6.10.2024 sunnuntai
Unessa kirjoitin runoja ja piirtelin vänkylöitä savolaisukkeleita vastamaalattuihin cybroc-levyihin. Työmaan pomo tuli karjumaan telineiden juurelle. Nakkasin valkokypärää nenään kumikengällä. Se rupesi itkemään, mutten säälinyt vaan runttasin vasaralla niskaan ettei jäisi kitumaan kun lähden Ruotsiin.
Enpä muista, että olisin unissa itse ollut väkivaltainen. Pikemminkin alistuvainen aina vain. Paitsiettä sotapainajaisissa ainakin ampumaan olen ryhtynyt.
Ehkä näitä olivat sanat joita piirrosten lomaan nakkelin:
halla sumuttaa nurmea kuuraan
alla
liero lämmössä mullan
höyryinsä saunassa
talveksi petiänsä petaa
Poetiikka ei taida kuulua unenminänikään vahvuuksiin.
Edellisessä julkipanossani mainitsin Susanna Haaviston laulaneen Huomenna sinä tulet. Myöhemmin päässä sykähti, että ehkä se uneni juttu olikin Samuel Beckettin Huomenna HÄN tulee-näytelmä.
"Julkipano", hmh.
Mm. virastojen rakennusvalvontatoimistoissa julkaisevat asiakirjoja (rakennuslupia) ihan viikoittain termillä Julkipano.
Ylen sivuilta tavasin artikkelin äskettäin Manhattanilla 89 vuotiaana kuolleesta suomalaissyntyisestä Iria (Irja) Leinosta. Hän ei ollut poistunut ateljeestaan vuosikymmeniin muuta kuin kauppa-asioille ja tarvikehankintoja tehdäkseen. Maalannut hän oli koko ajan. Nyt tauluja on ateljeesta löytynyt tuhannen sivellysnäytteen verran. Keramiikkaa myös.
Koska taiteilija on kuollut, niin pianpa hänen töistä paukutetaan huutokaupoissa miljoonien dollareiden hintoja ja jobbarit meklareineen rikastuvat sormia napsauttaen.
Irialtakin taiteentekeminen olisi ehkä loppunut jos jo ensimmäisistä tauluistaan olisi miljoonia kuittaillut. Tai sitten ei.
Taiteilijan jälkiä nuuskimaan ovat lähteneet myös audiovisuaalisten kuvien työstäjät ja dokumentaristit. Heidän jakomieliset roolinsa paljastuvat näistä sanoista::
"– Meille kiehtovaa myös elokuvan kannalta on se, kuka päättää, kenestä saa tulla taiteilija. Kuinka taiteelle luodaan arvo, ..."
Vettä satanut. Kävin silti nyt ennen hämärän laskeutumista puolentoista tankillisen verran karsinta-raivaushommissa Unipurolla. Läksin pois kun vesi alkoi valua selästä persieen aina kumikenkiin saakka.
HT soitti saunan lämpiämistä odotellessani. Itse yritin soittaa Tapiolle Kittilään, mutta puhelu katkesi ennen sanankaan sanomista enkä sitten viitsinyt koettaa uudestaan.
Mukavalta tuntui mennä saunaan kun kylmäkin hyrräytteli. Pesin korvossa muutamia vaatekertoja ja laitoin saunan naruille kuivumaan. Saunan kuumuudessa tuoksui Äidin pyykkipäivälle. (Taas Äiti ja pyykkiä....)
Eilen rakentelemani keitto on hyvää. Silppusin sekaan monen juureksen lisäksi tavallista kaalia ja vihreitä papuja. Valkosipuliakin laitoin enämpi kuin moni kokki hirviäisi. Kevyesti öljyssä ruskistettua, yrteillä maustettua kanaa jälleen proteiiniksi. (Ja taas keittoruokaa!)
Keittoja rakennellessa toistan mielessäni erään elokuvan ihmissyöntiä harrastavan "seuran" reseptiä. Niissäkin käytettiin runsaasti sipuleita ja juureksia sekä vahvoja mausteliemiä, ja että keittoon pantava liha on suolalla marinoitava ihan ensiksi. (Ja taas muistelen iäneen samaa elokuvaa!)
Eliaksen kanssa puhelimessa. Hän on lähdössä opiskelijatovereiden (5) kanssa Helsinkiin FinnBuild-messuille. Osallistuvat yliopistojen väliseen siltasuunnittelukilpailuun. Ovat saaneet matkakustannukset sponsoreilta.
Aloitan brittiläisen "Perikuninkaallinen skandaali"-sarjan katsomisen. Klo on 19.30.
En voinutkaan vielä aloittaa kun JN soitti Ylitorniolta.
Luinkin sitten Yleltä:
"Nämä kohdat Raamatusta paljastavat, miksi joukko suomalaisia kristittyjä poliitikkoja tukee Israelia niin kiivaasti"
Ja ingressi:
"Joukko hallituspuolueiden poliitikkoja haastaa Suomen ulkopolitiikan linjaa. Osa herätyskristityistä pitää Israelin suhteen ohjenuorana muun muassa Mooseksen kirjaa."
Jutusta käy ilmi kuinka uskonnollinen fundamentalismi suomalaistakin yhteiskuntaa kalvaa sisältä&ulkoa. Vaarallistakin se on jos hengellinen puusilmäisyys saa vankemman sijan valtaa käyttävien mielissä, puolueorganisaatioissa ja poliittisissa propagandakoneistoissa.
Päiviräsästen ja villeltavioiden yms. koekiekot pitää ampua yksi toisensa jälkeen raakasti alas ja tutkia niiden sisukset tarkoin kuin tutkivat parhaillaan Ukrainaan alasammutun, Venäläisen erikoiskokoisen- ja tekniikkasisältöisen droonin jäänteitä. (Ja taas päiviräsäsiä ja villetavioita!)
Ylen artikkeli aloitti ihan hyvällä analyysillä. Nyt vain faktatiedon rummuttamista lisää valepropagandan kukistamiseksi.
Turha lienee kuitenkin toivoa valheen kuolemaa.
7.10.2024 maanantai
Hellassa paksavat näreiset pilkkeet ja vesi kiehuu.
Heräsin jo ennen neljää mukavan unen näkemiseen enkä halunnut unehdukseen sitä painaa. Sen loppu häämötti jo siellä rannassa jonne unenkumppanin kanssa seuraavaksi kumisaappaissamme lampsittiin (Minulla ne olivat palkeenkielillä ja villasukat märät.)
Makustelen tässä unennäkyä kahvikupillisen ensipuraisun kanssa ja ajattelen, että jos uniaan saisi tallennettua katselulaitteelle katseltavaksi, niin sellaisen tekniikan edistymistä minäkin kannattaisin.
Mutta unihan on parhaimmillaan pelkkä tunne ja tuskin sellaisen kopiointi uskottavasti koskaan toteutuu.
Jäävätköhän ne ihmiset mitenkä paljosta paitsi jotka eivät herättyään uniensa sisältöjä kykene muistelemaan?
Itselleni sellainen tila olisi ikävä kokemus. Se olisi sama kuin pitäisi lähteä hommiinsa kahvitta ja puurotta.
Mikä puuROTTA, kysyy lapsenmielensä säilyttänyt.
Satulla oli aikoinaan hoidossa pikku Taina joka ihmetteli viikonpäiviä luetellessaan, että miksi hänen nimensä on kaikissa muissa päivissä, mutta ei keskiviikossa? Lakkaako hän olemasta aina keskellä viikkoa?
Satu-nimen voi muuten taivuttaa oikein myös d:n kera: Satun, Sadun.
Satua taivuttelin fyysisestikin kaikin tavoin niiden neljäntoista vuoden yhdessäelomme aikoina, mutta viimein sitten ikävistä ikävin sairaus otti hänet taivuteltavakseen eikä minkään sortin lääkärit eivätkä unehdukseen turruttavat lääkkeet mitään sille mahtaneet.
Monia asioita tunkee mieleen unista ja sanojen siemenistä joita herättyään mielensä kynnökseen sylkee kuin nauriin siemeniä kaskeen.
