28.9.2024 lauantai
Havahduin vähän väliä veden kohinaan katolla. Avotaivaan alle jäänyt sankko oli puolillaan, että siitäkin voi vesimiäriä piätellä.
HS:n nettiuutisten tuorein artikkeli karjahtaa "Elokapinan veri-isku saattoi sittenkin osua oikeaan: Suomi aikoo kasvattaa turvetuotantoaan"
Otsikossa on virhe. "Veri-isku" oli ruotsalaisen aktivistiryhmän Återställ våtmarkerin masinoima johon ne saivat apua suomalaiselta Elokapinalta.
Uutisointi asiasta on ollut sekavaa. Siihen päälle mystinen Kansan Syvät Rivit murjaisi nettiin, kuin tökerön vitsin, ääntenkeruun Elokapinaliikkeen lakkauttamisesta.
Elokapina-järjestön lakkautus tuohtuneiden ääniä keräämällä ei onnistu, laista ei sitä tukevia pykäliä löydy.
Eduskuntatalon suunnittelijan lapsenlapsenlapsi, Terike Haapoja asettui kapinallisten puolelle:
"”On selvää, että aktivistien tarkoitus ei ole ilkivalta tai tuhoaminen, muutoin he olisivat valinneet aivan eri keinot"
Väreillä oli iso merkitys Ukrainan Maidan-kapinallisilla. Seuraukset olivat rajut.
Valkovenäjällä pantiin värivallankumoukselliset kaltereiden taa tai ajettiin maanpakoon koska mustavalkoinen Moskova käski.
Moniväristen sateenkaarilippujen alla ihmisoikeuksien puolesta marssivia toivotetaan myös Suomessa helevettiin. Kristikansan käsikirjan mukaan homot hirteen, tulkitsee julkisissa kommenteissaan kokoomukselainen kirkkovaltuutettu Antti Pekolakin Porista.
Värit, ne ovat vihonviimeinen asia joita mustakantista, pienipränttistä raamattua lapsesta saakka lukea tihrunneet päivi räsäset kaipaavat. Pimeyden suunnasta maailman värispektriin katsominen tekee oikeasti kipeää.
Ainoa osapuilleen onnistunut "värikäs" vallankumous taitaa olla Portugalin Neilikkavallankumous 1974. Kaikki muut värisymbolein aikeitaan kertoneet on rusikoitu joukkohautoihin.
Suomenkin sisällissodassa kaksi väriä kertoi osallisten puolet. Köyhälistöllä se oli jo valmiiksi verenpunainen, mutta niin vain vahvemman valkoiseenkin punaista rantua tarttui eivätkä sitä enää unohdusten lipeävedetkään hohtavaksi liottele.
Kyseenalaisen värikkäitä vallankumouksellisia löytyy historiasta henkilöinäkin. Ei tarvitse kuin ajatella Che Guevaran sirppi/vasara logoa niin on peitettävä silmänsä monelta verenpunaiselta tosiasialta.
Kun sateet hellittivät harvensin tienvarren ruusupuskan. Illan kallistuessa jo hämärään päin tein yli kolme tuntisen metsälenkin. Sen varrelle sattui Onnin, Erkan ja Annin (vainajoituneita jo aikoja sitten) mökki joka pöjötti orpona punaisena keskellä aukioiksi riivityillä kivikkopeltopohjillaan. Viimeksi siitä kulkiessani kuusikko oli kasvanut jo melkoisiin mittoihin, mutta ei se kyllä vielä aukkohakkuuiässä ollut. Ketä lie nykyiset metsämökin omistajat, mutta kovasti käytetty ei ole polku tupasen ovelta lankuin peitetylle lähteenkorvalle.
Saunaa lämmitellessä tekaisin omppupuolukkavispipuuron.
Unen eteiseen otan Hannah Arendtin "kolmen pointin" opinkappaleet.
Antisemitismi
Imperialismi
Totalitarismi.
Vastausten etsijää ei muu auta uutisten pommittaessa sotaisilla otsikoillaan.
Israelin teurastuskone on tappanut Hizbollahin "korkeimman", elossa pysytelleen partaukon esikuntineen 20 metriä syvään, rautabetonilla vuorattuun kellariin. Siinä sivussa meni pirstaksi tuhatkunta libanonilaista siviiliä ja miljardien arvosta asuininfraa. Saastemyrkkyjäkin tuprahti aiheuttamaan ilmastoyskää täällä Pohjolassakin.
Israel uhkaa jatkaa terroristeiksi rekisteröimiensä täystuhoon tähtääviä tuhotöitään malliin Gaza niin kauan, kunnes siviilejä ja terroristeja erottelematon oma terrorikampanjansa on kliimaksinsa saavuttanut.
Kun tulossa oleva Iranin ja Israelin pommien kopittelu alkaa, on se jotain niin hirveää jälleen kerran, ettei ajatella uskalla.
Kymmenen käskyn viides ei edes kaikuna pomminen jytkeessä erotu vaikka juutalaisiinkin päihin on taottu selityksineen: "Älä tapa. Tämä ei tarkoita vain jonkun tappamisen kieltämistä vaan myös kieltoa vahingoittaa toista henkilöä fyysisesti."
Siellä kääntävät poskensa lyönneille kaikki muut, mutta ei syvästi hartaat netanjahut joilla on vahvin sotanyrkki läimiä vaikka kaikki muut hengiltä.
Minun mielipiteeni takana ei ole antisemitismi eikä mikään muukaan ismi vaan vain se, minkä silmilläni näen ja korvillani kuulen: Ihmiskeksintöjen aiheuttamat, kaiken tuhoavat rouhaisut maapallon kyljillä.
Israelin toimilla ei enää ole mitään tekemistä juutalaisuuden kanssa. Vain ja ainoastaan sotahulluuden ruokkiminen Netanjahun voimantunteisessa komennossa.
29.9.2024 sunnuntai
pakkasaamuun herää maailman tämä kantti
kuunkynsi oranssisen kehränsä sisällä,
ja kuura maassa
Nuista toisteisista asioista niin monet runot on ihminen harmaata maailmaansa värittämään väkertänyt.
Unessa eräs T keitti muuripadassa lakanoita ja pannulappuja. Mulskutti niitä tulisesti kuohuvassa lipeävedessä äitini pyykkipulikalla. Menin sanomaan kuumissaan huhkivalle pyykkärille, että palauttaa sitten pulikan, se on menossa Mökin Akan Museoon.
Iltasella myöhällä
Yritin katsoa elokuvia, mutta ei ne nyt huvita vaikka epäilyttäviksi laatudraamoiksi kriitikot ovat niitä tähdittäneet. Luen mieluummin.
Kävin ulkona, tuuleksii. Pohjoisen suunnalla Otavan kuvioissa meni juuri satelliitti. Jos joku tuttu siellä jossakin olisi ollut myös ulkona ja vilkaissut seitsemän veljeksen tähtiin, olisiko hän lähettänyt mulle terveisiä?
Entä olisiko hän pohtinut liikkuvasta pisteestä samaa kuin minä: Vakoilu- vai jokin tavanomaisempi sääsatelliittiko se siellä pujottelee.
Ainakaan sitä katselija ei olisi osannut ajatella kuinka minä joskus haetarin mittaisena pojannaskalina nimesin Otavan tähdet veljessarjamme mukaan. Järjestyksestä ei ole muistikuvia, mutta ehkä se oli sirpin kahvasta nuorimmasta alkaen: Eino Kaleva, Seppo Matti, Veijo Sakari, Valto-Ensio, Esa Kustaa, Jarmo Allan, Jyrki Johannes.
Minnehän tähtien väleihin Paula Hannelen ja Tarja Kaarinan lienen tägännyt? Tai jo vauvana kuolleen Jorma Olavin? Entä Äet Gunillan ja Isä Taunon?
Turva koira ja Miiru kissa lienevät huilanneet revontulisissa tuulissa ja Pikku Mantelin utareita on Sirius-lypsyjakkaralla istuen joku nyhtänyt niin, että maitopisaroista on uusia reikiä taivaan tummaan sineen syöpynyt.
Ja sitten laulettiin: Tähtiä kuin Otavassa/poikia on Unimäessä...
30.9.2024 maanantai
Nukuin hyvin eikä edelleenkään piätä pakota. Ulkona pilkkosenpimeää ja taivaalla samat tähdet kuin maate pannessanikin, paitsiettä eri asennoissa maahan nähden. Otavan tähtirykelmä oli siirtynyt Inhan Idän ylle, ja tietenkin valtavasta planeettojen ja tähtien arsenaalista on tämänkin yön aikana suistunut miljoonia mustiin aukkoihin tai muuten vain tussahtanut "pimeiksi" kun viimeiset lähtijät ovat avaruuksien ovienpielistä katkaisijan ales napsauttaneet.
Aloitamme siis jälleen ihmiskeksinnön, kalenterin, ilmoittaman uuden viikon.
Kun tätä tapahtuu koko ajan ja sanomme tai kirjoitamme "uuden", niin pitäisi olla vastaus valmiina kysymykseen: Minkä uuden?
Pelkästään Suomessa kalenterin tälle sivulle lankeaa 5,3 miljoonaa heräämistä vauvoineen, vanhuksineen ja jos jokainen eläisi 90 vuotiaaksi olisi jokaiselle ikiomat 22 770 heräämistä elikä yhteenlaskien niin paljon, etten tähän edes yritä sitä lukemaa ruksia.
Yleisilmeeltään ihmisten aamutoimet ovat rutiinia ainakin kaupunkikeskittymissä. Lehdistä luetaan otsikot, nettiä selataan siitä mihin se illalla jäi ja sitten kiiruusti lapsia pukemaan, hoputtamaan, karjumaan ja vittuuntumaan jo valmiiksi kun töihinkin pitää kiiruhtaa.
On tietenkin monenlaisia muitakin heräämisiä. Raukeita onnentunteita lämpimissä vuoteissa kun minnekään ei kiiruusta ole, myös kipujen vaivaamien, unettomien ihmisten ja työttömien ankarien huolien täyttämää ahdistusta aamusta toiseen. Mielen hajoamisia, vanhuuden suomaa unohdusten yskää ja kun joku ei enää herääkään tätä päivää katselemaan laskeutuu hänen elon tontille rauha joka ei enään rikkoonnu minkäänlaisesta jyrähdyksestä.
Herääjä-kanssaihmisten aamuja pitäisi jokaisen osata välillä pysähtyä mielikuvittelemaan niin ehkä omatkin heräämisensä asettuisivat arjen kontekstiin iisimmin.
Kun kuuntelen podcastin jossa kerrotaan rikkaista ihmisistä jotka tekevät kaikkensa elääkseen vähintään 120 vuotiaaksi, mietin, saako siitä jotain sellaista potkua tavanomaisiin arkirutiineihin, ettei tylsisty sitäkin tavoitetta odotellessa.
Nykyinen keski-ikä 60 vuodenkiertoa tympäännyttää monen mielen. Varsinkin, jos jo kaiken sen, mitä lajimme aivot keksii eläessään irti repiä, on tavoittanut eikä mitään mieltä herkistävää enää onnistu edes ostamalla hankkimaan. Viagrakaan ei vanhenevien miehien mieliä herkistä vaikka mitä valehtelisivat. Kovettaa kyllä ulokkeen jota survoa kumppanin suuntaan vanhalta muistilta, mutta kyllä tajunnan räjäyttävien orgasmien juna jo tiehensä on porhaltanut.
Vanhainkodit ja sairaaloiden vuodeosastot ovat elämään tympääntyneitä ihmisiä pömpöllään, mutta ei sitä kattavaksi faktaksi saa yleistää. ET-lehdenkin kuoro lässyttää, että jokainen sisäänvedetty ja ulospuhallettu, kymmenien vuosien elämäntunkkaisuudelle haiskahtava henkäys on arvokas. Sitä ei saa edes itse haluta lopettaa.
Eräässä toisessa dokumentissa kerrotaan niin ikään yltähypäten rikkaista, elämäänsä tyytymättömistä jepeistä, jotka valmistelevat kuolemansa hetken tapahtumat niin, että viimeisen henkäyksen hetkellä paikalle syöksyy erikoisoperaatio-osasto pakkasnesteineen ja typpialtaineen ja syväjäädyttää etukäteen maksut suorittaneen ruhon odottelemaan eläväksi puhaltelua.
Mitä jos nekin miljardit laittaisivat elonkehän moninaisen elämän turvaamiseen, ympäristönsuojeluun; luonnon monimuotoisuuden vaalimiseen. Eikö siitä yksikään miljardööri samanlaisia itsetyytyväisyyden sykähdyksiä mieleensä voisi saada joita pelkälle itselleen ikuisuutta haaveiluissaan kenties saa?
Tiedän, ettei köyhien auttaminenkaan rikkauksilla itsensä turruttaneiden mieliä hyväile. Paitsi jos se poikii lisää euroja tileille.
Näitä itsekkyyden ääripäitä, tulevaisuuteen kuollein silmin typessä tuijottajia on maailman pakastesiperioissa jo ties kuinka paljon. Niitä on glygolisoitu sammioihinsa jo parin-kolmenkymmenen vuoden ajan.
Riittäisi kuitenkin, että vesuroisivat uudelleensyntymää haluavilta pienen palan kylkiluuta kloonaustarpeiksi ja pakastaisivat sen. Veisi vähemmän tilaa eikä haisisikaan kovin pahasti kun pakastimet ja typpisäiliöt alkavat säröillä ja valua tyhjiksi syystä tahi toisesta.
Tänään lähden Unimäestä ainakin pariksi päiväksi Kniin hoitelemaan pieniä asioitani. Jos ei lunta ja pakkasta ala maisemiin vyöryttelemään, palaan vielä vähäksi aikaa raivailemaan Unipuron kuvion vaikka ei se mikään välttämättömyys olekaan.
Jos puukaupoista jotain tulee, on senkin vuoksi täällä pistäydyttävä ja samalla rahdattava polttopuita Sivukadulle kärryllinen kerrallaan.
1.10.2024 tiistai
Unimäkipyykit kuivahtelivat raikkaiksi Sivukadun ulkonaruilla lokakuisen tuulen ja matalalla kurkottelevan auringon avittelemana.
Euromasterilta Tojotanrotteloon halvimmat nastat: 350€.
Puutarhurin EMUlle tilasin jälleen hinauksen ja nyt se on Ässillä tarkastettavana.
Kaikenlaisia paskoja ne ranskalaisinsinöörit ovat autoista kehitelleet. Kun Puutarhuri pari vuotta sitten tuon ruskean muovi-peltisekoitusläjän osti, oli sillä ajettu 80tuhatta ja nyt kaksikymmentätuhatta myöhemmin se on ainakin viisi kertaa pitänyt hinauttaa korjaamolle sähkövikojen takia! Eikä ole edes sähköauto, saatana.
2.10.2024 keskiviikko
Jos olisin kuvataiteilija ottaisin joka ikinen päivä heti aamusta pelit ja pensselit, maalit ja paletit ryhmyisiin kouriini alkaen roiskia värejä kankaille eikä kukaan siitä vittuilisi sen enempää kuin mitä nyt jokunen kriitikontapainen yrittäessään löytää maalauksista niiden "sielua".
Tosin minusta olisi sukeutunut korkeintaan keskinkertainen pilapiirtelijä jos sitäkään. Ehkä lipittelisin halpoja viinejä jossain sotkuisessa kellariloukossa värikynineni ja itkisin kurjaa kohtaloani kun kukaan ei viivani merkitystä ole ymmärtänyt.
EMUn moottori tihkuttaa öljyä palotilaan ja tulupat karstaantuu, siinä tämän kertainen vika. Se on jo sen laatuinen ongelma, että tuosta pösökistä pitäisi päästä nopeasti eroon!
Onnellisia autottomuuteen tottuneet, keskellä Helsinkiä asuvat.
3.10.2024 torstai
Jokin erikoinen unen ajatus herätti keskiyöllä, mutta koska en heti kirjinyt sitä muistiin, se haihtui.
Aamukahvi ja puuro maistuu erilaiselle kaupungissa kuin Unimäessä vaikka sama on suu jolla niistä nautin.
Pikkuasiat alkavat olla hoidellut. Lähden kohta takaisin Um.
Vinha on ollut kipeänä monta päivää. Kiimaverenvuoto on ollut hälyttävän runsasta, kuono kuuma ja kuiva, ei syö, mutta juo vettä jatkuvasti. Jonkun asteinen kohtutulehdus jos netistä luettuihin oireiden kuvauksiin on uskominen.
Sanoin jo pojille, että hyvästelkäähän Vinha jos se ei enää kotio palajakkaan.
4.10.2024 perjantai
Mökissä oli holotna eilen kun tulin. Äkkiä tupa lämpeni, mutta koska kamiinan ympärillä ei ole kuin harva tiilisuojaus, ei ole "akkua" johon lämpö varautuisi. Yö meni mukavasti viileässä nukkuessa.
Iltasella
Aamulla purin vanhaa hellaa sen verran, että sain sisäpuolen valuosat irti ja pois. Kaksi tiiltä piti murtaa kappaleiksi jotta pääsin puhdistamaan röörinsuun siihen kasautuneesta sisäosien murskasta ja tuhkasta jota oli varmaankin puolen metrin torni savukanavassa.
Sitten kävin nokista nenääni tuulettamassa Unipuron varren kuusikossa. Karsin alaoksia yhden Stihlin tankillisen verran.
Syötyäni jatkoin hellan kimpussa. Liimasin tulenkestävällä uudet tiilet aamulla särkemieni paikalle ja kasasin luukkua ja rinkejä myöten hellan valmiiksi. Etupeltiä en laittanut, sillä se oli kovasti ruosteen syömä ja vääntyillyt. Pitää sijalle keksiä sitten jotain, mutta nyt tärkeintä on, että hella pelittää jos vaikka kaasu kesken ruokien laiton loppuu. Ja antaahan se lisälämpöä kamiinan toverina. Sytytin tulet ja hyvin veti.
