Se alkoi yhdellä aivastuksella iltayöstä. Kuumetta, nuhaa, yskää, särkyä pään. Mahakin sekaisin. Nukahtelen, tassuttelen tuvassa, ryin ja niistän. Nukahtelen taas. Kirjoitusyrityksiä, lukemisenyrityksiä, kirjojen vaihtoa. Kirjailijat ja kirjojen juonet menevät sekaisin. Luen kuin uutta romaania tai esseetä vaikka jo usein luettuja luettavakseni hyllystä valitsen. Silmän katse menee ristiin toisen silmän katseen kanssa. Katseen juuttuminen kieroon asentoon muovaa pallukoita oranssille seinälle. Ne ovat kuin sianporsaita, niillä on silmät ja kärsät ja saparot. Korvien paikalla pään lävistävät reiät. En hätistä kuumepainajaisia pois. Mukava niitä on katsella untuvaiselta pilveltä joka keinuu tyvenessä unenlahdessa kuin kumivene. Ei pelotakaan. Pelkojen täyttämä lapsuus on kaukana vuosien painon alla maatumassa. Lapsena kuumenäyt saapuivat lyhtytuijujen takaa pimeydestä, tai olivat kuin suuria traktorin mustia takakumeja ryntäämässä rinnettä alas. Tai putosivat Pohjoisen mustalta taivaalta alas lumihankeen meteoriittina joka kierittti kokonaiset metsät sisäänsä ja josta törrötti suuria puita kuin tikkuja ja joka kaiken alleen murskaten pauhusi ylitse.
2 pv perjantai
Tänään flunssa on vähin erin helpottanut. Yöllä kuume kävi niin korkealla kuin se vain voi aikuisessa käydä ja tappoi virukset. Otin iltapäivällä vasta buranan, että sain päänsäryn hellittämään. Kahteen päivään en lämmintä ruokaa ole laittanut. Pojat ovat jyrsineet jääkaapista ja leipälaatikosta mitä ovat löytäneet.
Kirjastosta tuli viesti, että Kasvoton mies olisi hyllyssä, hae. Hain sen illan pimetessä luvatun myrskyn saapuessa ja kun aloin pysyä muutenkin tolpillani. Luin samalla käynnillä Suomen Kuvalehden josta jäi mielenpohjalle muutama artikkeli pakolaisista. Heitä on nyt tänä vuonna saapunut Suomeen 17 000 pipoa, 50 tuhatta odotetaan. Kirjaston aulassa törmäsin tanssituttuun rouvaan. Se sanoi muuttaneensa Etelästä talveksi tänne tekemään jonkun projektin. Sillä oli hieman kiire, mutta piirsi lyijytäytekynällä kirjastonkuittiini puhelinnumeronsa. Sanoi, soita; käydään kahvilla joku päivä ja jutellaan. Kävelin sitten melkoisessa tuulenmyräkässä melkein aution kaupungin halki. Ihmiset olivat kaikonneet tuulen alta ja lentävien esineiden pelossa sisätiloihin. En muuta tuulen irti nyhtämää nähnyt kuin puiden lehtiä, yleistä ihmisroskaa ja yhden telineen, joka mainoksineen päivineen siirtyili Kauppakadun uudella kiveyksellä muutaman metrin kerrallaan eteen päin. Tai mistä sen tietää jos tuuli kulkikin takaperin.
Media välittää uutisia. Sipilän pää ja Stubbin suu ovat vakuuttavia. Arhinmäki esittää oppositon mielipiteitä laulamalla. Itämereen leviää Pietarin satama-altaan syventämisen takia valtavat liejumyrkkypäästöt. Samainen Venäjä joka ei ole koskaan osannut ympäristöstään tai ihmisistä valtiona välittää, on nyt rynnännyt al Assadin toveriksi tappamaan siviilejä Syyriaan. Siellä myös USA tekee omia ilmaiskujaan joissa niissäkään ei siviiliuhreilta säästytä. Iran ja Irak ovat luvanneet harkita nekin armeijansa marssittamista "terroristijahtiin". Monen maan yhteistoimin pommitetaan kaupunkien ja kylien viimeinenkin infrastruktuuti raunioiksi, ja ihmisten mielet. Tuhon ja maailmanlopun alla elävillä ei ole enää mitään menetettävänään. Viha astuu mielenovista ja tekee pesän eikä se viha enää anteeksiantoon kykene. Jos tappamisen jyske joskus sillä suunnalla laantuu, ovat vihanpilvet kaiken yllä sakeammat kuin taistelujen hiekkaerämaihin haihtuvat kaasut ja käryt.
Sodan mielettömyys minunkin mieleni täyttää kun näen kaupungilla kulkiessani ihmisiä, jotka sen keskeltä raunioiksi pommitetuista kodeistaan ovat joutuneet lähtemään. Joillekin tulee ensimmäisenä mieleen kuinka paljon heidän majoittamisensa ja ruokkimisensa maksaa, mutta minä en kykene sitä miettimään. Mulle raha on toissijainen arvo kaikessa.
Pakolaisasiassa olen puoleni valinnut, sen ilmaissut. Tästä selkesätä ja johdonmukaisesta heikomman puolelle asettumisestani toisenlainen viha, jolle ei samanlaista perustetta löydy kuin sodan raunioiden keskellä murskattujen ihmisten vihalle, on osittain löytänyt vihaamaan minua ja mielipiteitäni. Mutta tuo vihanvyöry ei vahingoita. Ne ovat pelkkiä onttoja sanoja ja takeltelevia lauseentynkiä joiden takaa ei juuri hauista löydy. Ja vaikka löytyisikin, sekin on kasvatettu anabolisilla sterodeilla, keinotekoisesti. Kuten vihantunteiden perusteensakin lööppitelineiden huutomerkkimusteella.
valto
VastaaPoistaon hyvä, että edes jonkun sydän jyskyttää yhteiskunnan heikkojen puolesta.
ne sanovat että autetaan ihmisiä heidän omissa maissaan. miten auttaa esimerkiksi kurdeja irakissa, jossa heitä tapetaan? täällä ajatellaan, että suomen pitää saada valita pakolaiset. tämä kertoo, etteivät suomalaiset tajua, mitä pakolaisuus on. ihan kuin oltaisiin supermarketissa valitsemassa sopivimpia tavaroita.
minulle on täysi mysteeri se, miten helposti ihmiset häiriintyvät ja närkästyvät pakolaisista. ja jotta asiat muuttuisivat vielä rumemmiksi he ylevöittävät närkästyksensä sopiviksi katsomillaan nettipalstoilla. aika hassua, sillä jos nämä ihmiset tietäisivät enemmän muissa maissa asuvien ihmisten arjesta, rasismin ja ulkomaalaisvihan kynnys nousisi huomattavasti.
kirjallisuudessahan maahanmuuttajat ja vähemmistökirjailijat kuuluvat niihin tärkeimpiin ääniin. nämä ihmiset ovat usein kasvaneet kahden kulttuurin välissä ja kuvanneet ihmiskunnan historian keskeisintä kokemusta: liikkumista kulttuurista toiseen.
meri
Meri
VastaaPoistaPäivän Hesarin H-a J:n hastattelusta käy kyllä selväksi, kuinka kovaa työtä tämä ihmisten häiriintyneiksi, närkästyneiksi ja suvaitsemattomaksi saaminen on. Hartiavoimin vuodesta 2005 lähtien on haastatellunkin pitänyt töitä tehdä, että viimeinkin "homman nimi" alkaa mennä perille.
Ko. haastattelun laatinut toimittaja on muuten aika taitava saamaan esiin myös "homman" kääntöpuolen.
Onneksi suuressa osassa kansaa maltti on edelleen valttia ja mainitunkin propagandistin hennonkapeat hartiat jäävätkin kapeiksi eivätkä niillä taiteilevat raadonsyöjät lipsumatonta jalansijaa ole saaneet.
Eli yhä useamman sydän täällä jyskyttää suopeammin, he vain eivät itsestään ääntä juuri pidä eivätkä blogeja perustele: Kuinka ehtisivätkään kun tekevät asioiden eteen muutakin, kuin vain louskuttavat leukojaan tuhannessa blgissa tai makaavat tatska-alustoilla kun paksu, kirjava ukkeli tai akkeli hakkaa perseeseen hakaristiä.
Muuten: Kimmo Oksasen Kasvoton mies-kirja on tähänkin aikaan sopiva sen mukana lukijoille tulevan viestin takia. Se viesti on, että vaikka itsellä ei menekään aina kovin hyvin, ei siitä tarvitse katkeroitua ja ruveta vihaamaan muita; tämän henkilökohtaisista kokemuksista kumpuavan ymmärryksen voi siirtää, kuten Oksanen hienoviritteisesti ilmaisee, yhteiskunnalliselle, valitolliselle ja globaalillekin tasolle helposti.