Ollaan ulkokuorisen perinteensä säilyttäneessä Kristiinankaupungin kirjastossa. Laitoin nettivihkoon varauksen. Minua ennen on koneelle majoittunut ulkomaalainen turisti, mutta kaipa se kohta lopettaa kun varauskirjassakin mainittiin yksi tunti/asiakas. Olikohan se samma på venska and the same in english? No nyt se lähti kun lonkkaansa kipeänoloisesti lenkkaseva virkailija kävi hoputtamassa. Ei olisi minun takia tarvinnut.
Äkkiä se tunti näyttöpäätteen äärellä meni eikä oikeastaan mitään ehtinyt tehdä. Jos kirveen kanssa heiluisi pölkkyjen parissa saman ajan, niin kuutio halkoja rumottaisi kirjastonkin nurkassa jos tarvitsisivat.
Elias lukee vielä sarjiksia ja lataa kännykän akkua. Minua kahvituttaa, ja varmaan on pojallakin jo nälkä. Syötiin aamupala ennen teltan purkua, mutta eipä ne leipäpalat kauaksi siivetöntä kanna.
Kr-kaupungin tori näytti perin omituiselta kaistaleelta talokorttelin ja kadun välisellä kaistaleella. Kuin parkkipaikalle mansikan ja vihannestenmyyjät olisivat katoksensa joutuneet pystyttämään. Eikä sinne ollut kukaan kesäkahvilaa pannut pystyyn. Sillan toisella puolella heiluivat Nesteen huoltamon viirit, että ehkä mennään sinne ennen kuin etsitään se Kissanpiiskaajankuja. Ja muutakin vähän katsellaan. Ainakin se tuulimyllynkallio käydään tarkistamassa.
"Sokoksenkin" liput taisivat jostain kulmasta katsottuna hulmuta sillan toisella puolella, eli menosuunnassamme. Sieltä sitten evästäydennystä ja huoltoaseman vesivarastolta letkusta vettä pullot täyteen.
Aamuyö oli vähemmän mukava kun tuli se puhelu ennen kuin edes unessa oltiin. Mutta sen en nyt anna matkantekoa häiritä. Koski se Eliakseenkin, mutta ei nyyhkä enää.
Jälleen nuljahti aamuyönpuolelle ennen kuin viritettiin telttarysä ja oiottiin aluspahvit ja makuupussit sen mahaan nukkuaksemme päivänpolkemiset unholaan. E nukahti heti, minä taas tässä mietiskelen ja pyöriskelen. Kirjoittelen jälleen mahaltaan käsin ja se on jäykkäniskaiselle toisinaan tuskien paikka. Ja tekstin muoto on kuin jänis juostessaan nakkelisi papanoita hangelle.
Nyt kyllä sattui erikoisen pehmeä paikka, sillä ohrapellolle johtavan tien loppupää ennen peltosaraa kasvoi pitkää vihantaa jonka päälle teltta paineltiin. Tämänkertainen sijaintimme voidaan pilkuttaa kartalle Merikarvialta kymmenkunta km mutkaista rantatietä Poriin päin ja kuin jäniksen tekemä harhautusloikka mäkeä alas miltei huomaamatonta, kapeaa metsätienpohjaa oikealle n. 200 m.
Kristiinankaupungista löydettiin helposti se Kissanpiiskaajankuja ja myös tuulikalliolla käytiin jonne monista vastaavista vanhoista tuulimyllyistä oli restauroitu. Millähän vuosisadalla sillä viimeksi lie jyviä uutispuuroon jauhaa jyrskytelty? Eläkepäiviinsä kovin kyllästynneeltä se näytti.
Pitää vähän kirota: Päiväkirjani jäi Kristiinankaupungin kirjastoon ja sen välissä olevat kortit, postimerkit ja kaksi kynää, ja tietysti alkumatkan selostukset. Onneksi mulla on tämä pikkuinen mustakantinen aina varalla kameralaukun takalahvissa, että jonkun muistiinmerkinnän voin tehdä. Saapihan niitä vihkoja aina maalikylistä vaikka repullisen, mutta unohtamani olin ostanut keväällisellä reissulla Rovaniemeltä. Se oli ulkoasultaan vaaleanruskea ja muutenkin toisentyylinen kuin nämä synkät, iänikuiset mustani. Vihkon tyylivaihdoksella oli muukin merkitys, mutta enpä nyt jahkaile sen aiheen parissa.
Pitää tämäkin muistuma vielä aivoistaan jäljentää muistiin vaikka hyppelyksi meneekin: Kristiinankaupungissa käytiin siis kahvilla Nesteen huoltamolla. E söi ruokaa, minä pelkät kahvit joista santsikuppi maksoi 50 senttiä ja kolmas oli ilmainen. Kahvilaa pitävä ystävällinen mies kävi jututtamasaa kun istuttiin ulkoterassilla einehtimässä. Kertoi, että äitinsä on Hyrynsalmelaisia. Myös kahvilan mukavanoloinen naisemäntä puhutti meitä. Taivastelivat molemmat meidän matkamme mittaa, varsinkin 15 vuotiaan E:n tomeruutta. Rouva puhui aavistuksen murtaen suomea, eli on kai syntyjään täkäläisiä ruotsinkielisiä. Tälle huoltamokahvilalle oli muodostunut luonnollisen leppoisa tunnelma vaikka mitään erityistä ei tiloihin oltu väenvängällä äengetty.
Siellä kirjastossa olisivat virkailijat varmaan mieluummin puhuneet ruotsia, ainakin se toinen. Sinne pitää muistaa soittaa maanantaina, että lähettävät pvkirjani kotiosoitteeseen. Jos se löytyy. Jäi ehkä sinne sivuhuoneeseen jossa E luki niitä sarjiksia ja minä etsin pistorasiaa omille ladattavilleni.
No niin, klo on kohta kolme aamuyöllä, eiköhän se uni minullekin nyt tule. Mukava kyllä katsoa pojan rauhallsiia kasvoja tuossa omalla ilmamtyynyllään. Miten iso asia tämä retki isälle ja pojalle onkaan, niin sen arvoa ei mitata kullassa ei hopeassa. Näissä hetkissä asuu onni minunkin joskus niin särkyneeltä tuntuvassa sydämessä.
...jatkuu...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti