27.6.2017 Tiistai ½-yö
Teltassa -vihdoinkin! Elias nukahti heti, minua vielä pyörityttää. Kirjoitan pikkuisen, että lakkaavat mielenjalat polkemasta. Niskaan kyllä sattuu kun mahallaan könötän tässä täyteen puhallettu lasten uimarengas rinnan alla. Se toimii tyynynä kun pujottaa T-paidan sisään ja täyttää keskellä olevan pyöreän tilan vaatekappaleilla. Menee sitten pieneen tilaan kun aamuisin poistaa ilman eikä paina juuri mitään. Maatemennessä tosin saa naama punaisena äheltää siihen ilmaa...
Tämä teltan alusta löytyi toisella yrittämällä. Ensimmäisellä kahlattiin savimultapellon laitaa ojien takana olevalle, houkuttelevan näköiselle ladolle jonne ei sitten sovittu koska se oli kattoa myöten täynnä vuosikymmeniä sitten täsmälliseen taapeliin ladottua lautaa ja parrua. Olisi siitä puutavarasta joku puuseppä hyvillään jos käyttöönsä saisi. Semmoista tavaraa nykymetsistä ei enää saa.
Kun kahlattiin takaisin, olivat pyörät savella raskautetut ja kengät ja lahkeet polvia myöten litimärät ja mutaiset.
Pellolla kahlailun jälkeen törmättiin välinpitämättömästi hoidettuun kolmentoista yksilön villisikatarhaan jossa eläimillä oli vajaan puolen hehtaarin tila jo aikoja sitten kaluttu loppuun. Yhdeltä karjulta oli jossain vaiheessa kärsä murskaantunut niin, että sen kieli roikkui ulkona holtittomana ja torahampaan tyngät olivat ikävästi ristissä niin, että jo laihuudesta voi päätellä, kuinka hankalaa sen ruokailu on luontaisesta maantonkimisesta puhumattakaan.
Tarhan rakennelmat rönöttivät rumasti, aitaa oli mitenkuten korjailla sätöstelty, mutta kaikesta näki, ettei näistä elukoista välitetty muuten, kuin että jos niiden lihasta jonkun kaljapurkin hinnan tyhmältä ostajalta kiskoisi. Revittiin niille iltapalaksi aidan ulkopuolelta vihantaa melkoiset läjät. Aitoja villisikoja nämä eivät olleet vaan niitä ruotsalaisia maatiaissioilla risteytettyjä pitkäkärsäisiä lihasikoja. Mutisin siinä vähän vihaisena, että kun kotio kuljetaan, soitan eläinsuojeluun ilmoituksen.
Kun aamulla läksimme Juuttaalta, vesisade tuli jälleen päälle ja suojauduttiin siltä tienvarren suurkuusikkoon joksikin aikaa. Oravaisissa pilvet väistyivät kun oltiin huoltsikalla ruokailemassa. E söi ihan oikean aterian, minä otin kahvin ja ruistäyteleivän. Oravaisissa pantiin parit kortit postiin ja jututettuamme paria maahanmuuttajaa (Irak, Somalia) ja irtaannuttuamme siitä pikkukylästä kiersimme vielä pienemmän Maksamaan kylänraitin jonka varrella käytiin sen piskuisessa kirjastossa täyttämässä vesipullot.
E löysi kirjaston hyllystä Don Rosan ja Carl Barksin alkuperäisiä akuankka-kokoelmia ja luki niistä jonkun tarinan. Kirjastovirkailija oli sitä tyyppiä, joka tykkää istua leveänä pöytänsä takana kasvojen ilmeitä juurikaan muuttamatta. Hätäjälin nyökkäsi sisään astuttuamme ja kun läksimme, varmaan huokaisi helpotuksesta kun voi jälleen palata mieluisille internetin saiteilleen.
Maksamaan Salesta evästäydennystä. Välipalan söimme P-paikan laidalla olevaa isoa kiveä pöytänä käyttäen; leipää, juustoa, hedelmiä, maitoa. Taivas vetäytyi jälleen mustiin pilviin, mutta odoteltuamme hetken aikaa erään tienvarren kahvilan terassilla, tuuli puhalsikin ne taivaanrannan taa ja jatkoimme matkaa viileässä illassa kunnes ylittäessämme erään leveähkön joen siltaa, näimme yläjuoksulla ponttoonilaiturin jonka luokse pääsimme peltotietä helposti. Mulahdimme purossa peseytymässä. Vilpoista oli, mutta tarpeellista.
Nyt olemme siis Korsholman (Vaasan) Botnia-liikuntahallin lähellä tasaisella paikalla teltassa ja yritämme nukkua. Siis minä yritän. Klo nyt ½kaksi 28 pvn puolella.
28.6.2017 Keskiviikko
Klo on 11. Ollaan Nesteen huoltamolla istuttu jo tunti aamukahvella ja kaakaolla.Santsi oli ilmainen.
Aamulla heräsin sateen ripinään. Kävin kusella ja jatkoin unia. E ei havahtunut ennen kuin ½10 kun aurinko alkoi kuumottaa telttaa.
Pantiin leiri kasaan, pakattiin pyörät, rasvattiin ketjut ja lasketeltiin melkoinen mutkamäki alas Vaasa-tielle jossa heti tämä kahvila. Muuta ei tälle pvlle ole tapahtunut. Menemme nyt Vaasaan jossa olemme niin kauan kuin huvittaa, iltaan ainakin. Tapaamme Ripsan ja Leon jossakin torikahvilassa ja kirjastossakin pitää käydä.
Nyt hop hop!
Illalla myöhällä kun viriteltiin telttamme hyvinkin eksoottiseen paikkaan valtavan kokoisen peltoaukion keskelle. Olemme Söderfjärdenin Meteoriihen takaseinustan tasaisella nurmella, 520 miljoonaa vuotta sitten maahan törmänneen meteorin päällä. Tuolla se maansisuksissa uinuu allamme ja tuskinpa sitä kukaan sieltä esiin kaivaa, vai onko se hajonnut murusina ympärisöön? Sitä ei selvästyi kerrota infoissa. On kyllä havainneraunio tehty, jossa on pelkkää kiveä aaltomaisessa muodostumassa ja jonka pitäisi kuvata aikaa metorin maanhantömpsähtämisen jälkeen.
Meteori on ilmakehään syöksyessään ollut n. 300 metriä halkaisijaltaan ja monttu, jonka se on aikaan saanut, on lorskahtanut neljä kilometriä suureksi kraatteriksi. Ihmislaji on sittemmin kalastellut paikalle syntyneessä järvessä vuosisatojen ajan, mutta kun on alettu tarvita maanviljelykselle lisätilaa, on kalaisa järvi tuhottu kuivattamalla se. 1800-luvun puolelta lähtien viljavainiot ovat lainehtineet tässä kuin Aunuksen laakiot. Voipi olla nykytehomaatalouden äärellä kyllä sitäkin mieltä, että sen järven säilyttäminen olisi sitenkin ollut vähemmän tuhoisa vaihtoehto. Tässäkin pörräävät trkatorit myrkkyruiskusäiliöt perässään pitkin iltaa ja yötä eikä muutenkaan tällaisia aloja luomutuotantoon missään valjasteta. Yhtään elävää matoa tuskin näissä mullissa möngertää.
Rastaalla munavaiheessa oleva pesä riihen sisääntulokatoksen tukiparrun päällä. Se räksätti äkäisesti kun tulimme häiritsemään iltapaloinemme siihen lähelle. Oli hyvä asento syödä kun laskimme penkit istuimiksi sopivalle hollille nurmelle niin, että kuistista tuli pöytä.
Aiemmin päivällä Vaasassa koettua:
Tapasimme L:n ja R:n Ylätorinlaidan "Pikku-Pariisi" kahvilassa. Kahvittelun jälkeen L pyöräili kanssamme pikkulenkin jonka varrelta hän asiantuntijana esitteli meille venäläisaikaista rakennuskantaa, kirkkoja ja suojeltuja kiinteistöjä. Sen jälkeen menimme kirjastoon jossa yritin päivittää retkipäiväkirjaa, mutta ei siitä mitään tullut kun tunnit oli jo kulutettu. Valokuvatkaan eivät suostuneet latautumaan joten jätin homman sikseen. Ladattiin kuitenkin välineidemme akut ennen kuin etsiydyimme L:n ja R:n kotiin ruokailemaan. Siellä meni pari tuntinen jutellessa ja L:n taiteeseen tutustuen. Hänen taidettaan kyllä voisin kuvitella omallekin seinälleni.
Kun läksimme Vaasasta, oli tuuli lujalla, mutta aurinko paistoi jo ihan kunnolla. Emme polkeneet kummoistakaan matkaa kun tuli opasteet tänne peltojen keskellä sijaitsevalle Meteoriittiasemalle.
29.6.2017 Torstai
Nukuttipa makeasti. Aurinko alkoi kuumottaa vasta ½yhdeksän aikoihin. Nyt on syöty lämmin aamiainen jonka valmistelin retkitiivisteistä: lohikeittoa Eliaksella ja vihanneskeittoa minulle, leipää ja appelsiinimehua. Tomaatteja, joita ostan aina kilon kun kaupassa käymme, myös kurkunjötkäleitä joita sitten tuolla alempana, Närpiön seudulla tullenee vastaan maantielläkin. Ne ovat kelpo evästä natustella ihan siltäänkin välipalaksi. Mitään kummoisia ruokia ei kannata miettiä, eikä ainakaan kicksautusherneitä joita eräskin pyöräilijä rusinoiden ja hasselpähkinöiden ohella suosittelee. Pierettävät vain eikä niistä muuhun ole.
Pakataan ja lähdetään.
30.6.2017 Perjantai
Teltan viritys tapahtui ½yön jälkeen Kristiinankaupungin urheilukentän liepeille, vatupassissa olevalle nurmelle.
Eilisestä:
Meteoriihelle menevän peltotien varresta (1,5 km) luimme avaruudellisista asioista jokaisen tolpan kohdalla infoa. Kuista ja muista kosmologeille ja muille tähtienharrastajille umpitutuista, yleisistä tiedonjyvistä, mutta joihin en minä ainakaan kovin syvästi ole koskaan paneutut. Tuoola se taevas on aina ollut tähtineen, avaruusromuineen, saastepilvineen, kuineen, aurinkoineen. Se on jokainen päivä esilleä, mutta milloinpa tavallinen jäykkäniska sitä oikeasti pysähtyisi miettimään. Joillekin jellukoille se olisi tarpeellsita tarpeellisempaa, että ymmärtäisivät omassa kuvitellussa suuruudessaan kuinka pieniä ovatkaan. Valmiiksi pienelle pienuutensa tajuamiseen tarvitaan vain suuri puu, jonka juurella sitä taivastella. Avaruudellinen äärettömyys saattaa tällaiselle olla jo niin suuri pala ajateltavaksi, että siinä menee muukin nurin kuin niska.
Maalahdella kaupassa. Siinä huokaistessamme, jututimme kahta pyöräilijämiestä jotka olivat myös lähteneet Kokkolasta ja sanoivat oikaisevansa Kaskisista Treella josta junalla kotio takaisin.
Pian tienlaidan huoltsikalla join aamukahvit, E otti syötävää ja kaakaon.
Kysyttyäni, opasnainen sanoi olevansa fysiikanopiskelija, ruotsinkielinen, mutta koetti kovasti opastaa myös suomenkielellä. Jouduin itse etsimään joillekin esineille nimen jota hän ei tiennyt kummallakaan kielellä. Mm. rännäri, puntari ja liemuhellan juorurauta olivat sellaisia, muutama muukin esine. Se hylkeenpyytäjän ase, piilukkokin oli tuntematon nimitys, sekä täytetty, lasivitriiniin tungettu kuutti. Ja museon takakukkulalla oleva jatulintarha, osittain sellaisten kivirakennelmien muinainen merkityskin. Mukava opas hän oli ja touhukas. Ruohonleikkuusta hän nurkan takaa luoksemmekin pitkin askelin, kumikengät lumpsaen kiirehti.
Harrströmissä pulahdimme mereen. Aallot olivat aikamoiset ja vesi kylmää, mutta virkisti. Suola kirveli auringonpolttamissa käsivarsissa, ja nenässä.
Närpiöön ehdimme juuri ja juuri Tokmanniin ennen kuin se meni kiinni. Ostin uimahousut niin ei jatkossa tarvitse ilman vaatteita yleisilläkään uimarannoilla pulahdella vaikka eipä muita ihmisiä tähän mennessä juuri ole niillä nähty. Ei tosin montaa uimarantaakaan ole kohdattu koska ne tuntuvat olevan aina jossain kolmen-neljän km:n päässä päätiestä.
Närpiön torilla pistelimme evästä poskeen. Paikallisiin kasvihuoneissin palkattua, maahanmuutajataustaista väkeä nähtiin pari penkillistä. Mustia miehiä Kongosta, ja ehkä Norsunluurannikolta, Sudanista, vaikka mikään ekspertti tällaisissa arvioinneissa en olekaan. On kyllä muutamia seikkoja, joista tuntemieni afrikkalaisten ulkomuodoista voi päätellä heidän alkuperänsä kartalla. Harhaan tosin olen usein aatoksisani ajellut kysyttyäni. Nyt vähän harmittaa, kun ei menty juttelemaan. Olisi pitänyt osata ruotisa sillä sen he ensiksi ovat joutuneet näillä seuduilla opettelamaan. Eivät suomea. Siellä Oravaisissakin irakilainen ja somali olisivat osanneet ruotsia parhaiten omien kieliensä ja englannin/ranskan lisäksi. Kummalliseksi maailma siinä mielessä on mennyt, ei tätä sinne lapsuuteni ahdasmieliselle Kellomäen kylänraitille olisi mitenkään kyennyt näkemään.
Savolaisen erotti ennen Helsingin katuvilinässä jo suun asennosta ennen kuin se sen aukaisikaan. Nykyisin kaikki suomalaiset ovat kuin yhtä nyyttikestiä, kaikilla lököttää housut mitenkuten päällä, paita myötäilee jokaista vartalon makkaraa, tai musta/harmaa/sininen huppari peittää ylävartalon korvia myöten. Karmein garderoopin huipennus on jokamiehen lippis joka on vedetty naaman peittäväksi niin että silmiä sen varjoista ei kyllä erota eikä vastaantulijan aikeista voi lukea yhtään mitään. Pahimmillaan pitää kavahtaa syrjään, niin uhkaavilta tällaiset ilmestykset saattavat joskus näyttää.
Närpiöstä poistuimme klo 21.30. Täällä Kristiinankaupungissa olimme puolenyön jälkeen. Mitähän olisi kilometrejä tullut, ehkä 70. Jäi Eliakselta kysymättä kun sillä ainoastaan mittari toimii. Oman pyöräni matkamittarista napsahti pinna-anturi halki ja vain se magneettiosa jäi paikoilleen.
(Jatkan viikonlopun jälkeen matkakertomustamme. Lähden poikien ja Vinhan kanssa Unimäkeen. Siellä on rikkaruoho vallannut kasvimaan ja ruoho kaiken muun.)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti