Marraskuu 2015, viikonloppumerkintöjä

14 pv lauantai

Nat...nat... nat... natt...rhyymmssrumm rum RUMPS!

"Tämä on ylimääräinen uutislähetys. Ranskassa, Pariisissa on meneillään vakava terroriaalto. Ranskan rajat on suljettu. Presidentti Holland on julistanut maahan yleisen hätätilan..."

Kun viimein saan itseni täysin hereille, käsitän, että olen Unimäessä, pikkuhuoneen sängyssä. On pilkkosen pimeää, vain auki jääneen patteriradion pieni punainen silmä tillottaa mustan keskeltä. Ryminä, johon heräsin, oli jyrkältä peltikatolta kerralla alas humahtanut suvilumi. Ja vaikka sitä ei ollut kuin korkeintaan viisi senttiä, se isolta alalta luiskahtaessaan pitää aina yllättävän kovan äänen. Kun tyttäret olivat pieniä ja säikähtivät lumenruminaa, piti mennä yläparvelle viereen ja selittää, että Anu ja Mari ne siellä vain mäkeä laskevat. Siitä tuli lopulta ajankin patinaa kestävä vitsi joka kerrotaan aina uusille mökissä nukkujille.

Mutta nyt pimeydessä, syvään uneen yhdistettynä, Ranskasta kantautuviin terroriuutisiin ja viime kuukausina saamiini epämiellyttäviin viesteihin, joita nukkumaan mennessäkin sattumalta mietin, pelästytti minut todella pahasti. Piti metriä pitkän puolukkasurvinnuijan kanssa käydä ulkona katsomassa, että ääntenpäästelijä varmasi oli vain lumi.

Eikähän se uni nyt tule. Keitän kahvit ja mietin kuulemiani uutisia. Eipä niihin ole mitään muuta sanottavaa minulla, kuin että sydäntä kylmää, Euroopassa kontrolli tiukkenee ja monelle syyttömällekin koittavat painostuksen ajat jahka vähänkin epäilyttävien piiriin kuuluvien kuulustelut aloitetaan.

Rasistit kaikkialla saavat propagandaleivoksiinsa jauhoja. Suomessa halla-aholaiset parkaisevat kuin yhdestä suusta: Mitä me on sanottu! Mistä on varoitettu! Ja heidän tyytyväisyytensä on suurta. Jokainen tummanaamainen saa olla nyt varuillaan. Ja puolustajat, jotka kehottavat malttiin.

Syyllisiä terroriin on kuitenkin vain kourallinen maailman hätääkärsivien miljooniin yksilöhin verrattuna.

Mukaani otin luettavakseni Matti ( eikäku HANNU korj. 17.11.15 koska lukijamikiseditori huomautti: lue kommentit) Mäkelän "Muistan, Otavan aika"-muistelukset ja sen lukemiseenhan illasta nukahdin. En kyllä itse muista valonäpistimien irrottamista akunnavoista. Olisinko nukahtanut ja hätkähtänyt sen verran horteeseen, että olen ne hapuillut irtaalleen ja painunut takaisin unen syvyyksiin?

Nyt tulivat klo 2:n normaalit uutiset joissa selostettiin lisää Pariisin tapahtumia, Jonkun konserttisalin lihanleikkuu kalashnikoveilla jatkuu vielä. Siellä on panttivankeina satoja ihmisiä. Poliisi valmistautuu rynnäkköön.

Mäkelän kirjasta poimiskelin sivulta 40 alkaen häiritsemään pakkaavia virheitä joita on yllättävän paljon entisen kustannustoimittajan kirjaksi. Puolustautuvat tietenkin, että sehän on laitteiden vika. Eihän manuksia enää käsin ja tervein silmin tarkistella, vai? Olen kerännyt jo melkoisen sivumäärän, joissa virheitä havaitsin. Hannu Mäkelän silloinen esimies Paavo Haavikko kääntyilisi haudassaan jos tietäisi: 40, 50, 58, 84, 86, 93, 94, 106, 109, 112, 130...

Sivun 94 virhettä kylläkin  mietin, koska en tiedä, olisiko kustannustoimituksen piirissä sektio-sanalla joku slangimerkitys. "Oppikirjaosasto on perinteisesti se, jonka varaan kustannustoiminta on vielä tuolloin voinut luottaa ja sitä sektiota vetää Veikko Siiskonen, ... ..." Luulisin kuitenkin, että on tarkoitettu sektoria.

Sivulla 106 oleva kömmähdys(?) on hauska: "... ..., mutta Kekkonen osaa taiteilla naapurin kanssa, hän käyttäytyy kuin ikiaikainen patruuna: juo töitä kotiin."

Kirjallisuus on kauttaaltaan nykyään virheiden täplittämää. Kertoo jostakin, mutta pelkästään välinpitämättömyyden aikakaudestako?

Nämä tuntuvat nyt pieniltä murheilta Pariisin rinnalla, mutta entä kun juuri tapahtuneista terrotiteoistakin kirjoitettujen kirjojen sivuilla virheitä vilisee, niin jääkö lukijalle muuta pohdittavaa kuin asiaselostuksia pahasti häiritsevät tekstivirheet?

Illalla klo 17

On jo pilkkoksen pimeää. Hujjaus lämpiää, lohi on savustimessa, mutta kestää kauan, ennen kuin kypsyy kunnolla sillä navakka tuuli heiluttaa tulia savustimen alla kuin Uosukaisen liehuvaa liekinvartta. Mutta parempaa se kala vain on kun hitaasti kypsyy.

Muuten oli raskaanmärkä päivä. Päätä alkoi särkeä hartioiden lisäksi. Kannoin taas Raiskiolta pölkkyjä kärryn täyteen. Sataa tihuutti koko ajan niin, että vähäisetkin lumet sulivat pois. Menin aivan märäksi, mutta se ei minua niinkään haittaa kun ei perkele alkaisi ainaisten kipujen kanssa noituminen. Nyt pelkään, että päänsärky yltyy pirullisempaansa mytäkkään.

Rakentelin 10 litran sankosta ja kansista syöttöautomaatin pikkulinnuille. Luulisi siemenien muutamaksi kuukaudeksi napsittavaksi riittävän täyden astian alaosiin kaivelemistani rei´istä jos eivät närhet keksi keinoa tyhjennellä sitä avuksi. Ei ne kyllä pysy kynsiensijoilla, mitä pienempien vierailijoiden käynneille suunnittelin. Älykkäitä närhet kyllä ovat, että tiijä häntä kuis käy.

Hakkuuraiskiolla oli pohjantikka hakkaamassa kelottunutta närettä. Kävin kuorimassa avuksi isoina liuskoina irtoavaa kaarnaa eikä se ollut yläpuolella moinaankaan läsnäolostani. Muutamia valkeita toukkia sain sille paljastetuksi, mutta en joutanut jäämään tarkkailemaan, älysikö se helpon aterian. Vähän harmitti, kun ei ollut kamera edes 100 m:n päässä autossa vaan mökin pöydällä kauempana.

Pesulan Vilikki oli päivällä tienristauksessa hirvipassissa. Asetta ei näkynyt, mutta ehkä se oli ladattuna pakettiauton raollaan olevan sivuliukuoven takana. Kahdeksankymppinen mies se jo on, että ei se kyllä jaksa metsään enää. Mutta ei ikä tieltäkään anna lupaa ampua. Eikä 150 metriä mökkiini tuohon ole, missä mies seisoi. Jututin minä sitä, mutta eivät ne kaksisia puheita ole. Hirvistä ja koirista ja marraskuisista ilmoista. Susista ei nyt kuitenkaan. Sanoi Erämiehillä vielä yhden emän juoksevan hengissä, muut luvanvaraiset on jo murhattu.

Otin burananpuolikkaan ja vähän aikaa jo makailin pesulla käynnin jälkeen. Vähän särky vaimenee. Lohi oli myös kypsää, maukasta; sopivasti katajaa ja leppää. Nyt kuuntelen Lauantain toivotut ja lähden Napikselle jos vain ei särky ylly. Mitäpä sitä muutakaan. Luultavasti siellä on ainakin 1500 lipun lunastanuttta kun on Sinitaevas ja Hurma soittamassa. Tuli mieleen, että jos seuduilla olisi terroristeja tahi muita tylsämielisiä järjettömiä, tanssilavat olisivat täysin suojattomia niille hirmuisuuksille. Eli pelko, vaimeanakin, astuu asiaa miettivän mielenovesta näinkin kaukana Pariisista.

15 pv sunnuntai

Klo on 03 aamuyöllä. Tulin juuri humpalta, keitin vielä kahvit ja söin savulohivoileivän. Oli nälkä sillä eilen jäi ruokailut pelkkien eväsleipien ja parin tomaatin sekä kahden keitetyn kananmunan varaan.

Äiti syntyi tänään 93 vuotta sitten. Olen muistelemassa häntä oikeassa paikassa tänään. Tuli jotenkin samanmielinen olo kuin on ilmakin; alakuloinen.

Napiksella valtavasti väkeä. Paita ja kalju märkänä sai huhkia. Puutarhurikin tuli entisen työkaverinsa kanssa joka kai juhli syntymäpäiviään. Me ei tavan mukaan paljoa tanssittu yhdessä. Viimeisillä valsseilla sitten P murisi, että kun koko ajan sen yhden muijan kanssa vain nuohouduin; tarkoitti J:tä, mutta ei se ollut totta. Harvakseltaan pitkin iltaa ja sitten lopussa pari peräkkäistä ja ihan litteinä kiinni mentiin, niin siltä se kai sitten näytti. Kuopiolainen, Sofi Oksasen oloinen pieni, kepeä vietävä, tuttu nainen oli ja eräs pituiseni, ½tuttu siilinjärveläinen nainen oli soutamista harrastavien savolaisten pikkujouluja viettämässä. T oli myös, ja oululainen, sekä Oulaisista yksi hyvin kevyt nainen jota en ole ehkä pariin vuoteen nähnyt. Se oli laihtunut entisestään.

Säyneisten maanviljelijä Eero ja Kuopiossa nykyisin asuva Ranekin oli ja kaveri, jota sanon  "Nilsiän mieheksi" koska en milloinkaan muista sen nimeä vaikka ollaan tunnettu jo 20 vuotta, ja muutama muu, joita jututin. Rovaniemeltä oli pohjoisin ja Espoosta eteläisin. Kaikkia niitä naisia, joita olisin halunnut tanssittaa, en kerennyt hakea, mutta jos jäin vähäksi aikaa aloilleni, oli joku jo viemässä humpalle ihan hakemati. Vasen polvi meni kipeäksi tällä reissulla, mutta päänsärky on tiessään.

Napikselle mennessä Talvivaaran tienhaaran jälkeen oli joku nuorisoporukka ajanut autonsa rusinaksi kaiteeseen ja sitten kallioleikkaukseen. Mitenhän lie käynyt hurjalle joukolle? En jäänyt kyselemään sillä oli siinä jo porukkaa ilman minuakin jonoksi asti. Yhden ketun näin tullessa juoksevan tien ylitse.

Nyt nukkumaan. Luen kuitenkin muutaman sivun virheellistä Mäkelää.


Illalla Knissa

Ei ollut metsään menijäksi tänään, ärtyi se tuo polvi eilisiltaisesta ryyhellyksestä niin araksi. Mutta oli mulla jo eilisen aherruksen ansiosta kärry täysi kuivaa närepölkkyä, että asettelin vain pressun hyvin ja köytin liinoilla kiinni. Päälle sidoin vielä metsästä hakemani joulukuusen jonka istutin tuohon ulos perennapenkkiin edellisten vuosien tapaan. Pannaan siihen sitten ulkovalosarja loistetta tihkumaan. Mitäpä muita puita kuin polttopuita sisälle kuivumaan.

Unimäestä läksin jo puolitapäivin koska oli lumentuhruinen  keli ja liukastakin. Panin  mökin varuilta siihen kuntoon, että jos tässä ei pitkään aikaan siellä pääse oleilemaan. Meni siihenkin tärkkäsyyn tunti tai kaksi. Soitin tavan mukaan Soilalle lähtiessäni. Talvikengät, jotka Eveliinalle vein, olivat olleet sopivat.

Sytytin lähtiessäni lintujen ruokintaorressa roikkuvaan ulkolyhtyyn 2,5 vrk:tta palavan öljykynttilän äidin muistoksi. Samallahan se toimii myös Pariisin tapahtumille. Kukaan sitä ei ole katsomassa, vain omissa mielikuvissani se täällä 100 km:n päässä korven pimeydessä tuikkaa.

Hesarissa pikiä analyysejä ja raportointeja Pariisin tapahtumista. Niitä on myös radio laulanut koko päivän. Hirmuinen juttu se on ollutkin. Totta on vain se, että koska toisiaan ihminen murhaamaan on joskus oppinut, niin ei se sen lopettamisessa ole koskaan tosissaan ollut; ei kai maailmassa niin helvetisti ydinpommejakaan enää olisi.

Pojat on kaikki kotona. Pauluskin kotiutui mummilasta. Kohta katsotaan taas se murhaamisia lukuunottamatta lapselliseksi äitynyt Silta.

Kadonneiden levyjen metsästäjät on joskus aika hauska ohjelma. Sitä kuuntelin  toisella korvalla lehtiä lukiessani. Lauantain (sunnuntaina se lakkasi ilmestymästä) Kainuun Sanomissa oli satiirinen vastine sille, joka oli epäillyt sivistyssanoja liiaksi kirjoituksissa olevan: "Opetelkaa metsästäjät ainakin yksi oudompi sana: alfa. Kun räiskitte pyssyillänne, onko malttia tai rehtiyttäkään tarkkailla, onko kyse johtajanaaraasta -jonka tappaminen vaikuttaa suoraan muun lauman käyttäytymiseen." Nimim. Suden puolesta

Marraskuu 2015, 2 viikko

9 pv maanantai

Harmaanmärkä marraskuu jatkuu, lumesta ei merkkiäkään. Näin valokuvapohjaista unta. Vaelsin 1920-luvun Unimäen maisemissa ja tapasin sen aikaisi ihmisiä, isänikin pienenä, mummin ja Anu-vainaan. Kiviraunioisella peltopläntillä oli heinähaasioita ja lehmiä, sikakin taisi tonkia pottupellon laidalla.

KS:ssa vielä yksi kiitos susi/koirakirjoitukseeni. Samassa lehdessä, kuten myös Hesarissa palstakaupalla uudesta sote-sopimuksesta. Sotesta saa helposti sanan sota, ja jonkinlainen kapinahan sen ympärille syntyikin. Ainakin politiikan tekijöille taottiin yönahjoissa väittelyihin peitsiä pitkälle tulevaisuuteen.

Otin poikien kasvun myötä syrjään jääneitä lelu-, pikkuauto- ja pelilaatikoita esille ja aloin lonia niistä käyttökuntoisia jotka viedään sitten pakolaislapsia varten Monikaan. On rojua on!

Rojujen määrään tuskastuessani suunnittelin välillä keskiviikoksi sovittua kouluesiintymistä. Lämmitin uunia. Tein ruuaksi muusia ja kastiketta; huomisaamua varten uunipuuronkin. Halkaisin muutaman päivän vanhoista vesirinkeleistä köyhien ritarien tarpeet, paistoin pannulla ja tarjosin omenahillon kanssa jälkiruuaksi.

Illan lopuksi luettavanani olevasta kirjasta tavasin 1960-luvulla ehkäisypillereiden Costa Rica-historiasta. Sen vaikutus väestönkasvun hillitsemiseksi on ollut valtaisa, mutta mitä vaikutusta sillä maapallon kulutuksen kokonaiskuvaan on, jos lajistamme se yksi prosentti (tai toisen esitetyn tutkimuksen mukaan 17%) kuluttaa syntymättömienkin edestä? Elikä jos ihmislaji saataisiinkin supistettua maksimissaan 3 miljardin tasolle, mutta että sillekään ei kehity ahneudelle rajoitinta, joka tuhoon päätyvän olemisemme suurin syyllinen on, niin tulevaisuuteen uskomisen saa lopettaa.

Kiinan yhden lapsen politiikka on tullut tiensä päähän koska kiinalaiset itse rupesivat pelkäämään, että kiinalaiset loppuvat maailmasta. Nyt siellä alkaa lujan valvonnan alla kahden lapsen tulevaisuus. Väestönkasvun rajoittamisen työkaluan pakkolait ovat tehokkaita, mutta eivät kuitenkaan yhtä inhimillisiä kuin ehkäisypillereillä vapaaehtoisesti aikaan saadut tulokset.

Venäjä ja Amerikka ovat muulla lailla aivan toivottomia tapauksia. Niillä kulmilal kyllä maapalloa uhkaavat vaarat ovat tiedossa, mutta turvatakseen pelkästään omat elämisen mahdollisuudet, ne tekevät kaikkensa valloittaakseen minkä irti vain saavat maapallosta kynsityksi. Elintilan lisäksi.

Kun tuota kirjaa "Maailma täynnä meitä" lukee, tulee yhä epätoivoisemmaksi. Linkola on aiheuttanut samankaltaisia mielenoireita, mutta tässä kirjassa, kuten myös tuossa Maapallo ja me-teoksessa sfäärienlaidat ovat käsittämisen kannalta huikeammat. Kuitenkin Pentti Linkola on tullut samoihin johtopäätöksiin paljon pienemmin resurssein, alkuunsa pelkästään pienlinnuston tutkimisella.

Yksilönä itseäni ajatellen jos oikea tieto olisi minut tavoittanut 16 vuotiaana, niin olisin harkinnut vähempääkin kuin yhden lapsen politiikkaa vaikka kuinka kyrpä ja järki olisivat samaan syssyyn jäpöttäneet.


10 pv tiistai

Sopivan kurjat ovat ilmat sisällä työskentelyyn. Sain kirjoitettua kouluesiintymiseni konseptit ja tarinat ja muun tarvittavan valmiiksi. Jos tästäkin henkisestä ponnistelusta saisin laskuttaa siihen kulutetun ajan mukaan, olisi taskurahani mukavasti arkea auttava. Mutta pöljä kun olen, teen näitä ilmaisjakeluperiaatteella.

Sain lasten lelurojut lajiteltua. Vein poikien kanssa kolme laatikollista erilaisia leluja seuraaville käyttäjille. Heitä on Afrikasta ja Lähi-Idästä ainakin. Heidän vanhemmat opiskelevat suomenkieltä Monikassa. Muutamat lapset tulevat ehkä ihastumaan. Tulipahan samalla annettua jälleen kansainvälistä kasvatusta omillekin lapsille.

Ajattelen näin, että vaikka emme saastuttamiselle, väestönräjähdykselle emmekä pakolaisaalloille mitään mahdakaan, emme ala sellaisia asioita väkivalloin ja vihalla vastustamaan. On oltava muitakin keinoja. Ja jos ei ole, mennään vaikka käsikädessä siihen kauan jo kuulutettuun maailmanloppuun kuin Titanicin matkustajat orkesterin säestyksellä. Itsehän sen aiheutamme jos emme stoppia kehitykselle saa ja itse se silloin pitää jokaisen myös kestää. Niin yksilön on henkilökohtainen kuolemansakin prosessoitava mieleensä jo ennen viimeistä henkäystään.

Pappi, lukkari, talonpoika ja vakooja-elokuvan jälkeen jatkoin Maailma täynnä meitä-kirjan lukemista: "Vuosikymmenien mittaan kasvava väestö työnsi myös syntyperäisiä costaricalaisia maan syrjäiseen kolkkaan. Väki otti maan käyttöönsä raivaamalla sen nopeimmalla mahdollisella tavalla. Niin rahallisesti kuin luonnonarvoiltaankin mittaamattoman arvokkaita jalopuita haihtui savuna ilmaan korventamalla, jota kutsuttiin sanalla el fosforazo. 1970-luvun lopulla sademetsästä oli kadonnut kolme neljäsosaa ja jäljellä oli enää rinteitä, jotka olivat liian jyrkkiä viljeltäväksi."


11 pv keskiviikko

No niin. Nyt KS oli pannut toimittajille nauhurit kouraan ja käskenyt kulkeutua oikein kaksissa naisin haastattelemaan Riistanhoitoyhdistyksen ja Metsästäjäliittojen tiedotusvastaavia. Kovasti ponnistaen yli puoli sivuisesta jutusta oli tekstinmuokkauksessa saatu toivottavan susivastainen, ja vielä kun hallavaturkkisesta joku avulias oli antanut riistakamerakuvankin, niin jopa alkoivat pisteet oikeisiin kuppeihin losahdella.

Sietämätön on tilanne Kainuussa susien kanssa, kertakaikkiaan. Kyllä täältä oikeiden ihmisten täytyy ehdottomasti muuttaa koirineen pois.

Mitä näihen kanssa väittelemään? Ei minusta susien asianajajaksi ole kun siihen eivät ole kyenneet susipulliaiset eivätkä lujasti töitä tehneet susitutkijat.  "Kyllä kansa tietää"-ytimen viisaus sijaitsee häntäluun paikkeilla, ei sille mitään mahda.

Aamupäivä meni valmistautuessa ja sitten keskipäivällä kävin esiintymässä Keskuskoululla tarinoitteni kanssa. Tunti kului mukavasti. Lopuksi jakelin nimmareita kopioina jaetun tarinani loppulehdille kuin joku julkkis. Nimmari tarkoittaa tapauksessani sojottavin käsin seisovan tai istuvan lippalakkiukon (itseni) piirtämistä.

Leivoin yhden sitruunakakun ja muutaman muffinsin. Luen milloin  vain aloilleni asetun. Tai kirjoitan. Välillä otan torkutkin.

Nyt illasta lämmitin saunan. Telkkarista ei tule katsottavaa, tai ainakaan kukaan ei sitä tollota. Elias lukee Akua ja Paulus ja Gaius kolistelivat koronapelin punaisia ja mustia puupyörylöitä. Minäkin sitä joskus innostun tökkimään, mutta häviän pojille aina. Sataa märkää lumenhärmää.


12 pv torstai

Kainuun Sanomat, pihanperäläisen mielipide tänään:

"Susiongelmasta kirjoittanut Ilmari Viholainen on oikeassa. Sudet on hävitettävä niin vähiin, että ne pelkäävät ihmistä,nythän on päinvastoin. Näin on eikä muuksi muutu vaikka nämä toisinajattelijat ymppäisivät juttuihinsa kuinka paljon `hienoja´ sivistyssanoja." Nimim. Ihmisen puolesta

Toisinajattelijan, eli minun  jutussani oli yksi ainut sivistyssana "biodiversiteetti" jonka vielä siihen perään suomensin (luonnon monimuotoisuus). Vai olikohan se "globaalikin" käsittämätön sana; sitä en suomentanut.

Joka päivä toistuva "Tämän päivän kysymys" samassa lehdessä utelee sähköpostin käyttäjiltä, että onko susia Kainuussa liikaa. Saas nähdä, mitä kansalaiset vastaavat.

Hieraisin leivänjuuren aamulla eloon. Huomenna leivon jälleen ruisleipää. Esilämmitin uunia ja tekaisin sämpylöitä. Imuroin lattiat. Pesetin koneella pyykkiä ja toisella astioita. Pyykkikone rymäjää jälleen. Jokohan sen tienpää on lähellä?

Möhlin E:n luokanvalvojan järjestämän vanhempaintapaamisen menemällä kyllä paikalle, mutta lähtemällä liian aikaisin pois kun edellisen kanssa sillä kai meni hieman pitempään. En joutanut oikein odottelemaan. Onneksi ei ole yhdenkään pojan osalta mitään ikäviä puitavia opettajien kanssa. Mutta olisihan se mukava ollut kehuja kuulla taas.

13 pv perjantai

Nyt susista etusivulta alkaen. Koko valtakunnassa saa luvallisesti kaataa 39 hukkaa, mutta kainuulaiset alkoivat parun välittömästi siitä, ettei tänne myönnettävät luvat riitä näiden salojen harmaaturkkien kukistamiseksi.

Sattuiko susia puoltava kirjoitukseni nyt saumaan, jossa muutenkin olisi sudet taas mieliä kirvoittanut ääntelemään vai sekö provosoi aiheen kokonaiseksi viikoksi kuplimaan kuin leivänjuuren?  Tämän päivän kysymyksessä onko Kainuussa susia liikaa voitti ei-puoli, ja reilulla 77%:n äänisaaliilla. Jotkut muutkin siis ajattelevat "toisin". Tämäkin johdatteleva kysymys voipi kovastikin kyllä-miehiä hatuttaa ja luultavasti susi"keskustelu" saa jatkoa ensi viikkoon.

Leivoin ruisleipää. Luultavasti tulos oli kohtalainen koska yksi leipä jo poikien kitusiin hävisi. Annoin yhden mummille kun se haki Pauluksen viikonlopuksi. Kitumarketissa oli suomalainen lohi tarjouksessa. Kävin hakemassa 2 reilun kilon painoista, jotka sivaltelin kahtia halki. Toisen paistoin uunin jälkilämmössä tänne kotiin ja toisen otan Unimäkeen mukaani savustettavaksi.

Lohen suomut ja samalla kasvatusaltaista niihin kiinni kasvava lima lähtee parhaiten juuresharjalla. Kalan voi näin puhdistettuna panna nahkoineen pottujen sun muun kanssa vuokaan eikä sivumakuja ruokaan asetu. Tai tehdä vaikka kuten jossakin gourmee-ravintelissa olen kuullut tehtävän, että lohennahka paistetaan pannulla erikseen ja tarjotaan kalliilla syötäväksi pikkurilliväelle.

Puutarhurin lento tulee kohta Hkistä. Haen hänet ja sitten lähden mäkeeni. E:n ja G:n piti lähteä mukaan, mutta toisella on niin kova flunssayskä, ettei siitä tule mitään.

Marraskuu 2015, viikonloppumerkintöjä

7 pv lauantai

Aamulla Unimäessä

Yöllä tullut tekstiviesti kehottaa koruttomasti: "Haista! Sinä! Jätkä! Pitkä! Vittu!" Olisiko palautetta Kainuun Sanomien susi/koirakirjoitukseeni. Kodikkaan omatapaisesti huutomerkitty murjaisu; nauratti tovin.

Sade tuhisee äitini synnyinkuiseen maisemaan kuin sumutepullosta. Jos kuulossa olisi lapsenherkkyys jäljellä, varmaankin sen tuhinan myös kuulisin. Täytyy tästä tommeutua sekaan.

Illalla myöhällä

Uuninkuve lämmittää. Kelteisilläni hujjaustelun jälkeen petilläni makailen. Jäseniä särkee, vasen olkapää varsinkin. Otin pari buranaa, mutta paskat ne mitään auttaa.

Viileän eteisen hyllyllä on perunoita, kanaa, omenia, voita, leipää, kananmunia, maitoa ja tomaatteja. Hain eilen myös riisipiirakoita leipomolta ja pari kaneliomenaviineriä. Kanasiivuja, valkosipulia ja tavallista sipulia vain paistoin ja söin omaleipomani ruisleivän päällä. En jaksanut pottuja ruveta kuorimaan.

Raahasin koko valoisan ajan puunkelleksiä Raiskiolta. Tukkien tasauspätkiä, jotka olivat liian kaukana tai pahojen murrokoiden takana, nostelin kantojen päihin korkeammalle, että ajelen sitten Hanten M.kelkalla jos lunta suostuu nousevalle talvellekin satamaan. Hakkasin haloiksi yhden kärryllisen Hujjausta lämmitellessäni vaikka pimeys alkoi jo päälle painaa. "Huuto" on kenenkään ampumatta raiskionlaidan petäjän kyljessä säilynyt.

Kotiin soitin. KS:ssa oli ollut pari kiitospalautetta kirjoituksestani, että voiton puolella nyt ne. Tekstareita ei ole muita tullut kuin  se yöllinen.

Pimeä hyppää huussin takaa pihaan nopeasti ja kalenterin kertomaan aikaan kuuluen päivä päivältä aikaisemmin. Asettelin kynttilälyhtyjä aitannurkalle, puihin, kasvimaan alalaidan kivirauniolle ja huussin ikkunaan sisäpuolelle. Musta, iso lyhty on porraspäässä roikkumassa. Kun kävin kauempaa pimeästä katselemassa, näky oli vallan utuisa, unelias. Sanatarkasti ilmaistuna Unimäen oloinen.

Lukemisenani on edelleen Maailma täynnä meitä. Luin juuri nobelisti Norman Borlaugilta kirjaan lainatun sitaatin: "... Nälänvastaista taistelua ei ole voitettu lopullisesti ennen kuin tahot, jotka edistävät ruoantuotannon kasvattamista, ja tahot, jotka taistelevat väestönkasvun hillitsemisen puolesta, yhdistävät voimansa."

J soitti.

Nyt ruppeen nukkumaan, mutta kummallekohan kyljelle köllähtäisi kun molempia käsiä juilii.


8 pv sunnuntai

Nukuin huonosti. Näin unta Marittasta. Paiskauduin oikein hereille, sillä onhan siitä aikaa jo parikymmentä vuotta, enemmänkin.

Soila soitti het uamusta. Hyvää isäinpäivää toivotti. Ja sitten: Tulisitko vetäsemään Tojotalla kun meijän auto juuttu nuapurin liejuselle nurmikolle. Kävin, aika tiukassa oli, mutta kun rottelovanhuksessani on neliveto, niin sieltä se kuiville painavampikin auto ui niin että lieju lensi.

Söin sen jälkeen vasta aamupuuron.

Sonjalta ja pojilta tuli isänpäiväviestit. Tarumaaretilta ei ole kuulunut.

Uutisissa hallituksen sotesopasta josta pääsivät pienellä kriisinpoikasella. Kuvittelin puoliunessa sellaisenkin vaihtoehdon, että kehittelivät näytelmälle käsikirjoituksen joka median kautta kansalle esitetään, mutta pelasivat kabinettien perukoilla kovin panoksin pokeria tänäkin aikana, kun muka oli kovat neuvottelut käynnissä. Joka tapauksessa häviäjiä ovat edelleen ihmiset, jotka eivät sanaa suustaan saa etujansa ajaakseen. Niin kuin aina.

Ja sitten Raiskiolle. Monta tuntia taas siellä myrysin vaikka vesisade oli kokotaivainen. Ei sentäs kaato- vaan samanlaista, hitaasti, mutta varmasti lävitse kastelevaa sumusadetta. Yhden kerran kävin rytkyt vaihtamassa ja panin uuniin tulet, että kuivuvat.

Soila oli tuonut sillä aikaa rasiallisen isänpäivämokkapaloja. Kahvin kanssa ne syöpäsin.

Nyt on kello jo 17. Olen käynyt pesulla, tiskannut, siivonnut, laittanut petin. Uuninkuve on pirun kuuma. Kannoin lämmityspuut sisälle valmiiksi että jos viikonkin päästä tänne tulen, niin ovat valmiina, tai jos Soila töiltään jaksaa niin käypi viikollakin lämmäyttämässä. Auton perässä on kotiinviemisiksi täyskorokelaidallinen (vajaat 2 kuutiota) kuivia kelopölkkyjä. Oli tuuli nurinut jälleen metsän muun raiskauksen jäljiltä pystyyn jätettyjä palokärkipuita ja ne pätkin kyytiin.

Toin kolme suurkassillista kirjoja. Panin ne tuohon pöydän ääreen penkille jos vaikka tyttärille joku niistä kelpaa luettavaksi. Vävyt lienevät lukutaidottomia molemmat. Dekkareita ne enimmäkseen ovat, minä en sitä genreä ainakaan toistaiseksi enää kaipaa. Remekseltäkin kun  yhden on lukenut niin eivät ne jatkot enää kiinnosta. Suomalaisissa dekkarintekijöissä ei ole muutenkaan kehumista. Matti Yrjänä onnistui parissa kirjassa, mutta esimerkiksi Reijo Mäkeä en kerta kaikkiaan voi sietää. Enkä minä muutenkaan ole aikuisiälläni ollut dekkareiden perään. Niissä on liian paljon asiavirheitä. Tai sitten ei asiaa edes asian vierestä. Tosikkoudestani kai tämä kertoo.

Harmittaa jättää lämmin tupa. Nyt on vähän enemmän bensaa tankissa kuin viime sunnuntaina jolloin loppumatkasta jännäsin, milloin menovesi loppuu. Luultavasti tankin varoitusvalo alkaa nytkin vilkkasta viimeistään Tuhkakylässä.

Illalla Knissa

Pojilla oli kääretorttukahvit mulle, ja yksi muffinsi. Pari korttiakin olivat väkertäneet ja Paulus ojensi kaikkien yhdessä hankkiman älypuhelimen suojakuoret. Toruin heitä, sillä sellainen maksaa liian paljon. Tarumaaretilta ei edelleenkään edes tekstaria tullut isänpäiväksi. Mietityttää se vaikka asioille olisi jo muuten kovennutkin.

Katsoin poikien kanssa Silta-sarjan 7. osan. Kyllä se ihan sopiva lastensarjaksi on jos tämäniltaisestakin olisi esimerkiksi se rälläkällä aukaistu kallo jätetty näyttämättä. Pojat laittavat aina käsivartensa silmien suojaksi kun sanon, että nyt ei tarttis katsoa. Miksi ne tumpeloivat hyvien näyttelijöiden työmaan yksinkertaisin konstein korjattavien virheiden kanssa? Ovatko ne ihan sokaistuneita sarjan menestyksen takia, vai?

Kirjoittelen vielä yhtä tarinaa valmiiksi kun tuli luvattua mennä niitä lukemaan koululle. Samaan esiintymiseen mietiskelin yhtä toistakin juttua johon materiaalia olisi, mutta kerkeänkö tekemään valmiiksi. Tunnin esitykseen saa yllättävän paljon kehitellä.

Yksin sitä saa täälläkin  nukkumaan ruveta, että siinä mielessä sama, vaikka jäisin Unimäkeeni. Siellä ainakin ystävällinen pimeys ottaisi syleilyynsä.

Marraskuu 2015, 1 viikko

2 pv maanantai

Kaunis ilma vaikka pilvet mataavatkin välillä ylitse harmaina usvaviltteinä joissa on sinisiä, repaleisia reikiä. 7 astetta lämmintä koko päivän.

Tuuletin petikamppeita ja vaihdoin liinavaatteita, pyykkäsin ja riiputin ulkonaruilla, mutta eivät ne kuivuneet lainkaan. Hyvä tuoksu niihin tulee, niin siksi.

Sekoitin erilliseen astiaan uuden ruisleivänjuuren happanemaan. Kaivoin vanhasta (1993) päiväkirjastani ohjeen jonka olin udellut äidiltäni, kun hevonen, Pirskatti nimeltään järsi ja nuoli putipuhtaaksi leipäkorvon jossa vanha juuri oli:

1 litra 40 asteista vettä. Loraus rasvatonta piimää. Ruisjauhoja. Viikon käymisprosessi huoneenlämmössä väljän kannen alla. Joka päivä liraus vettä ja hyppysellinen ruista. Juuritaikinan on oltava vetelää.

Ruokana oli turskakeiton tähteitä ja leivinuunissa hauduttamaani lohipataa jossa jälleen oli naurista ja muita vihanneksia, tavallista kaaliakin makua lisäämässä. Ihmettelen kyllä, kuinka suussasulava, lohenrasvan ja yrttien kyllästämä ruoka ei meinaa muille kelvata.

Kirjastosta Alan Weismanin Maailma täynnä meitä ja J.D. Salingerin elämäkerta. Vein luetut pois joista Jylhän elämäkerta jäi sillä tavalla vaivaamaan, että haluttaisi saada itselleen hänen talvisodan tuntemuksistaan kirjoittama Kiirastuli-runokokoelma. Ensimmäisen painoksen alkuperäiskappaletta oli netissä myynnissä yksi (40:-) ja myöhempiä painoksia useitakin hinnoiltaan 5-28 euroa. En tiedä sitten, olisiko monestakaan runosta mielenmausteeksi kun onhan niitä tullut joskus ennenkin luettua, mutta mitä niistä muistan? Joitakin ovat säveltäneet, mutta jos säveltäjä ei ole pysynyt kohtuudessa, on lopputulos ollut liian mahtipontinen kirjailijan alkuperäisen tarkoituksen kustannuksella.

P:n ja E:n polkupyörien vaihteiden valitsinkahvat renaavat. Muoviosat ovat kappaleina ja uudet maksavat monta kymppiä. Pyörät alkavat käydä jo pieniksikin. Kesällä entraamani keltainen Tunturi on muuten kunnossa, mutta siinäkin vaihteissa jokin mättää enkä keksi, mikä; ketju pomppii rattaalta toiselle. Kiristin vaijeriakin, rasvasin, mutta ei auta.

Siivosin kuistin tavaralaatikoiden päällisiä ja sisuksia kesäkamoista. Kannoin toisen kuistin yläkopperoon melkoiset läjät kaikenlaista kesäharrastevälinettä vaikka teki mieli sysätä lajittelematta peräkärryyn ja viedä kierrätykseen kun osa niistä oli joa aika kulunutta ja moneen kertaan ehjättyä.

Kuten useammat ovat arvelleet, venäläisen matkustajakoneen murskaantuminen Siinailla ei mennyt pelkällä olankohautuksella kuten Afrikkalaiseen pimeyteen viikoittain tipahtelevat kotimaidensa lennot menevät. Spekulaatiot kiihtyvät ja otsikot mustuvat.

3 pv tiistai

Aamun Kainuun Sanomiin on sotkamolainen Ilmari Viholainen rustannut tuohtuneen mielipidekirjoituksen susista. Otsikkoon hän jymäyttää ensimmäisen susihaulipanoksensa: "Susien aiheuttamia vahinkoja ei saa tulla enää yhtään lisää!" Sisältöön tämä metsien miestenmies tyhjentää kaikki panoksensa ja pauketta piisaa. Kirjoitin vastineen jonka panin KS:n toimitukseen sähköpostilla. Voi olla, ettei se toimituksen seulasta selviä kun en susiin suivaantunutta onnetonta peesaa.

Jos ei sinne niin jossakin vaiheessa tänne. Turhaa se lie silti.

Maksoin laskut jotka pystyin ja niinpä sitä jälleen kitkuamalla loppukuukausi elellään. Ei ole vielä tarvinnut lattialämmitystä eteiseen ja pesutiloihin kääntää päälle niin sähkölasku on pysynyt melkein kesän tasolla. Tuntuvathan ne linkkerit varpaisiin kalsakoilta, mutta panee villasukkaa vaan jalkaan hän ja ajattelee tammikuun kylmiä ja puolta suurempia sähkölaskuja, niin alkaa koko ruppi kuumana kuhahdella. Vanhin tytär on vieläkin löytänyt suppilovahveroita K.vedeltä. Sienihulluja kakruja mulla.

Kittilään soitin Tapiolle. Kai ne saavat sen kultakaivoksen vuodon tukituksi. Painostus on siellä ehkä kovempi kuin Talvivaarassa. Jos Suurkuusikon pato murtuu niin myrkkyliemet alkavat huilata jäätyviä jänkiä pitkin ja lopulta ne päätyvät Ounasjokeen ja Perämerihän se niidenkin liemien pääteallas viimein on. Samoin kuin Talvivaaran myrkkyjen joita alkoivat Nuaseen dumpata. Melkoinen kocktail: Syanidia, uraania ynnä muuta vihreää...

4 pv keskiviikko

G_lla aamulla hamppitarkistus. Jäljellä olevat tuet ovat pysyneet paikoillan ja hammasrivistö ja yläleuka oiennut kuten on ollut tarkoituskin. Ei tarvitse enää edes harkita sitä "Hannibal-häkkiä" öisin pidettäväksi. Joustavia ovat lasten luustot.

Aloin sisätiloissa kesän jäljiltä järjestelyt. Koko pvn olen touhunnut, mutta mistään sitä kai ei huomaa. Töistä tulonsa jälkeen Puutahuri alkoi leipoa E:n koulumyyjäisiin, mutta kun sillä vastusti jälleen kerran, niin taivashan se niskaan putosi.

Leivänjuureni heräsi eloon viime yönä. Kuplii kuin vanha tekijä jo. Taidan alustaa huomenna koetaikinan.

Alkoi ilma jälleen kylmetä.

Vitutuksen kanssa nukkumaan.


5 pv torstai

Ei ollut vielä ainakaan KS julkaissut susiin liittyvää kirjoitustani.

Hallituskriisiin ajautui Oy Suomi Ab. Sipilä oli kyllä vakuuttava loppuillan haastattelussa ja aikoo huomenna lumpsia pressan juttusille jos kokoomus ei taivu (taitu) kepulaisten sote-mallin taakse. Se tarkoittaapi sitten sitä, että näytelmä jatkuu. Mutta niinhän tämäkin; elämä ja sen kanssa sortteeraaminen kaikilla tasoilla. Nuilla sentäs käsikirjoittajia ja maskeeraajia riittää eikä rahasta ole pulaa.

Hallituskriis vaivasi heti aamusta täälläkin. Tai se eilisiltainen ei ollut ohitse. Soitti se Puutarhuri sitten töistä ja pyysi anteeksi. Sanoin, että osaanhan sitä minnäe olla pahasuinen. Kun ajattelen aamuista dialogia (vai oliko se mono-?), niin puistattaa; ei järjenhäivää!

Siinailla palasiksi pamahtaneen venäläiskoneen arvellaan sittenkin joutuneen Isis-äärijärjestön pommin uhriksi. Britit niin ovat päätelleet eivätkä hetkeen Epyktiin lentele. Sehän tietää pikkuista helpotusta yläilmakehän saasteiden lisääntymiseen. Paljonkos se pitkänmatkan lentsikkajätti päästelikään vaarallisia pierujaan ilmastonmuutosta jouduttamaan? Entä ne miljoonat turistit siellä ja täällä koneiden määränpäissä joutopieruineen?

Leivoin päivällä kolme isohkoa leipää. Tuli kokonaan eri makuisia kuin edelliskertaiset. Nyt en sekoittanut sitkokseksikaan vehnäjauhoja joten täyttä ruista ovat. Yksi leipä kulkeutui jo poikasten kitusiin.

Muuten touhusin kaikenlaisen järjestelyn parissa. En heittäytynyt koko pvnä sohvalle kuin hetkeksi kun selkä nitkahti ja pelkäsin, että nyt se nikamien välilevyn perkele taas pullistui. Mutta kipu meni ohitse kun otin 2 buranata.

E sai ATK:n kokeista 8+ ja P äikästä 9.

Pesukone alkoi kalkattaa lingotessa kuin kaivinkoneen routapiikki. Avasin tauspellin enkä muuta syytä keksinyt, kuin että hihna oli rummun hihnapyörällä luistanut sisäkehälle ja oli vinossa suhteessa moottorin vauhtitappiin ja se veti koko joustopultitetun koneiston kieroon jolloin jokin osa ylsi hakkaamaan kyljen kuoripeltiä. Korjasin hihnan vinouman ja taisi onnistua paremmin kuin maan hallitukselta talouspolitiikan vinoumien fuugaaminen. Ei se ainakaan koekäytön aikana kalkattanut.

Poikien kavereita tuli ja meni. E:lla olivat Prisman käytävällä myyjäiset ja vein kakut ja pojan sinne. Kävin samalla reissulla nakkaamassa kierrätykseen laatikollisen loppuunkäytettyä tavaraa ja pikkuakkuja sun muita virtalähteitä. Yksi nurkissa pyörinyt 1970-luvun mallia oleva moottorisahakin löysi tiensä pään romulavalta.

Nyt on talon toinen pää melkoisen siistissä kunnossa ja tavarat järjestyksessä. Paljon oli pieniksi käynyttä, hyvää vaatekampetta joille täytyy etsiä seuraava osoite. Leluja ajattelin koota jonkinlaisen laatikollisen pakolaislapsia varten. Seassa on aika paljon palapelejä jotka saattaisi tuoda hetkeksi jollekin lapselle hyvän mielen. Tiijä sitten, mutta olenpahan ainakin ajatellut asiaa.

Väsyttää.

6 pv perjantai

Klo ½2 aamuyöllä. Jotain rumistelevaa unta näin ja säpsähdin hereille. Kävin katsomassa poikia. E oli potkinut peitot syrjään, kohentelin ja sipaisin poskesta. Saman liikkeen tein Pauluksellekin. G meni Puutarhurin viereen illasta kun sitä pelotti niin  kuin lapsia joskus pelottaa. Hän lukee kirjaa, jossa sankarin tehtävänä on pelastaa koko maailma myrkyiltä; aikaan sopiva tarina.

Tämän viikon lukemiseni "Maailma täynnä meitä" on aika järkyttävän selkeänuottinen sen suhteen, mihin maailma on menossa. Mitään jossia lopun skenaariolle ei oikeastaan ole kun tuon kirjan annin osaa oikein tulkita. Kirjan nimen alaviitekinhän vihjaisee viimeisestä yrityksestä maapallon pelastamiseksi. Se on liki yhtä pääministeri Sipilän ilmoituksen kanssa, että yksi yö on aikaa ja sitten kävelen presidentin luokse.

Minnekäs maailma oman viimeisen miettimisyönsä jälkeen kävelee? Uutta ihmishallitusta se ei einakaan enää johtajakseen valitse.

Nousevana aamuna, heti kun pojat ovat koulutielle häipyneet häivyn minä Unimäkeä kohden. On sulat kelit joten täytyy kerätä polttopuuta niin paljon kuin kerkiää sieltä hakkuuraiskiolta. Soila on käynyt lämmäyttämässä uunia eilen niin on edes haalea tupa kun menen.

Ja että tulisi parempi olo loppuyöksi, etsin edellisvuosien valokuvista sellaisia, joista ei muuta seurausta voi olla, kuin että hymyilyttää. Kaihoisasti, mutta se kai kuuluu asiaan.

Klo 07.30

Aamulisäys: Kainuun Sanomat oli julkaissut näyttävällä otsikolla ja hirvikoiran kuvalla kirjoitukseni susiasiaan: KS 6.11.2015: "Susi biosfäärin pienin uhkakuva"

Saattapi siellä joku hirvimies pirttinsä lattiaa nyt kiroillen polkea vaikka kiusanteoksi kirjoitukseni ei ole tarkoitettu, vain vakavaa asiaa poikkeuksellisesta kulmasta josta en ole susista keskusteltaessa vielä nähnyt avatun. Jonkunhan se piti tehdä.

Sumu peittää näköalaa ja kuuraa on maassa. Kehnoa vesikeliäkin viikonlopuksi lupailee. Nyt alan kuitenkin pakata ja lähden sinne susi"laumojen" pariin Unimäkeen.

Loka-marraskuu 2015, viikonloppumerkintöjä

31.10. lauantai

Aamusta oli vielä kuura maassa. Nopeasti se sulasi ja jo ennen yhdeksää nurmi kiilteli märkänä. Sumu nousi; hämärsi kuin päivä olisi aamun ja illan välistä pois jäänyt.

Venäläisten oli nyt vuoro menettää kansalaisiaan lentoturmassa Siinain hiekkaerämaan yllä. Onnetomuuden syitä ryntäävät salaliittoteoreetikot rustaamaan; molemmin puolin. Maailmahan on silleen taas jakautunut vai mitä Vladimir?

Iltapäivällä Sotkamon puolella, Korvanniemessä Puutarhurin siskonmiehen 50-vuotisjuhlissa. Juhlakalun äiti oli huonossa kunnossa, ei tainnut tunnistaa tutuimpiakaan enää, ei ainakaan minua. Alzheimerko lie taltuttanut ennen niin virkeän mielen.

Pitopalvelun tiloissa katselin kohtalaisen kokoisia tauluja jotka oli kaiverrettu puuhun. Aleksis Kiven kaikki 7-veljestäkin oli taltattu pikkutarkasti pirtin pöydän äärelle ruokailemaan. Signeeraus oli H.Lintunen -82 (vai oliko se -80?). Kysyin iäkkäältä emännältä taiteilijasta ja hän kertoi, että aikoinaan näitä tauluja talttaili joroislainen siskonmies jäätyään taksihommista pois astman takia.

1.11. sunnuntai

Normaalinharmaa syyspäivä. Useita asteita lämpimän puolella. Eilen syntymäpäiväjuhlien jälkeen Napiksenhumpat.

Hante tuli heti aamusta. Se oli käynyt metsästysreissulla Sotkamon-Rautavaaran rajamailla ja oli humpalla myös.

Pyörälenkillä Pauluksen kanssa. Toiset pojat kävivät potkimassa palloa. Edin kävi ja luki Eliaksen kanssa kokeisiin.

Luin Yrjö Jylhän elämästä loppusävellykset. Kirja väsyi viimeisille sivuille tultaessa kuten kohteensakin.

Rupesin jälleen piirtelemään käytetyille kirjekuorille. Koskaan en hyvä ole siinä ollut ja pilailuiksi se on aina mennytkin. Tänään kokeilin myös Paintissa hiirikädellä muutamat pilat.

Skanneri ei tulostimessa pelitä.

Politiikaakin olen ajatellut. Nyt olisin ehkä valmis lyömään vetoa siitä, mihin persujen omituisella Tynkkysjyystännällä muun kohelluksen ohella tähdätään: Jussi Halla-aho äestää tulevaisuutensa rotupuhtaussarkaa näiden märkäkorva-nuorpersujen avulla, ja erityisesti juuri nyt Tynkkystä muokkausvälineenään käyttäen. Vaihtaa sitten kyntöauransa isompiin siipiveikkoihin kun aika on kypsä, ihan pian siis. Nyt se tekee kapoisten hartioidensa äärirajoilleen ponnistaen töitä taustalla ja solmii tuttavuuksia Ruotsidemokraattien kaltaisiin ääriliikkeisiin EU-parlamentissa ja sen liepeillä. Hän on, herkästi punastuvista poskistaan huolimatta kaikella tapaa vaarallinen ihmistyyppi ja sopivissa asemissa agendansa huomioonottaen. Laskelmointia alusta alkaen jo Hommaforumin kautta kaikkiin some-päivityksiinsä saakka ovat olleet hänen ahkerointinsa. Kuin ideologiraamattuaan vankilassa sanellut korpraali 1920-luvulla: Provosointia kaikin mahdollisin keinoin että mies mielessä pysyvi. Taisi muutamat lohkoa, että Soini lähetti JH-a:n pois tieltään Brysseliin, mutta oletettavasti tässä on myös yhteisiä kaavailuja kartalla koska vanhempi joka tapauksessa väsyy ja jää telakalle eikä entisenlaisella persupolitiikalla tulevaisuutta tule Suomessa olemaan.

Kajahti sekin kaikkea mädäntynyttä herkästi aistivaan nenääni, että millaisethan voimat Halla-ahoa jostakin muualta käsin ohjastavat; kenen sarkaa sen merkkisellä vältillä käännetään.

Lokakuu 2015, viimeinen viikko

26 pv maanantai

Ripeksii märkää, jokunen lumenhiutalekin kun kylmäsi illaksi. Kirjoittanut koko pvn. Reisiä pakottaa, ja sitten maate ruvetessa jalkoteriin saakka juilii.

Kävin kirjastossa. Luin SK:n, Kaltion ja Karjalan Heimon. Jostain syystä en muista nyt yhtäkään lukemaani juttua.

Joutenolon painikkeeksi pakolliset sohvallamakoilut ja piereskelyt, kattoon syljeskelyt ja joutavien unelmoinnit valtakunnan konsultti Juhana Suurperseen kansalaisten olohuoneisiin yltävän katseen alla.

Elias kyseli nytten illasta, että ainako sinä kirjoitat? Siltäkö se tuntuu, kysyin takaisin. Niin.

MOT:n ohjelmassa teurastajat teurastivat teurastamoissa teuraita. Menipä viimeinenkin mieltymys raavaiden lihaan. Vuosikymmeniä on jo etonut kaikenlaisten lihapakettien "suoja"kaasuista availut. Jauheliha, kun sitä paistaa, haisee joskus aika epäilyttävälle. Jospa selitys tuli nyt MOT:n dokumentista: Teurastettavien eläinten pelko on säilöytynyt pakettiin mukaan.

Kun isä (myöhemmin myös minä) kajautti kirveenhamaralla tai lekan nakalla sarvienväliseen niskakuoppaan putosi suurikokoinenkin mullikka vaimeasti mörähtäen ensin polvilleen ja vaipui kuin hidastetussa filmissä sitten kyljelleen. Heti välittömästi nopea viilto kaulanahkaan, lähelle rinnan "kupua" vasemmalle puolelle. Seuraavaksi kirurgintarkasti terävä puukko nykäisi suuret kaulavaltimot poikki ja heti alkoi veri syöksyä kauhaan ja kauhasta sankoon leppäkepin vispaajalle eikä eläin mihinkään enää reagoinut. Jonkun verran koparat vispasivat, mutta ei se vaihe montaa minuuttia kestänyt. Tuomien välissä oli keinun pyöreä pinniparru ja siinä se teuras kohta kinkkapuun varassa nahkottavana ja paloiteltavana heilahteli. Koko hommaan kului isältä äidin ja meidän veljesten avustamana ehkä tunti.

27 pv tiistai

Pikkupakkanen. Täysikuu. Kylmästi puhaltelee Pohjoinen. Haravoin viimeiset vaahteranlehdet pottupellon katteeksi ja levitin päälle pressun. Asettelin tiilenkappaleita painoksi. Lehtikertuusta tuli 10-20 senttiä koko alalle. Kaikki ne siitä pikkuhiljaa matojen matkaan häviävät. Toisinaan olen ajatellut, että jospa siinä on käymisen vuoksi leutona, runsaslumisena talvena niin sulaa, että madot tekevät hajotustyötään talvellakin vuorotta. Viime syksyiset lehdet olivat hävinneet melkein kaikki jo siinä vaiheessa, kun tökin keväällä potut multaan. Pottupellon kohdalla maankohoaminen on viime vuosina ollut huomattavaa. Madotkin ovat puolimetrisiä, sanoin Kimmon Kaesalle (11 v) kun se onkimatoja etsiskeli.

Avitin naapurin Ristoa talvirenkaiden vaihdossa. 3 puhelua oli tullut sillä aikaa kun olin ulkona. Yksi tuntemattomasta nrosta.

Lämmitin uunia ja takkaa. Nyt iltasella saunan.

Pauluksen kanssa oli neuvotteluja muutamien äksyilyjuttujen kanssa. Siinä pian itki yks jos toinenkin, mutta ilman suuttumusta nukkumaan lopulta pääsivät. Puutarhurista en osaa sanoa, enkä itsestäni. Rintakehä on alituisessa puristuksessa kaikenlaisten huolien kanssa. Eniten talous-.

Luin "Mäyhän" loppuun. Piti senkin sisällön vaikutuksia itseensä tutkia. Toisaalta ymmärrän, siis näin "postuumisti", Marko Tapion persoonan ongelmat ja alkoholin aiheuttaman mielisairauden puhkeamisen, mutta kysymys jää elämään, että tarvitsiko Arktisen hysterian onnistuminen juuri tuollaisen elämänkohtalon vai olisivatko ne syntyneet vähemmässäkin tuskanpuristuksessa?

Vaimo siinä on kyllä tiukille joutunut ja miettinyt ehkä jälkeen päin, että olisi saanut juuri tämä nuoruudenihastus jäädä väliin. Mutta kukas sitten olisi kirjoittanut "Mäyhän" joka näyttäytyy nyt yhtä tärkeänä kirjana kuin Marko Tapionkin romaanit? Onhan siinä kosolti ajankuvaakin ylös kirjattuna luonnollisessa muodossa. Armi Ratiakin kankaineen.

Anne Fried pohtii Marko Tapion kirjallista elämää esseessään "Joosef-saarna". Se on ainoa aiemmin ko. kirjailijasta ulkopuolisen ihmisen tekemä kuvaus jonka olen lukenut. Pitää lukea se uudestaan niin saan nyt sillekin ehkä uuden tarkastelukulman.

Elämä on pirullinen peli. Varsinkin jos sitä joutuu elämään. Kaikkihan eivät. Varsinkaan muutamat ennakoijat ja varuillaan olijat; omien etujensa ajajiksi jo varhain ryhtyjät. Veikko Huovisen hamsterit.

28 pv keskiviikko

Aloitin Yrjö Jylhän elämäkerran. Luin Uma Abun Alienia ensin alle telineiksi.

Panu Rajala ja Vesa Karonen ovat tämän YJ:n ek:n murjaisseet tilaustyönä maailman pällisteltaväksi. Rajalasta en pidä ihmisenä, en kirjailijana, mutta annan periksi tällä kertaa, että saan lukea Kiirastulen kirjoittajasta jotain. En voisi kuvitella itseäni Rajalan kirjoittamaa Katri-Helena-elämäkertaa tavaamassa niin ällöttävästi sen kirjan mainosbuumi jonkun menneen joulun alla kaupoissa kilkatteli.

Kirjoitin tänäänkin useita tunteja. Lähinnä nyt illasta ennen puolta yötä (klo nyt 23.45). Tuntuu turhalta työltä. Rahaa se ei ainakaan kerrytä. Perustukset, runko ja katto, eli siis säänsuojaan ensin ja sitten sisustustöihin ja jälkiputsaukseen. Siinä kirjoittamisprosessien selkeä kaava. Valvontakin saisi pelata, mutta ei taida tämä työmaa sellaista tarvita. Pitäisi olla joku "lähimuusa", mutta eipä niitä sitten Eino Leinon tai Ilmari Kiannon... En minä tekeleitäni keskeneräisinä kenelläkään luetuttaisi kuitenkaan. Sytytän virtuaalitakkaan tulet jos sanallisen taloni nurkat eivät vatupassiin suosiolla ojennu.

Päivällä tyhjensin vihreän märätyskompostin alaosasäiliön seuraavaan, perinteisempään käsittelyvaiheeseensa. Purin peräkärrystä halot. Innostuin vielä hajottamaan tramboliinin osiksi. Varastoin sen talveksi kasvihuoneeseen. Poikien piti se Puutarhurin kanssa vkonlopun aikana jo purkaa, mutta niinpä vain oli jäänyt; "... kyllä se iskä hoitaa."

Kännykkälasku (16,90) oli jäänyt maksamatta ja tuli karhu. Kun sen maksoin, jäi tilille senttejä vain.

Vanhempainyhdistyksen kokous klo 17.30. Äitejä vain paikalla, paitsi minä. Käsiteltiin raha-asioita sielläkin. Päätettiin järjestää koululle Välineruljanssi 18.11. illalla. Siellä saavat oppilaat vaihtaa, liisata tai myydä pieniksi käyneitä luistimia ym. kamppeitaan. Paitsi ei vaatteita kun se menisi sitten liian suureksi touhuksi. Yhdistys kartuttaa kassaa pitämällä kahviota.

Teurastamot ovat nyt helisemässä maanantaisen MOT:n ohjelman takia. Ihan hyvä se.

29 pv torstai

Pakkasen puolella. Yöllä satanut jäätävästi; puiden oksilla ja pyörien sarvissa jäätyneitä kyyneleitä miljoonittain kiiltelemässä.

Lämmittelen uunia ja takkaa jälleen. Tyhjentelin tuhkat ensin ja kävin ripottelemassa marjapensaiden ja omenpuiden juurille. Vein yhden sankollisen myös tuijarivistön virkistykseksi. Puutarhuri oli sitä mieltä, että se on väärä lannoite, mutta kyllä oppaissa ja ennen kaikkea perinnetietona minulla on, että eräille puutarhakasveille tuhka on sopiva lannoite. Mutta paljoa sitä ei passaa pöläytellä vuodessa, eikä eräille kukille tai potulle. Olkikuivikkeista lehmänpaskaa kun jostain saisi, niin sillä peruna kasvaisi. Keväällä särkikaloja kun pyytää ja panee potun kanssa samaan vakoon, niin sato on kirkaskylkistä. Hevosenlanta on niin voimakasta, että se täytyy kompostoida ensin, samoin ihmisen kykki.

panen näitä minulle itsestäänselvyyksiä muistiin, että jos pojat muutaman vuosikymmenen kuluttua näitä lukevat, osaavat palata järkeville juurille lannoitusten suhteen. Jos enää potunviljelyä EU sallii.

Keitin sankollisen omenoita hilloksi ja tein yhden omena-mantsikkapiirakan. Uunipuuronkin haudutin.

Taidan ottaa kesäteloilla olleen leipäkorvon ja sipeltää juuren muhimaan. Laittaisikohan ison vai pienen korvon? Juurta on pakastimessa viime talvelta. Syksyn ensimmäinen leipäannos yleensä epäonnistuu perinteiseen tapaansa. Vasta kolmannella juuri pääsee parempaan vaiheeseen ja alkaa toimia kunnolla. Pakastaminen kai tuhoaa siitä jotain olennaista. Jos juuren jättää kesäksi korvoon, tai sen reunoihin, niin siihen ilmestyy heti jauhotoukkia ja muita önkiäisiä. Pitäisi olla vakuumipaketti sillekin. Äidillä leivänteko ei tainnut monasti epäonnistunut se kun pyöritti sitä ruljanssia kesät talvet.

Kun nyt äiti taas hyppäsi näillekin riveille niin kirjoitanpahan niin kuin asia on: Leipoessani äiti on ikään kuin läsnä. Ei suinkaan siellä mykän hautakummun äärellä vaikka kuinka sinne kukkia kantaisin.

Persupolojen edustajat Putkonen ja Terho olivat eilenillalla Ajankohtaisen kakkosen jauhinkivien välissä. Aika synkäksi meni ohjelma. Jankkaamiseksikin, mutta siihen olivat kyllä kaikki tasapuolisesti syyllisiä. En pitänyt lainkaan siitä "Faktantarkastajien" päätoimittajasta. Jotenkin luihu tyyppi vaikka journalismia pyhästi puolustikin. Asiallisin oli se politiikantutkija. Matti Putkonen ja Sampo Terho olivat jo asennoitumisellaan alakynnessä altavastaajina.

Yrjö Jylhän ek:n lukeminen edistyy ripeästi vaikka on tuhti kirja. Sivujen paksuus hämää luulemaan sitä laaejmmaksikin teokseksi. Kirjoittajat ovat kyllä ammattilaisia, mutta siinäpä se juju onkin, ettei kirjan ääressä sillä tavalla viihdy sen tyylistä nauttien kuin jos säröjä olisi. Pitkä, hyvin referoitu luento se on. Jylhästä piirtyy joka tapauksessa parempi kuva tämän jälkeen minunkin päähäni. Soinislaisia oli sillä ollut komennettavana Taipaleenjoen lohkolla talvisodassa; viime kesänä pyöräilin Eliaksen kanssa senkin pienen kylän lävitse ja käytiin siinä kirkkomaallakin ja panin merkille sankarihaudatkin. Saattaisi olla pari kuvaakin sieltä. Kirkkorakennus oli valkea ja sen nurkalla oli vaivaisnainen.

30 pv perjantai

Aamusta jo aloin uuninlämmitykseen. Sitten sekoitin hyvin kuplineeseen juuriliemeen (iso korvo) jauhoja ja jätin vielä muutamaksi tunniksi muhimaan ennen kuin lisäsin loput jauhot ja alustin. Kohotin hyvin ennen leipomista. Odotellessa kuorin perunoita altaallisen ja huitaisin vasemmalla kädellä pakasteturskakeiton. Siinä samalla pilkoin pottujen lisäksi lanttua, naurista, porkkanaa, kaalia ja sipuleita uunivuokaan johon lisukkeeksi ruskistin kevyesti kananlihasiivuja rasiallisen. Maustoin kaikenlaisilla mausteilla ja ruokakermalla. Kun olin iltapäivään mennessä leiponut leivät ja paistanut ne, panin vuoan uuniin. Siinä on  ruoka huomiseksi. Seitikeitto meni tuoreen leivän kanssa tänään melkein kaikki. Keskikokoisia leivänkakkaroita tuli 12 kpl.

Riitelin Puutarhurin kanssa vähän. Se ei ollut huomaavinaankaan, että oli taas ukko leiponut ja laittanut ruokaa, siivonnut tiskialtaat ja pesettänyt koneella tiskit. Sen kyllä, että on jauhoja ja leivänmurusia lattialla ja puidenroskia takan edessä. Siitä se sitten sai aiheen alkaa paukkeensa. Ja minähän satuin tietenkin olemaan pitkälläni lukemassa kun se tuli töistä. Mitenhän päin sitä olisi, että kelpaisi? Vaikka en minä kyllä sitä varten leivo ja laita, että jollekin kelpaisin. Tai ehkä siksikin.

Päiväni päättyi ikäviin tunteisiin ja nyt täällä kammiossani sitä jälleen yksikseni suren. Uuninkuve hohkaa lämpöä tupaan ja sitä riittää muihinkin huoneisiin, mutta ihmisen kylki, jonka viereen pitäisi minunkin normin mukaan köllähtää tyytyväisenä päivän töihinsä hohkaa kylmänä, tunteettomana.

Kymmeniä vuosia ovat tehneet töitä tasa-arvoisen yhteiskunnan ja sen jäsenten, miesten ja naisten keskinäisten asemien parantamiseksi ja tässäkö tulos? Puhua siitä ei ainakaan kärsi. Tai muuten kärsii kärsä.

Ei asia tietenkään näin yksinkertainen ole tässäkään tapauksessa. Tajuan sen. Mutta ne suuret haaveet ja teotkin joita tasa-arvon eteen Minna Canthista alkaen on tehty, eivät koskaan faktoja ja yksityisten arkea takuuvarmasti voi olla. Aina joku joutuu alistumaan, tai lähtemään. Väärin se tietskin on, että minä ilmaisullisena ihmisenä kirjoitan läheisistäni suhteellisen rumasti. Jos edes kirjoittaisin, mitä esimerkiksi Puutarhuri minusta lohkoo, niin arvosteluun tulisi myös se näkökulma ja minunkin perkeleellisyys paljastuisi. En kuvittelekaan, että olisin helppo ihminen, mies.

Mutta pahaa mieltäni tyynnyttääkseni ja lähtemishaluilta terää tylsyttääkseni yleistän rankasti nyt: Minä alan saada kainuulaisuudesta tarpeeksi. En sopeudu tähän mykkyyteen, huumorintajuttomuuteen ja yksisilmäisyyteen joka näillä aukeiksi hakatuilla raiskioilla huokuu. Halkopinon suoruus, hajuton tiskirätti ja roskaton, muille näkyvän sisääntuloväylän lattia ovat tärkeämpiä kuin lämpö ja hellyys, toisesta välittäminen. Halailut. Ristikot ja sudokutkin yksityisissä suhteissa vaikka toisen ohimot kuinka huutaisivat kosketusta. Ja sudet pitää ehdottomasti kaikki tappaa eikä hirvilläkään mitään virkaa ole kun ne syövät männyntaimista latvat!

Ruotsinkielisillä alueilla kuulema nämäkin asiat ovat paremmin. Muutan Inkooseen saatana! Sinne olen kerran ollut rakentamassa huvilan perustuksia ja vesikattoa. Mutta en pidä merenrantamaisemista, sen muistan siitä kokemuksesta. Ja muutamasta muusta Turkuun ja Uuteenkaupunkiin tehdyistä keikoista. Sekä eräästä moottorivenematkasta Sipulisaarille Porvoon edustalla. Eivätkä Itämeri-risteilyt koskaan ole ihastuksen huokaisuja suustani ilmoille saaneet. Helsingin rannat herättävät levottomuutta.

Lokakuu 2015, 4 viikko

19 pv maanantai

Jo aikaisin heräilin, klo nyt 07.30. Ilma on kuiva, hieman tuuleksii, mutta suuntaa en ajatellut kun kusella pistäydyin. Yksi maasturi jo pörähti ohitse. Yöllä oli puutavararekka täyttämässä pankkonsa karikoiden välejä propseilla tuossa lähellä; valot vain kajastelivat ja klonke kuului.

Pojat jatkavat uniaan. Laitoin puuron hautumaan hellanlaidalle. Mukanani raahatut lukemiset on luettu. Unimäen köyhässä kirjahyllyssä on yhä vain vuosien jälkeenkin kesken oleva Jean-Paul Sartren elämäkerta. Sitä voin muutaman sivun lukaista, mutta ei se oikein vedä. Ja kun ei oikein muista edellislukemisiaan, niin pitäisi alkaa aina alusta.

Myöhään eilenillalla tillotin Pauluksen kanssa älypuhelimen pieneltä ruudulta Sillan. Yhä typerämmäksi siinä efektit kehittyvät. Tuli siinä mieleeni, etteipä sitä Unimäessä olekaan telkkaria milloinkaan katseltu. Vai olikohan joskus 1990-luvun alussa joku Salora-loota nurkassa kun vähän aikaa Suonenjoen Jekuselta saatu Lister-aggregaatti tallin takana kalkatti?

Illalla

Polttopuita keräilin koko pvn. Kolme ylikuormaista kärryllistä pihaan köröttelin. Löysin hakkuuaukiolta muutamaan osaan pätkityn paksun koivunkin jonka peräkärryyn suurin ponnistuksin raahasin. Nyt se on jo halkoina ja taidan viedä Kniin kun huomenna vien pojat loppulomaviikoksi kotona olemaan. Puutarhurilla alkaa myös loma keskiviikkona ja ne menee sitten ainakin mummilassa käymään.

Pojat rymysivät koko pvn pusikoissa ja sammuivat jälleen Hujjaustelun jälkeen petilleen nohittelematta. Mukava katsoa heitä tuossa lattiapatjoilla. Ei kai elämässä suurempaa mielihyvää liene kuin tällaisina, omien ajatusten hentoina hetkinä katsella nukkuvia lapsiaan. Varsinkin jos mieltä ahdistaneet huolet saa jotenkin huijattua takaraivon puolelle.

Koskee käsiin, ja vähän päähänkin. Lonkkiin kun pitkälleen alkaa.

20 pv tiistai

Kni, myöhäilta

Tultiin jo päivällä kun oli saatu halkokuorma lastatuksi, peti- ym. vaatteet pyykkikoriin käärittyä ja siivottua mökki. Lämmitin myös uunia, että on mukava palata. Pojat saavat huomenna jonkun elämysretken AB-puistoon joka mielestäni on vastenmielinen ilmestys "puistojen" joukossa. Mutta minähän olenkin alati uusiutuvaa kalkkiskerhoa jo.

Tänään olisin ollut mielelläni Helsingissä Ylen sananvapausfoorumissa, mutta olemattoman rahapolitiikkani takia en päässyt lähtemään. Katsoin Teemalta Posten Jyllandsin päätoimittajan Flemming Rosen avauspuheenvuoron. Siinä hän paljasti muutaman totutusta poikkeavan ajatuksensa sananvapauteen liittyen. Jatkokeskusteluja, joissa olisin ehkä osallisena ollut, en jaksanut väsymykseni vuoksi seurata.

Vein kirjastoon Juoksuhiekan, otin lainaan Marko Tapion ja Yrjö Jylhän elämäkerrat sekä Umayya Abu-Hannan "Alienin silmin" joka on hänen oma kuvauksensa kokemuksista maahanmuuttajana Suomessa.

21 pv keskiviikko

Aamulla Kni

Oma syntymäpäivä. Sain lahjankin: Heli Laaksosen runokokoelman. Aukaisin summassa tämän sivun näkyviin nyt:

"Jumankek,
meinasi oja aja.
Nii hyvänäköne mänty
ja iha yksi."

 Illalla Unimäki. Hujjaustelin juuri.

Tulin iltapvllä. Kerkesin yhden kelottuneen, tuulen nuriman närevanhuksen käydä pätkimässä pölkyiksi peräkärryyn. Osan jo kirvehdin kappaleiksi. Ovat kuivia kuin taula. Tein muutamia hellapilkkeiden kokoisiakin. Ne syttyvät sitten helposti kun tarvis on.

Koko ajan tekee pahaa kuljeskella tuolla raiskiolla vaikka siitä ilmeistä hyötyä itsellenikin on polttopuiden muodossa. Alkaa tajunta pikkuhiljaa ymmärtää, että se tosiaan on viimeinen vanha metsätylyvä tällä kunnaalla. Tuossa lähellä, Karisuon etelälaitaa vasten, on vielä muutaman hehtaarin kokoinen kuusikkopläntti, mutta montako kuukautta enää?

Mietin tässä, että jos ajaisi viettämään hiljaisen hetken Siilinjärvelle alullepanijansa ja synnyttäjänsä haudoille näin syntymäpäivänsä lopuksi. Olen joskus kirjoittanut kuvitelman siitäkin Unimäen ajasta, kun isä on pannut äidin jälleen kerran paksuksi ja minä olen ollut se, joka seuraavaksi vaivaksi olen maailmaan ängennyt. Se tarina löytyy "Äetin päiväkirjasta"-jatkokertomuksen alta varsinaisesta blogistani.

Riittäisiköhän bensiini sen keikan ja vielä sunnuntaina Kniin takaisin? Tilillä on rahaa muutama kymppi ja lompsassa kahdenkympin seteli, sekä auton tuhkakupissa kolikoita pieni kourallinen.

22 pv torstai

Ajelinhan minä Siiliin eilenillalla. Suuren kuusen juurella sijaitsevalla isän ja äidin haudalla kävin, mutta en minä mitään viestiä sinne vienyt kun ne tyhjyyteen sielläkin putoilisivat;

pimeyteen voin täällä Unimäessäkin runoilla
ja vain tuulen 
voin kuvitella
jotain vastaukseksi kuiskaavan
mutta
niidenkin säkeet
pitää minun itseni sanoittaa;
ei tuulella mitään sanottavaa ole
tai:
ihminen ei sen kieltä taida

Ajattelin siinä marmoripaaden äärellä luita, jotka haudan pohjalla hiljaksiin maatuvat. Isän kohdalla ehkä jo niin pehmenneitä, että tuskin arkunkappaleiden puuosien lahoista osista tai mullasta erottuisivat. Luiden ajattelukin on hyvin vaikeaa kun ei ole koskaan ihmisen hautaa ollut avaamassa. Kuvissakin vain, kun oikeuslääkärit tonkivat Balkanin sodassa teloitettujen hautoja. Joku muisto vainajista mielessä käväisi ja siinä se. Kukkia tai kynttilää en vienyt.

Tuntuneeko tällainen  hautausmaakäynnin kuvaus hartain mielin omaistensa haudoilla käyskelevistä elävistä kylmiltä ja kovilta, mutta samahan sillekin. Omien omaisteni haudoilla voin ajatella ihan mitä itse tunnen, en kyyristellä tekopyhyyden tai "varuilta vain" varjojen takana; ei minua kukaan ole kuolemani jälkeen vastassa nyrkit pystyssä moittimassa. Omallakin haudallani pitää ajatella, että missähän mätänemisenvaiheessa sekin entinen elävä kulloinkin  alkaa olla. Tai sitten ei ajatella yhtään mitään.

Kävin sitten vielä Rauhalahden naistentansseissa muutaman tanssiaskelen ottamassa. Muutama tuttu oli jotka haki. Yhtä vain jututin enemmälti ja aiheet koskivat kirjoittelujani ja Venäjän reissuani. Läksin ajoissa pois. Tullessa yritin ottaa Nilsiän St:ltä bensiiniä, mutta tilillä ei ollut katetta. Nyt sitten jännitetään, pääsenkö lopputipoilla sunnuntaina Kniin. Tässä välilläkin pitää jokunen km ajella puita rahdaten. Kaupasta käyn maitoa ja leivän hakemassa tuhkakupin vararahastolla. Pottuja on kellarissa ja yksi kanaviillokki kylmän eteisen hyllyssä. Looraakin on keltaisessa purkissa vielä puolet jäljellä.

Tänään on satanut niin kovasti, etten ole ulkona ollut kuin sen aikaa, että halkoja hakatessa menin aivan litimäräksi ja kirves alkoi lipsuilla märissä, kohmeisissa kourissa. Melkoisen läjän kuitenkin pölkkyjä särin. Lämmitin Hujjauksen ja olipa mukava siellä höyrystellä.

Ruotsissa, Trollhättäniläisessä koulussa on tapahtunut väkivallanteko. Miekalla ja puukoilla aseistautunut natsi on lyönyt tummia vastaantulijoita koulunkäytävillä hengiltä. Itse saanut poliisien luodeista reikiä nahkaansa.

Luen Tuulikki Valkosen kirjoittamaa, entisen miehensä Marko Tapion (Tapper) elämäkertaa, "Mäyhää". Joskus aiemminkin yritin lukea, mutta se ei alkanut vetää. Nyt menee oikeinkin hyvin tajuntaan vaikka ei tyyli ihan helpoimmasta päästä olekaan; kirjoittaja tekee melkein huomaamatta myös itsestään historiikkia ja siksi on oltava tarkempi kuin "tavallisen" elämäkerran kyseessä ollessa.

Raju juttu senkin kirjailijan elämä. Olisiko Arktinen hysteria sitten ollut ilman Marko Tapion itsensä kuolemaan saakka panevaa likoamista sen veroinen, kuin se nyt on? Entä olisiko trilogian kaikki aiotut 4 osaa tullut kirjoitettua jos unilääkkeet ja viina eivät olisi kuuluneet kirjailijan stimulanttivarastoon, ja jotka hänet sitten nukuttivat lopullisesti pois samana vuonna kuin Timo K. Mukankin? Tapasivatkohan kirjailijat koskaan kun taisivat olla saman kustantajan suojatteja?

Niin vahvasti tuo elämäkerta vaikuttaa, että kun äsken nukahdin sitä lukiessani, näin heti unta miljöistä ja kirjan henkilöistä joista siinä kerrotaan. Kirjassa viitataan vain kerran M.T:n osallistumisesta sotaan Rukajärven Ontrosenvaarassa ja lopun selitysosassa. Hän oli samassa joukko-osastossa ja siinä kovassa taistelussa 4.8.1944 jossa isäni haavoittui. Onkohan se niistä ajoista muistellut mihinkään näkyvästi? Mietin muuten, kun itse makasin toissa kesänä Ontrosenvaarassa teltassa, että sattuikohan Tapperin poika samaan korsuun isäni kanssa tms. Ja entä ukki Uatu, isän isä, joka oli varastomiehenä samaan aikaan Karhumäessä kirjailija Haanpään kaverina, että tutustuivatkohan ne keskenään henkilökohtaisesti? Ukilla ainakin oli Haanpään kirjoja joku kipale. Nämä olisivat mielenkiintoisia asioita, mutta kun ei ole aikalaisia enää elossa keltä kysyä.

Veljenpoika Antti kävi Raahesta työmatkalta tullessaan metsällä. Riistaa se ei saanut, satoi koko ajan. Sitten se jatkoi Kuopioon kotiinsa vaikka luulin jäävän yöksi. Aikoi viikon päästä tulla uudestaan.

23 pv perjantai

Lämmitin uunin liian tuliseksi niin että mitenkähän tässä nyt nukutuksi saa.

Trollhättänin koulusurmien takana on ollut rasistiset motiivit. Natsi siellä on riehunut. Nyt sekin on kuollut ja jääpi oikeudelta tuomitsematta, mutta muuttaisiko käräjätuomio elävälle terroristille asetelmaa sen kummoisemmaksi?

Olisiko norjalaisen Breivikin mielisairaalaan tuomitsemisen sijaan hänen kuolemansa aloittamansa teloitussession yhteydessä ollut parempi vaihtoehto sekin? Murhattiinhan Lee Harvey Oswaldkin ennen oikeudenkäyntiä (tarkoituksella tietenkin), mutta olisivatko historian tuulet tehneet kulkua sen kummallisemmaksi kuin mitä joka tapauksessa senkin asian ympärille olisivat salaliittoteoreetikot alkaneet kyhäellä jos hemmo olisi sähkötuolissa vasta loppunsa saanut?

Ranskassa 43 ihmistä on kuollut bussin tärskäytettyä keskellä tietä kyljittäin(?) vastaan tulleeseen rekkaan.

Tänäänkin on satanut, mutta kun keli iltapvllä kuiveni, aloin hakata halkoja ja nyt katoksessa on melkoiset pinot jo.

Siwan Reksalta sain  harjanvarrella rikki lykkäämääni kaasulamppuun kuvun. Sille oli tullut niitä jonkin kaupan yhteydessä kolme kipaletta. Piti siitä vitonen antaa, mutta uusi maksaakin toistasataa euroa. Vai oliko se peräti 150? Nyt siitä ei hyötyä ole sillä molemmissa tuvan lampuissa ovat sukat rikki. Nekin maksavat 25 euroa kipale. Makuuparvelle vain uskaltaa kaasulamppuun tulet raapaista. Kaasu kylläkin loppui, että se siitä valontuojasta toistaiseksi. Pullontäyttö maksaa täällä olevalla ainoalla Torakorven huoltoasemalla 25 euroa, Knissa halvimmassa liikkeessä kaksikymppiä. Hain leipomosta ruisleivän, maksoi tarjouskorissa 2 euroa. Kirkkosuoralla oli puhallusratsia. Tuttu lieksalainen (vai asuneeko Nurmeksessa sen yhen tanssijamuijan kanssa edelleen?) konstaapeli Kalinainen on kasvattanut parran, en ollut tuntea.

24 pv lauantai

Heräsin äsken. Näin kerrankin lämminsävyistä unta. Siinä oli herkänoloinen nainen vauva sylissään ja kesäinen aamu tunnistamattoman kaupungin kukkaisutuksin koristellussa puistossa. Sain vauvan syliini lämpimän halauksen ja "tässön viimeisin lapsesi" -lauseen kera.

Olen kerennyt laittaa hellaan tulet ja kahvit keittää. Lämmitän vielä eilistä kasviskeittoa aamiaiseksi ennen kuin lähden Raiskiolle suremaan. Klo on yhdeksän.

Jo pimenevässä illassa ollaan.

Olen käynyt hujjaustelemassa ja nyt tässä jatkan "Mäyhän" lukemista. Olen niillä paikkeilla, jossa Arktisen hysterian osa 1 alkaa olla on loppusuoralla. Siinä kiihdyttelyvaiheessa kirjailijalla on lääke- sekä alkoholiriippuvuus aika pahalla mallilla. "Maksapiikki"-kohtaus oli hurjaa luettavaa, ja miten MT siitä silti selvisi kirjoittamaan. Kaikkea sitä kirjailijan pitää kokea, että lukijat saavat kelvollista luettavaa.

Nykykirjailijoilta ei enää tule kovinkaan kummoista tekstiä kun ne elävät kovin siististi ja voivat muutenkin paksusti. Ja kun ovat nämä tekstinkäsittelylaitteet itsellä, sekä vielä kustantamoissa loppusilittelyjä varten tehokkaammat viime metreillä ennen julkaisua.

Mietin Raiskiolta pöllien tasauspätkiä keräillessäni, että ne ovat kuin ruumiiden kappaleita käydyn sodan jäljiltä. Jokaista tyvipölkkyä kantaessani, vaikka se olisi painanut 100 kiloa kannoin kuin pientä lasta. Hyvä etten tuutulaulua hyräillyt. Monen pätkäistyn puunelämän vuosirenkaita laskeskelin huilatessani ja useimmilla oli jo pahin teiniaika takana. Siinä ne 150-250 vuoden välillä keikkuivat eikä monikaan kantanut tyvessään lahovikaa vieläkään. Sydämet terveinä puuruumiinsa olivat kaatuneet ihmisen kehittelemän niittokoneen paikalle saapuessa.

Tuuli oli kaatanut pystyyn jätetyn keloontuneen, suuren näreen nurin ja sen latvaosassa oli valtavasti naavaa jollaista ei "biotalousmetsissä" näe eikä tulla ikinään näkemäänkään. Luulen, etteivät nämä metsäfirmojen "metsäasiantuntijoina" esiintyvät häiskäleet koskaan edes käsitä, millaisen biotoopin sekin yksityiskohta vanhoissa metsissä sisältää. Tai heidän käsityskykynsä on tukkeennuttanut yhtiöiden tarjomat edut ja puutavarkaupoista saatavat suuret palkkiot. Ja vähiten ne haluavat ymmärtää sitä, että kuinka tärkeää vanhojen puiden vuosikymmenten aikana itseensä kasvattamalla naavalla kokonaisuuden kannalta on jos yhtään vilpitöntä tahtoa oikeasti olisi olemassa luonnon bioversideetin säilyttämiseksi. Juuri valmistunut metsätalousinsinööri naavaa tuskin edes tunnistaisi jos sellaisesta tukon sille käteen tyrkkäisi. Saatika että sydänjuuriaan myöten ymmärtäisi sen merkityksen. Yhtä typeränä möllistelisi kuin Sauli Niinistö tupajumiensa kanssa, saatana!

25 pv sunnuntai

Heräsin jo varhain sateettomaan aamuun.

Eilenillalla kylällä käydessäni tapasin erään tutun freelancerin ja kerroin sille Unimäen viimeisen metsonsoitimen kohtalon ja perustelut sille, miksi niin murheissani siitä menetyksestä olen. Toivottavasti hänellä toimittajan vaistot heräsivät...

Olen pikkuhiljaa lähdössä Kniin. Lämmitin uunia vielä, että on sitten tupa edes haalea kun ja jos se Antti loppuviikosta tulee metsälle.

Tämän pvn tärkein työ oli "Huuto Unimäen viimeisen metsonsoitimen tuholle".

Olin jo jonkun aikaa pyöritellyt pöllinpätkäpinossa kuusentyvilinttiä jonka ääriviivat olin mielessäni kierrättänyt muistuttamaan Edward Munchin Huuto (Epätoivo)-maalausta. Halottuani korokelaitaisen peräkärryn täyteen Kniin viemisiksi, otin tyvilintin käsittelyyni ja koversin moottorisahalla siihen kuperat ja soikeat kolot silmiksi ja suuksi. Sitten murskasin hellasta ottamiani hiiliä kupuroiden pohjalle, hiersin ne tiukasti puunsyihin ja ketjunkouraisuihin sekä valutin teräketjuöljyn kanssa sen oikein rumanpelottavaksi kummitusnaamaksi. Seuraavaksi panin tekeleeni auton takakonttiin ja etsin aitasta neljän tuuman galvaninauloja sekä vasaran mukaani ja ajoin Raiskion laitaan. "Huutoni" ripustusseinäksi valitsin siemenpuuasentoon jätetyn männyn jonka kylkeen naulasin sen tiukasti kiinni ja otin muutamat valokuvat. Jos joku käy sen siitä särkemässä, tai metsämiehet ammuskelevat kappaleiksi, niin tein siltä varalta myös toisen samankaltaisen jonka sitten vien tikkaiden kanssa korkeammalle samaan puuhun.

Metsonsoidinta tai vanhaa metsää eliöstöineen tämä mielenosoitukseni ei takaisin tuo, mutta kyllä se vähän suruani helpottaa, tai ainakin sen tällä tavalla nyt olen näyttänyt. Kukaanhan ei oikeasti surustani välitä. Jostakin sataa vain paskaa niskaan kunhan hoksaavat. Jos hoksaavat vielä asiayhteyden, niin sitä enämpi mustelmia kylkiini ilmaantuu.