Vinha virkistyi. Söi jo halulla kuppinsa tyhjäski, lipaisi palanpainikkeksi vettä ja pyysi päästä sisälle. Laitoin sille matonkujun oven eteen ja siihen se kierähti kun rapsutin kutiavaa kohtaa etukäpälän juuresta. Katsoi minua ruskeilla silmillään ja ikään kuin sanoi, että eiköhän sitä tästä taas...
Saunon ja alan katsoa dokumenttia Hannah Arendtista. Nukahdan tietysti kesken katsomisen, mutta mitteepä tuo haetannee.
Vinha kuorsaa jo.
5.10.2024 lauantai
Huomenna sinä tulet, sanottiin unessa josta juuri heräsin. Sen niminen elokuva, kirja tai laulu on olemassa. Tarkistanpa... Se onkin Susanna Haaviston laulu. Ihan mukava.
Mutta ei unessani laulusta kyse ollut vaan jonkin tai jonkun odottamisesta. Paikkakunta oli unessa tärkeä ... muistelee ... Se oli Ivalo tai Inari. Johtuikohan se siitä, kun Ivalolaislähtöinen PP kävi torstaina kahvilla Sivukadulla? Ei se kyllä Pertti siinä unessa esiintynyt.
Ketä tai mitä odotin, sitä en kuolemaksenikaan enää muista enkä nyt ala arvailemaan kun se ei omin avuin unehduksen verhon takaa esiin heilahda.
Vinha taisi selvitä. Kuono on jälleen viileä ja kostea ja tuolla se ulkoa jo haukkuu kun joku ajoi pyörällä ohitse. Onpa hyvä. Pitää antaa sille erästä kestolihanamia jota olen aika kauan jääkaapissa säilyttänyt. Viimeinen käyttöpäivä on vasta 6/25.
Heti aamusta keittelin jälleen kattilallisen juures-kasviskeittoa jota höystin kevyesti paistetulla kanasilpulla jonka maustoin jo eilen illalla marinoitumaan. Se Kaivonkorven luonnonminttu antaa yllättävän hyvän säväyksen keittoihinkin. Mitenhän se lohifileessä käyttäytyisi?
Kirjoitin aamuisin ajatuksin kommentin Yle-uutisten Matti Vanhasen ja Satu Hassin haastatteluun:
Satu ja Matti eivät oikeastaan sanoneet asiaan yhtään mitään sellaista, jota ei olisi jo sanottu. Jos Matinkin sanomisten perusteena on väittää, että ilmastonmuutoksen ehkäisemiseksi tehdään jo nyt paljon työtä ja tätä eivät mm. elokapinalliset muka ymmärrä, hän on väärässä. Kun ilmastonmuutoksen ehkäisemiseksi tehdään työtä kaivamalla maaperästä aina vain uusia ja uusia mineraaleja että saataisiin tuulivoimalametsät ja aurinkopaneelikatteet peittämään mahdollisimman laajasti asumaamme planeettaa, niin jo siinä tehdään äärimmäisen suuri virhe samoin kuin sähköautojen ja älylaitteiden kanssa tehdään vain siksi, ettei turha ihmisliike missään nimessä vain lakkaisi. Täytyisi kaikkien jo tunnustaa, että ainoa nopeasti auttava asia olisi, että ihmiskunta pysähtyisi tykkänään tuumaamaan muutamaksi kymmeneksi vuodeksi seuraavaa siirtoaan elikkä elämään aloillaan mahdollisimman vähin kulutustarvikkein sekä säätelemään syntyvyyttä tavoitteena vähintään sen puolittaminen tiettyyn vuosikymmeneen mennessä. Edellisen haluaisin kuulla jonkun poliitikon suusta joskus vaikka totuus on, että myöhässä tämän asian edessä jo ollaan.
Ennen kuin lähden itse tuhoamaan ilmastoa moottorisahani käryillä, tarkistan nämä päiväkirjamerkintäni virheiden varalta.
Hieno olisi päivän paisteinen ilma pikkupakkasineen jos kaikenlaiset huolten varjot eivät taivaiden rantoja varjostaisi. Ja kun kaikki pommikoneet lakkaisivat nousemasta kiitoteiltään tappaviin toimiinsa.
"Missä olemme kun ajattelemme?" Hannah Arendt
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti