Unimäki. Tulin iltapäivällä, lämmitin uunia ja Hujjausta. Kerkesin korjata päivännäöllä vielä aitanoven lukon, käydä kylällä kaupassa ja tökkiä sormenkuoppiin kasvimaalle lukuisan määrän valkosipulin kynsiä. Leikkasin finfoamlevyn kahtia ja asensin istutusteni päälle, ja kiviä painoksi. Ehkä kynnet vielä kerkeävät pikkuisen juurtua tälle syksylle niin sitten keväällä ne puhaltavat aikailematta hurjaan kasvuun jos vain maassa voimaa on tarpeeksi. Kannoin kompostia muutamat sankolliset ja sotkin mullan sekaan, että eiköhän tuju piisaa.
Vajaa ½kuu Tikkasenpuron takaisella taivaalla, siis Nurmeksen kohdalla idässä. Aikaraudan viisareiden sanoi radiotoimittaja kiipeävän juuri puolen yhdentoista ylitse, klikkasi sen sanottuaan työpöytänsä hiirellä ja alkoi kuulua instrumenttimusiikkia. Läksin kuselle ja sillä reissulla havannoin kuujutut ja tähtien asennot. Pimeän pihamaan, mustan metsänrajan ja tuulen syyskolakan pyyhkäisyn.
Luin Kasvottoman miehen loppuun. Viimesivujen enkeli- ja jumalkangastukset sekä kuolleiden vierailut talitinttien hahmossa rajaan sairastumisen pitkään piinaan ja lääkkeiden vaikutukseen, ehkä myös Jaloviinan, jonka nautinnasta muutamia vihjeitä saa lukea. Muuten juuri tämän kirja oli luja lukuelämys. Päätä särkee.
4 pv sunnuntai
Heräsin ½7. Päätä särkee edelleen. Pitää ottaa päivän hännästä väkisin kiinni muuten se karkaa ja jähmetyn petinpohjalle enkä ylös kykene ennen iltaa. Tarkennan harittavaa katsettani, nousen istumaan, sitten varovasti jaloilleni. Seison hetken aloillani. Huimaa.
Otan muistivihkosen ja kynän kainalooni sängynvieren pikkujakkaralta, tassuttelen villasukkajaloillani tupaan, napsaisen radion auki, ja välittömästi kiinni kun en kestä kuunnella. Käyn nostamassa kaasupullon paineventtiilin lipsukan auki, rahnustan tupaan takaisin ja hellan luokse. Oikealle nirskauttaen avaan punaisen hanan vasemmalta hellan vierestä ja etupaneelista vasempaan vääntäen ruskeaa nuppia isomman liekinkuvan kohdalle. Annan kaasuvirran tuhista hetken syödyn hernekeiton hajuista tyhjää ilmaa pois ja rätkin sitten piezolla kahvipannun alle tulet. Heittäydyn sohvalle voimattomana. Nousen heti ylös ja otan buranakuussatasen, peltisellä kupilla sankosta vettä perään ja menen takaisin sohvalle. Odottelen. Ajattelen. Kirjoitan hankalassa asennossa polvia vasten nämä ylös.
Muistan unen: Olen uimassa joen poikki vinosti virtaa vasten. Voimakkain vedoin kuin nuori, vahva Tarzan. Vesi on kylmää kuin Pieninkäjärvessä reilu vuosi sitten ja joen takana samanlainen auringonlaskun violetiksi värjäämä taivaskin jota vasten kroolaan. Joku tulee rannankiville vastaan...
...nyt kahvivesi kiehuu.
Nousen, laitan suodatinsuppilon toisen pannun päälle poikittain olevan kahden kahvelin kannatukseen. Kaapista otan suodatipaperin jonka survaisen suppiloon. Avaan kahvipurkin ja sen sisällä olevan kahvipussin josta nostelen suodattimeen neljä kukkuralusikallista kahvijauhoa. Kaadan tulista vettä, odotan vajumisen, kaadan lisää ja vielä kaksi kertaa niin, että pienempi pannu tulee täyteen. Huljautan tehtävänsä tehneen suodatinpaperin sisältöineen kompostisankkoon, huuhtaisen suppilon ja panen sen kumoilleen tiskialtaan reunalle. Seuraavaksi täytän kuumalla kahvilla pienemmän, mustan termospullon ja vasta sitten kaadan kuppiin itselleni.
Haen eteisestä kylmälaukusta maitopurkin, avaan sen ja kaadan kahvin sekaan reilusti. Nostan rasiasta pienen, sokerisaksilla isommasta palasta nipsaisemani sokerinpalan huulteni väliin ja ryyppään suupielestä sen ohitse aamun ensimmäisen suullisen. Istahdan kirjoittamaan tämän ja samalla mökkikirjaankin jonkun rimpsun. Radion 7:n uutiset kerkeävät mennä ohitse, mutta nyt kestän jo kuunnella musiikkiakin jota tarjoilee täsmällisen kuuloinen naistoimittaja, mutta jonka nimi jäi kuulematta. Pitää ruveta pitkälleen ja odotella rauhassa tabletin ja kahvin vaikutusta.
Olen nukahtanut. Säpsähdän hereille. Nousen sohvalta ja vaihdan radion ykköselle. Seppo Puttonen haastattelee Sofi Oksasta sen uudesta kirjasta. Ei ole kovin innostunut, jokin kaivelee, mutta niin vastailee Oksanenkin innottomasti.
Vähän on päänsärky vaimentunut. Puen ja lähden omnapuiden suojaustoimiin. Klo on nyt 08.40.
Omenapuiden hirvi-jänissuojat talveksi on asennettu. Oli helppo toimi. Kahden rungon ympärille nostin pystyyn mantsikkapenkkien kaarisuojat ja sidoin rautalangoilla yhteen. Kolmeen muuhun pienempään riittivät pelkät katiskaverkot seipäiden varaan nidottuina. Niiden kasvu-ura on ollut kymmenenä elinvuotenaan kovin kituliasta. Vasta menneenä kesänä kaksi niistä kukki ja samalla niiden pituus humahti kahteen ja puoleen metriin. Mummolan omenapuiden oksien varttaminen ei onnistunut. Karisivat juurtumattomina pois vaikka teippaus oli aika tukevaa tekoa. Ehkä tein jonkin virheen tai sateinen kesä ei olut asialle otollinen; Luonto ei ratkaisuistaan raporttia tee.
Nyt otan rennosti. Pötkötän pätkälläni sohvalla. Kuuntelen Tarja Närhin iskelmäradiota. Tarja oli aikoinaan samassa koulukompleksissa osan kouluajastaan. Vuotta vanhempana pyöri tietenkin omissa piireissään. Tarjan sisko M asuu nykyisin Tervossa. Hän on siskoni ikäinen ja oli samalla luokalla. Joskus humpalletaan kun satutaan samalle tanssilavalle. Viimeksi Ilveskasinolla Kuopiossa; hänellä on kevyet tanssikengät. Näiden tyttöjen isä Heimo Närhi oli aikoinaan R.vaaran ja Nilsiän nimismiehenä. 1974 nimismies oli virkansa puolesta kantamassa naapurivanhuksen, Erkan ruumista Nälkälammen suolta jonne hänen elontaipaleensa päättyi lohdulliseen erämiehen viime huokaukseen kahden syyssoitimelta ammutun teeren kanssa. Heimo asuu nyt Vesannolla. Kun sanoin M:lle, että sinne ovat asianomaista paljoakaan kuuntelematta siirtäneet yhden kehitysvammaisen veljenikin Siilinjärveltä, hän kehotti käymään jututtamassa isäänsä samalla kun veljeä käyn katsomassa. Olisihan se vain lysti juttu sekin.
Tuli nälkä. Kuullotin tomaattiviipaleiden, rypsiöljyn ja yrttimausteiden kanssa kaksi isoa sipulia joita vielä löytyi pellosta kun harasin vesiheinää pois. Toisella pannulla ruskistin rasiallisen kananlihasiivuja ja maustoin senkin yrteillä ja suolalla. Lopuksi otin sipulit ja tomaatit lautaselle ja sipelsin jäljelle jääneeseen rasvaan muutaman päivän vanhaa leipää ja lämmäytin niitä vähän. Sitten lapoin kaikkea tätä sipulien ja tomaattien seuraksi lautaselle. Maitoa särpimeksi hörppien kadotin annoksen suolenmutkaani.
Päänsärky pakenee nyt takaraivon puolelle eikä ole enää niin voimia vievää, mutta tiedän, ettei se vielä ohitse kokonaan mene. Se on kuin sää jonka muuttumisen osaa arvailla tuulensuunnan muutoksista ja pilvistä taivaalla.
Lakaisen lattian, asettelen paikat järjestykseen, huuhtaisen astiat. Teen poikkeuksen totuttuun ja lähden jo nyt, yhden huitteilla Kniin ajelemaan. Puutarhuri aikoi lähteä lenkille ja otan sen kyytiin Sotkamontien varresta. Kerkeää se viisi-kymmenen km lampsia tienvartta siihen, kun minä ajan 90 km.
Illalla Knissa.
Päänsärky yltyi ajaessani. Kuuntelin Minna Pyykön ohjelemaa jossa hänen juttukaverinaan oli Teemu Juntunen-niminen luontokuvaaja. (Jälkikorjaus: Teemu Juntunen on yksi haastatellun kirjoittaman kirjan fiktiivinen henkilöhahmo. Pyykön haastattelema luontokuvaaja on Jorma Luhta.) Erikoinen on ollut hänenkin pian seitsemänkymmentä vuotta kestänyt vaelluksensa maailmassa. Artikulointi oli hienovireistä ja hallittua, mukavaa kuunnella kun haastattelijankaan ei tarvinnut kuin antaa vihjettä, niin juttu jatkui.
Puutarhuri oli kerennyt kävellä 5-7 km.
Kävin pyörälenkillä kun ajattelin sen helpottavan särkyä, mutta mitä vielä. Näin pakolaisten majoituskeskuksen lähellä ihmisiä, tervehdin ja pysähdyin puhuttelemaan. Mutta ei siitä juuri mitään tullut kun ei yhteistä kieltä löytynyt. Kättelin kuitenkin eikä minua lyöty. Sain vastaani vain hymyjä ja lämpimiä läimäyksiä harteilleni. Sain luvan muutamaan valokuvaan. Ajattelin lenkkiä jatkaessani, että psyykeni ei kyllä kestäisi kuvata välimeren rannoille ajelehtivia lastenruumiita.
Illemmalla saunottiin. Sekään ei päänsärkyyn auttanut.
Poikien kanssa kiistaa jälleen kerran älykännyköiden käytöstä. Keräsin ne pois ja panin pulpetinkannen alle. Saavat vasta huomenillalla ne. G ja E kävivät pallonpotkinnassa, mutta P:sta en saanut lähtemään edes mukaani pyörälenkille. Nauratti niitä kyllä, kun saunanlauteilla perustelin jälleen kerran liialliseen pelimaailmaan lumoutumisen vaaroista: "Mitä siitäkin tulisi, jos satakiloisia pojanmurikoita nurkissa pelivehkeiden äärellä ruokittavana kyhjöttää kuin porsaita karsinoissa?"
Nyt klo on ½yö. Katsoin Silta-sarjan toisen osan. En tiijä, mitä siitä sanoisi; yhdentekevä on ehkä kuvaavin ilmaus.
Kirjoitin Kimmo Oksaselle sähköpostia jossa kerroin koruttomin sanankääntein lukukokemukseni aiheuttamia mietteitä Kasvoton mies-kirjastaan.
Alan muate. Päänsärky tykyttää vielä, mutta on se jo helpottumaan päin. Aamulla se on ohitse kuin perjantai-iltainen Valiomyrsky.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti