25.6.2017 Sunnuntai
Kokkola, vesisadetta.
Minut ja Elias kuskattiin pyörinemme tänne iltapäivällä. Edin ja Gaius olivat mukana, Paulus ja Vinha jäivät Kniin.
Pakattiin pyörät autotallin suojissa valmiiksi aamulähtöä varten. Saunottiin, väsyttää, muttei meinaa uni tulla. Majoituttiin E:n kummien omakotitalon kellariin saneeratuissa vierastiloissa. On mukavan viileää. E tuhisee jo unessa viereisellä petillä. Ei mulla mitään kummempia mielessä pyöri eikä ainakaan lähtö jännitä.
26.6.2017 Maanantai
Heräsin 8.20. Näin unta apteekissa asioinmisesta. Maksoin ostokseni markan ja kahden euron kolikoilla. Häijynoloinen, lihava apteekkari yritti vedellä pöydille levittelemiäni kolikkolauttoja essunsa lahviin ja sen naisen vahtimiseksi meni koko asiointi.
Puuroaamiainen on nielty, astiat pois pöydästä korjattu. Isäntäväki on mennyt jo töihinsä. Klo alkaa olla ½10 joten alamme asennoitua ensipolkaisuun. Eli "matkaan taas lähden nyt, suuntaa vaan en kysellyt, ei vuokraa vuoteestain, kunhan röökin edes saisin nyt..."
Hickarö biitsi on naulannut ovensa konkurssinauloilla jo ajat sitten. Ovi tosin oli oikeasti levällään ja tutkimme paikan. Kaikenlaista ruuanlaittoon soveltuvaa astiaa, kauhaa ja kahvelia on jätetty kuin niillä ei missään olisi kenellekään käyttöä. Muutenkin kuin paska persiistä oli paikka jätetty. E kokeili minigolfia kun bäkillinen mailoja löytyi ruohikon sisästä ja pallokin kun aikansa etsi. Vettä tunki välillä pilvistä maahan saakka, mutta kun herkesi, jatkoimme matkaa.
.
Larsmossa suojauduttiin alikulkuun vaikka kun lähdettiin, olisi kirkkovenerannassa ollut myös tulihtakatos. Huussia kuitenkin hyödynnettiin. Seuraavan sillan kaiteet oli puettu hienosti!
Pietarsaaren lukiolla on hieno kasvitieteellinen puutarha. Ja itse koulurakennuskin muhkea, historiallinen.
27.6.2017 Tiistai
Juutas on paikan nimi mihin telttarysä eilenillalla von Döbelnin muistomerkin taakse viriteltiin. Muhkurainen sattui kohdalleni alusta, mutta väsytti kyllä niin, että olisin nukkunut vaikka kivirauniolla. ½yö se oli kun tähän kurvattiin. Nyt heräsin sateen sihinään. E nukkua tuhisee edelleen enkä herättele ainakaan ennen sateen lakkaamista -jos se lakkaa. Klo nyt 6.
Sateinen oli eilisen alkutaival. Ykspihlajassa käytiin mutka, mutta eipä siellä mitään erikoista ollut. Ensimmäisiltä kuuroilta aurinkoisen Kokkolan aamun jälkeen suojauduttiin konkurssin tehneen rantahotellin lipan alla. E pelaili sateen tauottua rannan rikkoontuneilla minigolf-radoilla.
Seuraava suojapaikka oli alikulkutunneli, ja kun kuurottelu lakkasi, saatiin aika mukavaa kyytiä matkata Pietarsaareen saakka jossa osauduimme heti alkajaisiksi historialliselle koulupuutarhan tontille jonka rakennukset toimivat nykyään lukiona. Luultavasti siellä opinnotkin painottuvat kasvitieteellisesti?
Alkoi olla ja oikea ilta kun istuttiin vielä Teboililla kahvilla ja kaakaolla. Ladattiin kyllä muitakin akkuja.
Evästäydennystä Prismasta. Kokkolan Lidlistä hankitut olivat jo kummasti huvenneet. Ennen paikkakunnalta poisporhaltamista söimme muutaman ruisleipäpalasen Taisto Martiskaisen ja Yrjö Ruudun taideteoksen jalustaa pöytänämme käyttäen. Vähän outo teos kun ei tiedä, miten se paikkakunnan ominaispiirteisiin liittyy, mistä se yrittää kertoa. Sirkusjuttuja tuskin ainakaan vaikka siihen olikin ihmisiä pantu pääällekkäin taiteilemaan. Taiteilija Martiskainen kyllä taas itselleni nostaa muutamia juttuja mieleeni, ja Paukarlahden jossa taiteilija muutamat loppuelämänsä vuodet vaikutti.
Klo nyt 9, E nukkuu vielä. Itsekin sain uudestaan unen päästä kiinni. Kävin katsastamassa ilman. Sateisen näköisinä roikkuvat pilvet Juuttaan muinaisilla tappelutantereilla. Ehkä kohta kuitenkin sen verran rakoa tulee, että saadaan teltta kasaan ja tavarat pakseihin suojaan.
Unessa Riitelin Ilmarin kanssa viilipurkin ja mehuastian joistain ominaisuuksista. Ei kuitenkaan kuorman sidonnasta.
Zakhariaksen koti oli täysremontin kourissa, käytiin kuitenkin punaisen aitan takana kasvavaan nokkospuskaan pissillä.
Juuttaalla tohajavat edelleen Suomen sodan (1808) aikaiset sotatorvet, mustaruutitykit jylähtelevät ja piilukot paukahtelevat. Vastapuolilta kuuluu uhoavat huudot, mutta kauheimpana kaikista haavoittuneiden ja kuolemaa tekevien sotaratsujen pelosta korkeuksiin kohoavat hirnahtelut ja kuolonnuoliin tyrskähtelevien sotilaiden särkyvät huokaukset. Ja näistä murhaavista joukoista vain joku von Döbeln tästä kaikesta kunniaa kantaa vuosisadasta toiseen. Hänet kiviraunioon on täälläkin ikuistettu. Minulle tulee näiden muistomerkkien äärellä ainoastaan alakuloinen olo, sillä tällä järjellä jo tiedän, ettei voittajaa missään sodassa ole.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti