissien koristeilla aina jokin merkitys on historiassa ollut. Ko. metodilla toimitettuun dokumenttiin se ehkä vielä kuuluu, mutta että olisiko hän erityisesti korotettavissa koplan jäseneksi, niin se vähän tuntuu väkisin väännellyltä. Ei neiti Braun tainnut edes Berghofin huvilanterassilla letunpaistoon natsiherroille kelvata.

Koplan kaksi muuta naisjäsentä ovat kyllä sijansa "ansainneet". Elokuvaohjaaja Reni Riefenstahl eritotenkin sillä vaikka hän Puolassa vielä oksentelikin juutalaisten pahoinpitelyä ja murhaamista seuratessaan, niin myöhemmät toimet natsien valtakunnassa osoittavat, että periaatteessa hänetkin olisi pitänyt Nùrdbergissä hirttolavalle taluttaa. Hänen ansionaan historiaa tutkiessa ovat ainoastaan hänen elokuvansa, mutta ei niitä olisi humaani ihminen kyennyt loihtimaan.

16.1.2018

Vaikka ihmisaivojen rakenne toimintakäyrineen on tieteenvälinein kuvannettu ja selostettu biljoonasosatarkkuudella, tohdin silti ajatella niiden maailmaanvaikuttamisia ilman röngtenkatsettakin. Onhan ne jonkinlaiset täytteet minunkin luisessa kallossa.

Voiko ihminen (aikuinen) siirtyä oman itsensä ulkopuolelle tarkkailemaan omaa itseään ilman, että keskittyisi peilikuvaansa?

Vähälläkin käytöllä  ulkoinen kuori rapistuu elinkelvottomaksi paljon aikaisemmin kuin runsaasti käyttöä kokeneet aivot.

Mitä kapeammalle aivojen tiedonsektorille älykkyys yksilöllä keskittyy sitä epäinhimillisemmin hän kokonaisuuksien kanssa saattaa toimia.

Kun ihminen tutkii ja mittailee aivoillaan aivojensa potentiaaleja kykyjä, niin kuinka on jääviyskysymyksen laita?

Ihmisaivot jaetaan toimen ja tunteen puoliskoiksi. Eräänlainen jakomielisyys on siis periaatteessa normaalia terveyttä.

Kun kirjoitan, tunnen olevani eri ihminen kuin se, joka asioista puhuu. Voin myös laittaa ruokaa samalla kun luen tai kuuntelen radiota. Mutta jos kuuntelen asiaohjelmia lukemisen aikana, molempien anti menee sivu suun. Jos taustalla soi Haydnin symphony nro 34 niin kuin parhaillaan, voin ajatella ja kirjoittaa, mutta jos murjaisen levylautaselle Eppu Normaalin baarikärpäsen törmäävät aivoissa järjestystä hakevat lauseet välittömästi brutaaliin tupakansavuun.

17.1.2018

Eilen Kaliforniassa paljastui jälleen kauhufantasiateollisuuden juuritarpeiksi perhetragedia. Sanankaan lausuminen puoleen tai toiseen on turhaa koska kyllä jo tähän ikään on ymmärtänyt, mihin kaikkeen vain ihmislaji kykenee. Inhottavien tragedioiden paljastumisten jälkeen suurinpiirtein kaikki ryntäävät tuomitsemaan teot, mutta harva pysähtyy kesken ryntäyksen sen ajatuksen valtaamana, että se voisin olla minä, se julmuri!

Se kun on yksi naksaus vain, sanoo moni syylliseksi todettu puolustukseksi.

Nyt spekuloin jälleen äänestämis-aiheen parissa.

Eilen illalla, katsoessani Merja Kyllösen esiintymistä presidenttipelin korttienpaljastusnäytöksessä käväisi mielessä, että taidankin äänestää häntä. Yön ylitse nukuttuani en enää tuntenut samoin. Kyllönenkin on vain yhden lajin agitaattori ja jos ei maailmankuvaansa laajenna, sanomansa jää kapealle populisminkaistaleelle politiikan moottoritiellä.

Saulille en tule ääntäni antamaan, enkä Puavolle Matista puhumattakaan. Eikä päätökseni johdu siitä, etteikö heistä jokaista presidentinliekaan valvonnan alle poikkeusta tekemättä saisi kytkettyä.

Yleisellä tasolla pohdittuna ja toisiin olosuhteisiin kuviteltuna Saulin kannatuksella varustettu on vaarallisin illuusionluoja kansakunnan johtajana. Henkilökulttiin Niinistöstä presidenttinä on äärimmäisen lyhyt matka. Gallupp-grafiikalla luettuna se on jo sitä. Ilmiön totaalinen toteutuminen olisi diktatuuri. Suomessa näillä ajanhehtaareilla se on tietenkin naurettava ajatus, mutta ei siitä kauaa ole, kun yhden ainoan Kekkosen yhdellä ainoalla lauseella saattoi olla dramaattisia vaikutuksia asioihin ja ihmisiin.

Sitäpaitsi muistan Sauli Niinistön tupajumikannan joka ei pelkästään tupajumeja edes koskenut, enkä siis usko hänen siitä kannastaan yhtään lipsuneen.

Kaverini Kittilästä sanoi äänestävänsä Nils Thordvaldia. Ajattelin hänen vain kureilevan koko äänestysasialla, mutta toisaalta kun ajattelee tarkemmin, voi Nils Lapista kahmiakin tukun ääniä jo saamelaiskysymysten vuoksi. Vähemmistöähän hän etelässäkin edustaa. Itse en häntä äänestä ja selitykseksi saa kysyttäessä riittää vaikka hänen sukkavalintansa.

Tuula Haataisen numeroa en osaa kuvitella myöskään äänestyslippuun piirtäväni vaikka tasaisesti esiintyvänä asianaisena ei mikään vastenmielisyys olekaan.

Äärioikeistolaisen ehdokkaan nimeä en lausu sillä hänen puolestaan en halua olla todistamassa alennustilaa, johon ihminen tässä tiedonsaannin maailmassa voi vajota valtaan pyrkiessään.

Jäljelle jää siis Pekka Haavisto jota myös olen ruvennut mielessäni riisumaan vihreän hymypojan maineestaan. Kyllä sieltä raaputettaessa se Pekka Pyrkyrikin paljastuu. Eikä vihreydestä hänen yhteydessään kannata puolta sanaa lausua joka olisi muihin ehdokkaisiin nähden poikkeava erityispiirre johon pukeutua, tukeutua, tai ripustaa hirttoköytensä.

Pyrkipä ihminen ihan millaisiin päämääriin hyvänsä, ei niihin pelkällä jaloudella päästä.

Jos ehdolla olisi edesmenneen Vaclav Havelin kaltainen ehdokas, hän saisi ääneni vähiten kakostelematta. Hänenkään kaappia ei tutkijat ole vielä nurin kääntäneet, mitä hävennevät?

Mieliä pestään toistamalla alati, että Suomessa presidentinvirka on seremoniallinen. Sen alle voidaan silti kätkeä asioita, joita ei haluta kaikkien hoksaavan. Eli kysyä täytyy: Onko pelkkä seremoniallisuus tosi, kun armeijan ylipäällikön manttelikin pukukaapin hengarissa roikkuu?

18.1. 2018

G oksennustaudissa. Kävin hakemassa koulusta. Kevyttä lunta satoi viisi senttiä. Lehdessä juttu yksinäisyydenkokemuksista. Sitähän tämä on, joukon seassakin.

Juuri päättämässäni kirjassa on Hitleriltä amputoitu 10 alkupäänvuotta pois. Onko tällä virheellä mihinkään vaikutusta? Ainoastaan jossitteluun siitä, miten nuoremman Hitlerin elintilanhamuamisten kanssa olisi käynyt. Jos elämänkarensa toisenpään amputointiattentaatit olisivat onnistuneet, olisiko jotain jäänyt tapahtumatta?

Kirjan lopettava lause olisi hyvä pitää mielessä: "Jos uusi Hitler joskus tulee, hän tuskin saapuu hanhenmarssia marssien, natsitervehdyksiä tehden sekä Sieg Heiliä ja eläköötä kansallissosialismille huutaen."

Vuoden alusta Hesarin toimittaja Heikki Aittokoski "julistettiin" lehden tulevaisuuskirjeenvaihtajaksi. Ryhdyin tavoistani poiketen seuraaman häntä fb:ssa. Kommentoinkin kun aihetta ilmaantuu. Ei siitäkään hyötyä liene, mutta lie hapate peukkujen ja hymiöiden taikinassa paikallaan.

Nyt illalla telkkarissa vuosi 1918.

19.1.2018

Äetin käyttö Kaksilla. Kaupasta maitoa ym. G lievässä kuumeessa, ei okseta enää, mutta yöllisen rylläyksen jäljiltä hauraana makoilee, nukahtelee. Päätäkin sanoi kivistävän.

Luin, että Kunnaksen Koiramäen Suomen historia on 2017 myydyin teos. Juha Hurme kiilasi kaunokirjallisuuden kärkeen ja Jenni Haukio  kokoamallaan runoteoksella (sic!). Lisäksi tuo, että jonkun jääkiekkoilijan elämäkerta reisii myydyimmän Tietokirjan nimikkeeksi kertoo paljon kansakunnan aivojen tilasta.

Kauppareissulla ärsytti lööppi jossa kekkuloitiin Jari Sillanpään turpavärkillä kun se sattui ratista käryämään. Oksettaa tämä kulttuurimme nykytila!

Hesarin lukijapaneeliin laitoin osallistumisilmoitukseni, mutta kun nyt jo toisen kerran tuli sähköpostiin kysymyskimara siitä, mitä sen ja sen mainoksen sijoittelusonnasta olen mieltä, niin enpä kehtaa enää vastailla kun ei eka vastaukseni riittänyt. Kirjoitin sinne yksiselitteisesti, että kaikki mainossaasta ärsyttää valtavasti ja häiritsee vakavasti lehdenlukuani. Turhahan markkinatutkaimen jalustaa on potkia kun ei edes omat nilkat siitä kipeydy. Ei ne tosissaan yksittäisten poikkitelaisten mielipiteitä ota jos maksava massa ei samaa mieltä ole. Jonain päivänä lopetan lehden lukemisen rivienväleihin tunkevien, vilkkuvien mainosvideoiden takia.