Retkipäiväkirja 4.

2.7.2017 Sunnuntai

Rauman Lappi, Narvijärvi. Jounin ja Sarin rantamaisemissa. On jo pitkällä aamuyö. Huone, jossa nukumme nyt, on verhojen avulla pimennetty, mutta kun aukaisin sängyn päätypuolen ikkunoiden edessä olevia uutimia, niin johan kesäyön valo tulvahti hampaitaan kiristelemättä tupaan. Näen nyt aivan hyvin kirjoittaa nämä rivit viimeiseltä taipaleeltamme.

Elias uuvahti melko pian saunomisen ja iltapalan jälkeen, eikä ihme, sillä kiristimme Porin jälkeen tahtia niin, että 120 km tuli päivän matkaksi. Jouni oli vastassa petäjikköisessä kangasmaastossa kurvailevien teiden varressa, että osasimme oikealle pihatielle kääntyä. Siinä oli kyllä aivan selvä tienviitta jonka loppu oli raumalaisittain "...polk" (...polku).

Pitkä on matka tämänkin toveruuden alkulähteille Suomen Lappiin, Levin rakennustyömaille, omaan Hormakummun talveeni, silloisiin mullistaviin tapahtumiin. Ja oltiinhan sitä vielä Uginkin satamassa jotain väkertämässä eräänä tuulisena, vähälumisena, mutta märkänä talvena silloin, kun työtoverimme Pekkakin vielä oli ja eli.

Mutta vetäisenpä jonkun viivan Merikarvia-Rauma välin polkemisestakin, sillä jos muistelemaan alan, ei siihen yön lopputunnit, eikä tämän piskuisen mustakantiseni sivut riitä. Ja enköhän nämä elämäni tähän astiset puustaavit liene vihkoihini tuhanteen kertaan väkertänyt.

Siis:

Merikarvian makuustemme jälkeen Ahlainen-Lampaanluoto -seutuvilla aprikoitiin tovin, lähdetäänkö kiertämään Tahkoluodon lenkki joka olisi myötäillyt merenrantaa, ajeluttanut melko pitkän sillan ylitse ja käyttänyt meitä Kaanaanmaassa ja Yyterin hiekoilla. Se lenkki ei tuntunut tarpeelliselta tehdä joten oikaistiin  272:sta kasitielle Noormarkun kohdalle. Ja aika nopeaan oltiinkin Porissa, sillä mitään erikoista töllisteltävää ei tällä välillä juurikaan ollut. Paitsi nautakarjaa tienvarsien aitauskahoissa, ja hevosia laitumillaan joille hirnahtelin savoksi vaikka eivät ne halunneet ymmärtää sanomisiani. Jollakin kohden kasvoi hieman vanhempaa kuusikkoa jonne sukeltavan hiekkatien päässä pidettiin juomataukoa.

Porin portilla käytiin jälleen Nesteen huoltamolla kun muita baareja ei silmiin sattunut. Tässä paikassa tiskin takana olevasta pojanpötkystä ei ainakaan mitään kivaa voi kertoa. Kyllä se kassakoneensa kanssa toimeen tuli, mutta asiakkaita kohteli kuin että mitä helvettiä ne tänne tunkevat.

Huoltamon pihalla jututin Harley Davidsonin kuljettajaa. Sanoi menopelinsä olevan vuodelta 1959, ja että sen kuljettajalla ei saa olla hanat auki-mentaliteettia. Se jälkeen tavattiin vielä yksi hykerryttävä kolmikko: iso mies, musta koira ja kesyvaris joka seurasi vapaana, lennähdellen vain muutamien metrien säteellä tovereistaan. Harmittaa, kun en pyytänyt kuvauslupaa.

Porissa olivat meneillään vanhoillislestadiolaisten herättäjäjuhlat. Sitä oli ennakoineet jo aiemmin näkemämme karavaanarien letkat ja muutenkin vilkas liikenne. Sanoin jossakin taukopaikassa E:lle, että on niitä muitakin harharetkeläisiä kuin me vain. Paitsi että meiltä ei ehkä porilaisten puhdistamoihin ihan niin paljon ruskeaa pötköä viemäreihin valu kuin sadaltatuhannelta mekkaansa päin kumartelijalta.

Niinpä ei jääty Porin tungokseen vaan livahdimme melkoisen joutuisasti rantabulevardia Turuntielle. Jossain välissä puhutimme äitiä, joka työnsi lastenvaunuja. Varmistimme häneltä, että olimme oikeaan suuntaan matkalla. Soitin sitetn tänne Jounille, että ehkä meillä yksi telttayö on vielä ennen kuin Raumalla ollaan, mutta sepä ei pitänytkään sitten paikkaansa kun vauhtiin päästiin.

Eurajoella pidimme pitemmän tauon uuden kirjastorakennuksen edessä jossa oli hyvät penkit istua ja ruokailla. Siitä kun läksimme, emme loppumatkasta pysähdelleet muuta kuin hörppäämään vettä pulloista. Lapin kirkon P-paikalla ollessamme otin jälleen puhelun ja sain neuvot, joilla loppumatka melkein eksymättä onnistui. Vain yhdestä tienhaarasta kallistuimme väärälle polulle, mutta se hoksattiin melkein heti, eikä siitä suurta vahinkoa tullut.

Tältä matkalta, ja juuri tämän kesän erikoisena ilmiönä kaikki kukat, luonto yleensä, on herännyt kasvuun ja kukkaan viime vuosia paljon myöhempään, joten muiden muassa juhannusruusujen ja syreenien tuoksut ovat saatellet matkaamme huumaaavin tuoksuin. Iltayöstä polkiessa varsinkin tuoksut ovat olleet erityisen voimakkaita. Minullehan ne ovat tuttuja tuoksuja paljon pitemmältä elämäni taipaleelta, mutta luulen, että erityisesti Eliaksen muistiin näistä jää sellainen rantu, että aina kun hän elämänsä taipaleella niitä omilla poluillaan tulee kohtaamaan, muistuu isän kanssa poljettu matka hyvänä muistona mieleen. Toivon ainakin niin.

Mutta oli hienoa tulla tänne Raumalle. Nyt komennan itseni untenmaille!

...jatkuu...