Unesta tulivat mieleen tainat, tainoista viikonpäivät ja Tainasta haetari ja haetarista Giulietta jota Satukin soitti niin, että eräänkin asumamme kerrostalo-osakkeen rappunaapuri Mr. Joki ainakin hermostui.
Sitten Satusta mieleen ujuuu ihmistä väkisin mutkille paukauttelevat elämän kolhut ja mielisairaalat ja mielen tuskat....
Matti Pulkkisen "Ja pesäpuu itki"-teoksen tarina tunkee nyt mieleen, ja Keneyn "Yksi lensi yli käenpesän". Mistähän laatikosta ne kirjat löytäisin jos kotio mentyä alkaisin penkoa?
Tämänkaltaisissa mielentiloissa niitä joskus luin, mutta tuskin enää samaa vaikutusta ne aiheuttaisivat.
Luettelo mieleen nyt tunkevista muistoista ja asioista olisi loputon jos sen alkaisi allekkain näkyviin kirjimään. Muistojen multaukset menevät helposti uusiksi kun menneitä mieleen lapioituu ja yksityiskohtia kierähtää auki kipeimpien päivien kohdilta. Estimiä ei näille vyörähtelyille mieleen nouse.
Siksi kai edes unet pientä lohtua tuovat. Miksei myös onnellisista hetkistä otetut valokuvatkin.
Iltasella
Aamun mukavien unien muisteluiden kääntyminen vähemmän mukavien asioiden jankkaamiseksi ei kuitenkaan häirinnyt sitä, että loppusaltaan metsässä vietetty valoisan aika terapoi tunnepuolen joltisenkin kohdilleen.
Sain raivattua Unipuron vartta jo toiseltakin puolelta pitkän matkaa. Ehkä huomenna saan aikomani puolen tehtyä ja jää sitten vain etelän puolen sakelikko. Pitää siellä ainakin lehtikuusille käydä vapauttamassa tilaa kasvaa. Nyt niiden siellä täällä hentoina huojahtelevat puiset varret ovat sen verran jo korkealle leppien, raitapajujen, pihlajoiden, kuusien, petäjien ja koivujen puristuksissa kasvaneet, että lähtisivät varsin oksattomina patvimaan tyville paksuutta.
Noiden lehtikuusien taimet ostin Vuokatin (tai Sotkamon) taimitarhalta 2005 tai 2006 kun Kaken kanssa poikettiin Katinkullan työmaalta lähdettyämme sinne ja sattui olemaan 300 kipaleen erä polkuhintaan (100€) poistolaarissa. Ei niistä neljänneskään ole elämään tointunut eikä kasvuvauhti selvinneilläkään päätä huimaavaa ole ollut. Mutta ovatpahan omanlaisinaan väriläikkinä syksyisessä metsässä kellastuvine neulasineen.
Soitin päivällä KGroupille ja sieltä tulee ostomies torstaina tarjoukselleen pohjaa katselemaan. Iisalmen IPOn äijää ei ole kuulunut, ei näkynyt.
Metsälehti hehkuttaa, etteivät myyjän markkinat puukaupoissa vieläkään ohitse ole. Mäntytukista tarjotaan edelleen kohteesta riippuen jopa yli 80€ motilta.
Kun ajattelenkin vähäisiä petäjiköitäni ympärillä olevien, selluliemiksi jo alunpitäenkin tuomittujen, tuhansien hehtaarien kokoisten puupeltojen puristuksessa niin mieli itkee jo valmiiksi mahdollista puukaupan toteutumista ja jälkiä joita tunteettomat koneet tunteettomine kuljettajineen tilalle pitkäksi aikaa aiheuttavat.
Mutta pankkiryöstökään ei tänä päivänä onnistu enkä krypto- tai muitakan valuuttahuijauksia osaa tehtailla. Saatika että rakennella ohjelmia joilla yksityisiltä, varattomilta eläkeläisiltä veisi viimeisetkin sentit niin kuin rikollisliigat ja yksittäiset nettihuijarit laittavat algoritmit alati sytkyttelemään.
Oikeaan olkapiähän ja käsivarteen pakottaa aikalailla vietävästi.
8.10.2024 tiistai
Huussissa istuessani ajattelin Letus Einaria ja hänen savolaismurteisia kielikuviaan joita Väinö Mentu kävi hänenkin luonaan muistivihkoihinsa tallentelemassa. Letus olisi luokiteltu, ja luokiteltiinkin ainakin armeijan matrikkeleihin jo aikanaan lievästi kehitysvammaiseksi ja veljensä Veikko jollain muulla silloiseen kielenkäyttöön vakiintuneella, kehitysvammaisuutta tehostavalla etumerkillä. Ehkä tylsämielisyys-termillä niin kuin "meijän poijat" Kuopion Alavan Lastenlinnan diagnoosilehdelle.
Mutta niinpä vain nekin eripariset vanhatpojat metsämökkiänsä kahdeksankymppisiksi asuttivat. Taisi se Letus kuolla viinaan hieman nuorempana. Veikko oli absolutisti.
Syksy puottelee jo koivuista lehtiä ja huussinkuusessa olleen oravanpesän ovat tintit hyönteisiä etsiesssään hajotelleet takaisin metän roskaksi. Niitä ajelehtii huussipolulla ja seassa näkyy olevan eristevillasta paperisilppuun kaikenlaista törkyä. Letus sanoisi niitä pärtöksi. Hiilenhäkää se murahteli hääryksi.
Hesarissa, josta nyt siis voin lukea vain alkukohahdukset, suomalaisprofessori piästelee ilmoille "hätähuudon": "Atte Korhola perehtyi kristilliseen oikeistoon ja löysi ryhmän, joka haluaa kristittyjen haltuun kaiken: hallinnon, perhe-elämän, liike-elämän, taiteen, koulutuksen, median ja uskonnon."
Korhola tarkoittaa hätähuudollaan amerikkalaista yhteiskuntaa, mutta kyllä hänen profetiansa kuvaa suomalaistenkin politiikan pariin änkeytyneiden uskonsotureiden suuntautuneisuutta jota kuvaa vahvistaa perussuomalaisten irtiotot jopa hallituksesta käsin. Jälkimäisiä ei haittaa edes ateistimestarinsa puhemiehen paikalla valjuilu sen enempää kuin kyynikko Purran näennäinen hammastenkiristely. Persujen puolueohjelman pienellä präntättyyn osioonhan on lueteltukin politiikan rajojen venyttely millaisin keinoin tahansa kunhan se vain hyödyntää niitä itseään.
Iltasella myöhällä huiluavat värittömänhailakat revontulet Pohjoisesta Etelään.
Puutarhuri on aikasten kipeänä jälleen. Komensin poikia ripustelemaan pyykkejä ja laittelemaan ruokia ja tiskaamaan ja ... .
Minun pitäisi varmaankin olla Sivukadulla hoitelemassa kotia, mutta vielä on täällä hommia vaikka Villelän polusta Pohjoisen rajalle kuusikkorintuuksen sainkin tänään hoideltua. Unipuron kahta puolen olisi loputkin, mutta huomattavasti sakeampaan kasvanutta. Suoraa, ohutta, pitkää koivunrotkulaa on tiuhoin välein kohtalaisesti.
Hirvi oli kulkenut edellisyönä savotallani, mutta ei ollut omppukasalla eikä nuolukivellä käynyt. Ehkä se vain pakeni jotain.
Sahailen sinne tänne uusille nuolukiville sopivia pitkiä kantoja valmiiksi jos tulisi hankittua niiden nokkaan suolatopat sittä kun siltä tuntuu, tai muistan. Tai sattuu rahaa olemaan. 5-6 €uroo maksavat per pala.
Tapio soitti Seutulasta. Oli ollut Englannin Walesissa "Marttojen maratonilla" S:nsä kanssa. Siksi se puhelu ei onnistunut edellisiltana kun Lontoon pulut istuivat satelliitin ohjaimissa.
Olkapäät ovat tajuttoman kipiät sahan heiluttelusta.
Pitäsiköhän Vinhallekin hankkia kuorsauskiskot.
9.10.2024 keskiviikko
Nukuin kuuteen. Pakkasta muutama aste. Laitoin hellan ja kiuaskaminan pesään tulet ja pian tupaan levisi miellyttävän lempeää lämmintä. Vinha oli koko yön ulkona ja vähän kuono nullollaan kun sisälle tuli. Kun se tuohon matolle kierähti, alkoi välitön kuorsaus.
Onkohan koirien unen määrällä mitään rajaa?
Hesarin tilaukseni siis loppui, joten joudun tyytymään sen otsikoihin ja muutamiin ei tilaajille-avautuviin yleisjuttuihin. Harmittaa se, sillä nytkin siellä olisi pari kiinnostavaa artikkelia aivoille aamiaiseksi.
Ylenuutisten sivuilta saa kyllä ainakin kauheisiin sotiin liittyvää materiaalia mielensä pahoittamiseksi ihan kylliksi.
Tänään alkoivat luvatut kovat tuulet. Nyt jo illan hämärtyessä ei vielä sada joten ulkona riehuvien ilmavoimien lujaa puhakkaa on mukava kokea. Vinhakin siitä tykkää ja joku muukin siellä jossain minun laillani. Kunhan eivät vain pellit katolta puhurien matkaan irti kiskoudu. Huussinkuusetkin uhkaavasti taipuilevat vaikka ovat niin paksuja.
Floridassa tuulenpyörteiltä meni jo toistamiseen jengat ja meriltä vyöryy vesimassat maalle murskaten ja rikkoen kaiken eteensä sattuvan. Miljoonat lajimme edustajat pakenevat ja ne, jotka köyhyyden tai muun esteen takia eivät mierontielle voi lähteä voivat luottaa vain tuuriinsa joka ei paljoa luonnonvoimien pauhatessa turvaa anna. Rikkaillakaan yhteiskunnilla ei ole järjestelmää joka imuroisi kaikki tuhon tieltä turvaan.
Mielessä soi tuulella ei ole ystävää-laulu, mutta ei tuuli ystävää tarvitsekaan. Ihminen kyllä, niin tuulta kuin ystävänkin.
10.10.2024 torstai
Paulus Aleksiksen nimipäivä.
Miten itkisikään herkkä Aleks Stenval (Kivi) merkkipäivänään globaalisti vaarallisimpiin kuuluvaa tietoa joka tänään, kaiken elokehässä ihmisen toimista ennestään kertovien menetysuutisten lisäksi, kertoo selkärankaisten sukupuuton edenneen 73 prosenttiin, joidenkin jopa yli 80 prosentin. Ja kun päälle vyöryvät maailmanlopun kuvat perättäisistä, hurrikaanipyörteillä maustetuista Floridan vetisistä hirmumyrskyistä ja pommein toteutettavista ihmisinfran räjäyttelyistä siellä sun täällä ja niistä kaameimmin elävin kuvin Lähi Idässä ja Ukrainassa.
Keitele Groupin metsäasiantuntija kävi. Hän ainakin paneutui asiaansa ja jos ei eurojen määrissä eri firmojen välillä ole eroa, harkitsen kauppoja hänen edustamansa firman kanssa. Hän ei ainakaan aukkohakkuuta edes ehdotellut vaan kävi lävitse tarkoin perusteluin, millainen hakkuutapa paras oli. Ja se, mitä perustellen ehdotti, oli järkeenkäypää ja teki olonikin paremmaksi sillä maisema ei niin tehden täysin tuhoudu edes väliaikaisesti vaan metsä kasvaa mosaiikkimaisesti edelleen. Ainut on tietenkin koneiden raskaat jäljet jotka painavat sammalikkovarvikot paikkapaikoin muralle. Tosin talvihakkuna ei ihan niin pahasti kuin sulan maan aikaan.
Maanantaina käy vielä minulle ennestään tuntemattoman Harvestan asiamies ja sitten tarjouksia vertailtavaksi lieneekin ihan nokko.
Pari ikävää uutista tälle päivälle, mutta ovat lähi-ihmisiä koskevia arkoja aiheita, etten niitä "julkipane". Mieltäni ne kuiten sälöille lyövät kuin myrsky pahimmoilleen taipuvaa puuvanhusta. Katkeaa ei katkea...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti