Lokakuu 2015, 4 viikko

19 pv maanantai

Jo aikaisin heräilin, klo nyt 07.30. Ilma on kuiva, hieman tuuleksii, mutta suuntaa en ajatellut kun kusella pistäydyin. Yksi maasturi jo pörähti ohitse. Yöllä oli puutavararekka täyttämässä pankkonsa karikoiden välejä propseilla tuossa lähellä; valot vain kajastelivat ja klonke kuului.

Pojat jatkavat uniaan. Laitoin puuron hautumaan hellanlaidalle. Mukanani raahatut lukemiset on luettu. Unimäen köyhässä kirjahyllyssä on yhä vain vuosien jälkeenkin kesken oleva Jean-Paul Sartren elämäkerta. Sitä voin muutaman sivun lukaista, mutta ei se oikein vedä. Ja kun ei oikein muista edellislukemisiaan, niin pitäisi alkaa aina alusta.

Myöhään eilenillalla tillotin Pauluksen kanssa älypuhelimen pieneltä ruudulta Sillan. Yhä typerämmäksi siinä efektit kehittyvät. Tuli siinä mieleeni, etteipä sitä Unimäessä olekaan telkkaria milloinkaan katseltu. Vai olikohan joskus 1990-luvun alussa joku Salora-loota nurkassa kun vähän aikaa Suonenjoen Jekuselta saatu Lister-aggregaatti tallin takana kalkatti?

Illalla

Polttopuita keräilin koko pvn. Kolme ylikuormaista kärryllistä pihaan köröttelin. Löysin hakkuuaukiolta muutamaan osaan pätkityn paksun koivunkin jonka peräkärryyn suurin ponnistuksin raahasin. Nyt se on jo halkoina ja taidan viedä Kniin kun huomenna vien pojat loppulomaviikoksi kotona olemaan. Puutarhurilla alkaa myös loma keskiviikkona ja ne menee sitten ainakin mummilassa käymään.

Pojat rymysivät koko pvn pusikoissa ja sammuivat jälleen Hujjaustelun jälkeen petilleen nohittelematta. Mukava katsoa heitä tuossa lattiapatjoilla. Ei kai elämässä suurempaa mielihyvää liene kuin tällaisina, omien ajatusten hentoina hetkinä katsella nukkuvia lapsiaan. Varsinkin jos mieltä ahdistaneet huolet saa jotenkin huijattua takaraivon puolelle.

Koskee käsiin, ja vähän päähänkin. Lonkkiin kun pitkälleen alkaa.

20 pv tiistai

Kni, myöhäilta

Tultiin jo päivällä kun oli saatu halkokuorma lastatuksi, peti- ym. vaatteet pyykkikoriin käärittyä ja siivottua mökki. Lämmitin myös uunia, että on mukava palata. Pojat saavat huomenna jonkun elämysretken AB-puistoon joka mielestäni on vastenmielinen ilmestys "puistojen" joukossa. Mutta minähän olenkin alati uusiutuvaa kalkkiskerhoa jo.

Tänään olisin ollut mielelläni Helsingissä Ylen sananvapausfoorumissa, mutta olemattoman rahapolitiikkani takia en päässyt lähtemään. Katsoin Teemalta Posten Jyllandsin päätoimittajan Flemming Rosen avauspuheenvuoron. Siinä hän paljasti muutaman totutusta poikkeavan ajatuksensa sananvapauteen liittyen. Jatkokeskusteluja, joissa olisin ehkä osallisena ollut, en jaksanut väsymykseni vuoksi seurata.

Vein kirjastoon Juoksuhiekan, otin lainaan Marko Tapion ja Yrjö Jylhän elämäkerrat sekä Umayya Abu-Hannan "Alienin silmin" joka on hänen oma kuvauksensa kokemuksista maahanmuuttajana Suomessa.

21 pv keskiviikko

Aamulla Kni

Oma syntymäpäivä. Sain lahjankin: Heli Laaksosen runokokoelman. Aukaisin summassa tämän sivun näkyviin nyt:

"Jumankek,
meinasi oja aja.
Nii hyvänäköne mänty
ja iha yksi."

 Illalla Unimäki. Hujjaustelin juuri.

Tulin iltapvllä. Kerkesin yhden kelottuneen, tuulen nuriman närevanhuksen käydä pätkimässä pölkyiksi peräkärryyn. Osan jo kirvehdin kappaleiksi. Ovat kuivia kuin taula. Tein muutamia hellapilkkeiden kokoisiakin. Ne syttyvät sitten helposti kun tarvis on.

Koko ajan tekee pahaa kuljeskella tuolla raiskiolla vaikka siitä ilmeistä hyötyä itsellenikin on polttopuiden muodossa. Alkaa tajunta pikkuhiljaa ymmärtää, että se tosiaan on viimeinen vanha metsätylyvä tällä kunnaalla. Tuossa lähellä, Karisuon etelälaitaa vasten, on vielä muutaman hehtaarin kokoinen kuusikkopläntti, mutta montako kuukautta enää?

Mietin tässä, että jos ajaisi viettämään hiljaisen hetken Siilinjärvelle alullepanijansa ja synnyttäjänsä haudoille näin syntymäpäivänsä lopuksi. Olen joskus kirjoittanut kuvitelman siitäkin Unimäen ajasta, kun isä on pannut äidin jälleen kerran paksuksi ja minä olen ollut se, joka seuraavaksi vaivaksi olen maailmaan ängennyt. Se tarina löytyy "Äetin päiväkirjasta"-jatkokertomuksen alta varsinaisesta blogistani.

Riittäisiköhän bensiini sen keikan ja vielä sunnuntaina Kniin takaisin? Tilillä on rahaa muutama kymppi ja lompsassa kahdenkympin seteli, sekä auton tuhkakupissa kolikoita pieni kourallinen.

22 pv torstai

Ajelinhan minä Siiliin eilenillalla. Suuren kuusen juurella sijaitsevalla isän ja äidin haudalla kävin, mutta en minä mitään viestiä sinne vienyt kun ne tyhjyyteen sielläkin putoilisivat;

pimeyteen voin täällä Unimäessäkin runoilla
ja vain tuulen 
voin kuvitella
jotain vastaukseksi kuiskaavan
mutta
niidenkin säkeet
pitää minun itseni sanoittaa;
ei tuulella mitään sanottavaa ole
tai:
ihminen ei sen kieltä taida

Ajattelin siinä marmoripaaden äärellä luita, jotka haudan pohjalla hiljaksiin maatuvat. Isän kohdalla ehkä jo niin pehmenneitä, että tuskin arkunkappaleiden puuosien lahoista osista tai mullasta erottuisivat. Luiden ajattelukin on hyvin vaikeaa kun ei ole koskaan ihmisen hautaa ollut avaamassa. Kuvissakin vain, kun oikeuslääkärit tonkivat Balkanin sodassa teloitettujen hautoja. Joku muisto vainajista mielessä käväisi ja siinä se. Kukkia tai kynttilää en vienyt.

Tuntuneeko tällainen  hautausmaakäynnin kuvaus hartain mielin omaistensa haudoilla käyskelevistä elävistä kylmiltä ja kovilta, mutta samahan sillekin. Omien omaisteni haudoilla voin ajatella ihan mitä itse tunnen, en kyyristellä tekopyhyyden tai "varuilta vain" varjojen takana; ei minua kukaan ole kuolemani jälkeen vastassa nyrkit pystyssä moittimassa. Omallakin haudallani pitää ajatella, että missähän mätänemisenvaiheessa sekin entinen elävä kulloinkin  alkaa olla. Tai sitten ei ajatella yhtään mitään.

Kävin sitten vielä Rauhalahden naistentansseissa muutaman tanssiaskelen ottamassa. Muutama tuttu oli jotka haki. Yhtä vain jututin enemmälti ja aiheet koskivat kirjoittelujani ja Venäjän reissuani. Läksin ajoissa pois. Tullessa yritin ottaa Nilsiän St:ltä bensiiniä, mutta tilillä ei ollut katetta. Nyt sitten jännitetään, pääsenkö lopputipoilla sunnuntaina Kniin. Tässä välilläkin pitää jokunen km ajella puita rahdaten. Kaupasta käyn maitoa ja leivän hakemassa tuhkakupin vararahastolla. Pottuja on kellarissa ja yksi kanaviillokki kylmän eteisen hyllyssä. Looraakin on keltaisessa purkissa vielä puolet jäljellä.

Tänään on satanut niin kovasti, etten ole ulkona ollut kuin sen aikaa, että halkoja hakatessa menin aivan litimäräksi ja kirves alkoi lipsuilla märissä, kohmeisissa kourissa. Melkoisen läjän kuitenkin pölkkyjä särin. Lämmitin Hujjauksen ja olipa mukava siellä höyrystellä.

Ruotsissa, Trollhättäniläisessä koulussa on tapahtunut väkivallanteko. Miekalla ja puukoilla aseistautunut natsi on lyönyt tummia vastaantulijoita koulunkäytävillä hengiltä. Itse saanut poliisien luodeista reikiä nahkaansa.

Luen Tuulikki Valkosen kirjoittamaa, entisen miehensä Marko Tapion (Tapper) elämäkertaa, "Mäyhää". Joskus aiemminkin yritin lukea, mutta se ei alkanut vetää. Nyt menee oikeinkin hyvin tajuntaan vaikka ei tyyli ihan helpoimmasta päästä olekaan; kirjoittaja tekee melkein huomaamatta myös itsestään historiikkia ja siksi on oltava tarkempi kuin "tavallisen" elämäkerran kyseessä ollessa.

Raju juttu senkin kirjailijan elämä. Olisiko Arktinen hysteria sitten ollut ilman Marko Tapion itsensä kuolemaan saakka panevaa likoamista sen veroinen, kuin se nyt on? Entä olisiko trilogian kaikki aiotut 4 osaa tullut kirjoitettua jos unilääkkeet ja viina eivät olisi kuuluneet kirjailijan stimulanttivarastoon, ja jotka hänet sitten nukuttivat lopullisesti pois samana vuonna kuin Timo K. Mukankin? Tapasivatkohan kirjailijat koskaan kun taisivat olla saman kustantajan suojatteja?

Niin vahvasti tuo elämäkerta vaikuttaa, että kun äsken nukahdin sitä lukiessani, näin heti unta miljöistä ja kirjan henkilöistä joista siinä kerrotaan. Kirjassa viitataan vain kerran M.T:n osallistumisesta sotaan Rukajärven Ontrosenvaarassa ja lopun selitysosassa. Hän oli samassa joukko-osastossa ja siinä kovassa taistelussa 4.8.1944 jossa isäni haavoittui. Onkohan se niistä ajoista muistellut mihinkään näkyvästi? Mietin muuten, kun itse makasin toissa kesänä Ontrosenvaarassa teltassa, että sattuikohan Tapperin poika samaan korsuun isäni kanssa tms. Ja entä ukki Uatu, isän isä, joka oli varastomiehenä samaan aikaan Karhumäessä kirjailija Haanpään kaverina, että tutustuivatkohan ne keskenään henkilökohtaisesti? Ukilla ainakin oli Haanpään kirjoja joku kipale. Nämä olisivat mielenkiintoisia asioita, mutta kun ei ole aikalaisia enää elossa keltä kysyä.

Veljenpoika Antti kävi Raahesta työmatkalta tullessaan metsällä. Riistaa se ei saanut, satoi koko ajan. Sitten se jatkoi Kuopioon kotiinsa vaikka luulin jäävän yöksi. Aikoi viikon päästä tulla uudestaan.

23 pv perjantai

Lämmitin uunin liian tuliseksi niin että mitenkähän tässä nyt nukutuksi saa.

Trollhättänin koulusurmien takana on ollut rasistiset motiivit. Natsi siellä on riehunut. Nyt sekin on kuollut ja jääpi oikeudelta tuomitsematta, mutta muuttaisiko käräjätuomio elävälle terroristille asetelmaa sen kummoisemmaksi?

Olisiko norjalaisen Breivikin mielisairaalaan tuomitsemisen sijaan hänen kuolemansa aloittamansa teloitussession yhteydessä ollut parempi vaihtoehto sekin? Murhattiinhan Lee Harvey Oswaldkin ennen oikeudenkäyntiä (tarkoituksella tietenkin), mutta olisivatko historian tuulet tehneet kulkua sen kummallisemmaksi kuin mitä joka tapauksessa senkin asian ympärille olisivat salaliittoteoreetikot alkaneet kyhäellä jos hemmo olisi sähkötuolissa vasta loppunsa saanut?

Ranskassa 43 ihmistä on kuollut bussin tärskäytettyä keskellä tietä kyljittäin(?) vastaan tulleeseen rekkaan.

Tänäänkin on satanut, mutta kun keli iltapvllä kuiveni, aloin hakata halkoja ja nyt katoksessa on melkoiset pinot jo.

Siwan Reksalta sain  harjanvarrella rikki lykkäämääni kaasulamppuun kuvun. Sille oli tullut niitä jonkin kaupan yhteydessä kolme kipaletta. Piti siitä vitonen antaa, mutta uusi maksaakin toistasataa euroa. Vai oliko se peräti 150? Nyt siitä ei hyötyä ole sillä molemmissa tuvan lampuissa ovat sukat rikki. Nekin maksavat 25 euroa kipale. Makuuparvelle vain uskaltaa kaasulamppuun tulet raapaista. Kaasu kylläkin loppui, että se siitä valontuojasta toistaiseksi. Pullontäyttö maksaa täällä olevalla ainoalla Torakorven huoltoasemalla 25 euroa, Knissa halvimmassa liikkeessä kaksikymppiä. Hain leipomosta ruisleivän, maksoi tarjouskorissa 2 euroa. Kirkkosuoralla oli puhallusratsia. Tuttu lieksalainen (vai asuneeko Nurmeksessa sen yhen tanssijamuijan kanssa edelleen?) konstaapeli Kalinainen on kasvattanut parran, en ollut tuntea.

24 pv lauantai

Heräsin äsken. Näin kerrankin lämminsävyistä unta. Siinä oli herkänoloinen nainen vauva sylissään ja kesäinen aamu tunnistamattoman kaupungin kukkaisutuksin koristellussa puistossa. Sain vauvan syliini lämpimän halauksen ja "tässön viimeisin lapsesi" -lauseen kera.

Olen kerennyt laittaa hellaan tulet ja kahvit keittää. Lämmitän vielä eilistä kasviskeittoa aamiaiseksi ennen kuin lähden Raiskiolle suremaan. Klo on yhdeksän.

Jo pimenevässä illassa ollaan.

Olen käynyt hujjaustelemassa ja nyt tässä jatkan "Mäyhän" lukemista. Olen niillä paikkeilla, jossa Arktisen hysterian osa 1 alkaa olla on loppusuoralla. Siinä kiihdyttelyvaiheessa kirjailijalla on lääke- sekä alkoholiriippuvuus aika pahalla mallilla. "Maksapiikki"-kohtaus oli hurjaa luettavaa, ja miten MT siitä silti selvisi kirjoittamaan. Kaikkea sitä kirjailijan pitää kokea, että lukijat saavat kelvollista luettavaa.

Nykykirjailijoilta ei enää tule kovinkaan kummoista tekstiä kun ne elävät kovin siististi ja voivat muutenkin paksusti. Ja kun ovat nämä tekstinkäsittelylaitteet itsellä, sekä vielä kustantamoissa loppusilittelyjä varten tehokkaammat viime metreillä ennen julkaisua.

Mietin Raiskiolta pöllien tasauspätkiä keräillessäni, että ne ovat kuin ruumiiden kappaleita käydyn sodan jäljiltä. Jokaista tyvipölkkyä kantaessani, vaikka se olisi painanut 100 kiloa kannoin kuin pientä lasta. Hyvä etten tuutulaulua hyräillyt. Monen pätkäistyn puunelämän vuosirenkaita laskeskelin huilatessani ja useimmilla oli jo pahin teiniaika takana. Siinä ne 150-250 vuoden välillä keikkuivat eikä monikaan kantanut tyvessään lahovikaa vieläkään. Sydämet terveinä puuruumiinsa olivat kaatuneet ihmisen kehittelemän niittokoneen paikalle saapuessa.

Tuuli oli kaatanut pystyyn jätetyn keloontuneen, suuren näreen nurin ja sen latvaosassa oli valtavasti naavaa jollaista ei "biotalousmetsissä" näe eikä tulla ikinään näkemäänkään. Luulen, etteivät nämä metsäfirmojen "metsäasiantuntijoina" esiintyvät häiskäleet koskaan edes käsitä, millaisen biotoopin sekin yksityiskohta vanhoissa metsissä sisältää. Tai heidän käsityskykynsä on tukkeennuttanut yhtiöiden tarjomat edut ja puutavarkaupoista saatavat suuret palkkiot. Ja vähiten ne haluavat ymmärtää sitä, että kuinka tärkeää vanhojen puiden vuosikymmenten aikana itseensä kasvattamalla naavalla kokonaisuuden kannalta on jos yhtään vilpitöntä tahtoa oikeasti olisi olemassa luonnon bioversideetin säilyttämiseksi. Juuri valmistunut metsätalousinsinööri naavaa tuskin edes tunnistaisi jos sellaisesta tukon sille käteen tyrkkäisi. Saatika että sydänjuuriaan myöten ymmärtäisi sen merkityksen. Yhtä typeränä möllistelisi kuin Sauli Niinistö tupajumiensa kanssa, saatana!

25 pv sunnuntai

Heräsin jo varhain sateettomaan aamuun.

Eilenillalla kylällä käydessäni tapasin erään tutun freelancerin ja kerroin sille Unimäen viimeisen metsonsoitimen kohtalon ja perustelut sille, miksi niin murheissani siitä menetyksestä olen. Toivottavasti hänellä toimittajan vaistot heräsivät...

Olen pikkuhiljaa lähdössä Kniin. Lämmitin uunia vielä, että on sitten tupa edes haalea kun ja jos se Antti loppuviikosta tulee metsälle.

Tämän pvn tärkein työ oli "Huuto Unimäen viimeisen metsonsoitimen tuholle".

Olin jo jonkun aikaa pyöritellyt pöllinpätkäpinossa kuusentyvilinttiä jonka ääriviivat olin mielessäni kierrättänyt muistuttamaan Edward Munchin Huuto (Epätoivo)-maalausta. Halottuani korokelaitaisen peräkärryn täyteen Kniin viemisiksi, otin tyvilintin käsittelyyni ja koversin moottorisahalla siihen kuperat ja soikeat kolot silmiksi ja suuksi. Sitten murskasin hellasta ottamiani hiiliä kupuroiden pohjalle, hiersin ne tiukasti puunsyihin ja ketjunkouraisuihin sekä valutin teräketjuöljyn kanssa sen oikein rumanpelottavaksi kummitusnaamaksi. Seuraavaksi panin tekeleeni auton takakonttiin ja etsin aitasta neljän tuuman galvaninauloja sekä vasaran mukaani ja ajoin Raiskion laitaan. "Huutoni" ripustusseinäksi valitsin siemenpuuasentoon jätetyn männyn jonka kylkeen naulasin sen tiukasti kiinni ja otin muutamat valokuvat. Jos joku käy sen siitä särkemässä, tai metsämiehet ammuskelevat kappaleiksi, niin tein siltä varalta myös toisen samankaltaisen jonka sitten vien tikkaiden kanssa korkeammalle samaan puuhun.

Metsonsoidinta tai vanhaa metsää eliöstöineen tämä mielenosoitukseni ei takaisin tuo, mutta kyllä se vähän suruani helpottaa, tai ainakin sen tällä tavalla nyt olen näyttänyt. Kukaanhan ei oikeasti surustani välitä. Jostakin sataa vain paskaa niskaan kunhan hoksaavat. Jos hoksaavat vielä asiayhteyden, niin sitä enämpi mustelmia kylkiini ilmaantuu.