maanantai 12. lokakuuta 2015

Lokakuu 2015, viikonloppumerkintöjä

10 pv lauantai

Unimäki illankuhjeessa. Pikkupakkanen. Tähesä o taevas. Tupa lämmin. Päätä tahtoo vain särkeä. Sitä on kestänyt ailahtelevasti ainakin viikon-kaksi yhtäsoittoa. 

Tulin eilenillalla, vein ensimmäiseksi peräkärryyn Nuasen rannassa köyttämäni veneen Juhanilan rantaniityn latoon Keyritynrantaan, tulin tänne ja pooruutin uunin kuumaksi. Liiankin.

Siellä rannassa oli mustanruskeankirjava minkki Juhanilan poikien virittämäksi luulemassani loukussa. Naksautin sen hengiltä ja pani isolle kivelle siihen viereen. En virittänyt loukkua uudestaan sillä äkäisesti rääkyvä ja irvistelevä eläin päästeli peloissaan niin katkerat rauhasenhajunsa siihen, että se kauan sieraimissa kajusi.

Äkkiä laskettuna Aleksis Kiven syntymästä on tänään kulunut 181 vuotta. Hyvin pysyy mies muistissa kun osasi aikanaan kirjoittaa kirjan jonka kertomus jäi väkevänä ihmismieliin. Mietteisiin iäksi painunut pelkkä patsas Helsingin Rautatieaseman vieressä ei elossapysymiseen riitäisi. Sotilas Mannerheim ei tule elämään kenenkään muistissa sellaisella teholla yhtä kauan vaikka ratsastajapatsas Kiasman kupeella kuinka machoilisi. Höttöinen ja vuotava elementtikiasmakin lahoaa ennemmin kuin jo Kiven elossaollessa rakennettu graniittinen rautatieasemarakennus.

Tänään olin serkun syntymäpäivillä. Hän täytti heinäkuussa 50 vuotta, mutta piti nyt juhlat; kesällä maanviljelijöillä on muutakin tekemistä kuin juhlia synttäreitä.

Paikalla oli sukulaisia ja tuttavia runsaanlaisesti. Eräässä vaiheessa pikkupoika Tuomas kävi sanomassa: "Minäpä kävin laskemassa, jotta pihassa on seihtemäntoesta aatoo. Sopiskkoon ne tänne sisälle jos kaekki pöövät ja muut kalut hilattas pellolle?"

Aamupäivällä sahasin pihassa lojuvat rankaläjät kappaleiksi ja kanneksin suojaan. Leikkasin vähäisiä ruohokaistaleitakin vaikka olisi se talven alle välttänyt: Tarvitsin ruohojätettä kompostilisukkeeksi ja tulevan kurpitsapenkin päälle katteeksi.

Lämmitin Hujjauksen, pesin hampaat ja ajoin poskipäiden parransängen; kurvailin partaraapalla myös leuan alusen ja niskavillat. Kaadoin kaivosta juuri nostamaani raudankylmää vettä sankollisen päälleni. Ajattelin, että jospa päänsärky siitä vähän säikähtäisi ja kaikkoaisi edes hetkeksi. Kaikkosihan se, mutta todellakin vain hetkeksi. Panin tuvassa siistit kamppeet päälleni ja olin kahden maissa juhlapaikassa Juhanilassa.

Nyt on siis ilta. Päänsärky on ikävä seuralainen eikä siihen totu vaikka ikänsä yrittäisi. Niin kuin kai olen yrittänyt. Minusta kun tuntuu, että aina minulla päänsärkyä on ollut.

Yritän lukea. Välillä torkahdan ja kirja putoaa lattialle vaikka yritän tukea sen sängynviereen jakkaroiden päälle asettelemiini tyynyihin. Akusta alkaa virta loppua. Valo himmenee, niin tajunikin. Luen viimeiseksi tälle yölle Professori ja hullu -kirjasta lauseen: " Paritellessaan uros asettuu naaraan selkään; niin kaino se on, ettei koskaan ryhdy toimeen, jos näköpiirissä on ihmisiä." Kyse on norsusta.
11 pv sunnuntai

Heräsin puoli kuusi. Päätä vain särkee.

Kävin kusella, huuhtaisin käteni ja laitoin täysinäisen kahvipannun kaasuhellan kuumennettavaksi. Ryystäisin veden kanssa burana kuussatasen. Vaikka on vielä pimeää joku metsämies kiirehti jo autollaan ohitse, ja kohta toinen. Ketä muitakaan kulkijoita ne voisivat olla.

Unessa pidin puhetta salilliselle nautakarjaa.

"Kaikki alkaa mitättömyydestä, suurikokoinenkin ihminen silminnäkemättömästä siitoshiukkasesta ja maailmansodat korpraalien katkeruudesta. Norsu ei ilmesty savannille tuhansien kilojen painoisena tyhjästä eikä lehmä putoa puusta laitumelle kuin kypsä omena. Maapallokin tuhoutuu ihan vain siksi, kun joku ihmisääliö keksi halkaista atoomin!"

"Mooh", sanoivat kantturat ja siirtelivät lantaisilla sorkillaan salin lattialla ajelehtivia lypsysankkoja ja rehupaaleja.

Kahvia juodessa kuuntelen kuuden uutiset. Turkin eilisissä pommiattentaateissa räjähti hengiltä liki sata paikalle sattunutta ja parisensataa roiskahteli raajarikoiksi tai muuten vain useampaan osaan. Me täällä turvallisissa oloissamme alamme verisen uutistenluvun jälkeen kuunnella Suomi soita tai Tarja Närhin iskelmäradiota.


Klo on kohta viisi iltapäivällä. Olen lähdössä Kniin.

Koko pvn puuhastelin ulkona. Siivosin pihan ja saunan  edustan. Laitoin parempaan taapeliin ja kunnollisen suojan alle haapalankutkin joista pitäisi ne lauteet joskus sitten jonkun fuugailla jos minä en eläissäni sitä voi tehdä. Toivottavasti seuraavalla Unimäen omistajalla on enämpi resursseja rakentaa valmiiksikin jotain. Tai mielenkiinnikkeet tähän mitättömään paikkaan niin ohuet, että voi antaa lahota kaiken maanmullaksi takaisin.

Kävin saksalaisryöväreiden hakkuuaukealta hakemassa kärryllisen polttopuita. Raiskion alle tuhoutuneen, monitoimikoneella ja metsätraktorilla sumeilematta muutamaan kertaan ylitseajetun kusiaispesänkin toin astioissa huussin- ja kompostinkuivikkeiksi. Yhden astiallisen kaatelin myös kurpitsapenkin päälle.

Minnehän ne miljoonat kusiaiset kymmenistä tuhoutuneista pesistä tuollakin raiskiolla ovat kesän aikana ehtineet marssia? Muiden yhdyskuntien pesiin ne eivät pakolaisina kelpaa joten kai ne ovat aloittaneet uuden rakentamisen. Mutta ovatko tarpeeksi suuren ehtineet tehdä että kaikki munat ja munijatkin ovat sinne työläismurkkujen lisäksi mahtuneet? Vai kuinka muurahaiset sotien tuhoihin verrattavasta katastrofista selviävät? Nehän ovat maapallon pitkäaikaisempia asukkaita ja selvinneet mittavimmistakin mullistuksista kuin ihmisnilviäisen aiheuttamat.

Harrastin äsken luontokuvausta. Laitoin tuvan ikkunan eteen pölkylle halkolaatikon ja sen varaan kumolleen kattilan jonka pohjan päälle asetin kameran valmiiksi niin, että vain linssi näkyy ulos verhojen raosta. Vein sitten ulos ikkunan alle kasvispenkkiin ruuantähteitä ja panin haapakarahkan oksannokkaan keitetyn kananmunan. Kauaakaan ei tarvinnut odotella, kun metsänlaidan vakoilijanärhet lennähtivät katsomaan, mitä hyvää niille on tarjolla.

Päänsärky on aika paha ja pitäisi taas jaksaa satasen km ajella.

3 kommenttia:

  1. "Tähesä o taevas."

    Hieno lause, luin sen ensin "täsä o taivas".

    Unimäki on sinulle (pieni) pala taivasta?

    VastaaPoista
  2. Eestiä harimoin.

    Tiijä siitä unimäkeläisestä taivaasta, mutta "taivaansa" on eläissään rakenneltava niistä tarpeista joita elämä taskuistaan ripottelee eteemme. Minulla se on tämmöinen ja siitä riittää sitten aikanaan kuolleellekin minälle nokko. Tai no, eihän silloin olla enää "minä" kun ei olla enää mitään.

    VastaaPoista
  3. Voi jumantsukka, "maailma on rakenettava niistä tarpeista jotka on". Totta, Arvostan sua kun teet tämmösiä lauseita. Ei tämmösiä lauseita tee ellei oo niitä elänyt, tämän verran tiedän minäkin.

    Rakastan Norjan lappia, niitä tuntureita. Tai ei ne tuntureita ole, ne on vuoria. Sinussa on samaa.

    VastaaPoista